Olen tiedostanut saman minkä suurin osa ihmisistä ; Viihteessä käytetään tehokeinona paljon niin seksiä kuin väkivaltaakin. Tässä kohden olen itse ihmetellyt sitä miten väkivaltaa on paljon enemmän kuin seksiä. Ja lisäksi olen lokeroinut mielessäni seksin ja väkivallan "toisistaan erikseen".
Olen toisaalta ollut myös hyvin turtunut etenkin väkivaltaan. Viihde on täynnä "mies ampuu miehen", "mies puukottaa miestä" ja "mies hakkaa miestä" -tyylistä väkivaltaa. Jossa motiivina on itsepuolustus tai taistelu. ; Näiden kohdalla on vähän se, että toisaalta idealisoitu ja epätosi fantasiaväkivalta ei ole usein raakaa mutta sen saattaa pelätä "vieraannuttavan todellisuudesta" lietsoen esimerkiksi patrioottien soturimyyttiä ja luo ajatusta siitä että vaikkapa asian puolesta kuoleminen ei olekaan niin kovin kauhea asia. Toisaalta raaka väkivalta on jotain joka on kauhistuttavaa ja jossain mielessä korostaa sitä mitä väkivalta on oikeasti. Toisaalta näissä on pelkona sitä että tässä lietsotaan ja mässäillään. Että tämä ei olekaan kasvattavaa vaan julmuuteen totuttavaa kuvastoa.
Nuorena olin tässä suhteessa immersiivisempi ja jossain mielessä inhimillisempi ; Jossain määrin tämä on johtanut siihen että ennen koin elokuvia ja tähän liittyi voimakkaampi "jos se onkin totta" -kokemus. Näin aikuisena sitä näkee asioita helpommin "se on vain elokuvaa" -hengessä ja tämä tiedostaminen tavallaan rikkoo jotain. Olen turtunut väkivaltaan, sitä on tullut nähtyä. Joten tässä tavallaan päästään siihen että jos kovin moni on kuten minä, niin miksi väkivaltaa käytetään? Siksi että sen uskotaan toimivan. Vai siksi että sitä itse asiassa rankennetaan eli efektiä saataisiin sillä että väkivallalla hekumoidaan enemmän ja haetaan yhä kauheampia tapoja harjoittaa väkivaltaa.
Ja tästä päästään tavallaan siihen pääasiaan.
Minulla oli tavallaan hyvin stimuloiva keskustelu elokuvissa olevista raiskauskohtauksista. Itselleni raiskauskohtaukset olivat hyvin vahvasti lokeroituneet nimenomaan yleiseen väkivallan teemaan. Tämä on tietenkin siitä erikoista, että tässä on esillä viihteessä käytetty seksin ja väkivallan yhteys.
Raiskaushan on lisäksi jotain johon voidaan liittää paljon erilaisia merkityksiä. Raiskauksessa ihana asia, kuten seksuaalisuus tai ihan puhdas hedonistinen naiminen, otetaan ja murjotaan pilalle. Siinä puututaan autonomiaan, tehdään väkivaltaa ja isketään kaikkiin niihin merkityksiin joita ihminen liittää seksuaalisuuteen. Lisäksi raiskauteen liittyy raskauden mahdollisuus sellaisella tavalla jota miehen voi olla vaikeaa ymmärtää. Tai joka ei välttämättä mene edes herkkätunteisimman miehen kokemuksellisuuteen mitenkään täysin.
Tässä mielessä monelle naiselle raiskauskohtaus onkin varmasti ja taatusti enemmän kuin "yksi väkivallan muoto". Siinä on heille jotain spesiaalia joka ylittää muun väkivallan. ; Tässä mielessä naiselle yleisimmän raiskaustyypin (mies raiskaa naisen) katsominen saattaakin rinnastua johonkin sellaiseen jota itse joudun hakemaan jostain Lars von Trierin "Antikristuksesta" ; Trier on elokuvaan laittanut kohtauksen jossa nainen murskaa miehen kivekset ja raiskaa miehen tämän jälkeen. Minulle tässä kastraatiossa oli kysymys "jostain enemmästä kuin väkivallasta". Vaikka jossain teknisessä mielessä tämä on tietenkin aivan oikeaoppisesti yksi väkivallan alakategoria. Väkivalta on laajempi kategoria kuin kastraatio. Mutta kastraatiossa on jotain aivan erityisiä merkityksiä joita ei löydä väkivallan muista alatyypeistä. (Hieman kuten jokainen eläinyksilö on uniikki vaikka ne luokittuvat johonkin lajiin. Ja useilla eläinlajeilla on piirteitä joita ei löydä muista eläinlajeista.)
Elokuvien raiskaus-sukupuolikontekstit.
Näitä raiskauskohtauksia on melko monessa elokuvassa. Ne eivät ole yhtä yleisiä kuin muu väkivalta. Mutta ne ovat hyvin yleisiä. Tässä kohden otan tarkastelunäkökulmaksi raiskaajan ja raiskatun sukupuolen. En määrittele tässä ryhmäseksiin liittyviä asioita (osittain siksi että teksti on jo nyt hämmentävä ja pitkä, ja toisaalta mieleeni ei tullut esimerkiksi aseteltavaa raiskauskohtausta joka viitteistäisi sitä mitä niistä sitten haluaisin sanoa.)
Mies raiskaa naisen / Nainen joutuu miehen raiskaamaksi.
Ja niitä löytyy yllättävän "kevytmaineisissakin" elokuvissa. Katsoimme lukiossa 1986 tehdyn elokuvan "Luolakarhun klaani" ("The Clan of the Cave Bear"). Siinä tapahtuu raiskaus. Kohtaus on toki hyvin erilainen verrattuna Auelin kirjaan. Ja se on tätä tavallaan melko huolestuttavassa valossa. Kun itse kirjassa negatiivisesti kuvatusta raiskauksesta seuraa raskaus, elokuvassa on luotu erillinen hahmo joka sitten yritetään keventää jonkinlaiseksi romanttiseksi partneriksi. Kuitenkaan raiskausta ei ole muutettu rakasteluksi. Elokuvakäsikirjoittajan kynä ja kuvaustapa ja asenteet yrittävät kuitenkin jotenkin luoda kuvan siitä että tämä raiskaus olisi muka enemmän jotain "yllätysseksin harrastamista". Tämä on tehty melko vetoavasti sillä 1990 -luvun teiniluokassa kuului hihittelyä. Historianopettajamme elokuvanjälkeinen lausunto siitä että teknisesti kohtaus oli raiskaus oli tässä mielessä tärkeä ja opettavainen ; Hän peräti kysyi että keiden mielestä raiskaus on jotenkin hauska tai koominen asia. Kukaan ei nostanut kättään. Vähintään joku oli kuitenkin hihitellyt, kuten itse kunkin korvat olivat voineet rekisteröidä.
Vastaavaa toki toistuu muissakin elokuvissa. Ja monesti raiskauksilla mässäillään eikä kevennetä. Näissä kohden on joskus vaikeaa ymmärtää miksi niitä tehdään ; Onko raiskaus niin erityislaatuinen että sillä alleviivataan raiskaajan sadistisuutta ja luodaan tunneyhteyttä? Vai onko tämänlainen oikeasti jonkinlaista sadistista väkivaltapornoa tai siihen verrattavissa olevaa aineistoa. (Nähdäkseni elokuvat ovat totta ja jos katsoo näyteltyä väkivaltapornoa jotta ei oikeasti harrastaisi väkivaltapornoa niin sitten tämä vähintään täytyisi tunnustaa itselleen ja kenties ääneenkin. Tunnustaa että tämä on patologista.)
Tässä kohden on selvää että pelkkä kohtausten lukumäärä on kiinnostava; Toisaalta se voi heijastella sitä asiaa että raiskauksissa rikos on tilastollisesti usein sellainen että nimenomaan miehet raiskaavat naisia. Elokuvat tässä mielessä kuvaavat sitä mitä maailma on. Mutta samalla joku saattaa nähdä että tämä itse asiassa ylläpitää tai kenties jopa rakentaa jonkinlaista raiskauskulttuuria. Jossa vahvistetaan assosiaatiota miehen ja raiskaamisen välillä ja johon liittyy joko ajatukseen tottumisen tai lietsomisen tunnelmaa. (Vaikka tietenkään suurin osa miehistä ei raiskaa juuri kenenkään mielestä.)
Nainen raiskaa miehen/Mies joutuu naisen raiskaamaksi
Monesti raiskauskohtaukset tuovat mieleen väkivaltaisen elokuvan. Näin usein onkin. Usein raiskattava nainen voi olla pelastettava uhri, passiivinen ja avuton. Jonka miessankari sitten pelastaa viime hetkellä. Jopa hyvin vanhakantaisissa elokuvissa joku Jean-Paul Belmondon näyttelemä sankari tulee paikalle heti kunhan paha veitsellä leikkivä on leikitellyt niin että elokuvan katsoja on päässyt odottamaan tissien vilahtamista.
Raiskaajille tapaa käydä huonosti.
Tässä mielessä edellämainitsemani "Luolakarhun klaani" olikin hyvin poikkeuksellinen elokuva. Sillä siinä toistuu asenne ja teema joka on hyvin vahva raiskaushenkisissä ei-väkivaltaisissa elokuvissa. Romanttisissa komedioissa raiskatuksi tuleva mies on itse asiassa klisee. Sitä katsoo jotain sellaisia elokuvia kuin "Kuokkavieraat" ("Wedding Crashers") ja vastaavat, voi huomata että on hyvin tavallista että nukkuvan miehen luo tunkeutuminen, tämän sitominen ja ilman lupaa yhtyminen nähdään lähinnä romanttiseksi tempuksi josta seuraa romanttisen komedian erikoinen "pääpalkinto", pysyvä tai potentiaalisesti pysyvä rakkausparisuhde ja perhe-elämä.
Jokainen mies on nähnyt näitä eikä niistä pahastuta. Kuvaamistavalla saa tehtyä paljon. Uskoisin että jos kuvasto ja kuvaustapa olisi toisenlainen, moni voisikin järkyttyä. Tässä on tietenkin taustalla sellainen erikoinen harhaluulo että kaikki miehet haluavat koko ajan seksiä. Tai että he haluavat seksiä kenen tahansa kanssa. Moni nainen näkee näissä kohtauksissa jotain vapautunutta, että naisen seksuaalisuus voi olla sellainen että he rikkovat normeja. Ja näin hekään eivät kiinnitä huomiota siihen pikkuasiaan että teknisesti nainen voi olla aktiivisesti seksuaalinen ja haluava olento ilman että raiskaa ketään prosessissa. (Tämän uskallan sanoa ihan omakohtaisten kokemusten kautta.) Näissä elokuvissa autonomia ja vallankäyttö sekoittuvat ja elokuvan kuvaamistapa helpottaa tämän kategoriavirheen tekemistä.
1: Itselleni, näin sadomasokismin jonkinlaisena ystävänä tämä ero on kuitenkin aika selvä. Minulle on aika oleellista se kuka minut mihinkin milloinkin sitoo. Ja jos ero on jollekulle jossain vaikeasti kuviteltavissa olevassa vaihtoehtoisessa maailmassa vaikeaa ja hän tämän pohjalta lähtee leikkimään vapautunutta niin oikeuslaitos kyllä osaa selittää käsite-eroja myös vaihtoehtotodellisuustasoa vaativan typerille.
Tässä mielessä ei kuitenkaan ole ihmeteltävää miten elämme maailmassa jossa on niin että jos jossain joku naisopettaja harrastaa seksiä alaikäisen oppilaan kanssa, selitetään heti jossain provokatiivisessa nettimeemissä siitä miten lapsen ei pitäisi haastaa oikeuteen vaan olla tyytyväinen. Ja toisaalta miten aika yleisesti esiintyy lausuntoja joiden mukaan miestä ei edes voisi raiskata koska miehen tulee haluta jotta hänellä seisoo.
Mies raiskaa miehen/Mies joutuu miehen raiskaamaksi.
Näitä kohtauksia on hyvin hyvin vähän. Tarantinon "Pulp Fiction" on ainut elokuva joka minulle tulee tässä mieleen. (Monessa muussa kategoriassa on helppo keksiä moniakin vaihtoehtoja. Ongelma on että minkä niistä valitsee, voi katsoa "mistä syntyy paras tarina". Tässä tätä vaihtoehtoa ei ole.) Edes tässä kohtausta ei näytetä loppuun. Raiskausta ei näytetä ja tähän saattaa syntyä jopa komediallinen vivahde ; Tässä kohden klassisin esimerkki on "Syvä joki" ("Deliverance"), elokuva jota en ole itse nähnyt. Siinä on ilmeisesti varsin tarkkaan kuvattu raiskauskohtaus jota pidetään erityisen rankkana katsottavana. Kohtaukseen liittyy kohu. (Tarantinon mainittu kohtaus ei käsittääkseni nostattanut juuri mitään missään.)
Jossain mielessä on erikoista että tämänlaisia kohtauksia on niin vähän. Tässä kohden joku voisi viitata erilaisiin yli- ja aliedustuksiin ja monipuolistaa sitä miten raiskauksia kuvataan. Toisaalta olen melko varma että tämä näkökulma saataisiin varsin helposti lietsomaan homovastaisuutta ; Nämä kohtaukset napsahtavat sen verran vahvasti siihen maailmaan jossa "huolissaan olevat heteromiehet" ovat ahdistuneita siitä että joku "homo raiskaa heidät saunassa" (niin kuin tälläisiä oikeasti tapahtuisi jossain edes mainittavia lukumääriä) tai joita ahdistaa se, että joku homo saunassa katsoo heidän takamustaan.
1: "You wish" sanoisi tähän joku vähän täräkämpi homoseksuelli. Onkin jännittävää miten homomiehen katseen ahdistavuutta ja imartelevuutta ei osata kontekstoida siihen miten joku nainen kokee jonkun miehen vastaavat himon sävytttämät katseet. Eihän jokainen heteronainen halua seksiä jokaisen heteromiehen kanssa aivan kuten jokainen heteromies ei halua seksiä jokaisen heteronaisen kanssa. Tässä on mielestäni jotain jota pitää hakea jostain.
Nainen raiskaa naisen/Nainen joutuu naisen raiskaamaksi
Mieleeni ei tule mitään. Google tarjoaa pornoa. Tämä on mielestäni erikoista. Ilmeisesti naiseen tai naiseuteen ei liitetä mielikuvia joita sitten putkahtaisi mieleen fantasiaa kirjoittaville. Kenties tosimaailman väkivaltarakenne heijastuu tässä siten että ei ole mitään mieleentulevaa kuvattavaa todellisuutta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sadomasokismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sadomasokismi. Näytä kaikki tekstit
maanantai 23. tammikuuta 2017
tiistai 18. lokakuuta 2016
Pornon tuomitsemisnäkökulmat
Katsoin "Bound" -elokuvan. Siinä oli näennäisesti aiheena sadomasokismi. Elokuva oli kuten kaikki muutkin eroottiset tai pornografiset tai sellaisella leikittelevät elokuvat jostain syystä ovat. Eli aika huono.
Tarina meni suunnilleen siten että tylsää seksielämää viettänyt nainen heittäytyi seikkailuun ja dominantin miehen hallittavaksi. Tämä on aluksi jännittävää, kun ilmeisesti silkkisistä silmälapuista ja hitaasta ja hellästä rakastelusta koostuva sadomasokismi tekee naisesta seksipalvelujen kohteen. Sitten nainen voimaantuu ja hallitsee miestä ja ryhtyy dominanaiseksi. Elokuvan keskushenkilö oli nainen ja asiat kuvattiin naisnäkökulmasta. Tämänlaatuinen pseudosadomasokismi ei ole "50 shades of Greyn" jälkeisessä maailmassa täysin tavatonta.
Pornografiaa vastustetaan kohtuu usein. Mutta kaikki vastustus ei ole tehty samasta muotista; Niistä ensimmäinen on ennen kaikkea uskonnoissa ja loput feminismissä. Ja ne ovat tämän elokuvan tulkinnan kannalta kenties oleellisempia.
1: Varmasti perinteisin pornon kieltäminen koskee suoraan sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta. On ajateltu että olisi määritelty sukupuolielinten oikeinkäyttö ja kaikki tästä poikkeaminen masturboinnista ehkäisyn kautta pornografiaan on kiellettyä tai ainakin moraalitonta.
2: Ajatellaan että Catherine MacKinnonin tyyliin että pornografia on itsessään naista alistavaa ; Jo pornon tekemisen aktio alistaa naista. Porno ei vain raportoi ja kuvaa maailmaa ja tapahtumia vaan se luo konventioita. Pornossa usein keskitytään naisruumiin yksityiskohtiin ja miehet häivytetään, naiset esineelistetään ja erotisoidaan katsojan, joka on oletetusti heteroseksuaali mies, tarpeiden tyydyttäjäksi. Välineeksi ja joksikin jonka ruumista hallitaan.
3: Pornografiasta seuraa asenteiden romahtaminen ja sitten moraalikatoutunut ihminen kohtelee naisia tosielämässä kuten heitä kohdellaan pornoelokuvissa. Anne Eatonin mukaan tämä voi tarkoittaa vaikka sitä että yhteiskunanssa olevat yleiset asenteet naisia kohtaan heijastetaan pornon taakse, ja kaikki nämä asenteet eivät ole terveitä. Ja sitten pornon näkemisen jälkeen ihmiset ajattelevat että naiset toimivat noin ja näin porno vahvistaa sitä sosiaalista rakennetta joka ne on luonut.
4: Ajatus siitä että porno on itsessään genre jonka tuomitseminen kategorisesti ja sellaisenaan ei ole järkevää. Sen sijaan on katsottava miten porno on tuotettu. Onko sen valmistamisessa ollut alipalkaamista tai pakottamista tai siihen rinnastettavaa hädänalaisen aseman kuten köyhyyden hyväksikäyttöä.
"Bound" oli siitä mielenkiintoinen että se oli selvästi täynnä jonkinlaisia pornokonventioita jotka on suunnattu naisille. Näitä pidetään helpommin voimaannuttavina. Tämä emansipoitumisen henki oli tuossa pseudosadomasokistisessa elokuvassa jopa sen alleviivattu sanoma. (Se kertoi itse asiassa tarinaa jossa tylsyydestä voidaan vapautua sadomasokismilla jossa alistuva on harjoitteleva ja dominantti on sitten se joka on vapautunut vielä enemmän. Tämä osaltaan kertoo miten vieraantunut oikeasta sadomasokismista tämä naispornon muoti on.) Niissäkin kuitenkin kuvataan miehiä ja naisia esineellistävässä konventiossa. Jos MacKinnonin argumentit osuvat naisten esineellistämiseen niin näissä miestä esineellistetään vaikka häntä kuvattaisiin jotekin vahvana. Ja maskuliininen mies dominoivana naisenhakkaajana on sekin kulttuurinen konventio ja negatiivinen stereotypia jota elokuva voi sitten vahvistaa Eatonin malliin.
Kenties järkevintä on kuitenkin nähdä että tämänlainen massakulttuuri on lähinnä huonolaatuista viihdettä. On eniten syytä miettiä miten se on valmistettu. Tämä on toki siitä ikävä että sen pohjalta on vaikeaa vetää kategorisia lauseita joita kirjoittaa bannereihin ja marssia vastustamaan tai puolustaman. (Uskovaiset, feministit kuin monet muutkin kaipaavat ennen kaikkea helposti kuvattua ja ymmärrettyä että kategorisesti pahana kuvattua vihollista...)
Tarina meni suunnilleen siten että tylsää seksielämää viettänyt nainen heittäytyi seikkailuun ja dominantin miehen hallittavaksi. Tämä on aluksi jännittävää, kun ilmeisesti silkkisistä silmälapuista ja hitaasta ja hellästä rakastelusta koostuva sadomasokismi tekee naisesta seksipalvelujen kohteen. Sitten nainen voimaantuu ja hallitsee miestä ja ryhtyy dominanaiseksi. Elokuvan keskushenkilö oli nainen ja asiat kuvattiin naisnäkökulmasta. Tämänlaatuinen pseudosadomasokismi ei ole "50 shades of Greyn" jälkeisessä maailmassa täysin tavatonta.
Pornografiaa vastustetaan kohtuu usein. Mutta kaikki vastustus ei ole tehty samasta muotista; Niistä ensimmäinen on ennen kaikkea uskonnoissa ja loput feminismissä. Ja ne ovat tämän elokuvan tulkinnan kannalta kenties oleellisempia.
1: Varmasti perinteisin pornon kieltäminen koskee suoraan sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta. On ajateltu että olisi määritelty sukupuolielinten oikeinkäyttö ja kaikki tästä poikkeaminen masturboinnista ehkäisyn kautta pornografiaan on kiellettyä tai ainakin moraalitonta.
2: Ajatellaan että Catherine MacKinnonin tyyliin että pornografia on itsessään naista alistavaa ; Jo pornon tekemisen aktio alistaa naista. Porno ei vain raportoi ja kuvaa maailmaa ja tapahtumia vaan se luo konventioita. Pornossa usein keskitytään naisruumiin yksityiskohtiin ja miehet häivytetään, naiset esineelistetään ja erotisoidaan katsojan, joka on oletetusti heteroseksuaali mies, tarpeiden tyydyttäjäksi. Välineeksi ja joksikin jonka ruumista hallitaan.
3: Pornografiasta seuraa asenteiden romahtaminen ja sitten moraalikatoutunut ihminen kohtelee naisia tosielämässä kuten heitä kohdellaan pornoelokuvissa. Anne Eatonin mukaan tämä voi tarkoittaa vaikka sitä että yhteiskunanssa olevat yleiset asenteet naisia kohtaan heijastetaan pornon taakse, ja kaikki nämä asenteet eivät ole terveitä. Ja sitten pornon näkemisen jälkeen ihmiset ajattelevat että naiset toimivat noin ja näin porno vahvistaa sitä sosiaalista rakennetta joka ne on luonut.
4: Ajatus siitä että porno on itsessään genre jonka tuomitseminen kategorisesti ja sellaisenaan ei ole järkevää. Sen sijaan on katsottava miten porno on tuotettu. Onko sen valmistamisessa ollut alipalkaamista tai pakottamista tai siihen rinnastettavaa hädänalaisen aseman kuten köyhyyden hyväksikäyttöä.
"Bound" oli siitä mielenkiintoinen että se oli selvästi täynnä jonkinlaisia pornokonventioita jotka on suunnattu naisille. Näitä pidetään helpommin voimaannuttavina. Tämä emansipoitumisen henki oli tuossa pseudosadomasokistisessa elokuvassa jopa sen alleviivattu sanoma. (Se kertoi itse asiassa tarinaa jossa tylsyydestä voidaan vapautua sadomasokismilla jossa alistuva on harjoitteleva ja dominantti on sitten se joka on vapautunut vielä enemmän. Tämä osaltaan kertoo miten vieraantunut oikeasta sadomasokismista tämä naispornon muoti on.) Niissäkin kuitenkin kuvataan miehiä ja naisia esineellistävässä konventiossa. Jos MacKinnonin argumentit osuvat naisten esineellistämiseen niin näissä miestä esineellistetään vaikka häntä kuvattaisiin jotekin vahvana. Ja maskuliininen mies dominoivana naisenhakkaajana on sekin kulttuurinen konventio ja negatiivinen stereotypia jota elokuva voi sitten vahvistaa Eatonin malliin.
Kenties järkevintä on kuitenkin nähdä että tämänlainen massakulttuuri on lähinnä huonolaatuista viihdettä. On eniten syytä miettiä miten se on valmistettu. Tämä on toki siitä ikävä että sen pohjalta on vaikeaa vetää kategorisia lauseita joita kirjoittaa bannereihin ja marssia vastustamaan tai puolustaman. (Uskovaiset, feministit kuin monet muutkin kaipaavat ennen kaikkea helposti kuvattua ja ymmärrettyä että kategorisesti pahana kuvattua vihollista...)
lauantai 30. tammikuuta 2016
Miksi en voi palkata seksiorjaa?
Otsikon kysymys on muotoiltu provokatiiviseksi. Yhteiskuntamme kieltää orjuuden. Se ei kuitenkaan sentään puhu seksiorjan ostamisesta. Eli ihmisen ostamisesta. Sen sijaan se kysyy palkkaamisesta. Moni näkee että orjuuden kohdalla tässä kohden on oleellinen ero. Orja omistetaan, kun taas ammattilaiset palkataan. Ja tässä kontekstissa seksiorjakin määrittyy hieman muuksi kuin orjaksi.
Jos otetaan sadomasokistinen kulttuuri, jokainen on kuullut siitä miten on olemassa dominanaisia joiden palveluksia ostetaan. Aiheestä löytyy aineistoa pornografiassa. Mutta näitä dominaluolia tuskin voi pitää pornografiana. Ne ovat liian "konkreettisia" ja liian vähän "virtuaalista kuvamateriaalia" ollakseen pornografiaa. Niitä ei toisaalta voi kutsua prostituutioksikaan sanan täysimmässä mielessä. Ainakaan monien intuitioissa. Näitä dominaluolia on. Ja itse asiassa sellainen on eräässä elämäni vaiheessa ollut työmatkani varrella. En kuitenkaan ole itse vieraillut sellaisissa.
On hyvä huomata mitä on ja mitä ei ole ; Tarkalleen ottaen sitä että sadomasokisteilla on dominoiva (dominant) ja alistuva (submissive) osapuoli. Ja kun katsoo näitä luolia, palvelut ovat dominoivan puolen palveluja. Itse asiassa submissiivisiakin palveluja on, mutta ne ovat todella harvinaisia verrattuna dominoiviin paikkoihin. Ja tämä epäsuhta on kiinnostava.
Kysymys on kiinnostava. Sillä jos ajatellaan vapaata markkinataloutta, niin voisi luulla että jos moni haluaa olla dominoiva niin silloin olisi vähän kysyntää palveluille. Sitä löytäisi helpommin itselleen hyvän alistajan. Työlle riittäisi toki tekijöitä mutta sen haluajia ja tarvetta olisi vähän. Jos taas moni haluaa olla alistettuna niin dominoivista olisi pulaa ja he voisivat tehdä asiasta ammatin.
Tätä kautta voitaisiin huomata, että takana voi olla todellakin ihmisluonne. Moni pitää ihmistä ennen kaikkea raakana ja julmana olentona joka tarvitsee kulttuuria etääntyäkseen perusolemuksesta. Tällöin ajatellaan että ihminen on itse asiassa huono ja paha ja että valtaosa ihmisen toiminnasta on vain kulttuurin konstruoimaa. (Mikä on erikoinen huomio sillä kulttuurin, erityisesti uskonnon, tarvetta perustelevat ovat usein konservatiivisia kristittyjä. Ja he taas suhtautuvat kulttuurirelativismiin kielteisesti ja korostavat että jokin ihmisessä on suoraan syväkoodattua...) Tämä kyseenalaistuu vahvasti. Näyttää olevan niin että satuttaminen on suurimmalle osalle ihmisistä niin vaikeaa että he joutuvat etsimään harvinaislaatuisen ammattilaisen ratkaistakseen ongelman.
Toki tässä on muutakin.
Vastakkainen selitysmalli joutuu korostamaan sitä että dominointi on taito. Kun menet ammattidominalle niin tosiasiassa et saa vain ruoskintaa vaan sitä että sinulle tehdään asioita joihin liittyy kipua ja alistamista mutta hyvin pieni onnettomuusriski. (Esimerkiksi pallejasi rääkätään tavoilla joissa et kastroidu.)
Taitonäkökulmassa alistettuna olemiseenkin liittyy myös kasvanut riski. Se että joku ruoskiikin väärällä tavalla, sellaisella jossa teloudutaan vahvasti. Näin ollen alistavalla ja alistuvalla osapuolella olisi oleellisesti erilainen työturvallisuus.
Ja lisäksi normaalissa sadomasokismissa keskustellaan aika paljon siitä kummalla on enemmän valtaa ; Domilla vai subilla. On helppoa nähdä aggressiivinen sadisti aktiivisena ja valtaa käyttävällä. Kuitenkin masokistilla on käytössään turvasanoja. Ja tilanteeseen asettuminen vaatii jonkinlaista luottamusta. Toisin sanoen kaikki tapahtuu submissiivisen rajoissa. Submissiivinen määrää raamit joiden sisällä toimitaan ja dominoiva taas sitä mitä näiden rajojen sisällä tarkalleen ottaen tapahtuu.
Maksusuhteessa tilanne on tässä kohden helposti niin että on helppoa olla submissiivinen asiakas. Maksat palvelusta. Ja ammattitaitoinen domina vastaa siitä että hän hoitaa oman hommansa kunnolla. Alistetulla on asiakkaalle sopivaa valtaa.
Submissiivinen ammattilainen ei ole yhtä onnekkaassa asemassa. Hän ei saa turvallisuutta vaan hänelle tavallaan maksetaan siitä että hän ottaa riskejä. Sadomasokistiseen kulttuuriin tavallisesti liittyvä alistettua suojeleva valta katoaa ostoprosessissa hyvin helposti.
Jos otetaan sadomasokistinen kulttuuri, jokainen on kuullut siitä miten on olemassa dominanaisia joiden palveluksia ostetaan. Aiheestä löytyy aineistoa pornografiassa. Mutta näitä dominaluolia tuskin voi pitää pornografiana. Ne ovat liian "konkreettisia" ja liian vähän "virtuaalista kuvamateriaalia" ollakseen pornografiaa. Niitä ei toisaalta voi kutsua prostituutioksikaan sanan täysimmässä mielessä. Ainakaan monien intuitioissa. Näitä dominaluolia on. Ja itse asiassa sellainen on eräässä elämäni vaiheessa ollut työmatkani varrella. En kuitenkaan ole itse vieraillut sellaisissa.
On hyvä huomata mitä on ja mitä ei ole ; Tarkalleen ottaen sitä että sadomasokisteilla on dominoiva (dominant) ja alistuva (submissive) osapuoli. Ja kun katsoo näitä luolia, palvelut ovat dominoivan puolen palveluja. Itse asiassa submissiivisiakin palveluja on, mutta ne ovat todella harvinaisia verrattuna dominoiviin paikkoihin. Ja tämä epäsuhta on kiinnostava.
Kysymys on kiinnostava. Sillä jos ajatellaan vapaata markkinataloutta, niin voisi luulla että jos moni haluaa olla dominoiva niin silloin olisi vähän kysyntää palveluille. Sitä löytäisi helpommin itselleen hyvän alistajan. Työlle riittäisi toki tekijöitä mutta sen haluajia ja tarvetta olisi vähän. Jos taas moni haluaa olla alistettuna niin dominoivista olisi pulaa ja he voisivat tehdä asiasta ammatin.
Tätä kautta voitaisiin huomata, että takana voi olla todellakin ihmisluonne. Moni pitää ihmistä ennen kaikkea raakana ja julmana olentona joka tarvitsee kulttuuria etääntyäkseen perusolemuksesta. Tällöin ajatellaan että ihminen on itse asiassa huono ja paha ja että valtaosa ihmisen toiminnasta on vain kulttuurin konstruoimaa. (Mikä on erikoinen huomio sillä kulttuurin, erityisesti uskonnon, tarvetta perustelevat ovat usein konservatiivisia kristittyjä. Ja he taas suhtautuvat kulttuurirelativismiin kielteisesti ja korostavat että jokin ihmisessä on suoraan syväkoodattua...) Tämä kyseenalaistuu vahvasti. Näyttää olevan niin että satuttaminen on suurimmalle osalle ihmisistä niin vaikeaa että he joutuvat etsimään harvinaislaatuisen ammattilaisen ratkaistakseen ongelman.
Toki tässä on muutakin.
Vastakkainen selitysmalli joutuu korostamaan sitä että dominointi on taito. Kun menet ammattidominalle niin tosiasiassa et saa vain ruoskintaa vaan sitä että sinulle tehdään asioita joihin liittyy kipua ja alistamista mutta hyvin pieni onnettomuusriski. (Esimerkiksi pallejasi rääkätään tavoilla joissa et kastroidu.)
Taitonäkökulmassa alistettuna olemiseenkin liittyy myös kasvanut riski. Se että joku ruoskiikin väärällä tavalla, sellaisella jossa teloudutaan vahvasti. Näin ollen alistavalla ja alistuvalla osapuolella olisi oleellisesti erilainen työturvallisuus.
Ja lisäksi normaalissa sadomasokismissa keskustellaan aika paljon siitä kummalla on enemmän valtaa ; Domilla vai subilla. On helppoa nähdä aggressiivinen sadisti aktiivisena ja valtaa käyttävällä. Kuitenkin masokistilla on käytössään turvasanoja. Ja tilanteeseen asettuminen vaatii jonkinlaista luottamusta. Toisin sanoen kaikki tapahtuu submissiivisen rajoissa. Submissiivinen määrää raamit joiden sisällä toimitaan ja dominoiva taas sitä mitä näiden rajojen sisällä tarkalleen ottaen tapahtuu.
Maksusuhteessa tilanne on tässä kohden helposti niin että on helppoa olla submissiivinen asiakas. Maksat palvelusta. Ja ammattitaitoinen domina vastaa siitä että hän hoitaa oman hommansa kunnolla. Alistetulla on asiakkaalle sopivaa valtaa.
Submissiivinen ammattilainen ei ole yhtä onnekkaassa asemassa. Hän ei saa turvallisuutta vaan hänelle tavallaan maksetaan siitä että hän ottaa riskejä. Sadomasokistiseen kulttuuriin tavallisesti liittyvä alistettua suojeleva valta katoaa ostoprosessissa hyvin helposti.
tiistai 8. joulukuuta 2015
Suihinottojen monenlaisista merkityksistä
"The Sopranos" -televisiosarjassa ensimmäisen tuotantokauden loppupuolella Antony Soprano esittää kohtuu nimekkään lausuman. Josta etenkin alleviivaamani kohta on jäänyt jonkinlaiseksi tunnetuksi onelineriksi. "Uncle June and I, we had our problems with the business, but I never should have razzed him about eating pussy; This whole war could have been averted. Cunnilingus and psychiatry brought us to this." Sanominen on siitä erikoinen, että periaatteessa seksi ei ole mafiatoimintaa. Mutta sillä oli suuri vaikutus. Sarjan aiemmassa jaksossa asiaa lähestyttiin maskuliinisuuden menettämisen kautta. Se, että mafiapomo nuolee naisille orgasmin penetraation sijaan nähtiin heikkoutena. Ja heikkouden näyttämisellä taas sitten on valtava merkitys mafiapomon töihin.
Ajatus on tietenkin melko hämmentävä minun tyyliselleni ihmiselle. Nykyajan miehillä on jopa jonkinlainen tarve todistaa miehisyytensä panotaitojensa kautta. Tätä kautta miehen täytyy kyetä tyydyttämään naisensa. Tämä on osittain hyvä asia, siinä mielessä että nainen pitää ottaa huomioon. Mutta se on osittain huono asia, koska se nyt on jonkinlainen vaatimus ja velvollisuus asiassa jossa ei välttämättä ole sijaa sellaisille.
Mutta toki suuseksiin voidaan liittää viestejä ja merkityksiä jotka ovat melko vahvasti kulttuurista riippuvaisia. On kenties oleellista tiedostaa että, kuten kunnon stereotyyppisen mafioson tuleekin, (An)Tony Soprano on roskankuljetusalalalla, italialainen ja katolinen. Ja katolisessa uskonnossa seksin sallittu tehtävä on lisääntyminen. Ei huvittelu. Tässä mielessä ei ole ihmeellistä jos ei-lisääntymiseen-johtavat seksuaalisuuden muodot ovat paheksuttuja. Ja ne ovat paheksuttuja kategorisesti. Siksi esimerkiksi kuuluisa piispa Burchard (Wormsin piispa) esitti vuonna 1012 melko kovia katumusharjoituksia naisille jotka olivat ottaneet suihin omalta aviomieheltään. Katumusharjoitus eli rangaistus oli seitsemän kertaa kovempi kuin mitä nainen sai paheksuttavasta dildon käyttämisestä.
1: On kenties mielenkiintoista tietää että seksuaalisesti virittynyt ja symboleja ja vertauksia käyttävä "Laulujen laulun" 2:3 esittää neidon lausuman kohdan "Kuin omenapuu metsän puiden keskellä on rakkaani nuorukaisten keskellä. Sen puun varjoon kaipaan lepäämään, sen hedelmä maistuu suussani makealta." Kohta käyttää varsin "freudilaisia symboleja ennen Freudia". Konteksti ei ole paheksuva. Raamattu on siis kenties vähemmän moralisoiva kuin monet sitä seuraavista.
Italialaisilla on tietenkin taustalla myös roomalaista kulttuuritaustaa. Ja tässä eroteltiin vahvasti suihinottaja ja suihinantaja. Roomalaisille oli tärkeää erottaa että kuka oli passiivinen vastaanottaja (fellation) ja kuka oli dynaaminen seksin saaja (irrumation). Tässä suihinottaja oli siis symbolisesti "naismainen" ja symbolisoi heikkoutta ja alistumista. Se joka sai suihinoton osoitti tätä kautta jonkinlaista valtaa toisen yli ja tämä ei sen vuoksi ollut niin paha asia. (Sama jaottelulogiikka oli tosin roomalaisilla myös homoseksuaalisuudessa ; Nykykulttuurissa asiaa paheksutaan kategorisesti, mutta antiikin roomassa vastaanottava homoseksuaali demonstroi heikkoutta ja oli tätä kautta halveksittava.)
Selvästi tähän aiheeseen saakin paljon viestintää ; Pakkaa voisi sekoittaa silläkin, että egyptiläisissä tarinoissa Osiris koottiin kasaan ja hänen vaimonsa puhalsi hänet eloon hänen uudelleenrakennetun peniksensä kautta. (On sitä vähemmän epämiellyttäviäkin tapoja herätä. Etenkin jos herää henkiin eikä vaan sunnuntaiaamuun kalseaan.) Osiriksen isä ei tarvinnut prosessissa edes apua. Geb -jumalaa kun ilmennetään muun muassa hahmoilla jotka ottavat itseltään suihin. (Tämä aihe on kuitenkin liian Ior Bockia tähän blogaukseen, kenties käsittelen tätä tärkeää, kiinnostavaa ja relevanttia asiaa myöhemmin.)
On sinänsä mielenkiintoista, että ylläoleva on melko sukupuolineutraalia. Joko suihinotto kielletään kategorisesti kaikilta. Tai sitä arvostetaan yleisesti. Tai sitten jaottelu on ottaja-antaja. Ja tuomittavuus tulee sitten vasta ikään kuin mutkan kautta sukupuolisuusasenteista. (Niin että "suihinpantava" mies on naismainen, toisin kuin "suuhunpanija".) Toisaalta tämä antaa minulle mahdollisuuden laajentaa asiaa vahvemmin miesnäkökulmaan. Suihinotto herättää tietenkin keskustelua. Ja tässä on usein sukupuolinen näkökulma. Ja nykyaikana, kun "biologisempi sukupuolisuus" on tärkeämpi kuin "enemmän laajennettua sukupuolta" edustava ottaja-antaja -näkökulma, on syytä lähestyä asiaa.
Mitä feministi ajattelee suihinotosta?
Ei pelkästään sen takia että julkisessa keskustelussa on oikeasti esitetty näkemyksiä joiden mukaan feminismi aikaansaa suihinottoja. Lily Tomlin esitti että "One of the fallouts of feminism is that girls became more accessible. Maybe not wisely accessible. A lot of young girls-- they're expected to give blow jobs now. Young, young girls, as far as I can perceive. Maybe 12 or 13 years old. I mean, that's a rite of passage, I suppose. As a feminist, I don't want those girls to be used. Maybe they love giving blow jobs, I don't know. Maybe they do? But I don't think you really love giving boys in general blow jobs without any feeling to someone you're not close to. I don't try to speak for people that young. I'm not that young anymore. But my own sense of self - I wouldn't give myself away that easily."
Koska periaatteessa valtaosa feministeistä edustaa ajattelua jossa kulttuuria/ryhmää ja siihen liittyviä kokemuksia ei voida kunnolla käsittää tämän ryhmän ulkopuolella, voisi luulla että feministeillä ei olisi kovin vahvoja teorioita siitä miksi miehet haluavat suihinottoja. Heillä voisi toki olla vahvoja näkemyksiä siitä miltä miehen haluama suihinotto tuntuu vastaanottajalta. Ja heillä voisi olla teorioita siitä mitä naisen haluama suihinotto edustaa. Tästä on itse asiassa käyty feministien sisäisiä väittelyitä. Vastustavassa kulmassa korostuu usein jonkinlainen kaiku roomalaisesta kulttuurista. Pippeli varmasti maistuukin ikävältä ja varmasti miellyttävämpiäkin asioita voisi maistella. Suun täyttäminen voi olla aggressiivista. Ja siihen voi liittää symboleja.
Tätä kautta voidaan nähdä että karkeimmissakin väitteissä on osatotuus, mutta tuskin koko totuutta. Siksi esimerkiksi nainen, feministi ja bloggari kirjoittaa "Clarissa's blogissa" siitä että tietyt näkemykset ovat "quasi-feminism". Ja hän luettelee tiettyjä konventioita jotka eivät hänestä ole ... tyydyttäviä, vaikka ne ovat feministien esittämiä ja kohtuu yleisiä."Men who dislike giving oral sex to women are misogynist jerks.", "Men who love administering oral sex to women cannot possibly be misogynist jerks.", "Women who dislike receiving oral sex do not exist. If they do, they must be oppressed victims of patriarchy.", "Women who enjoy giving oral sex are subservient to men.", "The final destination of sperm during oral sex has ideological connotations.", "A true marker of whether a man is a feminist is how enthusiastically he gives oral sex to a woman and how willing he is not to ask for oral sex to be administered to him." Nämä kuvaukset ovat siis liian tiukkoja ja valtaosa feministeistäkin pitää niitä tarpeettoman pitkällevietyinä. Mutta nuo esitetyt edustavat sitä kulmaa jota kuitenkin esiintyy feminismin nimellä.
Paheksuvassa kulmassa ongelmana on se, että niissä on Poen laki hyvin vahvana. Demonstranttina auttaa (toivon mukaan) ironisesti nimetty "I blame patriarchy" -blogi. Ironisuuteen (toivon mukaan) viittaavat toki sellaiset lauseet kuin debatin kovuuden yhteyteen liitetyt "Some of you even argued that blow jobs are the dudely equivalent of cunnilingus. But then someone actually used the word ‘cum’." Lisäksi erimielisyys nähdään sensuurina eikä sananvapautena "I am chastened. I’d forgotten that when it comes to sex, it is the duty of the radical feminist to shut the fuck up. Sex, which, along with religion, is the new religion, is sacrosanct territory. It is anti-feminist to point out the ideological problems with certain patriarchal sexbot traditions because so many women enjoy patriarchal sexbot traditions." Lopussa on klassinen halpa sarkasmi, joka kyllä yleensä karsii toivoa vitsikkyydestä ja vihjaa että vaikka kirjoittaja sanoisi "vitsi, vitsi" niin hän on enintään värittänyt omia mielipiteitään ja väistelee sitä että on tullut sanoneeksi mitä ajattelee. "We all know that in a patriarchy, (and by ‘patriarchy’ I mean a social order in which all women are subject, by universal agreement, to all men), on accounta the power differential, all relationships with men are inherently inequitable. Except, it turns out, relationships wherein women suck cock! That’s when patriarchy miraculously recedes into the aether and male privilege becomes a distant memory! No woman was ever so free as the woman with a mouth full of throbbing gristle! How could I have been so blind? Less blaming and more cocksucking, that’s my new motto! Mystery solved! The struggle is over!"
Onneksi paheksunnassa on asteita. Ja minusta huomattavasti terveempää on lähestyä asiaa "puolipaheksuvalla" tavalla. Feministe -blogissa asiaa ... kielellistetään ... seuraavalla tavalla ; "I’m no fan of shaming women for their sexual choices. I think it’s absolute bullshit to call one’s feminism into question because she gives head, or because she enjoys BDSM, or because she engages in whatever other “Patriarchy-approved” sex practice. If I can be a feminist in my make-up, skirts and toe-pinching stilletos, then you can certainly be one while you orally pleasure your male partner." Eli kirjoittaja ei kutsu suihinottajia ei-feministeiksi. (Joka on tiettävästi tapa luokitella hyviin ja pakanoihin.) Tässä pahuutena on kuitenkin se, että se hyökkää sisaruutta kohtaan. "I take serious issue with the sister-shaming" ... "But. While my feminism allows freedom in our choices, and while my feminism never shames the individual women who make those choices, it does require that we examine the system in which those choices are made. And sexual choices aren’t immune to scrutiny." eikä se että nuo mainitut piirteet eivät voisi olla yhteydessä miesten harjoittamaan valtapeliin. "A simple fact is that lots of people get off on sexual power - overpowering someone, or feeling overpowered. That’s obviously not the entire issue with blowjobs, but in some situations it’s certainly part of it, just as its part of any sex act. Porn is the extreme example, where male power over women is routinely eroticized to increasingly troubling levels (rape porn, etc). And in our individual sex lives, many of us get off on displays of power, small and large." Kykenen ymmärtämään ja hyväksymään tämänlaatuisen ajattelun huomattavasti paremmin.
Kuitenkin heiltä löytyy vastauksia ja teorioita siihen "Why Men Love Blowjobs?" Ja nämä vastaukset eivät ole kovin tuomitsevia. Teorioita esitetään hyvin laidasta laitaan. Esimerkiksi nähdään että
* Penis jollain tavalla erityisesti määrittää miehen tai jopa on tämä mies. Joten suihinotosta kieltäytyminen kategoriseti olisi jonkinlainen hylkääminen. Tai siihen suostuminen olisi jotenkin erityinen tämän miehekkyyden hyväksyminen.
* Kyseessä voi olla yhteydentunne.
* Penis on hyvin herkkä joten kyseessä on luottamusta vaativa naisen armoille asettuminen.
...
Voiko pornolla olla jotain sanottavaa?
Pornografiassa suihinottokuvat ovat hyvin yleisiä. Tämä on hyvin erikoista. Koska evolutiivisesti halusta laueta suihin ei ole kovin suurta lisääntymiseen liittyvää merkitystä. On tavallaan hämmentävää että pornografiassa on niin paljon suihinottokuvia. Ja että niitä katsovat nimenomaan miesyleisö. Olisi kenties jossain määrin ymmärrettävää että naiskatsoja haluaisi jotenkin välttää raskautta ja pitää seksuaalisuutta ennen kaikkea hauskanpitona. Toisaalta miehenä uskallan sanoa että ehkäisyn valvominen on jonkinlainen murhe ja tätä kautta suihinotto voi korostaa myös miehellä viihteellisyyttä ja huolettomuutta. Jota yleensä kaivataan pornossa enemmän kuin kuvitelmaa pitkäaikaisesta parisuhteesta ja perheestä sen tyttöystävän kanssa jonka sukunimi on .jpg. Suihinottokuvat ovatkin usein hyvin leikillisiä. Ne eivät yleensä ilmennä alistamista tai väkivaltaa. Tämä viehättäneekin miehiä ja tämänlaiset kuvat saavat klikkejä. (Koska muuten kuvat olisivat luultavasti toisenlaisia.)
Toisaalta suihinottokuvat ovat sellaisia että niihin voidaan liittää siemensyöksyn näkeminen. On tavallaan hämmentävää että tämä on hyvin tärkeä osa pornokonventioita. (Jos siis ajattelee asiaa biologisen lisääntymisen kannalta sellaisella jyrkkyydellä johon vain selibaattiin lupautunut tiukkapipoinen katolinen pastori voi. On tämä toki kiinnostavaa jos asiaa mietitään puhtaasti evolutiivisestikin. Se kun tuijottaa kelpoisuutta ja sitoo sen lisääntymiseen lähes yhtä tiukkapipoisesti. Mutta ei toki aivan yhtä tiukasti.) Se on kenties jonkinlainen "samastumistodiste". On helpompaa kokea jota näkee. Kasvoille tai rinnoille laukeaminen on siis kenties demonstraatio siitä että tapahtuma on jotenkin oleellisesti ollut aito. (Ja epäuskottavasti halu saastata naista. Jos näin olisi, konteksti olisi väkivaltaisempi tai aggressiivisempi.)
Naisten suihinoton kohdalla kuva on itse asiassa mutkikkaampi. Suihinottoa näkyy paljon hyvin "pehmopornoisessa kuvissa". Suihinotto on vahvemmin hardcorea, ja perustuu siihen että suihinotto nähdään. Mutta pehmeämmässä erotiikassa miehen pää on kätevä siihen että asioita itse asiassa kätketään. Tätä kautta naiselta suihin ottaminen näyttää korostavan suihinoton intiimiyttä vielä vahvemmin kuin miehillä. Ja koska näitäkin kuvia miehet katsovat, se lähettää viestiä joka ei ole läpeensä paha.
Toisaalta suihinottoa näkyy oleellisena osana kolmen kimppaa. Yhteys on tietenkin ymmärrettävä. Jo neoliittisessa taiteessa on kuvattu ns "hummeria" jossa on nainen joka ottaa suihin mieheltä samalla kun toinen mies penetroi häntä. Modernina aikana myös FFM -kombinaatio on suosittu. Eli kaksi naista on yhden miehen kanssa ja tämän vuoksi toinen nainen on tietenkin suuhoidon saajana. Ihan sen takia että miehellä on yksi penis, eikä edes kaksihaarainen sellainen. Ryhmäseksi on hyvin hankala konteksti. Se tulkitaan hyvin helposti siten että jos mies on kahden naisen kanssa niin se korostaa miehen valloituskykyä ja on täten naista alistava. Kun taas jos kuvassa on kaksi miestä ja nainen niin kyseessä on miesdominanssi joka saadaan pelkällä lukumäärällä. Tosimaailma ei liene näin mustavalkoinen ja kokonaisuudet toimivat "molempiin suuntiin".
Mutta sitten onkin huomattava että naisten suihinotossa on yleinen dominointikulma. Facesitting ei ole aina lempeää. Nainen voi dominoida miestä ja jättää tämän tyydyttämättä. Tämä viittaa siihen että naiselta suihinottamisessa on olemassa vahva aggressiivinen kulma. Joka voidaan itse asiassa heijastaa "muinaiseen roomaan", jaotteluun ottajasta ja antajasta. Tässä mielessä suihinotto voi olla myös naisen suunnalta melko vahvaa dominointia. Eri asia on tietenkin se, haluavatko miehet tälläistä katsoa. Ilmeisesti aika moni haluaa.
Kiinnostavaa onkin se, että jossain määrin sukupuolielimet ovat erilaisia. Ja näin miehiltä imemiseen liittyy siemenneste ja kysymykset nielemisestä ja sylkemisestä. Lisäksi penis tunkeutuu suuhun ja kenties jopa kurkkuun tavalla joka voi olla aggressiivinen. Kuitenkin on yleistä että nainen on domina pakottamalla miestä suuseksiin. Ja toisaalta kun domina sitten ottaa suihin, siihen liittyy purentakulma. Nainen ei olekaan samalla tavalla riskissä. Periaatteessa jos dominamies on kurkkuun tunkemisineen liian aggressiivinen, nainen voi kostaa hyvin helposti suoraan miehisyyteen. Naiselle vastaavaa ei varmasti pysty tekemään. Näitä eroja pornografia varmasti käyttääkin hyväkseen sen erikoisimmissa perversioissa.
Ajatus on tietenkin melko hämmentävä minun tyyliselleni ihmiselle. Nykyajan miehillä on jopa jonkinlainen tarve todistaa miehisyytensä panotaitojensa kautta. Tätä kautta miehen täytyy kyetä tyydyttämään naisensa. Tämä on osittain hyvä asia, siinä mielessä että nainen pitää ottaa huomioon. Mutta se on osittain huono asia, koska se nyt on jonkinlainen vaatimus ja velvollisuus asiassa jossa ei välttämättä ole sijaa sellaisille.
Mutta toki suuseksiin voidaan liittää viestejä ja merkityksiä jotka ovat melko vahvasti kulttuurista riippuvaisia. On kenties oleellista tiedostaa että, kuten kunnon stereotyyppisen mafioson tuleekin, (An)Tony Soprano on roskankuljetusalalalla, italialainen ja katolinen. Ja katolisessa uskonnossa seksin sallittu tehtävä on lisääntyminen. Ei huvittelu. Tässä mielessä ei ole ihmeellistä jos ei-lisääntymiseen-johtavat seksuaalisuuden muodot ovat paheksuttuja. Ja ne ovat paheksuttuja kategorisesti. Siksi esimerkiksi kuuluisa piispa Burchard (Wormsin piispa) esitti vuonna 1012 melko kovia katumusharjoituksia naisille jotka olivat ottaneet suihin omalta aviomieheltään. Katumusharjoitus eli rangaistus oli seitsemän kertaa kovempi kuin mitä nainen sai paheksuttavasta dildon käyttämisestä.
1: On kenties mielenkiintoista tietää että seksuaalisesti virittynyt ja symboleja ja vertauksia käyttävä "Laulujen laulun" 2:3 esittää neidon lausuman kohdan "Kuin omenapuu metsän puiden keskellä on rakkaani nuorukaisten keskellä. Sen puun varjoon kaipaan lepäämään, sen hedelmä maistuu suussani makealta." Kohta käyttää varsin "freudilaisia symboleja ennen Freudia". Konteksti ei ole paheksuva. Raamattu on siis kenties vähemmän moralisoiva kuin monet sitä seuraavista.
Italialaisilla on tietenkin taustalla myös roomalaista kulttuuritaustaa. Ja tässä eroteltiin vahvasti suihinottaja ja suihinantaja. Roomalaisille oli tärkeää erottaa että kuka oli passiivinen vastaanottaja (fellation) ja kuka oli dynaaminen seksin saaja (irrumation). Tässä suihinottaja oli siis symbolisesti "naismainen" ja symbolisoi heikkoutta ja alistumista. Se joka sai suihinoton osoitti tätä kautta jonkinlaista valtaa toisen yli ja tämä ei sen vuoksi ollut niin paha asia. (Sama jaottelulogiikka oli tosin roomalaisilla myös homoseksuaalisuudessa ; Nykykulttuurissa asiaa paheksutaan kategorisesti, mutta antiikin roomassa vastaanottava homoseksuaali demonstroi heikkoutta ja oli tätä kautta halveksittava.)
Selvästi tähän aiheeseen saakin paljon viestintää ; Pakkaa voisi sekoittaa silläkin, että egyptiläisissä tarinoissa Osiris koottiin kasaan ja hänen vaimonsa puhalsi hänet eloon hänen uudelleenrakennetun peniksensä kautta. (On sitä vähemmän epämiellyttäviäkin tapoja herätä. Etenkin jos herää henkiin eikä vaan sunnuntaiaamuun kalseaan.) Osiriksen isä ei tarvinnut prosessissa edes apua. Geb -jumalaa kun ilmennetään muun muassa hahmoilla jotka ottavat itseltään suihin. (Tämä aihe on kuitenkin liian Ior Bockia tähän blogaukseen, kenties käsittelen tätä tärkeää, kiinnostavaa ja relevanttia asiaa myöhemmin.)
On sinänsä mielenkiintoista, että ylläoleva on melko sukupuolineutraalia. Joko suihinotto kielletään kategorisesti kaikilta. Tai sitä arvostetaan yleisesti. Tai sitten jaottelu on ottaja-antaja. Ja tuomittavuus tulee sitten vasta ikään kuin mutkan kautta sukupuolisuusasenteista. (Niin että "suihinpantava" mies on naismainen, toisin kuin "suuhunpanija".) Toisaalta tämä antaa minulle mahdollisuuden laajentaa asiaa vahvemmin miesnäkökulmaan. Suihinotto herättää tietenkin keskustelua. Ja tässä on usein sukupuolinen näkökulma. Ja nykyaikana, kun "biologisempi sukupuolisuus" on tärkeämpi kuin "enemmän laajennettua sukupuolta" edustava ottaja-antaja -näkökulma, on syytä lähestyä asiaa.
Mitä feministi ajattelee suihinotosta?
Ei pelkästään sen takia että julkisessa keskustelussa on oikeasti esitetty näkemyksiä joiden mukaan feminismi aikaansaa suihinottoja. Lily Tomlin esitti että "One of the fallouts of feminism is that girls became more accessible. Maybe not wisely accessible. A lot of young girls-- they're expected to give blow jobs now. Young, young girls, as far as I can perceive. Maybe 12 or 13 years old. I mean, that's a rite of passage, I suppose. As a feminist, I don't want those girls to be used. Maybe they love giving blow jobs, I don't know. Maybe they do? But I don't think you really love giving boys in general blow jobs without any feeling to someone you're not close to. I don't try to speak for people that young. I'm not that young anymore. But my own sense of self - I wouldn't give myself away that easily."
Koska periaatteessa valtaosa feministeistä edustaa ajattelua jossa kulttuuria/ryhmää ja siihen liittyviä kokemuksia ei voida kunnolla käsittää tämän ryhmän ulkopuolella, voisi luulla että feministeillä ei olisi kovin vahvoja teorioita siitä miksi miehet haluavat suihinottoja. Heillä voisi toki olla vahvoja näkemyksiä siitä miltä miehen haluama suihinotto tuntuu vastaanottajalta. Ja heillä voisi olla teorioita siitä mitä naisen haluama suihinotto edustaa. Tästä on itse asiassa käyty feministien sisäisiä väittelyitä. Vastustavassa kulmassa korostuu usein jonkinlainen kaiku roomalaisesta kulttuurista. Pippeli varmasti maistuukin ikävältä ja varmasti miellyttävämpiäkin asioita voisi maistella. Suun täyttäminen voi olla aggressiivista. Ja siihen voi liittää symboleja.
Tätä kautta voidaan nähdä että karkeimmissakin väitteissä on osatotuus, mutta tuskin koko totuutta. Siksi esimerkiksi nainen, feministi ja bloggari kirjoittaa "Clarissa's blogissa" siitä että tietyt näkemykset ovat "quasi-feminism". Ja hän luettelee tiettyjä konventioita jotka eivät hänestä ole ... tyydyttäviä, vaikka ne ovat feministien esittämiä ja kohtuu yleisiä."Men who dislike giving oral sex to women are misogynist jerks.", "Men who love administering oral sex to women cannot possibly be misogynist jerks.", "Women who dislike receiving oral sex do not exist. If they do, they must be oppressed victims of patriarchy.", "Women who enjoy giving oral sex are subservient to men.", "The final destination of sperm during oral sex has ideological connotations.", "A true marker of whether a man is a feminist is how enthusiastically he gives oral sex to a woman and how willing he is not to ask for oral sex to be administered to him." Nämä kuvaukset ovat siis liian tiukkoja ja valtaosa feministeistäkin pitää niitä tarpeettoman pitkällevietyinä. Mutta nuo esitetyt edustavat sitä kulmaa jota kuitenkin esiintyy feminismin nimellä.
Paheksuvassa kulmassa ongelmana on se, että niissä on Poen laki hyvin vahvana. Demonstranttina auttaa (toivon mukaan) ironisesti nimetty "I blame patriarchy" -blogi. Ironisuuteen (toivon mukaan) viittaavat toki sellaiset lauseet kuin debatin kovuuden yhteyteen liitetyt "Some of you even argued that blow jobs are the dudely equivalent of cunnilingus. But then someone actually used the word ‘cum’." Lisäksi erimielisyys nähdään sensuurina eikä sananvapautena "I am chastened. I’d forgotten that when it comes to sex, it is the duty of the radical feminist to shut the fuck up. Sex, which, along with religion, is the new religion, is sacrosanct territory. It is anti-feminist to point out the ideological problems with certain patriarchal sexbot traditions because so many women enjoy patriarchal sexbot traditions." Lopussa on klassinen halpa sarkasmi, joka kyllä yleensä karsii toivoa vitsikkyydestä ja vihjaa että vaikka kirjoittaja sanoisi "vitsi, vitsi" niin hän on enintään värittänyt omia mielipiteitään ja väistelee sitä että on tullut sanoneeksi mitä ajattelee. "We all know that in a patriarchy, (and by ‘patriarchy’ I mean a social order in which all women are subject, by universal agreement, to all men), on accounta the power differential, all relationships with men are inherently inequitable. Except, it turns out, relationships wherein women suck cock! That’s when patriarchy miraculously recedes into the aether and male privilege becomes a distant memory! No woman was ever so free as the woman with a mouth full of throbbing gristle! How could I have been so blind? Less blaming and more cocksucking, that’s my new motto! Mystery solved! The struggle is over!"
Onneksi paheksunnassa on asteita. Ja minusta huomattavasti terveempää on lähestyä asiaa "puolipaheksuvalla" tavalla. Feministe -blogissa asiaa ... kielellistetään ... seuraavalla tavalla ; "I’m no fan of shaming women for their sexual choices. I think it’s absolute bullshit to call one’s feminism into question because she gives head, or because she enjoys BDSM, or because she engages in whatever other “Patriarchy-approved” sex practice. If I can be a feminist in my make-up, skirts and toe-pinching stilletos, then you can certainly be one while you orally pleasure your male partner." Eli kirjoittaja ei kutsu suihinottajia ei-feministeiksi. (Joka on tiettävästi tapa luokitella hyviin ja pakanoihin.) Tässä pahuutena on kuitenkin se, että se hyökkää sisaruutta kohtaan. "I take serious issue with the sister-shaming" ... "But. While my feminism allows freedom in our choices, and while my feminism never shames the individual women who make those choices, it does require that we examine the system in which those choices are made. And sexual choices aren’t immune to scrutiny." eikä se että nuo mainitut piirteet eivät voisi olla yhteydessä miesten harjoittamaan valtapeliin. "A simple fact is that lots of people get off on sexual power - overpowering someone, or feeling overpowered. That’s obviously not the entire issue with blowjobs, but in some situations it’s certainly part of it, just as its part of any sex act. Porn is the extreme example, where male power over women is routinely eroticized to increasingly troubling levels (rape porn, etc). And in our individual sex lives, many of us get off on displays of power, small and large." Kykenen ymmärtämään ja hyväksymään tämänlaatuisen ajattelun huomattavasti paremmin.
Kuitenkin heiltä löytyy vastauksia ja teorioita siihen "Why Men Love Blowjobs?" Ja nämä vastaukset eivät ole kovin tuomitsevia. Teorioita esitetään hyvin laidasta laitaan. Esimerkiksi nähdään että
* Penis jollain tavalla erityisesti määrittää miehen tai jopa on tämä mies. Joten suihinotosta kieltäytyminen kategoriseti olisi jonkinlainen hylkääminen. Tai siihen suostuminen olisi jotenkin erityinen tämän miehekkyyden hyväksyminen.
* Kyseessä voi olla yhteydentunne.
* Penis on hyvin herkkä joten kyseessä on luottamusta vaativa naisen armoille asettuminen.
...
Voiko pornolla olla jotain sanottavaa?
Pornografiassa suihinottokuvat ovat hyvin yleisiä. Tämä on hyvin erikoista. Koska evolutiivisesti halusta laueta suihin ei ole kovin suurta lisääntymiseen liittyvää merkitystä. On tavallaan hämmentävää että pornografiassa on niin paljon suihinottokuvia. Ja että niitä katsovat nimenomaan miesyleisö. Olisi kenties jossain määrin ymmärrettävää että naiskatsoja haluaisi jotenkin välttää raskautta ja pitää seksuaalisuutta ennen kaikkea hauskanpitona. Toisaalta miehenä uskallan sanoa että ehkäisyn valvominen on jonkinlainen murhe ja tätä kautta suihinotto voi korostaa myös miehellä viihteellisyyttä ja huolettomuutta. Jota yleensä kaivataan pornossa enemmän kuin kuvitelmaa pitkäaikaisesta parisuhteesta ja perheestä sen tyttöystävän kanssa jonka sukunimi on .jpg. Suihinottokuvat ovatkin usein hyvin leikillisiä. Ne eivät yleensä ilmennä alistamista tai väkivaltaa. Tämä viehättäneekin miehiä ja tämänlaiset kuvat saavat klikkejä. (Koska muuten kuvat olisivat luultavasti toisenlaisia.)
Toisaalta suihinottokuvat ovat sellaisia että niihin voidaan liittää siemensyöksyn näkeminen. On tavallaan hämmentävää että tämä on hyvin tärkeä osa pornokonventioita. (Jos siis ajattelee asiaa biologisen lisääntymisen kannalta sellaisella jyrkkyydellä johon vain selibaattiin lupautunut tiukkapipoinen katolinen pastori voi. On tämä toki kiinnostavaa jos asiaa mietitään puhtaasti evolutiivisestikin. Se kun tuijottaa kelpoisuutta ja sitoo sen lisääntymiseen lähes yhtä tiukkapipoisesti. Mutta ei toki aivan yhtä tiukasti.) Se on kenties jonkinlainen "samastumistodiste". On helpompaa kokea jota näkee. Kasvoille tai rinnoille laukeaminen on siis kenties demonstraatio siitä että tapahtuma on jotenkin oleellisesti ollut aito. (Ja epäuskottavasti halu saastata naista. Jos näin olisi, konteksti olisi väkivaltaisempi tai aggressiivisempi.)
Naisten suihinoton kohdalla kuva on itse asiassa mutkikkaampi. Suihinottoa näkyy paljon hyvin "pehmopornoisessa kuvissa". Suihinotto on vahvemmin hardcorea, ja perustuu siihen että suihinotto nähdään. Mutta pehmeämmässä erotiikassa miehen pää on kätevä siihen että asioita itse asiassa kätketään. Tätä kautta naiselta suihin ottaminen näyttää korostavan suihinoton intiimiyttä vielä vahvemmin kuin miehillä. Ja koska näitäkin kuvia miehet katsovat, se lähettää viestiä joka ei ole läpeensä paha.
Toisaalta suihinottoa näkyy oleellisena osana kolmen kimppaa. Yhteys on tietenkin ymmärrettävä. Jo neoliittisessa taiteessa on kuvattu ns "hummeria" jossa on nainen joka ottaa suihin mieheltä samalla kun toinen mies penetroi häntä. Modernina aikana myös FFM -kombinaatio on suosittu. Eli kaksi naista on yhden miehen kanssa ja tämän vuoksi toinen nainen on tietenkin suuhoidon saajana. Ihan sen takia että miehellä on yksi penis, eikä edes kaksihaarainen sellainen. Ryhmäseksi on hyvin hankala konteksti. Se tulkitaan hyvin helposti siten että jos mies on kahden naisen kanssa niin se korostaa miehen valloituskykyä ja on täten naista alistava. Kun taas jos kuvassa on kaksi miestä ja nainen niin kyseessä on miesdominanssi joka saadaan pelkällä lukumäärällä. Tosimaailma ei liene näin mustavalkoinen ja kokonaisuudet toimivat "molempiin suuntiin".
Mutta sitten onkin huomattava että naisten suihinotossa on yleinen dominointikulma. Facesitting ei ole aina lempeää. Nainen voi dominoida miestä ja jättää tämän tyydyttämättä. Tämä viittaa siihen että naiselta suihinottamisessa on olemassa vahva aggressiivinen kulma. Joka voidaan itse asiassa heijastaa "muinaiseen roomaan", jaotteluun ottajasta ja antajasta. Tässä mielessä suihinotto voi olla myös naisen suunnalta melko vahvaa dominointia. Eri asia on tietenkin se, haluavatko miehet tälläistä katsoa. Ilmeisesti aika moni haluaa.
Kiinnostavaa onkin se, että jossain määrin sukupuolielimet ovat erilaisia. Ja näin miehiltä imemiseen liittyy siemenneste ja kysymykset nielemisestä ja sylkemisestä. Lisäksi penis tunkeutuu suuhun ja kenties jopa kurkkuun tavalla joka voi olla aggressiivinen. Kuitenkin on yleistä että nainen on domina pakottamalla miestä suuseksiin. Ja toisaalta kun domina sitten ottaa suihin, siihen liittyy purentakulma. Nainen ei olekaan samalla tavalla riskissä. Periaatteessa jos dominamies on kurkkuun tunkemisineen liian aggressiivinen, nainen voi kostaa hyvin helposti suoraan miehisyyteen. Naiselle vastaavaa ei varmasti pysty tekemään. Näitä eroja pornografia varmasti käyttääkin hyväkseen sen erikoisimmissa perversioissa.
keskiviikko 15. heinäkuuta 2015
Puhdas pöytä ; Eli muutamia moderneja uudelleensyntymistarinoita
Jeesuksen aikana messiastarinaksi riitti se, että kuoli ja sitten tulikin takaisin. Nykyaikana kaikesta pitää tehdä vaikeaa. Batmanelokuvan "Dark Knight Rises" kuvaa Two-Facea joka lähtee elokuvan alussa liikenteeseen lakituvan kautta toimivana "valkoisena ritarina", jolle Batmanin "musta ritari" on sitten psykoottisena vastavoimana. Harvey Dent ei kuitenkaan paljastu paremmaksi kuin Batman. Vaan muuttuu "kaksnaamaksi" räjähdyksessä. (Nimitys on hieman hassu koska "puolinaama" olisi kenties osuvampi.) Ja elokuvan lopuksi hän kuolee yhtä runneltuneena kuin Jeesus, kuitenkaan heräämättä takaisin. Paitsi tietenkin ideaalina josta on siivottu kaikki se ryönä mitä "kaksnaama" elokuvassa sitten tekikään. Tätä ideaalia sitten palvotaan ja hänen nimiinsä asetetaan sittemmin esimerkiksi uusia lakeja.
Moderni kohtukokemus se vasta kauhea onkin.
Jos otamme "Fifty Shades of Grey" -teoksen, voidaan siinä huomata se, että se ei ole romanttinen tarina. Businessmies Christian Gray ei ole kovin kristillinen, eikä harmaa hiirulainenkaan. Hän itse asiassa manipuloi ilkeästi heikkoa ja tahdotonta ja identiteetiltään epävarmaa naista omaksi henkilökohtaiseksi fetissintoteutusorjakseen.
On mielenkiintoista miten Greyn henkilökohtainen seksiluola on punainen. Se onkin kohtumetafora. (Kirja itse asiassa esittää vertauksen aivan kirjoitettuna, koska alleviivaaminen.) Siinä missä kahlinta (tässä tapauksessa sekä metaforisesti että konkreettisesti) yleensä tulkitaan vangitsemiseksi ja lokeroimiseksi, voidaan jopa sanoa että Grayn ikävä luola takoo Anastasiasta esiin hänet itsensä. Henkenä on se, että tämänlainen dramaattinen kyykytys voi herättää itsesuojelun kautta itsen. Jossain vaiheessa sitä vain saadaan "enough is enough" -hetki. (Joka tunnetusti on kypsä tapa rakentaa omaa identiteettiä.) Voidaan siis ajatella että Anastasia on lapsenkaltainen ja hän menee kohtuun kehittymään jotta voisi tulla ulos aikuisena. Kaikki sosiopatia on vain sitä limaa ja verta joka synnytykseen noin tosimaailmassakin kuuluu. Prosessin jälkeen Anastasia ymmärtää että hänellä on valtaa paitsi seksissä niin myös maailmassa.
Mutta kyllä miehetkin osaavat. Jos katsotaan "Fight Clubia", siinäkin on hyvin samanlaisia teemoja kuin "Fifty Shades of Greyssä". Siinäkin ympäröivä maailma kahlitsee päähenkilön odotuksiin. "Fight Clubissa" ei tosin yritetä väkisin lokeroida ihmisiä outouteen ja vierauteen, sen teemana on nimenomaan se että useille ihmisille on näppärää ostaa identiteetti ja minuus erilaisten brändituotteiden kautta. Sen tekeminen itse on sitten rankkaa. Tässä tavallisuus luo tylsän ja onton ja tätä kautta huonon elämän. (Eikä mielenvikaisuuteen ponnistavalla tasolla poikkeavaa ja liiankin dramaattista elämää joka on huono sitten sen vuoksi.) Tässäkin eheytymistä haetaan traumasta. Tappelusta. Ja muusta konfliktista, sillä se mikä alkaa "Fight Clubina" jatkuu "Project Mayhemina" joka on "Fight Club" mutta räjähteillä ja tuliaseilla. Mielikuvitusystävä Tyler hoitaa Christian Grayn työt, sillä mies on itsenäinen eikä tarvitse ulkopuolista tahoa pilatakseen elämäänsä.
Molemmissa maailmoissa luokittelu luo frustraation, eläimellinen alkutila palauttaa tämän tilaan jossa ihminen on monien mukaan avoimemmin mielenvikainen kuin alussa. Mutta on jotenkin sisäistänyt ja hyväksynyt tämän joten tätä hulluksi tulemista voidaan sitten kutsua vapaudeksi. Uudelleensyntymisen teemat ovat siitä erikoisia että ne tekevät kohdusta - tuosta perinteisesti rauhalliseksi autuudeksi kuvattu sikiönlilintäpaikasta - sen verran väkivaltaisen paikan että mieleen voi nousta asiallisia kysymyksiä siitä miten nykyajan ihmiset sikiöitä siellä kohduissa oikein kohtelevat.
Tästä saadaan karkea erottelu vanhanaikaiseen ja nykyaikaiseen uudelleensyntymistarinaan.
Vanhanaikainen uudelleensyntymistarina kertoo Siddharta Gautamasta. Hänen kerrotaan olleen syntymärikas. Hän syntyi onnelliseen 1%:n. Shakya-heimon ylhäisöperheen poikana hän eli nuoruutensa ylellisyydessä. Sitten hän näki köyhiä ja sairaita. Tämä oli shokki, trauma ja ahdistus. Hän luopui rikkauksistaan ryhtyäkseen hengelliseksi etsijäksi. Tämän jälkeen hän valaistui. Tuli hahmoksi joka tunnetaan Buddhana.
Tarina on hyvin samanlainen kuin toisen tunnetun ja kenties tärkeämmän hengellisen hahmon. (Ihan kuin kyseessä olisi kaava jollekin tarinalle eikä tosiasioiden ehdoton kuvaus.) Mutta moderni uudelleensyntymistarina on enemänkin kertomus Bruce Waynesta joka syntyi myös varakkaisiin onnellisiin olosuhteisiin jossa hänellä oli henkilökohtainen hovimestari, valtava linnamainen huvila jossa oli luolastojärjestelmä. Idylli murtui kun hän näki omien vanhempiensa kuolevan. Siksi hänkin teki kuten Siddharta Gautama, eli osti varoillaan hirveän määrän teknologiaa ja lähti vetämään köyhempiä kansanosia turpaan. Hänet tunnetaan Batmanina. (Eli hahmona jonka seikkailuista tämä blogaus alkoi.)
Moderni kohtukokemus se vasta kauhea onkin.
Jos otamme "Fifty Shades of Grey" -teoksen, voidaan siinä huomata se, että se ei ole romanttinen tarina. Businessmies Christian Gray ei ole kovin kristillinen, eikä harmaa hiirulainenkaan. Hän itse asiassa manipuloi ilkeästi heikkoa ja tahdotonta ja identiteetiltään epävarmaa naista omaksi henkilökohtaiseksi fetissintoteutusorjakseen.
On mielenkiintoista miten Greyn henkilökohtainen seksiluola on punainen. Se onkin kohtumetafora. (Kirja itse asiassa esittää vertauksen aivan kirjoitettuna, koska alleviivaaminen.) Siinä missä kahlinta (tässä tapauksessa sekä metaforisesti että konkreettisesti) yleensä tulkitaan vangitsemiseksi ja lokeroimiseksi, voidaan jopa sanoa että Grayn ikävä luola takoo Anastasiasta esiin hänet itsensä. Henkenä on se, että tämänlainen dramaattinen kyykytys voi herättää itsesuojelun kautta itsen. Jossain vaiheessa sitä vain saadaan "enough is enough" -hetki. (Joka tunnetusti on kypsä tapa rakentaa omaa identiteettiä.) Voidaan siis ajatella että Anastasia on lapsenkaltainen ja hän menee kohtuun kehittymään jotta voisi tulla ulos aikuisena. Kaikki sosiopatia on vain sitä limaa ja verta joka synnytykseen noin tosimaailmassakin kuuluu. Prosessin jälkeen Anastasia ymmärtää että hänellä on valtaa paitsi seksissä niin myös maailmassa.
Mutta kyllä miehetkin osaavat. Jos katsotaan "Fight Clubia", siinäkin on hyvin samanlaisia teemoja kuin "Fifty Shades of Greyssä". Siinäkin ympäröivä maailma kahlitsee päähenkilön odotuksiin. "Fight Clubissa" ei tosin yritetä väkisin lokeroida ihmisiä outouteen ja vierauteen, sen teemana on nimenomaan se että useille ihmisille on näppärää ostaa identiteetti ja minuus erilaisten brändituotteiden kautta. Sen tekeminen itse on sitten rankkaa. Tässä tavallisuus luo tylsän ja onton ja tätä kautta huonon elämän. (Eikä mielenvikaisuuteen ponnistavalla tasolla poikkeavaa ja liiankin dramaattista elämää joka on huono sitten sen vuoksi.) Tässäkin eheytymistä haetaan traumasta. Tappelusta. Ja muusta konfliktista, sillä se mikä alkaa "Fight Clubina" jatkuu "Project Mayhemina" joka on "Fight Club" mutta räjähteillä ja tuliaseilla. Mielikuvitusystävä Tyler hoitaa Christian Grayn työt, sillä mies on itsenäinen eikä tarvitse ulkopuolista tahoa pilatakseen elämäänsä.
Molemmissa maailmoissa luokittelu luo frustraation, eläimellinen alkutila palauttaa tämän tilaan jossa ihminen on monien mukaan avoimemmin mielenvikainen kuin alussa. Mutta on jotenkin sisäistänyt ja hyväksynyt tämän joten tätä hulluksi tulemista voidaan sitten kutsua vapaudeksi. Uudelleensyntymisen teemat ovat siitä erikoisia että ne tekevät kohdusta - tuosta perinteisesti rauhalliseksi autuudeksi kuvattu sikiönlilintäpaikasta - sen verran väkivaltaisen paikan että mieleen voi nousta asiallisia kysymyksiä siitä miten nykyajan ihmiset sikiöitä siellä kohduissa oikein kohtelevat.
Tästä saadaan karkea erottelu vanhanaikaiseen ja nykyaikaiseen uudelleensyntymistarinaan.
Vanhanaikainen uudelleensyntymistarina kertoo Siddharta Gautamasta. Hänen kerrotaan olleen syntymärikas. Hän syntyi onnelliseen 1%:n. Shakya-heimon ylhäisöperheen poikana hän eli nuoruutensa ylellisyydessä. Sitten hän näki köyhiä ja sairaita. Tämä oli shokki, trauma ja ahdistus. Hän luopui rikkauksistaan ryhtyäkseen hengelliseksi etsijäksi. Tämän jälkeen hän valaistui. Tuli hahmoksi joka tunnetaan Buddhana.
Tarina on hyvin samanlainen kuin toisen tunnetun ja kenties tärkeämmän hengellisen hahmon. (Ihan kuin kyseessä olisi kaava jollekin tarinalle eikä tosiasioiden ehdoton kuvaus.) Mutta moderni uudelleensyntymistarina on enemänkin kertomus Bruce Waynesta joka syntyi myös varakkaisiin onnellisiin olosuhteisiin jossa hänellä oli henkilökohtainen hovimestari, valtava linnamainen huvila jossa oli luolastojärjestelmä. Idylli murtui kun hän näki omien vanhempiensa kuolevan. Siksi hänkin teki kuten Siddharta Gautama, eli osti varoillaan hirveän määrän teknologiaa ja lähti vetämään köyhempiä kansanosia turpaan. Hänet tunnetaan Batmanina. (Eli hahmona jonka seikkailuista tämä blogaus alkoi.)
lauantai 20. kesäkuuta 2015
Romanttinen?
"I feel the color in my cheeks rising again. I must be the colour of the communist manifesto."
("Fifty Shades of Grey")
"Fifty Shades of Grey" -elokuva on melko karu. Sitä levitetään sadomasokistisena, mutta se on seksipuolellaan yllättävän mieto. Itse asiassa hämmentävän mieto. Niin mieto että siitä voidaan aivan täysin laskea leikkiä. Elokuva on nimittäin täynnä manipuloinnissa käytettyjä keinoja. Elokuvan Christian Gray soveltaa uskonnollisten kulttien aivopesumenetelmiä.
Ymmärrettävää olisi, että joku pitää sadomasokismista. Tälläinen tiedostava nainen voisi käsittää manipuloinnin ja pitää siitä. (Tosin en tiedä mitä hän saa tuon elokuvan ... käytännössä jostain muusta kuin sadomasokismista.) Mutta ei. Jostain syystä löytyy sellainen pääasiassa naisista koostuva ihmisryhmä, jonka mielestä elokuva on romanttinen. Elokuva on suosittu naisten parissa jotka ovat varttuneemmille kuin teinit. Ja sitä pidetään jostain syystä romanttisena. Tämä on hämmentävää. Kenties syynä on se, että ihmisiä ei koulita manipulointimenetelmiin. Manipulointi toimii juuri sen takia että sen voi sekoittaa johonkin muuhun. Tämä muistuttaa siitä että kultteihin tai aivopesuun astuakseen ei tarvitse olla tyhmä.
Tämä varomattomuus voi olla kenties jopa kulttuurissa. Ja miksipä ei olisi ; "Fifty Shades of Grey" alkoi "Twilight" -sarjan fanitekstinä ja sittemmin se muutti lähinnä nimet ja miljöön. Myös Twilightissä oli havaittavissa hyväksikäyttävän miehen ideaali. Ja moni piti sitäkin romanttisena, erittäin romanttisena. Ja se oli myös suosittu, teinitytöt pitivät tätä jotenkin ihanana. Kenties siksi että he kiinnittivät huomiota detaljeihin eivätkä kokonaisuuteen.
Ja itse asiassa tarkemmin ajatellen monissa romanttisissa komedioissa on melko kauheita mieshahmoja. ; Esimerkiksi häihin hyppääminen dramaattisen puheen kanssa viittaa että nainen nähdään jonain päättämättömänä olentona joka sitten voidaan manipuloida puolelle periaatteessa tempulla. Ikään kuin häihin mentäisiin hyvin pienellä harkinnalla ja tunteella.
Tämä yhteys saattaa kertoa siitä miksi moni mies ei pidä romanttisista elokuvista. Nainen voi ajatella että nämä miehet on kasvatettu siihen että voisi olla herkkä, lälly ja epämiehekäs mies. Ja siksi kenties miestä pitää kouluttaa elämään maailmassa jossa herkkyys ei olekaan epämiehekästä. Mutta luultavasti moni mies kokee vain että nämä temput ovat feikkiä. Romanttinen ja manipuloiva sosiopaatti kun ei oikeassa elämässä kulje monienkaan mielessä kovin lähellä toisiaan.
Mutta kenties kulttuurimme opettaakin naisia olemaan "herkkiä" siten että heitä kannustetaan olemaan varomattomia ja kiinnittämään paljon huomiota detaljeihin ja niiden estetiikkaan ilman tätä laajempaa kokonaisuutta. Kenties heille ei kouluteta varovaisuutta. Miehille sen sijaan opetetaan että heidän täytyy olla machomiehiä joista sorretaan internetin keskustelupalstoja myöten. Elämässä pitää siksi varoa ja taistella. Maailmassa olevien vaarojen ja seikkailun ja pärjäämisen korostaminen johtaa siihen että manipulointi ja epäily ja epäluottamus ovat vahvemmin päähän taottuja.
Kenties tässä on yhteys siihenkin että naiset ovat harvemmin ateisteja ja korostavat miehiä useammin hengellisyyttä. Kenties moni mies on koulittu maailmaan jossa korostetaan sitä että kulttiin joutuminen on riski.
Mutta toisaalta. Ovathan monet romanttiset elokuvat romantiikkaa. Jos ei goottiromantiikkaa niin ainakin kauhua.
("Fifty Shades of Grey")
"Fifty Shades of Grey" -elokuva on melko karu. Sitä levitetään sadomasokistisena, mutta se on seksipuolellaan yllättävän mieto. Itse asiassa hämmentävän mieto. Niin mieto että siitä voidaan aivan täysin laskea leikkiä. Elokuva on nimittäin täynnä manipuloinnissa käytettyjä keinoja. Elokuvan Christian Gray soveltaa uskonnollisten kulttien aivopesumenetelmiä.
Ymmärrettävää olisi, että joku pitää sadomasokismista. Tälläinen tiedostava nainen voisi käsittää manipuloinnin ja pitää siitä. (Tosin en tiedä mitä hän saa tuon elokuvan ... käytännössä jostain muusta kuin sadomasokismista.) Mutta ei. Jostain syystä löytyy sellainen pääasiassa naisista koostuva ihmisryhmä, jonka mielestä elokuva on romanttinen. Elokuva on suosittu naisten parissa jotka ovat varttuneemmille kuin teinit. Ja sitä pidetään jostain syystä romanttisena. Tämä on hämmentävää. Kenties syynä on se, että ihmisiä ei koulita manipulointimenetelmiin. Manipulointi toimii juuri sen takia että sen voi sekoittaa johonkin muuhun. Tämä muistuttaa siitä että kultteihin tai aivopesuun astuakseen ei tarvitse olla tyhmä.
Tämä varomattomuus voi olla kenties jopa kulttuurissa. Ja miksipä ei olisi ; "Fifty Shades of Grey" alkoi "Twilight" -sarjan fanitekstinä ja sittemmin se muutti lähinnä nimet ja miljöön. Myös Twilightissä oli havaittavissa hyväksikäyttävän miehen ideaali. Ja moni piti sitäkin romanttisena, erittäin romanttisena. Ja se oli myös suosittu, teinitytöt pitivät tätä jotenkin ihanana. Kenties siksi että he kiinnittivät huomiota detaljeihin eivätkä kokonaisuuteen.
Ja itse asiassa tarkemmin ajatellen monissa romanttisissa komedioissa on melko kauheita mieshahmoja. ; Esimerkiksi häihin hyppääminen dramaattisen puheen kanssa viittaa että nainen nähdään jonain päättämättömänä olentona joka sitten voidaan manipuloida puolelle periaatteessa tempulla. Ikään kuin häihin mentäisiin hyvin pienellä harkinnalla ja tunteella.
Tämä yhteys saattaa kertoa siitä miksi moni mies ei pidä romanttisista elokuvista. Nainen voi ajatella että nämä miehet on kasvatettu siihen että voisi olla herkkä, lälly ja epämiehekäs mies. Ja siksi kenties miestä pitää kouluttaa elämään maailmassa jossa herkkyys ei olekaan epämiehekästä. Mutta luultavasti moni mies kokee vain että nämä temput ovat feikkiä. Romanttinen ja manipuloiva sosiopaatti kun ei oikeassa elämässä kulje monienkaan mielessä kovin lähellä toisiaan.
Mutta kenties kulttuurimme opettaakin naisia olemaan "herkkiä" siten että heitä kannustetaan olemaan varomattomia ja kiinnittämään paljon huomiota detaljeihin ja niiden estetiikkaan ilman tätä laajempaa kokonaisuutta. Kenties heille ei kouluteta varovaisuutta. Miehille sen sijaan opetetaan että heidän täytyy olla machomiehiä joista sorretaan internetin keskustelupalstoja myöten. Elämässä pitää siksi varoa ja taistella. Maailmassa olevien vaarojen ja seikkailun ja pärjäämisen korostaminen johtaa siihen että manipulointi ja epäily ja epäluottamus ovat vahvemmin päähän taottuja.
Kenties tässä on yhteys siihenkin että naiset ovat harvemmin ateisteja ja korostavat miehiä useammin hengellisyyttä. Kenties moni mies on koulittu maailmaan jossa korostetaan sitä että kulttiin joutuminen on riski.
Mutta toisaalta. Ovathan monet romanttiset elokuvat romantiikkaa. Jos ei goottiromantiikkaa niin ainakin kauhua.
maanantai 23. helmikuuta 2015
Olenko minä heteroseksuaali?
 |
| Jos työmatkani varrella on naissiluetilla itseään mainostava sadomasokistisia palveluja tarjoavan dominan palveluyritys, niin onko tämä silhuetti jonkinlaista perverssiä "lesbosaatiota"? |
Käytän sitaattioikeutta ja nostan esiin sen miten Katri Salminen on "Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittoa -ryhmän kootut aivopierut" -ryhmässä korostanut seuraavaa "Kyllä media leimaa nykyään kaikki heterosuhteet perversseiksi. Se leffa, 50 Shades of Grey esimerkiksi. Kaikenlaista luonnotonta tungetaan jo heteroidenkin makuuhuoneeseen! Ja tästä laista on tullut monelle peräti perseraiskattu olo. Avioliiton pyhyys meni siinä. Kun sopimusehtoja muutetaan, heteroiden avioliitot mitätöityvät ja jonkun voi olla pakko mennä homoliittoon! Saati että miten pahalta tuntuu kun nyt joku voi harrastaa makkarissa muutakin kun lauantaiseksiä saunan jälkeen. Esim. homoutta. Oli itsestäänselvää että ennen lakimuutosta homot homoilivat vähemmän. Ja kaikki tv-sarjat... Missään ei enää näe heterorakkautta. Homosaatio on vallannut median."
Katsotaanpa Salmisen määritelmää tarkemmin.
Hänestä media on täynnä homosaatiota, missään ei näe heterorakkautta. Ja mediassa "Fifty Shades of Grey" edustaa tätä seksuaalista mediaa. Ajatus on erikoinen. Sillä kyseinen elokuva pitää sisällään tarpeettomankin paljon naisen ja miehen välistä seksiä. Eli se on by definition heteroseksiä eikä ainakaan homoseksiä. Tämä on tietenkin hyvin järjetöntä.
Mutta Salmisen ajatuksista löytää sen ytimen kun miettii miten hän itse asiassa määrittelee heterouden. Hän nostaa ytimeen "heterorakkaus" -sanaparin. Tämä on kiehtova uuskäsite jonka kautta voidaan ymmärtää monia asioita. (Kuten aiemmin käyttämäni "liian homoa" -sanapari.) Tässä ei ole kyseessä siitä että nainen ja mies harrastavat keskenään seksiä. Kysymys ei ole vain sukupuolesta. Heteroseksuaalisuus ansaitaan "heterorakkaus" -käsitteellä joka on hyvin tietynlaista. Heteroseksuaalinen sadomasokismielokuva on loukkaus, koska se on vääränlaista heteroseksuaalisuutta.
On mielenkiintoista huomata että "Fifty shades of Grey" on eräänlainen nykyajan "Emmanuelle". Eli masturbointimateriaalia heteroille, etenkin heteronaisille, kenties jopa etenkin meksikolaisille heteronaisille. Elokuva ei siis yritä tehdä propagandaa jossa esitettäisiin että heterous olisi sadomasokismia ja sadomasokismi sikaperverssiä ja pahaa. Päin vastoin, siinä tuodaan esille uudenlaisia ajatuksia siitä miten heteroseksuaalisuus on laajempi ja kiinnostavampi asia kuin kliininen suunnilleen vaatteet päällä harjoitettu seksi jonka ainoana tavoitteena on lapsen siittäminen ja kaikki tästä poikkeava on syntiä.
Salmisen määritelmä siis tarkoittaa että heteroseksuaalinen sadomasokismi ei ole heteroseksuaalisuutta vaan loukkaus heteroseksuaalisuutta kohtaan. Kaikki mikä vääristää "heterorakkautta" pitää sisällään homoseksuaalisen elementin olipa se sitten samaa vai eri sukupuolta edustavien kanssa harjoitettuun seksiin ajamista. (Joka on hyvin lähellä sitä että metroseksuaalinen ihonhoito ja hajustaminen ja pukeutuminen on "liian homoa" vaikka sillä kaikella metroseksuaalisuudella yritettäiisiin päästä naisten pöksyihin.) Tämä onkin kiinnostava asia.
Media ja "heterorakkaus"
Sillä hyvin monesti näyttää olevan niin että "homosaatiosta" puhuvat esittävät että julkisuudessa ei ole mitään heteroseksuaalista. Tämä on erikoista koska kun olen viimeksi katsonut, niin elokuvissa on käytännössä aina heteroseksuaalinen pari. Usein peräti hyvin monogaaminen. Toki tämä johtuu osittain mieltymyksistäni. Esimerkiksi "The Last of the Mohicans" on heteroseksuaalinen elokuva, mutta se on kohtuu vanha. Toisaalta olen katsonut viikonloppuna "The Legend of Hercules" -elokuvan jossa oli monogaamista heteroutta. Samoin "Green Lantern" oli paitsi todella huono elokuva niin myös heteroseksuaalinen pussailuineen. "Pathfinder" oli toki siinä mielessä perverssi että siinä oli sekoitettu rotuja, mutta jos eurooppalaisen ja intiaanin välinen suhde sallitaan niin voidaan huomata että suhde on kuitenkin heteroseksuaalinen. "Delivery man" -elokuvassa käydään runkkaamassa spermapankkiin, mutta ytimessä on kuitenkin heteroseksuaalinen ydinperhe. Ja nämä ovat vain elokuvia jotka katsoin viime viikonloppuna. En ole valikoinut niitä muuten kuin sillä että olen ne viimeksi katsonut.
Sama kattaa kulttuurin laajemminkin "Nälkäpelissä" sankaritar on heteroseksuelli. "Twilight" on jopa korostetusti kristillisen seksuaalietiikan allegoria. On siis vaikeaa ymmärtää että miten niin nykyelokuvissa ei koskaan nähdä heteroseksuaalisuutta ja sellaisen parisuhteen ihailua. On vaikeaa pitää yllä väitettä heterouden näkyvyydestä, paitsi jos on niitä uskovaisia joiden mielestä televiso on Saatanan Sontaluukku jollaista ei pidä lainkaan katsoa. Jos ei näe yhtään elokuvaa niin voi helposti pitää mielikuvaa siitä että heteroseksuaalisuutta ei ole elokuvissa.
Mutta kaikki tämä on tietysti väärää seksuaalisuutta. Sillä se oksentaa heteroseksuaalisuuden päälle olemalla "perverssiä". Perverssiksi sen tekee jo julkisuus. Tämä näkyy siinä miten nämä moralismitahot käsittelevät heteroseksuaalisuutta julkisuudessa. Silloin puhutaan "yhteiskunnan yliseksualisoinnista". Jos joku myy alusvaatteita rintavilla kuvilla, tätä ei nähdä heteroseksuaalisuuden mainostamisena. Ei vaikka kuvaan melkoisen usein ympätäänkin myös hymyileviä miehiä. Naisten meikkimainoksissakin nähdään miten naisen meikki kestää sään, tuulet ja ankarat suutelot. Mies pitää saada kuvaan. Tätä ei nähdä "heteropropagandana" vaan "yhteiskunnan yliseksualisoitumisena". Joten tämän jälkeen on melko selvää miksi missään ei nähdä heteropropagandaa mutta kaikkialla nähdään homopropagandaa. Tässä näkökulmassa edes "Twilight" ei näytä "heterorakkautta" joten se on kauheaa yliseksualisointia. (Ja kun katsotaan kaikkia niitä paidattomia miehiä tuossa em. elokuvasarjassa, niin onhan se "liian homoa".)
Tämä kokonaisuus on kenties hyvä tiedostaa.
Nykyajan homoseksuaalisuuskeskustelussa ytimessä näyttää olevan ajatus sensuroituna uhrina olemisesta. Ja usein tässä näyttää olevan se, että kadulla kävelevä heteropari joka pussaa ei mainosta heteroutta, kun taas kadulla suuteleva homo mainostaa homoutta. Osittain syynä on se, että jos heteroseksuaalisuutta näyttää julkisuudessa niin se on heteroseksuaalisuuden ryvettämistä. Sillä julkinen suutelu on yliseksualisointia ja muutenkin kiusallista. Tämä määrittelytapa kuitenkin lähinnä tekee heteroseksuaalisuuden mainostamisesta mahdotonta. Heteroutta voidaan lähestyä vain seksittömästi perhekonseptin kautta. Heti kun siinä on se "seksuaalisuus" -osio se muuttuu "yliseksualisoinniksi" jota ei enää osata liittää heteroseksuaalisuuteen. (Siksi "heterorakkaus" onkin hyvä. Se ilmentää jotain hyvin aseksuaalista jossa on tietynlainen ulkoisista merkeistä koostuva perhe-elämä ja jossa on jonkinlainen mysteeri että miten ne lapset siihen perheeseen tulevat. Ainakaan asiasta ei voida julkisesti puhua koska se olisi epäsiveellistä ja halveeraisi hyvät heterot jonkinlaisiksi pervoiksi.)
Tämä tietenkin tekee heteroseksuaalisuudesta äärimmäisen harvinaista. Minä itse asiassa elän ihmeellisen tarkasti kristillisen monogaamisen heteroseksuaalisen ihanteen mukaista elämää. Moni kristitty joka ihaili kristillisiä arvoja on eronnut ja mennyt uudelleen naimisiin. (He myös menivät nuorempina naimisiin kuin mitä minä harrastin seksiä. Tosin tämä ei ole minun ansioni, jos tahdosta ja yrityksestä olisi ollut kiinni niin asiat olisivat kenties päin vastoin.) Mutta Salmisen kriteerit "heterorakkaudelle" ovat sen verran tiukat että en tiedä täytänkö minä niitä oikein mitenkään. Olen mieleltäni perverssi. Seksuaalisuudeltani olen mitä ilmeisimmin jonkinlainen fetisisti joka sihisee hississä. Ellen peräti pervo sellaisella tasolla että se ei ole heteroseksuaalisuutta vaan sen ryvettämistä.
Usein heteroutta puolustetaankin kaksin määrittein. Ensinnä viitataan siihen että enemmistö on heteroseksuaalisia. Silloin ytimessä on kuitenkin mies+nainen harrastavat seksiä keskenään -teema. Mutta sitten useimmiten kuitenkin heteroseksuaalisuus on jotain hyvin spesifiä, sellaista jossa mies+nainen sadomasokismia harrastamassa ovatkin homosaation asialla eivätkä heteroita lainkaan.
Tämä onkin tärkeää. Sillä Katri Salmisen kommentti liittyi keskusteluun jota käytiin Susanna Koivulan blogauksen "Päivä, jolloin avioliitosta tuli lainsuojaton" ympärillä. Siinä selitetään että ""Yksityisissä keskusteluissa monet ihmiset sanoivat minulle, etteivät uskalla enää sanoa mielipidettään ääneen. Eräs toimittaja totesi hyvin eräässä radio-ohjelmassa tähän tapaan: "miehen ja naisen välisestä avioliitosta on tehty perversio, jonka kannattamisesta on tullut häpeällistä.""
Tässä, tietenkin, sekoillaan hyvin vahvasti. Mutta tässä sekoillaan muutoinkin kuin sotkemalla seksuaalisuus, heterous ja siveys epämääräiseksi mössöksi jossa ekvivokaatiot laulavat ja jossa jokainen kerettiläinen heteroseksuaali on yhtä kuin homopropagandisti. Tässä sotketaan vainoaminen siihen että asioista keskustellaan avoimesti tavalla jossa ollaan erimielisiä näiden heterorakkauspropagandistien kanssa. Kerettiläinen joka sanoo mielipiteensä ääneen ei siis ole vain homopropagandisti, hän on myös vainoa harrastava homopropagandisti.
Heteroseksuaaliset avioliitot ovat laillisia. Niitä ei illegitimoida. Avioliittokäsitteen salliminen muillekin ei ole heteroseksuaalien oikeuksista pois. (Se on sama kuin väittäisi että se että saa valita uskontonsa ja mennä vaikka ortodoksikirkon jäseneksi olisi pois luterilaisten uskonnonvapaudesta.) Lisäksi on huomattava että jos lainsuojattomuudesta puhutaan niin tietääkseni Suomessa Homoseksuaaliset teot ovat olleet Suomessa rangaistavia vuoteen 1971. Se oli siis rikollista. Homous oli by definition lainsuojatonta. Homoseksuaalisuus lakkasi olemasta virallisesti listattu sairaus vasta vuonna 1981. "Heterorakkaudesta" ei ole tehty sairautta, saati laitonta, vieläkään. (Sadomasokismikin on siitä kiinnostava, että senkin kohdalla se määriteltiin sairaudeksi melkoisen pitkään.)
Samoin on hyvä tiedostaa että hetero-pride -kulkuetta ei kaasutettu pippurisumutteella. Homojen kulkuetta taas on kaasutettu. Muutoinkaan heteroseksuaalisuuden korostamisesta ei saa korkeintaan lutkamoralisointia. Ja tätäkin moralisointia harrastavat yleisesti juuri ne samat tahot jotka vastustavat "homopropagandaakin". (Joka toki korostaa että kyseessä ei ole mikään homofobia vaan laajempi julkisen seksuaalisuuden vastustaminen. Mikä on kiinnostavaa koska uskonnon kohdalla paheksuntaa synnyttävien asioiden piilottamista kutsutaan sekularismiksi ja nämä ihmiset yleisesti dissaavat sekularismia ihan täysillä.) Mitään oikeaa syytä pelätä ei ole. Uhristatus ja marttyyrinkruunun saaminen itselle vain on tärkeää.
Ja siksi hyvin monesti näytääkin siltä että mediassa kohkaa erilaisia heterorakkauspropagandisteja jotka aloittavat sanomisensa "esitän näkemystä jota kukaan ei esitä missään". Ja sitten seuraavaksi hän laittaa megafonin volyymit yhteentoista. Ja muiden aatetoverien joukot sitten huutavat kuorosa tätä samaa viestiä melkoisella massalla ja innolla. Mielipiteitä selvästi kuullaan. Kaikki tietävät esimerkikiksi Pasi Turusen, Tapio Puolimatkan ja Susanna Koivulan mielipiteistä. He ovat kirjoittaneet kirjoja ja saaneet tilaa mediassa.
Se mikä tässä taitaakin ahdistaa on se, että ihmisillä on sananvapaus. Eikä moni käytä tätä siihen että olisivat samaa mieltä näiden heterorakkauspropagandistejen kanssa. (Joka ei ole heterouden vastustamista. Koska normaalin ihmisen määritelmä heteroseksuaalisuudelle ei ole niin tiukka ja omituinen ..poikkeavuudessaan perverssi ... kuin näillä em. ihmisillä.) Kun joku on erimielinen ja sanoo tämän rehellisesti ääneen käyttäen muutakin kuin poliittisesti korrektia kieltä, se on hirveän loukkaavaa. Kuitenkin samalla nämä ihmiset valittavat poliittisesta korrektiudesta jossa mielipiteitä siloitellaan ja sensuroidaan eufemismein ja keskustelun välttämisien kautta. Moni "ei uskalla avautua" koska joku on asiasta ääneen erimielinen. Ja monelle tämä on se mikä ahdistaa ja ärsyttää. Ymmärrän ahdistuksen ja ärsytyksen. Mutta se on enemmän näissä ärsyyntyvissä olevaa nolostumista jonka takana on vallanhalu ja kyvyttömyys sietää erimielisyyttä. Omaa pikkumaisuutta on turhaa naamioida vainoamiseksi.
Minähän haluan lisää tissejä katukuvaan. Vaikka en ilmeisesti olekaan hetero.
torstai 12. helmikuuta 2015
Raiskaus on hauskaa?
"Fifty Shades of Grey" on avannut sadomasokismin yleisesti hyväksytyksi. NYT -liite käsitteli tätä kulttuurinmuutosta. Muutosnopeus perversiosta hauskaksi fetissiksi on tapahtunut hirveän ripeästi. "Sadomasokismi, transvestismi ja fetisismi poistettiin Suomessa tautiluokituksesta vasta vuonna 2011. Neljä vuotta sitten alistusleikkien harrastaja sai Suomessa siis vielä sairausdiagnoosin." On jossain määrin mielenkiintoista että ihmiset ovat aikaisemmin olleet sairaita ja sitten he ovat terveitä. Eivätkä he ole muuttuneet välissä, sen sijaan lääkärit ovat vain päättäneet heidän olevan terveitä.
Kiinnostavaa asiassa on tietenkin se, että asia on tasa-arvokysymyksen kannalta haasteellinen. Jossain määrin perversioiden hyväksyntä kertoo suvaitsevaisuudesta ja tätä kautta seksuaalisesta tasa-arvosta. Mutta on kuitenkin hämmentävää että naiset ovat olleet kiinnostuneita em. sadomasokismikirjasta. Sillä siinä on kuitenkin mieshahmo joka on nähtävissä heteronormatiivisena ja sovinistisena. "Alan harrastajien mielestä kirjat eivät myöskään edusta turvallista ja vapaaehtoista BDSM:n harrastamista, sillä toisin kuin kirjoissa, todellisuudessa alistaminen ja alistuminen tapahtuvat BDSM-suhteessa aina kummankin osapuolen suostumuksella." Mikä kertoo että kirjassa alistaminen ja alistuttaminen ei ole vapaaehtoista.
"Ylioppilaslehti" kuvaakin sitten kolumnimuodossa sitä miten nainen voi intoutua juurikin materiaalista joka voidaan nähdä raiskauspornoksi. Ja jossa nimenomaan nainen on alistettuna ja raiskattuna. Kolumnisti (nainen) kertookin että "Seksuaalisuuteni on ollut liian rankassa ristiriidassa sen kanssa, mitä minulle on opetettu oikeasta ja väärästä käytöksestä, toisen ja itsensä kunnioittamisesta ja tasa-arvosta sukupuolten välillä." Kolumnisti leikittelee siitä että pitäisi kenties irtautua siitä että seksifantasiat nähdään alistamisen kautta "Seksuaalisuuden historiasta kiinnostuneen hollantilaistutkijan ja homoaktivistin Gert Hekman mukaan tasa-arvon ideologiaa ei välttämättä pitäisikään tunkea jokaisen ihmisen makuuhuoneeseen. Seksillä ja tasa-arvolla ei ole tekemistä toistensa kanssa" mutta päätyy sitten kuitenkin "Aitoa tasa-arvoa vain olisi se, että voi valita vapaasti ne roolit, joissa viihtyy, sängyssä ja sen ulkopuolella. Siksi jokaisen, ja uskoakseni erityisesti jokaisen naisen, tulisi omistaa omat nautintonsa ja fantasiansa, olivat ne miten epäkorrekteja tahansa."
Tämä puoli on hyvinkin relevantti. Sillä jos mietitään raiskausta ja raiskausfantasiaa, niin ihminen näkee niiden välillä kuitenkin eron. Kuvittelun ja todellisuuden välinen ero on hyvin oleellinen ja se tekee eron roolipelaamisen ja leikkimisen ja skitsofrenian tai ääriuskonnollisuuteen vajoamisen välillä. Ihmiset kyllä tietävät eron. Haasteena tässä on sitten se, että ei ole ollenkaan tavatonta, että viihdettä tuomitaan siten kuin tätä eroa ei olisi. Suurimpana ongelmana on se, että jos tämän "ajan hengen mukaisen" ajatuksen S/M -seksuaalivähemmistöistä ottaa keskiöön, voi huomata että se itse asiassa purkaa pohjaa hyvin monelta feministiseltä keskustelukulttuurilta. Kun Sarkeesian tuomitsee tietokonepelit sovinistisina, hän tarvitsee henkeä jossa tätä eroa ei ole. Samoin kun feminismin parissa vaikkapa MacKinnon on torjumassa torjumassa pornografiaa, on viihde pakko nähdä "porttina todellisuuteen".
1: Itse asiassa tämä koskee kaikkea moralistista sensurismia. Kommunistit näkevät usein kansan propagandan kohteena jotka eivät kykene analysoimaan mediaa. Ja sitten toisaalta esimerkiksi Tapio Kangasniemi vihaa kaikkea ei-kristillistä fantasiaa. Hän kertoo "Magia lastenkirjallisuudessa" -teoksessa että. Harry Potter -kirjat sotkevat fantasian ja toden (s. 34), eivätkä ole moraalisesti yleviä (s. 40) Logiikka kaikessa sensurismissa on hyvin sama. Se nimetään suojeluksi.
Koska näkökulmani on tässä blogauksessa pääasiassa feminismiin suuntautunut, voisin ottaa tästä esiin sen, että tämänlaiset seksuaalivähemmistöasiat ovat käteviä. Sillä feminismissä on suuntauksia joissa yritetään irrottautua sukupuolinormeista. Niiden kautta on hyvin vaikeaa käsitellä esimerkiksi sukupuoltaan korjaavia, etenkin kun tässä liitetään paljon ulkoisiakin piirteitä tähän sukupuolen korjaamiseen.
Lisäksi seksuaalisuuden ... poliittinen epäkorrektius ... iskee pahiten evoluutiopsykologian puolelle. Moni esimerkiksi pitää epäeettisenä että evoluutiopsykologi yhdistää neoteeniset piirteet joksikin mitä miehet haluavat. Siinä kun haetaan nuoria ja neitsyitä. Se, että tässä selittää että K -strategiaisena ihmisen lapsi vaatii sikana huoltoa. Mies joka panostaa jälkeläiseen joka ei ole oma "menettää resursseja" kelpoisuusmielessä. Ja tunnettu fakta on että nainen tietää biologisen yhteyden, mies tietää vain mitä on mennyt sisään. Ja koska nuorempi todennäköisemmin ei ole jo raskaana ja todennäköisemmin sillä ei ole sukupuolitauteja. Feministien puolella helposti nähdään että tämä tavallaan antaa sovinistille luvan valittaa siitä että "akka rupsahtaa" ja kohdella ihmistä huonosti. Se, että selitetään miksi tietyt toimintatavat ovat yleisiä muuttuvat näissä piireissä hyvin helposti vastustettaviksi eettisiksi konsepteiksi. Tämänlaiset selitykset kun kertovat että ihmisillä on preferenssejä jotka sitten johtavat siihen että tästä piirteestä voidaan tehdä pornoa helpommin kuin toisenlaisesta. Ja tämä ei sitten enää olekaan aivopesumateriaalia joka siivoamalla saataisiin seksuaalisuudesta eettistä ja poliittisesti korrektia.
Tokin on pakko huomauttaa että tässä asiassa on yksi poikkeus. Ja se poikkeus tuntuu olevan poikkeava kaikille. Jos nimittäin mietitään miehen raiskatuksi tulemista, riippumatta sitä onko se homoseksuaalista vai heteroseksuaalista, sitä pidetään hauskana. "Ylioppilaslehden" (toinen) artikkeli sitten kertoo juuri tästä. "Raiskaus ei koskaan ole vitsi, sanotaan. Paitsi silloin, kun sen kohde on mies." Viihteessä onkin käytetty paljon kohtauksia joissa miehen kanssa harrastetaan seksiä ilman tämän suostumusta. Ja tätä pidetään jotenkin huvittavana. Olipa kyseessä vankiloiden saippua-ansa tai romanttiseen komediaan liitetty kohtaus jossa nainen tunkeutuu miehen huoneeseen. Ja tässä ei ole kysymys siitä että tästä ei saisi tehdä viihdettä. Miehen raiskaamisessa on erikoinen asenne. Vitsejä tehdään usein nimenomaan raskaista aiheista "Monet loistavat stand up -koomikot kertovat hulvattomia vitsejä kuolleista vauvoista, insestistä ja joukkomurhista. Esimerkiksi Aristokraatit-dokumentissa joukko koomikoita kertoo kukin oman versionsa kuuluisasta vitsistä, jonka päätarkoituksena on olla mahdollisimman rivo, ällöttävä ja järkyttävä. Aiheina voivat olla esimerkiksi insesti, raiskaus, koprofilia, nekrofilia, eläimiin sekaantuminen ja murhat" mutta miesten kohdalla kyse ei ole siitä että asia nähdään kaameutensa kautta hauskana jossain satiirissa tai komiikassa. Vaan se on sitä miten asiaan suhtaudutaan kun raiskaus tapahtuu oikeassa maailmassa. "Miehiin kohdistuvaan seksuaaliseen väkivaltaan puolestaan suhtaudutaan julkisessa keskustelussa ja mediassa lähes yhtä kepeästi kuin komediaelokuvassa. Sitä on usein vaikea ottaa todesta. Lähipiirissäni suorittamani pikaisen gallupin perusteella moni mies sivuuttaa asian naureskellen, koska miestä nyt ei vain voi raiskata." Aito miehen raiskaaminen on siis jotain joka nähdään fantasiana. Jonain joka on yhtä aito tilanne kuin sadomasokistisen runkkausfantasian naisia alistava mies on "todellinen" naisille. "Miehiä kuitenkin raiskataan elokuvien lisäksi myös todellisuudessa. Ei yhtä usein kuin naisia, mutta yhdysvaltalaisen RAINN-järjestön mukaan vuonna 2003 yksi kymmenestä raiskauksen uhrista oli mies, ja noin kolme prosenttia amerikkalaismiehistä oli joutunut raiskauksen tai sen yrityksen uhriksi. Jostain syystä siitä ei kuitenkaan liiemmin puhuta. Ongelmana on kyvyttömyys nähdä mies uhrina." Näihin tilastoihin joutuminen onkin varmasti absurdi kokemus jota ei halua omalle kohdalleen (etenkään raiskauksen lisäksi).
Minä tietysti kannatan raiskausvitsejä, myös miestenraiskausvitsejä. (Sen lisäksi että kirjoitan itsekin raiskausteemaista "huumoria", esimerkiksi hikipediaan.) Mutta tässä pointtina onkin juuri se, että on tyhmää olla moralisti jossa fantasiaa pidetään totena. Mutta aivan yhtä tyhmää on olla antimoralisti siksi että pitää todellisuutta fantasiana.
maanantai 12. toukokuuta 2014
Proheteroidiotia ; Kuinka parrakas mies järkyttää konservatiivisia arvoja
Olen, onnekseni, välttynyt kuulemasta tämän vuoden euroviisukappaleita. Uskallan sanoa tämän lausunnon kuulematta, sillä en ole mikään ikärajamäärittelijä joka laittaa "Pieni talo preerialla" -sarjaan ja "Ihmemies MacGyveriin" 18 vuoden ikärajan siihen asti kunnes ne uudelleentarkistetaan. Sillä he eivät usko että klassikkosarjasta ja sen sisällöstä voi tietää oleellisen katsomatta sitä. Samoin olen katsonut riittävästi euroviisuja voidakseni vetää tältä pohjalta ennusteita joiden pohjalta sitten olen oman pääni sisällä onnellinen.
On kuitenkin asia jota olen ihmetellyt. Nimittäin Venäjän reaktiot. Muistan nimittäin vielä juuri ja juuri ajan jolloin Venäjä laittoi eurovisuihin sellaisia bändejä kuin t.A.T.u. Joka oli luonteeltaan paitsi homoidentiteettistä, myös sellaista että se tarkoituksella haki "keltaisen lehdistön" huomiota korostamalla tämän homoidentiteetin esiintuomista ; Heidän kappaleensa, nimeltä "Ne Ver', Ne Boys", esikatseluvideota jouduttiin sensuroimaan, koska se sisälsi sen tyyppistä materiaalia, kuin muun muassa tyttöjen suutelukohtaus ja Volkovan masturbointia kylpyhuoneessa. Huhuttiin ja pelättiin että bändin tyttöset myös tekisivät jotain provokatiivista kun lähetys oli päällä. Siitä huolimatta t.A.T.u. esiintyi vuoden 2009 Euroviisuissa väliaikanumerossa. Yhdessä fucking puna-armeijan kuoron kanssa.
 |
| Tuon näköinen mies voi olla vain epäilyttävä ja iljettävä |
Jostain syystä hänet esitetään uutisoinnissa uudestaan ja yhä uudestaan parrakkaana naisena. Hän on parrakas nainen, parrakas nainen ja parrakas nainen. Hän on kuitenkin drag queen. Ei transvestiitti. Näiden välillä oleva ero on valtava. Drag queenien eivät mitenkään automaattisesti ole homoseksuaaleja tai koe olevansa "väärän sukupuolen ruumiissa". ; Drag queen on esiintymisrooli. Mies joka pukeutuvat naisen sukupuolirooliin shown vuoksi. Usein drag queenit liioittelevat tiettyjä ominaisuuksia saadakseen koomisen, dramaattisen tai satiirisen vaikutelman. Transvestiiteistä taas eivät pukeudu vastakkaisen sukupuolen rooliin esiintymistarkoituksessa ja tee tästä showta. Wurst onkin aivan itse sanonut että hän ei ole vaihtanut sukupuoltaan, ole transvestiitti.
 |
| Sinäkin, Jeesukseni! |
Tästä voidaan päätellä vain yksi asia. Moni väittää että liberaalimafia löystyttää arvoja ja moraalia ja sensuroi viihdettä erilaisella hyysäämisellä. Näyttää kuitenkin siltä että tältä osin asiat ovat nimenomaan tiukentuneet. Ihmiset pahastuvat asioista joista ei ole pahastuttu ennen. Ja he pahastuvat aivan irrationaalisissa mittasuhteissa ja keksityillä tavoilla. Tämä ilmenee toki myös silloin kun tuohtumus on jotenkin ymmärrettävissä. Minä kykenen ymmärtämään miten joku pahastuu postimerkissä olevasta maailmankuulusta homoikonin kuvasta. Mutta en ymmärrä miten ihmisistä juontuu parissa viikossa sekä homokulttuurin että sadomasokismin erikoisosaajia. Jotka eivät sitten kaiken ehdottoman asiantuntemuksensa avulla osaa erottaa pahojen natsien kokardia hyvien amerikkalaisten sheriffien tunnuksista. Tämänlaista totaalista - lähinnä huostaanottoajatuksia ja huolta sekä sääliä herättävää - ymmärrystyhjiötä tarvitaan että drag queen muuttuu transvestiitiksi ja mies mekossa taipuu parrakkaaksi naiseksi.
Näyttääkin siltä että sen ylikorostetun homomafian rinnalla on valtava ja vaarallinen ja kooltaan merkittävän prosenttiosuuden sisältävä joukko jota täytynee heidän itsensä valitseman retorisen tien takia nimetä kauniisti muotoon proheteroidiotia. Tämä ihmisryhmä aikaansaa itselleni luonnollisesti pahaa mieltä ja kognitiivista dissonanssia, koska olen heidän tapaansa konservatiivi ja he ihan oikeasti pakottavat minua harkitsemaan sellaisia asioita kuin että olisiko eugeniikka sittenkin muka jotenkin perusteltu ratkaisu, edes lyhytaikaisesti asioita paikkaava, ratkaisu. Tämä on surullista, sillä on vaikeaa ilmaista ja jakaa näitä tunteita niille ihmisille jotka sen ansaitsevat. Sillä välillämme on valtava ymmärryskuilu. Ja mahdolliseti lukutaito. Asioiden riittävä yksinkertaistaminen ja ääninauhalle laittaminen proheteroidiootteja varten taas olisi tuskastuttavaa ja työlästä. Etenkään kun en ole vielä keksinyt miten tavuviivoja vastaava puheenymmärrystä helpottava aputyöväline saadaan puheeseen.
Parrakas nainen? Tälläisiä perusasioita ei pitäisi joutua selittämään edes happivajauksesta kärsiville keskospäästäisille! Toopet! Idiootit!
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Supersankarit itsensä hukkaajana ; Batmanin ikuisen paluun ongelma
Katsoin televisiosta "Batman - paluu" -elokuvan. Se on suoraan sanoen käsittämättömän huono elokuva. Tietyllä, hyvin tarkasti määriteltävällä tasolla huono. Se oli niin absurdeissa määrissä "konu" että en voinut olla nauramatta, ääneen, toistuvasti. Se onkin tunnetusti elokuva tekijältä joka ei ole pitänyt koko supersankarigenrestä ja joka ei ole tutustunut sarjakuviin. Tässä mielessä elokuva onkin jopa jonkinlainen kollaasi sarjakuvien elementtejä joista sitten on rakennettu jonkinlainen "kokonaisuus".
Aikanaan (vuonna 1992) elokuva on taatusti heijastanut yleistä halveksivaa kannanottoa sarjakuviin ja supersankareihin. Kun näkemyksenä on ollut että supersankarigenre on sitä pinnallista sarjakuvaviihdettä, on sen sisältö luonteva. Kuitenkin nyt, kun supersankarigenrestä on tullut "vakavasti otettavampaa" ja hyvin suosittua, se tarjoaa kulman joka on suorastaan tuore.
Elokuva nimittäin käsitteli supersankareita friikkeyden kautta. Peräti sillä tavalla että elokuvassa aivan eksplisiittisesti kerrottiin miten Batman ja Kissanainen "olivat kyllästyneitä pitämään naamioita" ja miten Pingviini korosti että Batman on kateellinen koska Batman joutuu pukemaan naamion kun taas Pingviini itse oli "synnynnäinen friikki". Lisäksi elokuvan monet kohtaukset olivat, tietyssä halpamaisuudestaan huolimatta tai juuri niiden ansiosta, sellaisia että oli ikään kuin pakko heittää vitsejä lateksifetisismistä.
Nykyään kun supersankareiden alter egoja lähestytään tehdään helposti kuten "Hulkissa", jossa peilataan ihmisen eri puolia. Yhteydet kulttuurillisesti korkeatasoiseksi yleissivistykseksi kanonisoituun "Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde" -tematiikka taipuu varsin helposti (~lähes suoraan) "tohtori Banner ja Mr Hulk" -tarinaksi. Toisaalta modernissa "Yön ritari" -elokuvan pohjustamassa Batmanissa korostetaan sitä miten alter ego ja naamari tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa itseään. Näin ollen Bruce Wayne on se rooli jota pidetään ja Batman on se ehta persoona.
"Batman - paluu" onkin nykyään itse asiassa tärkeä muistutus koko supersankarigenrelle.
1: Sillä siinä naamio on sen mukaan vihje epäautenttisuudesta, erikoisuudentavoittelusta. Sadomasokismivertaukseen vetäminen on oleellinen koska tässäkin alakulttuurissa voidaan tehdä julkaistava video, mutta nahkanaamari estää henkilöllisyyden paljastumisen. Julkisuudella ja friikkeydellä leikitellään, mutta henkilökohtainen vastuu halutaan sysätä piiloon.
2: Kysymys on myös epäautenttisille ja huonoille piirteille alistumisesta. Kissanaisen kohdalla naisellisiksi stereotyypeiksi nähtävät loukkaavat piirteet johtuvat alleviivatuista mielenterveysongelmista. (Joskin hysteria on myös jonkinlainen naisten stereotyyppi, joten tämä loukkaavuus on sekä opettavaista että ilkeää hyvin syvällisille tasoille.) Tietyssä mielessä Batmanin yön kostajuus johtuukin mielenterveysongelmiin hyppäämisestä eikä mistään itsen toteuttamisesta. Bruce Wayne on aito ja Batman on sairausidentiteetti, jonkinlainen traumaidentiteetti.
Ja tosiasiassa Batman on yksi parhaista supersankareista tämänlaisen friikkeyskulman esilletuomiseen:
1: Sillä Bruce Wayne on rikas. Hänet voidaan nähdä malliesimerkkinä Maslown tarvehierarkiasta jossa ihmisellä on kaikkea muuta paitsi toteutunut itsensä toteuttamien tarve. Elämänsä pinnallisuuteen turhautunut miljonääri toimii parempana lähtökohtana kuin vaikka joku köyhäilevä Peter Parker (aka Hämähäkkimies).
2: Bruce Wayne on korostetusti traumatisoitunut, jolloin friikkeyden sairauspuolta voidaan korostaa. Tony Stark (Iron Man) on liian hilpeä ja liian ilman "pimeää puolta" tehdäkseen saman vaikutuksen.
3: Bruce Wayne ei ole synnynnäinen friikki tai onnettomuuden tulos. Hän tekee itse itsensä. Mikään mutanttivoimilla syntynyt Wolverine tai kemiallisen onnettomuuden tuottama Matthew Murdock (eli Daredevil) eivät valitse rooliaan.
Onkin melko selvää, että supersankarigenressä on viehätyksensä takana itsetoteutuksen lisäksi sellaisiakin puolia kuten ; (a) Se, että ihmisiä kiinnostaa yllättävyys yllättävyyden vuoksi. Pinnallinen ja järjestelmän mukaan elävä Bruce Wayne onkin traumatisoitunut lakia rikkova yön kostaja. Sivistynyt tohtori Hannibal Lecter onkin kannibaali. (b) Katsojia viehättää jossain määrin ajatus siitä että he olisivat erikoislaatuisia. Se, että elämässä ei ole mitään merkittäviä piirteitä voivat johtaa eskapistisiin fantasioihin joissa kuvitellaan tehtäväksi kaikkia sellaisia asioita joita ei oikeasti tee tai tekisi (tai välttämättä edes haluaisi) tehdä.
Siksi kun "Batman - paluu" elokuvassa naamarin takana oleva henkilöllisyys on paljastunut, voidaan kissanaisesta puhua hänen etunimellään. Ja Batman voi repiä kuminaamarinsa auki vihollisen läsnäollessa. ; Se muistuttaa siitä että vaikka Batman kenties tekee asioita joita Bruce Wayne haluaa tehdä, mutta ei omilla kasvoillaan uskalla, hän ei kuitenkaan taivu fetisistiä pidemmälle niin kauan kuin "ei seistä tekojensa takana". Tässä mielessä naamio on vihje epäautenttisuudesta ja rohkeuden puutteesta. (Eikä pelkästään lähipiirin suojelemisesta.) Batman ei voi siksi kuvitella harrastavansa mitään Nietzscheläistä ikuista paluuta. Hän ei voi kuvitella että jos hän saisi valita tekonsa uudestaan, että hän toimisi juuri samoin. Naamarinkäyttö on tie jonkinasteiseen tyytymättömyteen ja katumukseen.
Toki tätä samaa mekaniikkaa on tehty sivistyneemmin tuoreemmin. "Watchmen" -elokuvassa esimerkiksi nostetaan esille se, miten Walter Kovacs (Rorschach) menettää minuutensa kostonhimolle. Lopputuloksena on reaktiivinen kaunainen ja kostonhimoinen hahmo joka tuottaa ympärilleen väkivaltaa. Hahmo tuntuu monesta sellaiselta jota Nietzsche voisi kutsua yli-ihmiseksi. Mutta joka tosiasiassa on Nietzschen halveksima ali-ihminen, ihminen joka käytännössä elää pelkästä ressentimentistä ilman minkäänlaista sublimaatiota. (Sublimaatiossa likainen motiivi ja kärsimys jalostetaan siten että lopputulos on laatua johon voidaan suhtautua ilman katumusta.) "Watchmenin" Rorschach joutuessaan vankilaan menettää naamionsa ja hän tuntee että hän on menettänyt aidot kasvonsa. "Batman - paluu" tekee tämän saman, mutta hauskemmin. Sillä onhan alleviivattu kumifetisismi ja kissanaisen "yliseksualisoituna" mutta "pihtarina" esiintyvä hahmo kaikkine lateksi-nahkaruoska-kiemurteluineen huvittava dominanaiseen rinnastaminen. Siinä missä "Watchmen" voi itkettää, "Batman - paluu" naurattaa. ; Ja asioille nauramisella voi olla enemmän voimaa. Naurettava asia kun menettää voimaansa, kun taas tragedia antaa heikkoudelle ja huonoudelle voimaa - ja kenties valtaakin.
Aikanaan (vuonna 1992) elokuva on taatusti heijastanut yleistä halveksivaa kannanottoa sarjakuviin ja supersankareihin. Kun näkemyksenä on ollut että supersankarigenre on sitä pinnallista sarjakuvaviihdettä, on sen sisältö luonteva. Kuitenkin nyt, kun supersankarigenrestä on tullut "vakavasti otettavampaa" ja hyvin suosittua, se tarjoaa kulman joka on suorastaan tuore.
Elokuva nimittäin käsitteli supersankareita friikkeyden kautta. Peräti sillä tavalla että elokuvassa aivan eksplisiittisesti kerrottiin miten Batman ja Kissanainen "olivat kyllästyneitä pitämään naamioita" ja miten Pingviini korosti että Batman on kateellinen koska Batman joutuu pukemaan naamion kun taas Pingviini itse oli "synnynnäinen friikki". Lisäksi elokuvan monet kohtaukset olivat, tietyssä halpamaisuudestaan huolimatta tai juuri niiden ansiosta, sellaisia että oli ikään kuin pakko heittää vitsejä lateksifetisismistä.
Nykyään kun supersankareiden alter egoja lähestytään tehdään helposti kuten "Hulkissa", jossa peilataan ihmisen eri puolia. Yhteydet kulttuurillisesti korkeatasoiseksi yleissivistykseksi kanonisoituun "Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde" -tematiikka taipuu varsin helposti (~lähes suoraan) "tohtori Banner ja Mr Hulk" -tarinaksi. Toisaalta modernissa "Yön ritari" -elokuvan pohjustamassa Batmanissa korostetaan sitä miten alter ego ja naamari tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa itseään. Näin ollen Bruce Wayne on se rooli jota pidetään ja Batman on se ehta persoona.
"Batman - paluu" onkin nykyään itse asiassa tärkeä muistutus koko supersankarigenrelle.
1: Sillä siinä naamio on sen mukaan vihje epäautenttisuudesta, erikoisuudentavoittelusta. Sadomasokismivertaukseen vetäminen on oleellinen koska tässäkin alakulttuurissa voidaan tehdä julkaistava video, mutta nahkanaamari estää henkilöllisyyden paljastumisen. Julkisuudella ja friikkeydellä leikitellään, mutta henkilökohtainen vastuu halutaan sysätä piiloon.
2: Kysymys on myös epäautenttisille ja huonoille piirteille alistumisesta. Kissanaisen kohdalla naisellisiksi stereotyypeiksi nähtävät loukkaavat piirteet johtuvat alleviivatuista mielenterveysongelmista. (Joskin hysteria on myös jonkinlainen naisten stereotyyppi, joten tämä loukkaavuus on sekä opettavaista että ilkeää hyvin syvällisille tasoille.) Tietyssä mielessä Batmanin yön kostajuus johtuukin mielenterveysongelmiin hyppäämisestä eikä mistään itsen toteuttamisesta. Bruce Wayne on aito ja Batman on sairausidentiteetti, jonkinlainen traumaidentiteetti.
Ja tosiasiassa Batman on yksi parhaista supersankareista tämänlaisen friikkeyskulman esilletuomiseen:
1: Sillä Bruce Wayne on rikas. Hänet voidaan nähdä malliesimerkkinä Maslown tarvehierarkiasta jossa ihmisellä on kaikkea muuta paitsi toteutunut itsensä toteuttamien tarve. Elämänsä pinnallisuuteen turhautunut miljonääri toimii parempana lähtökohtana kuin vaikka joku köyhäilevä Peter Parker (aka Hämähäkkimies).
2: Bruce Wayne on korostetusti traumatisoitunut, jolloin friikkeyden sairauspuolta voidaan korostaa. Tony Stark (Iron Man) on liian hilpeä ja liian ilman "pimeää puolta" tehdäkseen saman vaikutuksen.
3: Bruce Wayne ei ole synnynnäinen friikki tai onnettomuuden tulos. Hän tekee itse itsensä. Mikään mutanttivoimilla syntynyt Wolverine tai kemiallisen onnettomuuden tuottama Matthew Murdock (eli Daredevil) eivät valitse rooliaan.
Onkin melko selvää, että supersankarigenressä on viehätyksensä takana itsetoteutuksen lisäksi sellaisiakin puolia kuten ; (a) Se, että ihmisiä kiinnostaa yllättävyys yllättävyyden vuoksi. Pinnallinen ja järjestelmän mukaan elävä Bruce Wayne onkin traumatisoitunut lakia rikkova yön kostaja. Sivistynyt tohtori Hannibal Lecter onkin kannibaali. (b) Katsojia viehättää jossain määrin ajatus siitä että he olisivat erikoislaatuisia. Se, että elämässä ei ole mitään merkittäviä piirteitä voivat johtaa eskapistisiin fantasioihin joissa kuvitellaan tehtäväksi kaikkia sellaisia asioita joita ei oikeasti tee tai tekisi (tai välttämättä edes haluaisi) tehdä.
Siksi kun "Batman - paluu" elokuvassa naamarin takana oleva henkilöllisyys on paljastunut, voidaan kissanaisesta puhua hänen etunimellään. Ja Batman voi repiä kuminaamarinsa auki vihollisen läsnäollessa. ; Se muistuttaa siitä että vaikka Batman kenties tekee asioita joita Bruce Wayne haluaa tehdä, mutta ei omilla kasvoillaan uskalla, hän ei kuitenkaan taivu fetisistiä pidemmälle niin kauan kuin "ei seistä tekojensa takana". Tässä mielessä naamio on vihje epäautenttisuudesta ja rohkeuden puutteesta. (Eikä pelkästään lähipiirin suojelemisesta.) Batman ei voi siksi kuvitella harrastavansa mitään Nietzscheläistä ikuista paluuta. Hän ei voi kuvitella että jos hän saisi valita tekonsa uudestaan, että hän toimisi juuri samoin. Naamarinkäyttö on tie jonkinasteiseen tyytymättömyteen ja katumukseen.
Toki tätä samaa mekaniikkaa on tehty sivistyneemmin tuoreemmin. "Watchmen" -elokuvassa esimerkiksi nostetaan esille se, miten Walter Kovacs (Rorschach) menettää minuutensa kostonhimolle. Lopputuloksena on reaktiivinen kaunainen ja kostonhimoinen hahmo joka tuottaa ympärilleen väkivaltaa. Hahmo tuntuu monesta sellaiselta jota Nietzsche voisi kutsua yli-ihmiseksi. Mutta joka tosiasiassa on Nietzschen halveksima ali-ihminen, ihminen joka käytännössä elää pelkästä ressentimentistä ilman minkäänlaista sublimaatiota. (Sublimaatiossa likainen motiivi ja kärsimys jalostetaan siten että lopputulos on laatua johon voidaan suhtautua ilman katumusta.) "Watchmenin" Rorschach joutuessaan vankilaan menettää naamionsa ja hän tuntee että hän on menettänyt aidot kasvonsa. "Batman - paluu" tekee tämän saman, mutta hauskemmin. Sillä onhan alleviivattu kumifetisismi ja kissanaisen "yliseksualisoituna" mutta "pihtarina" esiintyvä hahmo kaikkine lateksi-nahkaruoska-kiemurteluineen huvittava dominanaiseen rinnastaminen. Siinä missä "Watchmen" voi itkettää, "Batman - paluu" naurattaa. ; Ja asioille nauramisella voi olla enemmän voimaa. Naurettava asia kun menettää voimaansa, kun taas tragedia antaa heikkoudelle ja huonoudelle voimaa - ja kenties valtaakin.
lauantai 2. marraskuuta 2013
Pornosokeus ; Seksiä ja teologiaa
Nykyisinä tasa-arvon aikoina pitäisi varmasti korostaa sitä että pornografia olisi molemmille sukupuolille. Pornografia on nimittäin usein käsitelty ikään kuin pelkästään miesten asiana. Kuitenkin käytännössä valtaosa googlella löytyvästä materiaalista on suunnattu miehille. Ja on luultavaa, että niitä myös seuraavat pääasiassa miehet.
Tämä sukupuolittuminen näkyy monissa hoopoissa pornokliseissä. Nainen saa orgasmin kun mies laukeaa hänen päälleen, vaikka tässä ei ole mitään järkeä. Syynä on luultavasti se, että nainen on kohteen sijasta myös samastumisen kohde. Ja samastuminen. Siinä on usein kysymys projektiosta. Toinen pornoklisee avaa tätä. Monet naiset näyttävät olevan haltioissaan ja ihmeissään rinnoistaan. Mies ei osaa suhtautua naiseen naisena, ja kuvittelee naisen tilanteeseen jossa mies olisi kun nainen olisi ihminen jolla on tissit. Ja näin ei pidä ihmetellä jos pornon naiset käyttäytyvät kuin olisivat "miehiä tisseillä".
Toisaalta tämä muistuttaa siitä, että naisilla saattaa olla samanlaisia ongelmia. Feministien puolella naisnäkökulma voi vaikeuttaa pornon ymmärtämistä. Tätä kuvannee se, että penis muuttuu ikään kuin symbolikseen. Siksi feministit käsittelevät penistä usein lävistämisen metaforin, vahingoittamisen ja repimisen eikä nautinnon antamisen välineenä. Heidän on vaikeaa ymmärtää penetraatiota muuna kuin tunkeutumisena jossa on jonkinlaisia sadistisia sävyjä. Heidän lienee tästä näkökulmasta vaikeaa käsittää miksi nainen ei vaikeroi kivusta ja tuskasta kun mies laukeaa hänen päälleen. Käytetty kielikuvasto vielä pahentaa tätä. Kielestä tulee todellisuus ja tästä hybriksestä näyttää olevan joskus yllättävänkin vaikeaa irtautua.
Sanoisinkin, että sekä porno että feministinen pornon tulkinta ovat idiooteille. Tässä suhteessa molemmilla onkin vakaa markkinaosuus yhteiskunnassa ja voimme luottaa että tämä pohja takaa niille molemmille pysyvyyttä ja vakaata säilymistä osana kulttuuria.
Kenties pornosokeuteen auttaa teologia.
Koska sukupuoli ei ole ainut "samastumisvankila" voinen hakea apua ideologiasta. Ideologia ei toki ole ruumiillista samassa mielessä kuin sukupuoli, ja kokemusmaailmallisesti tällä on valtava merkitys. Mutta sekin tarjoaa vääristymiä ja sokeita paikkoja asioiden tulkintaan, joten rinnastus on minusta relevantti. Sitä kautta asian saa kenties kuvattua paremmin ; Ideologian kautta tulkinta kun on arkipäiväistä ja sen konventioihin on totuttu. Ruumiillisuus on tässä mielessä "vähemmän konkreettinen" tai ainakin "vähemmän helppo". Otan tässä ideologioista iskevimmän, uskonnon.
Pornografian ja teologian yhdistäminen on lähes yhtä vaikeaa kuin panemisen ja rakastelun. Tai jopa panemisen ja selibaatin. ; Teologia on ollut usein vanhoillista seksikielteisyyttä, jossa siveys kattaa koko elämän. Avomielisimmissäkin teologisissa suuntauksissa on käytännössä normina, että seksi voi olla jumalallista, mutta porno on sen väärinkäyttöä.
Tästä on hyvä miettiä mikä on seksin ja teologian tai seksin ja uskonnon suhde. Monesti pornon suhde uskontoon on se, että ne ovat ikään kuin rinnakkaisia asioita. Synnintuntoa herättelevää pornoa harvemmin kohtaa. Porno ei siksi keskity henkiseen tai hengelliseen vaan on maalista tai ainakin sekulaaria. Tämä ei tee pornosta ateistista, vaan alueen jossa porno ei nosta uskontoa esiin. Yhtenä syynä on varmasti "pikku skandaalista" opittu, eli suuri osa kristityistä sekä katsoo pornoa, että on addiktoitunut siihen. (Mihin varmasti vaikuttaa sekin, että kristitty kokee pornon helpommin ongelmaksi tapahtuipa sitä miten vähän tahansa.) Toki tästä on väärin väittää että pornon luonne on tarjota palveluja hetken hairahdukselle ja että uskonnon poissaolo on tärkeää jotta asiakaskunta ei tule synnintuntoon ja lopeta katselua. Mutta tällä on taatusti oma tehtävänsä. Sillä pornonhimoa vastaan taisteleminen on hyvin monelle kristitylle tärkeä ja suuri asia.
Toki voitaisiin puhua myös nunnapornosta. Nunnat ovat yleinen fetissiaihe. Tässä osasyynä voi olla ihan evoluutiopsykologinen "biologinen mieltymys varmistaa isyys", mutta kyseessä voi olla myös se, että osa saa pornosta iloa aivan sen takia että se on syntiä. Ainakin itselle uskonnosta irtautumisena tuo joskus hyvin omituitsa iloa se, että tekee asioita vain siksi että voi. Nunnien kiihottavuus on siksi ymmärrettävää - ja tätä mieltä oli kenties Lutherkin, hänhän avioitui nunnan kanssa. Mutta nunnapornoa kuvannee pääosin ikonoklasmi. Se on siis jos ei suoraan ateistista niin ainakin antiteististä.
Mutta sitten voi ruveta katsomaan suosittujen pornosivujen nimiä. "slutsandangels", "angelteens", "divine bitches" ja monet vastaavasti nimetyt sivustot korostavat että teologista kieltä ei suinkaan useinkaan väistellä.
1: Ensimmäisen valitsin siksi, että sivustot hämmentävät teologiallaan. Se voi korostaa monipuolisuutta, jolloin naiset jaettaisiin ikään kuin stereotyyppisesti "neitsyisiin" ja "huoriin. Nimi olisi silloin dikotominen. Toisaalta se voi olla additiivinen, eli että sivusto tarjoaa "spesifiä mallityyppiä", jossa ollaan sekä taivaallisia että syntisiä samanaikaisesti. Tulkinta mahdollistuu koska "and" on hieman kuten suomen "ja" -sana ; On epäselvää tarkoittaako se "joko-tai" vai "sekä-että" -rakennetta. (Loogikot vihaavat tämänlaista epätäsmällisyyttä, mutta arkikielisyys tarjoaa humanisteille loputonta dekonstruointimateriaalia.)
2: Toisen otin esimerkiksi "pornosivustonnimeämiskliseestä" jossa enkeliyden käsite on valjastettu korostamaan pornonäyttelijöiden viattomuutta. Tässä korostetaan enemmänkin nuoruutta ja kokemattomuutta. Pornotähtien ikä ja elämänkokemus vähentävät arvoa monien silmissä. Pornossa on vakaa segmentti "amatööriydelle" ja "naapurintytöille". Tässä evoluutiopsykologi voisi sanoa että houkutuksena on sama kuin nunnissakin. Ja feministi voisi korostaa että kysymys on halusta turmella naisia. Luultavasti kysymys on siitä että pornorunkkareillakin on jonkinlainen seksuaalietiikka. - Ehkä jopa osittain siksi, että heistä valtava määrä on kristittyjä ja siksi pornon ei saa olla kovin vakavasti uskontoa vastaan jotta antiteistinen sävy ei poistaisi kristittyjä asiakkaita.
3: Viimeisimmän otin esimeriksi siitä että taivaallisuuden käsite tuo uutta pohjaa. Voi toki olla että sen takana on sama kuin 1 -kohdassa mainitsemani. Mutta tässä mukaan tulee eräänlainen henkilöistä etääntyminen. Enkelissä on persoona, taivaallisuus voi viitata enkelin ulkopuolelle. Enkelihän on taivaallisen välittäjä. Näin ollen voidaan sanoa että esiin nousee "taivaallinen seksi" jota mallit ikään kuin välittävät pornon seuraajalle. Tässä taivaallisuus on toki usein lähinnä vertauskuva joka korostaa laatua. "Taivaallisuus" väittää siis enemmän hedonistisen nautinnollisesti että "maailman parhaimpiin kuuluva pornosivu tämä meidän juttu". Mutta toisaalta se voi korostaa, että synniksi koetun kautta voidaan oikeasti saavuttaa jotain hyvääkin. Tämä korostaa sublimaatiota jota feministinen näkökulma harvittavan harvoin tuo pornografiaan. Se voi kuitenkin olla pornonkatsojien aliarvioimista.
Toki teologia korostaa joskus aivan alleviivatusti syntisyyttä. "Kielletty hedelmä", eli jopa uskovaisessa ihmisessä ilmaantuva halu antiteismiin, on silloin jopa myyntivaltti. Syntyy jotain "burning angelin" emopornoa tai "evil angelin" gonzopornoa. Ne ovat selvästi jonkinlaisia "fetissisivustoja" siinä mielessä että ne eivät alleviivatusti hae keskivertoa pornon katsojaa, vaan huutavat luokseen marginaalisempaa asiakaskuntaa, joka on heidän kohderyhmänsä josta he haluavat mahdollisimman suuren osuuden asiakkaikseen. (Ja kyllä ; Pornosivujen tekemisessä on nähdäkseni kysymys ihan elinkeinosta ja rahanansaitsemisesta. "Taide" ja "ilmaisu" kuuluvat aiheeseen kenties joskus, mutta useimmiten ne ovat jotain samanlaista kuin "sananvapaus" on keltaiselle lehdistölle.) ~ Samanlaisessa maailmassa toiminee myös "sinful goddesses" joka lainaa epäjumalanpalveluksen korostaakseen syntisyyttä tai joka luo mahdollisimman suuren kuilun käsitteiden väliin jolloin otsikossa syntisyys kohtaa antiteesinsä.
1: Lankeamisen käsitteen mukaantuominen on sikälikin olennaista, että siinä missä feministit korostavat maskullinista voimaa vallankäytön välineenä, miehet pelkäävät jossain määrin naisen "manipulatiivisia voimia". Voidaankin nähdä että (a) joko mies pääsee ainakin osittain vastuustaan koska syntinen viekotus on toisen häneen harjoittamaa vallankäyttöä tai se maksimoi (b) omaa attraktiivisuutta, kun saadaan enkelikin lankeamaan - ja laukeamaan. (Vähän kuin koiraa voidaan houkuttaa makkaran tapaisella lihanpalalla.)
Osa on alleviivaavammin syntisyyttä alleviivaava ; Teologille langennut enkeli ja demoni ovat kenties sama asia, mutta normaalille ihmiselle - ja jopa normaalille uskovaiselle kristitylle - niissä on sävyeroja. Kun sivusto paketoi tuotteensa otsikolle "devil ebony" tai "devilGF" (GF=GirlFriend). Näillä nimien takana on joskus "aivan tavallista pornoa" jolloin sivuston nimeen laitettu teologinen käsite viitannee jonkinlaiseen suorasukaisuuden, villeyden ja alkuvoimaisuuden korostamiseen. Mutta joskus niiden takaa löytyy ns. dominanaisia. Sadomasokismiin onkin tavallaan osuvaa viitata sodomian ja synnin käsittein.
1: On erikoista että pornosivustojen nimissä tuntuu olevan niin, että "devil" on usein vertauskuvallinen. "Demon" taas tuntuu viittaavan pelkästään konkretiaan. Sen takana on maskeerattuja tai piirrettyjä tai muuten tietokonegrafiikoituja yliluonnollisia olentoja penetroimassa ... kohteitaan. Itse personifioisin helpommin "devilin" ja "demon" taas olisi abstraktimpi..
Tämä kuvaus näyttänee, että pornografiassa on hyvinkin paljon tulkinnanvaraa. Uskonnot, kuten feminismikin, tuppaavat usein käsittelemään pornoa kuten "paatuneet ateistit" lestadiolaisia. Eli tavalla jossa esiin nousevat pelkästään negatiiviset asiat. (Aihe, josta on viime päivinä keskusteltu paljon, ja jossa lestadiolaiset ovat kenties liiaksi vaatineet negatiivisen uutisoinnin vähentämistä juuri yksipuolistamiseen liittyen.) On kuitenkin jollain lailla epäreilu strategia harrastaa feministien yllättävän usein harjoittamaa "kermankuorintaa". (Cherry picking, vaikka creamy sopiikin pornoaiheeseen hyvin.) Kun valikoidaan esimerkit lähinnä väkivaltapornon, lapsipornon ja mahdollisimman lävistyskeskeisenä ja aggressiivisena kuvatun kaksoispenetraation käsittein saadaan aikaan kuva, joka ei toki ole täysin väärä, mutta joka on kuitenkin vääristynyt ja harhaanjohtava. (Lestadiolaiset eivät varmasti rakasta pedofiliaa, vaikka suojelevatkin uskontonsa mainetta harjoittamalla eettisesti kyseenalaista vaientamistoimintaa jota yrittävät laajentaa mediaan sensuurikampanjoin tai vaativat huomion siirtämisen täysin pois näistä ikävistä aiheista vaatimalla positiivista uutisointia.)
Pornografian ja teologian suhde on näennäisesti poissaoleva, mutta melko usein se on vaivautunutta vaikenemista. Joskus asialla leikitellään ja otetaan jopa irtiottavaa kantaa. (Jolloin ollaan kenties samaa mieltä siitä onko porno syntiä, mutta katsotaankin että porno on esimerkki jonka syntisyys itsessään korostaa että "sen pahempi uskonnolle".) Suhde uskontoon on hyvinkin moninainen. Ideologinen viitekehys ei ole yhtä rajattu ja selvä kuin voisi ensin ajatella. Todellisuus on yhtä mutkikas kuin "tilastollisesti yllättävän yleinen pornoaddiktoitunut fundamentalistikristitty".
Ilmituotu uskonnollinen kieli kertoo toki usein pelkästään uskonnollistamisesta. Eli siitä että kun uskonto on ollut pitkään vallassa, se on vaikuttanut kieleen ja käsitteisiin. Ja siksi on vaikeaa käyttää kieltä astumasta teologien "vallankäytössään määrittelemille" alueille. Tätä vieläpä vahvistanee se, että seksuaalisuus aivan joka kohdallaan on kaiken kaikkiaan äärimmäisen uskonnollistettu aihe. Aihe, josta puhuminen väistämättä johtaa ennemmin tai myöhemmin siihen että joutuu ottamaan kantaa teologiseen - tai vähintään uskontojen dogmeja - koskeviin kysymyksiin. Tässä mielessä argumenttini voisi olla vahvempikin. Mutta uskoisin, että tässä on takana enemmän kuin moni uskoo - tai edes haluaa uskoa.
Tämä sukupuolittuminen näkyy monissa hoopoissa pornokliseissä. Nainen saa orgasmin kun mies laukeaa hänen päälleen, vaikka tässä ei ole mitään järkeä. Syynä on luultavasti se, että nainen on kohteen sijasta myös samastumisen kohde. Ja samastuminen. Siinä on usein kysymys projektiosta. Toinen pornoklisee avaa tätä. Monet naiset näyttävät olevan haltioissaan ja ihmeissään rinnoistaan. Mies ei osaa suhtautua naiseen naisena, ja kuvittelee naisen tilanteeseen jossa mies olisi kun nainen olisi ihminen jolla on tissit. Ja näin ei pidä ihmetellä jos pornon naiset käyttäytyvät kuin olisivat "miehiä tisseillä".
Toisaalta tämä muistuttaa siitä, että naisilla saattaa olla samanlaisia ongelmia. Feministien puolella naisnäkökulma voi vaikeuttaa pornon ymmärtämistä. Tätä kuvannee se, että penis muuttuu ikään kuin symbolikseen. Siksi feministit käsittelevät penistä usein lävistämisen metaforin, vahingoittamisen ja repimisen eikä nautinnon antamisen välineenä. Heidän on vaikeaa ymmärtää penetraatiota muuna kuin tunkeutumisena jossa on jonkinlaisia sadistisia sävyjä. Heidän lienee tästä näkökulmasta vaikeaa käsittää miksi nainen ei vaikeroi kivusta ja tuskasta kun mies laukeaa hänen päälleen. Käytetty kielikuvasto vielä pahentaa tätä. Kielestä tulee todellisuus ja tästä hybriksestä näyttää olevan joskus yllättävänkin vaikeaa irtautua.
Sanoisinkin, että sekä porno että feministinen pornon tulkinta ovat idiooteille. Tässä suhteessa molemmilla onkin vakaa markkinaosuus yhteiskunnassa ja voimme luottaa että tämä pohja takaa niille molemmille pysyvyyttä ja vakaata säilymistä osana kulttuuria.
Kenties pornosokeuteen auttaa teologia.
Koska sukupuoli ei ole ainut "samastumisvankila" voinen hakea apua ideologiasta. Ideologia ei toki ole ruumiillista samassa mielessä kuin sukupuoli, ja kokemusmaailmallisesti tällä on valtava merkitys. Mutta sekin tarjoaa vääristymiä ja sokeita paikkoja asioiden tulkintaan, joten rinnastus on minusta relevantti. Sitä kautta asian saa kenties kuvattua paremmin ; Ideologian kautta tulkinta kun on arkipäiväistä ja sen konventioihin on totuttu. Ruumiillisuus on tässä mielessä "vähemmän konkreettinen" tai ainakin "vähemmän helppo". Otan tässä ideologioista iskevimmän, uskonnon.
Pornografian ja teologian yhdistäminen on lähes yhtä vaikeaa kuin panemisen ja rakastelun. Tai jopa panemisen ja selibaatin. ; Teologia on ollut usein vanhoillista seksikielteisyyttä, jossa siveys kattaa koko elämän. Avomielisimmissäkin teologisissa suuntauksissa on käytännössä normina, että seksi voi olla jumalallista, mutta porno on sen väärinkäyttöä.
Tästä on hyvä miettiä mikä on seksin ja teologian tai seksin ja uskonnon suhde. Monesti pornon suhde uskontoon on se, että ne ovat ikään kuin rinnakkaisia asioita. Synnintuntoa herättelevää pornoa harvemmin kohtaa. Porno ei siksi keskity henkiseen tai hengelliseen vaan on maalista tai ainakin sekulaaria. Tämä ei tee pornosta ateistista, vaan alueen jossa porno ei nosta uskontoa esiin. Yhtenä syynä on varmasti "pikku skandaalista" opittu, eli suuri osa kristityistä sekä katsoo pornoa, että on addiktoitunut siihen. (Mihin varmasti vaikuttaa sekin, että kristitty kokee pornon helpommin ongelmaksi tapahtuipa sitä miten vähän tahansa.) Toki tästä on väärin väittää että pornon luonne on tarjota palveluja hetken hairahdukselle ja että uskonnon poissaolo on tärkeää jotta asiakaskunta ei tule synnintuntoon ja lopeta katselua. Mutta tällä on taatusti oma tehtävänsä. Sillä pornonhimoa vastaan taisteleminen on hyvin monelle kristitylle tärkeä ja suuri asia.
Toki voitaisiin puhua myös nunnapornosta. Nunnat ovat yleinen fetissiaihe. Tässä osasyynä voi olla ihan evoluutiopsykologinen "biologinen mieltymys varmistaa isyys", mutta kyseessä voi olla myös se, että osa saa pornosta iloa aivan sen takia että se on syntiä. Ainakin itselle uskonnosta irtautumisena tuo joskus hyvin omituitsa iloa se, että tekee asioita vain siksi että voi. Nunnien kiihottavuus on siksi ymmärrettävää - ja tätä mieltä oli kenties Lutherkin, hänhän avioitui nunnan kanssa. Mutta nunnapornoa kuvannee pääosin ikonoklasmi. Se on siis jos ei suoraan ateistista niin ainakin antiteististä.
Mutta sitten voi ruveta katsomaan suosittujen pornosivujen nimiä. "slutsandangels", "angelteens", "divine bitches" ja monet vastaavasti nimetyt sivustot korostavat että teologista kieltä ei suinkaan useinkaan väistellä.
1: Ensimmäisen valitsin siksi, että sivustot hämmentävät teologiallaan. Se voi korostaa monipuolisuutta, jolloin naiset jaettaisiin ikään kuin stereotyyppisesti "neitsyisiin" ja "huoriin. Nimi olisi silloin dikotominen. Toisaalta se voi olla additiivinen, eli että sivusto tarjoaa "spesifiä mallityyppiä", jossa ollaan sekä taivaallisia että syntisiä samanaikaisesti. Tulkinta mahdollistuu koska "and" on hieman kuten suomen "ja" -sana ; On epäselvää tarkoittaako se "joko-tai" vai "sekä-että" -rakennetta. (Loogikot vihaavat tämänlaista epätäsmällisyyttä, mutta arkikielisyys tarjoaa humanisteille loputonta dekonstruointimateriaalia.)
2: Toisen otin esimerkiksi "pornosivustonnimeämiskliseestä" jossa enkeliyden käsite on valjastettu korostamaan pornonäyttelijöiden viattomuutta. Tässä korostetaan enemmänkin nuoruutta ja kokemattomuutta. Pornotähtien ikä ja elämänkokemus vähentävät arvoa monien silmissä. Pornossa on vakaa segmentti "amatööriydelle" ja "naapurintytöille". Tässä evoluutiopsykologi voisi sanoa että houkutuksena on sama kuin nunnissakin. Ja feministi voisi korostaa että kysymys on halusta turmella naisia. Luultavasti kysymys on siitä että pornorunkkareillakin on jonkinlainen seksuaalietiikka. - Ehkä jopa osittain siksi, että heistä valtava määrä on kristittyjä ja siksi pornon ei saa olla kovin vakavasti uskontoa vastaan jotta antiteistinen sävy ei poistaisi kristittyjä asiakkaita.
3: Viimeisimmän otin esimeriksi siitä että taivaallisuuden käsite tuo uutta pohjaa. Voi toki olla että sen takana on sama kuin 1 -kohdassa mainitsemani. Mutta tässä mukaan tulee eräänlainen henkilöistä etääntyminen. Enkelissä on persoona, taivaallisuus voi viitata enkelin ulkopuolelle. Enkelihän on taivaallisen välittäjä. Näin ollen voidaan sanoa että esiin nousee "taivaallinen seksi" jota mallit ikään kuin välittävät pornon seuraajalle. Tässä taivaallisuus on toki usein lähinnä vertauskuva joka korostaa laatua. "Taivaallisuus" väittää siis enemmän hedonistisen nautinnollisesti että "maailman parhaimpiin kuuluva pornosivu tämä meidän juttu". Mutta toisaalta se voi korostaa, että synniksi koetun kautta voidaan oikeasti saavuttaa jotain hyvääkin. Tämä korostaa sublimaatiota jota feministinen näkökulma harvittavan harvoin tuo pornografiaan. Se voi kuitenkin olla pornonkatsojien aliarvioimista.
Toki teologia korostaa joskus aivan alleviivatusti syntisyyttä. "Kielletty hedelmä", eli jopa uskovaisessa ihmisessä ilmaantuva halu antiteismiin, on silloin jopa myyntivaltti. Syntyy jotain "burning angelin" emopornoa tai "evil angelin" gonzopornoa. Ne ovat selvästi jonkinlaisia "fetissisivustoja" siinä mielessä että ne eivät alleviivatusti hae keskivertoa pornon katsojaa, vaan huutavat luokseen marginaalisempaa asiakaskuntaa, joka on heidän kohderyhmänsä josta he haluavat mahdollisimman suuren osuuden asiakkaikseen. (Ja kyllä ; Pornosivujen tekemisessä on nähdäkseni kysymys ihan elinkeinosta ja rahanansaitsemisesta. "Taide" ja "ilmaisu" kuuluvat aiheeseen kenties joskus, mutta useimmiten ne ovat jotain samanlaista kuin "sananvapaus" on keltaiselle lehdistölle.) ~ Samanlaisessa maailmassa toiminee myös "sinful goddesses" joka lainaa epäjumalanpalveluksen korostaakseen syntisyyttä tai joka luo mahdollisimman suuren kuilun käsitteiden väliin jolloin otsikossa syntisyys kohtaa antiteesinsä.
1: Lankeamisen käsitteen mukaantuominen on sikälikin olennaista, että siinä missä feministit korostavat maskullinista voimaa vallankäytön välineenä, miehet pelkäävät jossain määrin naisen "manipulatiivisia voimia". Voidaankin nähdä että (a) joko mies pääsee ainakin osittain vastuustaan koska syntinen viekotus on toisen häneen harjoittamaa vallankäyttöä tai se maksimoi (b) omaa attraktiivisuutta, kun saadaan enkelikin lankeamaan - ja laukeamaan. (Vähän kuin koiraa voidaan houkuttaa makkaran tapaisella lihanpalalla.)
Osa on alleviivaavammin syntisyyttä alleviivaava ; Teologille langennut enkeli ja demoni ovat kenties sama asia, mutta normaalille ihmiselle - ja jopa normaalille uskovaiselle kristitylle - niissä on sävyeroja. Kun sivusto paketoi tuotteensa otsikolle "devil ebony" tai "devilGF" (GF=GirlFriend). Näillä nimien takana on joskus "aivan tavallista pornoa" jolloin sivuston nimeen laitettu teologinen käsite viitannee jonkinlaiseen suorasukaisuuden, villeyden ja alkuvoimaisuuden korostamiseen. Mutta joskus niiden takaa löytyy ns. dominanaisia. Sadomasokismiin onkin tavallaan osuvaa viitata sodomian ja synnin käsittein.
1: On erikoista että pornosivustojen nimissä tuntuu olevan niin, että "devil" on usein vertauskuvallinen. "Demon" taas tuntuu viittaavan pelkästään konkretiaan. Sen takana on maskeerattuja tai piirrettyjä tai muuten tietokonegrafiikoituja yliluonnollisia olentoja penetroimassa ... kohteitaan. Itse personifioisin helpommin "devilin" ja "demon" taas olisi abstraktimpi..
Tämä kuvaus näyttänee, että pornografiassa on hyvinkin paljon tulkinnanvaraa. Uskonnot, kuten feminismikin, tuppaavat usein käsittelemään pornoa kuten "paatuneet ateistit" lestadiolaisia. Eli tavalla jossa esiin nousevat pelkästään negatiiviset asiat. (Aihe, josta on viime päivinä keskusteltu paljon, ja jossa lestadiolaiset ovat kenties liiaksi vaatineet negatiivisen uutisoinnin vähentämistä juuri yksipuolistamiseen liittyen.) On kuitenkin jollain lailla epäreilu strategia harrastaa feministien yllättävän usein harjoittamaa "kermankuorintaa". (Cherry picking, vaikka creamy sopiikin pornoaiheeseen hyvin.) Kun valikoidaan esimerkit lähinnä väkivaltapornon, lapsipornon ja mahdollisimman lävistyskeskeisenä ja aggressiivisena kuvatun kaksoispenetraation käsittein saadaan aikaan kuva, joka ei toki ole täysin väärä, mutta joka on kuitenkin vääristynyt ja harhaanjohtava. (Lestadiolaiset eivät varmasti rakasta pedofiliaa, vaikka suojelevatkin uskontonsa mainetta harjoittamalla eettisesti kyseenalaista vaientamistoimintaa jota yrittävät laajentaa mediaan sensuurikampanjoin tai vaativat huomion siirtämisen täysin pois näistä ikävistä aiheista vaatimalla positiivista uutisointia.)
Pornografian ja teologian suhde on näennäisesti poissaoleva, mutta melko usein se on vaivautunutta vaikenemista. Joskus asialla leikitellään ja otetaan jopa irtiottavaa kantaa. (Jolloin ollaan kenties samaa mieltä siitä onko porno syntiä, mutta katsotaankin että porno on esimerkki jonka syntisyys itsessään korostaa että "sen pahempi uskonnolle".) Suhde uskontoon on hyvinkin moninainen. Ideologinen viitekehys ei ole yhtä rajattu ja selvä kuin voisi ensin ajatella. Todellisuus on yhtä mutkikas kuin "tilastollisesti yllättävän yleinen pornoaddiktoitunut fundamentalistikristitty".
Ilmituotu uskonnollinen kieli kertoo toki usein pelkästään uskonnollistamisesta. Eli siitä että kun uskonto on ollut pitkään vallassa, se on vaikuttanut kieleen ja käsitteisiin. Ja siksi on vaikeaa käyttää kieltä astumasta teologien "vallankäytössään määrittelemille" alueille. Tätä vieläpä vahvistanee se, että seksuaalisuus aivan joka kohdallaan on kaiken kaikkiaan äärimmäisen uskonnollistettu aihe. Aihe, josta puhuminen väistämättä johtaa ennemmin tai myöhemmin siihen että joutuu ottamaan kantaa teologiseen - tai vähintään uskontojen dogmeja - koskeviin kysymyksiin. Tässä mielessä argumenttini voisi olla vahvempikin. Mutta uskoisin, että tässä on takana enemmän kuin moni uskoo - tai edes haluaa uskoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)