"Living on the road my friend, was gonna keep you free and clean. / Now you wear your skin like iron, your breath's as hard as kerosene. / You weren't your mama's only boy, But her favorite one it seems. / She began to cry when you said goodbye, and sank into your dreams."(Townes van Zandt, "Pancho and Lefty")
Arvokeskustelussa ihmisten asema nostetaan usein esille. Jonkun sana painaa tai ei paina sen mukaan, että hän kuuluu johonkin ryhmään. Otan esille abortin. Useat sosiologiset tutkimukset näyttävät että ihmisten suhtautuminen aborttiin kevenee, jos heidän läheisensä tai tuttavansa on tehnyt sellaisen. Tämä tarkoittaa sitä, että entiset arvot joustavat omakohtaisen tai läheltä tulevan kokemuksen kautta.
Ehkä yleisin asia on intressit. Tästä yksi esimerkki löytyy Jukka Hankamäeltä. Hän nimittäin katsoo, että hän voi homoseksuaalina katsoa aborttia objektiivisesti. "innokkuuteen puolustella abortteja on varmasti ollut se, että suurin osa heistä on heteroita. Heillä on siis oma lehmä ojassa, ja siksi he ovat muodostaneet mielipiteensä etunäkökohtien pohjalta eivätkä sen mukaan, miten asiat todella ovat tai mikä on oikein".
Muuten hän näkee että hän näkee lisääntymiseen liittyvät asiat ulkopuolisena, koska homoseksuaalit eivät lisäänny. Tämä antaa hänelle ulkopuolisen tarkastelijan roolin. Tällöin hänellä ei ole intressejä. Tämänkaltainen perustelu on siitä erikoinen, että se toki selittää kannan olemassaoloa, mutta ei vielä viittaa varsinaiseen eettiseen pohjaan mitenkään. Pastorilla on taatusti ideologinen syy kertoa Jeesuksesta ja ammatin jatkuminen tietysti vahvasti kannustaa ihmisiä vaikkapa hengellisyyteen. Tämä ei vielä tarkoita että hän olisi väärässä. Samoin vannoutuneella ateistilla voi olla kirja myynnissä ja tätä kautta intressi ajaa asiaansa, jolloin ateismin vaihtoehdon ääneen mainitseminen ajaa hänen etuaan. Intressien valossa juuri kukaan ei voi olla oikeassa.
En jaksa edes puhua siitä miten intressi voidaan aina keksiä. Esimerkiksi lapsirakas homoseksuaali voi tuntea kateutta lapsista, jolloin se että joku tekee abortin sen sijaan että ei adoptoi lasta hänelle voi tehdä hänestä abortin vastustajan. Intressi voidaan keksiä ja sitä voidaan aina väittää salatuksi, piileväksi tai jopa muodikkaan psykopuheisesti "tiedostamattomaksi". Näin mitä tahansa voidaan sanoa intressien värittämäksi. Tämän sijaan yritän keskittyä olennaisempaan.
Tämä objektiivisuus ei muistuta tieteessä käytettyä objektiivisuutta. Tieteessä kun objektiivusuus tarkoittaa sitä että kaikki saavat samanlaiset tulokset. (Ei se, ovatko he poliittisesti mukana vai eivät mukana.) Sitä että tulokset saadaan mittauksista joita tekijät eivät arvo päästään. Toistettavuus, mitattavuus ja muut vastaavat asiat nousevat muualla esiin. Tässä taas kysymys on siitä minkälaisia "jäsenkortteja" taskussa sattuu olemaan.
Ulkopuolisuuden liittyminen objektiivisuuteen on myös hieman erikoinen näkemys siltä kannalta, että:
1: Ulkopuolisuus tarkoittaa suunnilleen samaa kuin elämänkokemuksen puute asiaan liittyen. Tässä ulkopuolisuus tarkoittaa sitä että tapahtuma ei kosketa omaa elämää. Jos siis kysymys on relevantti omassa elämässäsi, et ole ulkopuolinen. Tätä kautta ihmiset eivät voisi päättää omista eettisistä kysymyksistään, koska he ovat "liian sitoutuneita". Eli homoseksuaalien toiminnan oikeutus pitäisi pistää heteroseksuaalien asiaksi. Gay -pridet ja paraatit joissa he puolustavat oikeuksiaan ja taistelevat niiden puolesta ovat vain "sisäpiiriläisten intressivetoista peliä", ei etiikkaa. Hehän ovat "liian sisällä asiassaan ollakseen objektiivisia".
2: Tämä on implisiittinen esitys joka itse asiassa sanoo että etiikassa oikeassa on se, jolla ei ole sympatiantunteita eikä elämänkokemusta ideaalinsa suhteen. Kun lähipiirissä tapahtuu abortti, henkilöt kokevat sympatiaa myös tekijää kohden ja yrittävät ymmärtää häntä, josta seuraa näkemysten löystyminen. Tämä kokemus on asenteita mullistava tilanne jossa elämässä tapahtuvat kokemukset hierovat ideaalia naamaan, näyttäen että todellisuus on mutkikkaampi.
Kun siis abortin tehneiden läheisten ihmisten asenteet muuttuvat, etiikan kannalta kysymys on siitä onko elämänkokemus opettanut realiteetteja. Eli etiikka joka ei ole käytännössä toteutettavissa on epäkäytännöllistä ja turhaa. Vai onko ideaali saastunut, ihminen ikään kuin "tullut hulluksi" tai "tyhmäksi" eettisesti, koska maailma on turmellut.
Toisaalta Hankamäen tavassa ajatella on myös järjeä. Tämä on ymmärrettävissä kyynistymisen kautta. On muistettava että kyynisyydessä ideaali kohtaa todellisuuden ja todellisuus paljastuu inhottavaksi. Tämä murtaa ihmisen elämän, koska maailma näyttää inhottavalta ja pahalta paikalta. Siksi kyyninen hahmo ei ole nihilisti tai arvoneutraali. Ilman otettua ihannetta ei ole pettymystä. Kova pettymys kertoo vahvasta idealismista, joka on kohdannut kuilun todellisen maailman tapahtumien kanssa. Tämä voi johtaa kyynisen pettymisen lisäksi myös "kovaksikeittymiseen", jolloin hahmosta tulee eettisesti löyhempi. Kovaksikeitetyn dekkarinkin ,oraali pettämiseen. Eli naivia ja lapsenomaista idealismia rukataan kohti inhottavaa todellisuutta, ja tässä sivussa muututaan itsekin inhottavaksi. Tällöin ideaali joustaa, ja valitaan uusi ideaali jossa suvaitaan enemmän maailmassa olevia asioita. Olemassaoleva ja tapahtuva ei kuitenkaan ole välttämättä sama aidosti eettinen asia. Moraalin löystyminen
Luultavasti tämän vuoksi arvokeskusteluissa korostuukin helposti tiukka moralismi. Ja toisaalta henkilökohtaisiin kokemuksiin vetoaminen.
Oma kantani on että positio on irrelevantti. Se selittää korkeintaan sitä onko henkilöllä jokin järkevä syy olla jotain mieltä. Voihan olla niinkin että henkilö on jotain typerää mieltä vaikka hän olisi ulkopuolinenkin. Tunnenhan minäkin homoseksuaaleja, jotka hyväksyvät abortin. Ja sellaisia jotka vastustavat sitä. Samoin kuin heteroseksuaalejakin. Yritän uskoa että abortti joko on tai ei ole eettinen teko, jolloin kiinnostavaa ei ole se, kuka on missäkin kerhossa. Yleinen arvokeskustelu näyttää olevan tästä eri mieltä.
Kuvassa heinäsirkka, joka on menettänyt raajoja ja tuntosarven.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti