Luin lukiossa jonkun novellin, jonka nimen olen valitettavasti unohtanut. Kyseessä oli kaksintaistelunovelli. Siinä tarkasteltiin maailmaa henkilön kautta jota kuvattiin sellaisilla kuvauksilla kuin "häntä sanottiin kauniiksi." Novellisti korosti näillä sanavalinnoilla sitä, että ei itse asiassa tiedetty, oliko hän kaunis vai oliko koko hänen persoonansa tälläistä pintaa. Hän kehuskeli ampumataidoillaan. Sittemmin hänet haastoi kaksintaisteluun pistooleilla joku "nobody". Loppunovelli oli eri tavoin kuvattua "etkö sinä tiedä kuka minä olen" -monologia jota nimekäs pistooliampuja kävi itsensä kanssa. Hän ei voi oikein mitenkään ymmärtää että joku on haastanut hänet kaksintaisteluun. Hän vetoaa toisen tyhmyyteen, mutta pelkää myös että toinen voikin olla niin hyvä, mutta ei vain kilpaillut ammunnassa, eikä siksi välitä hyvän ampujan maineestaan. Novelli loppuu siihen että monologia käynyt nimekäs ampuja tekee itsemurhan.Tälläisen teeman voi levittää nykyaikaan. Silloin voidaan alkaa puhumaan crankeista ja pseudotieteilijöistä. Eli visionäärististä mutta halveksituista nero-toisinajattelijoista.
Simon Singhin kirjassa "Fermat's Last Theorem" hän kertoo Fermatin suuren lauseen todistamisen kivikkoista historiaa. Pitkän aikaa ongelma ei ollut vakavien tiedemiesten mietinnöissä. Sitä kuitenkin yritettiin ratkaista ankarasti. Ratkaisuehdotuksia lähetettiin hyvin usein. Useimmiten ratkaisua yritettiin hakea lukiotasoisen matematiikan avulla. Niissä oli alkeellisia virheitä. Teknisen koulutuksen saaneet, insinöörit ja muut, jotka eivät olleet menestyneet omassa ammatissaan olivat sitoneet aikaansa ratkaisuyrityksiin. He olivat ylpeitä ratkaisuistaan. Lause onnistuttiin todistamaan, Andrew Wiles kulutti ratkaisuun useita vuosia ja lopulta onnistui. Mutta siinä ei ollut lukiomatematiikkaa. Ja Wiles oli muutoinkin hyvin etevä matemaatikko.
Kuitenkin tässä kontrastissa on psykologisen tilanteen ydin. Dunning-Kruger effect kuvaa tilannetta, jossa omaa inkompetenssia on vaikea myöntää. Kaikista heikkotaitoisimmilla on kovin luottamus omaan osaamiseen. Itsetyytyväisyys ja itsetuntemus ovat hieman eri asia. Kyvyttömyys oikeanlaiseen itsekriittisyyteen johtaa siihen että omia virheitä ei ikään kuin huomaa. Tämä on tietysti kaikille ihmisille ominaista. Me kaikki huomaamme rikan toisen silmässä mutta emme ortta omassamme. Mutta psykologisten tutkimusten mukaan tämä ei jakaudu tasaisesti. Heikkotaitoisimmat tekevät tätä enemmän kuin muut. Vanhassa sanonnassa jossa "tähkän kypsyessä korsi taipuu" muistetaan siitä miten tietäminen tekee maailmasta kompleksisemman ja samalla lisääntyy myös tieto oman tietämisen ja osaamisen rajoista. Tästä seuraa helposti nöyryys.
Huono osaamistaso johtaa siksi helposti itsekorostukseen. Siinä missä Wiles on tilanteessa jossa hänen ei tarvitse todistaa omaa kompetenssiaan, nämä Fermatin lausetta lukiomatematiikalla ratkoneet insinöörit ovat liikenteellä asenteella jossa "he ovat ratkaisseet ongelman joka on askarruttanut viisaita miehiä vuosisatoja." Tämä näkyy itsestä tehdyissä kuvauksissa. Niissä itseä verrataan esimerkiksi Newtoniin tai muihin suuriin tiedemiehiin. Tai käytetään erityisen voimakkaasti esilletuoden omaa älyä, viisautta ja koulutusta korostavia sanoja. Tai sitten tämä ylpeily ulkoistetaan, jolloin maininnat muuttuvat henkeen "moni on sanonut minua syvällisen nerokkaan fiksuksi joka huomaa ja ymmärtää vaikeita asioita".
Tämänlainen on tavallista. Esimerkiksi Myers sai vähän aikaa sitten sähköpostin, jossa reagoijan argumentaatio oli likimain sitä, että hän selitti miten hän on koulutettu ja fiksu. Argumentaation ydin oli siinä, että rakennettiin auktoriteettiin vetoaminen, jossa vedottu auktoriteetti oli sähköpostinlähettäjä itse. Muutoinkin argumenteissa oli seurauksiin vetoamista ja muita argumentaatiovirheitä sellainen kasa, että jos joku on tuollaisella tasolla läpäissyt peruskoulun, on koulutus mennyt hukkaan. Ne kertoivat siitä, että kyseessä oli malliesimerkki Dunning-Krueger -efektistä.
1: Kotimaassa tätä herkkua tarjosi Jouko Piho. Hän yritti kristillisdemokraatteihin, mutta Pihon salaliittoteoriat olivat liikaa (jopa) heille. Piho on kommentoinut aihetta kertomalla tyylistään : "Minulla on välillä aika suorasukainen ja rohkea tyyli, lähes profeetallisen terävä tapa ilmaista asioita." Hänen suora tyylinsä olisi siis ongelma, ei hänen näkemykstensä ... lennokkuus.1 Sittemmin Piho on muuttanut mieltään puolueista. Hänestä aika on ajanut niiden ohi. Ei ole yllättävää että tämä mielenmuutos tapahtuu sen jälkeen kun yritys päästä eduskuntaan puolueeseen on torpattu.
Pseudotieteiden kohdalla Dunning-Krueger liittyy vahvasti yhteen kenties käytetyimmistä strategioista. Jokainen crank ja pseudotieteen "näkyvä nimi" käyttää sitä, olipa kyseessä likimain mikä tahansa aihe. Tätä reagointitapaa kutsutaan usein Galilei -syndroomaksi. Syynä on se, että joko tilanteessa verrataan suoraan Galileihin, joka yleisen arkikäsityksen mukaan "oli oikeassa mutta jota vainottiin". Tai sitten viitataan johonkin vastaavaan tilanteeseen (nimellä tai ilman.) Tässä strategiassa on vahva ylpeän itsekorostuksen maku : Oma puoli ja oma rooli kuvataan huippuälykkäänä toisinajattelijana ja toinen puoli vainoavana instituutiona. Kun oma puoli ei menesty akateemisessa maailmassa, ei syynä ole se että näkemykset olisivat epätieteellisiä, vaan siinä että toiset vainoavat ja pistävät sensuuriin. Strategia on itse asiassa kasauma auktoriteettiin vetoamista jossa itse on aukroriteetti yhdistettynä loanheittoon jossa vastapuoleen liitetään herjaava ja vakava syytös kiusaamisesta. Sen alle siis tiivistyy useita erilaisia argumentaatiovirheitä. Eikä se vaikuta psyykkisestikään ihan terveeltä.
Työelämässä tälläinen tyyppi vertautuu huonoon työntekijään, joka selittää saamansa potkut sillä, että työnantaja on joko pelännyt että hän nousee ja saa pomon paikan, tai sitten muiden työntekijöiden kateudella, kun he eivät saaneet yhtä nopeasti yhtä hyvää aikaiseksi. Kun huono itsetuntemus yhdistyy yleiseen egoiluun, tilanne voi tietysti näyttää tältä ja selitys tuntunee lausujasta itsestään todelta ja uskottavalta. Totuuden tietävät vain pomot ja ne muut työntekijät.
1 Jos tämä muistuttamiseni on loukkaavaa, on syytä muistaa että Piho itse on viitannut monissa eri paikoissa ties mihih. Vetoamalla illuminatien salaliittoihin ja generational satanisteihin, ja on faktana luetellut sukuja joiden hän kertoo murhaavan lapsia uhrilahjana Saatanalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti