Patrick Tiaisella on ollut vauhdikasta aikaa. Miettisen & Pellin "Harhaanjohtajat" -kirja on maininnut hänet koska hänen saarnoissaan puhutaan erikoisia väitteitä ihmeistä. Kuten esimerkiksi siitä miten Tiainen kykenee ajamaan autolla ilman bensiiniä. Hänen puheensa ovatkin olleet hirmu omituisia ja epäuskottavia.
Nyt hän on toisenlaisessa kriisissä. Tosiasioat ovat kuulemma sellaisia että niitä vastaan ei kannata taistella. Mutta tosiasiassa moraaliset kriisit tuntuvat olevan niitä joilla on oikeita vaikutuksia.
Hän tiedotti julkisesti facebookissaan 3.5.2007 siitä miten hän eroaa. "Olen irtisanoutunut Word Of Faith-kirkkokunnan johtajuudesta omasta pyynnöstäni 5.4.17." Takana on erikoinen aviokriisi. "Viimeisten kuukausien aikana minulla on ollut avioliiton ulkopuolinen suhde mieshenkilön kanssa. Tämä kysymyksiä herättävä asia on tullut esille tämän maaliskuun lopussa. Tämän tilanteen johdosta ajauduin epätoivon tunteisiin ja tekoihin. Kaikki kärjistyi tapahtumasarjaan, joka päättyi keskiviikkona 29.3.17 kun olin Kokkolassa vakavassa auto-onnettomuudessa, jossa minut pelastettiin palavasta autosta." (Radio Dei muuten esitti että se "selvitti karismaattisen kohusaarnaajan eron syyn." Tai siis luki Facebookista. Melkomoista Tutkivaa Journalismia jälleen noilta laatuajattelijoilta.)
TIaiselle on tietenkin paljon verrattavia. Nokia Mission Markku Koivistosta Ted Haggardiin. Moni kristillinen saarnaaja joka on moittinut homouden syntyä on itse homoillut. Tiainen on tässä kohden harvinaisen suoraselkäinen sillä esimerkiksi Haggard kiisti syyllisyyttään todistusaineistosta huolimatta hyvin pitkään ja jatkoi tämän jälkeen eheytymisteeman kautta niin että hän ei ollut homo joka ei ollut omien puheidensa mukaan ollut ollut silloinkaan kun oli homoillut. Vakiona tässä on se että synnintuntoon ei tunnu vievän oma omatunto ja se paljon puhutun kristillisen opin tunteminen. (Saarnaajan oletetaan olevan innoissaan eli tuntevan syvästi tämänlaiset aiheet.) Kimmokkeena on ollut kiinni jääminen. Tässä mielessä hän vaikuttaa hyvin normaalilta kristityltä.
Tässä yhteydessä on tietenkin selvää että suhteeni Tiaisen homoseksuaalisuuteen on kuten muukin homoseksuaalisuus. En siis pidä Tiaista "syntisenä" homoilunsa vuoksi. Tästä valehtelusta ja kiemurtelusta voi sitten olla toista mieltä.
Tiaisen käytös oikeastaan alleviivaa sitä mistä uskonyhteisöissä yleensä on kyse. Julkisivusta. Omien sanojen mukaan pitää vihata syntiä eikä syntistä. Mutta sitten kritiikin kohde ei olekaan homoseksuaalinen taipumus vaan julkihomoilu eli homoseksuaalisuuden harjoittaminen. Ja nimenomaan sellainen joka on julkista ja tiedotettua.
Tätä kautta moitteen kohteeksi ei tulekaan homoseksuaalisuuden harjoittaminen vaan avoimesti homoseksuaaleina elävien ihmisten tuomitseminen. Ja sitten kun tämänlaista suoltava itse homoilee salassa, korostetaan armoa ja armeliaisuutta. Tiaisenkin kohdalla ei mennyt kuin tunteja kun hurmokselliset kristityt selittivät että Tiaista pitäisi kohdella suopeasti. Kaappihomovertaus koetaan ilmeisesti ikävänä yleistyksenä joka on ymmärrettävää. Mutta tämän lisäksi mukana on ajatus että katuva homoiluaan piilotellut ja siitä valehdellut kristitty ns. "saa armon pyytämällä". On selvää että moitteena ei olekaan edes syntinen aktio. Ei tässä selvästi vihata syntiä vaan väärää uskontoa edustavia.
Ei ajatukset ja teot vaan instituutiolle ja ryhmälle nöyristely ja instituution kunnioittaminen josta piilottelu itsessään on tietenkin indikaattori. Ihminen siivoaa kaksoiselämäänsä helpoiten sellaisia tapoja joiden yhteisöarvoihin ollaan sitoutuneita.
Tiaisen, kuten suurimman osan kristittyjen kohdalla, totean että heillä on yleensä menossa ajatus siitä että yhteiskunnan ja yksilön moraalinen toiminta on sidoksissa uskontoon. Jos tämä on totta kristittyjen olisi oltava erityisen moitteettomia erityisen aina. He eivät voi olla "yhtä kauheita kuin minä". Heidän tulee olla puhtoisia. Koska jos näin ei ole, on väite näistä tyhjää uhoa..
Ja heille voin sanoa että on varsin erikoista kuulla elävänsä synnissä ja moraalittomuudesta joltakulta, joka elää valheessa. Ja, kuten bensaihmeisiin uskovien kohdalla melkomoisen varmasti on, joka elää valheesta. (Ja itse asiassa tällä pitäisi olla enemmän merkitystä kuin sillä ovatko tyypit hyväkäytöksisiä vai eivät. Jos siis se Totuus ns. kiinnostaa, that is.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haggard. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haggard. Näytä kaikki tekstit
torstai 4. toukokuuta 2017
maanantai 4. heinäkuuta 2016
Pieni yöraivo : Kristityistä Fundamentalisteista (oikeiden ihmisten inspiroimana)
Suurin osa fundamentalisteista on siitä erikoisia että he ottavat itseensä silloin kuin ei pitäisi. Ja ottavat uskontoonsa silloin kun varsinkaan ei pitäisi.
Tämä johtuu siitä, että kristinuskon pelastusoppi on individualistista mutta he itse toimivat nimenomaan muiden moraalinvartijana. Kristinuskossa jokainen yksilö pelastuu armosta omalla uskollaan.1 Mutta käytännössä kristinusko näyttäytyy siten että sen sijaan että kristitty pelkäisi homouden syntiä niin että varoisi itse homoilemasta tai omaa yhteisöä homoilemasta2, hän nimenomaan tekee tästä poliittisen ilmiön jolla halutaan rajoittaa nimenomaan ei-kristittyjen elämää.
Toisaalta homoseksuaalisuuden syntisyys on siitä hyvä esimerkki että "Raamattu" tuomitsee myös ylpeyden. Ja käytännössä jokainen fundamentalisti jonka minä olen tavannut on ollut ylpeä siitä miten hän osaa ja tietää kristinuskon ja miten hänellä on tietoa joka on niin paljon parempaa kuin huonojen ateistien tai liberaalien suvakkien. Näidenkin toteuttaminen on tietenkin syntiä. Mutta kristitty ei suitsi tätä syntiä itsessään, vaan sen innolla ja voimalla hän tunkee julistelemaan. Hän korkeintaan kiistää oman ylpeytensä. Joka taas on, annetun tekstiaineiston edessä, yhtä uskottavaa kuin selittäisi että ei ole oikeasti homoseksuaali sen jälkeen kun on kärähtänyt homoseksistä miesprostituoidun kanssa.3
Ja kun fundamentalisti on ylpeä eikä suostu tunnustamaan saati korjaamaan kusipäisyyttään hänen läsnäolonsa etäännyttää muita ihmisiä. Se ärsyttää. Se ajaa kauemmas kristinuskosta. Se, että fundamentalisti selittää tämän olevan "pelastamista" ja "heikoilta jäiltä patistamista" ei siksi ole kovinkaan hyvä selitys. Se on sama kuin väittäisi että heikoilta jäiltä pelastaminen tarkoittaisi sitä että kerättäisiin koko "Pikku Kakkosen" piirrostiimi aseistettaisiin verisillä moukareilla ja asetettaisiin piirittämään tyyppiä ja "varokaa heikkoa jäätä" huutoa pidellen ajaisi ihmistä kohti avantoa niin että avanto olisi ainut paikka jonne voisi mennä ja paeta tätä hirviöjoukkoa johon kaikista viimeiseksi haluaisi liittyä ja seuraavaksi vähiten haluaisi kohdata missään, saati pimeillä kuvilla kylmässä talvella heikkojen jäiden lähellä.
Mutta tästä pahastumisen he vetävät uskontoon. Kyse ei ole fundamentalistin uskosta joka ei pidä pelastusta poliittis-yhteiskunnallisena vaan jossa kristitty yksilö pelastuu yksinään voimatta pelastaa naapuriaan joka on vastuussa omasta pelastuksestaan, eikä tavallaan edes siitä koska kyse on Jeesuksen armosta. Mutta fundamentalisti näkee että jos hänestä ärsyyntyy eikä halua olla hänen poliittis-aktiivisessa jengissään niin sitten vihaa hänen uskontoaan ja on hänen uskontoaan vastaan.
Fundamentalisti olettaa että uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että hän saa haukkua ketä vain ja tehdä mitä tahansa rajoitteita kenelle tahansa. Mutta kaikkien täytyy poistaa kaikki rajoitteet hänen itsensä tieltä ja kiitettävä kohteliaasti siitä että hän on sellainen paskapää kuin on. Fundamentalistin läpikusipäisyyden edessä pitäisi pyytää lisää ja kertoa sen olevan paras asia koko elämässä. Fundamentalistin sanomaa ja asennevammailua pitää myös kutsua maailman parhaaksi tarinaksi.4
Fundamentalistit tuntuvat toki joskus ymmärtävän että heidän ainoa ansionsa on jonkun toisen kuin heidän itsensä armo. Tähän armoon he tarvitsevatkin jotain itseään hyveellisempää ja täydellisempää.5 Mutta tätä ei viedä kovin syvälliselle tasolle, esimerkiksi itsetutkisteluun ja parannukseen asti. Armo pikemminkin on vain jotain jota tarvitaan sitten kun jäädään perseilystä kiinni. Ja armoa tarvitaan että sama meno voi jatkua tulevaisuudessakin. Fundamentalistin ajatus uskonnonvapaudesta on se, että ei riitä että hän saa huutaa uskomuksiaan ja vastustaa muiden ihmisten uskomusten huutelua.
He eivät ymmärrä että suuri osoitus suomalaisten pakanoiden jaloudesta ja uskonnonvapauden rakastamisesta on se, että he itse ovat hengissä juuri sillä hetkellä kaiken sen jälkeen mitä he itse ovat muille sanoneet ja tehneet. He eivät ymmärrä, että tämä fakta osoittaa kerettiläisiltä sellaista armeliaisuutta ja hyvettä että se on suurempaa kuin mitä fundamentalisteja suurempi hyveellisyysvoima osoittaa niissä kirjoissaan, kirjoissaan jotka on kenties toiveajattelun vuoksi nimetty formaattiin johon yhdistetään niihin tutustuminen kirjoittajan kuoleman jälkeen. Eivätkä fundamentalistit ymmärrä tätä vaikka kaikista vähiten he itse sietäisivät että jokin muu ideologia kohtelisi heitä itseään tavalla jolla he ovat muita kohdelleet.6
1 Joka on varsin ristiriitainen juttu, mutta tämä ei haittaa kristittyjä tiettävästi. Erimielisyys on pahaa logismia tai skientismiä joka on pahutta koska se on logismia tai skientismiä. Joka ei ole logiikan tai tieteen vihaamista koska logismissa ja skientismissä on kyse ismistä jossa annetaan liikaa valtaa logiikan tai tieteen kaikkivoipaisuudelle. Tämä arroganssi tunnistetaan siitä että tiedettä ja logiikkaa käytetään vähentämään jumalan olemassaolon väistämättömyyttä ja sitä että vain hölmö on ateisti.
2 Tämä näkyy aina kun uskovainen julkimo, kuten vaikka Markku Koivisto, kärähtää homoseksuaalisuudesta. Tällöin puhutaan armosta ja siitä että jumala ei kiellä homoseksuaalisuutta vaan homoseksuaalit aktit joita nämä saarnaajat ovat menneet tekemään. Mutta joita kohdellaan armolla vaikka ne toistuisivatkin koska se on eri asia kuin homoseksuaalien ei-kristittyjen harrastama homoseksuaalisuus jota he eivät pyytele anteeksi kristityltä yleisöltä ja asetu kristillisen yhteisön vallankäytön kohteeksi.
3 Rehellisyyden nimissä; Ted Haggard yritti juuri tätä. Joten sama erikoisuus koskee uskovaisten harrastamaa homoseksuaalisuuttakin.
4 Ja joulun tarina on kaunis. Mutta oikeasti lapsensurmista koostuva tarina on kaunis vain fundamentalisteille. Edes "Game of Thrones" -fanit eivät kutsu joulutarinaan verrattavissa olevaa ensimmäisen kauden ensimmäistä jaksoa "kauniiksi jaksoksi".
5 Tosin mikä tahansa on heitä itseään hyveellisempää ja täydellisempää. Olen toki kuullut että Jumalan teot olivat hyviä mutta Saatana on sen turmellut. Mutta ällistyttävää on että tässä turmeltuneiden maailmassa kaikista suurimmat turmeltuneet eivät palvokaan Saatanaa vaan väittävät olevan häntä vastaan koviten taistelevaa joukkoa..
6 Suurin aikamme maailmankuvallinen arvokeskustelukysymys on oikesti se, että kuinka monta "kuollut vauva" -vitsiä tarvitaan laskemaan abortinvastuskeskustelu jonne on iskostunut edes yksi fundamentalistikristilliesti motivoitunut aktivisti keskutelemaan. Ja näin sanoo ihminen joka on jossain määrin huolissaan abortista ja pitää aihetta vaikeana ja tärkeänä.
Tämä johtuu siitä, että kristinuskon pelastusoppi on individualistista mutta he itse toimivat nimenomaan muiden moraalinvartijana. Kristinuskossa jokainen yksilö pelastuu armosta omalla uskollaan.1 Mutta käytännössä kristinusko näyttäytyy siten että sen sijaan että kristitty pelkäisi homouden syntiä niin että varoisi itse homoilemasta tai omaa yhteisöä homoilemasta2, hän nimenomaan tekee tästä poliittisen ilmiön jolla halutaan rajoittaa nimenomaan ei-kristittyjen elämää.
Toisaalta homoseksuaalisuuden syntisyys on siitä hyvä esimerkki että "Raamattu" tuomitsee myös ylpeyden. Ja käytännössä jokainen fundamentalisti jonka minä olen tavannut on ollut ylpeä siitä miten hän osaa ja tietää kristinuskon ja miten hänellä on tietoa joka on niin paljon parempaa kuin huonojen ateistien tai liberaalien suvakkien. Näidenkin toteuttaminen on tietenkin syntiä. Mutta kristitty ei suitsi tätä syntiä itsessään, vaan sen innolla ja voimalla hän tunkee julistelemaan. Hän korkeintaan kiistää oman ylpeytensä. Joka taas on, annetun tekstiaineiston edessä, yhtä uskottavaa kuin selittäisi että ei ole oikeasti homoseksuaali sen jälkeen kun on kärähtänyt homoseksistä miesprostituoidun kanssa.3
Ja kun fundamentalisti on ylpeä eikä suostu tunnustamaan saati korjaamaan kusipäisyyttään hänen läsnäolonsa etäännyttää muita ihmisiä. Se ärsyttää. Se ajaa kauemmas kristinuskosta. Se, että fundamentalisti selittää tämän olevan "pelastamista" ja "heikoilta jäiltä patistamista" ei siksi ole kovinkaan hyvä selitys. Se on sama kuin väittäisi että heikoilta jäiltä pelastaminen tarkoittaisi sitä että kerättäisiin koko "Pikku Kakkosen" piirrostiimi aseistettaisiin verisillä moukareilla ja asetettaisiin piirittämään tyyppiä ja "varokaa heikkoa jäätä" huutoa pidellen ajaisi ihmistä kohti avantoa niin että avanto olisi ainut paikka jonne voisi mennä ja paeta tätä hirviöjoukkoa johon kaikista viimeiseksi haluaisi liittyä ja seuraavaksi vähiten haluaisi kohdata missään, saati pimeillä kuvilla kylmässä talvella heikkojen jäiden lähellä.
Mutta tästä pahastumisen he vetävät uskontoon. Kyse ei ole fundamentalistin uskosta joka ei pidä pelastusta poliittis-yhteiskunnallisena vaan jossa kristitty yksilö pelastuu yksinään voimatta pelastaa naapuriaan joka on vastuussa omasta pelastuksestaan, eikä tavallaan edes siitä koska kyse on Jeesuksen armosta. Mutta fundamentalisti näkee että jos hänestä ärsyyntyy eikä halua olla hänen poliittis-aktiivisessa jengissään niin sitten vihaa hänen uskontoaan ja on hänen uskontoaan vastaan.
Fundamentalisti olettaa että uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että hän saa haukkua ketä vain ja tehdä mitä tahansa rajoitteita kenelle tahansa. Mutta kaikkien täytyy poistaa kaikki rajoitteet hänen itsensä tieltä ja kiitettävä kohteliaasti siitä että hän on sellainen paskapää kuin on. Fundamentalistin läpikusipäisyyden edessä pitäisi pyytää lisää ja kertoa sen olevan paras asia koko elämässä. Fundamentalistin sanomaa ja asennevammailua pitää myös kutsua maailman parhaaksi tarinaksi.4
Fundamentalistit tuntuvat toki joskus ymmärtävän että heidän ainoa ansionsa on jonkun toisen kuin heidän itsensä armo. Tähän armoon he tarvitsevatkin jotain itseään hyveellisempää ja täydellisempää.5 Mutta tätä ei viedä kovin syvälliselle tasolle, esimerkiksi itsetutkisteluun ja parannukseen asti. Armo pikemminkin on vain jotain jota tarvitaan sitten kun jäädään perseilystä kiinni. Ja armoa tarvitaan että sama meno voi jatkua tulevaisuudessakin. Fundamentalistin ajatus uskonnonvapaudesta on se, että ei riitä että hän saa huutaa uskomuksiaan ja vastustaa muiden ihmisten uskomusten huutelua.
He eivät ymmärrä että suuri osoitus suomalaisten pakanoiden jaloudesta ja uskonnonvapauden rakastamisesta on se, että he itse ovat hengissä juuri sillä hetkellä kaiken sen jälkeen mitä he itse ovat muille sanoneet ja tehneet. He eivät ymmärrä, että tämä fakta osoittaa kerettiläisiltä sellaista armeliaisuutta ja hyvettä että se on suurempaa kuin mitä fundamentalisteja suurempi hyveellisyysvoima osoittaa niissä kirjoissaan, kirjoissaan jotka on kenties toiveajattelun vuoksi nimetty formaattiin johon yhdistetään niihin tutustuminen kirjoittajan kuoleman jälkeen. Eivätkä fundamentalistit ymmärrä tätä vaikka kaikista vähiten he itse sietäisivät että jokin muu ideologia kohtelisi heitä itseään tavalla jolla he ovat muita kohdelleet.6
1 Joka on varsin ristiriitainen juttu, mutta tämä ei haittaa kristittyjä tiettävästi. Erimielisyys on pahaa logismia tai skientismiä joka on pahutta koska se on logismia tai skientismiä. Joka ei ole logiikan tai tieteen vihaamista koska logismissa ja skientismissä on kyse ismistä jossa annetaan liikaa valtaa logiikan tai tieteen kaikkivoipaisuudelle. Tämä arroganssi tunnistetaan siitä että tiedettä ja logiikkaa käytetään vähentämään jumalan olemassaolon väistämättömyyttä ja sitä että vain hölmö on ateisti.
2 Tämä näkyy aina kun uskovainen julkimo, kuten vaikka Markku Koivisto, kärähtää homoseksuaalisuudesta. Tällöin puhutaan armosta ja siitä että jumala ei kiellä homoseksuaalisuutta vaan homoseksuaalit aktit joita nämä saarnaajat ovat menneet tekemään. Mutta joita kohdellaan armolla vaikka ne toistuisivatkin koska se on eri asia kuin homoseksuaalien ei-kristittyjen harrastama homoseksuaalisuus jota he eivät pyytele anteeksi kristityltä yleisöltä ja asetu kristillisen yhteisön vallankäytön kohteeksi.
3 Rehellisyyden nimissä; Ted Haggard yritti juuri tätä. Joten sama erikoisuus koskee uskovaisten harrastamaa homoseksuaalisuuttakin.
4 Ja joulun tarina on kaunis. Mutta oikeasti lapsensurmista koostuva tarina on kaunis vain fundamentalisteille. Edes "Game of Thrones" -fanit eivät kutsu joulutarinaan verrattavissa olevaa ensimmäisen kauden ensimmäistä jaksoa "kauniiksi jaksoksi".
5 Tosin mikä tahansa on heitä itseään hyveellisempää ja täydellisempää. Olen toki kuullut että Jumalan teot olivat hyviä mutta Saatana on sen turmellut. Mutta ällistyttävää on että tässä turmeltuneiden maailmassa kaikista suurimmat turmeltuneet eivät palvokaan Saatanaa vaan väittävät olevan häntä vastaan koviten taistelevaa joukkoa..
6 Suurin aikamme maailmankuvallinen arvokeskustelukysymys on oikesti se, että kuinka monta "kuollut vauva" -vitsiä tarvitaan laskemaan abortinvastuskeskustelu jonne on iskostunut edes yksi fundamentalistikristilliesti motivoitunut aktivisti keskutelemaan. Ja näin sanoo ihminen joka on jossain määrin huolissaan abortista ja pitää aihetta vaikeana ja tärkeänä.
tiistai 11. elokuuta 2015
Postmodernista perussuomalaisuudesta
Perussuomalaisista on viime päivinä puhuttu paljon natsivertauksin. Se on toki osittain osuvaa siinä mielessä että jos olet natsi, perussuomalaiset on sinulle hyvä puolue. Mutta tässä on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota "ironisiin piirteisiin" joita PerusSuomalaisissa on.
Viime päivinä on kohistu monenlaisista. On esimerkiksi keskusteltu sellaisista aiheista kuin onko kansallismielinen poseeraus hautausmaalla sopivaa tietynvärisille. Asiassa on toki pääsijalla ollut se, että onko ihonväri kriteeri vai ei. Liian pienelle sijalle on sen sijaan nostettu se että onko ylipäätään asiallista politisoida hautausmaita. Hautausmaat on usein nähty sakraaleiksi paikoiksi ja tässä mielessä niin uusnatsien rituaalinomainen hautausmaallaposeeraus että poliittis-sarkastinen edellisten imitointi voivat taiteilla hyvän maun, joskaan eivät lähimainkaan laillisuuden, rajoilla. Jopa itse, äärimmäisen profaanina, jopa tylsistyttävyyteen asti makaaberina, ihmisenä, olisin hyvin varovainen performanssien kanssa hautausmaalla.
1: Lukuunottamatta sitä että minulla on oikeasti nimilista ihmisistä jotka, jos kuolevat ennen minua, saavat jossain vaiheessa haudalleen ihan rehellistä ihmiskusta. Nämä ihmiset tietävät tämän jo nyt koska performanssi menettäisi merkityksensä jos he eivät tätä tietäisi. Mutta nämä voimistavat sitä että hautausmaalla tehdyissä asioissa on kysymys vahvasta symbolista.
Jos nimittäin mietitään mitä eroa on "Prinssi Jusufilla", Jussi Halla-aholla ja Olli Immosella, voidaan huomata että ainut joka on suorittanut varusmiespalvelun Suomessa on "Prinssi Jusuf". Samoin on syytä huomata että Immosen vaimo on maahanmuuttaja. Tämä kertoo siitä että puolue on irtautunut tietyistä konventioista joiden kautta se kuitenkin ikään kuin väkisin tulkitaan.
Itse asiassa aika moni liberaali on korostanut näitä "ironisuuksia" internetissä sellaisessa sävyssä että ne osoittavat miten PS:äläisillä on "luurankoja". Näen että nämä enemmänkin kyseenalaistavat nämä konventiot. Halla-ahon siviilipalvelustausta ei esimerkiksi ole mikään salaisuus jota hän salaisi ja piilottelisi. Joten kyseessä ei ole samanlainen synkkä kaksinaismoralismia korostava salaisuus kuin vaikkapa kristillisiä arvoja rummuttaneen Ted Haggardin narahtaminen homoseksuaaleista prostituoiduista. Yleensä tämänlaisen "nolon salaisuuden" tunnistaakin siitä että tekijä yrittää piilotella, vältellä ja kiistellä asioita. Koska PS ei kiemurtele tällä tavalla monissakaan kohdin, se kertoo että nämä eivät ole "aitoja luurankoja" vaan päinvastoin jotain jotka vihjaavat että perinteiseen kansallismielisyyteen skeemautuminen on puolueen analyysissä lähtökohtaisesti virhe.
1: Tältä kulmalta Immosen facebook -kommenttinsa kanssa tekemä kiemurtelu on vihjeellisempää kuin hänen maahanmuuttajavaimonsa, koska hän ei mitenkään ole kiemurrellut että hänen vaimonsa olisi jotenkin erityisen (k)arjalainen.
Tämä tarkoittaa sitä että PS -puoluetta voidaan pitää aidosti populistipuolueena. Se on postmodernisti irtautunut perinteisistä kansallismielisyyteen liittyvistä konventioista. Ainut yhdistävä teema on tietty mielipide maahanmuuttokysymyksistä ja vastaavista. Puolueelle tärkeintä onkin ollut, ei niinkään se mitä puolue ajaa, vaan se keitä ja mitä asioita se vastustaa. Valitettavasti aika moni muu tarkastelee puoluetta pelkästään konservatiivi-liberaali ja oikeisto-vasemmisto -akselilla. PS -puoluetta on ymmärrettävä löyhänä kokonaisuutena joka vetoaa monenlaisiin ihmisiin sellaisella strategialla jossa teemat (esim. uudistusmielisyys vs. konservatiivisuus) on korvattu spesifeillä aiheilla (maahanmuuton rajoittaminen) joissa tehtyjä päätöksiä ei sitten ohjata muihin aiheisiin niin että olisi pakko olla "uudistusmielinen kaikissa muissakin jutuissa".
Tämä on virhe. Sillä vaikka akseleita tietenkin voidaan piirtää niin se on vähän sama kuin tarkastelisi ihmisiä introvertti-ekstrovertti, tosiasiallinen-intuitiivinen, ajatteleva-tunteva, harkitseva-spontaani -akseleilla ja pitäisi tätä hyvänä vain siksi että määritelmät voidaan tehdä ja niistä saadaan kivoja tiivistelmiä. Nähdäkseni PS pitää nähdä irrallaan näistä. Tämä on tietenkin vaikeaa kun käytetään vahvasti "äärioikeiston" -tyylisiä käsitteitä. On toki melkolailla ilmiselvää että puolueessa on kytköksiä ja piirteitä. Ja että puolueen tärkein mediassaolo koostuu selittelyistä mallia "humala,ajatuskatkos, sattuma" On eri asia ovatko ne puolueen määrääviä tunnusmerkkejä.
Toki voisin ironisesti huomata että PS on itse asiassa postmodernisoitunut ja kypsynyt muutenkin vakiintuneeksi puolueeksi. Muistan ajan jolloin PS taisteli poliittista korrektiutta vastaan. Jolloin korostettiin että esimerkiksi Jussi Halla-ahon tuomio mielipiteiden esittämisestä oli väärin. Tällä hetkellä puolue on sitten itse hankkimassa juristia setvimään että miten käy niille jotka tekevät asiattomia natsivertauksia. On ällistyttävää että ihmisjoukko joka mielellään vertaa islaminuskoisia profeetta Mohammadin pedofiilisiin tapoihin ja jolle on tärkeintä tuoda esiin maahanmuuttajissa olevat, yksilömääriä katsoen varsin marginaaliset, kytkökset ISIS -terroristeihin - tai jopa täysin kuviteltuihin raiskauskytköksiin - ovat nyt suuttumassa jos joku penkoo vaikka valokuvia jotka yhdistävät tietyt poliitikot uusnatseihin. (Vrt. jos jostakusta maahanmuuttajapoliitikosta saataisiin valokuva ISIS -terroristeihin liittyneen maahanmuuttajan kanssa, tietäisin että MV -lehti ja vastaavat olisivat levittämässä juttua välittömästi tuhatmäärin.) PS -vastaisia mielipiteitä ei ilmeisesti saa esittää, paitsi poliittisesti korrektisti.
On huvittavaa että PS itse mielellään marttyrisoi kaikkia sen puolella olevia jotka on oikeuteen haastettu. Mutta samalla se on itse vielä mieluummin tehtailemassa oikeusjuttuja joissa kysellään sellaisia asioita kuin päätoimittajien "pään laittamista pölkylle". (Tässä nykytilan tulkintaviitekehyksessä paljastan että "pölkky" on tässä kuvainnollinen, kuten "pääkin". Olen uskonnoton joten tämä nostattaa ilmoille aivan liian helposti vertauksia ranskan vallankumouksen tunnelmiin.) PS:n tapa hoitaa "kriisiviestintää" on esimerkiksi se, että ryhdytään vahtimaan, tutkimaan ja raportoimaan journalistista työtä tekevien poliittisia vakaumuksia heti kun itselle ei-miellyttävää materiaalia tulee esille. (Poliittisessa ilmapiirissä jossa yleisön poliitikon puheille ja puolueelle buuaaminen on suurempi ongelma kuin kaupassa tai kirjastoissa tapahtuvat puukotukset.)
Itse näen että natsianalogia on hieman kuten ateistejen rinnastaminen kommunistien vainoihin. Jotain joka on niin asiaankuulumatonta ja typerää että se loukkaa enemmän neuvostoliiton vainojen uhreja ja alleviivaa rinnastuksen tekijän suhteellisuudentajua kuin on edes mikään ateisteihin kohdistuva aito loukkaus. (Kukaan joka pitää "Suvivirsikeskustelua" rinnastettavana porvarien tappamiseen Gulageissa on sen verran pihalla että saman tien voi pitää pornon vaihtamista raamattuihin My Lain verilöylynä. Ja tällä tasolla pihalla olevaa ihmistä ei tarvitse ottaa vakavasti. Koskaan. Missään.) Natsikortin ylikäytön tehtävä on osoittaa käyttäjänsä nolous ja se, miten hienostunut tyyppi hän on kun rinnastaa kohkaamisen useiden miljoonien ihmisten joukkotuhontaan (classy).
Viime päivinä on kohistu monenlaisista. On esimerkiksi keskusteltu sellaisista aiheista kuin onko kansallismielinen poseeraus hautausmaalla sopivaa tietynvärisille. Asiassa on toki pääsijalla ollut se, että onko ihonväri kriteeri vai ei. Liian pienelle sijalle on sen sijaan nostettu se että onko ylipäätään asiallista politisoida hautausmaita. Hautausmaat on usein nähty sakraaleiksi paikoiksi ja tässä mielessä niin uusnatsien rituaalinomainen hautausmaallaposeeraus että poliittis-sarkastinen edellisten imitointi voivat taiteilla hyvän maun, joskaan eivät lähimainkaan laillisuuden, rajoilla. Jopa itse, äärimmäisen profaanina, jopa tylsistyttävyyteen asti makaaberina, ihmisenä, olisin hyvin varovainen performanssien kanssa hautausmaalla.
1: Lukuunottamatta sitä että minulla on oikeasti nimilista ihmisistä jotka, jos kuolevat ennen minua, saavat jossain vaiheessa haudalleen ihan rehellistä ihmiskusta. Nämä ihmiset tietävät tämän jo nyt koska performanssi menettäisi merkityksensä jos he eivät tätä tietäisi. Mutta nämä voimistavat sitä että hautausmaalla tehdyissä asioissa on kysymys vahvasta symbolista.
Jos nimittäin mietitään mitä eroa on "Prinssi Jusufilla", Jussi Halla-aholla ja Olli Immosella, voidaan huomata että ainut joka on suorittanut varusmiespalvelun Suomessa on "Prinssi Jusuf". Samoin on syytä huomata että Immosen vaimo on maahanmuuttaja. Tämä kertoo siitä että puolue on irtautunut tietyistä konventioista joiden kautta se kuitenkin ikään kuin väkisin tulkitaan.
Itse asiassa aika moni liberaali on korostanut näitä "ironisuuksia" internetissä sellaisessa sävyssä että ne osoittavat miten PS:äläisillä on "luurankoja". Näen että nämä enemmänkin kyseenalaistavat nämä konventiot. Halla-ahon siviilipalvelustausta ei esimerkiksi ole mikään salaisuus jota hän salaisi ja piilottelisi. Joten kyseessä ei ole samanlainen synkkä kaksinaismoralismia korostava salaisuus kuin vaikkapa kristillisiä arvoja rummuttaneen Ted Haggardin narahtaminen homoseksuaaleista prostituoiduista. Yleensä tämänlaisen "nolon salaisuuden" tunnistaakin siitä että tekijä yrittää piilotella, vältellä ja kiistellä asioita. Koska PS ei kiemurtele tällä tavalla monissakaan kohdin, se kertoo että nämä eivät ole "aitoja luurankoja" vaan päinvastoin jotain jotka vihjaavat että perinteiseen kansallismielisyyteen skeemautuminen on puolueen analyysissä lähtökohtaisesti virhe.
1: Tältä kulmalta Immosen facebook -kommenttinsa kanssa tekemä kiemurtelu on vihjeellisempää kuin hänen maahanmuuttajavaimonsa, koska hän ei mitenkään ole kiemurrellut että hänen vaimonsa olisi jotenkin erityisen (k)arjalainen.
Tämä tarkoittaa sitä että PS -puoluetta voidaan pitää aidosti populistipuolueena. Se on postmodernisti irtautunut perinteisistä kansallismielisyyteen liittyvistä konventioista. Ainut yhdistävä teema on tietty mielipide maahanmuuttokysymyksistä ja vastaavista. Puolueelle tärkeintä onkin ollut, ei niinkään se mitä puolue ajaa, vaan se keitä ja mitä asioita se vastustaa. Valitettavasti aika moni muu tarkastelee puoluetta pelkästään konservatiivi-liberaali ja oikeisto-vasemmisto -akselilla. PS -puoluetta on ymmärrettävä löyhänä kokonaisuutena joka vetoaa monenlaisiin ihmisiin sellaisella strategialla jossa teemat (esim. uudistusmielisyys vs. konservatiivisuus) on korvattu spesifeillä aiheilla (maahanmuuton rajoittaminen) joissa tehtyjä päätöksiä ei sitten ohjata muihin aiheisiin niin että olisi pakko olla "uudistusmielinen kaikissa muissakin jutuissa".
Tämä on virhe. Sillä vaikka akseleita tietenkin voidaan piirtää niin se on vähän sama kuin tarkastelisi ihmisiä introvertti-ekstrovertti, tosiasiallinen-intuitiivinen, ajatteleva-tunteva, harkitseva-spontaani -akseleilla ja pitäisi tätä hyvänä vain siksi että määritelmät voidaan tehdä ja niistä saadaan kivoja tiivistelmiä. Nähdäkseni PS pitää nähdä irrallaan näistä. Tämä on tietenkin vaikeaa kun käytetään vahvasti "äärioikeiston" -tyylisiä käsitteitä. On toki melkolailla ilmiselvää että puolueessa on kytköksiä ja piirteitä. Ja että puolueen tärkein mediassaolo koostuu selittelyistä mallia "humala,ajatuskatkos, sattuma" On eri asia ovatko ne puolueen määrääviä tunnusmerkkejä.
Toki voisin ironisesti huomata että PS on itse asiassa postmodernisoitunut ja kypsynyt muutenkin vakiintuneeksi puolueeksi. Muistan ajan jolloin PS taisteli poliittista korrektiutta vastaan. Jolloin korostettiin että esimerkiksi Jussi Halla-ahon tuomio mielipiteiden esittämisestä oli väärin. Tällä hetkellä puolue on sitten itse hankkimassa juristia setvimään että miten käy niille jotka tekevät asiattomia natsivertauksia. On ällistyttävää että ihmisjoukko joka mielellään vertaa islaminuskoisia profeetta Mohammadin pedofiilisiin tapoihin ja jolle on tärkeintä tuoda esiin maahanmuuttajissa olevat, yksilömääriä katsoen varsin marginaaliset, kytkökset ISIS -terroristeihin - tai jopa täysin kuviteltuihin raiskauskytköksiin - ovat nyt suuttumassa jos joku penkoo vaikka valokuvia jotka yhdistävät tietyt poliitikot uusnatseihin. (Vrt. jos jostakusta maahanmuuttajapoliitikosta saataisiin valokuva ISIS -terroristeihin liittyneen maahanmuuttajan kanssa, tietäisin että MV -lehti ja vastaavat olisivat levittämässä juttua välittömästi tuhatmäärin.) PS -vastaisia mielipiteitä ei ilmeisesti saa esittää, paitsi poliittisesti korrektisti.
On huvittavaa että PS itse mielellään marttyrisoi kaikkia sen puolella olevia jotka on oikeuteen haastettu. Mutta samalla se on itse vielä mieluummin tehtailemassa oikeusjuttuja joissa kysellään sellaisia asioita kuin päätoimittajien "pään laittamista pölkylle". (Tässä nykytilan tulkintaviitekehyksessä paljastan että "pölkky" on tässä kuvainnollinen, kuten "pääkin". Olen uskonnoton joten tämä nostattaa ilmoille aivan liian helposti vertauksia ranskan vallankumouksen tunnelmiin.) PS:n tapa hoitaa "kriisiviestintää" on esimerkiksi se, että ryhdytään vahtimaan, tutkimaan ja raportoimaan journalistista työtä tekevien poliittisia vakaumuksia heti kun itselle ei-miellyttävää materiaalia tulee esille. (Poliittisessa ilmapiirissä jossa yleisön poliitikon puheille ja puolueelle buuaaminen on suurempi ongelma kuin kaupassa tai kirjastoissa tapahtuvat puukotukset.)
Itse näen että natsianalogia on hieman kuten ateistejen rinnastaminen kommunistien vainoihin. Jotain joka on niin asiaankuulumatonta ja typerää että se loukkaa enemmän neuvostoliiton vainojen uhreja ja alleviivaa rinnastuksen tekijän suhteellisuudentajua kuin on edes mikään ateisteihin kohdistuva aito loukkaus. (Kukaan joka pitää "Suvivirsikeskustelua" rinnastettavana porvarien tappamiseen Gulageissa on sen verran pihalla että saman tien voi pitää pornon vaihtamista raamattuihin My Lain verilöylynä. Ja tällä tasolla pihalla olevaa ihmistä ei tarvitse ottaa vakavasti. Koskaan. Missään.) Natsikortin ylikäytön tehtävä on osoittaa käyttäjänsä nolous ja se, miten hienostunut tyyppi hän on kun rinnastaa kohkaamisen useiden miljoonien ihmisten joukkotuhontaan (classy).
perjantai 16. syyskuuta 2011
Pieni ajatus ; 9/11 -alarm
11 Syyskuuta odotettiin terroristien mahdollisia iskuja, ikään kuin WTC -iskujen muistopäivän kunniaksi. Sen sijaan ei käynyt oikein muuta kuin se, että Markku Koivisto kertoi Nokia Missiosta eroamisensa syyt. Syyksi paljastui homoseksuaalinen syrjähyppy.
Suhtautumisen ääripäistä saa jonkinlaisen kuvan, kun ottaa esiin "unkurin" tarinan heteroseksuaalisesta selibaattilupauksen rikkomisesta. Siinäkin pastori rikkoi seksuaalista nollatoleranssia vaativaa ohjenuoraa, mutta tarina on silti varsin kaunis ja jopa romanttinen ; Pappi luopuu työstään naisen vuoksi. Toinen ääripää taas löytyy "Napoleonin komplekseista" , jossa kuvataan kaksinaamaisuusaspektia. Koiviston tapa vastustaa homoseksuaalisuutta ja harjoittaa sitä itse saa ryöpytystä. Koivisto liitetään "bi -luokitelmaan", joka on homoseksuaalien parissa hyvin huonossa valossa ; Nämä kun nähdään jonain jotka ottavat heteroseksuaalisuudesta statuksen ja sosiaalisen käytännöllisyyden, ja ne parisuhteen arvokkaat puolet. Ja homoseksuaalisuus on vain "pervoilua" ja muuta "rietastelua" varten, jolloin biseksuaalit tietysti vahvistavat homoseksuaalisuuteen liittyviä stereotypioita.
1: Ja kääntäen ; tätä kautta on ymmärrettävää miten Koivistollakin voi olla niin negatiivinen kuva homoseksuaalisuudesta. Hän kokee että hän ikään kuin tietää mistä siinä on kysymys. Hän unohtaa homoseksuaalien vakavat parisuhdepuolet jotka ovat hänelle itselleen vieraita.
Ei liene yllättävää, että vaikka teko on nimen omaan homoseksuaalisuus, nimen omaan heteroseksuaalin on helpompaa suhtautua tekoon hyväksyvämmin kuin homoseksuaalin. Näin siis vaikka homoseksuaalinen ei näekään kovin helposti että itse homoseksuaalisuus tai homoseksuaalinen aktio olisi millään tavoin väärin.
Kuitenkin, näin itse heteroseksuaalina, toivoisin että tiukemmat uskonnolliset linjaukset näkisivät Koiviston kautta sen, että homoseksuaalisuuskielto on turha, jokin ohjenuora joka vääristää asioita ja josta luopuminen voisi olla romanttinen statement - aivan kuten sillä naisiin ulko-oven kautta menevällä piispalla! Kuitenkin kyyninen skeptikko sisälläni tietää että tosiasiassa fundamentalistiset linjat todennäköisesti koventavat linjojaan ja jossain vaiheessa joku miettii "Oinoslinjaa seuraten", että Nokia Mission johtaja varmaan seuraavaksi haluaa avioon Mannerheimin Hevosen tai koiran kanssa.
Tämä tilanne on siitä ikävä, että se tavallaan pakottaa Koiviston siihen odotettavissa olevaan, joka tuli esiin esimerkiksi Ted Haggardin kohdalla ; Hän oli Koiviston Ameriikanversio (ja siellä kaikki on suurempaa). Hän jäi kiinni siitä että oli vaimostaan haureudessa miespuolisen prostituoidun kanssa huumeiden vaikutuksen alaisena. Hänen ainut selviytymiskeino siinä maailmassa missä kaikki hänen sosiaaliset suhteensa olivat oli yksi. Hän väitti eheytyneensä homoseksuaalisuudesta. Tämä väite on helppo tehdä ja se rakentaa uskovaisille uudelleensyntymistarinan (Haggardin kohdalla toisen uudelleensyntymän, kun hän oli uudestisyntynyt tekonsa tehdessään) joka todistaa heille että kaikki se homofobia jota heidän uskontonsa pitää sisällään onkin Totta kun Jumalakin siitä ihmeellä parantaa kadonneet karitsat.
Suhtautumisen ääripäistä saa jonkinlaisen kuvan, kun ottaa esiin "unkurin" tarinan heteroseksuaalisesta selibaattilupauksen rikkomisesta. Siinäkin pastori rikkoi seksuaalista nollatoleranssia vaativaa ohjenuoraa, mutta tarina on silti varsin kaunis ja jopa romanttinen ; Pappi luopuu työstään naisen vuoksi. Toinen ääripää taas löytyy "Napoleonin komplekseista" , jossa kuvataan kaksinaamaisuusaspektia. Koiviston tapa vastustaa homoseksuaalisuutta ja harjoittaa sitä itse saa ryöpytystä. Koivisto liitetään "bi -luokitelmaan", joka on homoseksuaalien parissa hyvin huonossa valossa ; Nämä kun nähdään jonain jotka ottavat heteroseksuaalisuudesta statuksen ja sosiaalisen käytännöllisyyden, ja ne parisuhteen arvokkaat puolet. Ja homoseksuaalisuus on vain "pervoilua" ja muuta "rietastelua" varten, jolloin biseksuaalit tietysti vahvistavat homoseksuaalisuuteen liittyviä stereotypioita.
1: Ja kääntäen ; tätä kautta on ymmärrettävää miten Koivistollakin voi olla niin negatiivinen kuva homoseksuaalisuudesta. Hän kokee että hän ikään kuin tietää mistä siinä on kysymys. Hän unohtaa homoseksuaalien vakavat parisuhdepuolet jotka ovat hänelle itselleen vieraita.
Ei liene yllättävää, että vaikka teko on nimen omaan homoseksuaalisuus, nimen omaan heteroseksuaalin on helpompaa suhtautua tekoon hyväksyvämmin kuin homoseksuaalin. Näin siis vaikka homoseksuaalinen ei näekään kovin helposti että itse homoseksuaalisuus tai homoseksuaalinen aktio olisi millään tavoin väärin.
Kuitenkin, näin itse heteroseksuaalina, toivoisin että tiukemmat uskonnolliset linjaukset näkisivät Koiviston kautta sen, että homoseksuaalisuuskielto on turha, jokin ohjenuora joka vääristää asioita ja josta luopuminen voisi olla romanttinen statement - aivan kuten sillä naisiin ulko-oven kautta menevällä piispalla! Kuitenkin kyyninen skeptikko sisälläni tietää että tosiasiassa fundamentalistiset linjat todennäköisesti koventavat linjojaan ja jossain vaiheessa joku miettii "Oinoslinjaa seuraten", että Nokia Mission johtaja varmaan seuraavaksi haluaa avioon Mannerheimin Hevosen tai koiran kanssa.
Tämä tilanne on siitä ikävä, että se tavallaan pakottaa Koiviston siihen odotettavissa olevaan, joka tuli esiin esimerkiksi Ted Haggardin kohdalla ; Hän oli Koiviston Ameriikanversio (ja siellä kaikki on suurempaa). Hän jäi kiinni siitä että oli vaimostaan haureudessa miespuolisen prostituoidun kanssa huumeiden vaikutuksen alaisena. Hänen ainut selviytymiskeino siinä maailmassa missä kaikki hänen sosiaaliset suhteensa olivat oli yksi. Hän väitti eheytyneensä homoseksuaalisuudesta. Tämä väite on helppo tehdä ja se rakentaa uskovaisille uudelleensyntymistarinan (Haggardin kohdalla toisen uudelleensyntymän, kun hän oli uudestisyntynyt tekonsa tehdessään) joka todistaa heille että kaikki se homofobia jota heidän uskontonsa pitää sisällään onkin Totta kun Jumalakin siitä ihmeellä parantaa kadonneet karitsat.
lauantai 6. maaliskuuta 2010
Jännitteinen uskontokeskustelu.
"Tietenkin meidän on tehtävä voitavamme juutalaisten suojelemiseksi, mutta kukapa ei olisi antisemitisti"
(keisari Frans Joosef tyttärelleen, Edmonds & Eidinow "Wittgensteinin hiilihanko" -kirjan mukaan, sivu 105)
Nyt vellovassa uskontokeskustelussa uskontoja puolustetaan vahvasti historiallisuuteen ja ideologiseen valtapeliin vetoavilla, sosiologisilla, argumenteilla. Tätä keskustelua suosivat lähinnä kreationistit fundamentalistit. Tässä teemassa on kaksi lankaa.
Lanka 1: Viisaiden miesten ja perinteen argumentti.
"Monet tieteen historian merkittävimmistä tieteentekijöistä kuten Francis Bacon, Johannes Kepler, Robert Boyle, James Clerk Maxwell, Michael Faraday ja Isaac Newton olivat luomisteorian kannattajia. He lähtivät tieteellisessä työssään liikkeelle siitä, että Jumala on luonut maailman ja että juuri siksi sitä on mielekästä tutkia tieteellisesti. Heille olisi ollut täysin vierasta ajatus, että luomisteorian varaan rakentuva tieteenharjoitus määriteltäisiin tieteen ulkopuolelle kuuluvaksi. He näkivät tieteellisen tutkimuksen saavan mielekkyytensä nimenomaan ajatuksesta, että Jumala on luonut maailman ja että hän on luonut ihmisen omaksi kuvakseen."
(Tapio Puolimatka, "Luomisteoria ja modernin tieteen vallankumous", 2007)
Ensimmäinen niistä on melko perinteinen. Pinnallisesti katsoen se muistuttaa perinteistä auktoriteettiin vetoamista. Eli luetellaan tiedemiehiä jotka ovat olleet uskovaisia ja sanotaan että tämä on koko totuus. Tämä ei välttämättä ole kovin hyvä strategia. Newton uskoi okkultismiin ja alkemiaan. Todistaako tämä että ne ovat yhteensopivat tieteen kanssa? Tai että ne ovat yhtä hyviä kilpailevia totuudenselitysmenetelmiä? Eivät. Muun väittäminen on siis vähän sama, kuin väittäisi että evankelisti Ted Haggardin homoseksuaalinen tempaus huoran kanssa osoittavat että huumeiden vetäminen ja maksullisen miesprostituoitujen ostamiset olisivat yhteensopivia ja ristiriidattomia heteroseksuaalisessa kristityssä parisuhteessa elämisen kanssa. Tai että on ristiriidatonta olla katolinen pappi ja pedofiili. (NOT)
Kuitenkin tästä on hienostuneempia ja on vaikeasti huomattavampia malleja, koska siinä keskitytään provenienssiin ja historiallisen perinteen pituuteen yksilöiden sijasta. Eli alkuperä ja tradition pitkäikäisyys yhdistetään mukaan kuvioihin. Käytännössä tässä kohden tieteenhistoriasta tehdään sosiologinen päätelmä ja lopputulos esitetään kuin se olisi tieteenfilosofiaa.
Tästä saa hyvän idean ottamalla seuraavan lainauksen:
"Vastoin yleistä oletusta moderni kokeellinen luonnontiede ei syntynyt maallistuneen naturalistisen tiedekäsityksen vaan kristillisen luomisteorian pohjalta. Tieteellisen vallankumouksen keskeiset toteuttajat 1500-1700-luvuilla tekivät tieteellistä tutkimustaan sen uskon varassa, että äärettömän älykäs, kaikkitietävä ja kaikkivaltias Jumala on luonut koko maailmankaikkeuden, niin että on mielekästä etsiä maailmankaikkeudesta kokonaisvaltaista järjestystä. Koska Jumala on luonut ihmisen kuvakseen, on perusteita luottaa ihmisen älyllisten kykyjen kuten havainnon ja järjen luotettavuuteen. Vaikka kreikkalaiseen filosofiaan sisältyi ajatus älyllisestä alkuperästä ja siten myös tarkoituksenmukaisen toiminnan käsite, moderni luonnontiede ei päässyt kehittymään pelkän kreikkalaisen älyllisen perinnön varassa, vaan sitä varten tarvittiin joitakin perustavia olettamuksia juutalais-kristillisestä maailmankatsomuksesta."
(Tapio Puolimatka, "Luomisteoria ja modernin tieteen vallankumous", 2007)
Tämän diskurssin ydin liimautuu käytännössä siihen että tieteen kehitys kytketään luomisuskoon, ja sitten tehdään toisin kuin sijoitusneuvojat sanovat, eli menneisyyden traditio oletetaan ikuiseksi ja muuttumattomaksi totuudeksi.
Toinen diskurssi : Galileosyndrooma.
Tämä keskustelu taas perustuu siihen, miten uskovaiset ovat väheksyttyjä toisinajattelijoita. Tässä korostetaan sitä miten tiedemaailmaa hallitaan ideologisesti. Tässä viitataan siihen tosiasiaan että tutkimustulokset voivat olla ideologioista riippumattomia, mutta tutkimusideat syntyvät usein omasta maailmankatsomuksesta. Ja tutkimuksen tekoa inspiroi usein se, että tiedemies haluaa päteä jossain omassa kannassaan ja tehdä omasta suosikkiparadigmastaan suositun. Ja ihmiset tekevät tutkimusta saadakseen kultaa ja kunniaa ja rahaa.
Usein muistutetaan että on vastuutonta ottaa tätä huomioon.
Tässä kannanottona on se, että uskovaiset ovat altavastaajia. Esimerkiksi ID -kreationistien teksteissä kerrotaan usein siitä miten heidän työtään vaikeutetaan ja heitä vainotaan. Vastavoimaksi pitää kompensoida heikkoja. Tiedemaailmaa ja tutkimusta hallitsevat ateistit/naturalistit/darwinistinen salaliitto.
Yhteenpano:
Molemmissa keskustelupiireissä viitataan faktoihin ja ilmiöihin jotka ovat sinällään tosiasioita. Niitä vain tulkitaan melko luovasti. Tärkeintä on kuitenkin se, että ne ovat keskenään ristiriitaisia. Ensimmäisessä korostetaan sitä miten vaaditaan kristillisyyttä jotta voidaan tehdä paljon tiedettä. Ja selitetään miten kristityt ovat päässeet mukaan tekemään tiedettä pitkän aikaa ja isoilla määrillä. On nimekästä tyyppiä jos jonkinlaista. Tämä taas tarkoittaa sitä että toisen linjan tutkimuksessa pitäisi muistaa antaa kompensaatiota eiuskovaisille.
Nykytiede taas tunnetusti tuottaa tutkimusta hyvinkin paljon, joten selvästi nykyaika on "hedelmällistä tutkimukselle", ja jos tämä diskurssissa yksi tarkoittaa sitä että asia on hyvä, on sen sovittava tähänkin hetkeen. Mielenkiintoista tässä kohden on se, että tilastojen mukaan suuri osa tavallisista ihmisistä on uskovaisia, mutta mitä huippututkimuksemman suuntaan mennään, sitä suurin prosenttiosuus tutkijoista on ateisteja. Tämä kertoo hedelmällisyydestä.
Tuon nämä asiat esiin lähinnä sen vuoksi että diskurssit ovat itse asiassa keskenään ristikkäiset. Jos onnistut ensimmäisessä, mokaat jälkimmäisessä. Jos olet dominoiva, voit olla ideologista valtaa käyttävä julistajataho jonka ideologia tahraa koko tieteenteon ja joka tätä kautta vaatii ehdottomasti vastavoimaa. Tai sitten se on merkki siitä että maailmankatsomus on tutkimuksellisesti ja tieteellisesti hedelmällinen. Se, kumpi, valitaan tietysti sen mukaan miten itse saadaan olla oikeassa. Tätä kautta syntyy pakosti mietteitä siitä että fundamentalisteilla on selvästi kova halu ja tarve olla oikeassa (totuuden sijasta), tai sitten he muuten vain valitsevat aina juuri sen argumenttivaihtoehdon jolla erimieliset saadaan näyttämään syyllisiltä.
Siksi samanaikaisesti voi tapahtua niin että kakkosdiskurssin valossa vaaditaan reiluutta ja tasa -arvoisuutta, jossa kaikille maailmankuville annetaan mahdollisuus. Ja samanaikaisesti seuraava sitaatti sai kohdakseen sellaisia lausuntoja kuin "kaunista" ja "runollista".
"Alkukristityt pitivät ihmissydäntä petollisena. He hylkäsivät ajatuksen, jonka mukaan ihmiset voisivat saada luotettavan kokonaiskäsityksen todellisuudesta irrallaan Jumalan ilmoituksesta. Profeetta Jeremiaan mukaan ihmisen on vaikea edes tuntea itseään, koska ihmisen sydän on petollinen. Näin ollen objektiivisen tieteen harjoittaminen irrallaan Jumalan ilmoituksesta ja Kristuksesta on illuusiota. Tämän aiheuttaa (peri)synti, joka tuli mukaan kuvioihin aikojen alussa. Tämä on tiedollinen ongelma. Jokaisen ihmisen sydämessä voidaan todeta piilevä viha Jumalaa ja Kristusta vastaan. Tämän seurauksena kehittyvät vääristyneet motiivit ja ennakkoluulot vääristävät ihmisen havaintoja ja ajattelua. Tällaisen voimme nähdä raamattukritiikin historiasta ja ihmisen mieltymyksestä sellaisiin tutkimustuloksiin, jotka halventavat Kristusta."
(Tapio Puolimatkan "Usko, tiede ja Raamattu")
Jos alkuateistit sanoisivat että uskonto on harha ja illuusio jossa toiveajattelu sumentaa todellisuudentajun ja saa tavoittelemaan olemattomia Helvetinpelon ja pelastusporkkanan vuoksi, ja että tietyt näkemykset tulkitaan jopa synniksi jolloin kriittinen ajattelu kuihtuu (jos evoluutioon uskominen on syntiä, on näin uskovan helppo ajatella että sille ei tarvitse osoittaa tilaa minään vaihtoehtona, koska hän tietää jo totuuden valmiiksi, ei empiriaa tarvita, jolloin tutkimuksen ainut tehtävä on vain varmistaa mitä jo tiedetään, mikä ei edistä tutkimusta) - ja muistuttaa tässä sen faktan miten maailmankuva voi harhauttaa tutkijan pahastikin - ja sitten sanoisi että kukaan kreationisti ei voisi tehdä hyvää tiedettä, että heidän tekemisensä on vain illuusio. (Omilla lähtökohdilla tämä on tietysti helppo. Siksi Puolimatkakin viittasi puhtaasti kristilliseen konseptiin, perisyntiin..) Tätä kutsuttaisiin sen oikealla nimellä "ad hominem". Tai vaan "hitto mitä evopaskaa". Ja tässä oltaisiin ihan oikeassa.
(keisari Frans Joosef tyttärelleen, Edmonds & Eidinow "Wittgensteinin hiilihanko" -kirjan mukaan, sivu 105)
Nyt vellovassa uskontokeskustelussa uskontoja puolustetaan vahvasti historiallisuuteen ja ideologiseen valtapeliin vetoavilla, sosiologisilla, argumenteilla. Tätä keskustelua suosivat lähinnä kreationistit fundamentalistit. Tässä teemassa on kaksi lankaa.
Lanka 1: Viisaiden miesten ja perinteen argumentti.
"Monet tieteen historian merkittävimmistä tieteentekijöistä kuten Francis Bacon, Johannes Kepler, Robert Boyle, James Clerk Maxwell, Michael Faraday ja Isaac Newton olivat luomisteorian kannattajia. He lähtivät tieteellisessä työssään liikkeelle siitä, että Jumala on luonut maailman ja että juuri siksi sitä on mielekästä tutkia tieteellisesti. Heille olisi ollut täysin vierasta ajatus, että luomisteorian varaan rakentuva tieteenharjoitus määriteltäisiin tieteen ulkopuolelle kuuluvaksi. He näkivät tieteellisen tutkimuksen saavan mielekkyytensä nimenomaan ajatuksesta, että Jumala on luonut maailman ja että hän on luonut ihmisen omaksi kuvakseen."
(Tapio Puolimatka, "Luomisteoria ja modernin tieteen vallankumous", 2007)
Ensimmäinen niistä on melko perinteinen. Pinnallisesti katsoen se muistuttaa perinteistä auktoriteettiin vetoamista. Eli luetellaan tiedemiehiä jotka ovat olleet uskovaisia ja sanotaan että tämä on koko totuus. Tämä ei välttämättä ole kovin hyvä strategia. Newton uskoi okkultismiin ja alkemiaan. Todistaako tämä että ne ovat yhteensopivat tieteen kanssa? Tai että ne ovat yhtä hyviä kilpailevia totuudenselitysmenetelmiä? Eivät. Muun väittäminen on siis vähän sama, kuin väittäisi että evankelisti Ted Haggardin homoseksuaalinen tempaus huoran kanssa osoittavat että huumeiden vetäminen ja maksullisen miesprostituoitujen ostamiset olisivat yhteensopivia ja ristiriidattomia heteroseksuaalisessa kristityssä parisuhteessa elämisen kanssa. Tai että on ristiriidatonta olla katolinen pappi ja pedofiili. (NOT)
Kuitenkin tästä on hienostuneempia ja on vaikeasti huomattavampia malleja, koska siinä keskitytään provenienssiin ja historiallisen perinteen pituuteen yksilöiden sijasta. Eli alkuperä ja tradition pitkäikäisyys yhdistetään mukaan kuvioihin. Käytännössä tässä kohden tieteenhistoriasta tehdään sosiologinen päätelmä ja lopputulos esitetään kuin se olisi tieteenfilosofiaa.
Tästä saa hyvän idean ottamalla seuraavan lainauksen:
"Vastoin yleistä oletusta moderni kokeellinen luonnontiede ei syntynyt maallistuneen naturalistisen tiedekäsityksen vaan kristillisen luomisteorian pohjalta. Tieteellisen vallankumouksen keskeiset toteuttajat 1500-1700-luvuilla tekivät tieteellistä tutkimustaan sen uskon varassa, että äärettömän älykäs, kaikkitietävä ja kaikkivaltias Jumala on luonut koko maailmankaikkeuden, niin että on mielekästä etsiä maailmankaikkeudesta kokonaisvaltaista järjestystä. Koska Jumala on luonut ihmisen kuvakseen, on perusteita luottaa ihmisen älyllisten kykyjen kuten havainnon ja järjen luotettavuuteen. Vaikka kreikkalaiseen filosofiaan sisältyi ajatus älyllisestä alkuperästä ja siten myös tarkoituksenmukaisen toiminnan käsite, moderni luonnontiede ei päässyt kehittymään pelkän kreikkalaisen älyllisen perinnön varassa, vaan sitä varten tarvittiin joitakin perustavia olettamuksia juutalais-kristillisestä maailmankatsomuksesta."
(Tapio Puolimatka, "Luomisteoria ja modernin tieteen vallankumous", 2007)
Tämän diskurssin ydin liimautuu käytännössä siihen että tieteen kehitys kytketään luomisuskoon, ja sitten tehdään toisin kuin sijoitusneuvojat sanovat, eli menneisyyden traditio oletetaan ikuiseksi ja muuttumattomaksi totuudeksi.
Toinen diskurssi : Galileosyndrooma.
Tämä keskustelu taas perustuu siihen, miten uskovaiset ovat väheksyttyjä toisinajattelijoita. Tässä korostetaan sitä miten tiedemaailmaa hallitaan ideologisesti. Tässä viitataan siihen tosiasiaan että tutkimustulokset voivat olla ideologioista riippumattomia, mutta tutkimusideat syntyvät usein omasta maailmankatsomuksesta. Ja tutkimuksen tekoa inspiroi usein se, että tiedemies haluaa päteä jossain omassa kannassaan ja tehdä omasta suosikkiparadigmastaan suositun. Ja ihmiset tekevät tutkimusta saadakseen kultaa ja kunniaa ja rahaa.
Usein muistutetaan että on vastuutonta ottaa tätä huomioon.
Tässä kannanottona on se, että uskovaiset ovat altavastaajia. Esimerkiksi ID -kreationistien teksteissä kerrotaan usein siitä miten heidän työtään vaikeutetaan ja heitä vainotaan. Vastavoimaksi pitää kompensoida heikkoja. Tiedemaailmaa ja tutkimusta hallitsevat ateistit/naturalistit/darwinistinen salaliitto.
Yhteenpano:
Molemmissa keskustelupiireissä viitataan faktoihin ja ilmiöihin jotka ovat sinällään tosiasioita. Niitä vain tulkitaan melko luovasti. Tärkeintä on kuitenkin se, että ne ovat keskenään ristiriitaisia. Ensimmäisessä korostetaan sitä miten vaaditaan kristillisyyttä jotta voidaan tehdä paljon tiedettä. Ja selitetään miten kristityt ovat päässeet mukaan tekemään tiedettä pitkän aikaa ja isoilla määrillä. On nimekästä tyyppiä jos jonkinlaista. Tämä taas tarkoittaa sitä että toisen linjan tutkimuksessa pitäisi muistaa antaa kompensaatiota eiuskovaisille.
Nykytiede taas tunnetusti tuottaa tutkimusta hyvinkin paljon, joten selvästi nykyaika on "hedelmällistä tutkimukselle", ja jos tämä diskurssissa yksi tarkoittaa sitä että asia on hyvä, on sen sovittava tähänkin hetkeen. Mielenkiintoista tässä kohden on se, että tilastojen mukaan suuri osa tavallisista ihmisistä on uskovaisia, mutta mitä huippututkimuksemman suuntaan mennään, sitä suurin prosenttiosuus tutkijoista on ateisteja. Tämä kertoo hedelmällisyydestä.
Tuon nämä asiat esiin lähinnä sen vuoksi että diskurssit ovat itse asiassa keskenään ristikkäiset. Jos onnistut ensimmäisessä, mokaat jälkimmäisessä. Jos olet dominoiva, voit olla ideologista valtaa käyttävä julistajataho jonka ideologia tahraa koko tieteenteon ja joka tätä kautta vaatii ehdottomasti vastavoimaa. Tai sitten se on merkki siitä että maailmankatsomus on tutkimuksellisesti ja tieteellisesti hedelmällinen. Se, kumpi, valitaan tietysti sen mukaan miten itse saadaan olla oikeassa. Tätä kautta syntyy pakosti mietteitä siitä että fundamentalisteilla on selvästi kova halu ja tarve olla oikeassa (totuuden sijasta), tai sitten he muuten vain valitsevat aina juuri sen argumenttivaihtoehdon jolla erimieliset saadaan näyttämään syyllisiltä.
Siksi samanaikaisesti voi tapahtua niin että kakkosdiskurssin valossa vaaditaan reiluutta ja tasa -arvoisuutta, jossa kaikille maailmankuville annetaan mahdollisuus. Ja samanaikaisesti seuraava sitaatti sai kohdakseen sellaisia lausuntoja kuin "kaunista" ja "runollista".
"Alkukristityt pitivät ihmissydäntä petollisena. He hylkäsivät ajatuksen, jonka mukaan ihmiset voisivat saada luotettavan kokonaiskäsityksen todellisuudesta irrallaan Jumalan ilmoituksesta. Profeetta Jeremiaan mukaan ihmisen on vaikea edes tuntea itseään, koska ihmisen sydän on petollinen. Näin ollen objektiivisen tieteen harjoittaminen irrallaan Jumalan ilmoituksesta ja Kristuksesta on illuusiota. Tämän aiheuttaa (peri)synti, joka tuli mukaan kuvioihin aikojen alussa. Tämä on tiedollinen ongelma. Jokaisen ihmisen sydämessä voidaan todeta piilevä viha Jumalaa ja Kristusta vastaan. Tämän seurauksena kehittyvät vääristyneet motiivit ja ennakkoluulot vääristävät ihmisen havaintoja ja ajattelua. Tällaisen voimme nähdä raamattukritiikin historiasta ja ihmisen mieltymyksestä sellaisiin tutkimustuloksiin, jotka halventavat Kristusta."
(Tapio Puolimatkan "Usko, tiede ja Raamattu")
Jos alkuateistit sanoisivat että uskonto on harha ja illuusio jossa toiveajattelu sumentaa todellisuudentajun ja saa tavoittelemaan olemattomia Helvetinpelon ja pelastusporkkanan vuoksi, ja että tietyt näkemykset tulkitaan jopa synniksi jolloin kriittinen ajattelu kuihtuu (jos evoluutioon uskominen on syntiä, on näin uskovan helppo ajatella että sille ei tarvitse osoittaa tilaa minään vaihtoehtona, koska hän tietää jo totuuden valmiiksi, ei empiriaa tarvita, jolloin tutkimuksen ainut tehtävä on vain varmistaa mitä jo tiedetään, mikä ei edistä tutkimusta) - ja muistuttaa tässä sen faktan miten maailmankuva voi harhauttaa tutkijan pahastikin - ja sitten sanoisi että kukaan kreationisti ei voisi tehdä hyvää tiedettä, että heidän tekemisensä on vain illuusio. (Omilla lähtökohdilla tämä on tietysti helppo. Siksi Puolimatkakin viittasi puhtaasti kristilliseen konseptiin, perisyntiin..) Tätä kutsuttaisiin sen oikealla nimellä "ad hominem". Tai vaan "hitto mitä evopaskaa". Ja tässä oltaisiin ihan oikeassa.
maanantai 11. toukokuuta 2009
Jekyll ja Hyde.
"Jos noilla molemmilla olisi asuntonsa eri minuudessa, niin elämämme vapautuisi kaikesta sietämättömästä. Moraaliton minä voisi kulkea omaa tietään vapaana moraalisen kaksosensa arvailuista ja omantunnon vaivoista. Tuo vanhurskas taas voisi vaeltaa vakaasti ja horjumatta tietään ylöspäin tehden hyviä töitä, joista hän saa tyydytyksensä, joutumatta enää häpeään ja rangaistavaksi tuon hänelle vieraan pahuuden vuoksi."
(Robert Louis Stevenson, "Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde.")
Jokainen meistä on elänyt tilanteessa, jossa ensin annetaan lupaus, jota ei voida pitää käytännössä; Opiskelulupaus muuttuukin kahvilassa notkumiseksi, laihdutuskuuri sortuu siihen että ostetaan kaloritonta olutta ja ollaan niin iloisia että otetaan ranskanperunat päälle. Pikkujouluissa sorrutaan syrjähyppyihin. Lisäksi koemme mustasukkaisuutta ja vihaa muita kohtaan. Tämä on niin tiivis asia, että kristinuskossa perisynti on saastannut kaikki ihmiset, ja olemme pohjimmiltamme pahoja. Ja jos ei ole kristillisen uskonnon ystävä, voidaan lainata Buddhaa, jonka mukaan vihan välttäminen on vaikein ja kaunein vaate, jota voi yllään pitää. Tietenkin osa epäonnistuu. Tästä ehkä selvin esimerkki on Ted Haggard, joka oli näkyvä uskonnollinen hahmo Ameriikan mantereella. Hän vastusti homoseksuaalisuutta kiivaasti. Paljastui kuitenkin että hän oli itse harjoittanut homoseksuaalista toimintaa, peräti maksullisen miehen parissa. En sitten tiedä oliko tilanteeseen liittyvä huumeiden käyttö lieventävä asianhaara vai ei.
William Brodie oli arvossapidetty herrasmies, jota puritaaninen, tiukassa säännössä elävä, 1750 -luvun Edinburgh piti kunnioitettavana miehenä. Toki hän toimi näin päivisin, mutta hänellä oli kaksoiselämä, jossa oli muun muassa kaksi vaimoa jotka eivät tienneet toisistaan mitään. Lisäksi hän pelasi ja varasteli ja huijasi. Hän päätti elämänsä hirsipuussa; Jopa tästä hän oli yrittänyt selvitä; Hän oli asettanut kaulansa sisään metalliputken, jonka piti estää kaulan murskautuminen hirsipuussa. Keinot pettivät -luultavasti ainakin siksi että kaulasuonten tukkeutuminen riittää kuolemaan- ja niin hän kuoli hirttolavalle vuonna 1788. Hän toimi lähtökohtana eräälle tarinalle ; Hänen uskotaan olevan taustalla Stevenson romaanissa"Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde", jossa tohtori Jekyll eräänä päivänä kemiallisia kokeitaan tehdessään huomaa, että ihminen ei pohjimmiltaan ole yksi vaan kaksi, ja kirja kuvaa sitä miten hän oppii tuntemaan ihmisen alkuperäisen ja läpikotaisen kaksinaisuuden.
Sisäisen pahansa kanssa taistelu on tärkeä teema myös täysin fiktiivisissä kertomuksissa Shakespearen "Macbethissä", puhumattakaan Dostojevskin "Rikos ja Rangaistus" -kirjassa, jossa Raskolnikov on tehnyt rikoksen josta omatunto kolkuttaa. Hän ei tehnyt murhaa niinkään ryöstöaikeissa vaan todistaakseen itselleen sen, että hän on valioihminen, jolla "on munaa" tuollaiseen. Hän on jakanut ihmiset kahtia:
1: Sellaiset, jotka elävät säännöistä ja jotka ovat rakentaneet yhteiskunnan. Nämä toimivat sääntöjen mukaan ja he eivät kohtaa vastustusta eivätkä vainoa. Tähän kannustetaan lain voimin. Nämä vertautuvat näppärästi viisaaseen Tri Jekylliin.
2: Sellaiset, jotka elävät tässä ja nyt. He astuvat normaalien sääntöjen yli. He ovat liikuttajia, jotka muuttavat maailmaa: Kirjassa mainitaan nimeltä Newton (joka kehitti tiedettä), Napoleon (joka vaikutti politiikkaan ja maan rajoihin) ja Muhammed (joka kehitti maailmanuskonnon). Tätä ihmistyyppiä kritisoidaan ja heitä vastustetaan heidän tekojensa vuoksi. Tämä ihmistyyppi taas tiivistyy kaaoottiseen Mr Hydeen.
Kirjassa on siis tullut tehdyksi murha, jota on tekohetkellä pidetty kovastikin hyvänä, joka on ratkaissut juuri sen mitä on haettu. Mutta joka kuitenkin tuo katumuksen. Ja katumus on niin kova että rangaistus on se, eikä se mitä rikostarkastaja hänelle tyrkyttää. Tunnustaminen itse asiassa poistaa rangaistuksen pahimman terän.
On teemaa toki käsitelty muutenkin, runsaastikin. Se on myös käytetty huumorin lähde : Esimerkiksi Douglas Adamsin "Sielun pitkä pimeä teehetki" kertoo vastaavasta tilanteesta. Kirjassa eriskummallinen, metodeiltaan -jos sellaisiin nyt ollenkaan ruvetaan, nehän ovat vain karkea yksi näkökulma joka rajoittaa todellisuutta ja tarjoaa vain kapean siivun- omalaatuinen mutta onnistumisprosenttinsa kautta tehokkaaksi - ainakin palkkavaateiden suhteen- osoittautunut, dekkari Dirk Gently, toimii tutulla tyylillään. "Hän ei ollut koko päivänä polttanut ainuttakaan savuketta paitsi mitä nyt aamulla heti herättyään, ja vähän heräämisen jälkeen, ja silloin kun oli joutunut vastatusten Geoffrey Anstenin pyörivän pään kanssa, mikä oli ymmärrettävää, ja tietenkin ollessaan Katen kanssa pubissa. Ei ainuttakaan. Hän oli vannonut luopuvansa tupakasta kerta kaikkiaan. Hän tuli hyvin toimeen ilmankin. Tupakka vaan raastoi hänen hermojaan ja teki elämästä helvetin, mutta kyllä se siitä. Ja juuri nyt kun hän oli tyynen harkitusti tehnyt selvän ja suoraviivaisen päätöksen (ei mitään voimatonta antautumista vastustamattoman himon edessä) polttaa kaikesta huolimatta savukkeen..."
Kaksittainen ihminen on kuitenkin melko näkyvä asia. Sigmund Freud on ensimmäisiä jotka nostivat sen keskiöön: Hänestä id voi tuoda esiin alhaisiakin vaistoja, jos se pääsee livahtamaan superegon ulkopuolelle.
Sen verran tästä tiedetään, että oltiinpa psykoanalyysistä sitten mitä mieltä tahansa, tälläinen "liskonaivo" on olemassa;
1: Tiedetään että aivojen otsalohko hallitsee tätä toimintaa. Tästä suorastaan kulttimaineen on saanut Phineas Gage, joka selvisi ikävästä onnettomuudesta hengissä, mutta aivovammaisena. Hänen luonteensa muuttui vastuuntuntoisesta ja huolellisesta tuli äkkipikainen ja kärsimätön. Tämä lienee hyvä muistutus kaikille niille joiden mielestä spontaanius ja kaikkien tunteiden seuraaminen on aina hyvä asia.
2: John Darley ja Daniel Batson osoittivat että ainakin kiire muuttaa toimintaa aika tavalla. Heidän testinsä oli yksinkertainen: He ottivat siihen papiksi opiskelevia oppilaita. Heille annettiin "varsinaiseksi tehtäväksi" tehdä saarna tai esitys Laupiaaseen Samarialaiseen liittyen. Ensimmäinen ryhmä sai kovan aikataulun ja heillä oli kiire. Toiselle annettiin paljon aikaa. Pyydettiin että he kävelisivät esityspaikalle. Matkalle asetettiin raukka apua tarvitseva. 61% niistä joilla ei ollut kiire, auttoivat. Kiireisille pappisopiskelijoille auttaminen tuli mieleen vain 10% tapauksista. Tilanteen suuruus korostuu koska laupiaan samarialaisen kertomus Raamatussa käsittelee juuri tälläistä auttamistilannetta ja sen hyvyyttä. Kiireiset papit olivat niin puheen kimpussa että he jättivät konkreettisen sanomisen mukaan toimimisen tekemättä.
3: Kenties humoristisempi, aihe liittyy seksuaalisuuteen. Dan Ariely nimittäin teki kokeen parikymppisillä heteroseksuaaleilla opiskelijoilla. Siihen liittyi pornografian katselua. Lupa kokeen tekoon oli työn ja tuskan takana, koska hänen piti vakuuttaa eettinen neuvosto asiasta. Kokeen tekijöille voisi tulla traumoja. Ariely viittasi muun muassa siihen että elämme kuitenkin internetpornon kulta -aikaa. Olisi luultavaa että mitään uutta ei tulisi vastaan. Lupa saatiin. Hän kysyi heiltä kysymyksiä. Tietenkin, kun tieteessä ei vain tehdä koetta, vaan systeemi tulee korrelaatioiden ja niiden muuttumisten kautta, hänelläkin oli kaksi datankeruutilannetta. Ensimmäisessä henkilöiden käskettiin kuvittelemaan itsensä kiihottuneiksi ja korostettiin ottamaan tämä tila huomioon kokeessa vastatessa koko ajan. Toinen sessio taas koostui pimennetystä huoneesta, isosta kasasta pornoa ja käskystä masturboida koetuloksia antaessa. Kysymykset olivat molemmille ryhmille samoja. Sellaisia kuin "Voisitko rakastella vihaamasi naisen kanssa?", "Menisitkö hakemaan kondomia jos voisi käydä niin että hakiessa toinen ei haluaisikaan enää?", "kiihottavatko korkokengät?" ... Ryhmien vastaukset erosivat aika paljon. Jos ihmisten piti kuvitella itsensä kiihottuneiksi, he olivat kunnollisia. He eivät pääsääntöisesti naineet kuin rakkaudesta ja kondomi muistettiin usein. Kun taas kyseessä oli aito tilanne, se ei enää ollutkaan yhtään niin helppoa. Lisäksi erilaiset perversiot alkoivat kiinnostamaan enemmän, ja oltiin valmiimpia valehtelemaan rakkaudesta jos sillä saataisiin seksiä. Tämä koe oli selvästi sellainen, että se näytti yhden kyselyjen heikkouden : Henkilöt vastaavat väärin, vaikka kysyttäisiin heidän omasta elämästään.
___3.1: Ariely käyttää tästä valintatilanteesta termiä procrastination, (pro=for, cras=tomorrow~ huomista varten), ja se koskettaa koko tunne -elämäämme. Eli teemme lupauksen erilaisessa mielentilassa kuin sen noudattamisen. Kun lupaamme säästää, napsahtaa sähköpostiin sepän erikoisspesiaalitarjous "kaverille" ja onkin uuden pitkän miekan hankinnan aika, tai näemme auton tai "beigepilkulliset supernaiselliset jotkin". Samoin dieettilupaukset "jatkuvat tietysti katkeamatta heti huomenna", kun näemme kakkupalan. Meillä on siis sisällä ikään kuin Mr Hyde joka estää meitä olemasta tri Jekyllejä. Tai toisinpäin. Riippuen tietenkin siitä, kumman vai molempien kokee olevan se "perimmäinen minä".
(Robert Louis Stevenson, "Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde.")
Jokainen meistä on elänyt tilanteessa, jossa ensin annetaan lupaus, jota ei voida pitää käytännössä; Opiskelulupaus muuttuukin kahvilassa notkumiseksi, laihdutuskuuri sortuu siihen että ostetaan kaloritonta olutta ja ollaan niin iloisia että otetaan ranskanperunat päälle. Pikkujouluissa sorrutaan syrjähyppyihin. Lisäksi koemme mustasukkaisuutta ja vihaa muita kohtaan. Tämä on niin tiivis asia, että kristinuskossa perisynti on saastannut kaikki ihmiset, ja olemme pohjimmiltamme pahoja. Ja jos ei ole kristillisen uskonnon ystävä, voidaan lainata Buddhaa, jonka mukaan vihan välttäminen on vaikein ja kaunein vaate, jota voi yllään pitää. Tietenkin osa epäonnistuu. Tästä ehkä selvin esimerkki on Ted Haggard, joka oli näkyvä uskonnollinen hahmo Ameriikan mantereella. Hän vastusti homoseksuaalisuutta kiivaasti. Paljastui kuitenkin että hän oli itse harjoittanut homoseksuaalista toimintaa, peräti maksullisen miehen parissa. En sitten tiedä oliko tilanteeseen liittyvä huumeiden käyttö lieventävä asianhaara vai ei.
William Brodie oli arvossapidetty herrasmies, jota puritaaninen, tiukassa säännössä elävä, 1750 -luvun Edinburgh piti kunnioitettavana miehenä. Toki hän toimi näin päivisin, mutta hänellä oli kaksoiselämä, jossa oli muun muassa kaksi vaimoa jotka eivät tienneet toisistaan mitään. Lisäksi hän pelasi ja varasteli ja huijasi. Hän päätti elämänsä hirsipuussa; Jopa tästä hän oli yrittänyt selvitä; Hän oli asettanut kaulansa sisään metalliputken, jonka piti estää kaulan murskautuminen hirsipuussa. Keinot pettivät -luultavasti ainakin siksi että kaulasuonten tukkeutuminen riittää kuolemaan- ja niin hän kuoli hirttolavalle vuonna 1788. Hän toimi lähtökohtana eräälle tarinalle ; Hänen uskotaan olevan taustalla Stevenson romaanissa"Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde", jossa tohtori Jekyll eräänä päivänä kemiallisia kokeitaan tehdessään huomaa, että ihminen ei pohjimmiltaan ole yksi vaan kaksi, ja kirja kuvaa sitä miten hän oppii tuntemaan ihmisen alkuperäisen ja läpikotaisen kaksinaisuuden.
Sisäisen pahansa kanssa taistelu on tärkeä teema myös täysin fiktiivisissä kertomuksissa Shakespearen "Macbethissä", puhumattakaan Dostojevskin "Rikos ja Rangaistus" -kirjassa, jossa Raskolnikov on tehnyt rikoksen josta omatunto kolkuttaa. Hän ei tehnyt murhaa niinkään ryöstöaikeissa vaan todistaakseen itselleen sen, että hän on valioihminen, jolla "on munaa" tuollaiseen. Hän on jakanut ihmiset kahtia:
1: Sellaiset, jotka elävät säännöistä ja jotka ovat rakentaneet yhteiskunnan. Nämä toimivat sääntöjen mukaan ja he eivät kohtaa vastustusta eivätkä vainoa. Tähän kannustetaan lain voimin. Nämä vertautuvat näppärästi viisaaseen Tri Jekylliin.
2: Sellaiset, jotka elävät tässä ja nyt. He astuvat normaalien sääntöjen yli. He ovat liikuttajia, jotka muuttavat maailmaa: Kirjassa mainitaan nimeltä Newton (joka kehitti tiedettä), Napoleon (joka vaikutti politiikkaan ja maan rajoihin) ja Muhammed (joka kehitti maailmanuskonnon). Tätä ihmistyyppiä kritisoidaan ja heitä vastustetaan heidän tekojensa vuoksi. Tämä ihmistyyppi taas tiivistyy kaaoottiseen Mr Hydeen.
Kirjassa on siis tullut tehdyksi murha, jota on tekohetkellä pidetty kovastikin hyvänä, joka on ratkaissut juuri sen mitä on haettu. Mutta joka kuitenkin tuo katumuksen. Ja katumus on niin kova että rangaistus on se, eikä se mitä rikostarkastaja hänelle tyrkyttää. Tunnustaminen itse asiassa poistaa rangaistuksen pahimman terän.
On teemaa toki käsitelty muutenkin, runsaastikin. Se on myös käytetty huumorin lähde : Esimerkiksi Douglas Adamsin "Sielun pitkä pimeä teehetki" kertoo vastaavasta tilanteesta. Kirjassa eriskummallinen, metodeiltaan -jos sellaisiin nyt ollenkaan ruvetaan, nehän ovat vain karkea yksi näkökulma joka rajoittaa todellisuutta ja tarjoaa vain kapean siivun- omalaatuinen mutta onnistumisprosenttinsa kautta tehokkaaksi - ainakin palkkavaateiden suhteen- osoittautunut, dekkari Dirk Gently, toimii tutulla tyylillään. "Hän ei ollut koko päivänä polttanut ainuttakaan savuketta paitsi mitä nyt aamulla heti herättyään, ja vähän heräämisen jälkeen, ja silloin kun oli joutunut vastatusten Geoffrey Anstenin pyörivän pään kanssa, mikä oli ymmärrettävää, ja tietenkin ollessaan Katen kanssa pubissa. Ei ainuttakaan. Hän oli vannonut luopuvansa tupakasta kerta kaikkiaan. Hän tuli hyvin toimeen ilmankin. Tupakka vaan raastoi hänen hermojaan ja teki elämästä helvetin, mutta kyllä se siitä. Ja juuri nyt kun hän oli tyynen harkitusti tehnyt selvän ja suoraviivaisen päätöksen (ei mitään voimatonta antautumista vastustamattoman himon edessä) polttaa kaikesta huolimatta savukkeen..."
Kaksittainen ihminen on kuitenkin melko näkyvä asia. Sigmund Freud on ensimmäisiä jotka nostivat sen keskiöön: Hänestä id voi tuoda esiin alhaisiakin vaistoja, jos se pääsee livahtamaan superegon ulkopuolelle.
Sen verran tästä tiedetään, että oltiinpa psykoanalyysistä sitten mitä mieltä tahansa, tälläinen "liskonaivo" on olemassa;
1: Tiedetään että aivojen otsalohko hallitsee tätä toimintaa. Tästä suorastaan kulttimaineen on saanut Phineas Gage, joka selvisi ikävästä onnettomuudesta hengissä, mutta aivovammaisena. Hänen luonteensa muuttui vastuuntuntoisesta ja huolellisesta tuli äkkipikainen ja kärsimätön. Tämä lienee hyvä muistutus kaikille niille joiden mielestä spontaanius ja kaikkien tunteiden seuraaminen on aina hyvä asia.
2: John Darley ja Daniel Batson osoittivat että ainakin kiire muuttaa toimintaa aika tavalla. Heidän testinsä oli yksinkertainen: He ottivat siihen papiksi opiskelevia oppilaita. Heille annettiin "varsinaiseksi tehtäväksi" tehdä saarna tai esitys Laupiaaseen Samarialaiseen liittyen. Ensimmäinen ryhmä sai kovan aikataulun ja heillä oli kiire. Toiselle annettiin paljon aikaa. Pyydettiin että he kävelisivät esityspaikalle. Matkalle asetettiin raukka apua tarvitseva. 61% niistä joilla ei ollut kiire, auttoivat. Kiireisille pappisopiskelijoille auttaminen tuli mieleen vain 10% tapauksista. Tilanteen suuruus korostuu koska laupiaan samarialaisen kertomus Raamatussa käsittelee juuri tälläistä auttamistilannetta ja sen hyvyyttä. Kiireiset papit olivat niin puheen kimpussa että he jättivät konkreettisen sanomisen mukaan toimimisen tekemättä.
3: Kenties humoristisempi, aihe liittyy seksuaalisuuteen. Dan Ariely nimittäin teki kokeen parikymppisillä heteroseksuaaleilla opiskelijoilla. Siihen liittyi pornografian katselua. Lupa kokeen tekoon oli työn ja tuskan takana, koska hänen piti vakuuttaa eettinen neuvosto asiasta. Kokeen tekijöille voisi tulla traumoja. Ariely viittasi muun muassa siihen että elämme kuitenkin internetpornon kulta -aikaa. Olisi luultavaa että mitään uutta ei tulisi vastaan. Lupa saatiin. Hän kysyi heiltä kysymyksiä. Tietenkin, kun tieteessä ei vain tehdä koetta, vaan systeemi tulee korrelaatioiden ja niiden muuttumisten kautta, hänelläkin oli kaksi datankeruutilannetta. Ensimmäisessä henkilöiden käskettiin kuvittelemaan itsensä kiihottuneiksi ja korostettiin ottamaan tämä tila huomioon kokeessa vastatessa koko ajan. Toinen sessio taas koostui pimennetystä huoneesta, isosta kasasta pornoa ja käskystä masturboida koetuloksia antaessa. Kysymykset olivat molemmille ryhmille samoja. Sellaisia kuin "Voisitko rakastella vihaamasi naisen kanssa?", "Menisitkö hakemaan kondomia jos voisi käydä niin että hakiessa toinen ei haluaisikaan enää?", "kiihottavatko korkokengät?" ... Ryhmien vastaukset erosivat aika paljon. Jos ihmisten piti kuvitella itsensä kiihottuneiksi, he olivat kunnollisia. He eivät pääsääntöisesti naineet kuin rakkaudesta ja kondomi muistettiin usein. Kun taas kyseessä oli aito tilanne, se ei enää ollutkaan yhtään niin helppoa. Lisäksi erilaiset perversiot alkoivat kiinnostamaan enemmän, ja oltiin valmiimpia valehtelemaan rakkaudesta jos sillä saataisiin seksiä. Tämä koe oli selvästi sellainen, että se näytti yhden kyselyjen heikkouden : Henkilöt vastaavat väärin, vaikka kysyttäisiin heidän omasta elämästään.
___3.1: Ariely käyttää tästä valintatilanteesta termiä procrastination, (pro=for, cras=tomorrow~ huomista varten), ja se koskettaa koko tunne -elämäämme. Eli teemme lupauksen erilaisessa mielentilassa kuin sen noudattamisen. Kun lupaamme säästää, napsahtaa sähköpostiin sepän erikoisspesiaalitarjous "kaverille" ja onkin uuden pitkän miekan hankinnan aika, tai näemme auton tai "beigepilkulliset supernaiselliset jotkin". Samoin dieettilupaukset "jatkuvat tietysti katkeamatta heti huomenna", kun näemme kakkupalan. Meillä on siis sisällä ikään kuin Mr Hyde joka estää meitä olemasta tri Jekyllejä. Tai toisinpäin. Riippuen tietenkin siitä, kumman vai molempien kokee olevan se "perimmäinen minä".
lauantai 7. maaliskuuta 2009
Ovatko kristityt hyviä?
Jos me esitämme otsikon kaltaisia kysymyksiä, meidän täytyy olla erityisen tarkkoja. Sillä kysymyksen molemmat elementit ovat mutkikkaita: Niillä on eri merkityksiä, jotka vieläpä vaihtuvat erityisen helposti. Toisin sanoen kysymys on erityisen altis equivocation -virheelle. Yleisesti filosofiassa on järkevää kysyä kysymyksiä, joihin voi saada "kyllä" tai "ei" vastauksia. Kehäpäättelystä ei pidetä, eli jos premissistä tehdään johtopäätös, sitä ei pidetä kovin vakuuttavana. Emme siis voi vain olettaa kristittyjä joko hyviksi tai pahoiksi, määrittelemällä tai olettamalla sen sellaiseksi, ja sitten väittää tätä johtopäätökseksi.
1: Hyvyydestä ollaan montaa mieltä, ja sen määritteleminen on hieman erilaista eri kulttuureissa. Ongelmana on tietenkin se, että jos islamilaiset määrittelevät hyvän siten että se on "islamin seuraamista", vakaumukselliset islaminuskoiset ovat aina hyviä. Koska heidät on määritelty hyviksi. Voidaan kuitenkin kysyä, miksi ateistit, hindut tai muut tahot eivät saisi samaan tapaan määritellä itsensä hyväksi? "Hyvä" menettää tällä määrittelytavalla luonteen, joka olisi relevantti. Uskonnon ulkopuolinen ei voi nähdä niillä onko islaminusko vai kristinusko enemmän hyvää: Kristinuskon kriteereillä kristinusko ja islaminuskon kriteereillä islaminusko. Siksi tässä jutussa hyvää on lähestytty "lajinmukaisen käytöksen" kautta. Muuten kristinuskon tai islamin hyvyys on joko itseriittoisuutta, tai sen kommentilla "hyvyys" ei ole mitään merkitystä kyseisen opin kannattajien ulkopuolella. "Self - Claimed Goodness" , itse itsensä hyväksi määritteleminen on halpaa ja helppoa - sen voi tehdä vaikka mille ideologialle- sekä harmittavan yleistä - se on tehty lähes kaikille ideologioille, myös karmiville. Siksi sellaiset fundamentalistikristittyjen käyttämät kommentit kuten "jos teemme pahaa asiaa X, kuten vastustamme homoseksuaaleja, se johtuu siitä että olet paha kun pidät asiaa X, kuten homoseksuaalisuutta, hyvänä." menettävät merkityksensä. Jos uskonnon harjoittajat tekevät tekoja joita yleisesti pidetään pahoina, ne ovat pahoja vaikka heillä itsellään olisi kuinka aatemaailmansa sisällä perustelu teoilleen. Natsitkin vastustivat juutalaisia ja perustelivat tämän ideologiansa sisältä, samalla tavoin myös noitavainoja ja kommunistien tekemiä vankileirijärjestelyjä tehtiin samalla tavalla "ideologian sisältä" perustellen. Samoin pahimmatkin kultit ovat ajaneet asioitaan hyvyyden nimissä. Siksi ei voida sanoa että "tuo mikä vaikuttaa muista pahalta ei ole pahaa vaan hyvää, ja syy siihen on vain se että muut eivät ymmärrä hyvyyttä." jota käytetään usein, ja jolla yritetään ikään kuin perustella miksi se kammottavaa asiaa ajava ideologia onkin itse asiassa "moraalisempi kuin ne muut": Sehän ajaa hyvyyttä myös sellaisilla elämänalueilla joilla enemmistö ihmisistä ja ideologioista ei aja.
2: Vaikka kysymyksessä tuntuu että hyvä sana olisi hankala, varsinaiset ongelmat ovatkin yllättäen määritelmän "kristitty" kohdalla.
___2.1: Sillä se voi tarkoittaa sekä sitä, että uskoo Jeesukseen, eli omistaa tietyn uskomusjärjestelmän. Tällöin olennainen kysymys on se, tekevätkö kristityt hyviä asioita enemmän kuin muut. (Ehdoilla, jonka asetin kohdassa 1) Tähän taas tarvitaan tilastollista analyysiä. Esimerkiksi kristinuskon kohdalla voidaan verrata yhtä rikkaita valtioita, jotka ovat sekulaareja ja jotka ovat kristittyjä. Esimerkiksi sekulaaria Ruotsia ja kristillistä USA:a, tai vaikka vertailla erilaisia USA:n osavaltioita ja niiden rikostilastoja, tai vaikkapa sitä miten näissä valtiossa suhtaudutaan vaikkapa sellaiseen asiaan kuin kuolemantuomioon. (Joista voi löytyä erikoisiakin asioita.) Samoin voidaan katsoa historiaa, ja verrata miten yhteiskunta on muuttunut kristinuskon aseman pienenemisen myötä. Voimme esimerkiksi verrata väkivaltaa ja ideologisten murhien määrää. Tässä määritelmässä jos kristinusko tekee hyvää, se näkyy rikostilastoissa joissa verrataan kristittyjen ja muunlaisten suhdetta koko yhteisössä sekä rikollisissa. Jos kristityt tekevät harvemmin ja lievempiä rikoksia, kristinuskolla on hyviä vaikutuksia. Jos taas ei, kristinusko on moraalisesti vaarallista.
___2.2: Se voi tarkoittaa sitä että henkilö seuraa hyvänä pidettyä tietä. Tämä on yleensä vastareaktio siihen, kuinka käy kun joku muistuttaa (kliseisesti) kristinuskon sinänsä kammottavasta historiasta tai vaikkapa huomauttaa että Mafian palkkamurhaajat ovat yleisesti ottaen kristittyjä. Uskovaiset puolustautuvat että nämä eivät ole "oikeita kristittyjä". Kun esimerkiksi pastori ja aktiivinen uskonmies Ted Haggard jäi kiinni kaksinaamaisuudesta: Hän esitti homoseksuaalisuutta kritisoivia kommentteja, mutta paljastui että hän oli käyttänyt huumeita ja ostanut palveluja miespuolisilta prostituoiduilta, puolustauduttiin siten että hänen tekonsa olivat "un-christian", eikristittyjä. Tällöin olennainen kysymys on se, onko enemmistö itseään kristityksi kutsuvia "oikeita kristittyjä". Jos kristinusko on yksinkertaisesti "moraalisen elämän elämistä", on vertailtava sitä miten lujasti näkemys Jeesuksesta liittyy tähän.
Toisin sanoen kristinuskolla on kaksi määritelmää, joita ei voida vaihtaa lennosta : Jos henkilö määrittelee kristinuskon "sekä vakaumus Jeesuksesta että hyvyys", silloin hän tekee kohdan 1 virheen; Hän määrittelee kristinuskon moraaliseksi, joten hän ei enää voi pätevästi ja loogisesti väittää sitä johtopäätökseksi syyllistymättä kehäpäättelyyn. Tällöin kristittyjen hyvyys on vain "itseväitettyä", eikä perusteltu seuraus, rationaalinen kannanotto joka on päättelyn lopputulos. On siis valittava mitä kristinusko tarkoittaa, eikä vaihtaa merkitystä lennosta. Jos siis haluaa olla järkevä ja perusteltu kannanotossaan sen sijaan että vain itseriittoisesti kehuisi itseään ja yrittäisi käännyttää muita, jolloin kyseessä on pelkkä julistaminen ilman sen suurempaa järkeä ja sisältöä.
Olennainen huomautus tähän juttuun liittyen on se, että tässä en käsitellyt moraalin lähdettä. On siis merkityksetöntä tuleeko moraalinormi siitä että Jumala on sen käskenyt - kuten uskovaiset katsovat - vai siitä että vain uskonnot jotka ovat noudattaneet niitä sääntöjä joita ihmiset jo valmiiksi pitivät hyvinä - kuten itse katson olevan. Tässä ei myöskään keskitytä "Jumalan olemassaoloon", se on aatteen moraalisuuden kannalta irrelevanttia, koska kyseessä on kuitenkin ulkoinen toiminta. Jos joku tekee hyvää koska uskoo olemattomaan taikamieheen tai jos joku tekee hyvää koska uskoo oikeasti olemassaolevaan taikamieheen, moraalisuus on kuitenkin sama. Eli kun puhutaan hyvyydestä, keskitytään eettisyyteen, ei oikeassa olemiseen : Aatteen seuraajien moraalisuus ei siis liity aatteen uskon ja sen kohteen väliseen yhteyteen mitenkään. Kristittyjen moraalisuus tai pahuus ei tätä kautta ole jumalatodistus tai sen kumoaminen.
1: Hyvyydestä ollaan montaa mieltä, ja sen määritteleminen on hieman erilaista eri kulttuureissa. Ongelmana on tietenkin se, että jos islamilaiset määrittelevät hyvän siten että se on "islamin seuraamista", vakaumukselliset islaminuskoiset ovat aina hyviä. Koska heidät on määritelty hyviksi. Voidaan kuitenkin kysyä, miksi ateistit, hindut tai muut tahot eivät saisi samaan tapaan määritellä itsensä hyväksi? "Hyvä" menettää tällä määrittelytavalla luonteen, joka olisi relevantti. Uskonnon ulkopuolinen ei voi nähdä niillä onko islaminusko vai kristinusko enemmän hyvää: Kristinuskon kriteereillä kristinusko ja islaminuskon kriteereillä islaminusko. Siksi tässä jutussa hyvää on lähestytty "lajinmukaisen käytöksen" kautta. Muuten kristinuskon tai islamin hyvyys on joko itseriittoisuutta, tai sen kommentilla "hyvyys" ei ole mitään merkitystä kyseisen opin kannattajien ulkopuolella. "Self - Claimed Goodness" , itse itsensä hyväksi määritteleminen on halpaa ja helppoa - sen voi tehdä vaikka mille ideologialle- sekä harmittavan yleistä - se on tehty lähes kaikille ideologioille, myös karmiville. Siksi sellaiset fundamentalistikristittyjen käyttämät kommentit kuten "jos teemme pahaa asiaa X, kuten vastustamme homoseksuaaleja, se johtuu siitä että olet paha kun pidät asiaa X, kuten homoseksuaalisuutta, hyvänä." menettävät merkityksensä. Jos uskonnon harjoittajat tekevät tekoja joita yleisesti pidetään pahoina, ne ovat pahoja vaikka heillä itsellään olisi kuinka aatemaailmansa sisällä perustelu teoilleen. Natsitkin vastustivat juutalaisia ja perustelivat tämän ideologiansa sisältä, samalla tavoin myös noitavainoja ja kommunistien tekemiä vankileirijärjestelyjä tehtiin samalla tavalla "ideologian sisältä" perustellen. Samoin pahimmatkin kultit ovat ajaneet asioitaan hyvyyden nimissä. Siksi ei voida sanoa että "tuo mikä vaikuttaa muista pahalta ei ole pahaa vaan hyvää, ja syy siihen on vain se että muut eivät ymmärrä hyvyyttä." jota käytetään usein, ja jolla yritetään ikään kuin perustella miksi se kammottavaa asiaa ajava ideologia onkin itse asiassa "moraalisempi kuin ne muut": Sehän ajaa hyvyyttä myös sellaisilla elämänalueilla joilla enemmistö ihmisistä ja ideologioista ei aja.
2: Vaikka kysymyksessä tuntuu että hyvä sana olisi hankala, varsinaiset ongelmat ovatkin yllättäen määritelmän "kristitty" kohdalla.
___2.1: Sillä se voi tarkoittaa sekä sitä, että uskoo Jeesukseen, eli omistaa tietyn uskomusjärjestelmän. Tällöin olennainen kysymys on se, tekevätkö kristityt hyviä asioita enemmän kuin muut. (Ehdoilla, jonka asetin kohdassa 1) Tähän taas tarvitaan tilastollista analyysiä. Esimerkiksi kristinuskon kohdalla voidaan verrata yhtä rikkaita valtioita, jotka ovat sekulaareja ja jotka ovat kristittyjä. Esimerkiksi sekulaaria Ruotsia ja kristillistä USA:a, tai vaikka vertailla erilaisia USA:n osavaltioita ja niiden rikostilastoja, tai vaikkapa sitä miten näissä valtiossa suhtaudutaan vaikkapa sellaiseen asiaan kuin kuolemantuomioon. (Joista voi löytyä erikoisiakin asioita.) Samoin voidaan katsoa historiaa, ja verrata miten yhteiskunta on muuttunut kristinuskon aseman pienenemisen myötä. Voimme esimerkiksi verrata väkivaltaa ja ideologisten murhien määrää. Tässä määritelmässä jos kristinusko tekee hyvää, se näkyy rikostilastoissa joissa verrataan kristittyjen ja muunlaisten suhdetta koko yhteisössä sekä rikollisissa. Jos kristityt tekevät harvemmin ja lievempiä rikoksia, kristinuskolla on hyviä vaikutuksia. Jos taas ei, kristinusko on moraalisesti vaarallista.
___2.2: Se voi tarkoittaa sitä että henkilö seuraa hyvänä pidettyä tietä. Tämä on yleensä vastareaktio siihen, kuinka käy kun joku muistuttaa (kliseisesti) kristinuskon sinänsä kammottavasta historiasta tai vaikkapa huomauttaa että Mafian palkkamurhaajat ovat yleisesti ottaen kristittyjä. Uskovaiset puolustautuvat että nämä eivät ole "oikeita kristittyjä". Kun esimerkiksi pastori ja aktiivinen uskonmies Ted Haggard jäi kiinni kaksinaamaisuudesta: Hän esitti homoseksuaalisuutta kritisoivia kommentteja, mutta paljastui että hän oli käyttänyt huumeita ja ostanut palveluja miespuolisilta prostituoiduilta, puolustauduttiin siten että hänen tekonsa olivat "un-christian", eikristittyjä. Tällöin olennainen kysymys on se, onko enemmistö itseään kristityksi kutsuvia "oikeita kristittyjä". Jos kristinusko on yksinkertaisesti "moraalisen elämän elämistä", on vertailtava sitä miten lujasti näkemys Jeesuksesta liittyy tähän.
Toisin sanoen kristinuskolla on kaksi määritelmää, joita ei voida vaihtaa lennosta : Jos henkilö määrittelee kristinuskon "sekä vakaumus Jeesuksesta että hyvyys", silloin hän tekee kohdan 1 virheen; Hän määrittelee kristinuskon moraaliseksi, joten hän ei enää voi pätevästi ja loogisesti väittää sitä johtopäätökseksi syyllistymättä kehäpäättelyyn. Tällöin kristittyjen hyvyys on vain "itseväitettyä", eikä perusteltu seuraus, rationaalinen kannanotto joka on päättelyn lopputulos. On siis valittava mitä kristinusko tarkoittaa, eikä vaihtaa merkitystä lennosta. Jos siis haluaa olla järkevä ja perusteltu kannanotossaan sen sijaan että vain itseriittoisesti kehuisi itseään ja yrittäisi käännyttää muita, jolloin kyseessä on pelkkä julistaminen ilman sen suurempaa järkeä ja sisältöä.
Olennainen huomautus tähän juttuun liittyen on se, että tässä en käsitellyt moraalin lähdettä. On siis merkityksetöntä tuleeko moraalinormi siitä että Jumala on sen käskenyt - kuten uskovaiset katsovat - vai siitä että vain uskonnot jotka ovat noudattaneet niitä sääntöjä joita ihmiset jo valmiiksi pitivät hyvinä - kuten itse katson olevan. Tässä ei myöskään keskitytä "Jumalan olemassaoloon", se on aatteen moraalisuuden kannalta irrelevanttia, koska kyseessä on kuitenkin ulkoinen toiminta. Jos joku tekee hyvää koska uskoo olemattomaan taikamieheen tai jos joku tekee hyvää koska uskoo oikeasti olemassaolevaan taikamieheen, moraalisuus on kuitenkin sama. Eli kun puhutaan hyvyydestä, keskitytään eettisyyteen, ei oikeassa olemiseen : Aatteen seuraajien moraalisuus ei siis liity aatteen uskon ja sen kohteen väliseen yhteyteen mitenkään. Kristittyjen moraalisuus tai pahuus ei tätä kautta ole jumalatodistus tai sen kumoaminen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)