Naisen kaaos.

Miehiä on historiallisesti pidetty rationaalisina ja aktiivisina. Naisiin on yhdistetty passiivisuus. Esimerkiksi Siri Kotajärvi on kuvannut minulle sukupuolikäsityksiä lausumalla "Mies puolustaa, nainen suojelee." Mies on se, joka miekan kanssa ryntää hyökkääjää vastaan ja nainen on se, joka ruumiillaan hyppää lastaan murhaavan miehen miekan eteen ja antaa henkensä. Mies kuvataan aktiivisena toimija -soturina ja nainen passiivisena vastaanottajana ja uhrautuvana. Näkemyksissä naisten ja miesten hyveet ovat kovin erilaisia.

Tämä näkemys on vanhastaan liitetty raskauteen. Esimerkiksi Aristoteles oli sitä mieltä että ihmisen synty oli maanviljelymetafora. Miehen aktiivinen siemen menee naisen passiiviseen maaperään, ja komentaa tämän tuottamaan satoa. Onnistuessa tulos on mies ja ihmisestä kehittyi nainen vain koska kehityksessä oli häiriötekijöitä. Nainen syntyy ominaisuuksien puutteesta, vajavaisena.

Platonilla on hyvin samantapainen esitys. Mutta tässä maaperä on ikään kuin yksittäistapaus. Kaiken takana on suurempi ja laajempi osa. Kosminen järjestys, jota hyvä yhteiskunta, hyvä yksilö ja maailman tapahtumat seuraavat. Platonin "Timaioksessa" puhutaan maailmanjärjestyksestä seuraavalla tavalla: Siinä on kaksi osaa.
1: Nous, järki. Tämä voima synnyttää järjestystä. Järki tavoittelee harmonista järjestystä ja se saavuttaa sen paitsi jos sen tielle tulee esteitä. Kaikki ilmiöt joissa on jonkinlaista järjestystä tai harmoniaa tai rytmiä ovat järjen aikaansaannoksia.
2: Ananke, joka on sattumanvaraisuutta tuottava voima. Ilman järkeä tämä vallitsisi.

Platon miettii mitä tapahtuisi ilman järkeä. Tästä hän päätyi ajattelemaan kaaoottista alkutilaa, khoraa. Platonille Khora oli ikään kuin viljeltävä maa, joka on kovaa eli vastustaa auramiehen järjen mahtia. Platonille khora oli tätä kautta olennainen: Se selitti miksi Platonin ylirationaaliset ja muuttumattomat ideat eivät toteutuneet maan päällä, jossa niistä näkyy vain "varjoja luolan asukkaille". Ympyrän idea on täydellinen ideamaailmassa mutta harpillakin piirretyssä ympyrässä on pieniä kuhmuja ja mikroskooppisen pieniä kohtia joissa kynä ei olekaan koskenut paperia... Tätä kautta khora on ensi sijassa maailman aineellista todellisuutta koskeva perustila. Sen vuoksi maailmassa on paljon järjestystä mutta se on kuitenkin muuttuva ja epätäydellinen.

Tämän vuoksi Platonin maailma yhdistää Parmenideen ja Herakleitoksen näkemykset. Parmenideen mukaan maailmassa ei tapahdu muutosta. Herakleitoksen mukaan kaikki muuttuu koko ajan. Muuttumisen takana on khora, ja pysyvyyden takana ideamaailmaan liittyvä nous. Tätä kautta muutokseen liittyy aktiivisuus ja passiivisuuskin. Tuli on aktiivista, se kuumentaa kiveä joka ei muuten kuumenisi. Kivi ei kuumenna tulta, se sen sijaan reagoi passiivisesti tuleen. Koska khora on perustila, on sen rooli passiivinen vastarinta, ja vaikka ideat ovat muuttumattomia, ne ovat se joka muokkaa kaaoksesta aktiivisesti asioita, eli ne näkyvät muutoksissa aktiivisena.

Kaikki tämä yllä oleva höpinä on tärkeää koska Platon vertaa järkeä isään ja kaaosta äitiin. Tässä on takana vahva henki siitä että naisen rooli on olla järkeä vastaan hangoitteleva, passiivinen ja irrationaalinen. Ja miehen rooli on olla järkevä ja aktiivinen.

Esimerkiksi Luce Irigaray, kuuluisa feministi, on kuitenkin suostunut tähän jaotteluun. Tässä feminiininen on säilyttävä ja uudistava voima, kun taas maskuliininen on rationaalista ja välineellistä muuttavaa - ja tätä kautta potentiaalisesti destruktiivistakin - voimaa. Uusiutuva voima ei muuta järjestystä eikä sillä ole tiettyä päämäärää. Se suojelee. Irigaray siis pitää Platonin voimat ikään kuin naisen ja miehen erilaisen luonteen osina, ja jopa kääntää ne paikoin toisin päin. Hänestä ihmiset yrittävät ymmärtää liikaa sen sijaan että ihmettelisivät. Irigarayllä järjen tavoite onkin nimen omaan yritys ymmärtää ja ottaa haltuun, hallita ja vangita maailma. Sen sijaan korkein hyve on kyky ihmetellä ja jättää asia silleen.

Toisaalta esimerkiksi Lloyd on esittänyt että tämänkaltainen erilaistaminen itse asiassa tukee perinteisiä stereotypioita, ja että siitä olisi luovuttava. Järki on vain liitetty maskuliinisuuteen vaikka se on yhtä paljon naisten kuin miestenkin asia, samoin kuin kyky ihmetellä. Kaikki puheet joissa naiset yhdistetään vertauskuvilla peltoon ovat analogioita, jotka vain tukevat tarinanomaisesti jo olevia sukupuolisuuskäsityksiä ja ennakkoluuloja. Analogioiden kohdallahan ongelma on usein se, että hyvinkin samanlaisilta löytyy käytännössä aina ainakin yksi piirre (eri sijainti, eri atomit...) joka ei toteudu. Ratkaisevaa onkin tavallaan se, toteutuuko analogia juuri tässä kyseisessä kohdassa. Ja tätä ei ilman tutkimusta voi tietenkään pitää muuna kuin eräänlaisena jäsenneltynä arvauksena.

Itse olen melkoisen varma siitä että naiset ja miehet ovat jossain määrin erilaisia, mutta paljon löytyy samaakin. Puheet pelloista ja suojelusta yhdistettynä naiseuteen tai mieheyteen saavat kuitenkin kysymään ennen kaikkea sitä, että onko takana muuta kuin mielikuvia jotka on puettu retorisesti tehokkaiksi kielikuviksi.

Nothing Hill.

"All roads are blocked to a philosophy which reduces everything to the word ‘no.’ To ‘no’ there is only one answer and that is ‘yes.’ Nihilism has no substance. There is no such thing as nothingness, and zero does not exist. Everything is something. Nothing is nothing. Man lives more by affirmation than by bread."
(Victor Hugo, "Les Misérables")

Tyhjiö eli vakuumi tarkoittaa tässä jutussa tilaa, jossa ei ole mitään.

Koska metafysiikka käsittelee sitä, mitä on olemassa, voisi luulla että sillä ei olisi käsittelyvoimaa tyhjyyden suhteen. Kuitenkin jo Parmenides esitti kysymyksiä siitä onko tyhjä maailma mahdollinen, onko tyhjiöitä olemassa. Samoin negaation ja tyhjän käsitteitä on mietitty metafysiikassa melko paljon.

Ensimmäinen ongelma tyhjässä on se, että on monimutkaista sanoa onko täällä mitään "ei mitään". Tämä on merkittävää, koska yleisesti ottaen olemassaoloväitteissä on esitetty että ilmiön todistajan on todistettava että tämänkaltainen asia tai ilmiö on mahdollinen. Tyhjän ja tyhjiön määritteleminen olemassaolevaksi on kuitenkin hieman mutkikasta ; Tämän kautta kysymys "miksi on jotain sen sijaan että ei ole mitään" on yllättävän mutkikas kysymys. Kenellä on todistustaakka? Pitääkö jonkun voida osoittaa että "ei mikään" olisi ylipäätään mahdollinen, looginen ja relevantti esitys tai tila?

Asiaa on ratkaistu monella tavalla: Se on yleensä sidottu kysymykseen siitä "miksi on jotain eikä ei mitään".
1: Kiiston kautta: Aristoteles oli sitä mieltä että tyhjiö oli mieletön käsite, koska tila ei koostu "ei mistään". Kaikki, joka on, on jotakin. Tämä sopi hyvin yhteen hänen muoto -oppinsa perusteella. Hänelle kaikella oli muoto : Esimerkiksi kultasormuksella on sormuksen muoto, jota ilman se ei ole olemassa. Samoin kum kulta on kimpaleessa, sillä on muoto, kimpaleen muoto. "Tyhjä, olematon" maailma ei ollut olemassa - eikä sillä ollut muotoa, koska sekin olisi ollut "jotain" - joten sen käsittely ei ollut lainkaan järkevä vaihtoehto. Keskiajalla ajatusta kehiteltiin ajateltiin että luonto vastustaa tyhjiön syntymistä. Siksi niitä ei myöskään esiintynyt luonnossa. Koska Jumala oli kaikkivoipa, ei ongelmia tyhjiön logiikan kanssa ollut; Tavallaan tyhjiötä ei ollut, koska aina oli ollut Jumala, ja tavallaan Jumala oli luonut maailman, joten se toimi selityksenä sille miksi universumi oli, eikä ollut olematta.
2: Myönnön kautta: Jos asiaa lähestytään "yksinkertaisuuden kautta", eli otetaan nihilistinen kannanotto "Sano aina ei, ellei toisin ole syytä", niin silloin kaiken olemassaolo on todistettava, ja yksinkertaisin tila on silloin olematon, tyhjä. Silloin kysymys "miksi on jotain, eikä mitään" olisi vakavampi kysymys. Tällöin vaikeus onkin, miksi on jotain eikä ei mitään. Tätä on perinteisesti selitetty Jumalan luomistyöhön viitaten, mutta monet ovat kyselleet että eikö se Jumalakin ole kuitenkin "jotakin". Olematon ja ominaisuukseton Jumala kun kuitenkin viittaisi ateismiin. Tavallaan Jumala ei siis vastaakaan kysymykseen, vaan siirtää sen myöhemmäksi. Toisaalta tämä ei tee "jumalatonta" selitystapaa yhtään sen paremmaksi - pelkkä toisen näkökannan kritisointi ei ole todiste toisen näkemyksen puolesta. Arvo olisi annettava ns. "todistusaineistolle oman näkemyksen puolesta".
3: Kolmas tapa on propabilistinen lähestymistapa. Koska maailmamme on olemassa, me tiedämme että olemassaololla on jonkinlainen todennäköisyys. Tällöin asiaa lähestytään sitä kautta että vaikka jokin asia on "yksinkertaisin", täytyy ottaa huomioon se, onko se myös aktuaalinen. Pelkkä todennäköisyys kun ei tarkoita toteutumista. Näin kysymys muuttuu siihen, "kuinka todennäköistä olemassaolo on". Jos vaihtoehtoina on universumi, joka on ja universumi joka ei ole, se kumpi on todennäköisempi riippuukin siitä minkälaisia "lottokumponkeja" on tarjolla. Jos tätä taas jatketaan statistisella käsittelyllä jonka Peter van Inwagen teki vuonna 1996. Hän ajatteli tilannetta "äärettömän lottoarvonnan" kautta. Hän esitti että vaikka tyhjiö olisi miten epätodennäköinen ja harvinainen, voidaan kuitenkin kuvitella ääretön määrä arpajaisia. Tällöin mahdollisuus sille että edes yksi "arvonta" voittaa on itse asiassa tasan 1: On varmaa, että universumit ovat olemassa. Tosin tässä näkemyksessä on ongelmana se, että emme tiedä "montako arvontaa on suoritettu". Tätä kautta "täällä on jotain" ja "täällä ei ole mitään" vertailua on mahdotonta tehdä tietojen pohjalta. (Kenties tämän vuoksi olen agnostikko.)

Tieteellinen selittäminen on tietenkin tuonut oman lisänsä. Tiedemiehet stereotyyppisesti tarjoavat kausaalisia selityksiä. Tätä kautta tiede ei voisi ratkaista tätä kysymystä. Kuitenkin aina yhtä terävä Elliot Sober esitti, että tiedemiehet tarjoavat myös selityksiä, joita hän kutsuu nimellä "equilibrium explanations". Nämä selittävät ilmiöitä aktuaalisen tilan kautta, ja tässä analysoidaan mahdollisia lähtötiloja. Tällöin esimerkiksi selitetään se, miksi voimme hengittää vaikka olisi mahdollista että happiatomit olisivat huoneen toisessa päässä, sillä että kaikista järjestyksistä suurimmassa osassa happiatomeja on lähellä hengityselimistöämme.

Tutkimuksellisestikin tyhjiötä on lähestytty, ja aina ei ole mietitty universumin syntyjä syviä : 1640-luvulla Torricelli esitti, että hänen elohopealla täytettyyn ilmapuntariinsa muodostui tyhjiö. Tämä oli tietysti radikaalia, koska perinteisesti ajateltiin että tyhjiötä ei pitäisi olla luonnossa. Ensimmäisen tyhjiön muodostamiseen käytetyn ilmapumpun kehitti Otto von Guericke 1650. Tosin Aristoteelisen perinteen kunniaksi on sanottava, että näissä tyhjiöissä oli vain hyvin vähän ainetta. Ne eivät siis olleet täysin aineettomia tiloja. Ja luontokin taisteli kovasti tyhjiötä vastaan; Vakuumin pumppaaminen vaati paljon energiaa. Toisaalta kun vakuumi oltiin saatu aikaiseksi pallokuoren sisään, hevoset eivät jaksaneet vetää puolikkaita irti toisistaan, joten tälläisen kuoren sisään saadun tyhjiön rikkominen oli tietyillä tavoin vaikeaa, joten teleologisesti ajatellen tässä oli mielenkiintoisia ongelmia; Luonto ei "tavoitellutkaan" aina tyhjiön poistamista keinolla millä tahansa. Samoin Guericken kokeiden aikanaan hieman yllättäviä tuloksia olivat ne, että kynttilän liekit sammuivat tyhjiössä ja äänikin vaimeni, samoin hiiret kuolivat.

Tyhjiötä on lähestytty myös "moderneimmilla tieteillä".

Kvanttimekaniikka käsittelee tyhjiötä ja sen tulokset ovat yllättäviä: Sen mukaan tyhjiö, jossa ainetta ei olisi, ei pysyisi tyhjänä:
1: Jos sillä on reunat tai rajat, ne säteilevät mustan kappaleen säteilyä.
2: tilalla olisi joka tapauksessa aina nollapiste -energiaa, joka syntyy Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen vuoksi : Siitä, että painon tila on tunnettu suurella tarkkuudella, seuraa välittömästi, että painon liikemäärän epätarkkuus on suhteessa yhtä suuri. Niinpä on todennäköistä, että painolla on nollasta poikkeava nopeus ja liike-energia, eli nollapiste-energia. Ja koska nollapiste-energian olemassaolo ei vaadi, että värähtelijä olisi massallinen paino, jopa tyhjiöllä on tyhjiöenergia. Nollapiste-energiaa ei voi poistaa systeemistä, koska sitä vastaava energiatila on alin mahdollinen. Tähän liittyvä ilmiö on kvanttifluktuaatio, joka tarkoittaa sitä että tyhjiöenergia tuottaa hiukkasia tyhjiössä. Hendrik Casimir esitti, kuinka tyhjiöenergian olemassaolon voisi todistaa kokeellisesti, mutta Steven Lamoreaux onnistui tekemään kokeen vasta 50 vuotta myöhemmin. Lamoreaux onnistui myös mittaamaan tyhjiöenergian voimakkuuden. Tätä ilmiötä on esitetty jopa syyksi sille, miten universumimme on syntynyt. Tämä on sinänsä erikoinen tulos, että se sotii melko paljon "arkijärkeä" vastaan. Kvanttimekaniikan mukaan "ei mistään" tuleekin "jotakin", ja itse asiassa pakosta.

Karkeasti skaalattu kartta filosofian "kaikkeen".

Filosofiassa keskeisiä asioita ovat todellisuus, maailma, se mitä on ja mitkä ovat syyt tämän kaiken takana. Teen tästä karkeistetun luettelon peruskäsitteistä. Tämä olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten. Luettelointi on sellainen että mielestäni ne sopivat jollain tavalla yhteen juuri tuolla tavalla. Moni tietenkin on sitä mieltä että se sisältää kannanottoja. Heille sanon vain, että "niin sisältääkin" -ne sisältävät aina.
1: Metafysiikka (μετά ; meta=jälkeen + φυσικά ; fysika=fysiikan) on ikään kuin filosofian käsitteistö laajimmillaan. Siinä mietitään olevaisuutta ja sen takana olevia asioita. Sitä mitä on ja miksi. Metafysiikka tutkii erityisen paljon harhoja, havaintoja ja niiden takana olevaa asiaa. Se miettii muun muassa sitä, onko juuri sen hetkisten havaintojen ulkopuolella olevaa edes olemassa. Metafysiikka nimenä alkoi Aristoteleen teosten luokittelemisesta; Kun Andronikos Rhodoslainen järjesteli Aristoteleen kirjoja, ja fysiikan kirjat järjestettiin yhteen, jäi jäljelle kirjoja joissa mietittiin fysiikan perustaa ja kaikkeuden rakennetta. Ne laitettiin niiden perään, τὰ μετὰ τὰ φυσικά eli "ta meta ta fysika". Metafysiikka on kuitenkin paljon tätä "kirjastonhoitajan termiä" vanhempi. Esimerkiksi esisokraatikko Parmenides mietti, että tyhjiötä ja muutosta käsittelevät asiat ovat epäloogisia. Olemattomasta ei voinut puhua, joten tyhjiö oli epälooginen. Tähän liittyy tavallaan Riku Jutin "Johdatus metafysiikkaan" -kirjassa esitetty huomio siitä, miten metafysiikka joutuu tekemään perustelemattoman alkuoletuksen siitä että maailma on järjellä ymmärrettävä ja looginen.
___1.1: Ontologia (ὄν, ὄντος ; ontos=oleminen' + λόγος; logos=oppi) taas on sana, jota pidetään usein jopa metafysiikan synonyymiksi. Se kuitenkin käsittelee pienen aste-eron verran erilaisia kysymyksiä. Ontologia pyrkii tutkimaan todellisuutta siten, mitä se on sen sijaan että tutustuisi siihen miten se ilmenee ; Sen piirissä yritetään selvittää mitä on olemassa ja tutkii sitä, minkälaisia ominaisuuksia ja suhteita olevaisella on. Tämän lisäksi sen piirissä tarkastellaan sitä minkälaisia käsityksiä asioista on sekä sitä mitä päämääriä ja menetelmiä ontologisilla kysymyksillä on.
_____1.1.1: Epistemologia (epistēmē; episteme=tieto + λόγος; logos=oppi) taas tutkii sitä, mitä tiedetään. Tämä tarkoittaa karkeasti sitä, että sen piirissä tarkastellaan asioita joista tiedetään niin paljon, että niitä voidaan sanoa olevaksi. Tämä tarkoittaa sitä että se sisältää esimerkiksi tieteenfilosofian, joka on yksi epistemologinen systeemi. Ajatellaan että tietojen karttuessa epistemologia lähestyy ontologiaa. Kun tiedettäisiin kaikki, ontologia ja epistemologia olisivat yksi ja sama asia.
_______1.1.1.1: Metodologia, joka tutkii sitä minkälaisia menetelmiä käyttämällä saadaan tietoa. Tämä sisältää metafyysisiä perusoletuksia esimerkiksi siitä minkälaiset päättelyt ovat sallittuja. Tänän tuloksena saadaan tietoa, jotka on tuotettu epistemologisesti päteväksi päätetyn metodin mukaisesti. Metodologian suhde epistemologiaan ja ontologiaan sekä metafysiikkaan on siitä erikoinen, että teoria voidaan katsoa yleistykseksi joka on luonteeltaan metafyysinen samaan tapaan kuin Platonin ideamaailma. Havaintoja vaativa empirian ystävä voi esimerkiksi sanoa että "Voimme nähdä kissan mutta emme kissuutta" Toisaalta taas voidaan ajatella että koko käsite "kissa" on samaan tapaan teorioiden värittämä. Kuten Quine kertoi, havainnot ovat aina teoriapitoisia, ne rakentuvat induktiivisesti kasaamalla teorioita ominaisuusjoukoista. (ero analyyttiseen ja synteettiseen on siis täysin keinotekoinen.) Tällöin empiirinen epistemologia on aina teoriapitoista. (Tämä on melko voimakas huomio, kun muistaa että positivismin piirissä vakavasti mietittiin sitä, miten metafysiikasta päästäisiin kokonaan ja ikuisesti eroon. Tämä sai suosiota. Eikä siitä nyt niin kauaa ole.)
___1.2: Mielenfilosofia taas tutkii mielen, sen havaintojen ja toimintojen, erityisesti aistitoimintojen suhdetta. Sen mietinnän alla ovat muun muassa mielen suhde ruumiiseen, käsitteet sielusta ja aistien luotettavuudesta. Sen piirissä mietitään myös esimerkiksi hallusinaatioihin liittyviä asioita. Mielenfilosofialla on yhteyttä ontologiaan, ja myös epistemologiaan esimerkiksi psykologian ja kognitiotieteen tutkimusten kautta.
___1.3: Teologia (θεος; theos=Jumala + λογος; logos=oppi) tutkii uskontoa ja uskonnollisuutta. Se ottaa ontologisia kannanottoja esimerkiksi siitä montako Jumalaa on. Myös ateistinen kannanotto on laajasti tulkiten teologiaa. Teologia ei niinkään tarkoita uskonnon harjoittamista. Tämäkin oppiala voi liittyä mielenfilosofiaan, epistemologiaan ja moneen muuhunkin alaan, koska sen piirissä voidaan tehdä kuvailevaa tutkimusta siitä mitä oppeja ja dogmeja jossain uskonnossa on. Teologialla on lisäksi usein liitoksia muihin filosofian alueisiin, kuten mielenfilosofiaan.
_____1.3.1: Normatiivisessa teologiassa kerrotaan jonkun uskonnon määrittelemä etiikkakäsitys. Tämä annetaan yleensä uskonnon itsensä jäsenien tehtäväksi, sitä ei saada syöttää ulkopuolelta. Siksi esimerkiski ateisti ei voi mennä sanomaan mikä kristityistä on hyvää. Sen sijaan ateistien piirissä voidaan itse voi määritellä hyvä eri tavalla ja sanoa että ateistien ja kristittyjen käsityksissä on eroja.
___1.4: Etiikka (ἤθος; ēthos=vakiintuneet tavat) taas voidaan määritellä myös teologian ulkopuolelta. Siinä tutkitaan moraalia ja sitä mistä hyveellisyys määrittyy. Sen piirissä tutkitaan myös hyvää elämää ja sen syitä. Etiikan suhde muihin on siitä erikoinen, että se voidaan nähdä osana teologiaa, ja eettisissä kysymyksissä joudutaan tekemään ratkaisuja ontologian ja epistemologian kautta. Yleensä vastaukset eettisiin kysymyksiin riippuvat usein vastauksista todellisuuskäsitystä tai muita ajattelun osa-alueita koskeviin kysymyksiin. Kuitenkin se mikä on sinällään vielä määrää sitä miten niiden pitäisi olla. Tämä pinnallisesti ristiriitaiselta tuntuva ajatus tuntuu järkevämmältä kun ajattelee sitä sitä kautta, että etiikassa on käsitys hyvästä joka on tavoitetila, ja tapahtuneet asiat taas ovat jotain joka joko täyttää tämän ehdon tai ei täytä sitä. Ja jos voimme arvioida jonkun valintamme vaihtoehtojen seuraukset, voimme määrittää mitkä toimintamallit ovat eettisempiä. Se ei tarkoita että tämä hyveellinen ratkaisu myös toteutuisi. Etiikan suhde moraaliin on mutkikas: Moraali kun käsittelee yhteisön arvoja, lakeja ja käyttäytymissääntöjä. On vaikeaa sanoa onko etiikka moraalille alisteinen vai toisin päin - vai ovatko ne peräti toisiaan ruokkivia systeemeitä (kuten itse uskon). Lisäksi niiden toisistaan erottaminen on usein vaikeaa. Etiikka voidaan nähdä objektiivisena ja todella olevana osana maailmaa, tai sitä voidaan pitää ihmisen mielen tuotoksena tai sitten olemisen rinnalla olevana asiana.
___1.5: Luonnonfilosofia (philosophia naturalis) on filosofian osa, joka pyrkii selittämään luonnossa olevia asioita ja niiden ominaisuuksia ja yhteyksiä. Se on itsellään ontologiaa, mutta sen osa -alue eli luonnontieteet ovat epistemologiaa; Luonnontieteellisen metodin antamia tuloksia. Tätä kautta luonnontieteillä on yhteyksiä esimerkiksi aivotutkimuksen ja psykologian kautta esimerkiksi mielenfilosofisiin kysymyksiin. Toisaalta luonnonfilosofiassa on kontaktipintaa puhtaaseen metafysiikkaan ja esimerkiksi etiikkaan, koska sen alueelle lasketaan myös maailmankuvien tutkiminen. Maailmankuvan kautta sillä voi olla välillisiä vaikutuksia myös teologiaan. Toisaalta taas myös teologia saattaa vaikuttaa käsityksiin siitä mikä luonnonfilosofia on oikein ja mikä väärin: Äärimmillään tämä voi tarkoittaa sitä että teologia kieltää tutkimustuloksia ("evoluutio on valetta") ja vähemmillään sitä että näkemyksiä tulkitaan ("evoluutio antaa luvan olla älyllinen ateisti" vs. "evoluutio on Jumalan ohjaamaa, Jumalan laaduntarkkailumenetelmä.").