tiistai 6. huhtikuuta 2010

Raakaa parantamista.

Miekkailukoulun vuosijuhlissa aiheeksi tuli muun muassa harjoittelun synnyttämä stressi. Moni palautumiseen liittyvä hieronta on mukavaa. Mutta joskus se on varsin karskiakin. Sillä hieronnan tavoitteena on ensisijassa auttaa ruumista kestämään harjoittelun rasitukset ja palautumaan niistä. Parantava ja palauttava taas on usein varsin väkivaltaistakin, ja niihin liittyy usein kipua.

Tämä vain ei tunnu ilmiselvältä ihmisille. Ajatuksena on se, että miekkailu olisi raakaa, mutta siihen liittyvä palautumistoiminta hellää ja terapeuttista. Windsor jopa vitsaili miten joku voisi hierontasession jälkeen olla sitä mieltä että hän olisi alalla jotta voisi toteuttaa sadistisia taipumuksia. Hieronta on tätä kautta hyvää runnunottamisharjoitteluakin, jota ei muuten saisi koska miekkailuosuus on niin lempeää.

Ihminen luulee että parantaminen on samaa kuin lempeys. Kuitenkin sairaanhoitajat joutuvat tekemään kaikkea ikävää, joka voi olla potilaallekin kivuliasta.

Tästä hajaannuksesta malliesimerkkinä toimi kirurgi ja salamurhaaja. Kuvitellaan että salamurhaaja törkkää sinua veitsellä vatsaan. Kuvitellaan että kirurgi tekee samoin. Salamurhaaja hakee maksaa koska haluaa tappaa sinut. Kirurgi hakee maksaa, koska haluaa poistaa siinä olevan syövän ja näin pelastaa elämäsi. Mekanistisena suorituksena erot ovat melko pieniä. Asenteet ovat täysin päinvastaiset. Ja taitojen suhteen he voivat olla aivan täsmälleen yhtä harjaantuneita. Kirurgi ja salamurhaaja eivät myöskään kumpikaan tähtää kipuun. Molempien kannalta kipua kannattaa tuottaa vain sen verran kuin on välttämätöntä. Kipu on murhan ja kirurgiatyön sivutuote, ei itseisarvo.

Tämä muistui mieleeni, kun tapasin junassa kaksi eläkeläistä naista. He olivat käyneet sairaanhoitoa käsittelevässä tilaisuudessa, jossa oli luennoinut ainakin Juha Hernesniemi. Siellä oltiin muun muassa näytetty aivoleikkaus. Myös potilas oli ollut paikalla. Kommentoija oli reagoinut suoritukseen siten että se oli näyttänyt väkivaltaiselta ja brutaalilta. Hernesniemestä leikkaus ja syövän kaivuu oli sen sijaan siisti ja kaunis.
1: On hyvä muistaa että esimerkiksi Vesalius kehitti lääketiedettä paljon vain sillä että hänestä kirurgiaa piti opetella "kädet veressä". Siihen asti oltiin päntätty Galenoksen tekstejä, jotka taas perustuivat eläinten leikkelyihin.

Usein vaihtoehtohoidot myyvät itseään "pehmeinä" ja "lempeinä". Niissä ei sotketa käsiä ja niiden prosessit ovat hyvinkin aggressiottomia. Paraneminen on ihanaa, haisee hyvältä, tuntuu rentouttavalta ja muuta mukavaa. Tämä on tietysti ymmärrettävää : Jos minulla on aivosyöpä, ja minulle mainostetaan länsimainen lääketiede näyttämällä aivoleikkaus, se taatusti synnyttää pelkoa. Ja onhan rokotuskin joskus inhottava, siinähän pistetään ja vauvat itkevät.

Paraneminen taas on luonteeltaan positiivista. Ihminen on idealisointiin taipuvainen, joten parantamiseen liitetään mielikuvissa helposti hoiva ja lempeys, eikä kipua ja tökkimistä ja muuta ikävään. On kuitenkin hyvä muistaa että parantaminen liittyy paranemiseen, ei mielikuviin.
Kuva on Hieronymus Boschin kuvaus keskiaikaisesta kirurgista. Mielestäni se voisi asiasta tietämättömälle näyttää salamurhaajaltakin.

Ei kommentteja: