Rasistinen, rasistinen, patsasteoria.

Kaada ittelles vaan...

Antiikin tutkija Bond, Sarah Bond, on saanut tappouhkauksia. Uhkailijat edustavat alt-right -oikeistoa. He eivät ole pitäneet siitä miten Bond on kuvannut antiikin patsaita värikkäinä. Tässä kiistaa on herättänyt erityisesti "Why We Need to Start Seeing the Classical World in Color". Siinä tutkitaan patsaita ja niiden värejä. Ja havaitaan että antiikin rooma on ollut monikulttuurinen paikka.

Tämä on nähty rasistisena monikulttuurisuushyysäyksenä. Väitteenä on, että "liberal professor says that all white statues are racist".

Uhkailevat vaihtoehtotodellisuusoikeistot näkevät aika outoja asioita "rasistisina". (Mallia "liberaali monikulttuurinen värinä" joka on heistä itsestään rasismia, olen usein kuullut.) Vetoaahan tyhmään tietysti vihollisesta tehty olkiukko "pitää valkoisia patsaita rasistisina". Kun tosiasiassa ne väripigmentit kyllä tunnistetaan niistä ainejäämistä jota maalista on jäänyt. Antiikin kreikkalaisten patsaiden värikkyys ei ole ollut uutta tietoa tai yllätys yhtään kenellekään perustutkimusmenetelmistä edes alkeet tietäville; Ajatus antiikin ajan vitivalkoisista marmoripatsaista perustuu samantyyliseen nerouteen kuin pitäisi antiikin kreikkalaisia idiootteina jotka eivät ole ymmärtäneet laittaa moneenkaan rakennukseensa kattoa. (Koska raunioissa ei sellaisia ole. Ja tukipylväätkin ovat eripituisia niissä raunioissa...)

Toisaalta ei ole mikään julkinen salaisuus että roomalaiset harjoittivat monikulttuurisuutta imperiuminsa menestysaikoina. Se oli laaja maa jossa sallittiin useitakin tapoja ja kulttuureita. Antiikin ajan maailmasta kertoo toki jo sekin miten "Raamatun" Paavali viittaa puheissaan patsaasta joka oli tehty "tuntemattomalle Jumalalle". (Apostolien teot, 17 luku.) Ei ole salaisuus sekään että oikeiston usein ihailema rooma ei ollutkaan sellainen kuin joku rooman aikoja haikaillut fasisti Mussolini seuraajineen on niitä konstruoinut. (Ja jonka kautta monet käsitykset roomasta ovat luultavasti yleistyneet ja levinneet.)

Rooma menestyi koska se jätti uskonnon sen aikaista maailmaa totuttua irrelevantimpaan osaan yleistä politiikkaa. Sen sijaan se kiinnitti huomiota rahaan, kaupankäyntiin ja muiden kulttuurien tekemien teknisten innovaatioiden varastamiseen. ; Voisi jopa sanoa että Rooma menestyi siten että se teki tärkeistä asioista poliittisia ja jätti irrelevantit asiat kunkin maan uskonnonvapauden ja tapakulttuurin alle. (Kunhan nämä muistivat symbolisesti osoittaa alamaisuutta rooman poliittiselle vallalle.)

Onkin ironista miten nämä uhkailevat tyypit itse näyttävät osuvat naurettavaan stereotyyppiinsä käänteisenä; On olemassa tyyppejä joille kreikkalaisten patsaiden värikkyys nähdään rotukysymyksenä ja joista patsaiden väripigmenttien havaitseminen patsaista on nähtävissä poliittisesti värittyneenä rotuteoriana. ; Jos samanlainen ajattelu yleistyy maassamme, voi syntyä sen tyylisiä vaihtoehtoisia totuuksia mitä Jarkko Lakkisto esitti asian yhteydessä "Vähäsen sama kuin että punamullalla hirsiseinän tai laudoituksen suojaaminen on poliittinen kommentti mäkitupalaisilla ja torppareilla.." Toki punainen on kommunismin väri ja kouluttamattoman nälkäkuoleman varassa olevan mäkitupalaisen voi odottaa olevan altista maaperää kommunismille. (Monestakin syystä jotka olen mielestäni tuossa vihjannut riittävän alleviivatusti.) Mutta...

Joka on sama kuin se syytetty huonostiajattelu mutta twistillä.(Väärinajattelija -sanalla on outoja konnotaatioita. Mutta väärinhän nuo ajattelee. Tiedeasiat ei juuri tässä asiassa ole juurikaan relevantilla tavalla mielipide. Käytän kuitenkin "huonostiajattelija" -termiä. Siinä on vähemmän marttyyripotentiaalia ja se korostaa sitä että nämä ihmiset ovat idiootteja joiden mielipiteitä saa toki omata, jos haluaa olla väärässä ja päälleentiputetun että jo syntymässä ilman happea jääneen päästäisen tasoisesti tyhmä.) Yhtä tyhmä ja samantyylinen asennevamma. Paitsi että tämän asennevamman omaavia on olemassa. Ja ne huutelevat antiikintutkijoille.

Onkin mielenkiintoista miten pelkästään tutkimuksen intressi kiinnostaa ja pelkästään se riittää. Eli esitetään että "teoria on liberaalin mielen tekemä ja liitoksissa hänen poliittiseen ideologiaansa" tarkoittaa että teorian olisi oltava väärä, huono, virheellinen ja tyhmä. Intressit tutkmuksessa kiinnostavat kuitenkin oikeasti vasta kun ne ovat epätosia tai huonosti perusteltuja. Totuus ei tunnista tai tunnusta poliittista puolta. Ei ole väliä miten idea on keksitty vaan miten se testataan ja todistetaan. Tästä ajatuksesta poikkeava ajatuskin toki tunnetaan. Sellainen jossa kiistetään teorioiden totuudellisuus ja ne nähdään pelkästään poliittisina konstruktioina. Tämä näkemys tunnetaan relativismina. Ja jostain syystä trendi näyttää nykyään olevan sellainen että vasemistosta alkaa löytymään yhä kasvavia määriä teknokraattihumanisteja jotka lähestyvät luonnontieteitä kun taas yhä useampi oikeistolainen - etenkin ne jotka näkevät "liberaalia biasta" kaikkialla tiedemaailmassa ja korostavat sananvapautta teorioidensa tärkeimpänä ansiona ja jotka nimen tasolla pilkkaavat kaikkia relativisteja - on juuri sellainen.

Mitä poliittinen korrektius on ja ei ole?

Olen viime päivinä päätynyt keskustelemaan sanavalinnoista. Minulla onkin varmasti monia häiritsevä tapa valita sanojani epäsopivasti. Esimerkiksi sukupuolenkorjausprosessin kohdalla olen tavannut käyttää "sukupuolenkorjaus" -sanaa konservatiivien ja "sukupuolenvaihdos" -sanaa liberaalien parissa. Koska haluan korostaa enemmän sitä että asenne merkitsee kuin sitä että hyvällä maulla valitut sanavalinnat merkitsevät.

Olen ollut tässä kinassa sanavalinnoiltani melko poleeminen. Ja olen pitänyt koko kiistaa sinällään triviaalina. Ei-triviaaliksi sitä on tehnyt ainoastaan se, että minulle on tultu sanomaan mitä kieltä ja sanavalintoja minun tulisi käyttää. (Shokeeraantuminen ei ole minusta kovin järkevä reaktio. Miksi yllättyä jos kanssani kommunikoiva tietää minkälaista kysy-vastaa -palvelua pidän.) Tämä puuttuminen on sitten oikeuttanut ikään kuin jo tekemieni tekojen oikeuttamisen. (Vaikka eihän tekoja missään tapauksessa muutenkaan saa tekemättömiksi.)

Elämäni olisi hyvin vaikeaa kreikassa. Kreikassa on nimittäin kaksi kieltä. On katharevousa ja dimotik. Katharevousaa puhuvat usein oikeistolaiset ja dimotikia vasemmistolaiset. Tämä tekisi elämästäni hyvin vaikeaa. Toki nykymaailmaa katsoessa monet sanavalinnat paljastavat melko nopeasti sen mitä poliitista kantaa ihminen sattuu edustamaan ja millä puolella "kulttuurisotaa" hän on. (Toki aiheet ja niihin liittyvät mielipiteet painavat enemmän jos tälläisiä haluaa analysoida.)

Tästä voi päätellä että en pidä poliittisesta korrektiudesta.

Näen, että on melko triviaalia puuttua sanavalintoihin. Takanani tässä on eräänlainen Michel de Montaignen aatemaailman ihannointi. Montaigne korosti sitä että kunnon humanistille mikään inhimillinen ei ole vierasta. Kulttuuri taas usein luo normaaleja ja tekee normaaleista normeja. Tavallisesta tulee eettisyyden normi. Tämä on sievistelyä. Tässä usein siivotaan piiloon ihmisten luonnolliset puolet. Ja heikkoudet. Montaignen maailmassa viisas ei sievistele seksin tai paskan kanssa. On täysin asiallista kirjoittaa filosofiseen teokseen kuvauksia oman suolen toiminnasta. Ja on oikein kuvata omia heikkouksiaan.

Itse olenkin kuvannut itseäni monesti tavoilla jotka ovat avoimia, rehellisiä ja pelisilmättömiä. Tilannetajuttomuuteni on tässä mielessä kohtuu kuuluisaa. Tämä tekee minusta usein jopa riskin (liability problem). En kelpaisi kuitenkaan juuri tämän vuoksi populistiksi tai siihen leiriin joka yleisesti vastustaa poliittista korrektiutta. Sillä populisti joutuisi ottamaan hieman erilaisen kannan asioihin. Timo Soinin kannattajien tulee tietää mitä asiaa Soini ajaa nyt eilen ja huomenna. Ja Soinin on kuvattava asiaa yksinkertaisesti, oi niin yksinkertaisti.

Poliittinen epäkorrektius on aivan liian usein hölmöilyä asennevammailun vuoksi.

Tässä mielessä poliittinen korrektius on kenties rajattava erikseen poliittisen korrektiuden vastustamisesta. Sillä jälkimmäisessä on usein kyse enemmänkin "keltaisen lehdistön realismista" (Tabloid Realism). Francois Debrix on kuvannut nykyajan ilmapiiriä tuolla nimellä. Ja hän tarkoittaas illä sitä, että journalismin, politisoinnin, informoinnin, yksilöllisen mielipidekirjoittelun, viihdyttämisen, mainonnan ja clickbaitin välillä on hämärtynyt. Ja se on tehnyt näin hyvin syvästi.

Poliittisesti epäkorrektien rehti ja rehellinen politiikantekonsa on enemmän sitä että he avoimesti huutavat tunteitaan ja muotoilevat näitä erilaisiin piikikkäisiin vitseihin, iskulauseisiin ja muihin onelinereihin. Kun vaaditaan "aitoa ja rehellistä puhetta", ei pyydetty asia ole aitoa siinä mielessä että se olisi tarkasti analysoitua ja rehellistä siinä mielessä että sen totuusarvot olisi katsottu hyvin tarkkaan. Ne ovat enemmän sitä että joku vaahtoaa ja ihkuilee ja ilmaisee tämän iskulauseissa jotka mukailevat yleisiä mielipiteitä ja jotka on kuvattu niin alkeellisella kielellä että massat myös ihastelevat sitä miten "ymmärsin joka sanan".

Tämä ei ole ylevää. Tämän pohjalla on se, että yht'äkkiä vääriä mielipiteitä edustavia medioita halutaan sulkea koska ne eivät edusta sananvapautta vaan propagandaa. (Jonka levittäminen ei ilmeisesti kuulu poliittisesti epäkorrektin mielestä sananvapauden piiriin..) Tässä "Helsingin Sanomia" voidaan kritisoida vain kutsumalla sitä "Pravdaksi" - temppu joka on helppo tehdä ja sitäkin kuvaavampi että se heijastelee lähinnä sitä miten kovasti moni on etääntynyt siitä miten kauheaa Neuvostoliiton meno oli oikeasti. Väärä maailmankuva ja nimittely riittävät. Kuin asiat olisivat yhä kuin ne olivat koulun pihalla. Ja sielläkin vain pahasuisimmille koulukiusaajille.

Poliittinen epäkorrektius onkin liian usein vähän sellaista että olisi kreikkalainen jonka mielestä dimotik on poliittista korrektiutta ja vaatisi siksi että kirjakieli on tästä lähtien vain ja ainoastaan katharevousa. Vaikka tosiasiassa se on aivan yhtä normittava ja normalisoiva.

Poliittinen korrektius onkin siitä jännittävä ilmiö että sitä vastustetaan nykyisin kovemmin kuin koskaan  vaikka aikamme on nimenomaan sirpaloituneempaa ja vähemmän yhtenäiskulttuurista kuin koskaan. Sitä voisi luulla että vastustus vaatisi tarpeen ja ongelma olisi harvinaisen suuri. Mutta tosiasiassa tilanne on hyvin toisenlainen. Tätä tavallaan demonstroi sekin miten sensuurista valittavien mielipiteet ja niiden sisältö on käytännössä kaikkien tiedossa. Koska mielipiteenvapaus on niin suurta että voidaan pitää ties mitä blogeja joissa näitä asioita sanotaan.

Sananvapauden sorretut jostain syystä saavat mielipiteensä kaikkien tietoisuuteen ja saavat eturyhmiään eduskuntaan asti. On jännittävää huomata miten sortosensuurista huolimatta kaikilla on tieto pääargumenteista ja mielipiteistä. Kenties siksi että emme eläkään missään Neuvostoliitossa tai edes etäisesti siinä muistuttavassa. (Siellä ei liiallisesta poliittisesta korrektiudesta voinut kritisoida eikä siitä valitettu paljon, koska tälläisestä päätyi Siperiaan.)

Poliittinen epäkorrektius on tapainturmelusta.

Suurin ero minun ja suurimman osan poliittisen korrektiuden vastustajien kanssa on siinä, että jos minä korostan että tietyt asiat ovat rehellisesti kuvattuja heikkouksia, pitää poliittisesti epäkorrekti tätä jonkinlaisena sankaruutena ja vapauden ilmentämisenä. Tämä ero on tietenkin asenteellisesti valtava.

Mutta se on tavallaan kuvaava. Otan tästä demonstraation Mikko Aholan ihan hyvän blogauksen kanssa. Ahola kirjoitti "Kaksi tietä hyväksyä homoseksuaalisuus" -blogauksessaan siitä miten homoseksuaalisuutta hyväksytään joko siten että homoseksuaalit nähdään vähemmistönä. Tai sitten anomian kautta. "Anomia termi on otettu suoraan sosiologiasta Durkheimilta, ja se kuvaa tilaa, jossa yhteisön moraali on kadonnut eikä ole selkeitä moraalisääntöjä, joihin yksilö voisi tukeutua. Anomiaa voisi kuvata tilaksi, jossa kaikki on sallittua, kaikki hyväksytään ja mikään ei ole pyhää." On melko selvää että kukaan ei puolusta homoseksuaalisuutta siksi että se edustaa anomiaa. Kuvaus tulee enemmän "ulkopuolelta".

Ilmiö on laajasti tuttu. Esimerkiksi uskonnonvapauden kohdalla voidaan huomata että se viehättää uskoavisia hirveän paljon silloin kun puhutaan heidän oikeudestaan julistaa. Mutta  samalla ateismi nähdään moraalirappiona, moraalikatona, arvotyhjiön ilmentymänä, nihilisminä... Syynä on tietenkin se, että jokainen vapaus voidaan aina kuvata jonkin tabun rikkoutumisena. Jos saa tehdä asioita monella tavalla, se rikkoo kiellon jossa jotain ei saa tehdä. Kuitenkin vapaus on jotain joka ei edusta pelkkää anarkiaa ja moraalin puutetta. Sillä itse asiassa länsimaisessa ajattelussa vapaus nähdään arvona sinänsä. Ja itse asiassa jos arvostaa vapautta ja vapauksia ei tässä mielessä ole mitenkään kovin ilmiselvästi arvotyhjiössä tai arvojen puutteessa. Durkheimkin on hallinnut sanamagian käytön asennevamojensa levittämisessä.

Tässä mielessä on oleellista tiedostaa että poliittinen epäkorrektius on lähisukua relativismille. Ja se voidaan nähdä helposti tapainturmeluksena. Tätä ei ole kenties kohteliasta - saati poliittisesti korrektia - mainita nykyaikana. Sillä ne jotka vastustavat poliittista korrektiutta vastustavat yleensä relativismia kunhan sitä kutsutaan relativismiksi.

Oikeisto/(uus)konservatiivinen relativisti ei näe itseään relativistiksi koska kaikki relativismiin liittyvät puolet on kaapattu omalle puolelle niin että puhutaan joko poliittisen korrektiuden vastustamisesta tai sananvapaudesta. Heillä on tainnut jäädä käsiteanalyysi tekemättä ja he katsovat pelkästään sanavartaloita. Joka on tavallaan ironista koska juuri tämä fiksaatio on se joka minua ärsyttää poliittisessa korrektiudessa.

Poliittinen korrektius on kielifilosofiassa ja retoriikassa.

Kun katsotaan poliittiseen korrektiuteen liittyviä asioita, kyse on usein siitä mitä mielipiteitä on. Eli kysymys on siitä saako puhua vaikka maahanmuuttajia vastaan ja jos saa niin millä tavalla. Yllättävän usein kinat koskevat kuitenkin juuri sanavalintoja. Takavuosina näyttävin internetvääntely käytiin "neekeri" -sanan ympärillä. Sanan käyttöä sekä vastustettiin ja puolustettiin tulisesti ja tämä viittasi siihen että retoriikka oli tunteitaherättävämpää kuin voisi luulla. Sisällön sijaan puhuttiin ankarasti sanavalinnoista. Pidin tätä vääntöä melkoisen triviaalina.

Selvästi kyse on kielifilosofiasta. Ja tätä kautta on ymmärrettävää miksi poliittista korrektiutta ylipäätään on. Ihmiset käyttävät kieltä. Ja siihen liittyy valtaa. Ihmiset kuvaavat miten asiat ovat (is) ja miten niiden tulisi olla (ought). Sanoilla voidaan aikaansaada muille ikäviä tunteita. Esimerkiksi tunteita siitä että ei kuunnella, arvosteta tai välitetä. (Hieman erikoista kyllä, poliittisen korrektiuden vihollisissa on aika paljon ihmisiä jotka sotkevat sensuurin ja heidän kanssaan eri mieltä olemisen. Tämä johtuu siitä että he eivät koe tulevansa kuulluiksi. Huutaminen, kiroilu ja epäkorrektius voikin olla keino hakea huomiota.) Tässä mielessä "neekeri" sana koetaan tietyillä tavoilla ja tämä voi loukata vaikka niitä joita sanalla kutsutaan. Ja koska asialla on kuvauksen kohteelle väliä voi olla aivan järkevää käyttää jotain soveliaampaa termiä. Kysymys on hyvistä tavoista, poliittinen epäkorrektius voi olla sallittua mutta se on moukkamaista.

Itse olen tässä asiassa kuitenkin aika vahvasti Ben O'Neillin kannalla. Hän kirjoitti "A Critique of Politically Correct Language" -artikkelissaan siitä miten termien vaihtaminen on turhaa. Jos samaa asiaa aletaan kutsumaan uudella nimellä, ratkaisu on kosmeettinen. Retorisella ratkaisulla yritetään ratkaista asenteita koskevia ongelmia. Ihmisten intentiot ja ihmisryhmien ideologiset kannanotot pysyvät ja nämä merkitykset lataavat uudenkin sanan (euphemism treadmill). Tästä seuraa tietenkin tarve tuoda taas uusi termi tämän vanhan saastuneen tilalle. Poliittinen korrektius jossa tartutaan sanavalintoihin on triviaalia. Se on merkityksetöntä niin kauan kuin sosiaalinen stigma on olemassa. Siksi esimerkiksi homoseksuaalien käyttöön ottama termi "gay" on saanut ne lataukset joita homoseksuaaleihin on kohdistettu muutoinkin. Se, että taustalle on otettu sana jolla on positiivisia mielleyhtymiä ei ole riittävä. Ihmisillä on yhä asennevammoja homoseksuaaleja kohtaan joten uusi sana latautuu näillä merkityksillä yhtä nopeasti kuin homojen vapauksia ajava moralisti näyttäytyy ulkopuolisille moraalikadon kautta.

Toisin sanoen oleellisin ero siveäkielisyyttä vaativien suvaitsevaisien ja minun välilläni on se, että he katsovat että kieli on jotain jolla ihminen luo todellisuutta itselleen ja muille. Minulle kieli on enemmän väline jolla levitetään pään sisäisiä asennevammoja. Sen sijaan ero yleisen populistisen poliittisen epäkorrektiuden ja minun välillä on se, että "neekeri" -sanan käyttäjä usein selittää että hän voi käyttää sanaa koska hänellä ei ole sanaa käyttäessään vilpittömästi asennevammaton mieli ja asenne. Tottakai heillä on asennevamma! (He kuuluvat ihmislajiin ja kaikkea. Tottakai heillä on!)

Poliittinen epäkorrektius vs. kielifasistit.

Poliittista korrektiutta kuvaa sensuuri ja sievistely. Tässä mielessä sitä tekee mieli kutsua kielifasismiksi. Ja tällä on hyvin syviä seurauksia.

Sillä jos katsotaan fasismi -sanaa, on sen kohdalla käynyt kaikki mikä poliittisessa epäkorrektiudessa on hyvää ja huonoa. (1) George Orwellin mukaan fasismi -sana oli menettänyt merkityksensä. Sanan käyttäminen on vesitetty. Näin ollen kun sanaa on ylikäytetty, sen tehokkuudesta on menetetty oleellinen. (2) Toisaalta fasismi on ollut ilmiö jota voidaan tutkia historiallisesti. Ja siihen liittyy todellisia uhkia. (Se että uhka on jo toteutunut on aika vahva todiste tästä.) Esimerkiksi Umberto Eco on lähestynyt fasismia 14 piirteen kautta kirjoituksessaan "Eternal Fascism - Fourteen Ways of Looking at a Blackshirt".

Fasismi -sanaan suhtaudutaan laajakirjoisesti väärin. Ja väärinkäyttötapoja on kaksi. (1) Yhdet ylikäyttävät ja leimaavat ties mitä tahoja fasisteiksi tai fasistisiksi. (2) Ja toiset taas eivät ota fasismia edes relevanttina mahdollisuutena silloin kun sana olisi relevantti. Mekaanisesti molemmat tiivistyvät yhteen ja samaan virheeseen ; Keskustellaan poliittisesta poterosta sen sijaan että asiat käytäisiin läpi checklistit kädessä. Esimerkiksi jos sitä sattuu kutsumaan jotain kolmannen aallon feministiä kielioppifasistiksi, on aika vahvasti etääntynyt siitä todellisuudesta joka kuvasi vaikka Francon maailmaa. (Tämä olisi anteeksipyyntö jos uskoisin sellaisiin.)

Haasteena on se, että fasismi -sana on alkujaan saanut negatiiviset konnotaationsa syystä. Kun katsotaan Mussolinin & kumpp. toimintaa voidaan huomata että "he tekivät sen itse". Termi on saanut tätä kautta voimansa. Ja tätä voimaa on tietenkin hauskaa käyttää vallankäytöllisesti. Koska siinä on vahva stigma, sanaa tulee helposti ylikäytettyä. Tämä leimaaminen on itse asiassa poliittista epäkorrektiutta. Poliittisessa epäkorrektiudessa, etenkin siinä muodossa missä sitä nykyään puolustetaan, on usein kyse nimenomaan siitä että poleemisia termejä käytetään melkoisen vapaasti. Mutta tätä ei nähdä helposti koska huomio menee poliittisten linjojen mukaan. Poliittisen korrektiuden kriitikko ei näe itseensä kohdistuvaa poliittista epäkorrektiutta fasismi sanan kohdalla poliittisena epäkorrektiutena vaan sensurismina ja yrityksenä tukkia suu. Eli poliittisena korrektiutena. Jota se ei herran tähden ole oikein millään järjellä.

Kun termi sitten vesittyy kun normaalin terveen ihmisen reaktio on lopettaa "tyhjän signaalin kuuntelu". (Käy kuten "natsikortille". Natsit olivat todellinen, mahtava ja vaarallinen ilmiö. Mutta jopa lieraaleimmat natsien vihaajat ovat nykyään edustamassa kantaa jossa "natsikortin" veto on käytännössä sama kuin keskustelun häviämisen tunnustaminen. Koska natsit ovat olleet tehokas rinnastettava, sitä on ylikäytetty. Godwinin lain maailmassa natsianalogia on lähtökohtaisesti virhe.) Kun kaikki on fasismia niin sitten se että joku sanoo jotain fasismiksi ei merkitse juuri mitään. Ja paradoksaalisesti tämä antaa tilaa fasismin uudelleen nousulle koska siitä varoittava signaali on laimennettu. Käy hieman kuten "sutta huutavassa pojassa" jonka lopuksi susi tulee oikeasti..

Jos maalari maalaa, muurari muuraa niin Mestari...

Sakari Timonen kirjoitti siitä miten PerusSuomalaiset olisivat henkilökultti. Olen paljolti yhtä mieltä siitä että Suomessa on vihaa lietsovaa ja leimaavaa keskustelua. Jossa on vahva ja dikotomioita luova viholliskultti. Jossa opinkappaleita toistetaan ja jossa toiston asenne on tärkeämpi kuin toiston eksakti sisältö. (Joskin ongelmatapauksissa puolustaudutaan "en sanonut mitään tuollaista" -hengellä.)

Olen kuitenkin Timosen kanssa hyvin erimielinen yhdestä asiasta. "Jos villitsemänne joukot oikeasti lähtevät liikkeelle, niin asetutteko johtoon, kuten teidän kuuluisi tehdä? Vai luikitteko karkuun pesemään käsiänne, kuten epäilen? Jos asetutte johtoon, niin mikä on päämääränne? Riittääkö muslimien kimppuuun käyminen vai joutuvatko raivon kohteeksi myös kaikki vähänkään poikkiteloin asettuvat? Ja tärkein kysymys: Mitä teette siinä vaiheessa, kun laillinen esivalta valjastaa oman väkivaltakoneistonsa tukahduttamaan kapinaa? Näihin kysymyksiin ei koskaan tule vastausta. Mestari opetuslapsineen jatkaa kansan kiihottamista väkivaltaan, mutta ei koskaan ota vastuuta. Se vastuu kuuluu ”humalaisille yksinäisille susille”, kuten virallinen luonnehdinta kuuluu."

Käytän tässä jatkossa fasismi -sanaa. Sana on kieltämättä siitä hankala että se itsessään on sana joka on usein dikotominen. Ihmiset käyttävät sitä asenteella eivätkä asiasisältönä. Tässä puhun fasismilla sellaisista liikkeistä jotka kattavat Hitlerin natsi-saksan ja Mussolinin italian ja itse asissa jopa Stalinin kommunismin. Niissä on nimittäin paljon yhteisiä piirteitä. Ja ne ovat kiinnostavia. Etenkin koska niihin liittyy ajatus henkilökultista.

Nähdäkseni fasistiset liikkeet ovat perinteisesti noudattaneet kaavaa;
1: Otetaan keulakuva, vahva johtajahahmo joka kokoaa joukot taakseen.
2: Puhutaan kansanjoukkoja taakse tunteisiin vetoamalla. Rakennetaan yhteinen vihollinen. Tämä on siitä mielenkiintoinen kohta että se on usein kansallista. Itse asiassa tämä askel on populistinen. Tämä ei tarkoita että kaikki populistit olisivat fasisteja. Mutta se tarkoittaa sitä että kaikki fasistit ovat populisteja.
3: Järjestetään omat poliisista ja armeijasta poikkeavat "sisäiset turvajoukot", normalisoidaan ne. Aluksi ne voivat olla jotain joka muistuttaa enimmäkseen katumellakoitsijoita. Mutta niistä saadaan perusta esimerkiksi "sisäiselle poliisille" jotka "vierailevat" ihmisten luona yöaikaan. Näin poliisin ja armeijan rakennemuutoksia ei tarvitse vääntää. Muutokset saadaan aikaan näiden "sisäisten turvajoukkojen" käytänteistä, ikään kuin puhtaalta pöydältä ilman vanhan järjestelmän juridisia ja eettisiä rajoitteita.
4: Sitten saavutetaan valta-asema ja aletaan pelaamaan sisäisiä kiistoja, oman puolueen välistä kilpailua. Pidetään kannattaja-luottomiehet varpaillaan.

On hyvä huomata että PerusSuomalaiset ovat selvästi alkujaan nousseet juuri Soinin taakse. Ja prosessi on edennyt "sisäisiin turvajoukkoihin" asti. Mutta prosessi poikkeaa siinä mielessä että Soini ja Mestari Halla-aho eivät enää olekaan niitä keulakuvia siinä mielessä kuin karismaattisen johtajan taakse jäsentäytynyt fasismi on perinteisesti rakentunut.

Soini näyttää jopa pitävän itseään erillään tästä pahimmasta mekastelusta niin että ei ole näille enää keulakuva. Olisi helppoa mennä mukaan ja "tarjota kansalle mitä kansa haluaa" eli seurailla MV -lehden uusimpia virtauksia. Häntä pidetäänkin jo "rasitteena". Soini on tässä mielessä jäänyt jalkoihin.
1: Tämä on kenties ollut hänelle pettymys. Sillä hänen populismia koskeva gradunsa viittaa siihen että toiminta on ollut suunniteltua. Gradu sanoo suoraan että "Populismi on perinteisesti erilaisten itsensä syrjäytyneiksi tuntevien ihmisten aate." Ja että "Vähäväkiset ovat vain muuttaneet maaseudulta kaupunkilähiöiden pubikansaksi. Siellä ovat nyky-Suomen passiiviset itseensäsulkeutuneet jurnuttajat." Ja "Populismi on tavallisesti korostetun kansallista ja se heijastaa kunkin yhteiskunnan ominaispiirteitä. Populismi on kansan aate, mutta se vaatii lähes aina karismaattisen johtajan tai intelektuelliryhmän johtajakseen." Soini ei siis ole syyntakeinen ja epäanalogia voidaan nähdä myös Soinin epäonnistumisena. Tosin tästä gradusta saadaan argumentti siihen miksi populistinen puolue voi viitata siihen että "yksinäinen susi" tekee sitä ja tätä. Kun syrjäytyneet ovat oman liikkeen kannatuksen ytimessä, niin tämä selitys tulee luonnollisesti ikään kuin kaupantekijäisiksi.

Halla-ahokin on jotain joka ei näytä karismaattiselta johtajalta. Toki hänen asemansa on vahvempi kuin Soinin. Siksi Timonenkaan ei puhu siitä että rasistinen liikehdintä olisi Timo Soinin takana. Sillä juuri kukaan ei enää nykytilassa voi uskoa sellaiseen. Minusta kuitenkin näyttää siltä, että johtajahahmon sijaan on alettu seuraamaan "yhtä uutislähdettä". Johtajan sijasta on alettu seuraamaan luonteeltaan tuuliviirinomaisempia vaihtoehtouutislähteitä, erityisesti MV -lehteä. Mikä kyllä sinällään kutsuu taakseen sitaattia Soinin gradusta "Tiedon taso ja valistus ovat populismin pahimmat viholliset."

Näin ollen kenties se että Halla-aho ja Soini eivät ole ottamassa ja kantamassa vastuuta onkin kenties se ainut positiivinen askel koko prosessissa. Kenties. Paljon optimismia sanottu minulta.

Kuinka (paljon) natsin saaminen naapuriksi vähentää asunnon jälleenmyyntiarvoa?

"Opettaja 4.11.2011" sisältää kolumnin, jossa käsitellään vihapuhetta. Sitä näkyy yllättävän runsaasti esimerkiksi kouluaineissa ja se liitettiin esimerkiksi Norjan verilöylyihin. Kolumnisti muistutti että vihapuhe voidaan määritellä "Vihapuhe on Euroopan neuvoston ministerikomitean mukaan sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuviha, antisemitismi tai muunlainen viha, joka perustuu suvaitsemattomuuteen. Vihapuhe on sellaista puhetta, jossa kansanryhmää halvennetaan tai uhkailaan rodun, ihonvärin, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai muun senkaltaisen ominaisuuden pohjalta." Kolumnisti muistuttaa myös että vihapuheen levittelijöillä on usein torjuva asenne koko termiin "Vihapuheen levittäjät väittävät, että termiä vihapuhe ei voi määritellä." Vihapuheen löytymispaikaksi kuvataan "hommaforumia" joka vastasi kritiikkiin seuraavasti "tituleerattiin "neekerimunanlutkuttajaksi", "stalinistiksi" ja "natsiksi"." (Onko joistakuista muistakin kuin minusta tuo viimeinen kohta jotenkin ns. "hauska"?)

Syiksi kolumnisti näki "minäpuheen". Eli "minäpuhe" johtaisi kohti "vihapuhetta". Siksi kolumnisti esittää vihapuheaiheen kannalta relevanttina että "Minäpuhetta lietsoo kaikenlainen ihmisten puhutteleminen kuluttajina, jotka ovat omien valintojensa herroja." ... "Toinen vihapuhetta edesauttava ilmiö saattaa olla tunteiden korostaminen mediassa. Erilaisten tositelevisio-ohjelmien rahaotoksia (money shot) ovat ne, joissa osanottajat eivät kykene peittelemään kyyneleitään. Näinä keinotekoisuuden aikoina on vielä jotain autenttista: tunteet! Vihaan, siis olen." Osansa saa myös kirkko "2002 seurakuntavaaleissa evankelisluterilainen kirkko aktivoi jäseniään uurnille tunnuksella "Sinä ole tärkeä". Ei siis "Jumala on tärkeä", "Jeesus on tärkeä" tai "Lähimmäinen on tärkeä". Jos keskeinen yhteisvastuuta yhteiskunnassa korostava taho lähti mukaan, kuinka sitten muut voisivat olla immuuneja minäpuheelle?"

Toki tätä kuvaa voidaan hieman moittia siitä että tiedämme että nimenomaan kollektiivisuuspuhe on johtanut täsmälleen samoihin tuloksiin. Mussolinia, Hitleriä ja Stalinia yhdistää "kansapuhe", jolla he saivat joukot taakseen. Mutta selvästi vihapuhe että minäpuhe ovat meidän ajallemme tyypillisiä. Vaino on kenties samaa ja se vain muokataan kulttuuriinsopivaksi kielellä. (Mainio ajatus, joka perustuu siihen että kieli ei määrittele todellisuutta, vaan värittää sen eettisesti.)

Näin voidaan ottaa esille esimerkiksi vammaiset. Viimeaikoinahan vammaisuus nousi esiin. "Hommaforum ja vammaiset" -jutussa näytetään karkeasti mistä on kysymys. Alkukimmoke oli "Taina Kovalainen esiintyi Yleisradion ajankohtaisohjelmassa laukomassa uhkakuvia vammaisten vaikutuksesta asuntojen jälleenmyyntihintoihin." Hommaforumilla tätä näkemystä oltiin puolustettu - vaikka näkemys toki muutoin saikin kovaa kritiikkiä. Sellaista kuten "Miksi Suomessa mm vammaiset homot, maahanmuuttajat ja muslimit ovat lähtökohtaisesti ihania ja hyviä ihmisiä?"
1: Vammaisien vastustusta on oikeutettu eugeniikassa kollektiivisesti rodulla. Mutta tämä näkemys on selvästi "minäpuheella väritettyä". Näin perinteinen vammaisten alempiarvoistamisen asenne on saatu "päivittettyä nykyajan kielelle".
2: Toki "hommalaisten" lausunnoissa voidaan huomata eräs totuus. Vammaisia käsitellään "silkkihansikkain". Heidän oletetaan kompensoivan puutteensa jollain toisella ominaisuudella. Idea on hieman vastaava kuin ajatuksessa siitä että "seksikäs nainen ei voisi olla fiksu". Ihmiset keskiarvoistavat tämänlaisilla värityksillä. Kuitenkin vammaisissa on oikeasti variaatiota. Ja esimerkiksi omalla kohdallani aspergeristatustani on ikään kuin "helppo" käyttää tekojen oikeuttajana, jonain joka tekee käytöksestäni luvallista ja soveliasta. Tosiasiassa se kuitenkin selittää sen ja vain sen, miksi käyttäydyn kusipäisesti. Asioita ei ole hyvä sekoittaa. Vammainenkin on ihminen, jolloin hänellä voi olla häijykin luonne. Vammaista ei saisikaan edes pakottaa tämänlaiseen "sinun on pakko olla kiltti koska olet muutoin tiellä, vaivaksi ja laskemassa asuntojemme jälleenmyyntihintaa."
3: Kuitenkin kritiikin luonne ja aiheen kohde ovat omituiset. Kun joku vastustaa ihmistä siksi että se vaikuttaa asunnon jälleenmyyntiarvohintaan, ei aiheena ole se ovatko nämä ihmiset kusipäisiä vai eivät. Kukaan ei halua kieltää "kusipäitä ylipäätään", terveetkin voivat olla hankalia naapureita. Kysymys ei ole edes vammaisten idealisoinnista, vaan siitä että saako lakia noudattavan ihmisen asumista rajoittaa. Näin sinänsä tosiasiallista seikkaa käytetäänkin varsin omituisessa kontekstissa, sellaisessa jossa sen soveltamista ei voi kutsua hirvittävän viisaaksi ; Taloudellisen argumentin kritiikistä hypätään eettissävytteiseen kertomukseen jossa kerrotaan että vammaiset eivät ole täydellisiä enkeleitä vaan ihmisiä. Kritiikin aiheena ei kuitenkaan ollut se, että alunperin vammaisia oltaisiin pidetty tavallisina ihmisinä, vaan nimenomaan se taloudellinen sävy jossa ihmisen arvo ja vaikutus redusoitiin yhteen piirteeseen ; Asunnon välityshintaan. Vammainen ei riko mitään taloa, ja itse asiassa asunnon hinnan romahduskin kertoo lähinnä siitä että asunnon hinnasta valittavan asennevamma on yhteiskunnallisesti levinneempi kuin uskallamme tunnustaa. - Vain harva uskaltaa, koska se on hieman kuten julmat aggressiontunteet joita suurella osalla ihmisistä on. Suuri osa ihmisistä osaa kuitenkin hävetä niitä ja se on se joka tekee heistä hieman eettisempiä.
4: Toki jälleenmyyntiargumentaatiota käytetään aika ahkerasti. Esimerkiksi alkoholistit - ja jopa Hurstin leipäjono - ovat kohdanneet kritiikkiä joka perustuu tämänlaisiin "taloudellis-symbolisiin arvoihin ja oikeuksiin." Kysymys ei siis ole pelkästään vammaisista, maahanmuuttajista vaan yleisemminkin ottaen köyhistä. - Tämän mainitsematta jättämistä tosin lieventää se tosiasia on myös se, että suomalaiset köyhät saavat helposti vähemmän palstatilaa.

Vammaisten kohdalla on sama kuin juoppojen ja monien maahanmuuttajienkin kanssa. Suurin osa ihmisistä on NIMBY -ihmisiä. Heistä asia täytyy hoitaa, mutta kaukana heistä itsestään. Minä taas olen niitä ihmisiä joiden elinpiiriin nämä ihmisryhmät ovat yleensä ottaen kuuluneet. Korsossa oli köyhiä, alkoholisteja ja narkomaaneja. Keravalla lähstöllämme on päivittäisnäkynä isohko lauma kehitysvammaisia. He toki kuulostavat joltain jolta zombielauma voisi kuulostaa jossain elokuvassa. Mutta he ovat kuitenkin ihmisiä, ja minusta he nimenomaan saavat olla tuolla. Sillä toisin kuin narkomaaneista, vammaisista ei ole konkreettista vaaraa. He eivät saa pieksentäraivokohtauksia sen useammin kuin tavallisetkaan ihmiset, ja heidän toimintakykynsä tämänlaisen tilanteen kohdalla on huomaattavasti vähäisempi. Näin ollen heistä on minulle vähemmän vaaraa kuin esimerkiksi riehaantuneista potkulautapojista jotka voivat säikyttää minut hyppäämään miltei auton alle, kuten eräs päivä miltei kävi.

Tästä voidaankin päästä lapsiin. Sillä lapsia yhdistää jokin joka ylläoleviakin. Se on puolustuskyvyttömyys. Tämä johtaa eettiseen periaatteeseen nimeltä avuttomuuden periaate. Sen taustaideana on se, että heikompiosainen ei voi puolustaa itseään, joten vahvempien osaksi jäisi tämä. Sen voi ymmärtää sitä kautta, että jos joku ei lyö käsiasetta kantavaa motoristia turpaan se ei ole mikään hirvittävän suuri saavutus, koska siinä on yrittäjälle itselleen iso riski. Sen sijaan jos jättää lyömättä vaikka kyvyt selvästi antaisivat siihen tilaa osoittaa että tämä ihminen on erikseen valinnut olla lyömättä. Eikä jätä tätä tekemättä kyvyn puutteen tai pelon tai muun vastaavan vuoksi.

Avuttomuuden periaate ei tee avuttomista parempia tai idealisoi heistä täydellisen hyviä. Se perustelee asian sillä että heidän kohtelunsa näyttää mitä teemme silloin kuin rajoitteita ei ole.

Ja tottahan toki me kaikki aina "ajattelemme lapsia". Kuitenkin tässä on taustalla perinne joka selittää että lasten piekseminen on hyväksyttävää. Tässäkin on kaksi perinnettä. "Minäkeskeinen" selittää että lapsi itse hyötyy kurituksesta koska "joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee." Ja se toinen jonka mukaan kurittamalla lapsista saadaan tottelevaisia ja heidän egoistinen uppiniskaisuutensa saadaan pois, josta taas nähdään olevan hyötyä yhteiskunnalle, Kollektiiviselle Kansalle. Tämän "kurituslinjan" kannattajia löytyneekin sekä "hommafoorumin minäpuhelinjalla" että "yhteiskunnallista yhteisvastuuta kantavissa tahoissa".

Tämä näkyy tietysti yhteiskuntatasollakin ; Teippaus-oksennuksensyöttötapauksista tulleet tuomiot ovat jotain, joka herättää ainakin minussa halun tehdä pienen kokeilun, jossa nämä kivat hoitotädit kohtaisivat samantapaista asianmukaista kohtelua. Jos minä menisin tästä nyt teippaamaan aikuisia tarhan tätejä ja toimimaan vastaavalla tavalla, se olisi sovinistista kammottavaa väkivaltaa, julmaa kidutusta jossa itsemääräämisoikeuden hallinnan jälkeen on siirrytty vakavaan henkiseen ja puolifyysiseen väkivaltaan. Tai Sadomasokismileikiksi (joka alle 18 vuotiaiden kanssa on tietysti pedofiliaSM -ää!).

Tässä mielessä "vihapuhelinja" puolustaa itseään, eli se on itsepuolustuskykuinen. Mutta se lyö niitä jotka eivät kykene itseään puolustamaan.

Tässä mielessä onkin hyvä huomata että vihapuheen määritteleminen on vaikeaa mutta sen sisällön ymmärtäminen mahdollista - aivan kuten herjaamisenkin kohdalla tiedämme että pilkaamisen määritelmä voi olla vaikeasti lähestyttävä, mutta kuitenkin se on relevantti sana jota ei voida käyttää ihan miten vaan. Samoin tässäkin on hyvä huomata että "avuttomuuden periaatteessa" jokin taho määritellään alemmaksi, heikommaksi. Ja tämäkin voi olla vaikeaa. Siksi maailmasta löytyy niitäkin "suvaitsevaitsemattomuutta suvaitsevia" jotka ovat muutakin kuin "suvaitsemattomia valepuvussa". Nämä näkevät natsismin, vihapuheen ja vastaavan heikkoutena, säälittävänä ja alempana. Valitettavasti vihapuhelaiset osaavat kuitenkin puolustaa itseään sen verran tehokkaasti ja äänekkäästi että he eivät todellakaan kaipaa mitään rapsutusta.

Avuttomia ovat vain ne joilla ei ole valtaa. Valta taas rakentuu (a) "minäpuheessa" ja "minun mielipiteiden ja tunteiden" ympärillä "vahvimman lain mukaan" ja (b) "kollektiivipuheessa" se taas seuraa keskiarvoa, jolloin massasta tulee voimaa (ja valta voi keskittyä tunteiden manipuloijalle joka määrittää keskiarvon sijainnin ihmisten puolesta ja ihmiset ikään kuin muuttavat sitten mielipiteitään ohjailussa niin että se keskiarvo on todellaki siellä). Näin ollen vihapuhepiirit voivat kenties ottaa itselleen marttyyrinkaapua. Mutta heillä on liian suuri näkyvyys ja vaikutusvalta, ja ihmiset ovat aivan liiankin hyvin perillä heidän sanomistensa sisällöistä, jotta sitä voisi kutsua miksikään vainoksi ~ Se on vähän kuin pseudotieteilijä jonka kirjoja on myyty runsaasti. Heitä ei tiedemaailma ja skeptikot vainoa. He ovat vain tahoja jotka ovat näiden tyyppien kanssa erimielisiä

Fasismin määrittelyä hakemassa.

Fasismi on sanana hyvin tunnettu. Usein siihen liitetään kuitenkin enemmän mielikuvia, kuin tietoa. Fasismi -sanasta on tullut arkikäytössä ikään kuin haukkumasana, jonka sisältö tiivistyy siihen, että kertoja ei pidä tuosta asiasta.

Fasismi on kuitenkin kaikille hyvin vaikeasti tartuttava aihe. Sillä siinä missä jo termi "konservatiivi" pitää säilyttämisen ja ylläpitämisen sanan, ja "kommunismi" kertoo ihmisjoukosta. Fasismin nimi sen sijaan tulee latinan vitsakimppua tarkoittavasta sanasta (fasces, ei faeces, joka olisi kenties asiaankuuluvampi).

Terminvalinta ei itsessään ole tietysti kovin merkittävä asia, mutta ideologiatasolla tapahtuu täsmälleen sama. Fasistinen järjestelmä ei luo mitään määriteltyä utopiaa jota kohti pyrkisivät, kuten vaikkapa kommunistit tekevät. Fasistisissa järjestelmissä taas on keskitytty toimintaan. Toki jokaisessa toiminnassa maailma muuttuu, mutta kun ideologian määrittelemien tavoitteiden ja sen konsistenttiuden miettimistä pidettiin toiminnan vastakohtana, liiallisena "teoretisointina" on seurauksena tietysti se, että toiminnassa ei ole yhtenäistä selkeää ydintä. Tiedostettuja motiiveja ei ole. Moni onkin sitä mieltä että fasismia täytyy tämän vuoksi kuvata ensi sijassa mentaliteettina. Ei minään ideologiana, yhteiskuntateoriana tai selvänä poliittisena päämääränä.

Fasismia - ja sen kaltaisia sisällöltään epämääräisiä ilmiöitä- voidaan kuitenkin lähestyä. Tähän liittyviä keinoja ovat ainakin seuraavat:
1: Tarkastellaan organisaationa. Tätä kautta saadaan kuva ilmiöstä, kuten vaikkapa fasismin kohdalla voimakkaan keskushallinnon korostuminen. Organisaatiotasolla voidaan katsoa myös viestintää; Näin apuja saadaan vaikkapa fasistejen propagandassa olevasta ideologisesta estetiikasta, joka ohjailee tekemään jotain. Fasismin kohdalla väkivallan ihannointi ja sen käyttö, miesten maskuliinisuuden korostaminen, nuorison mukanaoloon keskittyminen, ja henkilökohtaiseen kutsumukseen painostaminen.
2: Tarkastellaan sen suosion syytä. Vaikka fasismissa olisi vellovaa massaa, sitä ohjaillaan joitain kautta. Tätä kautta fasismissa keskiöön nousee keskiluokka, koska se ajoi sen asiaa. Mussolini sanoikin fasismia vaihtoehdoksi joka ei ollut kommunismia eikä kapitalismia -mikä samalla suojaa epäkoherenttiuden huomaamiselta, että toimii kansanryhmään yhdistyvänä voimana. Saman tempun tekee fasismin piirre, jossa se ei määritellyt politiikkaa, vaan antoi seuraajiensa määrittää oma fasisminsa. Fasistinen järjestelmä ohjasi, ja kaikki kokivat olevansa osa kansan ääntä.
3: Katsotaan mitä se vastustaa. Fasismi oli esimerkiksi kommunisteja vastaan. Se toimi ehkä hieman yllättäen myös konservativismia vastaan. Vaikka fasismi yhdistetyy mielikuvissa nimen omaan äärioikeistoon, ei oikeiston harjoittama konservativismi toiminut yhdessä tekoja korostavaa toimintastrategiaa. Fasistiset järjestelmät itse asiassa usein vastustivat vapaata kaupankäyntiä. Kaiken täytyy olla kontrollissa keskushallinnolla. Likimain voisi sanoa, että fasistit syyttävät kapitalisteja luokkaristiriidan luomisesta ja kommunisteja sen hyödyntämisestä.

Kun tälläisiä listoja tuotetaan, voidaan katsoa edustaako jokin järjestelmä todella fasismia.

---

Kirjoittaja myöntää, että tämän jutun pohjalta fasismista ei vielä saa kovin tarkkaa kuvaa, koska käytin asioita kuvatessani positiivisia sanoja, ja valitsin vähemmän leimallisia fasismin piirteitä, ihan vain rikkoakseni arkisen ajattelun rytmin.

Monte Christon fasisti.

Fasismi -sanaa käytetään usein, ja melko huolettomasti. Yksi syy on se, että ihmiset harvoin ottavat selvää asioita. Muitakin syitä on. Tärkein niistä on se, että fasismin ideologia ei ole järjestelmänä mikään kovin selkeä. Esimerkiksi kerrotaan että kun Mussolinin tytär oli kysynyt isältään, mitä fasismi on, tämä oli käskenyt tämän jatkaa syömistä. Ja erilaiset fasismin linjauksetkin eroavat jonkin verta toisistaan.

Fasismia voidaan kuitenkin lähestyä. Esimerkiksi Umberto Eco on lähestynyt fasismia 14 piirteen kautta kirjoituksessaan "Eternal Fascism - Fourteen Ways of Looking at a Blackshirt" Hän esitti että "In spite of some fuzziness regarding the difference between various historical forms of fascism, I think it is possible to outline a list of features that are typical of what I would like to call Ur-Fascism, or Eternal Fascism. These features cannot be organized into a system; many of them contradict each other, and are also typical of other kinds of despotism or fanaticism. But it is enough that one of them be present to allow fascism to coagulate around it." Eli on tunnuspiirteitä, ja fasismi syntyy näiden piirteiden ympärille. Piirtet ovat myös yleensä fanatismille ja despotismille yleisiä piirteitä. Econ mukaan nämä ovat keskenään ristiriitaisia. (Tämä ei tarkoita että luokittelu olisi väärä : Ihmiset voivat toimia ristiriitaisesti. Ihminen voi olla epäkoherentti. Ihmismassat voivat tehdä samaa.)

Fasismin piirteet ovat seuraavat:
1: Traditiokultti. Traditionalismia on tietysti harrastettu kautta aikojen. Fasismin suhde traditioon on luonteeltaan nimen omaan synkretistinen. Eli sellainen että erilaiset toiminnan harjoittamisen muodot siedetään. Kombinaatioiden on voitava olla ristiriitaisiakin. Jos ne näyttävät ristiriitaisilta, niiden takana ajatellaan olevan allegorinen viittaus samaan perustotuuteen. Fasismssa voidaan siksi yhdistää vanhoja uskomuksia, kuten Pyhää Augustinusta Stonehengeen.
2: Traditionalismiin liittyy vahvasti modernismin vastustaminen. Tässä yhteydessä teknologiaa voidaan ylistää. Mutta tämä on vain modernin pintasilausta.Tärkeintä on se, että arvomaailma on esimoderni. Usein fasisti naamioi esimodernisuuttaan esittämällä vastustuksensa kapitalistisen, materialistisen, elämäntavan kritiikiksi. Valistuksen ajan alkua nähdään näkemyksien heikkenemisenä. Tätä kautta fasismia voisi tässä kohden kutsua Econ mukaan jopa irrationalismiksi.
3: Toiminta toiminnan vuoksi. Toiminta nähdään kauniina toimintana itsessään. Ajattelu, johon liittyy kriittisyys, sisältää erimielisyyden siemenen. Tästä seuraakin vahva epäluottamus intellektuelliin maailmaan. Toki fasisteillakin on omia intellektuelleja, jotka puhuvat heistä järkeä. Fasistit eivät siis itse pidä itseään irrationalisteina. Heidän intellektuellinsa kuitenkin kuluttavat voimavaroja modernismin vastustamiseen. Fasisteista (hallitseva) intelligentsia on pettänyt perinteiset arvot, ja on siksi vastustettava ja paha asia.
4: Kriittinen henki tekee erottautujia ja erottelut ovat modernismin merkki. Erimielisyys on petos. Kriittisyys kohdistetaan vain vastustettaviin.
5: Erimielisyys on myös hajaannuksen merkki. Fasistit taas pelkäävät erilaisuutta. Siksi fasismin alkuversiot kohdistuivatkin maahanmuuttajia vastaan. Se hyökkää yleensä jotain vähemmistöä tai sellaiseksi koettua kohtaan.
6: Fasismissa yksilön sosiaalinen pettymys on keskeinen. Econ mukaan fasismin ehkä vahvin piirre on se että se on "appeal to a frustrated middle class". Eli se yrittää vedota turhautuneeseen keskiluokkaan. Poliittinen nöyryytys ja pelko siitä että erilaiset sosiaaliset ryhmät haluavat heidän oikeuksiaan. Fasismin ydin ja mahti on siis "sorretuksi itsensä kokevissa enemmistön edustajissa".
7: Fasismiin liittyy nationalismi. Tämä on kenties arkiajattelullisesti "ilmiselvin piirre". Tässä kohdassa ei tunnetusti tarkoiteta pelkkää kansallistunnetta, vaan sitä että voidaan jakaa identiteettiä. "Me ja Muut" -jaottelu tarjoaa tässä keinon erottaa viholliset. Fasistit katsovat että seuraajat tuntevat itsensä salaliiton ja sorron kohteiksi. Vieraan pelko on tässä kohden ihmisissä yleinen ja siksi se on helppo keino löytää kohde. Fasismin kannalta "paras peikko" on sellainen joka on "sisällä ja ulkona". Siksi Juutalaiset ovat perinteisesti olleet hyvä epäluulon kohde. He ovat olleet yhteiskunnassa mukana, mutta he eivät ole olleet kristittyjä, enemmistön edustajia. He ovat siksi olleet "vieraita keskuudessamme".
8: Fasistit kokevat nöyryyttä vastustajiensa voiman ja rikkauden edessä. Samanaikaisesti fasistien täytyy olla varmoja että he kuitenkin voivat voittaa. Tätä kautta vastustaja on samanaikaisesti voimakas että romahtamassa. Vahva ja heikko. Econ mukaan tämä selittää fasististen valtioiden häviämisen: He arvioivat vastustajansa helposti väärin. Ylivoiman ajattelu on heille selviö ja tästä uskotaan aina selviävän, joten aito vihollisen ylivoima saa saman kohtelun.
9: Fasisti ei taistele elääkseen vaan elää taistellakseen. Elämässä on koko aikainen taistelu päällä. Tästä seuraa eräänlainen "Armageddon complex". Finaalinen taistelu on tulossa ja sitä odotetaan, että sota loppuisi. Tästä seuraa kultainen aika, rauha aikakausi. Kun tämä ei käytännössä toteudu, voi fasisti elää elämänsä taistellen ja tähän loppusotaan valmistautuen.
10: Fasismi vetoaa ihmisen haluun kuulua eliittiin. Fasistit katsovat kuuluvansa parhaisiin ihmisiin. Ylivertaisuuden vuoksi on tietysti alhaisoakin. Johtajaa sekä fasistien kontrollia perustellaan tätä kautta. Massat ovat heikkoja ja ne ansaitsevat ohjausta. Siksi erilaisten ihmisten näkemyksiä yritetään ohjata. Fasistinen eliitti pelastaa erimieliset heiltä itseltään.
11: Jokaisesta fasistista saadaan sankari. Siinä missä mytologia perustuu erikoislaatuisiin yksilöihin, fasistisessa ideologiassa heroismi on normi. Syynä on tietysti se että jokainen jäsen kuuluu eliittiin, maailman parhaiden ihmisten ryhmään. Tähän liittyy usein kuolemankultti. Marttyyrikuolema on hieno asia. (Sankari ei ole modernismin sankari, joka toimii yksilönä, vaan on esimoderni sankari, joka täyttää roolin jonka tradiotionaaliset arvot antavat.)
12: Valtaa seksualisoidaan. Fasismiin liittyy machokulttuuri, jossa leikitään usein aseilla.
13: Selektiivinen populismi. Normaalin demokratian periaate on että kansalaisilla on yksilön oikeuksia, ja näillä tahdoilla yhdessä on poliittinen valta. Yleinen päätös on luonteeltaan kvantitatiivista. Fasismissa yksilöillä ei ole valtaa, vaan massalla on valtaa. Siksi jos joku vastustaa enemmistöä, tämän koko toimintaa halutaan kyseenalaistaa. Ihmisillä on kansalaisen rooli. Enemmistön kanta on kvalitatiivinen ominaisuus, josta poikkeamista ei suvaita. Enemmistön kanta ja rooli pyritään määrittelemään fasistisen järjestelmän sisältä.
14: Fasistit käyttävät omaa puhetta. Se käyttää omia termejä, joilla rajoitetaan kriittistä ajattelua. (Tämä on sitä "Toisen vapaustaistelijat ovat toisen terroristeja." -asiaa.) Kun asiat nimetään tavoitteellisesti siten, että fasismin edustajien toimet haetaan synonyymisanakirjan kivoista konnotaatioista ja vastustajien, mahdollisesti samankaltaiset toimet sieltä ikävältä puolelta saadaan aikaan vahvoja mielikuvia. Ei ole poikkeuksellista että sekä Hasting Banda että Francisco Nguema ottivat tittelikseen "ikuinen presidentti". Eivät "despootti" tai "diktaattori" tai "itsevaltias", sillä PR –kielessä he eivät olleet sitä, siitähän tulee huonoja mielikuvia. Ja nehän fasismissa on varattu muille.

Econ kaavan kautta voidaan katsoa piirteitä tarkkaillen onko jokin ryhmä fasistinen. Tämä ei tietysti kerro ovatko näiden kannanotot väärässä. Mutta se kertoo olennaisia asioita siitä minkälainen se on yhteiskunnallisena ilmiönä.

Vältän nyt helppoja aiheita. Otan esiin "kuuman perunan". christofascismin. Listan kautta on täysin ilmiselvää, että USA:ssa toimii kristillinen piiri, "Conservapedia -maailmankuva", joka on sävyltään joko täysin tai todella paljon fasistinen. Myös "Wedge -dokumentti” sisältää fasismin olennaisimpia piirteitä.
1: Traditionaalisuus täyttyy. Ideaali on kristillinen traditio. Tämä on samalla nationalistinen. "One Nation under God" on enemmän kuin iskulause. Fundamentalismin ideologian synty ja nousu syntyi, Ruotsilan mukaan, tarpeesta vastustaa modernismia. Aikaisemmin oli sama traditio, jonka esitaistelijoiksi fundamentalistit nousivat. Esimerkiksi "Wedge -dokumentti" rakentaa tradition ihailua: Kristinusko on länsimaisen sivistyksen ydin jonka ansiota on demokratia ja vapaa ajattelu. Tässä yhteydessä asiat "niputetaan". Esitetään että The Ideologian Vastustaminen tarkoittaa pakosti myös näiden asioiden vastustamista.
2: Modernismin yksi teoria, evoluutioteoria, on otettu erityiseksi vihan kohteeksi, ja sen kannattaminen on "ateismia", joka on samalla traditionaalisen arvomaailman hylkäämistä. (Olen kuullut ties kuinka monta kertaa sen suuntaisesta että "evoluution vastustaminen on välttämätön mutta riittämätön ehto sille että on kristitty") Tätä kautta erimieliset ovat paitsi väärässä ja eettisesti huonompia. Tai "Wedge -dokumentin" sanoin "scientific materialism and its destructive moral, cultural, and political legacies.")
3: Fundamentalisteja kannattajia kannustetaan käännyttämään toisia, julistustehokkuus ei ole keskiössä, kaunista on jo aktio itsessään. Pelastamisen yrittäminen, asennemaailma, ratkaisee enemmän kuin aktuaalinen pelastaminen. Kristityt ovat enemmistöä, mutta kreationistit esittävät aina olevansa sorrettu vähemmistö. Sortajana tiedemaailma. Tätä virtausta nähdään kaikkialla, ja tätä vastaan tulee taistella kaikkialla, sosiaalisessa materialismissa, ja tiedemaailman intelligentsian piirissä. Tämä valta on suuri. Esimerkiksi "Wedge -dokumentissa" mainittu "materialistisen maailmankuvan tuhoisuus" on muistutus tällaisesta pelottavasta mahdista. Kuitenkin tätä vastaan voidaan taistella ja pian tulee voitto ("This is intresting time to be a creationist" -tyyppiset iskulauseet.) Evoluutioteoria on samanaikaisesti vahva dominoija, ja "ihan pian romahtamassa". Juuri niin kuin fasistisen näkemyksen vastustaja aina.
4: Tiedemaailman evoluutiotutkimusta on myös ahkerasti kritisoitu siitä että se tutkii verovaroilla jotain jota enemmistö ei arvosta. Tämä tarkoittaa sitä että "massalla" on juuri sellainen määräävä luonne, joka aidosti demokraattisissa systeemeissäkin on. Dominionismissa, joka heijastuu esimerkiksi Wedge -dokumentin pyrkimuksissä muuttaa kristilliseksi koko kulttuuri taiteita myöten, on ideana se että kristillinen laki saadaan maan päälle. Tällä lailla pelastetaan maailma. Tässä maailmassa fantasiakirjallisuus ja homoseksuaaliset ovat riski, joka häiritsee koko yhteiskunnan jatkuvuutta. (Esimerkiksi puheita ”Jos kaikista käännytetään homoja, ei tule lapsia ja yhteiskunta loppuu” tavataan) Lakia halutaan muuttaa, eli nämä huonommat tulee pelastaa itseltään. (Suomessakin kreationismin kannattajat muisuttavat että "en kannata Wedgeä mutta yhtenäiskulttuurista voisi seurata hyvää".) Käännytys ja pelastustoiminnassa on opettaja, jolla on eliittiasema. Näin "kristillisyyden edustajia" kannustetaan toimimaan sankareina.
5: Maskuliinisella ja traditionaalisella Cowboy -myytillä korostettaan aseenkanto -oikeutta. Tämä on USA:n oikeistosta yleinen piirre. Tämä on sidottu oikeudeksi ja se liitetään siihen että "ollaan Amerikkalaisia ylpeästi". Samanaikaisesti feminismiä, myös naisen tasa -arvoistavaa feminismiä jossa pelkästään kiistetään miehen ensisijainen päätäntävalta perheessä, kritisoidaan. Vanha patriarkaalinen systeemi nähdään tässä kohden paljon parempana. Tässä muistutetaan miehen vastuusta. Ei muisteta että vapaus ja vastuu kulkevat yhdessä, joten nyt vastuussa ovat sekä miehet ja naiset. Tämä on yksi osa siitä "paljon puhutusta" omasta kielenkäytöstä. Tämä luokittelu koskee kuitenkin korostetustu USA:aa ja sen dominionistista-oikeistofundamentalismi-kreationistista linjaa. (Järjestys tärkeimmästä vähemmän tärkeään.)

On hyvä huomata että tämä ei tarkoita että kaikki kristillisyys tai edes kaikki USA:n oikeistokristillisyys olisi fasismia. Kuitenkin on täysin selvää että siellä toimii oikeistokristillisiä tahoja jotka ovat fasistisia. Vielä vähemmän tämä soveltuu Suomeen.

Esimerkiksi Dorothee Sölle on kirjoittanut kristillisen fasistismin fasismiluonteen johtuvan autoritaarisesta kristillisyysnäkemyksestä. Tässä asenteena on arroganssi (eettinen ja tiedollinen oikeassa oleminen suhteessa muihin), totalitaarinen ja imperialistinen (kristityksi käännyttämisen yrittäminen on pakosti hyväntekeväisyyttä, toiset halutaan nähdä "valloituksen kohteena", eli miten heidät saadaan kääntymään. Keskustelu on sen miettimistä "miten voittaa"...) Paul Tillichin mukaan "Much of the churches' teaching about Christ has turned into something that is dictatorial in its heart and is preparing society for an American fascism."

Toki suomessakin monet kreationistit heijastelevat fasismin piirteitä. Olennaista on määrä. Suomessa he tekevät sitä vähemmän. Tosin internet on tässä kohden muuttanut maailmaa paljon, ja ideoiden virtaus on tehokasta. Keskustelu, joka liikkuu USA:ssa on foorumeilla joita suomalaisetkin voivat täyttää. Toiminta on ehdottoman kansainvälistä.

Mutta kuitenkin kulttuurissa on eroja. Ja näistä eroista johtuen fasistiset piirteet näyttävät kummallisilta Suomalaisen silmiin. Enemmistö sympatiseeraa sitä yhtään. USA:ssa kannattajaa ei tarvitse kaivaa kovin kaukaa. Ehkä suurimpana syynä on se, että suomalaiset fundamentalistit ovat paljon ahtaammassa vähemmistössä. Fasismin elinolot eivät siksi toteudu täällä samalla tasolla kuin muualla. Siksi toiminta jää yksilöiden puuhasteluksi ja yksilöiden voimannäytteiksi.

Yksilö voi tietysti olla hirviö. Mutta ilman massan tuomaa valtaa fasismi näyttää vain typerältä.