Miten vaihtaa aihetta ja näkökulmia keinoja kaihtamatta?

Sain kuulla Ben Shapiron lyhyestä teoksesta jonka perusideana on antaa ohjeet vasemmistolaisten tuhoamiseen. Tämä on argumentaatiokirja. Ja se on lyhyt. Lyhyys ei tietenkään ole kaikki, pituuden sijaan on katsottava miten sitä käyttelee. Tai siis tarkemmin. Teos on Tavallaan argumentaatiokirja. Shapiro kertoo miten vasemmistolaisia vastaan olisi debatoitava ja miten. Hän kertoo 11 sääntöä joilla on itse asiassa yhteinen viitekehys; Niin sanottu framing ; Shapiron koko pääargumentti tässä kirjassa on keskustelun kehystämisen kontrollointi. Freimaus.

Ajatus keskustelun käsittelystä framingin avulla on toki vanha ja klassinen. Itse tutustuin aiheeseen kun ID -kreationismi oli nousussa. Silloin Nisbet ja Mooney esittivät että tieteen popularisoijien tulisi freimata puheensa jotta pseudotieteilijöiden ja kreationistien olisi mahdollisimman helppo hyväksyä se. Tällöin framingissa korostettiin asennetta jossa väärässäolevaksi lyttääminen ja muu vastaava tuottaa vain suuttumusta eikä käännytä puolelle. Siksi tehokkaampaa olisikin olla ystävällinen. Esimerkiksi kreationisteja tulisi valistaa maalaamalla kieltä mahdollisimman ystävälliseksi heille niin että puhuttaisiin heidän ehdoillaan eikä haastettaisi heidän maailmankuvaansa kuin niin vähän kuin on ehdottomasti välttämätöntä. Kanta josta hän sittemmin ymmärrettävästi luopui kun tajusi että ihmisiä ohjaa maailmankuva niin vahvasti että eihän he käänny millään rationaalisella prosessilla.

Shapiron kirjassa framing on kuitenkin hieman toisenlaista. Se on sitä että jos vastapuolen kritiikki koskee jotain näkökulmaa tai aihetta, niin näitä argumentteja ei lainkaan tule käsitellä. Oikeistolaisen ei pitäisi koskaan väitellä vasemmistolaisen kanssa, vasemmistolaisen ehdoilla, vaan on onnistuttava nopeasti kääntämään väittelyn suunta oikeistolaisen maailmakuvan raameihin. Näin pakotetaan vasemmistolainen keskustemaan oikeistolaisen omien käsitteiden ja kehysten kautta. Shapiron koko temppu onkin siinä että miten jos kritiikki koskee aitaa, aletaan puhumaan aidanseipäistä. ; Aiheen rajaus, sallittujen näkökulmien rajaaminen ja oikeistolaisten käsitteiden käyttäminen ovat oleellisia.

Tästä helppo esimerkki on homoseksuaalit. Jos vasemmistolainen puhuu homojen parisuhteesta ja siitä miksi haluaa vastustaa homojen parisuhteita, pitää alkaa puhumaan lasten oikeuksista ja siitä miten homoparin elämään adoptoidun lapsen elämä menee pilalle. Shapiron kirjan ohjeista löytää koherentin tausta-ajatuksen joka sanoo että ei pidä lainkaan keskustella kysytystä, eli joko kertoa että miksi vastustaa homojen parisuhteita tai toisaalta kertoa miten sitten oikeasti ei vastusta homojen parisuhteita. Näihin meneminen kun ohjaa kaiken vasemmistolaisen viitekehykseen. Näin konservatiivi ei tietenkään joudu käsittelemään oman ajattelunsa hankalia puolia jotka ovat yhteiskunnassa tappiolla ja hyvin vähän kannatusta saavia. Ja joissa on myös konservatiivien sisällä kiistoja ja skismoja aiheuttavia näkemyseroja ; Iso osa konservatiivisesta oikeistosta kun oikeasti vihaa homojen parisuhteita ja toisaalta osa oikeistosta näkee että ne eivät ole ongelma. Näin ollen ei jouduta ajamaan näkemyksiä joille ei ole puolustajia tai synnytetä sisäisiä skismoja maailmassa joka on niin erikoinen että perinteinen oikeisto ja konservatiivius ovat muuttuneet epämääräisiksi ja on tavallaan kätevämpää puhua siitä miten on iso joukko ihmisiä joita yhdistää keskenään syvästi ristiriitaisilla ja skismaisilla tavoilla ajatus vasemmistolaisuudesta jota tulee vastustaa..

Lopputulos on loogisesti selvä. Shapiro kannattaa red herringin ja olkiukon käyttämistä keskustelun ydinmehuna. Tämä debatti on selvästi täysin hylännyt tieteellisen ja valistuksellisen ihanteen jossa rationaaliset ihmiset keskustelevat ja jossa taustalla olisi objektiivinen totuus joka voitaisiin selvittää käsiteanalyysillä.

Framing ei tässä ole myöskään enää yritys saada toista ymmärtämään omaa viitekehystä. Shapiro elää maailmassa jossa vastapuolta ei voiteta puolelle vaan nimenomaan päihitetään. Vastapuolen keskustelua sammutetaan siten että ohjataan puhe eri viitekehykseen niin että missään muualla kuin Shapiron kannattajien omassa viitekehyksessä puhuminen onnistuu missään. ; Tässä ilmapiirissä ei falsifioida vasemmistoa tai voiteta vasemmistoa paremmilla argumenteilla. Ilmapiiri on itse asiassa tuttu kulttuurirelativistisista piireistä joissa puhutaan Wittgensteinilaisista kielipeleistä. ; Jossa eri maailmankuvia ei kumota vaan sen sijaan puhutaan erilaisista viitekehyksistä joiden välillä on vain valtapeliä.

Jos Nisbet ja Mooney olivat sinisilmäisiä valistusihanteen sokaisemia sillanrakentajia on Shapiro sitten hyvin kyyninen ja siltoja polttava hahmo. Heitä yhdistää kuitenkin sama psykologinen konsepti. Framing. Ja tämä on hyvin kiinnostavaa koska tämä perusta kuitenkin tekee heidän taustatyölleen paljon yhteistä. Joka on tietenkin tilanne huomioiden aika erikoinen asia.

Shapirolla kikat ovat erilaisia tapoja käyttää freimaista. "Keino salakuljettaa valta niin että puhutaan minun määräämistä aiheista minun määräämistä näkökulmista ja minun määrittelemin termein". Ja jossa ei haeta vastapuolen kääntymistä vaan "voittoa ja tuhoamista”. Tämä on tavallaan erikoinen asia koska itse olen tosiaan elänyt kulttuurissa jossa framing on rauhanomaisuuden, diplomatian ja huumorin lähteenä ; Itselleni tyypillinen tapa vittuilla on itse asiassa sekin framingkeskeistä; Tapananihan on pilkata vastustajaa hänen omien sanojensa ja arvojensa kautta ; Pilkkaa rakentaessani tärkeää ei ole se kannatanko itse maskuliinista mieskuvaa, tärkeää on se että vastapuoli on demonstroinut pitävänsä miehekkyysasioita tärkeänä. Joten neitimäisyysperusta tehoaa häneen paremmin kuin jonkun toisen maailmankuvasta ja jonkun toisen mielipiteistä nouseva vinoilu. Yhteisen pohjan sijaan menen suoraan hänen oman systeeminsä kautta.

Esimerkiksi "Game of Thronesin" Tyrion Lannisterin miellyttävyys ja toisen asemaan asettautuminen ja huumori on tehty pääosin framingin avulla; Hän tavallaan ymmärtää tahallaan väärin toisten viestimät viitekehykset ja saa tätä kautta sosiaalista valtaa tilanteisiin. Shapiro muistuttaa kuitenkin enemmän ”Pikkusormea”.

---

Lähteet:
Ben Shapiro, ”How to Debate Leftists and Destroy Them: 11 Rules for Winning the Argument” (2014)
Matthew Nisbet & Chris Mooney, ”Framing Science” (2007) [http://science.sciencemag.org/content/316/5821/56.summary]
Charisma on Command, ”Game of Thrones: How Power Really Works” [https://youtu.be/6NQiHtbpa8s]

Relativismi ei ole nihilismiä (frakki päällä)

Olen aiemmin tehnyt juttuja nihilismistä ja sen liitoksista. Siinä mielessä tämä juttu pitää sisällään paljon toistoa aiemmin sanomani kanssa. Tässä on kuitenkin uutena konteksti. Ja sen alleviivaama viesti on se, että kukaan järkevä ihminen ei voi rinnastaa nihilismiä ja relativismia. En kunnioita yhtään sellaista ihmistä joka näitä samana pitää niin kauan kuin näitä samana pitää. Voin olla varmaa mieltäni koska asia on melko lailla deduktiivisesti ilmiselvää.

Tässä ei tarvita kuin asioiden määritelmiä joiden käsittely logiikalla on yhtä mielipiteen- tai maailmankuvanvaraista kuin yhteenlasku. Eli jotain ovelia aksioomia kenties on kyhättävissä, mutta hei c-mon. Nämä muutokset mutiloivat itse lukuteorian ja muut vastaavat asiat niin että ei enää puhuta yhtään samasta asiasta in first place.

Ihmiset laittavat kaikkeen merkitystä. Thomas Nagel kuvasikin asiaa hienosti; ”Absurdissa” hän korosti miten ihmiset välittävät hirvittäviä määriä monista asioista. Energiaa kulutetaan, riskejä otetaan ja erilaisia arvioita omasta ja muiden elämästä tehdään. Nagel ihmettelee miten paljon hikeä ihmiset kuluttavat miettiäkseen terveyttään, seksielämäänsä, emotionaalista rehellisyyttän, sosiaalisat yhtenäisyyttään, itsetiedostavuuttaan ja kytköksiään ihmiseen ja perheeseen. Tämä tekee ihmisenä olemisesta kokoaikaisen työn.

Olen Nagelin kanssa samaa mieltä siinä mielessä että en usko että ihmiset olisivat koskaan oikein puhdasoppisia nihilistejä. Se ei tietenkään tarkoita että nihilismi ei voisi olla relevantti vaihtoehto ; Seurataanhan monia uskontoja ja jääkiekkoakin vaikka niiden kannattaminen on absurdia. Nagel kuitenkin demonstroi että nihilismi ei ole se tapa jolla ihmiset toimivat.

Tämän blogauksen perusmietintä onkin se, että mitä nihilismi tarkoittaa. Samalla tulee sanottua sekin mitä nihilismi ei tarkoita. Ja minkä kanssa nihilismi on itse asiassa suoraan metaeettisessä ristiriidassa vaikka niitä usein liitetäänkin vahvasti yhteen. Aloitetaan siitä mitä nihilismi on. Sitä kautta on helpohkoa huomata mitä se ei ole.

Apunani tässä on Guy Kahanen ”If nothing matters” joka kuvaa erilaisia nihilisminäkemyksiä ja kartoittaa asiaa koskevaa metaetiikkaa. Ja tätä kautta voidaan huomata ”ilmiselvät ja väistämättömät” ja ”loogiset” nihilismirinnastukset johtuvat siitä että aika monilla ei ole oikeasti käytännössä mitään ymmärrystä nihilismistä. Usein nihilismi onkin pejoratiivinen ja mustamaalaava termi jota ei tunneta. Koska sitä kannatetaan jotain muuta ideologiaa. Nihilismi on tässä mielessä ”äärimmäisen toinen”.
Nihilismiä on kanta jonka mukaan millään ei ole väliä. Tällä on kaksi keskenään hieman erilaista muotoa.;
1: Arvoteoreettinen nihilismi, joka sanoo että mikään ei ole hyvää eikä pahaa; Kaikki kuvailevat ja arvottavat propositiot ovat epätosia. ; Jos arvoteoreettinen nihilismi on epätosi, niin jos menee ulos ja teloo varpaansa ja tekee tästä arvion että tapahtuma on paha, tekee arvoteoreettisen nihilismin mukaan epätoden ja virheellisen väittämän. Samoin jos sanoo että oman alakulttuurin mukaan homoja ei saa vainota vaan sen sijaan moraalisuus on hyvyyttä tekee moraaliarvion joka on suoraan ristiriidassa arvoteoreettisen nihilismin kanssa.
      1.1: Samoin jos sanoo että se, että evoluutio on tosi tarkoittaa sitä, että on oikein sortaa heikompia, tekee moraalisen arvioinnin joka on suoraan ristiriidassa arvoteoreettisen nihilismin kanssa. Korostan tätä, en siksi että uskoisin että evoluutio johtaisi heikompien tallaamisen moraaliseen oikeutukseen, vaan koska ihmiset helposti sotkevat nihilismin ja kieroutuneen tai pahan etiikan yhdeksi ja samaksi. Tosiasia on kuitenkin se että kieroutunut ja paha moraaliarvostelma on erehtynyt moraaliarvostelma eikä kaikkien moraaliarvostelmien kieltäminen. Päinvastoin, systeemihän alleviivatusti hyväksyy sen että otetaan huono moraaliarvostelma totena ja vakavasti.
2: Arvoteoreettinen nihilismi onkin tätä kautta filosofinen ydinteesi. Kun puhutaan elämäntavoista ja moraalista niin tämä on se filosofia johon viitataan. (Toki on olemassa myös tietoteoreettista nihilismiä jonka näkökulma koskee tietämistä. Mutta se ei käsittele lainkaan moraalia tai sitä voidaanko siitä sanoa jotain.) Mutta käytännössä tämä sekoittuu toiseen näkemykseen. Kahanea mukaillen tätä voisi kutsua ”käytännölliseksi nihilismiksi”. Tämän idea on se että arvoille nähdään motivationaalinen perusta. Eli toisin sanoen arvot ovat jotain joiden pitäisi olla motivaatioiden taustalla ja niiden tulisi ohjata toimintaa, haluja ja tunteita. Jos haluaa välttää varpaan satuttamista, on motivoitunut käyttämään parempia suojakenkiä. Jos on sitä mieltä että homoja ei saa vainota, on motivoitunut kohtelemaan heitä suvaitsevaisesti. Ja jos on sitä mieltä että evoluutio antaa voimalle valtaa niin sitten pitää mennä potkiskelemaan heikkoja. Tätä kautta kysymys meneekin siihen että normatiiviset väitteet livahtavat tähän käytännöllisyyteen ikään kuin takaovesta. Meillä voi olla tunteita ja mieltymyksiä ja haluja jotka koskevat vaikka heikkojen tallaamista tai homojen suojelua tai kenkiä koskevaa moraalia, niin arvoteoreettinen nihilismi itse asiassa vie taustaoikeutuksen näiltä. Ilman sitä tunteemme ovat tosia mutta absurdeja. ; Tämä onkin hyvä muistutus siitä miten instrumentalismi ja monet muut vastaavat näkemykset usein kuvataan täysin irrallisina filosofisista moraalihaihatteluista. Mutta tosiasiassa se on vanhaa kunnon moralismia ekstra-askelin joista osa on piilotettu. Eroa ei ole helppoa huomata – jos asiaa ei pysähdy miettimään suunnilleen yhtään.

Tämä muistuttaa siitä että käytännölllinen nihilismi ja arvoteoreettinen nihilismi kulkevat käsi kädessä mutta ovat samalla toisistaan erillisiä. Kahanen perusargumentti on että arvonihilismi implikoi käytännöllistä nihilismiä jos ja vain jos otat seurauseettisen taustaoletuksen jossa motivaation ja arvoperustan välille oletetaan yksi-yhteen yhteys. Ilman tätä seurauseettistä oletusta ei voida vetää yhteyttä arvoteoreettisesta nihilismistä käytännölliseen nihilismiin. Näin ollen käytännöllinen nihilismi on käytännössä vain yksi arvoteoreettisen nihilismin alatyyppi eikä ne kaikki. ; Kahane näkee että tämä on hyvin tärkeää. Sillä kun nihilismiä kauhistellaan on kauhistelun takana usein se että jos nihilismi on totta niin sitten ihmiselämä muuttuu viheliäiseksi kun tyhjyys tuijottaa meihin. Näin ollen arvoteoreettinen nihilismi johtaisi ahdistukseen, katkeruuteen, epätoivoon ja jopa itsemurhaan. Eli jos nihilismi on totta niin sitten elämämme olisi huonompaa.

Kuitenkin samalla Kahane muistuttaa siitä, että jos millään ei ole väliä ei silläkään pitäisi olla mitään väliä. Toisin sanoen jo se että väittää että nihilismillä tulisi olla jotain seurauksia vaatii taustaoletuksia. Ne ovat samantapaisia joilla hypätään arvoteoreettisesta nihilismistä käytännölliseen nihilismiin. Huomattavaa on myös se, että nämä oletukset ovat luonteeltaan esimerkiksi juuri seurauseettisiä. Eli niissä on moraalinen ja moralistinen perusjuonne. Jos nihilismi on totta niin miten meillä edes on oikeutusta ottaa näitä oletuksia? Luulisi että juuri tälläiset oletukset olisivat jollain oleellisella tavalla ristiriidassa nihilismin kanssa.

Tätä asiaa onkin kuvattu näppärästi Mackien toimesta; Objektiivisten arvojen kiistäminen voi johtaa äärimmäisiin tunnereaktioihin. Mutta toisaalta objektiivisten arvojen puute ei ole hyvä syy hyväksyä subjektiivisia huolia. Mackien hengessä jos ihmiset välittävät asioista he jatkavat elämäänsä entiseen tapaan riippumatta siitä onko metaetiikka sitten mitäkin. Toiminta ei logiikan mukaan mitenkään väistämättä katoa sillä että se on ”absurdia” jossain seurauseettisissä lisäoletuskentissä.

Kahane kuitenkin muistuttaa että nihilismistä on myös väistämättömiä seurauksia. Tämä on uskomusten perustan menettäminen. Eli jos me uskomme että arvoteoreettinen nihilismi on tosi, menettävät monet arvioivat uskomuksemme voimansa ja niiden tekeminen on mielivaltaista. Jolla tietenkin voi olla seurauseettisten lisäoletusten valossa vaikutuksia käytännölliseen nihilismiin ja toimemme tuntuvat mielivaltaisilta ja absurdeilta vaikka meillä olisikin tunteita ja mieltymyksiä ja tavoitteita. Kahane näkeekin tämän taakse jotain joka ei ole deduktiivista. Hänestä liitos on todennäköisyyksiä koskeva, induktiivinen, päätelmä;

Tämä ajatus menee siten että
1: Jos arvoteoreettisen nihilismin hyväksymisen jälkeen jatkamme elämäämme kuin ennemminkin meidän tulee jotankin ohittaa subjektiiviset huolet jotka liittyvät siihen että tekomme ovat mielivaltaisia. Eli meidän on jotenkin sammutettava subjektiivisia huolia.
2: Jos kannatamme arvonihilismiä voimme menettää arvottavia uskomuksiamme.
3: Jos menetämme monta arvottaaa uskomusta menetämme subjektiivisia huolia.
J: Josta seuraa se että nihilismi todennäköisesti johtaa siihen että elämme eri tavalla kuin ennen.

Kahane siis sanoo että tämänlaiset seuraukset olisivat yleisiä. Eivät että ne olisivat väistämättömiä tai seuraisivat suoraan nihilismistä. Mitä tällä kaikella on tekemistä arvorelativismin kanssa?

Richard Rorty on korostanut että relativistinen filosofi uskoo että mielipiteiden valinnassa ollaan vähemmän algoritmisia kuin on ajateltu, ja että tämä ei tarkoita sitä että jokainen uskomus olisi yhtä validi kuin muut. Moraalirelativismi onkin tarkemmassa jaottelussa seuraavanlaista:
1: Deskriptiivisessä moraalirelativismissa (descriptive moral relativism) kuvaa pelkästään että joillain ihmisillä on erimielisyyksiä siitä mikä on moraalista.
2: Metaeettisessä moraalirelativismissa (meta-ethical moral relativism) esitetään että monissa erimielisyystilanteissa kukaan ei ole objektiivisesti oikeassa ja väärässä.
3: Normatiivisessa moraalirelativismissa (normative moral relativism) esittää, että erimielisyydessä kukaan ei ole oikeassa eikä väärässä ja meidän tulisi suvaita käytöstä vaikka olisimme erimielisiä siitä onko se moraalista.

On aika selvää että normatiivisessa moraalirelativismissa oletetaan suvaitsevaisuutta koskevia moraalioletuksia joten se ei ole yhteensovitettavissa nihilismin kanssa. Samoin jos joku kuvaa erimielisyystilanteita niin se on kuvaus asiantilasta joka ei vaadi oletuksia siitä onko takana universaalia moraalia tai mitään muutakaan vastaavaa. Nihilistisiä nämä arviot eivät kuitenkaan ytimeltään ole, niissä on moraaliarvostelmia. On jotain joka on erimielisyyttä.

Jos lähestymme asiaa deduktiivisesti, ei ole vaikeaa huomata että arvoteoreettinen nihilismi on suoraan, deduktiivisesti ja auttamatta ristiriidassa relativismin kanssa. Relativismi sanoo että arvolauselmat ovat kulttuurista riippuvaisia. Ei että niitä ei voi tehdä mitenkään. Moni ihminen sotkeekin tässä asioita kenties siksi että arkikielisessä mielessä ”nihilismi” ja ”relativismi” pitävät sisällään mielivaltaisuuden siemenen.

Kuitenkin näissä on selvä ero; Nihilismi sanoo määritelmällisesti että et voi tehdä mitään arvolauselmia mistään taustaoletuksista. Relativismi sanoo että taustaoletuksia voi olla useitakin. Nämä ovat suoraan ja täysin loogisesti yhteensovittamattomissa. Tässä mielessä relativismin ja nihilismin rinnastaminen on loogisesti sama kuin väittäisi että kolmio on ympyrä. Relativismi ei tässä mielessä ole mitään ”nihilismiä hienossa puvussa”. Toki ymmärrän että tälläisiä ryönäisiä sloganeita voidaan kierrättää.

Toki tässä on havaittava spesifi yhteys; Nihilismin ja relativismin yhteys on se, että molemmat sanovat että universaalia moraalia ei ole olemassa. Paitsi silloin kun relativismi sanoo että universaalin moraalin sisältöä ei voi tietää ja kulttuuri on yksi yritys lähestyä asiaa. Joka alleviivaa että yhteydet ovat tällöinkin mielivaltaisempia kuin voisi olettaa yleisten mielipiteilyn valossa. Mutta kuten olen sanonut ; Ne jotka osaavat metaetiikkaa, tekevät sitä yliopistossa. Ne jotka eivät osaa, opettavat sitä Suomen Teologisessa Instituutissa.

Mutta entäpä se induktiivinen lähestymistapa jota Kahanekin käytti?

Senkin valossa voidaan huomata että nihilismi ei johdakaan relativismiin. Nihilismihän johtaa siinä arvostelmien ja niitä koskevien huolien katoamiseen. Tunnekylmyyteen. Ei siihen että asioita saisi perustella miten tahansa. Ymmärrän että tätä eroa voi olla vaikeaa tiedostaa jos on elänyt Suomalaisessa tai länsimaisessa kulttuurissa jossa uskonto ja sen kannattajat ovat omista lähtökohdistaan omineet moraalin – ja valloittaneet tätä kautta myös nihilismiä koskevan keskustelun.

Elämme oikeasti maailmassa jossa tietoteorian puolella esitetään että jos skientisti ei voi selittää kaikkea niin sitten se on huonoa. Ja että uskova voi kunnioittaa tiedettä mutta samalla hän kuitenkin näkee tieteen uskonnon alaiseksi niin että ihminen käyttää Jumalalta saatua järkeä. Ja samalla uskova kunnioittaa tiedettä mutta muistaa että uskonto selittää moraalin ja olemassaolomme ja muut vastaavat asiat. Tässä ei selitetä miten uskonto selittää tai todistaa. Kaikki nojaa siihen että selitetään että ”vastapuoli joutuu olettamaan jotain”. Ei siihen, että todistettaisiin että ”hei, me todistetaan ihan kaikki”.

Tietoteoreettinen analogi on siinä että uskovaiset hyvin usein sotkevatkin tieteen arvovapautta ja tieteen arvoneutraaliutta. Jotka on erotettava.
1: Tiede on arvovapaa (vastakohta arvosidonnainen) silloin, kun se ei ehdottomasti sitoudu yhteenkään maailmankatsomukseen.
2: Tiede on arvoneutraali (vastakohta arvorelevantti) silloin, kun sen tulokset eivät ole relevantteja jonkin maailmankatsomuksen kannalta. Tämä erottelu olisi erittäin tärkeä pitää mielessä. Ja kun sama päättelyrakenne viedään tietoteoriasta metaetiikkaan, sotketaan – luultavasti ”mielivaltaisuus” sanan monimerkityksellisyyttä ja muita vastaavia keinoja käyttäen – nihilismiä ja relativismia.

Samassa ilmapiirissä uskovaiset esimerkiksi esittävät että ”koska ei voida todistaa Jumalaa olemassaolemattomaksi” tai ”Koska emme voi tietää Jumalasta” niin se antaisi rationaalisen syyn tehdä arvailuja Jumalan olemassaolosta. Eli koska emme tiedä niin sitten saisimme mielivaltaisesti väittää että Jumala on järkevä konsepti. ; Voidaan sanoa että tämänlainen lausunto Jumalan olemassaolosta ei ole ristiriidassa Jumalasta tietämisen kanssa. Mutta se ei kuitenkaan ole myöskään millään tavalla perusteltu tai järkevä oletus. Se on mielivaltainen oletus joka voidaan ottaa lähinnä siksi että se ei ole ristiriidassa sen perusväitteen kanssa. Näiden kahden välinen ero tuntuu olevan ihmisille hyvin vaikeaa. Luultavasti kiitos kristittyjen ahkeran metaetiikkakannanottelun niin että päättelyvirheistä on tullut kulttuurimme ja yhteiskuntamme muotisloganeita ja jopa sen ydintaustaoletuksia.

Muistutan kuitenkin että relativismin sotkeminen nihilismiksi seuraa seuraavaa päättelyketjua;
1: Mikään ei merkitse objektiivisesti, ei ole universaalia moraalia.
2: Jotta jollain olisi väliä sen tulisi merkitä objektiivisesti, olla universaalia moraalia.
J: Millään ei ole väliä.

Teisti näkee että he ovat erimielisiä premissistä yksi ja unohtavat että jotta vastapuoli olisi nihilisti heidän tulisi kannattaa premissiä 2. Jota he useimmiten eivät kannata. Vain hyvin harva metaeetikko ja vielä harvempi tavallinen ihminen kannattaa sekä premissiä 1 ja premissiä 2. Ja täät kautta rinnastukset relativismin ja nihilismin välillä ovat syvästi virheellisiä. Niissä on järkeä vain jos otetaan sisäisesti ristiriitainen asenne jossa ykköspremissi on valinta joka mitataan ihmisen itsensä maailmankuvan kautta mutta toinen premissi on sitten sellainen joka tungetaan ideologian ulkopuolelta, kristittyjen premissistöstä. Eli toisin sanoen universaalin moraalin kiistäjät punnittaisiin kristittyjen lisäoletuksilla eikä omillaan. Ja tältä perustalta tehdään väitteitä milloin he ovat sisäisesti konsistentteja ajattelijoita ja milloin he eivät ole.

Tässä mielessä onkin hyvä muistaa että kaikki universaalit moraalinäkemykset toimivat moraalisten taustaoletusten valossa. Uskovaiset – ja monet muutkin - usein muistuttavat että jos ateisti uskoo universaaliin ja absoluuttiseen ihmisarvoon, niin heillä on premissi jota ei ole todistettu. Tämä on sinänsä redundanttia että premissi on määritelmällisesti jotain joka otetaan päättelyssä oletettuna ja otettuna ja niitä ei tavata useinkaan perustella. ; Valitettavasti ”Jumala” ei selitä. Samat metaeettiset ongelmat purevatkin myös teistisiin moraalirakennelmiin. Niitä vain ei pidetä mielivaltaisina samoin ehdoin.

Koska uskovaisilla on tunnereaktioita jotka eivät ole missään väistämättömässä kytköksessä arvoteorioihin tai tietoteorioihin. Mutta he eivät osaa kyseenalaistaa tunteillessaan näitä asioita. Kaikki moraalinäkemykset nojaavat joihinkin premisseihin. Mutta uskovaisten asioita piilotetaan. Koska ne ovat useimmiten ajatteluketjuja ”ekstra-askelin” jotka piilotetaan. He leikkivät oletuksettomuutta koska ovat tehneet samantyylisiä ylimääräisiä extraoletuksia ja ekstra -askeleita mitä tehdään kun päätellään asioita arvoteoreettisesta nihilismistä käytännölliseen nihilismiin. Niitä voi olla vaikeampi huomata koska päättelyketju on huolimaton ja piilottaa lisäoletukset ja päättelyn askeleet. Mutta tosiasiassa niitä on kuitekin enemmän. Ja niissä on helposti myös argumetin kannalta ongelmallisia lisäoletuksia joiden perushenki on se, että ovatko ne itse asiassa itsessään ristiriidassa niiden muiden otettavien taustaoletusten kanssa…

Ihminen jonka mielestä se, että moraalin lähde on kulttuuri ei voi sanoa että kulttuuri ei olisi mitään. Ihminen jonka mielestä moraalin lähde on tunneimpulssit ei voi sanoa että tunteita ei olisi olemassa ja että tunteet eivät olisi mitän. Jonka mielestä moraalin lähde on yksilö ei voi sanoa että yksilö olisi ”ei-mitään”. Jonka mielestä moraalin lähde on ihmisen lajityypillinen käytös ei voi sanoa että moraalinsa kumpuaisi ”ei-mistään”. Jumala. No. Se tuskin on olemassa. Mutta jopa olemattomasta Jumalasta kumpuavat kulttuuriset näkemykset ovat seuraajillaan kannatettuja. Ja vaikka moraali tulisi ”ei-mistään” eivät edes he olisi nihilistejä. Koska eihän sellaisia edes ole.

---

Lähteet:
Thomas Nagel, ”The Absurd” (1971)
Guy Kahane, ”If Nothing Matters” (2016) 

J.L. Mackie, ”Ethics: Inventing Right and Wrong” (1991)
Richard Rorty, ”Consequences of Pragmatism” (1982)

Moraalista ja sen relativistisuudesta

Karkeasti ottaen moraalirelativismi on postmoderniin filosofiaan liittyvä ajatus. Postmoderni filosofia dekonstruktion osalta on monin paikoin hämmentävän vähänkin poliittista. Mutta kuitenkin se on saanut suosiota politiikassa niin että sen suuntaiset ajatukset ja sitä vastustavat ajatukset ovat molemmat sellaisia että niiden avulla on helppoa julistaa moraalista väriä.

Tähän liittyy jännittävä asia. Sillä tämä asetetaan usein vastakkain totuusfiksoitumisen kanssa. Näin vapautta ja ihmisen ilmaisukykyä painottava moraalin relativistisuus on saanut vastaansa perinteikkään ajatuksen objektiivisesta moraalista.

Kuitenkin käytännössä kun vasemmistolainen tai liberaali puhuu moraalista, hän puhuu hyvyydestä kuin se olisi objektiivista. Kun taas fundamentalistikristityt, erityisesti kreationistit, tuppaavat puhumaan siitä miten ties mikäkin näkemys on aina vain maailmankuvallinen tulkinta. Evoluutio ei olekaan tieteen näkemys vaan maailmankuva. Se ei ole pelkästään epätosi vaan sillä on poliittinen motiivi. Tämä kaikki pitää sisällään ajatuksen siitä että dekonstruointi on pätevä tapa analysoida, kritisoida ja löytää aukkoja näkemyksistä. Ja tähän liittyy vahvasit se että on "naturalistista" tai "skientististä" uskoa että objektiivinen tieto olisi tieteissä edes mahdollista. Joten kaikessa on lähinnä maailmankuvasta kyse koska muutakaan ei voi olla. Näin kertoo meille kreationisti.

Toisaalta asia on laajempikin. Ihmiset jotka vihaavat ajatusta jossa moraali on relativistista ja postmodernia tuppaavat jostain hämmentävästä syystä olemaan taipuvaisia kuvaamaan vihollisiensa moraalinäkemyksiä filosofisen kannan sijaan "sosiaalisen statuksen nostattamisena". Muutenkin he tuntuvat noudattavan ajatusta jossa yhteisöiden ja yksilöiden moraalisuus on usein kätevää sosiaalisen statuksen boostaamista ja ajattelevat että ihmiset olisivat kuin Platonin veljen näkymättömyyssormuksen kantajia jotka toimivat inhottavilla tavoilla heti kun heitä ei tarkkailla ja nähdä.

Ja siksi kulttuuria ja sen normeja täytyy tukea koska ilman niitä ihmiset ovat vain petoja. Ja kaiken lisäksi kulttuurin suojaksi tarvitaan juuri tietty kulttuuri. Koska hyvä yhteiskunta ei ole ilmiselvä vaan vaatii tiettyä kulttuurista opettamista. Miksi ne joiden mielestä moraali on objektiivista ovat esimerkiksi maahanmuuttokeskustelussa kaikista valmiimpia korostamaan että hyveelliset maahanmuuttajien pelastamiseen liittyvät ihanteet on hylättävä "liian sinisilmäisinä" (aka. sisältävät etiikkaa eivätkä sitä "raakaa konkretiaa" jossa mukaudutaan pahaan maailmaan antamalla pikkusormi.) ja muistettava että nämä ovat vain statusbuustia jotta voidaan vaikuttaa tuttujen silmissä hyviltä ihmisiltä ja että konkretia tarkoittaa että tulee vaan antaa tiettyjen, tilastollisesti suuressa määrin myös viattomien ihmisyksilöiden, kuolla sinne ulkomaille koska siitä on riskiä hänelle itselleen.

Eli kulttuurirelativismin vastustajat käyttävät perusteluissa hämmentävän paljon relativistisia argumentteja. Mutta eivät esittele omaa toimintaansa objektiivisen etiikan kielellä. Toisaalta moraalisen moniarvoisuuden kannattajat tuntuvat toimivan tavalla jossa heidän oma moraalinsa ja hyveellisyysnäkemyksensä ovat erittäinkin vahvoja, vastaanpanemattomia (jopa tasolla että niiden kanssa erimielinen ilmentää pahuutta) ja joustamattomia..

Rasistinen, rasistinen, patsasteoria.

Kaada ittelles vaan...

Antiikin tutkija Bond, Sarah Bond, on saanut tappouhkauksia. Uhkailijat edustavat alt-right -oikeistoa. He eivät ole pitäneet siitä miten Bond on kuvannut antiikin patsaita värikkäinä. Tässä kiistaa on herättänyt erityisesti "Why We Need to Start Seeing the Classical World in Color". Siinä tutkitaan patsaita ja niiden värejä. Ja havaitaan että antiikin rooma on ollut monikulttuurinen paikka.

Tämä on nähty rasistisena monikulttuurisuushyysäyksenä. Väitteenä on, että "liberal professor says that all white statues are racist".

Uhkailevat vaihtoehtotodellisuusoikeistot näkevät aika outoja asioita "rasistisina". (Mallia "liberaali monikulttuurinen värinä" joka on heistä itsestään rasismia, olen usein kuullut.) Vetoaahan tyhmään tietysti vihollisesta tehty olkiukko "pitää valkoisia patsaita rasistisina". Kun tosiasiassa ne väripigmentit kyllä tunnistetaan niistä ainejäämistä jota maalista on jäänyt. Antiikin kreikkalaisten patsaiden värikkyys ei ole ollut uutta tietoa tai yllätys yhtään kenellekään perustutkimusmenetelmistä edes alkeet tietäville; Ajatus antiikin ajan vitivalkoisista marmoripatsaista perustuu samantyyliseen nerouteen kuin pitäisi antiikin kreikkalaisia idiootteina jotka eivät ole ymmärtäneet laittaa moneenkaan rakennukseensa kattoa. (Koska raunioissa ei sellaisia ole. Ja tukipylväätkin ovat eripituisia niissä raunioissa...)

Toisaalta ei ole mikään julkinen salaisuus että roomalaiset harjoittivat monikulttuurisuutta imperiuminsa menestysaikoina. Se oli laaja maa jossa sallittiin useitakin tapoja ja kulttuureita. Antiikin ajan maailmasta kertoo toki jo sekin miten "Raamatun" Paavali viittaa puheissaan patsaasta joka oli tehty "tuntemattomalle Jumalalle". (Apostolien teot, 17 luku.) Ei ole salaisuus sekään että oikeiston usein ihailema rooma ei ollutkaan sellainen kuin joku rooman aikoja haikaillut fasisti Mussolini seuraajineen on niitä konstruoinut. (Ja jonka kautta monet käsitykset roomasta ovat luultavasti yleistyneet ja levinneet.)

Rooma menestyi koska se jätti uskonnon sen aikaista maailmaa totuttua irrelevantimpaan osaan yleistä politiikkaa. Sen sijaan se kiinnitti huomiota rahaan, kaupankäyntiin ja muiden kulttuurien tekemien teknisten innovaatioiden varastamiseen. ; Voisi jopa sanoa että Rooma menestyi siten että se teki tärkeistä asioista poliittisia ja jätti irrelevantit asiat kunkin maan uskonnonvapauden ja tapakulttuurin alle. (Kunhan nämä muistivat symbolisesti osoittaa alamaisuutta rooman poliittiselle vallalle.)

Onkin ironista miten nämä uhkailevat tyypit itse näyttävät osuvat naurettavaan stereotyyppiinsä käänteisenä; On olemassa tyyppejä joille kreikkalaisten patsaiden värikkyys nähdään rotukysymyksenä ja joista patsaiden väripigmenttien havaitseminen patsaista on nähtävissä poliittisesti värittyneenä rotuteoriana. ; Jos samanlainen ajattelu yleistyy maassamme, voi syntyä sen tyylisiä vaihtoehtoisia totuuksia mitä Jarkko Lakkisto esitti asian yhteydessä "Vähäsen sama kuin että punamullalla hirsiseinän tai laudoituksen suojaaminen on poliittinen kommentti mäkitupalaisilla ja torppareilla.." Toki punainen on kommunismin väri ja kouluttamattoman nälkäkuoleman varassa olevan mäkitupalaisen voi odottaa olevan altista maaperää kommunismille. (Monestakin syystä jotka olen mielestäni tuossa vihjannut riittävän alleviivatusti.) Mutta...

Joka on sama kuin se syytetty huonostiajattelu mutta twistillä.(Väärinajattelija -sanalla on outoja konnotaatioita. Mutta väärinhän nuo ajattelee. Tiedeasiat ei juuri tässä asiassa ole juurikaan relevantilla tavalla mielipide. Käytän kuitenkin "huonostiajattelija" -termiä. Siinä on vähemmän marttyyripotentiaalia ja se korostaa sitä että nämä ihmiset ovat idiootteja joiden mielipiteitä saa toki omata, jos haluaa olla väärässä ja päälleentiputetun että jo syntymässä ilman happea jääneen päästäisen tasoisesti tyhmä.) Yhtä tyhmä ja samantyylinen asennevamma. Paitsi että tämän asennevamman omaavia on olemassa. Ja ne huutelevat antiikintutkijoille.

Onkin mielenkiintoista miten pelkästään tutkimuksen intressi kiinnostaa ja pelkästään se riittää. Eli esitetään että "teoria on liberaalin mielen tekemä ja liitoksissa hänen poliittiseen ideologiaansa" tarkoittaa että teorian olisi oltava väärä, huono, virheellinen ja tyhmä. Intressit tutkmuksessa kiinnostavat kuitenkin oikeasti vasta kun ne ovat epätosia tai huonosti perusteltuja. Totuus ei tunnista tai tunnusta poliittista puolta. Ei ole väliä miten idea on keksitty vaan miten se testataan ja todistetaan. Tästä ajatuksesta poikkeava ajatuskin toki tunnetaan. Sellainen jossa kiistetään teorioiden totuudellisuus ja ne nähdään pelkästään poliittisina konstruktioina. Tämä näkemys tunnetaan relativismina. Ja jostain syystä trendi näyttää nykyään olevan sellainen että vasemistosta alkaa löytymään yhä kasvavia määriä teknokraattihumanisteja jotka lähestyvät luonnontieteitä kun taas yhä useampi oikeistolainen - etenkin ne jotka näkevät "liberaalia biasta" kaikkialla tiedemaailmassa ja korostavat sananvapautta teorioidensa tärkeimpänä ansiona ja jotka nimen tasolla pilkkaavat kaikkia relativisteja - on juuri sellainen.

Luomukset, tekeleet, illuusiot - ja muut helposti korjattavat pahat asiat

Jokainen osaa puhua sosiaalisista konstruktiosta. Tässä yhteydessä puhutan synynymitasolla kulttuurirelativismista ja monista muista vastaavista asioista. Usein näissä kororstuvat myös sellaiset teemat kuin absurdius, valta ja instituutiot ja hierarkiat. Onkin hyvin oleellista miettiä mitä sanoo vaikka feministi joka sanoo että sukupuoli on sosiaalinen konstruktio. Mitä tämä tarkoittaa?

Esimerkin kautta.

Karkeimmilla tasoilla feministisen ajattelun voi liittää suoraan siihen että se on jotain joka kieltää biologisen sukupuolen. (Tai useimmiten, että evoluutio ei voisi tarjota adaptaatioiden kautta mitään jolla voitaisiin vaikuttaa siihen että tietynlainen käytös olisi yleisempää kuin toisenlainen ei. Eli evoluutio voisi koskea vain sukupuolielinten fysiologiaa eikä oikein mitään muuta.) Toisin sanoen tässä ajatuksessa ollaan sellaisia ajatuksia vastaan joissa sukupuoli nähdään biologisena ja fysikaalisena faktajoukkona. Tämänlainen asenne voitaisiin nähdä jopa denialistisena liikehdintänä ; Se olisi evolutiivisen etologian kieltoa samaan tapaan kuin kreationismi on "makroevoluutioteorian" kieltoa.

Kuitenkin suuri osa feministeistä näkee tässä tarpeen korostaa sex/gender -eroa siinä mielessä että sukupuolen lisäksi on mieheys ja naiseus, jotka taas ovat muutakin kuin sukuelimet. Sukupuolisuuteen liittyvät tietyistä asioista pitäminen, pukeutumistyylit ja vastaavat. Näissä kaikki asiat (esimerkiksi vaaleanpunaisen värin ja värikkään pukeutumisen miehekkyys) eivät ole olleet vakioita vaan niihin on otettu eri tavalla kantaa eri kulttuureissa, joten ne eivät selvästi ole vakioita. Ja jos ne eivät ole vakioita ne tuskin ovat myöskään biologisia vakioita. Tämänlainen näkemys sukupuolen sosiaalisesta konstruktioluonteesta on sitten sellainen että sitä tuskin kiistää edes paatunein homoja vihaava sukupuolielinfunktionalismiin jämähtänyt fundamentalisti.
1: Sen verran usein kuulee siitä miten "oikeanlaisen miehen mallin puute" voi ajaa esimerkiksi ateismiin tai homouteen. Oikea miehekkyys on siis kristillisen kultuurin konstruoima tai muuten tälläisissä ei olisi mitään järkeä. Toki muutenkin näyttää siltä että homosekuaalisuuden valinta korostaa sitä että seksuaalinen suuntautuminen olisi by definition heille sosiaalinen konstruktio.

Sosiaalinen konstruktio tarkoittaa siis sitä että asiaan liittyy kollektiivisisa uskomuksia ja niihin liittyviä odotuksia. Ja tässä näyttää minun silmiini suoraan sanoen olevan niin että tärkeintä ei ole katsoa onko sukupuoli sosiaalisesti konstruoitu vaan sitä missä määrin. Molemmissa ääripäissä on tietenkin maukkaimmat stereotyypit. Mutta luultavasti he ovat kuitenkin onneksi vähemmistöä.

Mutta mitä sitten?

Ja vaikka sitten jos sukupuoli oletetaan sosiaaliseksi konstruktioksi, ja valitaan tähän jokin mielenterve konteksti, niin siitä päästään kuitenkin seuraavaan asiaan. Moni käsittelee sosiaalisia konstruktioita kuten perinteiset fundamentalistit teologiassa luonnollisuuden ja epäluonnollisuuden käsitettä. Eli siten että jos jokin asia on sosiaalinen konstruktio niin siten se on keinotekoinen, absurdi ja jopa pahaksi. Itse vierastan ajatusta universumista joka olisi joko paras tai pahin mahdollinen maailma. (Se on enemmänkin välinpitämätön.)

Sosiaalinen konstruktio onkin terminä hyvin vahvasti politisoitunut. Termin käyttäminen viittaa usein siihen että ihmisellä on normatiivisia intentioita joista hän haluaa luoda poliittisia toimintaperiaatteita. (Feminismi on siitä hyvä esimerkki että se on monesti rehellisesti poliittista ; Ideana on maailman muuttaminen. Tämä ei ole sinällään hyvä tai huono asia. Välinpitämätön asia se ei kuitenkaan missään mielessä ole.)

Sosiaalisen konstruktion nähdään aika usein tarkoittavan sitä että se on
* Jotain joka ylläpidetään vallalla joka koetaan epäreiluudeksi.
* Se on keinotekoista ja sitä kautta perusteetonta.
* Se on absurdia ja se pysyy olemassa vain keinotekoisuudella.

Tässä mielessä sukupuolen sosiaalinen konstruktio laajeneekin vaikkapa siihen että naiseus tai mieheys ei ole mikään syy sille että ihmiseen kohdistetaan jotain hallintaa tai alistamista. Ja että on taisteltava illuusioita vastaan ja antaa ihmisryhmille vapauksia ja oikeuksia. En ole tämänlaista vastan sinällään, mutta on selvää että näissä tapahtuu voimakas is-ought -loikkaus. Humen giljotiinilla voisi olla sanottavaa siitä miten tämänlainen asia "onnistuu vain lisäoletuksin". Toisin sanoen sosiaalisen konstruktion mukaan ladataan muutakin kuin se miten asia on tai ei ole.

Ian Hacking onkin luokitellut sosiaalista konstruktiota koskevaa kielenkäyttöä. Ja hän on huomannut että niissä on kolme suurta pääteemaa; Teemaa joka itse asiassa on yleistä ja jossa sosiaaliseen konstruktioon liitetään kaikenlaista muuta tauhkaa lisää. Ja tätä kautta niille tapahtuu kaikenlaisia jännittäviä asioita.
1:  Keskittyminen siihen mikä ilmiö Y on aloittanut ja jakanut ilmiötä X. Ja tähän usein liittyy väite että jos nämä sosiaaliset taustat Y olisivat erilaisia niin X olisi erilainen. Tästä usein seuraa sekin, että ajatus Y:n loppumisesta nähdään samana kuin X:n tuhoutuminen. Jossa on usein unohdettu se, että usein ilmiöllä X voisi olla toisenlaisiakin synty- ja ylläpitämistapoja. (Aivan kuten maallistuminen ei tuhoaisi kaikkea sitä mitä kristinusko on ollut mukana rakentamassa alkuun. Esimerkiksi yliopistolaitokset jatkavat aivan hyvin vaikka sen perusfunktio ei olekaan teologian alla toimivien tieteenalojen jäsentäminen jotta olisi hyviä teologeja. Maallinen syöpälääkäri leikkaa asioita vaikka antiikin kreikan ja rooman kulttuuri tuhoutui ja tämä oli kirurgian kehto.) Tässä on hyvin lähellä ajatuksia joissa X:n hyvyys muuttuu oikeutukseksi Y:lle.
2: Huonousväite jossa se että X on sosiaalisesti konstruoitu tarkoittaa että meidän on parempi ilman. Sosiaalisesti konstruoitu asia olisi illuusio, vale, petos. Se on vain absurdi asia joka ei pärjää Totuudelle. Kuitenkin toisaalta on nähtävissä, että esimerkiksi feminismin voi olla vaikeaa toimia koska hänen oma kannanottonsa sukupuolisuudesta ja sukupuolesta on hänen itsensäkin mukaan väkisin sosiaalisesti konstruoitua. Feminismikin on sosiaalinen konstruktio. Tämä vastaava ongelma tulee tietenkin kaikkien muidenkin vastaavien asioiden kohdalla. On selvää että sosiaalisesti konstruktioiduksi liittyviin aiheisiin tarttuminen ja niihin kananottaminen on sosiaalisesti konstruoitua. Olisi tervettä muistaa että osa sosiaalisesti konstruktoiduista asioista ovat hyviä. (Ja osa niistä voi olla Platonin kuvaamia "jaloja valheita", joihin suhtautuminen on asennekysymys. Sanon tämän siitä huolimatta että itse olen mieluummin "onneton Sokrates kuin onnellinen sika". Pidän esim. jalon valheen ideaa mukailevaa ajatusta siitä että vaikka uskonto oikeutettaisiin yhteiskunnallisella hyödyllä jossa Jumalan olemassaolo on irrelevanttia hyvin epämiellyttävänä.)
3: Ajatus siitä että korjaus on mahdollinen tai helppo vain siksi että kyseessä on illuusio. Tässä mielessä on hyvä huomauttaa että nykyajan raha ei ole kultakannasa vaan ns. fiat -rahaa. Tämä on puhtaasti sosiaalinen konstruktio. Ei ole silti helppoa tai mitenkään ilmiselvää miten rahan illuusiokuplan voisi vain puhkaista ja tulla toimeen ilman. Raha kun nojaa ajatuksiin ja uskomuksiin ja tämän lisäksi sillä ratkotaan arkea koskevia todellisia ongelmia.

Hacking maalaa näistä myös kombinaatioita. On esimerkiksi tavallista että ajatus jonkin huonoudesta motivoi sitä että halutaan tuhota kohdassa 1 mainittu ilmiö Y. Ja yhteys näiden välillä korostuu koska se on tietenkin jotain joka motivoi taisteluun kun illuusio voidaan voittaa helposti tarttumalla sen alkusyyhyn. ; Koska X on paha, se tulee korjata ja koska X on sosiaalisesti konstruoitu, asian korjaaminen on mahdollista.
1: Näiden huomioiden tekeminen on tietenkin siitä jännittävää että Hacking itse analysoi asioita kuten sosiaalisesti konstruoituja asioita analysoidaan. Ja toisaalta näiden valossa sosiaaliseen konstruktiouteen vetoaminen on usein myös poliittisesti motivoitua ja siihen liittyy intressejä jotka ovat itsessään poliittisesti konstruoituja. Tässä tilanteessa on tietenkin paha vain tuomita kaikkea sosiaalisesti konstruoitua. Ja paha on tuomita, tuomitsipa konstruoidut asiat pahoiksi tai konstruktioita näkevät tyypit huonoina.

Tästä voidaan oppia se että aina kun asian sosiaalinen konstruktius nostetaan esille on katsottava että mitä lausuja tarkoittaa sillä ja millä reunaehdoin sitä oikeasti käytetään puhuttaessa vaikkapa oikeudenmukaisuudesta tai politiikasta tai oikeuksista/vapauksista.

Konservatiivit ja kulttuurirelativistinen Heidegger

Karkeasti ottaen konservatiivien hankalin suhde on heidän suhteensa kulttuurirelativismiin. Se on kahdella tavalla hankala.
1: Usein he näkevät kulttuurirelativismin sitä kautta että joku on erimielinen konservatiivien näkemyksen kanssa, jolloin kyse ei ole välttämättä siitä että totuus olisi objektiivinen vaan siitä että konservatiivit ovat hyvin sitoutuneita mielipiteisiinsä. Näin ollen esimerkiksi transsukupuolisuuden kohdalla he voivat ohittaa aivoihin liittyvät seikat jotka tekevät sukupuolikokemuksesta kaikkea muuta kuin valinnan. Ja unohtaa että ilman tätäkin sukupuoli on hankalampi asia kuin mitä he yleensä kuvaavat. Ja tästä tulee mielikuva että sukupuolia olisi vain kaksi, kaikki ihmiset osuisivat jompaan kumpaan ja tämä olisi biologinen tosiasia, koska ilmeisesti jos jokin biologinen piirre ei johda lisääntymiseen niin se ei ole biologinen tosiasia.
2: He ovat varsin usein itse hyvinkin kulttuurirelativisteja.

Tämä kirjoitus on pääasiassa tästä jälkimmäisestä. Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä miten poliittiseen korrektiuteen liityy paljon sellaista puhetta joka on sävyltään kulttuurirelativistista. (1) Osittain sen vuoksi että tässä on kaapattu käyttöön kieli ; Eli kun kulttuurirelativistien kieli on sellaista että se vaikutta mediassa ja sillä saa valtaa, imitoimalla tätä saadaan hyväksyttyvyyttä omalle asialle. (2) Osittain sen vuoksi että kulttuurirelativismi ei ole heidän silmissään relativismia jos sillä puolustetaan konservatiivien mielipiteitä.

En koe tarvetta toistaa niitä tällä kertaa. Joten tämä on astetta filosofisempi lähestyminen. Tämä on mielestäni hyvin kätevää. Sillä kun mietitään eksistentialismia, vastaan tulee vahva mielikuva vasemmistointellektuelleihin. Mutta samanaikaisesti eksistentialisteilla on Heidegger. Eli mies joka oli samanaikaisesti niin hyvä eksistentialisti että hänen teoksiaan pidetään oleellisen tärkeänä siksi että hän oli natsi. Toisaalta. No. Natsi. Natsi. Natsi.

Kulttuurirelativismin suhde on tietenkin helppo yhdistää vasemmistolaisintellektuelliuteen siinä mielessä että se on tuttua "ihmisrotujen" ja "naiseuden" kohdalla. ; Voidaan karkeasti sanoa että eksistentialistinen vasemmistointellektuelli taatusti sanoo että ihonväri on vain jotain jonka muut näkevät mutta todellinen ihminen on jotain muuta. Ja feminismiin kallellaan oleva vasemmistolaisintellektuelli voi vastustaa lähtökohtaisesti ja kategorisesti evoluutiopsykologiaa siksi että se kahlitsee ihmisen vapautta. Eksistentialistin on helppo hyväksyä se, että naiseksi ei synnytä vaan naiseksi tullaan.

Kuitenkin samanaikaisesti konservatiivi varmasti hyväksyy kulttuurirelativismin siinä mielessä että he pitävät kulttuurista konstruktia nimeltä valtio tärkeänä. Ja tämän lisäksi heillä tapaa olla hyvin tietynlainen suhde uskontoon. Uskontoa pidetään usein jonain jonka olemassaolo perustellaan yllättävän usein kätevyyden kautta. Ja kätevyys on nimenomaan kätevyys kansakuntaa kohtaan. Asiassa mennään jopa niin pitkälle että ei ole harvinaista tavata sellaista henkilöä jonka mielestä menestynyt kansakunta voi toimia vain monokulttuurissa.
1: He eivät mieti asiaa kuten roomalaiset, joille oli tyypillistä se, että he valloittivat alueita, eivät puuttuneet alueen kulttuuriin kunhan he olivat alaisia Roomalle ja keisarille. Heidän perusteensa monikulttuurisuuteen oli se, että tämä vähentää kapinamieltä. Ihmiset eivät pidä siitä että heidän vakaumustaan väkisin muutetaan tietyksi. Ja he reagoivat tähän tavoilla jotka voivat vaikuttaa ylilyönneiltä. Itse voisin lisätä ja täydentää tätä asennetta sillä että uskonto näyttää tosiaan olevan kuten Kaczynski sen länsimaissa näki ; Hän näki että valtio kontrolloi kaikkia tärkeitä asioita ja päätöksiä ja antoi ihmisten valita triviaaleja asioita. Ihminen ei voi valita maksako hän veroja. Mutta hän saa valita lempivärinsä ja uskontonsa. Eli valtio olisi hieman kuten uhmaikäistä lasta käsittelevä vanhempi joka päättää että lapsi syö puuroa ja peittää tämän pakottamisen sillä että antaa lapsen valita ottaako puuron päälle voita vai hilloa.

Toisaalta kulttuurirelativismi on konservativismin ytimessä sitäkin kautta, että he yleensä kannattavat näkemystä jonka mukaan jokainen uskonto luo kaltaisensa yhteiskunnan. Eli yhteiskuntarakenteiden ja yhteiskunnan selviämisen taustalla ei ole maantieteelliset ominaisuudet vaan se, minkälaista uskontoa siinä harjoitetaan. Näin ollen kulttuuri ja yhteiskunta, tuo kaiken ydin ja mitta jonka edestä voidaan uhrata aika paljon individualismia ja yksilöitä, on ytimeltään kulttuurinen eikä objektiivinen.

Heidegger auttaa ymmärtämään tätä.

Monesti Heideggerin eksistentialismi otetaan vastaan sitä kautta että se oli hyvää siitä huolimatta että Heidegger valitsi Hitlerin. Toisaalta Heidegger saattoi olla myös konsistentti eksistentialismia elävä sitä kautta että hän valitsi Hitlerin. Eikä koskaan esittänyt katumusta tai anteeksipyyntöjä asiasta.

Heidegger, erityisesti teoksessa "Oleminen ja aika", kuvaa sitä että tärkein asia on kysymys olemisesta. Hänestä vialla on se, että uskonnot, filosofia ja jopa tiede ovat vieneet meidät pois tästä olemisesta. Oleminen ei ole Jumala eikä maailmassa olevat objektit. Ja ihmisen olisi parannuttava tästä muistinmenetyksestä. Heideggeristä metafysiikka "ei haihdu" esimerkiksi tieteellä, vaan metafysiikka on ajatusperinteissä. Metafysiikka on myös itse tieteen historia.

Heidegger vastusti kovasti essentialismia. Tämä torjuu myös sellaisia ajatuksia joita voidaan pitää yllättävän lempeinä. Konservatiivi voi mieltää ne jopa relativistisiksi vaikka ne ovat kategorisia ihmisluonnon kuvauksia. Sellaisia kuin "rakkaus ihmiskuntaa kohtaan". (Tai kuten eräs tuntemani ihminen sanoi uskomuksistaan. "Uskon ihmisyyteen.") Ihmiskunta on abstraktio joka häivyttää olemista. 

Tässä kohden Heideggerillä on kuitenkin erikoinen suhde menneisyyteen. Menneisyyden jättäminen taakse oli hänelle jotain muuta kuin mitä tosiasiat olivat menneisyydessä olleet. Aika ja ajallisuus olivat Heideggerille jotain jotka muovasivat ja vaikuttivat ajatteluun. Aika oli sidoksissa ajattelun identiteettiin. Ja aika antoi oman merkityksensä jokaisessa kulttuurissa. ; Heideggerin mukaan se mitä on tapahtunut vaikuttaa myös siihen miten yritämme tarkastella menneisyyttä. Voidaksemme kunnioittaa jotain kulttuuria meidän on ymmärrettävä sen sija ja muuttuminen ajassa.

Heidegger olikin opiskellut ja kiinnostunut ihmisten menneisyydestä ja kulttuuriperinteestä. Aatehistoriat ja ajatusperinteet olivat hänelle selvästi tuttuja ja tärkeitä tutkimuskohteita. Osittain siksi että tätä kautta voidaan "peruuttaa taaksepäin" kohti olemista. Ja osittain sen vuoksi, että dasein (~elämä, läsnäolo, olemassaolo, kokemuksellisuus...) on hänelle tietyssä määrin voimaton. Dasein saa kokemusvoimansa siitä että se rajoittaa asioita. Ihminen rajoittaa, leikkaa mahdollisuuksia. Valintojen määrä on niin valtava että ei voi vaan tehdä kaikkea. Kokemuksellisuus on tätä kautta rajoittavaa.

Heideggerin suhde menneisyyteen ja aateperustaan on toki konservatiiville vieras. Mutta sen sisältö on jotain josta he voivat kuitenkin hyväksyä melko paljon. Heideggerilla ei ole tavoitetta palata menneisyyteen, esimerkiksi johonkin konservatiiviseen "kulta-aikaan", vaan palauttaa alkuperämme olemisessa nykyhetkeen.

Heideggerin ajattelussa olikin hyvin erikoinen "lopputulema" ; Elämme situaatioissa (erilaisissa tilanteissa), emme kategorioissa. Alkuperämme taas on "tavallaan tulevaisuudessa" siinä mielessä että alkuperämme ja mikä siinä on tärkeää ja kiinnostavaa ovat jotain jota haemme ja jonka merkityksen luomme.

Kun verrataan länsimaista ja itämaista filosofiaa, syntyy helposti Heideggerin mielestä edistysuskoinen ajatus siitä että näiden välillä olisi kilpailu. Eksistentialistit taas eivät usko edistysprojekteihin. Ajattelu on heille myös kaikkialla.

Tosiasiassa asia ei jää Heideggeriin.

Jos otetaan esimerkiksi Levinas, hänen asenteestaan saa melko hyvän kuvan kun katsoo mitä tapahtui kun hän tapasi Enrique Dusselin. Dussel halusi että ihmiskuntaa kohdellaan samalla tavalla ja hän ihmetteli miksi Levinas oli niin kovin kiinnostunut katsomaan itseään ja omia kulttuuriaan lähellä olevia asioita. Mutta oli vähemmän kiinnostunut vastaavanlaisista asioista jotka tapahtuvat muissa kulttuureissa. Dussel kysyi miksi näin on ja miksi Levinas ei mieti vaikka latinalaisen amerikan kärsimyksentäyttämää historiaa. Levinasin vastaus oli että se oli jotain jota Dusselin tulisi miettiä. Tämä alleviivaa sitä että ihmiskunta ei ole kategoria. Levinas teki valinnan joka tietenkin rajoitti sitä mihin hän käytti aikaansa.

Kulttuurirelativismi on siitä jännittävä, että Levinas korosti omaa kulttuuriaan ja sitä että toisilla asioilla on hänelle ja hänen omalle ajattelulleen enemmän merkitystä kuin vastaavat asiat jotka tapahtuvat toisien kulttuurien parissa ja sisällä. Merkitys on kulttuurisidonnaista. Ja kulttuurisidonnaisuutta ei voi paeta. Kuitenkin tässä on sellaisia sävyjä joita konservatiivi ei miellä kulttuurirelativistiseksi. Ei, vaikka he itse voivat esittää ajatuksia siitä että jokaisen maan ja kulttuurin on ylläpidettävä ennen kaikkea omia kansalaisiaan ja levitettävä omia arvojaan joilla on sen sisällä erityinen merkitys, suurempi kuin toisilla kulttuureilla jossain toisissa maissa, jossa nämä saavat pysyäkin.

Voidaan jopa karkeasti tiivistää että eksistentialistit eivät usko edistykseen. Sartre esimerkiksi torjui varsin kategorisesti uskon mihin tahansa ennaltamäärättyyn päämäärään. Näin ollen on ymmärrettävissä miten esimerkiksi geeniterapia nähdään eksistentialistejen parissa usein ongelmana. Henkenä on se, että emme voi ennustaa lopputulosta, tai oikeastaan sitä mitä se merkitsee autenttisuudellemme ja olemassaolollemme.

Konservatiiviudessa onkin paljon sellaisia asenteita jotka voidaan sitoa kulttuurirelativistisiin ajatteluperinteisiin. Tämä vain unohtuu siksi että keskitytään pelkästään siihen että kulttuurirelativismissa näkemykset ovat narraatioita ja illuusiota. Eikä huomata sitä että eksistentialismissa merkitys sitoutuu usein siihen että tehdään valinta ja todellisuuskarsiutuminen niin että kokemuksellisuus syntyy juuri ja vain tästä samaisesta narraatiosta ja illuusiosta.

Miksi en voi palkata seksiorjaa?

Otsikon kysymys on muotoiltu provokatiiviseksi. Yhteiskuntamme kieltää orjuuden. Se ei kuitenkaan sentään puhu seksiorjan ostamisesta. Eli ihmisen ostamisesta. Sen sijaan se kysyy palkkaamisesta. Moni näkee että orjuuden kohdalla tässä kohden on oleellinen ero. Orja omistetaan, kun taas ammattilaiset palkataan. Ja tässä kontekstissa seksiorjakin määrittyy hieman muuksi kuin orjaksi.

Jos otetaan sadomasokistinen kulttuuri, jokainen on kuullut siitä miten on olemassa dominanaisia joiden palveluksia ostetaan. Aiheestä löytyy aineistoa pornografiassa. Mutta näitä dominaluolia tuskin voi pitää pornografiana. Ne ovat liian "konkreettisia" ja liian vähän "virtuaalista kuvamateriaalia" ollakseen pornografiaa. Niitä ei toisaalta voi kutsua prostituutioksikaan sanan täysimmässä mielessä. Ainakaan monien intuitioissa. Näitä dominaluolia on. Ja itse asiassa sellainen on eräässä elämäni vaiheessa ollut työmatkani varrella. En kuitenkaan ole itse vieraillut sellaisissa.

On hyvä huomata mitä on ja mitä ei ole ; Tarkalleen ottaen sitä että sadomasokisteilla on dominoiva (dominant) ja alistuva (submissive) osapuoli. Ja kun katsoo näitä luolia, palvelut ovat dominoivan puolen palveluja. Itse asiassa submissiivisiakin palveluja on, mutta ne ovat todella harvinaisia verrattuna dominoiviin paikkoihin. Ja tämä epäsuhta on kiinnostava.

Kysymys on kiinnostava. Sillä jos ajatellaan vapaata markkinataloutta, niin voisi luulla että jos moni haluaa olla dominoiva niin silloin olisi vähän kysyntää palveluille. Sitä löytäisi helpommin itselleen hyvän alistajan. Työlle riittäisi toki tekijöitä mutta sen haluajia ja tarvetta olisi vähän. Jos taas moni haluaa olla alistettuna niin dominoivista olisi pulaa ja he voisivat tehdä asiasta ammatin.

Tätä kautta voitaisiin huomata, että takana voi olla todellakin ihmisluonne. Moni pitää ihmistä ennen kaikkea raakana ja julmana olentona joka tarvitsee kulttuuria etääntyäkseen perusolemuksesta. Tällöin ajatellaan että ihminen on itse asiassa huono ja paha ja että valtaosa ihmisen toiminnasta on vain kulttuurin konstruoimaa. (Mikä on erikoinen huomio sillä kulttuurin, erityisesti uskonnon, tarvetta perustelevat ovat usein konservatiivisia kristittyjä. Ja he taas suhtautuvat kulttuurirelativismiin kielteisesti ja korostavat että jokin ihmisessä on suoraan syväkoodattua...) Tämä kyseenalaistuu vahvasti. Näyttää olevan niin että satuttaminen on suurimmalle osalle ihmisistä niin vaikeaa että he joutuvat etsimään harvinaislaatuisen ammattilaisen ratkaistakseen ongelman.

Toki tässä on muutakin.

Vastakkainen selitysmalli joutuu korostamaan sitä että dominointi on taito. Kun menet ammattidominalle niin tosiasiassa et saa vain ruoskintaa vaan sitä että sinulle tehdään asioita joihin liittyy kipua ja alistamista mutta hyvin pieni onnettomuusriski. (Esimerkiksi pallejasi rääkätään tavoilla joissa et kastroidu.)

Taitonäkökulmassa alistettuna olemiseenkin liittyy myös kasvanut riski. Se että joku ruoskiikin väärällä tavalla, sellaisella jossa teloudutaan vahvasti. Näin ollen alistavalla ja alistuvalla osapuolella olisi oleellisesti erilainen työturvallisuus.

Ja lisäksi normaalissa sadomasokismissa keskustellaan aika paljon siitä kummalla on enemmän valtaa ; Domilla vai subilla. On helppoa nähdä aggressiivinen sadisti aktiivisena ja valtaa käyttävällä. Kuitenkin masokistilla on käytössään turvasanoja. Ja tilanteeseen asettuminen vaatii jonkinlaista luottamusta. Toisin sanoen kaikki tapahtuu submissiivisen rajoissa. Submissiivinen määrää raamit joiden sisällä toimitaan ja dominoiva taas sitä mitä näiden rajojen sisällä tarkalleen ottaen tapahtuu.

Maksusuhteessa tilanne on tässä kohden helposti niin että on helppoa olla submissiivinen asiakas. Maksat palvelusta. Ja ammattitaitoinen domina vastaa siitä että hän hoitaa oman hommansa kunnolla. Alistetulla on asiakkaalle sopivaa valtaa.

Submissiivinen ammattilainen ei ole yhtä onnekkaassa asemassa. Hän ei saa turvallisuutta vaan hänelle tavallaan maksetaan siitä että hän ottaa riskejä. Sadomasokistiseen kulttuuriin tavallisesti liittyvä alistettua suojeleva valta katoaa ostoprosessissa hyvin helposti.

Mitä muuta vapaus voi olla kuin oikeuksia?

"Taustalla on autoritaarinen ihmispsykologia. Autoritaarinen tarkoittaa sisäsyntyisiä taipumuksia, jotka ajavat ihmisiä korostamaan yhteisyyttä ja samanlaisuutta (oneness and sameness). Autoritaariset ihmiset ovat ryhmäihmisiä, groupish. Autoritaarisuus saa ihmisen kannattamaan sellaisia yhteiskuntaa ja yhteisöjä rakentavia asenteita, jotka korostavat samanlaisuutta ja minimoivat ihmisten, uskomusten ja käytösten diversiteettiä. Autoritaarisuus ylistää, rohkaisee ja palkitsee yhdenmukaisuutta ja halveksii, suitsii ja rankaisee erilaisuutta."
("Mitä mieltä Suomessa saa olla", 2015)

Timo Vihavainen, Marko Hamilo ja Joonas Konstig ovat kirjoittaneet teoksen "Mitä mieltä Suomessa saa olla - suvaitsevaisto vs. arvokonservatiivit". Kirja kertoo muun muassa siitä, että liberaalit eivät ymmärrä mistä konservatiivisuudessa on kysymys ja että selkeä hyvä-paha -linjama ei toteudu.

Tässä on tietenkin perää. Jonathan Haidtin tunnetuksi tuomat psykologiset tutkimukset todellakin viittaavat siihen miten tämänlainen ymmärtämättömyys on vallitseva tila. Minuakin hieman häiritsee se, että perussuomalaiset - korostettavasti puolue jota en kannata - nähdään usein leimallisesti jonkinlaisena natsipuolueena. Toki ymmärrän että asia on niin että jos olet natsi, niin puolueesi on perussuomalainen. Mutta ei tästä implikaatiosta voi ekvivalenssiin siirtyä.

Oma huvittuneisuuteni syntyy kuitenkin muutamista aihetta sivuavissa seikoissa.
1: Nimittäin tuntuu että konservatiivien puolella usein loukkaannutaan juuri siitä että heidän kanssaan ollaan erimielisiä ja annetaan verevää kritiikkiä. Onkin korostettavaa että jos ajatellaan että jollakulla on mielipide siitä että "perussuomalaiset ovat natseja ja vaarantavat yhteiskuntarauhan" niin tätä pitää vastustaa mutta jos mielipide on "maahanmuuttajat vaarantavat yhteiskunnan islamterrorismikytköksillään" on toinen ääni kellossa. Jostain syystä tilanne onkin se, että jotkin asiat nähdään epätosiksi (kuten islamistien terrorismius tai perussuomalaisten natsius) ja sitten tämä Totuudellisuus ikään kuin antaa sille erityissuojan. On hyvin vaikeaa nähdä tätä sananvapauskysymyksenä. Etenkin kun niin liberaalien, islaminuskoisten kuin perussuomalaistenkin mielipiteet ovat kaiken kaikkiaan valitettavan tuttuja ja toisteltuja kaikkialla. Kysymys ei ole sensuurista tai siitä mitä mieltä saa olla. Kysymys on siitä että jokainen taho ei halua että siihen itseensä kohdistetaan poliittisesti epäkorrektia tahi muuten epäkohteliasta kielenkäyttöä.
2: Toisaalta konservatiivien puolella sananvapaus ja mielipiteenvapaus on ytimeltään relativistista. Itse asiassa voidaan nähdä että kulttuurirelativismin tiukointa ydinmehua on ajatus siitä että jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Kaikki kunnioittavat vapautta, mutta silti vastapuoli nähdään riistämässä sitä itseltä. Usein juuri siksi että halveksuvat kommentit nähdään sensuristisina. On hyvin vaikeaa vastustaa monikulttuurisuutta jos sallii kaikille mielipiteet. Ja heti jos tunnustaa että mielipiteiden moninaisuuden tunnustaminen ei tarkoita samoja oikeuksia kaikille ollaan sitten jo astuttu siihen että sanotaan mitä mieltä kukakin saa ja ei saa olla.

Vapaus syntyy oikeuksista

Nostin esille vain nuo kaksi kohtaa, sillä niiden kautta voidaankin huomata että ongelmana onkin jotain jota voi demonstroida tuon kirjan otsikoilla. Kun esimerkiksi Marko Hamilo kirjoittaa "Kuinka arvoliberalismista tuli autoritaarista relativismia" hän korostaa että tosiasiassa suvaitsevaisuus on pseudosuvaitsevaista jossa suvaitsevaisuuden nimessä kielletään esimerkiksi kutsumasta maahanmuuttajia islamterroristeiksi tai muiksi yön timoiksi. (Noin kärjistäen.) Ajatus on sinänsä tärkeä. Hän toki enemmänkin huomauttaa että liberalismi olisi sisäisesti ristiriitainen koska se ei suvaitse suvaitsemattomuutta. Mutta toki liberalismissa asia on määritelty hieman eri tavalla. Kyseessä on väkisin luotu pseudoristiriita joka ei tule väistämättä liberaalien näkemysten soveltamisesta itseen, vaan siitä että ulkopuolelta käsitteet uudelleenmääritellään erilaisiksi ja sitten ne palautetaan liberalismiin. (Toki osa relativisteista on niin höpöjä, että Hamilon teesi pätee heihin.)

Lisäksi tässä suvaitsemattomuuden suvaitsemisessa näyttää unohtuvan se, että aina kun katsotaan miten vasemmistolainen liberaali ajattelee, voidaan huomata että hän puhuu oikeuksista. Oikeuksien kannalta asia on itse asiassa niin että suvaitsemattomuuden suvaitseminen on helposti juuri se mitä oikeudet minimissään vaativat. Ihmisillä on vapauksia jos ja vain jos he saavat tehdä jotain. Ja näin ollen jos jollakulla

Esimerkiksi jos katsotaan sitä saako homoseksuaali mennä naimisiin, kysymys on joka tapauksessa oikeudesta. Voidaankin nähdä että kukaan ei pakota heteroa naimisiin homon kanssa jos homot saavat mennä naimisiin keskenään. Eikä heteroilta oteta avioliitto-oikeutta pois. Argumenttina on sen sijaan ollut enemmänkin se, että moni loukkaantuu jos homot menevät naimisiin. (Noin kärjistäen.) Mutta jos laki ei olisi hyväksytty niin homot eivät voisi mennä naimisiin, loukkasipa tämä heitä tai ei. Loukkaantuminen on vain sitä että sanoo mikä on oikea mielipide koko maan tasolla käytänteitä myöten. Se sanoo lisäksi sitä että millä tavalla ihmiset eivät voi toteuttaa itseään. Olipa mielipide asiaan mikä tahansa.

Osa toki määrittelee tätä homojen oikeutta mennä naimisiin ihmisoikeudeksi. Ja tästä voi olla erimielinen. Mielipiteet jakautuvat "ihmisoikeus" -sanan kohdalla tavalla joka on mahdollinen molempiin suuntiin. Sen sijaan avioliitto-oikeus on kuitenkin aina oikeus, kenties jopa etuoikeus. Olen itse asiassa leikitellytkin ajatuksella siitä miten homojen avioliitto-oikeutta voisi sujuvasti lähestyä ilman että selittää miten "nykyinen laki on tasa-arvoinen". Tällöin avioliitto olisi etuoikeus, joka tarvitaan yhteiskuntarakenteiden ja vastaavien avulla. Strategia on toki suosittu. Ja itse asiassa se näyttää vahvistuneen viime aikoina, avioliittolainmuutoksen läpimeno on tiukentanut tunnelmaa ja jyrkentänyt argumentteja. Joten olisi kenties syytä tunnustaa tämä suoraan eikä leikkiä sitä miten kyseessä ei ole jonkinlainen suvaitsemattomuus eli oikeuksien karsinta. Tässä kuitenkin on pakko korostaa sitä että perimmiltään jokainen tämänlainen argumentti on itse asiassa lausunto siitä "mitä mieltä saa ja ei saa olla" ja tämä oikeutetaan jollain riskin tai uskonnollisen näkemyksen oikeudella. Oikeuksia on toki hyvä rajoittaa jonkinlaisilla argumenteilla eikä ilman niitä. Mutta kyseessä on aina sensuristinen aktio. Tämä on aina vapautta vastaan. Se, onko vapautta oikeus rajoittaa on sitten toinen kysymys. Kysymys joka helposti unohtuu kun keksitään että on kätevämpää hokea "ne vastustaa meidän vapauksia ja sanovat mitä mieltä Suomessa saa olla".

Tässä kaikessa unohtuu se, että se joka karsii oikeuksia loukkaantumisen tai harmonian nimissä on se joka rajoittaa muiden oikeuksia, sitä mitä saa ja ei saa tehdä. Tällöin kysymys on siitä että tämä puoli rajoittaa vapauksia ja sanoo mitä mieltä saa olla ja mitä saa tehdä. Tämä rajoitus voi olla oikeutettua, mutta on sangen naurettavaa nostaa sensuuria ja poliittista korrektiutta keskustelunaiheeksi jos asenne on tämä. Se on sensuristi joka rajoittaa vapauksia.
1: Konservatiivejen lisäksi tätä harjoittavat uusateistit jotka pitävät sekularismista. Jos esittää että politiikassa ei saa sanoa uskonnollisia argumentteja. Sekularismi hakee harmoniaa sensuurilla. Nähdäkseni uskonnollisia argumentteja saa sananvapauden nimessä sanoa politiikassa. Niille voi antaa miinusmerkkisen relevanssin. Seuraukset siitä että joku sanoo näitä uskonnollisia mielipiteitään voivat olla sanojalle epämieluisat, mutta tämä paska niskassa ei ole sensuuria vaan mielipiteenvapautta ja ilmaisua. Jos ei kestä, ei pidä asiaa ainakaan sananvapauteen vedoten puolustaa.

Hassu pieni jatkoajatus.

Jos mietimme sitä miten Marko Hamilo on mielestäni ansiokkaasti vastustanut sekularisaatiota. Hän on kuitenkin kirjoittanut tuohon kirjaan otsikolla "Ateismia ei tulisi sotkea politiikkaan". Tämä taas on sekularismikritiikin antiteesi. Kirja on toki muutoinkin kiehtova. Sillä siinä on kokonainen uskonto -osuus. Mainitun luvun lisäksi kirja tarjoaa seuraavia lukuja "Seksivinkkejä neitsyiltä, eli vapaa-ajattelun harhat" (Joonas Konstig), "Pyhä ja arvokas" (Timo Vihavainen) ja "Uskonnon käyttökelpoisuudesta" (Timo Vihavainen)

On hyvin erikoista nostaa ateismi tuolla tavalla esille. Sillä kirjahan on sananvapauden puolesta eikä ateismia vastaan. Kirja näyttääkin mieluusti sanelevan mitä mieltä Suomessa ei saa olla konservatiivien mielestä. Tämä ei toki ihmetytä. Itse asiassa se ei ihmetytä lainkaan. Lisäihmetystä syntyy siitä miten nykyaikana relevantti uusateismi liitetään johonkin vapaa-ajattelijoihin. Vastaus on "hyvin vaikeasti". Toisaalta on hyvin vaikeaa ymmärtää miten tämä ateismi liittyy liberalismiin. (Tai miten kommunistinen ärsyttävä dogma-ateismi voidaan sekään liittyä myöhempään vasemmistolaiseen ajatteluun.) Itse asiassa uusateismi on toistuvasti nimenomaan törmäyslinjalla relativismikeskeisen postmodernin maailmankuvan kanssa koska se nähdään liian "skientistisenä". Jos on tutustunut vaikkapa Jussi K. Niemelän tyyppisten aktivistien toimintaan voi huomata että he ovat sekä kritisoineet islamia että korostaneet että esimerkiksi YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ajaminen ei ole mitään kulttuuri-imperialismia. Itse asiassa uusateistit ovat samaa mieltä postmodernien relativistien kanssa joissain yksittäisissä asioissa kuten homokysymyksessä. Kirja onkin siitä ironinen että se näyttää että uusateistit kenties ymmärtävätkin kristinuskoa ja uskontoa helvetin paljon paremmin kuin mitä heidän innokkaat kriitikkonsa ymmärtävät uudistunutta ateismia. Urheiden konservatiivien jutuissa tuntuu paistavan se, miten 1960 -lukulaista palikkaa yritetään tunkea väkisin 2015 -vuoden reikään. Siitä huolimatta että toinen on kolmio ja toinen (puna)tähden muotoinen. Apuna näytetään käyttävän jotain vasaran korviketta.
1: Tämä ei sinänsä yllätä. Toistuvasti "vapaa-ajattelu" isketään ateismin synonyymiksi. Ja hyvin tavallista onkin myös se, että ateisti on kulttuurisodassa aina "toisella puolella". Liberaali uskovainen näkee helposti, että ei ole kulttuurirelativismin mukaista olla suvaitsematon uskonnoille. Skientismiä haukutaankin tässä kulmassa usein ja innolla. Toisaalta konservatiivit kokevat ateismin suvaitsevaisuutta korostavana koska he ovat outoja ja erilaisia, sellaisia joiden pitäisi muuttaa Pohjois-Koreaan tai tottua kristillisiin tapoihin ja elää maassa maan tavalla.

Sen ohessa on tietenkin mielenkiintoista huomata miten uskontoa arvostetaan yli ateismin. Miten uskonto on hyvää ja hienoa ja luo arvon ja merkityksen. Valitettavasti erimielisyys näiden kanssa näyttää johtavan haluun sensuroida. "Ei politiikkaa saa sekoittaa ateismiin" -henki onkin tuon kirjan ulkopuolella aivan ahkerasti toistunut teema, joka on tullut tutuksi. Uskonnon nimissä saa siis oikeuttaa ja tämän jälkeen väärässäolevilla ei ole lupaa olla tiettyä mieltä ilman syvää halveksuntaa ja väheksyntää. Mikä on luonnollisesti aivan riemuisaa.
1: Etenkin kun tiedostaa että jos ateistien päälle kaikenlaisen pilkkaavan paskan kaatelu ei ole sensuuria vaan sitä että kertoo ateisteista mielipiteensä, niin nämä arvon natsit eivät sitten voi loukkaantua jos minä ja kaikki ystäväni suostuvat kutsumaan heitä vain muumeiksi joilla valkeus menee aivoihin asti. Mielipiteeni muuten on myös se, että maailma ja minun elämäni laatu paranee jos jokainen tämänlaisia heittelevä menisi hirteen korkeimman omakätisesti tänään. Ja miten kannustan heitä tähän. Kiitos. Se on minun mielipiteeni, ja joku pahastuja yrittää vain sanoa että en saisi sellaista mieltä olla ja sitä sanoa ääneen. No, rehellisesti sanoen minun ei luultavasti pitäisi.

Pieni ajatus loppuun

Näkisin että nykyajan vapaus-velvollisuuskeskustelu on hämmentävä siinä mielessä että siinä esiin nousee toistuvasti erilaisia fragmentoituja puolia jotka sitten nostetaan tärkeiksi enemmänkin identiteettipohjalta. Joka taas on jonkinlaista kulttuurirelativistisuutta. Ilman tätä identiteetin korostusta vapaudet ja sensurismit jäävät itse asiassa syrjään.

Tästä hauskana esimerkkinä olkoot tuoreessa homokeskustelussa nostetut lainmuutoksen tuomat oikeuksien tallaamiset. Kuten se, että lääkärit joutuvat hoitamaan homoperheiden lapsia vaikka oma maailmankuva kieltääkin homouden. Tai se, että päivähoitaja joutuu hoitamaan lesboparin kakaroita. (Joita he tosin tekevät muumimukipohjalta tänäkin päivänä joten on vaikeaa nähdä miten laki muuttaisi tätä yksittäistä esimerkkiä.)

Tosiasia on kuitenkin se, että nykymaailma on jossain määrin todella sensuristinen. Sitä nimittäin joutuu tekemään työtä jossa oletuksena on että sitä joutuu hoitamaan vaikka punapäisiä ihmisiä vaikka tämä loukkaisi omaa vakaumusta ja olisi lujasti oma mielipide. Joku voisi haluta että hän ei leikkaa kristittyjä tai hoida kristittyjen lapsia. Etelä-Suomessa jossa on paljon ateisteja tämä voisi rajoittaa ja vaikeuttaa kristittyjen elämää, päivähoitoasioita pitäisi kenties pelata kuinka hankalasti. Mitä jos lääkäri kieltäytyisi hoitamasta syntisiä? Entä jos hän kieltäytyisi hoitamasta "neekeriä"? Mitä jos gynegologi haluaa hoitaa vain mielestään kauniita asiakkaita?

Kaikki nämä rajoittavat sanomisia ja tekemisiä jollain tavalla. Ja jossain mielessä ne kaikki ovat juuri sitä että yhteiskunta sanoo mitä mieltä saa ja ei saa olla. Joku sanoo että kristittyjen homouden syntisyys on tärkeämpi hoitoeste lääkärille kuin vaikkapa uskottomuuden heterolle tuoma syntisyys.

Itse asiassa joku voisi sanoa että tässä on kysymys ns. yhteiskuntasopimuksesta. Me teemme töitä emmekä saa tappaa toisiamme siksi että olemme ikään kuin suostuneet johonkin yhteiskuntasopimukseen. Ajatus on kenties kolho sillä emme tosiasiassa ole eksplisiittisesti allekirjoittaneet Suomen Lakia. Toisaalta voidaan kuitenkin ajatella että läsnäolomme ja se että emme ole muuttaneet Pohjois-Koreaan on implisiittinen suostumus alueen lakeihin. "Maassa maan tavalla tai maasta pois" -lauseella maassa asuminen olisi suostumus.

Toki on erikoista että joku todella suostuu lakeihin vain olemalla paikalla. Sillä yleensä ajatellaan että suostumus tulee jos ja vain jos on vaihtoehtoja. Köyhillä ei monissa maissa ole oikeasti mahdollisuutta muuttaa. Joten tavallaan he eivät ole sitoutuneet itse mihinkään. Heillä ei saa olla mielipidettä ja toimintaan ohjaavaa kantaa yhteiskuntasopimuksen sisällöstä ja se kaadetaan heidän päälleen. Itse asiassa minua tiukempi vasemmistolainen voisi nähdä jopa kommunistisia luokkasotaisia sävyjä ; Luokkasopimus rajoittaa esimerkiksi väkivaltarikollista ryöstelyä, joka on köyhille relevantimpi elannonhankintakeino kuin rikkaille. Rikkaat voivat paitsi muuttaa pois, niin myös säätää vallallaan lakeja jotka ajavat juuri heidän omia etujaan. He ottavat mieluummin oman ruumiillisen koskemattomuuden oikeudekseen kuin antavat puukottamisen vapauden köyhille.
1: Toinen vapauksista on minusta syytäkin karsia, olen sen verran suvaitsematon että väkivaltarikollisuutta ei pidä suvaita. Ja jos tämä on suvaitsemattomuuden suvaitsemista vastaan ja tekee minusta ristiriitaisen olennon niin haista paska. Anteeksi, olin epäkohtelias, haistakaa paska.

Erikoiseksi tämän kaiken kuitenkin tekee maahanmuutto. Nimittäin jos köyhä elintasopakolainen tulee maahan, hänellä on ollut tekojensa aktivoimana ikään kuin maksimoitu ja alleviivattu yhteiskuntasopimuksen hyväksyminen. Ja mikä on se ongelma joka maahanmuuton kohdalla nostaa usein karvojaan? Se, miten vaikeaa heidän integroitumisensa yhteiskuntiin on ollut. Tämä on hyvin kiehtova yksityiskohta. Ja tämän yksityiskohdan edessä minun on vaikeaa olla erimielinen konservatiivien kanssa.

---

Tämän kaiken - rajatummin liberaalien, konservatiivien ja itseni - kanssa ollessa olo on vähän kuin vanhassa kansantarinassa jossa suomalainen vuorineuvos kulkee brittiläisen aatelismiehen kanssa Helsingissä. Ja miten pultsari nostaa tietämälleen vuorineuvokselle hatunreuhkaansa ja ölisee karhealla äänellään päivään. Vuorineuvos nosti silinteriään. Brittiläinen aatelinen nosti nokkaansa ja tuhautti. Hänestä oli halveksittavaa olla tuollaisen roskasakin kanssa tekemisissä. Vuorineuvos taas huomautti miten perin ikävää olisi hävitä hyvissä tavoissa sen tapaisille ihmisille.

Isäs oli sosiaalinen konstruktio kun sua teki ; Perinteisen avioliittolain kannattajat eivät ymmärrä mitä eroa on seksuaalisuudella ja sukupuolella

Avioliittolain muutoksen ympärillä tilanne on rauhoittunut. Lainmuutos saatiin läpi. Ajattelin kuitenkin palata Pasi Turusen erääseen argumenttiin. Tämä superkehuttu kristillisyyden asiantuntija ja kunnioitettu tasa-arvoisen avioliittolain kriitikko demonstroi osaamistaan oikeassa viisauden kiteytyksessään. Ja tämä kaikki on luettavissa hänen "Uskon puolesta" -blogissaan.

Hän esittää otsikossaan, että ""Tasa-arvoisen" avioliittolain kannattajat eivät ymmärrä mikä on avioliitto" Ja tätä teemaa hän sitten lähestyy seuraavalla argumentilla : "On sanottava suoraan, että sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajien käsitys todellisuudesta on yhtä vääristynyt, kuin henkilöllä, jonka mielestä maa on litteä. Heidän näkemyksensä perustuu oletukselle siitä, että ihmisten sukupuolittuneisuus on keinotekoinen ilmiö ja konstruktio." Hänestä tasapuolinen avioliittolaki on kiinnostava koska jos ajatellaan perhekeskeisen lisääntymisbiologian kautta, moniavioisuus ja homoseksuaalisuus ovat molemmat tuomittavissa. Kun taas tasa-arvoisen avioliittolain kannattajalle asia olisi vaikea ellei mahdottomuus. "aloitteen tekijöiden mielestä ”mies-nainen” kriteeri on täysin mielivaltainen ja periaatteessa siksi sopimuksenvarainen rajoite, joka pitää purkaa yhdenvertaisuuden toteutumisen tieltä. Sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat eivät kuitenkaan missään ole tyydyttävästi perustelleet sitä, miksi mies-nainen -rajoite olisi mielivaltainen ja pitäisi purkaa, mutta ei lukumäärä rajoitetta. Nämä liittyvät toisiinsa. Molemmissa on sama biologinen ja sukupuolittunut peruste: sukupuolia on vain kaksi ja suvunjatkumiseksi tarvitaan vain yksi pari, jossa kumpikin sukupuoli on edustettuna. Tämä periaate säilyy yleisesti ottaen voimassa siitäkin huolimatta, että jokaikinen mies-nais-pari ei saa tai halua lapsia. Jokaisella lapsella voi siten biologiselta kannalta olla vain kaksi eri sukupuolta olevaa vanhempaa, isä ja äiti. Tämä ei tarkoita, että perinteinen avioliittonäkemys katsoo avioliiton tarkoituksen olevan yksin lasten saamisen. Avioliitolla on muitakin merkityksiä. Kuitenkin avioliitto on halki ihmissuvun historian ollut olemassa siksi, että miehet ja naiset yleisesti ottaen saavat jälkeläisiä ja lapset tarvitsevat omaa isää ja äitiä."

En tässä blogauksessa naura kaksoisstandardisyytteelle. Sillä kirjoitin aikaisemmin blogauksen siitä miten logiikan mukaan ei ole mitään haastetta olla sellainen kuin minä. Eli ihminen joka kannattaa homojen avio-oikeutta mutta ei polygamiaa. Sen sijaan tartun ajatukseen sosiaalisesta konstruktista.

Selvästi Pasi Turunen demonstroi että hän ei ymmärrä yhtään mitään koko asiasta. Homoseksuaalien avioliitto-oikeudessa ei ole lainkaan kysymyksessä sukupuoli. Sen sijaan siinä puhutaan seksuaalisuudesta. Homoseksuaalien avioliiton kannattajat eivät väitä että homot muuttuvat naisiksi. Itse asiassa boisin lähestyä asiaa seuraavalla taulukolla

	Sukupuoli	Seksuaalisuus
Konservatiivis- Kristillinen Perinteinen avioliittolaki	Biologinen, synnynnäinen. Sukupuolenvaihdos on illuusio, ja kokemus omasta sukupuolesta on heillä virheellinen. =biologinen konstrukti.	Voidaan muuttaa esimerkiksi eheyttämällä = sosiaalinen konstrukti.
Liberaali tasa-arvoinen avioliittolaki	Perimmiltään kokemus omasta sukupuolesta, ja voidaan muuttaa kirurgisesti. = sosiaalinen konstrukti.	On synnynnäinen, pysyvä ominaisuus jota ei luoda vaan jota ei voi hallita tai ei saa hallita. = ihmisen synnynnäinen ominaisuus; lähempänä biologista konstruktia kuin sosiaalista konstruktia

Toki ylläoleva on karkeistus. Mutta riittävän tosi ja hyödyllinen karkeistus. (Esimerkiksi itse kannatan jopa evoluutiopsykologiaa joten sekä sukupuoli että seksuaalisuus ovat minulle biologisia.) Eheytyskulma on siitä tarpeellinen, että sen esiintuominen paljastaa, että perinteisen avioliittolain kannattamisen kohdalla puhutaan usein homosaatiosta, homorummutuksesta ja muusta vastaavasta. On selvää että tässä kontekstissa seksuaalisuus on sosiaalinen konstrukti. Koska sukupuolineutraali avioliitto koskee seksuaalisuutta, olisin Pasi Turusena hyvin hiljaa sosiaalisesta konstruktista. Sillä se on vahvemmin hänen ajamallaan puolella. Ja itse asiassa tasa-arvoisen/sukupuolineutraalin avioliittolain kohdalla seksuaalisuus on jopa biologinen konstrukti. Turusen argumentti olisi paljon osuvampi jos tässä olisi ollut kysymys sukupuolenvaihdosleikkauksista eikä homoseksuaalisuudesta. Sillä niissä biologista sukupuolta vaihdetaan. Homoseksuaalisuuden kohdalla ei kuitenkaan muuteta biologista sukupuolta. Homomies ei väitä olevansa nainen.

Miksi Turunen sitten mainitsee koko biologia-sukupuolikulman ja vastustaa sosiaalista konstruktia harhautuneena? Tähän on kaksi syytä.
1: Hän harjoittaa jotain jota kognitiivisen uskontotieteen kannattajat kutsuvat domeenispesifiksi teologiseksi korrektiudeksi. Domeenispesifiys tarkoittaa sitä että tietyt argumentit nostetaan esiin vain hyvin rajatussa kontekstissa ja niitä käytetään kuin ne olisivat yleispäteviä. Ja niissä noudatetaan uskonnonteologisia konsepteja sen sijaan että mietittäisiin sitä mitä muita näkemyksiä laajemmin kannatetaan ja seurataan. Käytännön tasolla eheyttäminen liittyy kristilliseen homoseksuaalien korjaamiseen. Ja sitä pidetään jonain johon ihmisiä perversoidaan ja käännytetään joka tekee siitä by definition sosiaalisen konstruktin. Mutta tämä ei tule Turuselle mieleen. Sen sijaan hänelle varmasti tulee mieleen perinteinen katoliselta ajalta peräisin oleva klassinen teologia jossa sukupuoli on synnynnäinen ja siinä on funktioita. Ja seksuaalisuus on suoraan sidottu tähän sukupuoleen niin että ne ovat yksi ja sama. Mistä löytyy tietysti paljon tilaa kaikenkarvaiselle sodomiittiselle huvittelulle. Turusen argumentti on siksi hyvin dikotominen sellaisella tavalla joka jättää ymmärtämättä niin "kristillisen" kuin tämän "modernimman" kulman asiaan. Itse asiassa tämä dikotomisuus on niin suurta että Turunen ei enää filosofisessa mielessä tee mitään näkökulmaa tai argumenttia. Hän tekee valtavia virheitä jotka demonstroivat lähinnä sitä miten huono hän on tässä asiassa, kaikesta intoilustaan ja egopullistelustaan huolimatta.
2: Sosiaalinen konstrukti on tietenkin tuotu mukaan siksi että tällä käsitteellä on poliittista valtaa. Nykyajan paradoksi on tietyssä määrin siinä että monet oikeaoppiset konservatiivikristityt vastustavat "vasemmistolaisuutta" ja tämän tunnistamisessa käytetään tietysti vasemmistolaisten käyttämiä termejä. Kuitenkin näiden termien sisältö voidaan ottaa uudelleennimettynä iloisesti käyttöön. Siksi voidaan nähdä syviä aatevirtausyhteyksiä jihadistisen islamin ja eksistentialistisen desisionismin välillä. Ja samoin fundamentalismin ytimessä on otettu foundationalistinen askel ja siirrytty puhumaan "Puolimatkan tapaan" perususkomuksista ja maailmankuvista ja maailmankuvallisuudesta. Jotka todellakin nykyajan filosofiassa ovat sellaisia että niissä perustan voi valita maailmankuvallisesti melko vapaasti ja tässä astutaan relativismin tielle. Tätä peitetään lähinnä sillä että teeskennellään että maailmankuva on objektiivinen vain siksi että se on tulkittavissa seuraukseksi näiden perususkomusten valinnasta. Mutta valitettavasti kulttuurirelativismia on se, että näitä perususkomuksia valitaan maailmankuvallisesti oman kulttuurin mukaan. Turunen siis syyttää vastustajiaan leimakirvessanalla vaikka juuri tässä aiheessa se kuvaa lähinnä häntä itseään.

Kaiken kaikkiaan näkee että Pasi Turusella ei ole ymmärrystä kuin kristillisestä näkökulmasta tehdystä kristillisestä analyysistä. Tämä on kätevää jos tehtävänä on analysoida kristillisiä suuntauksia toisille kristillisille suuntauksille. Turunen onkin kiinnostava lähinnä jos ja vain jos hän vaikkapa analysoi Jehovan Todistajia tai erilaisia karismaattisia saarnamiehiä kuten Herzogia. Näkee kuitenkin että heti kun hän astuu teologian puolelle analysoimaan ei-kristillisiä suuntauksia, hän on taidoiltaan lähinnä valistunut maallikko. Sellainen valistunut maallikko jonka valistuneisuus on hyvin hyvin kyseenalaista.

Mitä alkuperäinen luterilainen valtionkirkko opettaa meille

Modernin luterilaisuuden kohdalla tärkeää näyttää olevan (a) sen korostaminen että luterilainen kirkko ei ole valtionkirkko vaan kansankirkko ja (b) ajatus siitä että luterilaisuus on tärkeä osa perinteitämme muun muassa siksi että luterilaiset opettivat kansamme lukemaan ja (c) luterilainen kirkko tarjoaa perinteitä ja arvoja jotka ovat pysyviä ja liittävät meidät menneisyyteemme.

Ajatus on monista viehättävä. Mutta on kenties todella kaunista katsoa luterilaisen kirkon historiaan. Jos lukutaito on tärkeä essentiaalinen osa kirkkoa niin sitten on kaikki muukin. Ei voi olla niin että kermaa kuorimalla valikoidaan faktat ja hylätään toiset. Alkuperäinen luterilainen kirkko oli täydellisesti ja täsmällisesti valtionkirkko. Luterilaisuus tuli muuten Suomeen Ruotsin vallan aikana, kuningas Kustaa Vaasan mahtikäskyllä.

Toisaalta voimme käyttää evankelisluterilaisen kirkon lähteitä, kuten vaikkapa "vähä katekismusta" "Luterilaiset tunnustuskirjat" -sivulta, pääsemme tekemään historialliseen aineistoon tutustumista digitaalisen version ja käännöksen avulla. jos katsomme vähä katekismusta. Siellä lukee suoraan jotain joka lähentelee sitä mitä moni moderni kristitty näyttää nykyäänkin uskovan. "Opeta heille ensimmäiseksi yllä mainitut kappaleet, nimittäin kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous jne., sana sanalta tekstin mukaisesti siten, että he kykenevät toista maan ne ja oppivat ne ulkoa. Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois. Sillä vaikka ketään ei voi eikä sovikaan pakottaa uskoon, niin kansaa on silti ohjattava tietämään, mitä ne ihmiset pitävät oikeana ja vääränä, joiden keskuudessa he haluavat asua, hankkia elantonsa ja elää. Kaupunkiin asumaan hakeutuvan on nimittäin tunnettava kaupungin laki, jonka suojaa hän aikoo nauttia, ja noudatettava sitä, riippumatta siitä, uskooko hän todella vai onko hän sisimmässään roisto tai lurjus."

Nämä ovat niitä tapoja ja arvoja joilla lukemaan opettava kristillinen kulttuuri on perinteisessä arvostuksessaan meille antanut. Näillä ohjeilla Alkuperäinen Evankelis Luterilainen kirkko on käsitellyt erilaisten uskontojen kohtaamista. Nykyaikainen kristitty korostaa että kysymys ei ole mistään tunnustuskirjasta tai kirkon virallisesta kannsta, vaan kyseessä on 1500 -lukulainen papiston käytännön ohjekirjaksi tarkoitettu teos. Ja että nykyään ei olla noin julmia ja jyrkkiä. Tässä on hyvä täsmentää että perinteiden ja pysyvien arvojen nimessä kyseessä on itse asiassa käännös itsensä Martti Lutherin teoksesta. Tuo on täsmälleen sitä samaa luterilaisuutta kuin mitä se lukemaan opettaminen. Jos tuo kohta on niin 1500 -lukua ja siksi turhaa, niin miksi ihmeessä sitten suu hymyssä muistutetaan siitä lukutaidon opettamisesta kun nekin asiat ovat muuttuneet vuosisataisesti?

Mutta kenties tähän kaikkeen saadaan älykäs ja mielenkiintoinen vastaus asiaan tutustuneelta superoppineelta. On taatusti opettavaista ja fasinoivaa katsoa mitä kenttäpiispa Särkiöllä on sanottavaa tuosta kohdasta. "Kysyjä odottaa tässä 1500-luvun alkukymmenien yhteiskunnalta nykyajan demokratiakäsitystä. Kustaa Vaasan tultua Ruotsin kuninkaaksi hän omaksui reformaation aatteet ja tuli siten kirkon pääksi Augsburgin uskonrauhan periaatteen mukaan “Kenen maa, sen uskonto”. Ei se tainnut olla mikään kansanedustuslaitoksen äänestyspäätös. Alamaisten oli toteltava suvereenia hallitsijaa. Luterilaisuus toi kuitenkin mukanaan – osana renessanssin murrosta kohti yksilön korostusta – lukutaidon ja opinkäynnin. Ilman luterilaisuutta kirjakielen,. suomenkielisen kirjallisuuden ja koulunkäynnin syntyminen olisivat lykkääntyneet jonnekin tulevaisuuteen. Kyllä luterilainen uskontulkinta on siis vaikuttanut yksilön oikeuksiin, vaikka demokratian edellyttäminen 1500-luvun feodaaliyhteiskunnalta onkin liian moderni vaatimus." Argumentti on itse asiassa kulttuurihistoriallisesta kulmasta järkevä. On selvää että asiat kehittyvät ja yhteiskunnat arvomaailmoineen muuttuvat. On aika ongelmallista moittia mennyttä aikaa nykyajan kriteereillä. Mutta valitettavasti Särkiöllä on ongelma. Hän ei edusta jotain joka on vain maallista kulttuuria. Minulle kristinuskoa on perusteltu juuri sillä että se ponnistaa tämänlaisen kulttuurirelativismin yli. Kirkon arvot ja perinteet tarkoittavat monille sitä että Jumalalla on objektiivinen moraali joka takaa sen että se mikä on hyvää tänään on hyvää huomenna. Ja ikuinen moraali on ollut hyvää viime viikolla. Ja 1500 -luvulla. Jos kristinusko tarjoaa objektiivisen moraalin niin tottakai niitä menneitä aikoja on mitattava nykyajan mittareilla. Sillä moraali ei muutu. Särkiön argumentti vaatii äärimmäistä kulttuurirelativismia, sellaista jossa jopa suurin osa nykyisistä humanismin suuntauksista on kauheita. Niissä kun YK:n ihmisoikeusjulistuskin on jotain ehdotonta, joka tekee siitä kulttuuriin ja aikaan sidottua maailmankuvallista kulttuuri-imperialismia.

Jos Jumala on olemassa, meillä ihmisillä on pääsy objektiiviseen moraaliin "Raamatun" uskontekstien kautta. Tällöin moraali on ikuista ja ihmiselle tiedotettua. Täydellisen kaikkihyvän ja kaikkitietävän Tiedottajan henkistämissä sivuissa on kaikki ikuinen ja pysyvä moraali. Jos Jumalaa ei ole, "Raamattu" ja siitä tehdyt tulkinnat koostuvat ihmisten epämääräisistä moraalisepeämisistä ja niiden uudelleentulkinnoista. Ja silloin voidaan nähdä että ihminen oppii sillä ainoalla tavalla millä ihmiset muutoin oppivat. Empiirisesti kokeilemalla. Yritys-erehdysmeiningillä. Tällöin "Raamattu" on periaatteeessa arvoton. Tai ei ainakaan merkittävämpi kuin "Myrkky" -lehden vuosikerta. Tällöin on asiallista muistuttaa että ei ole syytä tuomita instituutiota historiansa kautta koska ajat olviat erilaiset ja tieto oli erilaista ja etiikka oli erilaista ennen. Molempia ei voi saada, ne ovat yhteensopimattomia. Jos ihminen ei voi tietää objektiivista moraalia, Jumala ei osaa viestittää enkä kirkkoinstituutiolla tai Pyhillä kirjoilla tee mitään. Moraali on joko ikuista ja pysyvää tai kulttuurisidonnaista. Mutta ei molempia samanaikaisesti. Augsburgin uskonrauhan perusteet ovat nekin jotain jotka on muodostettu kulttuurissa jossa kristinuskolla instituutioineen on ollut valtaa politiikassa ja muussakin. Joten on aika erikoista vedota siihen että tavat eivät olleet kristillisiä koska kristityt olivat säätäneet asiat sellaisiksi ideologiaansa miettiessään.

Mainitut vaihtoehdot
huomioiden voin sanoa vain,
että kaikesta lieveilmiöistään
huolimatta suosittelen
katolista kirkkoa.

Siksi Särkiön pitäisikin niellä luoti. Ottaa käyttöön keskimääräisen homovastustajan ja evoluutiodissaajan ja muun äärikonservatiivin työkalupakki. Ja selittää että tuo Lutherin maininta itse asiassa on ehdotonta hyvyyttä. Joka pilkku siinä on täydellistä etiikkaa josta poikkeaminen on täyttä pahuutta. Ja se että ihmiset eivät usko tätä on vain hairahtumista moderneissa hupsutuksissa. Materialistisesta rappiosta ja pinnallisen hedonismin uhista mielellään puhuvat kirkonmiehet voisivat nostaa asian esiin tässä yhteydessä. Objektiivinen moraali voitaisiin pelastaa vain ja ainoastaan tuolla. Tai sitten olisi rehellisesti tunnustettava että Luterilainen kirkko ei ainakaan ole se Totuuden tie ja ihmisten pitäisi vaikka palata katoliseen uskoon tai ryhtyä kalvinisteiksi tai jotain.

Mutta tätä ei jostain syystä tehdä. Ei Särkiö eikä kukaan muukaan. Niin. Kyllä minäkin olen sitä mieltä että uskonto ei ole mikään perustarve joka tarjoaa pääsyä pysyvään moraaliin joka on objektiivista ja eettistä. Mutta kun tätä selittää kenttäpiispa, siis henkilö joka tekee uskontoa työkseen, niin kyllä tämä vastauksen laatu hieman hämmästyttää. Hänelle on annettu hyvin korkea armeijan status. Vaikka armeijassa ylennyksiin liittyy vaatimuksia. Huvittavaa on että pakkoarmeijalaisena minun piti jäädä viikonlopuksi ampumaan ampumaradalle kun tulokseni olivat liian huonoja. (Tosin lopulta ampumaradalle ei menty. Mutta en päässyt kotiin. Sen sijaan järjestin itseni kasarmin esitelmöintitiloihin joissa pelasin playstationia jättiscreeniltä. Niin kuin muutama säälittävä turvakamera ja lukittu ovi estäisi yhtään mitään.) Samalla laatuvaatimus-rankaisumaailmalla Särkiö ei luultavasti kävisi koskaan kotonaan. You are so grounded!

Valehtelijoita, Huijareita ja muita Ylpeitä Amerikkalaisia

"It's wanting that gets so many folk in trouble."
(John Marston, "Red Dead Redemption")

Olen viime päivinä pelannut "Red Dead Redemption" -peliä. Sen pelisysteemi on sen verran vaikea, että puolisoni on vinoillut minulle siitä, että hän tietää mistä pelin nimi tulee. Siitä kun kuolee, ja saa ruutuun punaiseksi väritettyjä kuvia. Eteneminen on ollut hitaahkoa, mutta tällä hetkellä koen pelanneeni sitä riittävästi sanoakseni siitä jotain.

"Cracked" pitää peliä esimerkkinä naisvihasta. Tulkinta on ymmärrettävä. Pelissä on todellakin esimerkiksi daameja hädässä, joka sitten oikeasti vain haluavatkin ryöstää sinulta hevosen ja ratsastaa sillä tiehensä. Mutta mielestäni syy ei ole sovinismi. Vaan jokin aivan muu.

Jotkin outoudet, kuten
ilmassa leijuva postilaukku
jonka läpi voi ratsastaa
ovat kuitenkin glitchejä.

Kirjoitin kauan aikaa sitten kevyesti siitä miten westerneissä on surreaalisia piirteitä. Tämä pitää paikkaansa. Tässäkin pelissä maailma tuntuu olevan jotenkin outo. Se tunnelma alkaa jo pelin alkudemossa. Ja se tuntuu vaivaavan kaikkea. Tämä näkyy ennen kaikkea siinä miten pelatessa helposti yllättyy. Vaaran henkeä lisää se, että vastaan tuleva uhka on aina vieras. Peli on täynnä outoa. Mutta sellaisella hyvin omituisella tavalla josta ei aluksi osaa sanoa mikä.

Syynä onse konsepti josta hipsterit puhuvat koko ajan, mutta jota harvemmin ymmärtää kukaan. Kysymys on kenties keskustelluimmasta ja vaikeimmasta yksittäisestestä perustyylistä. Ironiasta. Sanokaa minua westernpeliä puoleen väliin jurnuttaneeksi köppäkynneksi, mutta jokainen yksittäinen tehtävä, sivutehtävä ja valtaosa yksittäisistä randomencountereistakin noudattavat yhtä ja samaa kaavaa. Se ei ole pelkästään ironista, vaan ironista hyvin tarkalla, spesifillä ja äärimmäisen klassisella tavalla. Dictionary.com kuvaa tätä "Situational Irony" tilannetta varsin hyvällä määritelmällä : "Irony involving a situation in which actions have an effect that is opposite from what was intended, so that the outcome is contrary to what was expected."

Siksi pelissä on esimerkiksi sivutehtävä jossa yrität auttaa vanhaa naista pääsemään naimisiin, ja saat selville että hänen kaipailemansa mies on ollut jo vuosia haudassa. Siksi kun aviomies haluaa sinun poimivan kukkia, päädyt teelle mökkiin jossa on vain tämä vanha mies ja tämän loppuun asti mätänemässä oleva vaimo. Siksi kun tien sivussa nainen pyytää apua ja sanoo että tarvitsee kyytiä, hän varastaa hevosesi. Damsel ei ollutkaan in distress, vaan odotuksiasi hyväksikäyttävä aktiivinen toimija. (En kykene näkemään tätä naisvihana, vaan näen että suuri osa naisten tasa-arvoasiaa on monissa tapauksissa juuri sitä että tunnustetaan että naiset paitsi ovat kusipäitä niin myös voivat toimia kusipäisesti kuten miehet ovat tavanneet keskenään tehdä. Ei tälläistä voi oikeuttaa välinearvona jollekin muulle vaan itseisarvona.) Suurimmassa osassa tehtävistä on jonkinlainen twitch.

John Marston onkin siitä erikoinen tapaus, että hän elää jossain määrin postmodernissa maailmassa. Konventiot eivät toimi. Mutta siellä missä neuvot ei auta, kartta kuitenkin pätee ja tuulista on lähinnä ulkona. John Marston selvästi ymmärtää tämän maailman luonteen.

Hän on itse asiassa varsin filosofinen hahmo, jopa yllättävän filosofinen ottaen huomioon että kyseessä on ns. "hiekkalaatikkopeli". Ja niiden kohdalla filosofisuus on vaikeampaa kuin lineaarisessa kerronnassa, jossa tarinan ja dialogin voi asettaa selkeästi tiettyyn kohtauskeen joka on ennen yhtä asiaa ja toisen jälkeen. ; Toki esimerkiksi aivan alkuun laittamani lainaus voisi olla buddhalaisuudesta, mutta sekin kuvaa kyllä lähinnä maailman ironisuutta. Sellaista voi odottaa ihmiseltä joka seuraa esimerkiksi unelmiaan ja Californiaa jalan tavoittelevaa elämäntapataiteilija Samia. Joka, kuten arvata saattaa, muuttuu ensin matkan edetessä hulluksi ja sitten kuolleeksi. Sam onkin yritteliäs ihminen jolla on visio, jonka eteen hän tekee työtä ja jonka eteen hän riskeeraa ja panostaa paljon. Ja sitten tämä visio on jotain, jota hän paitsi ei saavuta, mutta jonka hän myös menettää ennen loppuaan. Ja silti sen tavoittelu on tuhonnut aivan kaiken. (Perheen ja mielenterveyden menetyksen kenties kestää. Mutta mitä tapahtui Samin huuliharpulle?)

John Marston elää tämän hämmentävän maailman sankarina. Ja siksi ei pidä ihmetellä että hän sanookin lukuisissa tilanteissa lauseen "If you say so." Se on samalla kohtelias siinä mielessä että hän ei aktiivisesti debatoi omituisia ihmisiä ja tilanteita kohtaan. Mutta siinä on kuitenkin myös annos aivan klassista skeptismiä. Tämä skeptisyys näkyy toki hitusen esimerkiksi aiemmin esilletuomassani kukkienkeruutehtävässä. Vaikka hän tietää sen mitä vanha ukko ei, eli että hänen rakas vaimonsa on varsin vainaa, hän ei paljasta tätä julmaa salaisuutta vaan kieltäytyy "vaimon tekemästä piirakasta" sanomalla kohteliaasti "I gotta go; I have an appointment with planet Earth." Melko alleviivaavaa ja vihjaavaa. (Jos olisin englanninkielinen sanoisin "blatant".) Maailmalla on kuitenkin perimmäinen luonne.

Tämä näkyy siinä miten Marston kohtelee ihmistä jota hän auttaa ja joka on tärkeässä osassa tarinaa. Mies jonka kanssa Marston työskentelee on käärmeöljykauppias Nigel West Dickens. Kirjaimellisesti että kuvainnollisesti käärmeöljykauppias. Marston kuvaa huijaria varsin kovasanaisesti eikä oikein ota vakavasti sitä kuinka monet ovat ihastuneet moderniin lääketieteeseen, etenkin kun sairastuneet kuitenkin saavat toivoa. Mutta toivo ja hyvät intentiot ovatkin tässä maailmassa se pahin asia.

Kaiken kaikkiaan pelin maailma on "jollain tavalla monikulttuurinen". Marston on itse asiassa jossain mielessä jotain joka yleistyi laajemmin vasta 1960 -luvulla kun antropologi Clifford Geertz käsitteli heimoja muunakin kuin kuriositeettina. Tämä oli siitä tärkeä muutos että esimerkiksi vieraan kulttuurin uskontoja voitiin katsoa maailmankatsomuksina eikä pelkästään hassuina taikauskoina jotka olivat triviaaleja ja typeriä, jotain josta saa hauskoja knoppeja. Mutta joka lähinnä demonstroi oman kulttuurimme vähemmän primitiivisiä ja ylivertaisia piirteitä. Mielestäni onkin hyvä huomata että meidänkin kulttuurissamme on odotuksia ja ihanteita jotka eivät vastaa todellisuutta vaikka uskommekin niihin ja olemme jäsentäneet ne maailmankuvaksi ja vaikka olemme nivoneet niihin paljon kulttuurisia työtunteja.

Marston on toisaalta minulle vielä miellyttävämpi hahmo sen takia että hän ei sentään pidä kaikkia totuuksia yhtä pätevinä. Se, että kulttuurien uskonnot, kannat yliluonnollisesta - joku minua häijympi sanoo tähän jopa että kaikki luonnontieteiden ulkopuolella oleva, mutta olen tässä hitusen joustavampi ja sallin monet humanistiset ja pehmeätkin tieteet vielä mukaan - ovat kaikki melko huonosti perusteltuja ja tätä kautta niitä tuleekin kohdella samanarvoisina muiden kulttuurien uskomusjärjestelmien kanssa. : Mutta että se, että hellimme perustelemattomia asioita ja odotamme maailmasta asioita jotka eivät siinä tapahdu, ne ovat yhtä hyviä ei todellakaan tarkoita samaa kuin se, että joka ikinen asia olisi tämänlainen heikosti perusteltu asia. (Tai vähintään se ei ole yhtä huonosti perusteltu asia. Kaikki uskomukset voivat todellakin olla huonoja. Mutta eivät yhtä huonoja.) Oma varmuus jostain asiasta voi tietysti johtaa tuntemukseen siitä että jos tämä asia pettää, niin sitten pettää koko maailma.

Mutta Marston on sitten tämän asetelmansa vuoksi siinä tilanteessa että hän joutuu tiedostamaan että vaikka papparaisen elämä pyörii vaimon ympärillä, vaimo on silti objektiivisesti ruumis. Ja tässä kohden hänen eettinen ratkaisunsa on miettiä se, tuleeko tämä objektiivinen tosiasia myös paljastaa ukolle jonka henkilökohtainen illuusio todellakin romahtaa tämän yhden pienen asian pettäessä.

---

Ehkä minunkin pitäisi debatoida vähemmän ja ottaa enemmän tapaamisia planeetta maan kanssa?