perjantai 30. huhtikuuta 2010

Todellisuudentaju.

"It's not what it seems. / Not what you think. / No I must be dreaming. / It's only in my mind. / Not in real life. / No I must be dreaming."
(Evanescence, "I must be dreaming")


Itse olen melko hyvä lucid dreamingissa, jossa unia hallitaan. Sen olennainen osa on havaita että nukkuu, (ja olla heräämättä tähän huomioon). Käytännössä kykenen tunnistamaan usein nukkuvani, ja osaan myös herätä halutessani. Tämän taidon perustaustan takana on tavallaan "kyky tunnistaa virheitä". Kun tapahtuu tietynlaisia asioita, "on tapahtunut virhe", ja todellisuus ei tee virheitä. Eli jos todellisuus tekee virheitä, näen väärin.

Kuvitellaan että hallusinoit tai näet unta. Miten voisit tietää tästä? Yleensä tämä voidaan tunnistaa, koska ihmisillä on ns "todellisuudentaju", johon havainto ei sovi. Jos esimerkiksi näet lentävän sian, tiedät että uneksit, olet sairastunut skitsofreniaan tai vesijohtovettäsi on terästetty jotain, joka ainakin joidenkin katolisten käytöksen perusteella saattaisi olla pyhän vedenkin terästeaineena.

Ilmiö on olennaisesti sama, kuin maailmankuvaan jämähtäminen. Mikään mitä näet, koet tai tunnet ei muuta maailmankuvaasi. Silloin siitä poikkeava luokitellaan hallusinaatioksi ja valheeksi ja harhaksi. Mitä vahvempi ja itsestäänselvempi ja vahvempi sitoumus, sitä helpommin tälläinen tuomio tehdään. Jos jämähdetään ajatukseen että lentävää sikaa ei ole, voidaan kuvitella että vaikka asiaa käsittelevät lehtiartikkelitkin ovat samaa hulluuden tulosta.

Tätä kautta hallusinaation huomaaminen liittyy kykyyn tehdä ad hoc -oletuksia. Mitä tehokkaampi kognitiivinen dissonanssi tapahtumalla on, eli mitä vahvemmin olemme siihen ajatuksissamme sitoutuneet, sitä vahvemmin ollaan valmiita assimilaatioon. Eli sitä varmemmin olemme valmiita tunnustamaan että olemme hallusinoineet.

Toki myös sisäinen ristiriitaisuus on havaittavissa. Ja itse asiassa keskenään mahdottomien asioiden huomaaminen osoittaa hallusinaation mahdottomaksi. Voimme osoittaa näkemyksiämme vääräksi. Tässä kohden ongelmana on halu. Voimme paikata mitä ihmeellisimmillä ad hoc oletuksilla ristiriitoja.
1: Itse asiassa postmodernismissa on ytimessä halu vastustaa binaarisia vastakohtapareja. Ristiriidat ja virheet pyritään korvaamaan jännitteillä, joissa ristiriita kadottaa luonteensa.
2: Tieteenfilosofiassa melko usein kohdattu Duhemin-Quinen teesikin nojaa olennaisesti ajatukselle, jossa ristiriita voidaan korjata tekemällä sopivia ad hoc -oletuksia.
3: Kuhnin paradigman rytmiikka nojasi siihen että loppuvaiheessaan teorian kannattajat suojaavat näkemystään ristiriidoilta korjaamalla näkemytä lisäoletuksilla.
4: Imre Lakatoksen ajatus tutkimusohjelman itseään suojaamaan rakentamasta "suojavyöhykkeestä" perustuvat ajatukselle siitä että ad hoc -oletuksilla voidaan paikata käytännössä kaikki ristiriidat ja ongelmat.

Tätä kautta maailmankuva sekä auttaa että vaikeuttaa huomaamasta sitä että hallusinoi. Joku voisi tietysti kysellä sen perään että jos unimaailma on sittenkin totta, ja "arkielämä harhaa". Ehkä todellisuus onkin outo ja mielivaltainen, ja unimaailmamme on se. Tässä tapauksessa tämä keino onnistuu vain erottelemaan nämä kaksi aluetta. Ei sanomaan mitä ne ontologisesti, pohjimmiltaan, ovat.

Maailmankuvan kohdalla voidaankin sanoa kaksijakoisesti, että maailmankuva sekä auttaa tunnistamaan omaa hulluustilan, eli huomaamaan oman erehtyväisyyden. Se tarjoaa mahdollisuuden paikata havaintoaineistoasi sillä että "olet sekaisin". Kuitenkin se on myös oman hulluuden huomaamisen esteenä, koska jos ajattelet olevasi täysjärkinen, voit aina paikata havainnot koherentiksi kokonaisuudeksi maailmankuvan ympärille. Kysymys on siitä mitä halutaan kieltää. Molempien kohdalla ytimessä on kuitenkin olennaisesti sama asia, denial.

Ei kommentteja: