(Wilson Bryan Key, "The Age of Manipulation").
Varhaisessa kreikkalaisessa filosofiassa hyveellisyys liitettiin usein tietoihin ; Ajateltiin että jos ihminen tietää hyvän ja pahan eron, hän valitsee automaattiesti hyvän. Tätä kautta pahanteko muuttuu erehdykseksi, hairahdukseksi. Tai sitten pahuus oli sitä että toimittiin "hyvässä uskossa" ja seuraukset olivat erilaisia kuin oli odotettu.
Kristillinen maailma kannatti perisyntiä tätä enemmän. Näin korostui se, että ihmisen täytyy alistua ja olla kuuliainen. Koska ihminen oli pohjimmiltaan paha, hän tarvitsi Jumalallisuutta ja uskonnon kontrollia ollakseen hyvä. Tämä onkin euroopan esimodernille ajalle tyypillinen ajattelutapa - joka on jossain paikoin vieläkin mukana. Esimerkiksi kun katsoo sitä, miten kristityt loukkaantuvat jos bussimainos sanoo että ateistikin voi olla hyvä on selvää mistä perinteestä argumentaatiot ovat nousseet käyttöön. Myers muistuttaa, miten tämänlainen raivostuminen liittyy ateismin kohdalla nykyään lähes kaikkeen T -paidoista siihen mitä sanotaan kuolinvuoteella. Esimodernissa asenteessa on ikään kuin järjestys, joka pitää huolen ja jolle on oltava kuuliainen. Valistushenkisyys taas sotii tätä vastaan
Valistuksessa - ja modernismissa - palattiinkin siksi itse asiassa "jo muinaiset kreikkalaiset" -ajatteluun. ~ Ajatus ihmisten tiedon ja hyvyyden välillä nousi jälleen valistusaikana. Valistus korosti auktoriteetin tottelemisen sijasta yksilön omaa harkintaa ja vapautta. Piti uskaltaa ajatella itse. "Sapere aude" -kannanotot nostivatkin suosiota. Nykyään valistuksellisia sävyjä löytää kaikkialta.
1: Skeptikon voi olla vaikeaa huomata tätä. Sillä hän helposti huomaa samanlaisuutta esimodernin ajattelun kanssa. Molemmissa on taikauskoa, joten asia voi tuntua vanhanaikaiselta ja esimodernilta. Kuitenkin siinä missä esimodernisti sanoo että hänellä on absoluuttinen, ikuinen ja muuttumaton sekä täysin varma totuus, sanoo postmodernisti tietorelativist, että hänellä on oikeus mielipiteeseensä, koska hänellä on ikuinen ja muuttumaton subjektiivinen totuus. Henki on vahvasti esimodernista "yleisistä kahleista" yksityiseen.
Tässä mielessä pseudotieteilijät ja jopa totuusrelativistit ovat hyvinkin valistushenkisen argumentaation läpitunkemia. Heidän argumentaatiossaan systeemi ja järjestelmä ovat vastustettavia tai vähintään epäilyttäviä.
Toki mielikuva valistuksesta voi liittyä leimallisesti skeptikoihin. Ja tämä liitos nähdään usein positiivisessa valossa. Mutta pseudotieteistä on itse asiassa hankalahkoa löytää puhtaasti esimodernia argumentaatiota - paitsi moraalikysymyksien ja heidän vastustamiensa maailmankuvien kohtelun kohdalla. Suosiossa on enemmänkin postmodernismin sävyttämä relativistinen näkemys, jossa totuuskin on kadonnut ja tilalla on vain yksilön vapaus, yksilön maailmankuva ja yksilön oikeus pitää mielipiteensä. Siksi esimerkiksi pseudotieteilijöille tyypillinen "sorretun ja väheksytyn toisinajattelijan leima" syntyy tätä kautta muutakin arvoa kuin pelkkä yksilön ylpeys. Esimerkiksi Marko Hamilo ei turhaan muistuttele pseudotieteilijöiden auktoriteettivihasta. Tämä on hyvin samanlaista kuin valistuksen ajan suhtautuminen kirkkoon tai muuhun tiedon auktoriteettiin. Valistushenki on siis itse asiassa varsin hyvin hallussa vaikkapa vaihtoehtohoitajilla.
Valistushengessä itse asiassa on jotain, joka vetoaa vahvasti kaikkiin. Siinä missä esimodernismi korosti auktoriteetin - Jumalan, Kuninkaan ja muiden vastaavien - erehtymättömyyttä, valistus nosti esiin yksilön luottamuksen omaan erehtymättömyyteen. Modernismi voimisti näitä virtauksia. Tätä kautta nykyaikana salaliittoteoreetikot luottavat että heidän näkemänsä yhteydet ovat tosia. Oma näkemys ja oma ajattelu nostavat oman egon ja erehtymättömyyden keskiöön. Tälläinen hivelee egoa jollain sellaisella tasolla jota oikein mikään muu ei. Ihmisen erehtymättömyys tarkoittaa sitä että hänestä tulee oma Jumalansa.
Tätä kautta on ymmärrettävää miksi esimerkiksi Plantingan tae -ajattelu on noussut suosioon uskovaisen kansankin keskuudessa nykyään. Ajatusradat ovat akateemisia ja sellaisia jotka eivät yleensä jaksa kiinnostaa (terveitä) ihmisiä. Mutta se pitää mukanaan lupauksen siitä ihanasta erehtymättömyydestä joka hioo egoa. Siinä on myös vahva valtapelin maku, kun "väärän mielipiteen" tyypit ei saa pitää ajattelunvapauttaan.
Nykytiede kuitenkin tietää sen verran, että ihmisen ajattelu on itse asiassa varsin huonoa. Assimilaatio on automaatio, eli ihmisten ennakkokäsitykset ohjaavat ajattelua. Moni ihminen ajattelee että he ovat loogisia. Heistä looginen ajattelu on jotain, joka on sitä että osataan läpikäydä vaikeampia kiemuroita. He ajattelevat että yksinkertainen ja lyhyt argumentti joka vakuuttaa on looginen. Ja looginen on sitten likimain sama kuin tieteellinen.
Valtaosa argumentaatiovirheistä listauksina ovat itse asiassa tarpeen juuri siksi, että ihmiset pitävät niitä luotettavina ja loogisina, vaikka ne ovatkin itse asiassa jotain aivan muuta. Karkeasti sanoen ihmiset sekoittavat helposti pelkän "koska" -sanan käytön perusteluun ; Esimerkiksi ad hominem on "Ei pidä uskoa koska hän edustaa maailmankuvaa josta emme pidä." Se on virhepäätelmä. Natsikortin käyttö ja sen suosio näyttää että tämänlainen negatiivinen assosiaatio toimii liiankin tehokkaasti.
Tämän vuoksi valistuksen henki johtaa egoiluun ja omien ennakkoluulojen korostamiseen. Vaikka yksilönkorostus ja ryhmä ovatkin usein "vastakkaisina puolina" esitetty, tästä yksilöllisyydestä syntyy kuitenkin hieman paradoksaalisesti myös korostunutta heimohenkeä.
Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että on pseudoskeptikkoja. Heillä on tietona että horoskoopit ovat roskaa. Toki he ovat tässä oikeassa, mutta he eivät ole suinkaan päätelleet näitä asioita. He vain puolustavat jotain kantaa, jonka imago on tietty. Näin ei ole tavatonta törmätä evolutionistiin, joka toistaa yleisiä virhekäsityksiä evoluutiosta. Tätä kautta kreationistit ja evolutionistit voivat olla yksimielisiä evoluutiosta. Mutta oikea evoluutioteoria on silti muuta kuin tämä virhekäsitys. Pseudoskeptikko -evolutionisti ei osaa keskustella evoluutioteoriasta, koska hän ei välitä tiedosta vaan siihen liittyvistä asioista ja arvostuksista.
Tämän vuoksi skeptismiä pitääkin koristaa aimo annoksella psykologiaa. Se tarkoittaa sitä, että tehdään "Käänteiset Plantingat". Eli keskitytään siihen miten ihmisten kognitiiviset prosessit itse asiassa ns. perseilevät. Ei korosteta "perimmäistä erehtymättömyyttä", vaan muistutetaan siitä että monesti ihmien liioittelee omaa ymmärrystään. Research Digestissä olikin esitelty tutkimus, joka keskittyy miettimään juuri tätä asiaa. Pelkkä faktojen esittäminen ei toimi, koska se johtaa ihmiset väärille teille. Asia on hyvin vakava, koska ihmisillä on kyky nähdä yhteys. Itse asiassa jos emme ole varovaisia ja käytä tieteellistä todennäköisyysanalyysiä, voimme jopa luulla että A aikaansaa B:n vaikka tosiasiassa A tekee B:n epätodennäköisemmäksi. On merkityksellistä kiinnittää huomioita myös psykologisiin piirteisiin.
Tätä kautta saadaan tietysti sellainen vaihtoehto, joka ei vaadi oman ajattelun hylkäämistä ja sen ulkoistamista. Sehän on jonkun toisen erehtymättömyyteen nojaamista. Tämän tahon erehtymättömyys taas on epäuskottava vaihtoehtona.
1: Jos ihminen väittää että Jumala on erehtymätön, voi ihminen erehtyä tässäkin kohden. Tässä pohjimmiltaan luotetaan lausunnon antavan ihmisen arvioon. Jos Jumala on erehtymätön, ihminen joutuu kuitenkin arvioimaan sen, miten hän voi tietää tämän tai päinvastaisen. Samoin kuin jos joku väittää että Raamattu on Jumalan henkeyttämä, on ihmisen arvio se, että (1) uskoo tämän lausunnon todeksi (2) uskoo että henkeytys on erehtymättömän hyvän hengen eikä ovelan pahiksen tuotantoa ja lupailuja.
Lammasmaisen seuraamisen ja ylpeilevän itsekorostuksen lisäksi on kuitenkin vaihtoehto. Sen ainut huono puoli on se, että se ei lupaa mitään kovin mukavaa. Muille näkemyksille on helpompi rakentaa myyvä mainoskampanja. Tässä kohden tilanne vertautuu "käärmeöljybisnekseen", jossa humpuukituotteet myyvät itseään epäuskottavin mutta mahtavin lupauksin. Ihmelääke tunnetusti auttaa kaikkeen. "Cure all" : päänsärystä syövän kautta AIDSiin parantava aine, kuuluu kuitenkin fantasiaroolipeleihin eikä todellisuuteen. "Cure all" kuitenkin myy, vaihtoehtohoitojen markkinat ovat valtavan suuria.
Toki psykologian käytössä on muistettava se, että sitä käytetään.
1: Ihmiset käyttävät psykologianmakuisia argumentteja varsin kyseenalaisesti. Psykologia on ikään kuin väline ohittaa toisen argumentit ja vedota siihen minkälaisia diagnooseja jostain mielipiteestä saadaan. Näin ateisti voidaan nähdä masentuneena ja onnettomana, joka torjutaan omasta mielestä uskontokritiikin voimalla. Näin ateisti levittää kurjuuttaan. Uskontopuoleen taas voidaan liittää intressi joka tulee ideologiasta. Uskonto lupaa paljon, joten uskovaisten into voi johtua tämän kaiken ylihienon menettämisen pelosta. Tällöin ei puhuta asiasta, vaan ihmisestä. Ja ennen kaikkea : Tässä psykologia on lyömäkirves, ei jokin joka pakottaa itseä ja omalla puolella olevia ottamaan huomioon oman erehtyväisyyden. Tämä psykologisointikin on nimen omaan valistushengistä egoilua. Ratkaisu onkin psykologian ja logiikan sijasta se, miten näitä molempia käytetään.
2: Psykologisoinnissa on mukana lisävaikeutena se, että sitäkin käytetään paljon oman erehtymättömyyden pönkkänä ; Tällöin sillä korostetaan sitä, miten vastustajat ovat vääristyneet. Tällöin vastapuoli näyttäytyy harhaisena ja itse ollaan ikään kuin erehtymättömässä selkeydessä jossa muiden harhojen läpi nähdään. Tässä mielessä psykologiaa käytetäänkin yllättävän paljon. Sillä pönkitetään kaikkivaltijan tutkijan ongelmaa pysyväksi asiantilaksi.
On siis hyvä ottaa huomioon että psykologia tarjoaa hyvin tehokkaan keinon parantaa skeptikoiden toimintaa. Se on olennainen, koska pelkkä valistushenkinen faktojen luettelu ei toimi. Eikä näkemysero ole usein edes maailmankuvassa ; Kaikki ovat enemmän tai vähemmän valistusmiehiä, argumentaatioidenvalintatasolla vähintään. Psykologiaa olisi kuitenkin käytettävä oikein, mikä on vaikeaa koska olemme kaikki niin erityisen teräviä ja selvänäköisiä ja muutenkin fiksuja filmaattisia ja ylen tärkeitä. Tämän korostuttua ihmiselle käy helposti niin, että "oikea mielipide" nousee keskiöön. Sitten ihmisille aletaan opettamaan mitä mieltä olla sen sijaan että heille opeteltaisiin miten ajatella.
