Uutisoinnissa nousi pikku -uutisena - jopa Suomessa - esiin se, miten 8-10 -vuotiaat lapset tekivät kouluprojektina tutkimuksen, joka julkaistiin Royal Societyn voimalla. Tutkimuksessa oli kysymys siitä, miten kimalaiset havaitsevat muotoja. Merkittävää oli, että kokeissa saatiin uusia tuloksia, ja vaikka koe oli rakenteeltaan yksinkertainen eikä siinä ollut hienostunutta tilastoanalyysiä, se oli kuitenkin julkaisukelpoinen. Toki tämä ei ole ainut tapaus. Emily Rosa julkisti tutkimuksen joka tutki parapsykologien kannattamaa energiavirroilla selitettyä käsilläparantamista. Tutkimuksissa havaittiin että koko ilmiötä ei yksinkertaisesti tapahdu. Kiinnostavaa oli se, että Rosa teki tutkimuksen 9 -vuotiaana.
Molemmissa tapauksissa näkyi myös se, että tieteessä ei olla niin kiinnostuttuja tutkinnoista kuin voisi luulla. Samoin horjahtavat näkemykset siitä että tutkimuksen olisi pakko olla aina kallista. Toki hiukkaskiihdytintutkimukset vaativat kallista välineistöä, mutta tosiasiassa tieteenteko on periaatteessa kuitenkin aivan tavallistenkin ihmisten ulottuvilla.
Uutisoinnissa korostettiin sitä, miten suhteen tieteeseen tulisikin olla tällä tavalla käytännönläheistä sen sijaan että se esitettäisiin jonain kaukana olevana teoreettisena asiana.
Tieteeseen suhtaudutaankin usein pelolla. Asioita pidetään vaikeana. Ja tämän ennakkoasenteen vuoksi siitä tulee sellaista. Omalla kohdallani olen kylvänyt ympäriinsä "summalausekekiusaa". Olen nimittäin havainnut, että vaikka kaikki osaavat laskea yhteen, he hämmentyvät jos summa esitetään tiiviissä muodossa käyttäen apuna kreikkalaista sigma -kirjainta (Σ). Olen maininnut harjoitellun snobi vivahde äänessä että "pääsin käyttämään summalauseita" ja jos toisen ilme näyttää ihailevalta, olen nauranut heille sisäisesti.
1: Olen siis ylenkatseinen, mutta toisella tavalla kuin minun odotetaan olevan. En kylve omassa onnistumisessani, vaan ryven kaikkien epäonnistumisessa. Tässä mielessä olen varsin halpamainen.
Korvaaminen kun ei ole mitenkään vaikeaa, se on yksi pieni temppu.Minua tämä ei tietysti hämmennä, koska olen pelannut "SpurguX" -peliä. Siinä "Σ" kun ovat haalarit. Minua haalarit eivät pelota ja siksi summalausekkeet ovatkin sitä, mitä ne ovat. Eli sitä tuttua yhteenlaskua joka opittiin ekalla luokalla, ja jota ei yleensä edes unohdeta.
1: Toisin kuin simpukan rakenne, joka minulta löytyi 1 -luokan muistiinpanoista piirustuksenani. En muista simpukan rakennetta nykyään yhtä hyvin kuin tuolloin älyni huipulla 7- tai 8 -vuotiaana.
Asia tuotti huvittuneisuutta kun tein opinnäytetyötä, koska muilla opiskelijoilla tuntui olevan haastetta muuntaa sigma kunnioitettavasta vieraasta merkistä SpurguX -haalareihin. Kenties tämä on syy siihen, että vaikka pienet lapset kykenevät tekemään uusia tutkimuksia, monet aikuiset ovat siinä aivan käsittämättömän huonoja.Tai ainakin minä järkytyn usein.
2 kommenttia:
Eilen (ja vielä tänään herättyänikin) melkein nipistelin itseäni, että onko tää löytöni totta:
http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=323528
Siinä Jyväskylän yliopiston oppikurssilla PhD-tason opettajat kieltää mm. kasvihuoneilmiön (siis itse ilmiön ei vain voimistumista).
Skiditkin osannee myös internet-wikipedistellä että mikä on se otsonia liikuttava mekanismi joita noi PhD-tason aikuiset ihmiset ei ole koskaan löytäneet..
Joo, tämä lasten tekemä uutta tietoa tuottava tutkimus toi heti minun mieleeni ID -fellowt (Inhottaa miten ovat apinoineet Royal Societyn nimitystavan omaan käyttöönsä. On ns. pikkasen omintakeisuuden puutetta & tarkoitushakuita PR -peliä...)
Hehän EI tee uutta tutkimusta omasta oppiaiheestaan. Jonkinlaiset metatutkimukset on lähinnä sitä mitä näyttävät yrittävän.
Valtaisat määrärahat on heillä ollut kuitenkin. Ovat vaan haaskanneet ne PR -peliin. Jos rahat haluaa käyttää tieteen edistämiseen, on fiksumpaa antaa tutkimusrahat esikoululaisille tutkimusvarantoon.
And this is a fact. Ei ole edes liioittelua.
Lähetä kommentti