Teleologian luonnollisuudesta ei pidä tehdä liian hätäisiä päätelmiä

THUNK:issa on mainio video teleologisista selityksistä. Tässä yhteydessä kuvattiin mitä teleologinen selittäminen on. Karkeasti ottaen teleologia on sitä että asioita kuvataan tarkoituksen kautta. Asioissa nähdään intentioita ja tarkoituksia. Näin ollen asioita ei selitetä syy-seuraussuhteen kautta vaan syy-seuraussuhde päinvastoin käännetään päinvastyaiseksi ; Seuraus on se syy miksi asia on. Selitetään mitä hyötyä tai mikä funktio jollain asialla on. Tämä on tietenkin luontevaa jos mietitään vaikka teräaseita. On aika luontevaa ajatella että veitsi on terävä siksi että ihmiset voisivat leikata sillä asioita.

Mutta tartun tässä videossa esitettyyn psykologiseen puoleen. Video korosti että ihmisillä on taipumus tulkita asioita teleologisesti. Video nosti esiin useita, etenkin Deborah Kelemenin työryhmässä olleita, tutkimuksia joissa havaittiin että lapset tulkitsevat luontoa teleologisesti. Ja niin vuoret ovat korkeita jotta ihmiset voisivat kiivetä niille. ; Samoin havaittiin että aikuisetkin ajavat tämänlaisia selityksiä jos heille annetaan vain vähän aikaa miettiä kysymyksiä. Akateeminen koulutuskaan ei muuttanut tätä preferenssiä. Toki jos aikaa annettiin enemmän tai piti palata kysymyksiin joihin oli jo vastattu, akateemisesti koulutetut ihmiset huomasivat korjata näitä päätelmiä useammin kuin vähemmän kouluttautuneet ihmiset.

Tämä teema on jotain joka nousee usein esiin uskonnollisessa keskustelussa. Tällä hetkellä Suomessa fundamentalistikristityt ovat viitanneet näihin tutkimuksiin innolla. Syynä on se, että heistä se että taaperotkin uskovat teleologisiin selityksiin on tärkeää kun kuvataan sitä miten järkevää usko on. Ajatellaan että ateismi olisi epäluonnollista ja siksi epätotta.

En moiti näitä tutkimuksia vaan näitä niistä tehtyjä tulkintoja. Ne ovat nähdäkseni hyvin pitkällevietyjä. Kuten THUNK -videossa osattiin kertoa, syyt teleologiseen selitykseen eivät ole kovin helppoja. Ilmiö voi johtua monesta eri syystä. Ja filosofille ne kaikki ovat kiinnostavia.; On mahdollista että ihmiset näkevät teleologiaa jotenkin syntymälahjanaan. Ja tämä on kiinnostavaa koska se kertoo siitä miten aivomme toimivat. Mutta koska teleologiaa kartottavat kysymykset ovat kielellisiä ei voida täysin sulkea pois myös oppimisen ja kulttuurisen iskostuksen vaikutusta, ihan siksi että kielen oppiminen vaatii jotain kulttuuripiiriä. Ja tämäkin on kiinnostavaa koska se sitten kertoo siitä miten asioita kannattaa opettaa lapsille niin että oppi menee perille.

Uskovainen toki haluaa käyttää näitä asioita tarkoitushakuisesti ja tällöin kaikki asiat eivät ole yhtä kiinnostavia. Tässä mielessä heille nämä tutkimukset ovat lähinnä keino heiluttaa uskon luontaisuutta oikeutuksena omalle ideologialleen. Luonnollinen on hyvää -hengessä. Tätä toki kytketään yhteen myös erilaisiin Jean Calvinin tai C.S. Lewisin ajatuksiin joissa korostetaan että ateistit ovat valehtelijoita. Eli he tietävät olevansa väärässä ja he eivät oikeasti ole ateisteja vaan vihaavat Jumalaa.

Tässä mielessä on kiinnostavaa että olen itse asiassa itse kognitiivisen uskontotieteen syvä ystävä. Ja tässä on ollut esillä ylihavaitsemisteorioita. Jotka korostavat että teleologinen ajattelu on todella ihmisille luontaista. Siksi korostankin että Suomessa tehty tutkimus joka kartoitti suomalaisten aikuisten ateistien ajattelua johti samoihin teleologisten selitysmallien käyttämiseen. Ja tässä itse asiassa olen sillä kannalla millä monet fundamentalistikristitytkin; Pidän varsin uskottavana että piirre on synnynnäinen.

Kognitiivisessa uskontotieteessä on korostettu esimerkiksi Justin Barrettin ajatusta jossa mukaan uskonnollisten uskomusten syntyyn vaikuttaa esimerkiksi ihmismielen mekanismi, jonka tehtävänä on havaita ympäristössä vaikuttavia toimijoita. Puhutaan ”yliherkäksi toimijuuden havaitsemismekanismista” Tälle nähdään evolutiivinen syy; Jos liikumme esimerkiksi metsässä ja kuulemme oksien rahinaa, tämä mekanismi saa meidät vaistomaisesti ajattelemaan, että tämän äänen on aiheuttanut joku toimija (luultavasti villieläin). Mekanismi on kehittynyt yliherkäksi, koska selviytymisen kannalta on ollut hyödyllistä havaita ympäristössä liikkuvat toimijat mahdollisimman nopeasti ja tarkasti. Vaikka se tuottaisikin väärän uskomuksen, että pusikossa piileskelee petoeläin, turha varuillaan olo on paljon pienempi harmi kuin syödyksi tuleminen. Kognitiivisen uskontotieteen mukaan tämä mekanismi on uskonnon synnyn kannalta relevantti siksi, että se saa ihmiset näkemään toimijuutta ja tarkoituksellisuutta myös luonnonilmiöiden taustalla.

Monet uskovaiset eivät pidä näistä ajatuksista koska nämä nähdään ateistisina. Jonain jossa korostuu ei-tieteellinen ja ideologinen ja maailmankuvallinen asenne siitä että uskonto on harha ja virhe. Tässä mieleen tulee toki esimerkiksi malttia toivova Van Inwagen jonka mukaan kognitiivisen uskontotieteen antama naturalistinen selitys uskonnon alkuperälle on kuitenkin yhdistettävissä täysin luontevasti laajempaan yliluonnolliseen selitykseen. Mikäli ajatellaan, että maailmalla on kaikkivoipa ja kaikkitietävä luoja, voidaan täysin järkevästi uskoa hänen ohjanneen evoluutiota siten, että ihmisen kognitiiviset toiminnot johtavat todennäköisesti uskonnollisen uskon syntymiseen. Näin ollen evolutiiviset uskonnon alkuperää käsittelevät teoriat eivät van Inwagenin mukaan ole ristiriidassa uskonnollisen uskon kanssa eivätkä muodosta uhkaa sen rationaalisuudelle.

Itse näen että tässä suhteessa on syytä kiinnittää huomiota jumalan olemassaolon tai olemassaolemattomuuden sijaan ihan muihin asioihin. Nimittäin siitä että ”luonnollinen uskonto” ei takaa että toiminta olisi jotenkin automaattisesti järkevää tai adaptiivista. Itse asiassa intentioiden ylihavaitsemisteoria saa adaptiivisen hyötynsä puskissa hyppivistä leijonista eikä siitä että säikähtää tyhjää pensasta. Itse asiassa evoluutio tuottaa useitakin menetelmiä jotka tuottavat joissain yksittäisissä tapauksissa haittaa vaikka ne yleisesti ovat hyödyllisiä. Tästä johtuu esimerkiksi perhosen taipumus lentää kynttilän liekkiin. Piirteestä on hyötyä tavallisissa olosuhteissa. Näin ollen se että uskonto selittyy evoluutiolla ei ole jokin josta sellaisenaan voidaan päätellä että uskonnosta myös on hyötyä. Tässä mielessä onkin erikoista että moni mieluummin korostaa miten evoluutio ja Jumala saadaan ristiriidattomasti yhteen ja moittivat maailmankuvallisista oletteluista kun samalla sallitaan tämänlaisia logiikkaloikkia ilman vastaavaa evidenssivaatimustasoa.

Olenkin suoraan sanoen ihmetellyt sitä miten nämä ”ihmiset ajattelevat luonnostaan teleologisesti” -ajatukset ovat niin suosittuja jumalatodistuksienkorvikkeita nykyaikana. Sillä kun itse opettelin kognitiotiedettä, opin varsin pian että ihmisten ajatteluprosessointi on kaikkea muuta kuin järkevä. Ja tämä korostaa ennen kaikkea nopeasti tehtyjä päätelmiä – eli niitä ajattelutapoja joita näissä teleologisten selitysten preferointia löydetään.

Asia on saanut aika paljon medianäkyvyyttäkin kun Kahnemanin kirjasta tuli myyntimenestys. Hän on tehnyt pitkän linjan tutkimusta – myös edesmenneen Amos Tverskyn kanssa – Tversky taas tuli tunnetuksi nimenomaan kognitiivisten vinoutumien tutkijana. ; Tässä korostuu ajatus siitä että ihmiset ajattelevat usein ennustettavilla ja odotettavissa olevilla tavoilla väärin ja huonosti. Tästä prosessista syntyi ajatus siitä että ihmisten ajattelussa on erilaisia heuristiikkoja. ; Karkesti ottaen kyseessä on kahdesta erilaisesta heuristisesta menettelytavasta. On nopeita ja kohtuullisen hyviä tuloksia helposti tuottava prosessointisysteemi ja analyyttistä tarkkaa ja oikeaa tulosta tuottava systeemi.

Näin esimerkiksi jos annetaan vain vähän aikaa, eli on tehtävä nopeita vastauksia, ihmiset vastaavat väärin esimerkiksi seuraavaan kysymykseen; Jos pallo ja maila maksaa 1 € 10senttiä Ja maila maksaa euron enemmän kuin pallo, niin kuinka paljon pallo maksaa.

Nopeassa vastauksessa ihmiset vastaavat huomattavasti useammin väärin. On jotenkin intuitiivista ja luontevaa ajatella, että pallo maksaisi 10 senttiä. Analyyttinen mieli kuitenkin tietää että jos pallo maksaa 10 senttiä ja maila euron tätä enemmän, kokonaishinnaksi tulisi 1 euro 20 senttiä. Joka on tietenkin eri kuin euro 10 senttiä jonka ne maksavat yhteensä. Tämä taipumus on tilastollinen aivan kuten teleologisten selitysten antaminen.

Tämänlaiset tulokset syntyvät juuri samanlaisissa koejärjestelmissä joissa teleologista ajattelua löydetään. Ja harva silti näiden tulosten kohdalla sanoisi että tämä kertoo siitä että ihmiset luonnostaan järkevästi tietävät että tuollaisten pallojen hinta olisi 10 senttiä.

Luonnollisuus ja ajattelun yleisyys ei ole samaa kuin tuloksen eksaktius ja hyödykkyys käytännön elämässä. (Itse asiassa monet heuristiset virheajattelut ovat takana kun mietitään sitä miksi ihmisten huijaaminen onnistuu tietyillä tavoilla todella helposti. Assosiaatio uskontoon on tässä asenteellinen mutta jossain määrin ymmärrettävä, vähintään sitä kautta että uskonnoissa on paljastunut myös rahanhimoisia huijareita jotka ovat leikkineet vilpittömiä uskonmiehiä. Toki tätä ei ole asiallista alleviivata jonain ehdottomana asiantilana. Se on lähinnä yksi vaihtoehto jota ei sellaisenaan voida vain torjua ja kieltää muuta kuin maailmankuvallisesti torppaamalla vaihtoehdot dogmaattisesti.)

Vastaavia virheajatteluja on paljon. Olen itse nauttinut tässä yhteydessä esimerkiksi Dan Arielyn kirjoista joissa kerrotaan paljon vastaavia ajatusvinoutumia joilla on paljonkin kontaktipintaa aivan arkisessakin elämässä. Hän käyttää tässä yhteydessä mielellään ilmaisua ”ennustettavalla tavalla irrationaalinen”. Aiheesta löytyy myös populaaria kirjallisuutta suomeksikin, esimerkiksi Joni Martikaisen kirja ”Älä usko kaikkea mitä ajattelet”. Nämä viehättävät minua koska kognitiotieteen puolella opin varsin nopeasti sen että ihmiset, mukaan lukien minä itse, olemme alttiita kaikenlaisille illuusioille ja harhoille. Tässä kontekstissa oman empiirisyyteni ytimessä ovatkin erilaiset illuusiot ja ajattelun kompastelut joita vastaan taistelu on oleellinen osa älyllisyyden tavoittelua ja muuta vastaavaa älyllistä pyristelyä. Nyrkkisääntöni on jopa se, että jos jokin ajattelu on sinusta helppoa, se on todennäköisesti väärin tehtyä ja virheellistä.

Olenkin tavallaan huvittunut siitä miten suomessa fundamentalistit ovat laajasti hyväksyneet ajatuksen siitä että ihmiset ajattelevat maailmankuviensa kautta. Jos tämä on totta, he eivät luontevasti ajattele totuuskeskeisesti vaan ideologiakeskeisesti. Ja tässä yhteydessä on vaikeaa uskoa että ihmiset luontaisesti olisivat jotain jumalan takaaman Plantingan warrant -ajattelun ruumiillistumia. He samanaikaisesti hyväksyvät ajatuksen ihmisestä jonain jonka Jumala on luonut havaitsemaan totuuden (kuten luontaisan ja helpon teleologisen selittämisen luonnossa) ja ajatuksen ihmisestä joka ajattelee väärin ja ideologisesti ja maailmankuviensa kautta.

”Luonnollisuus” ja se että ”imeväisikäiset ja kiireessä ajattelevat ovat teleologiataipuvaisia” ei ole mielestäni kovin hyvä pohja sille että näkemystä argumentoidaan jotenkin erityisen totuudenmukaisena. Jos joku ajatus tuntuu korostuvan nopeassa ajattelussa, on selvää että siinä korostetaan nopeutta laadun sijaan. Mieleni tekisi jopa lainata Colin Camererin vertausta ; Hän on kuvannut nopeasti ajattelevaa systeemi 1 heuristiikkoina vahtikoiraan joka haukkuu kaikille vieraille, pitää kaikki vorot kaukana mutta sitten toisaalta aina välistä yrittää purra postimiestä. Tämänlainen pohja tuskin on perusta sille että halutaan varmistaa jonkin maailmankuvan todenmukaisuus. Kyllä se Jumalan lopullinen järkevyys on osoitettava sillä ankaraa pähkäilyä ja analyysiä käyttävällä menettelyllä; Toisella tavalla ajattelevat ovat tässä sellaisia että he sitten kyllä antavat haastetta ajatukselle että heidän näkemyksensä olisi rationaalinen..

---

Lähteet:
THUNK, ”Teleological Bias”
Deborah Kelemen, ” Why Are Rocks Pointy? Children's Preference for Teleological Explanations of the Natural World” (1999)
Deborah Kelemen & Cara DiYanni, ”Intuitions About Origins: Purpose and Intelligent Design in Children’s Reasoning About Nature” (2005)
Deborah Kelemen, ”The Human Function Compunction: Teleological explanation in adults" (2009)
Järnefelt, Canfield & Kelemen, ”The divided mind of a disbeliever: Intuitive beliefs about nature as purposefully created among different groups of non-religious adults” (2015)
Callahan, ”Moth and candle: the candle flame as a sexual mimic of the coded infrared wavelengths from a moth sex scent (pheromone)” (1977)
Daniel Kahneman, ”Thinking Fast and Slow” (2011)
Dan Ariely, ”Predictably Irrational” (2008)
Joni Martikainen ”Älä usko kaikkea mitä ajattelet” (2012)

Alitajunnan hämärä ; Miekkailun kauneudesta

Menneenä aikana miekkailu on ollut pragmaattinen taito. Nykyisin se on lähinnä harrastus. Rankka harrastus, mutta harrastus yhtä kaikki. Sitä ei voi oikeuttaa sodankäynnin taidolla modernina aikana. Ja miekan kantaminen on laitonta sen verran yleisesti että sitä ei voi pitää itsepuolustuksenakaan. Tai jotain sinne päin.

Tässä mielessä miekkailu on hieman kuten musiikkia. Mutta vielä parempaa. Musiikki on hyvin abstrakti taidemuoto jolla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin itsensä. Se on kuitenkin myös hyvin kompleksista. Ja sekä musiikin että miekkailun soittamisen voi kuvata. Nuotein tai tekniikkakirjoin. Ja siinä missä muusikko harjoittaa tekniikoita soittimellaan on miekkailijakin käsityöläinen. Tulkinta syntyy kun nuotit kohtaavat tekniikan. Tai oikeastaan vasta sitten kun tiedostetaan että nuotit ovat kuvaus tekniikasta, ja vain muistin helpottamiseksi. Siksi ei ole erikoista että Filippo Vadi rinnasti miekkailua musiikkiin. Miekkailu on rytmiä ja linjojen ja etäisyyksien geometriaa. Miekkailu on tilassa ja ajassa.

Jos aikaa ja tilaa ei saa oikein, kappale on epärytminen. Tai miekkailutekniikka ei toimi. Kohteeseen ei osuta. Kaikki on ajallista ja tilallista. Hetkessä elämistä, ja hetkittäistä onnistumista. Miekkailussa vastapuolen monimutkainen valintaprosessi tuo hämmennyksen tilan jossa vastaan voi tulla mitä tahansa. Ja silti, harjoituksella, omat kädet ja keho osaavat salamannopeasti arvioida etäisyyksiä, aikaa ja rytmiä. Ja asetella kaikki osaset siten että voidaan napata hallintaan ilmassa nopeasti viuhuva miekan kärkiosa. Osa joka ei kaiken kaikkiaan ole hirvittävän kookas. Se, että tämän oppii tekemään on mutkikasta. Ja se että harjaantunut ihminen tekee tätä kuin se olisi pelkkä refleksiivinen vaisto kertoo kyvystä monimutkaiseen päätöksentekoon. Jossa on hyvin rajallisia ehtoja, mutta joiden ympärille rakentuu jotain hyvin kaunista.

Miekkailun voi kuvata hyvin monella tavalla. Tekniikoita piirretään ja niitä voidaan kuvantaa matemaattisesti. Jokainen tekniikka ja miekan kohtaaminen ovat fysikaalisia ilmiöitä joita voidaan kaavoittaa fysiikalla. Efektit voivat vaatia lääketieteellisen tason jossa katsotaan yksityiskohtien lisäksi ruumiin rakennetta ja toimintaa. Tämä kaikki voidaan mallintaa. Ja näitä malleja tarvitaan harjoittelussa. Mutta harjoittelun jälkeen ne voivat olla jopa häiriöksi tekemiselle.

Kaikki tämä on niin mutkikasta että tietoinen mieli ei pysty käsittelemään asioita yhtäaikaisesti. Näin ollen miekkailu voi harjaantuneen käsissä näyttää myyttiseltä. Osa voi tämän myyttisyyden vuoksi nähdä asian niin että tekniikan kuvantaminen on vain karkeaa. Että niissä tapetaan jotain kauneudesta. Moni kokee että kuilu kaikkien ilmiön näkökulmien ja oman kokemuksen puhtauden ja yksinkertaisuuden välillä on todiste siitä että on jotain jota ei voi kuvata matematiikalla ja tieteellä. Mutta kenties asia onkin niin että itse ilmiön kuvaamisessa matematiikalla on kysymys pelkistämisestä vain jos se tehdään vajavaisesti.

Joku katsoo tekniikan yksityiskohtia, nuottipaperia ja musiikin teoria. Ja tässä aineiston äärellä tuskailee asian vaikeutta ja teknisyyttä. Tylsyys tuntuu miltei pahuudelta. Kuvauksia katsellessa itse tekeminen näyttää hienolta. Ja harjaantumisen jälkeen asioita tehtäessä suurin osa kuvauksista ei ole tietoisessa käsittelyssä. Tässä kieltämättä syntyy sellainen ajatus että jos nuo kuvaukset ovat kaikki, niin missä vaiheessa se kauneus tulee mukaan kuvioihin. He ovat mielestäni väärässä. Se ei ole koskaan poissa ollutkaan.

Sillä asiat ovat hieman kuten Keats sanoi kauneudesta ja totuudesta. Jos mielikuvitus ymmärtää jonkin asian kauniiksi, se on myös totta. Keats ei toki harrastanut miekkailua, sillä hän oli runoilija. Ja sitä sorttia joka mieluummin kävelee metsässä ja käyttää oopiumia. Mutta osa on liikunnallisempia runoilijoita. ; Siksi myös toisen aikomusten ennakointi ja oikea-aikainen vastatekniikka on jotain jonka tulisi olla totta. Tekniikkaharjoittelussa mallintaminen auttaa harjoittelemaan yksityiskohtia ilman että kaikki tekniikan kauneus musertaa kerralla. Reduktio on tässä kohden palottelevaa ja pelkistävää. Mutta vain sen vuoksi että ihmisen mielikuvitus ei ilman harjaannusta kykene ottamaan vastaan kovin suurta määrää kauneutta. Mutta tämä vähän pienempikin määrä on tietenkin hauskaa. Muutoin kenestäkään ei varmasti tulisi teräksellä runoilijaa.

Nuoli

"-"You speak of her like a target."
-"Isn't she?"
-"No. She is the arrow.""
("Knight's Tale")

Tavoitteellisuus ja intentio ovat kaikille hyvin tuttuja asioita. Harjoitammehan sitä joka päivä itsekin. Kuitenkin tätä aihetta kuvaavat filosofiset teoriat ovat ongelmallisia. Elokuva "Ritarin tarina" ("Knight's Tale") kuitenkin valottaa hieman sitä, miten intentionaalisuus hyvinkin usein ymmärretään väärin. Tätä ongelmaa voisi elokuvaa mukaillen kutsua vaikka "Adhemarin ongelmana". Siinä intentionaalisuus tarkoittaa pelkkää toimintalinjan valintaa. Tällöin valitaan maali ja siihen sopiva strategia. Tällöin intentionaalisuus vertautuu nimenomaan maalitaulukeskeiseksi.

Intentio=Maali.

Toki elokuva itsessään on ensikatsomalta varsinainen "toivo tarpeeksi" -tarina. Kuitenkin Thatcherin kasvu ensin Sir Ulrichiksi ja vasta tämän jälkeen Sir Thatcheriksi asettaa tämän näkemyksen kyseenalaiseksi. Elokuvan aikana nimenomaan sankarin asenteet käyvät läpi suuren muutoksen. Aluksi hän ajattelee "maalia", jossa hän voittaa turnajaisia ja voittaa naisten suosiota, kunniaa ja rahaa. Keskivaiheessa hän oppii että maaleja voi olla monenlaisia, jolloin hän "häviää turnajaiset voittaakseen naisen". Loppuvaiheessa hän on valmis yrittämään turnajaisiin vaikka häntä odottaakin vain häpeärangaistus, rahaa ei ole luvassa ja sosiaalisetkin vaikeudet ovat edessä. Hän ei enää yritä valloittaa puolisoa "voittamalla" tai edes "häviämällä".

Asian ymmärtämiseksi on järkevää nostaa esiin John Deweyn intentionaalisuuden kritiikki ; Deweyn mukaan "maalitaulutyyppinen" ajattelutapa rakentuu jonkinlaiseen hierarkiseen tai autoratiiviseen yhteiskuntaan. Deweyn mukaan suunnittelu ja suorittaminen liittyvät yhteen. Tätä voisi kuvata arkisesti siten että tavoite ja resurssit ja kyvyt ovat irrottamattomampia kuin voisi luulla ensivilkaisulla.

Esimerkiksi etuoikeutettujen kannattaa oikeuttaa asemansa yrittämisellä tai muilla ansioilla. Uusliberalismissa korostetaan sitä että yrittämällä köyhästäkin voi tulla jotain ja että rajoitteita ei saa olla jolloin sosiaalinen pääoma painaa vaa-assa paljon. "Ritarin tarinassa" nimenomaan paperilla oleva aatelinen perintö on olennaisen hyvä vertailukohta ; Aateliseksi kykenee periaatteessa nousemaan "miekan terällä" eli saavutuksilla ja vain aateliset saavat osallistua turnajaisiin. Näin ollen yhteiskunta periaatteessa sallii sen, että maajussi nousisi omilla ansioillaan turnajaisvoittajaksi. On kuitenkin helpompaa pettää ja rikkoa systeemi ja elokuvan hengessä tämänlainen on jopa positiivista. Aateliset voivat toki kuvailla että ei olisi sellaista maailmaa jossa aateliton olisi parempi. Mutta jos annetaan oikeat resurssit ja mahdollisuus ja kohtaamistilanne on tasaväkinen, ei lopputulos ole suinkaan sama. ~ Aatelisten paremmuus on after the fact -kyhäelmä joka on tehty sen takia että aatelisilla on valtaa. Ja sekoitetaan tämä vallitseva tila ja tämän tilan pysyminen nykyehdoilla samaksi kuin vallitsevan tilan oikeutus.

Ilman sääntöjen rikkomista maalityyppinen intentiokäsitys tarjoaa huonosti resurssoiduille vain alastoman selän "Uh... trudging. You know, trudging? - To trudge: the slow, weary, depressing yet determined walk of a man who has nothing left in life except the impulse to simply soldier on." Vasta kun ollaan huijattu voidaan saada resursseja. "Ritarin tarinan" ensimmäinen opetus on, että jos yhteiskunta ei anna sinulle haarniskaa, on tämä muutoin kalleutensa vuoksi saavuttamattomissa oleva resurssi hankittava onnenkantamoisen hyödyntävällä varkaudella jossa viedään yhteiskunnan lakeja ja normeja rikkoen sekä kuolleen ritarin haarniska että tämän identiteetti ; Elokuvassa ensimmäinen huijaus ja sen tarjoama voitto tarvitaan harjoitteluun ja varusteisiin. Ja vasta tästä ponnistaen voidaan saada muita resursseja, kuten yhteys olennaisen taitavaan haarniskaseppään ja erityisen ratkaisevia sosiaalisia resursseja, kuten se prinssi jonka saama hyvä kuva turnajaistaistelussa johtaa siihen että William saa aidon aateluuden. Ilman valeaateluutta tämä ei olisi ollut mahdollista.

Tämä muistuttaa siitä, että päätöksentekoteorian ja siihen liittyvän eettisyysnäkemyksen ja yhteiskunnallisen menestyksen käsitteitä ei voida erottaa jos analyysin yksikkönä on vain yksittäinen teko. Pohjalla on aina sosiaalinen säännöstö ja sen toiminta. Päätös ja resurssi, tavoite ja toteuttaminen liittyvät yhteen. Intentio ilman ponnistelua on tyhjää, samoin kuin ponnistelu ilman intentiota. Tässä mielessä "nuolinäkemys" onkin hyvin kuvaava.

Intentio=Jousi

Tälle voitaisiin toki etsiä myös "jousinäkemys" ja tämä olisi klassinen behaviorismi. Siinähän ihminen reagoi. Tämä on itsenäisenä yhtä tyhjä kuin puhdas intentionalismi. Siitä esimerkiksi voitaisiin antaa melko tuore kolumni "Seiniin tuijottelun jalo taito" joka esittää onnistuneen päätöksenteon ja ajattelun vaivattomana prosessina "ajatustyönsä ei perustunut sellaiseen keskittyneeseen ponnistukseen, jollaiseen kulmien kurtistus tavallisesti yhdistetään. Johtopäätökset, joihin hän päätyi, alkoivat ajatusten iduista, ja ne kasvoivat hänen mielessään lähes huomaamatta. Hänen teoriansa syntyivät "vähä vähältä, pakottamatta, vailla tietoista tavoittelua tai huomattavaa ponnistelua." Tärkein asia, mitä tähän vaadittiin, oli aika. Sen pakottaminen oli yhtä mahdotonta kuin koettaisi pakottaa itsensä nukkumaan ja kiirehtiminen yhtä mahdotonta kuin koettaisi nukkua nopeammin." Tässä käytetään esimerkkinä hiljaista tietoa kerryttävästä ohjelmasta joka oli niin kompleksinen että sen muistaminen ei ole ihmiselle oikein mahdollista. Alussa oli ongelmia ja harjoitus opettaa. "Vapaaehtoiset oppivat hallitsemaan peliä yhä paremmin, ja lopulta suurin osa heistä saa tehtaan toiminnan enemmän tai vähemmän tasapainoon. Kun heiltä kysytään, miten he siinä onnistuivat, he eivät kykene selittämään sitä. He sanovat, että "jotenkin se vain meni niin". Jos heidän pitää selittää uudelle koehenkilöille, miten heidän kannattaisi toimia menestyäkseen pelissä, he eivät osaa neuvoa heitä mitenkään." ja tästä johdetaan päätelmä "Sen jälkeen kun tutustuin tähän psykologisen tutkimuksen haaraan, olen alkanut suhtautua poikani koulunkäynnin ongelmiin toisella tavalla. Kun koulusta seuraavan kerran tulee noottia siitä, että poikani vain tuijottelee seinään eikä pänttää, lähetän takaisin nootin jossa sanotaan, että seiniin tuijottelevaa lasta ei saa häiritä. Hän oppii parhaillaan omalla tavallaan."

Valitettavasti tässä ei ymmärretä että aika ja vaivattomuus ei automaattisesti johda tulokseen. Intentionaalinen rutistus kuuluu siihen harjoitteluun. Ennen harjoitusta esimerkkipeli johtaa kaaokseen. Näin ollen esimerkiksi filosofi joutuu ensin pänttäämään käsittämättömän paljon erilaisia käsitteitä ja kikkoja. Vasta sen jälkeen kun hän on tottunut niihin, hän voi ruveta leikkimään sillä. Virhe on se, että katsotaan huippuosaajia ja kuvitellaan että aloittelijat pelaisivat samanlaisella asenteella ja mindsetillä. Tässä "jousiajattelussa" kuvitellaan että harjoittelu olisi sitä varten että saadaan oikea asenne ja kun tämä saavutetaan jokin sisäinen taito kumpuaisi meidän sisältämme. Kuitenkin tilanne on sitä, että harjoittelussa tuotetaan sisälle sitä tauhkaa joka sitten kumpuaa automaattisesti ja asenne on seurausta siitä että tätä taukaa on riittävästi.

Intentio=Nuoli

Mutta yhdistettäessä näissä konsepteissa onkin paljon järkeä. (Ja tämä toimii myös "Ritarin tarina" -elokuvan ulkopuolella.) Itse asiassa "Ritarin tarinan" aihe on erityisen hyvä käsittelemään tätä toimintaa. Sillä sen ytimessä on kamppailutaidot. ; Thatcherin tarinassa esiin nousee kaksi olennaista yksilöä itseään (eikä omaisututta ja ystäviä) koskevaa teemaa jotka ovat harjoittelu ja heittäytyminen. Nämä ovat elokuvassa mukana olevia strategisia elementtejä. Ne voisi heittää yhteen teemaan ja kutsua niitä eiskienhallinnaksi. "Ritarin tarinassa" on kaksi teemaa. On kyky hallita riskejä hankkimalla resursseja jotka ovat kykyjä ja keinoja kohdata uhat. Tämän lisäksi on kysymys heittäytymisestä jolloin kysymys on asioista joihin ei voi itse vaikuttaa vaan jotka ovat pakosti mukana. Erona on klassinen "jokaiseen ongelmaan on olemassa ratkaisu. Jos ongelmaan ei ole ratkaisua, se ei ole ongelma vaan olotila." Tämä on olennainen "nuoli" -tyyppisessä intentionaalisuusnäkemyksessä.

Pelkkä halu voittaa turnajaisissa ei riitä. Lisäksi vaaditaan esimerkiksi harjoittelua. Behaviorismin sävytys saadaan mukaan resurssiksi ; Thatcher tajuaa että hän joutuu resurssoimaan voittorahojaan harjoitteluun. Kamppailutaitojen kohdalla on olennaista huomata, että motorinen onnistuminen on vasta ensimmäinen vaihe ; Elokuvan ulkopuolinen maailma muistuttaa että ensimmäisessä vaiheessa harjoitellaan pelkkiä motorisia suoritteita. Tällöin opitaan tekemään tiettyjä asioita. Nämä taidot refleksoidaan ja tämä on olennainen osa prosessia. Lopullinen kamppailu on kuitenkin muuta. Thatcher ei hanki taitoaan pomppaamalla suoraan kovatasoisiin turnajaisiin. Hän harjoittelee turvallisissa olosuhteissa, joissa epäonnistuminen on mahdollista ja kulmat kurtussa puurtaminen väistämätöntä. Tämä harjoittelu tarvitaan ruumiinhallintaan, jota ilman se voittaminen ei onnistu.
1: Toteutuvien refleksejen valikoituminen kun liittyy itse "ottelun viemisestä". Yksittäinen tekniikka on refleksi, mutta intentionaalisuus ei "nuolimallissa" olekaan yksittäisessä teossa vaan intentionaalisuus tulee siinä että ottelussa on intentionaalisuus, motivoituminen voittaa ohjaa esimerkiksi tekniikkoihin sitoutumista.
2: Joustavuus näkyykin siinä, miten kamppailussa voidaan esimerkiksi antaa tilaa. Häviönsä väistämättömyyden tiedostanut ritari pyytää että hän saisi poistua kunniallisesti, jolloin olisi kenties mahdollista iskeä avuttomaan uhriin täysillä. Armeliaisuus on harjoitellun refleksin väliin jättämistä. Ottelun laajempi ymmärrys tekee tästä valinnasta intentionaalisen.

Tämä näkyy kohtauksesta jossa vastataistelijan tapa tähdätä hieman korkealle otetaan mahdollisuutena voittaa ja mahdollisuutena hävitä ; Tiedetään että jos toinen tähtää oikealle, hän lyö ohi. Mutta jos hän tähtääkin vasemmalle, oma toiminta pahentaa tilannetta ja tulee kunnolla takkiin. Tässä tilanteessa huomioidaan se, että intentionaalisuudessa ei ole kysymys yksittäisestä valinnasta jossa kohdistetaan pysyvään maaliin. Mukana on myös toisen valinnat ja päätökset. Näin ollen oman tavoitemallin lisäksi on toisen tavoitemalli. Näin kohde ei sekään ole "maalitaulu johon tähdätään" vaan tämäkin nähdään olennaisesti nuolena.

Tämä näkökulma pakottaa yhdistämän kaksi keskenään usein kilpaileviksi nähtävää strategianäkökulmaa ; Nähdään että informaation etsiminen ja tiedon soveltaminen olisivat eri asioita. Siksi onkin soveliasta yhdistää toiminta prosessiksi jossa samanaikaisesti (a) etsitään tavoitteeseen sopivaa tietoa (b) säilytetään tämä tieto ja (c) sovelletaan sitä halutulla tavalla. Päätöksenteko on tällöin prosessi jossa jokainen elementti on olennainen eikä niitä voi erottaa toisistaan ilman että koko intentionaalisuuden käsite vesittyy. Pelkkä into tai resurssit eivät riitä. Tavoite ilman ponnisteluja, resursseja ja monenlaisia taitoja ovat hyödyttömiä.

Itsepuolustuslajien imago.

Kun olin teininä roolipelaaja, satuin tekemään tätä varsin epäonnekkaaseen aikaan ; Saatanapaniikki jylläsi ja monissa piireissä oli täysin poliittisesti korrektia ellei peräti moraalinen velvollisuus muistuttaa siitä, että roolipelaaminen on vaarallista. Se on joko saatananpalvontaa tai johtaa todellisuudentajun harhautumiseen. Sittemmin onneksi ryhdyin skeptikoksi, jonka jälkeen mielikuvituksen puute ja tarinallisten elementtien hylkääminen koetaan varoittelemisen aiheeksi. (Mikä on tietysti tavallaan huvittavaa.)


Roolipelien kohdalla minulla oli huono ajoitus. Itsepuolustuslajien kohdalla niillä on paikoitelle yllättävän voimakas imago. Ne nähdään portteina väkivaltaan. Perustelukenttä on suunnilleen sama, kuin mikä on tietokonepelien ja väkivaltaviihteen kohdalla. Se nähdään väkivaltaisten tunteiden lietsomisena.

Toki olen sitä mieltä, että Konrad Lorenz oli väärässä uskoessaan että viha olisi vietti, joka johtaisi tarpeeseen joka tulisi purkaa sijaistoimintaan. Toki tämä olisi mahdollinen asia ; Etologiassa tunnetaan tämänlaisia sijaistoimintoja jotka ilmenevät jos vire on kova. Mutta ihmisten aggressiivisuudessa ja vihassa ei kuitenkaan ole havaittu tämänlaista. Ihmisen aggressiivisuus ei ole "höyrykattila" josta on päästettävä paineet. Sen sijaan aggressiivisuuden harjoittaminen tekee siitä jatkossa helpompaa. "Paineen päästäminen" ja siihen liittyvä hyvä ja tilanteen purkava olo päin vastoin voi johtaa siihen, että "itse höyrykattilan koko pienenee" ; Seuraavalla kerralla aggressiiviseen aktioon ryhtyminen on helpompaa.

Sen sijaan perusongelmana onkin juuri se, että itsepuolustuslajeissa toimintaa ei tehdä vihassa. Päin vastoin, siinä yritetään rauhoittua. Tämä johtaa kieltämättä varsin erikoisiin yksityiskohtiin ; Esimerkiksi olen huvitellut sillä miten normaaleilla ihmisillä on ongelmana se, että he alkavat vihassa ja kännissä huitomaan perhettä kirveellä. Minun ongelmana on se, että kännissä ja vihassa ei teräaseeseen kosketa. Ne ikään kuin kuuluvat mielessäni eri alueille. Siksi minun kohdalla relevantimpi ongelma onkin siinä että kenties rauhallisena ja selvin päin ollessani rikon irtaimistoa vahingossa.

Itsepuolustuslajeissa ytimessä on toki se, että ihmisten hakkaaminen on hauskaa. Mutta tässä on tietyt raamit, jotka eroavat olennaisesti esimerkiksi perheväkivallasta.

---

Koska tiedä, että miekkojen laittaminen otsikkoon ja aseposeerauskuvat ärsyttävät suunnattomasti tiettyjä tahoja, jopa siihen asti että he viitsivät asiasta minulle käydä huomauttelemassa, tarjoankin heille upouusia kuvia, jotka saattavat lietoa heissä vihan ja aggression reaktioita! Että olkaapa hyvät.

Opportunismi ja sukupuoliroolit : Paljon vihattu näkökulma.

"Evoluutioteoria ei todellakaan ole syypää, jos yhteiskunnat näyttäytyvät kilpailevina ja hyötyajatteluun sidottuina. Ja vaikka yhteiskunnat sellaisina näyttäytyisivätkin, silläkään ei voi perustellusti - tai edes helposti - puolustaa eriarvoisuutta. Wahlstedt myös valittelee, että evoluutiota käsittelevät kirjat ovat "niin täynnä taloudellisia termejä ja vertauksia, että usein kokee lukevansa taloustieteellistä teosta." Wahlstedtin huomio evoluutioteorian läheisyydestä taloudelliseen ajatteluun on oikeansuuntainen, mutta hän ei näytä kykenevältä ymmärtämään, miksi näin on. Miksi siis evolutionistit käyttävät taloustermejä? Evoluutioteoriassa (kuten taloustieteessäkin) puhutaan hyödystä paljon sen takia, että luonnonvalinta punnitsee juuri hyötyjä ja haittoja."
(Osmo Tammisalo, "Evoluutio ja eriarvoisuus.")

Kirjoitin aikaisemmin jutun joka käsitteli työtä ja riskinottoa sekä voittajia ja häviäjiä. Voittaja määräytyy tietyllä tavalla, eikä parhaiden katsominen anna aitoa kuvaa tilanteesta. Jos apinoit parhaita, voit olla jopa typerä. Lottovoittajat ovat rikkaita, mutta lottoaminen ei tee rikkaaksi. Eikä lottovoittajien rikkaus tarkoita sitä että yhteiskunta epäreilusti suosisi opportunisteja ja pelaajia. Päin vastoin, katsomalla pelivelkaisia ja köyhiä pelurimummoja voidaan huomata että tämä väite on ns. bullshittiä.

Strategianvalinta, ja miten syylliset ja uhrit jakautuvat epätasaisesti.

Roy Baumeisterin "Is There Anything Good in Man" esittääkin tämän pohjalta muutamia tärkeitä huomioita. Hän nostaa esiin sen huomion että feministit katsovat aina vain yhteiskunnan johtoportaaseen. Siellä on miehiä. Kuitenkin miehiä on enemmän myös aivan pohjalla. Tilanne onkin se, että miehiä pidetään ison riskin jutuissa, joissa on seurauksena isoimmat voitot. Häviäjiä on paljon ja heitä ei huomata. Luuserit ja sosiaalisista verkoista läpipudonneet ovat useammin miehiä

Jos tähän sovelletaan lottoesimerkkiäni, voidaan nähdä että esityksen mukaan miehet ovat "vahvoilla yhteiskunnassa", ei ole mikään ilmiselvä fakta. Heikoilla olevat unohdetaan. Ikään kuin vain naisten menestymättömyys voisi olla yhteiskunnan vika, kun miehet olisivat aina vastuussa tappiostaan. Menestys miehellä voi taas johtua vain naisten tallaamisesta. (Telaketju)feministi toisin sanoen tekee tässä aivan saman, kuin se jonka mielestä Idolsiin osallistuminen kannattavaa ja että yhteiskunta epäreilusti tukee Idolsiin osallistujia koska siellä on muutamia hyvin tienanneita. Ne jonot joita ensimmäisissä koelauluissa on, unohtuvat.

Ehkä tasa -arvoa pitäisikin parantaa siten että miesten tilannetta tasapuolistetaan. Eli naisia on sen jälkeen enemmän johtotehtävissä ja miehiä vähemmän turvaverkkojen ulkopuolella.

Baumeister nostaa esiin evoluutioon viittaavan perustelutavan. Miehet ja naiset ovat joutuneet vastaamaan erilaisiin lisääntymispaineisiin, joka taas on vaikuttanut genetiikkaamme : "Today’s human population is descended from twice as many women as men. I think this difference is the single most underappreciated fact about gender. To get that kind of difference, you had to have something like, throughout the entire history of the human race, maybe 80% of women but only 40% of men reproduced" Tätä voi ymmärtää ihan lisääntymiserojenkin kautta. Nainen, joka on koko ajan raskaana voi tuottaa vain tietyn määrän jälkeläisiä. Tämä ei ole kovin suuri verrattuna miehiin. Esimerkiksi Tsingis Kaanilla oli useita satoja jälkeläisiä. Tästä lisääntymiserosta johtuu se, että miehet evolutiivisesti pakotetaan "aarteenmetsästyspeliin", kun naisen taas on ollut viisaampaa valita turvallisempi strategia. Baumeister vetää tästä päätelmiä siitä mihin suuntaan luonnonvalinta on ohjannut käyttäytymistä. "...taking chances like that would be stupid, from the perspective of a biological organism seeking to reproduce. They might drown or be killed by savages or catch a disease. For women, the optimal thing to do is go along with the crowd, be nice, play it safe. The odds are good that men will come along and offer sex and you’ll be able to have babies. All that matters is choosing the best offer. We're descended from women who played it safe. For men, the outlook was radically different. If you go along with the crowd and play it safe, the odds are you won't have children. Most men who ever lived did not have descendants who are alive today. Their lines were dead ends. Hence it was necessary to take chances, try new things, be creative, explore other possibilities."

Tässä on hyvä muistaa että Idolsvoittajat ja Kaani ovat kovin ääriesimerkkejä. Esimerkiksi ihmisellä pysyvä parisuhteen muodostus vähentää seksuaalivalintaa ja lisääntymiseroja. Samoin jos mies joutuu "deittaamaan" saadakseen naisen suosion, se lisää sen tarvetta että pysytään yhdessä liitossa. Prosenttiosuudet kuitenkin näyttävät että tämä ei ole täysin tasannut pöytää. Eroja on. Myös molempien sukupuolten, sekä naisetn että miesten mustasukkaisuuden tunteet viittaavat siihen suuntaan että parisuhdetta on haluttu tastata. 40% miehistä on kuitenkin "miltei puolet" kaikista miehistä. Ja 80% ei ole "ihan kaikki naiset". Toki erot ovat aidosti samanaikaisesti isot ja merkittävät. Strategiaerot ovat, mutta niitä voi olla erilaisissa mittasuhteissa. Eli se että miesten kannattaa olla vaikka opportunisteja ei tarkoita sitä että kaikkien miesten tekisi mieli hyppiä benjihyppyjä ja elämään "nopeista autoista". Naisten turvallisuushakuisuuskaan ei tarkoita sitä että nainen olisi vain passiivinen. Mittasuhteet ovat olemassa mutta se ei tarkoita äärimmäisyyksiin menemistä, juttuja ei pidä liioitella.

Evolutiivisesti miesten "kannattava strategia" eroaa siis jonkin verran naisten "kannattavasta strategiasta". (Kannattavuus on fittnessiä, lisääntymistä. Ei mitään "onnellista elämää" välttämättä!) Tässä on hyvä muistaa tilastollisuus. Evoluutiossa on hyvin usein niin, että se mitä muut tekevät ja missä olosuhteissa, vaikuttavat paljon.

Eikä tasapainotilassa ole välttämättä "yhdellä tavalla toimivia". Jos esimerkiksi kaikki miehet lähtevät sotaan, ja tähdätään "sotasankaruuteen" voikin käydä samanaikaisesti myös niin että "kotiin jäävä mammaripelkuri" saa lohduttaa jäljelle jääviä naisia. Ja tähän voi liittyä seksiäkin, nainen kokeekin kotiin jääneen lempeänä ja hoivaavana, mukavana. (Baumeister ei mielestäni tarpeeksi painota tätä vaihtoehtoa ja muistuta strategioiden rikkaudesta.)

Geeneillä selittämisen kammo : Pelko ihmisten ajattelusta biologisena reagointisysteeminä.

Moni tietenkin suutahtaa tässä kohden. Ihmisen käyttäytymistä kun ei pitäisi monien mielestä selittää lainkaan biologian kautta. Osaa tämä raivostuttaa. Osasta on fallosentristä vainoa ajatella asioita sukuelinten kautta. Ja kapitalistista miettiä selviämisstrategioita.

Tästä saadaan hauskoja esimerkkejä esimerkiksi tuoreesta "Ylioppilaslehdestä" (16/2009), jossa Johanna Laitinen kertoo leikkineensä barbeilla. Nukkejen tukka leikattiin lyhyeksi, ja tukka värjättiin vaikkapa kynsilakalla. Tehtiin arpia, käännettiin sätkä barbin huuleen ja ne pistettiin rietastelemaan keskenään. Tämä voi kuulostaa aggressiiviselta, ja rikkovan normeja. Laitinen jopa lopettaa juttunsa sanoihin "Voi meitä tyttöjä, meillä on synnynnäinen tarve ja taito hoivata, sehän näkyy muun muassa nukkeleikeissä." Jos unohdetaan sen yksittäistarinan luonne, on kuitenkin selvää että leikit eroavat niistä sotaleikeistä joita pojat leikkivät. Selvästi aikuisten valvonta ei määrää leikkien luonnetta: Olihan Laitisellakin se äiti ovensuussa kehumassa "nättiä leikkiä" tietämättömänä. Ja silti normejarikkovana kuvattuja leikkejä oli. Nuo tyttöjen leikit olivat kuitenkin erilaisia kuin poikien leikit.
1: Tosin tästä saadaan helposti jännittävä sivuraide tasa -arvopuheisiin. Jos tyttö pilkkoo barbien, hän ei suinkaan osoita naisten kilpailuviettiä ja halua sabotoida muita naisia, vaan tässä pilkotaan teennäistä naiskuvaa. Jos poika sen sijaan kärtsää muovisotilasta, hän on malliesimerkki siitä miten hän seuraa normeja ja osoittaa tuhoisia yhteiskunnan tunkemia aggressiivisuusarvoja. Teko on kuitenkin minun silmiini ihan sama. Nukke silvotaan. Nukke edustaa "samaa sukupuolta itsen kanssa". Yleisesti ottaen feministien keskusteluissa miehen harjoittama väkivalta on aina sortavaa. Naisen taistelua. Sitä yritetään jonkin verran kieltääkin.
___1.1: Tosin on vaikeaa sanoa onko esimerkiksi reagointi siihen että naiset ovat yllättävän väkivaltaisia (muotoa) : "Raiskauksesta saa ehdollisen tuomion. Miehet tappavat vaimojaan, avovaimojaan ja exiään. Työhön otetaan mieluummin mies - joka ei tule raskaaksi - kuin nainen - joka voi tulla raskaaksi. Mitä tässä oikein odotettiin, tottakai on luonnollinen seuraus että tyttöjen ja naisten väkivaltaisuus lisääntyy. Eikä se tähän jää." asian selittävä mutta ei oikeuttava, vai peräti uhkailunsävyinen asian oikeuttamisen perustelemista yrittävä. Itse en kykene näkemään miten tasa -arvosta voidaan puhua näistä lähtökohdin.
_______1.1.1: Aggressiivisuus on osa kaikkia ihmisiä, eikä tätä vastaan kai kukaan evoluutiosta tai ideologioistakaan selityksiä hakeva ole mitään sanomassa. Lyöminen ei kuitenkaan ole oikein. Vaikka aggressiivisuuteen on helppo löytää evolutiivisia hyötyjä, se ei anna tekoon oikeutta, se pikemminkin pakottaa miettimään sitä, miten tämän asiantilan kanssa tulee toimia.

Yritys toimia kriittisenä sillanrakentajana.

Suutahdukset johtuvat kuitenkin pääosin väärinymmärryksistä. Kun ymmärtää mistä ne tulevat, ymmärtää miksi ollaan vihaisia. Väärinkäsitysten korjaaminen alkaa kiinnostamaan, jos ei muuten niin yhteisymmärryksen ja sovun toive mielessä. Tosin joskus väärinymmärrykset johtuvat siitä että henkilöllä on ennakko -oletus ja ideologinen sitoumus päättää että asia on tietyllä tavalla. Mutta heidän kohdallaan ongelma on heidän. (He vain häiritsevät sillä muita.)

Syynä on se, että selityksen takana oleva biologia ymmärretään väärin, joko tahallaan tai tahattomasti. Ja tästä sitten vielä vedetään moraalisia tulkintoja tavalla joka ei suinkaan ole mikään "automaattinen seuraus". Muutamia asioita mainiten saadaan seuraava lista:
1: Ensimmäinen syy on tietysti siinä että usein evoluutioon vedetään tietynlaisia tarinoita. Ne ovat kuitenkin tarinoita, jotka kertovat lähinnä siitä että evoluution kokonaiskuvaa ei katsota. Malliesimerkkinä tästä on tietysti "itsekkyydestä" syyttäminen. Tässä on takana virheymmärrys..
2: Pelotellaan yksilöllisyyden menettämisellä. Eli jos jokin tapa on lajityypillinen se tarkoittaa että ihminen olisi tuomittu orjuuteen ja että ihminen ei voisi valita toisin. Geneettisyys ei tarkoita sitä että ajettaisiin takaa jotain geneettistä determinismiä, eli että jos on geeni se pakottaa tekemään juuri tietyllä tavalla, se ainoastaan painottaa todennäköisyyksiä. Harva biologi uskoo "puhtaisiin geeneihin" edes rakenteissa. Heritabiliteetti on prosenttiluku, joka peräti vaihtelee erilaisissa ympäristöissä. Geeni ei komenna "joko-tai" -tilaa, vaikka kyseessä olisi fyysinen ominaisuus. Ja käytöksessäkin tuoreesti kohuttu löytö "soturigeeni" tekee miespuolisista keskimäärin aggressiivisempia jos sen kantajilla on sekä geeni että huonot elintilanteet. He reagoivat kokemiinsa ikävyyksiin useammin kuin ne jotka ilman geeniä kokevat vaikeuksia. Ihminen on myös joustava olento, ja tämä liikkumisväli myönnetään. (Tosin itse asiassa aivomme, jotka ovat geenien ohjaamat, sallivat tämän joustavuuden. Mutta avaruuden tyhjiössä kuolemme, joten tietyllä tavalla aivot vaativat myös oikeanlaista ympäristöä.) Pelottelu geneettisen determinismin peikolla on siksi epäasiallinen ja kertoo lähinnä tiedon puutteesta. Ja minimivaatimus asian kritisoimiselle taas on se, että sen tuntisi. Lisäksi "yksilöllisyyden kiistossa" Evolutiivisen ja välittömän selityksen väliset erot jäävät ymmärtämättä. Yksilö ja massat erotetaan. Selitys sille mikä on keskimäärin hyvä lisääntymisstrategia selittää yleisempää ilmiötä. Ihmisyksilön ei väitetä olevan sen orja. Ja muita vastaavia virheitä tehdään. Lisäksi on hyvä muistaa että se että kun tutkitaan evoluutiota ja käytöstä, se vaatii sitä että ominaisuuden takana geenin vaikutusta. Toisin sanoen evolutiivisuus voidaan kieltää vain olettamalla että ihminen on "tabula rasa", jonka luonteessa ei ole lainkaan synnynnäisiä ominaisuuksia, kuten vaistoja. Ja toisaalta evoluutiolähtöinen käytöstutkimus ei tarkoita sitä että joka ikinen ihmisen käytöstapa olisi geneettinen. Tässä vain nähdään helposti "joko-tai" -maailma. Entä jos se onkin "sekä-että"? Silloin molempia tapoja tarvitaan.
3: Ideologioita ja harkintaa ja valitsemista korostetaan ihmisen muokkaajina, jolloin ajatellaan että ihmisen vapaa tahto ja muiden hallinta määräävät. Evoluutio voi eräiden puheiden mukaan selittää vain ja ainoastaan fyysisiä rakenteita. Kuitenkin kun muistetaan että evoluutiossa rakenteesta on "hyötyä" vain lisääntymisen kautta, on selvää että seksuaalisuuteen liittyvä käytös voi hyvinkin kuulua juuri sen ydinasioihin. Osmo Tammisaloa lainaten: "Seksuaalinen käyttäytyminenhän on alue, jonka selittämisessä evoluutioteoria on parhaimmillaan. Mikä muu kuin seksuaalinen käyttäytyminen lopulta on määrännyt sen, kuka pääsi jatkamaan sukuaan, siis siirtämään ominaisuuksiaan - eli geenejä niiden takana - tulevaisuuteen? Harvaan asiaan on kohdistunut yhtä voimakasta valintapainetta." (Valintapaine ja sen erot sukupuolten välillä ovatkin jo tässä jutussani aiemmin nostettu esiin.) Ne ovat sinällään fakta. Ihmisten moraalikäsitykset ovat hyvinkin kulttuurista riippumattomia sekä intuitiivisia. Jokainen hammaslääkärin tai kiimantunteen kokenut tietää miten vaikeaa sen hallitseminen jonkin ideologisen utopian tai järjen kautta on. Ihanteet on enemmänkin rakennettu tukemaan ja mukailemaan näitä tunnetiloja, kuin ohjaamaan niitä : Jos ideologia ei ole valmiiksi yhteensopiva ihmisen oman näkemyksen kanssa, ihminen vaihtaa uskontoa tai ideologiaa.
4: Rakennetaan teorista jonkinlainen is-ought virhe. Eli ajatellaan että jos evoluutio ohjaa ihmisten valintaa ja käytöstä, niin siitä pitäisi tehdä sitä mikä on oikein. Tämä on typerää. Voidaan jopa sanoa että eettinen yhteiskunta on mahdollista vain yhdistettynä hyvään tietoon. Mistä heitin juttua esimerkiksi noituudesta tuomitsemisen yhteydessä. Syynä on se, että jos jokin tila, esimerkiksi tasa -arvo, nähdään tavoiteltavana asiana, siihen liittyy muokkaamispyrintöjä. Ihmistä ja yhteiskuntaa halutaan kohti utopiaa. Jos asioita yritetään muokata väärällä mallilla tehdään enemmän virheitä. Toisin sanoen "luonnontieteen pelko" estää asioiden huomioonottamista, ja tätä kautta haittaa eettisiä pyrintöjämme. Tammisalolta löytyy sanottavaa tähänkin aiheeseen.
5: On hyvä muistaa että kaikki piirteemme eivät ole hyödyllisiä. Osa on neutraaleja, ne ovat yleistyneet geneettisen ajautumisen kautta. Olemassaolo ei siis tarkoita edes strategista etua.
6: On syytä muistaa myös että vaikka evoluutio tavoittelee seksuaalisuutta, se pyrkii keräämään lähinnä siihen liittyviä asioita. Esimerkiksi ruumiinrakenne auttaa selviämään hengissä lisääntymisikään. Ja lisääntyminen on myös fyysinen suorite. Tätä kautta tietyt merkit aikaansaavat siihen liittyvää toimintaa. Näin ihmiselle syntyy kummallisiakin tapoja. Esimerkiksi miehet maksavat strippareille ja ostavat pornoa lehtikioskilta. Siinä on naisen ruumiinmuotoja ilman lisääntymistä. Sen sijaan miehet eivät jonota päästäkseen maksulliseen spermapankkiin. Tämä olisi evolutiivisesti fiksua koska tähän liittyisi lisääntymistä. Kuitenkin ennen ei ole ollut spermapankkkia, ja lisääntyminen on aina tehty naisten kanssa. Evoluutiossa yleistyminen on liittynyt hyötyihin jonain ajanjaksona. Evoluutio on myös hidasta. Ihminen on geeneineen menneisyydestä, ja yleistyminen on kohti nykyhetkeä. Se ei ole tulevaisuudesta eikä se välttämättä ole ehtinyt saavuttaa nykyajan vaatimuksia. (Aikaa ei ole ollut tarpeeksi.) Evoluutio ei siksi tarjoa mitään automaattista "kaikkiviisasta järkevyyttä" ja "oikeinta strategiaa".

Älä unohda ruoskaa.

Nietzschen mukaan ihmisellä voi olla kahdenlaista sisältöä elämässään. Oli ulkopuolelta tullutta orjamoraalia, sekä sisäpuolelta tulevaa herramoraalia. (Joiden nimet ovat muutakin kuin statuksen liittäminen: Orja noudattaa ulkopuolista, Herra taas miettii mikä on hyväksi ja pistää muut tottelemaan.) Jos kumpaakaan ei ollut, on tilana tietysti nihilismi, joka oli Nietzschestä ilmeisen kammottava tila.

Ulkopuolelta tuleva ohjaus on ideologista, kun taas sisältä tulevan lähde on vaisto. Hänestä se tiivistyi vallantahtoon. Tästä, vaikka voikin olla hieman ikävänsävyinen lähde, voi kuitenkin olla lähde hyvälle. Vallansaantiin tehdään työtä. Taiteilija haluaa myydä paljon tauluja (saada valtaa), tai arvostusta elitisti -kriitikoilta (toisenlaista valtaa), tai saada mahdollisimman moni pitämään häntä pittoreskina tyyppinä joka tuottaa ihania tauluja (kolmannen tyyppistä valtaa) hän treenaa ja synnyttää taidetta. Vallantahto voi siis ilmetä monella tavalla. Käyttääkseni ylevää allegoriaa, joka seppelöi kuvauksen : "Ja joskus pahimman hajuisesta paskasta kasvavat parhaat ruusut. Paskattomassa maassa ne kuihtuvat."

Nietzschestä naisella oli hyviä ominaisuuksia, hän ei siis ollut naisvihamielinen. Hänestä herramoraalia tavoitteleva lähti seikkailuun tässäkin asiassa. Siksi nainen oli eräänlainen vaarallinen lelu.

Tästä päästään itse asiassa pornografiaan. Käytän sitä tässä kohden esimerkkinä sen takia että se on sopivan provokatiivinen aihe tästä sopivan provokatiivisesta aiheesta. Tätä kautta ihmiset oppivat jotain Nietzschestä. Ja jotain pornografiastakin. (Siihen parempia keinoja on vaikka googlen suosituimpien selailu. Tosin alkavat ihmetyttävän myöhään ne pornot.)

Ne feministit, jotka eivät pidä pornografiasta, perutelevat näkemystään sillä että siinä esineellistetään nainen. Näissä puheissa on erikoista se, että pornossa olevia miehiä mainitaan tässä yhteydessä harvoin. Ehkä syynä on se, että pornografiassa naisia kohdellaan vallankäytön kohteina. Silloin vahvistetaan stereotypiaa siitä että nainen on miehen vallan alla. Tässä kohden esitetään että tämä sisältää arvolatauksen, joka vaikuttaa katsojaansa. Pornografian esitetään tässä kohden vahvistavan yleisiä näkemyksiä. Tällöin se on normatiivista, tavallisesta tulee käytäntö. Puhutaan orjamoraalista.

Tietenkin tätä asiaa mutkistavat dominat, nuo lateksipukuiset epäilyttävästi Batmanin kissanaiselta näyttävät tyypit, joissa Nietzscheä on luettu sen verran että piiska on mukana kuvioissa, muta piiskan kantaja ei olekaan mies, vaan se on annettu naiselle. Tässäkin tietenkin kärsimyksestä syntyy nautintoa, joten myös mies on eräänlaisessa tuskan ja nautinnon kehässä, jossa on peräti riskeille altistuttu oikein kovimman kautta kuten kunnon seikkailussa kuuluukin? (Tosin tottapuhuen suurin osa tästä materiaalista on sen sorttista että en tiedä haluanko oikeasti ymmärtää.) Pienemmässä määrin CFNM -skenaariot, joissa puetut naiset käyttävät alastomia miehiä seksileluinaan, esimerkiksi pizzakuski voidaan vietellä strippariksi. Näissä esineellistetään miestä.

Aito feministi on näistäkin luonnollisesti pöyristynyt, koska hän näkee vain sortamisen. Tätä kautta tämä kritiikki ei upota itse feminismiä, vaan se kohdistuu enemmänkin sen ilmentymään ja mahdolliseen väärinymmärrykseen, jonka usea nainekin jakaa. Eli telaketjufeminismin. Telaketjufeministin kannalta dominat voivat periaatteessa vain ottaa vähän kompensaatiota siitä, mikä heille kuuluu, onhan mies niin kauan sortanut naisia. Nyt on hyvä maksella takaisin.

Jännittävää tässä valtakeskustelussa on tietenkin se, että pornografian esitetään usein olevan tasapäistävää. Sehän on bisnes, joka pyrkii myymään. Tässä hyödytetään kassavirtaa ja muu ei kiinnosta. Tämä tarkoittaa sitä että systeemi kehittyisi orjamoraalin maksimoimiseen, syntyisi tasapäistävää sisältöä. Tämän riskin nimi on "pornografia myy yhtä kuvaa seksuaalisuudesta ja väittää sitä implisiittisesti ainoaksi." Toisaalta kuitenkin käytännön esimerkeissä esiintyy varoituksia siitä miten pornografia tuottaa uusia ilmiöitä. "Suihinotolle ei ole biologisia syitä", kuten asiasta on sanottu. Tässähän nimen omaan esitetään että seksuaalisuuden väitetään olevan tietynlaista, lisääntymiseen liittyviä, ja että muut tavat ovat vääriä. Tämänkaltainen tilanne ei anna kovin hyvää kuvaa tehokkaasta erittelystä.

Näyttääkin kovasti siltä, että pornografia itse asiassa on vaaralliseksi koettua juuri siksi että se tuo esille uusia suoritustapoja. Se tuo uusia vaihtoehtoja seksuaalisuuden toteuttamiseen, ja yleisen kuvan mukaan niitä ei pidetä hyvänä. Pornografiaa syytetään institutioituneeksi, piiloideologiseksi (lue orjamoraaliksi) koska yleinen keskustelukulttuuri ei pidä vapauksien vähentämisestä ja yksilön harkinnanvapauden rajoittamisesta (lue herramoraali). Tämän vuoksi asioita pitää hieman määritelmäkikkailla, jotta ne näyttäisivät toisilta. Sillä kukaan ei halua vastustaa toisinajattelijoita. (Vaikka joskus voisi olla syytäkin.) Toisin sanoen pornografiaa syytetään orjamoraalista, mutta sen vaaroiksi määritellään erilaiset perversiot, luonnottomiksi määritellyt asiat, jotka edustavat vähemmistönäkemyksiä.
1: Toki virhe ei ole niin kovin suuri, koska seksuaalisuuden vapautumisen jälkeen katukuva on kovasti seksualisoitunutta. Eräässä mielessä kyseessä voi olla myöskin se, että yhteiskunnat muuttuvat : Uskon että yhteiskunta on tietyiltä osin jopa yliseksualisoitunut. Katukuva näyttää photoshopattua mallia ja elokuvissa on "pakollinen seksikohtus", joka sopii juoneen yhtä sujuvasti kuin se random takaa -ajo autoilla (jota en ymmärrä. Kaksintaistelisivat miekoilla, kuten asiat kuuluu ratkaista!) Tätä kautta pornografia voi olla niin laajasti hyväksyttyä, että sen kritiikki edustaa jo vähemmistöä.
2: Ja toisekseen kaikki kanavat ovat tietyllä tavalla vallankäytön välineitä: Siinähän institutionaalinen taho myy jotain näkemystä. Tosin tässä unohtuu helposti se, että täsmälleen sama koskee myös korkeakulttuuria. Jos saat idean jostain kirjasta, olet sen vaikutuksen alla. Tämä ei aina ole vaarallista. Pitääkin miettiä, lisääkö vai vähentääkö systeemi erilaisia sallittuja vaihtoehtoja: Vallankäyttöhän on tavallaan mukana kaikessa. Korkeakulttuurin voidaan katsoa lisäävän uusia ja poikkeuksellisia ideoita ja myyvän niitä ja populaarikulttuurin tiivistävän yleisiä näkökantoja ja myyvän niitä. Eroa näiden välillä on lähinnä suosion määrässä.

Vaikeutena pornografiakeskustelussa on tietysti se, että jos se edustaa yleistä ideologiaa, sen kerrotaan olevan orjamoraalia, tasapäistävää aivottomuutta ja muuta ikävää. Ja jos se taas on herramoraalia, se levittää haitallisia seksuaalisuuskulttuureita. Voisivat vain suoraan sanoa että eivät pidä. Sillä "kruuna me voitamme, klaava te häviätte" -tilanne on keskusteluavaruuden piirre, joka kuuluu vain sille kaikista ideologisesti sävyttyneimmille alueille.

Kuitenkin tärkeimmät asiat ovat tabuja. En tässä tarkoita sitä että suihinotto olisi äärimmäinen luottamuksen aktio, jossa asetutaan täysin sen varaan että uskotaan toisen olevan "noin luotettava". (Joka se voi olla.) Sen sijaan ongelmana on se, että on vain kaksi "sallittua diskurssia", joista ensimmäinen on piilottelemisen periaate, jossa seksi on avioliitossa tapahtuvaa kätkettyä toimintaa jossa on kielletyn hedelmän makua. Ja se, jossa korostetaan seksiä suorituksena ja elämään yhtä kuuluvina asioina kuin mersua ja asunto -osaketta sekä työpaikkaa. Omaan tahtiin tapahtuva rakastelu jossa ei ole mitään hävettävää on sen sijaan hakusessa : Ihmiset eivät siis puhu kaikista kiinnostavimmasta aiheesta. Ehkä sen vuoksi että uskovaiset eivät uskalla puhua, pornon ystävillä ei ole haluista huolimatta tärpännyt, ja telaketjufeministit pelottelevat dominaluolallaan halukkaat loitolle - ja kaikki muut ovat puhumisen ja analyysin sijasta toimimassa? (Siitä puhe mistä..)

Siksi, jos minun täytyisi korjailla Nietzscheä, muuttaisin yhden kirjaimen. Uusi versio olisi "Älä unohda ruokaa". Asian kun täytyy alkaa jostain muusta, ja mikäs sen parempi kuin syöminen, joka on luonteeltaan mukava ja rauhoittava asia? Kyllä se sitten usein menee toisiin suuntiin, jos on mennäkseen.

---

Kirjoittaja pitää omat sänkypuuhansa omina tietoinaan. Kyselkää naapureilta, jos kiinnostaa!

Tearfull day of wrath.

"Out on your own. / Cold and alone again. / Can this be what you really wanted, baby? / Blame it on me. / Set your guilt free. / Nothing can hold you back now."
(Evanescence, "Lacrymosa")

Nietzschestä orjamoraalia seuraavalla ihmisellä ei ole sisäistä paloa tai kipinää, joka hänestä oli pohjimmiltaan vallanhalua. Tämä tulee vaistoista, ja sen puutteen vuoksi ihmisen sisin ei enää anna ihmiselle selviä tavoitetta ja siksi maailma tuntuu tarkoituksettomalta. Tarkoituksettomuudessa elävä ihminen elää pähkäilyssään, ja vaihtoehtojen punnitseminen korostaa sitä miten hän ei tiedä mitä tehdä. Tälläinen maailma on vaikea, ratkaisuiltaan hidas, ja se tuntuu tarkoituksettomalta. Mitättömiä vaihtoehtoja punnitaan, eikä tiedetä otettiinko oikein.

Koska sisältä ei tule paloa, on se otettava ulkoa tai ihminen elää nihilistisessä tyhjiössä. Tyhjiössä ihminen olisi eräällä tavalla hukassa, nihilisti. Siksi orjamoraalia seuraavasta ihmisestä tulee yhteisön ihminen, joka elää muiden kautta. Tässä mukaan tulee se, että ulkopuolelta tulevat näkemykset otetaan ja sisäistetään omaksi näkemykseksi. Näin ihminen voi kokea maailman mielekkäänä. Hän saa tarkoituksen ideologioista, kuten uskonnoista.

Mikä siis on ideologian tehtävä tässä näkemyksessä? Ohjata ihmistä, näyttää miten asioiden pitää olla. Nietzschen mukaan modernissa maailmassa ei enää voida tukeutua perinteisiin, joten ihmisen on pakko löytää sanoma itsestään. Sitten tuli massaviihde, populaarikulttuuri, ja otti eräällä tavalla ideologioiden paikan. Ulkopuolisen Uskonnollisen Komentajan on vain korvannut Pasilan Median (Jumalan nimi) Minareettitorni, joka levittää Sanomaa ympäri Maan Kaikkien Halukkaiden Korville ja Silmille.

Muutama viihteen osa -alue nousee jatkuvasti tapetille.
1: Väkivaltakulttuuri tarjoaa tietysti ihmisille sublimaatiota, joten se voi jopa vähentää aktuaalista väkivaltaa. (Ainakin mikäli Kuittista uskomme.) Arvomaailmaa se voi kuitenkin ohjata. '
2: Sama koskee tietysti pornografiaa. Sehän tutkitusti ei suinkaan lisää raiskauksia ja muuta seksirikollisuutta, ehkä sen vuoksi koska se tarjoaa vaihtoehtoisia kanavia ihmisten tarpeille, ja ehkä sen takia että puskissa raiskaaminen on kovaa työtä verrattuna kodin lämmössä tehdyn videon tai lehden kelailuun ja selailuun.

Kuitenkin arvomaailmaan se voi vaikuttaa.

Tätä kautta voidaan alustaa "Koiranmutkia" -blogin kirjoituksen "Porno kontrollimekanismina". : "Porno on laajasti käsitettynä teollisuuden muoto, joka tyrkyttää yksilölliselle, aistilliselle oliolle tiettyä käsitystä seksuaalisuudesta ja saa tämän omaksumaan sen. Tuossa seksuaalisuudessa on monia eri säikeitä, mutta ennen kaikkea siinä pyritään laskelmointiin sen suhteen, että se mikä kiihottaa seksuaalisesti mahdollisimman monia, on seksuaalisesti oikein. Pornoon kuuluu siis olennaisesti sanomattomana sääntönä se, että se pyrkii luomaan seksuaalinormeja ja käytöstä (kulutusta), joka myös hyödyttää muita osapuolia (enimmäkseen pornon tuottajia)."

Tässä porno tai väkivaltaviihde ei siis suinkaan ole nihilismiä, kuten monet esittävät, vaan orjamoraaliin ohjaava elementti. Uskovaisten viha aiheelle voi siis johtua siitä että kyseessä on ainakin joissakin kysymyksissä "kilpaileva ideologia".

Tästä nousee esiin jännittävä piirre.

Se on se, että väkivaltaviihde ja muukin tekee juuri samoja asioita, joita ideologiat tekevät. Antavat utopioita ja syöttävät niitä ihmisille, ikään kuin ehdotuksina. Tätä tehdään myös korkeakulttuurissa. On tietenkin aivan selvää, että kun tavoitellaan isoa myyntiä, lopputuloksen täytyy olla ainakin tietyiltä piirteiltään yksinkertainen. Muutenhan tyhmimmät jättäisivät liput ostamatta. (Mikä ei estä eri tasojen käyttöä : Onhan monissa piirroselokuvissakin ollut vitsejä lapsille, sekä vitsejä joita lapset eivät tajua, mutta jotka onkin tarkoitettu heidän vanhemmilleen.) Lisäksi on selvää että ne mukailevat yhteisön näkemyksiä.

Tässä voi todellakin käydä kuten sanotaan. Kuten ideologiat ovat näyttäneet, ihmisistä löytyy se paljonpuhuttu "verenhimoinen lammas". (Laumahenkisyyttähän rinnastetaan usein lampaaseen.) Ideologisten johtajien kammottavuus perustuukin osittain juuri siihen, miten tehokkaasti he saavat tavalliset ihmiset yhteisvoimin tekemään mitä vakavampia rikoksia ja kammottavia tekoja. "And usually in the name of good and beautiful."

Mutta tässä on kuitenkin havaittavissa selvä kaksoisstandardi. Yleensä ideologioihin tutustumista pidetään sivistyksenä. Okei, toki minäkin törmäsin ihmiseen joka työpaikalla varoitteli että kirja on vaarallinen. Olihan se, sen nimi oli "Mein Kampf". En muuttunut natsiksi tai natsimieliseksi, mutta "vihollisetkin on tunnettava". En kokenut että erityinen pahuus pursusi ja valloitti aivoni, ja pian olisin leikkamassa tukkaa ja värjäämässä sitä valkoiseksi. En alkanut edes pitämään kotkamerkistä enemmän. (Vaikka se itse asiassa on aika hieno.) On erikoista että kirjoitettuun mediaan tutustumista harvemmin pidetään pahana asiana.

Esimerkiksi addiktiopuheita en yleensä ota vakavasti. Sillä niissä rajoitetaan kaikkia joidenkin kautta. Tätä kautta pitäisi kieltää alkoholi täysin, viinahan on viihdekäyttäjien ja kerran vuodessa ryyppääjien puheissa olennaisesti erilaista kuin mitä alkoholistien puheissa. Samoin pitäisi ehdottomasti kieltää internetin käyttö kaikilta. "World of Warcraft" -peli pitäisi räjäyttää ja sen koodareita rangaista. Suosio tai kulttuurinmuutos tai hegemonia ei tarkoita automaattisesti huonoa. En tarkoita että massat olisivat aina oikeassa, mutta sen verran demokraattia minusta löytyy, että en usko että massat olisivat aina automaattisesti väärässäkään. Toki miljoona kärpästä sanoo että kakka on hyvää, mutta ei yhden kärpäsen negatiivinen mielipide kakusta ole yhtään kummempi perustelu.

Tietysti asiassa puolustaudutaan muutenkin : Esimerkiksi sillä että kirjoissa ideologia on kirjattuna ja nähtävillä, esillä. Viihde taas painottaa toimintaan ja kätkee ideologiat, ne ilmenevät vain ratkaisuina ja tekoina, jolloin ne vaikuttavat alitajuisesti. Kaunokirjallisuudessa on usein hyvin hienovireisiä moraalisia kannanottoja, joiden kaiken järjen mukaan pitäisi vaikuttaa siihen piilotajuntaan. Viihteen kohdalla ideologiat ovat useimmiten räikeitä ja ennalta -arvattaviakin, joten niiden "kätkeytyminen" taitanee koskea vain niitä "yksinkertaisia". (Toki he "Raamatun" mukaan perivät maan. Tässä kohden sen riski on tietenkin olemassa, kuten historia näyttää. Toki "Raamatussa" ei varmaan tarkoitettu "ihan tätä".)

Minua kuitenkin ihmetyttää, miten toisiin asioihin tutustuminen nähdään automaattisesti pahana. Esimerkiksi väkivaltaviihteen kohdalla on selvää että ne esittävät kannanottoja siitä miten pitää toimia. Mutta kuitenkin se, että tämä kiellettäisiin kertoisi siitä että yhteiskunnassa olisi diskursseja, jotka ovat vahvoja tabuja. Silloin niiden kohdalla on ideologinen hegemonia joka itse asiassa kieltää kyseisen aiheen vain aiheen vuoksi. Se, mitä keskiverto tekee määrää marginaalinkin.

Haistan tässä vanhaa kuvakieltoa. Eikä se ole pelkkä "pornokuvakielto" (anteeksi vitsi) vaan merkki vanhemmasta perinteestä, jossa Jumalien kuvat on kätketty. Vitut. Minä luen ja katson kaikkea mitä huvittaa. (Se, mikä voi monia yllättää, on se että se ei mainittavissa määrin ole porno. Kunnes miettii: This blog did not write itself.) En usko että yhtä foorumia tai taidemuotoa voidaan kieltää vain siksi että se on suosittu, "massaa edustava". Sillä siitähän tässä on kysymys. Elitismistä yhdistettynä moraaliseen paheksuntaan. Olen näkevinäni tässä voiman, jolla voi ajaa erikoista lammaslaumaa, toivottavasti ei verenhimoista sellaista.

---

"Lacrymosa dies illa" olisi ollut otsikon se muoto, jolla sen kirjasi ylös herra Wolfgang Amadeus Mozart "Requiem Kv 626":ssa, jota taas alun Evanescencen kappaleessa on lainattuna : Eräänlaista interkontekstuaalisuutta ilman tekstiä. Siinä olisi kuitenkin ylevä sävy. Sitä en halunnut. Samoin kuin en halunnut esittää kappaletta kontekstissaan, vaan otin siitä esiin quote mine -pätkän. I'm a bloody swordsman after all. Cutting and slashing in peaces is what I do best.

Geneettinen ja ennaltamäärätty.

Mika Sipura kirjoitteli geenilöydöstä. MAOA -geeniin liittyy jengikäyttäytymistä. Geeni vaikuttaa vain miehiin, ei naisiin. Toisin sanoen Jengiytyminen on geeneihin sidottua. Syynä ei olekaan pelkkä kulttuuri, köyhyys ja rakkaudeton ja paska lapsuus.

Tähän liittyy tavallisesti näkemys siitä, että jos asia on geneettistä, se johtaisi automaattisesti tulokseen ympäristön kanssa. Tätä kautta geeni tarkoittaisi syyntakeettomuutta. Tämä on siitä erikoinen asia, että vaikka kasvatus olisi teoriassa yhtä vahvasti determinoiva, ennaltamääräävä, tähän suhtaudutaan hieman eri tavalla. Huonot geenit ovat tuomio, huono kasvatus antaa syyn säälille. Ehkä syynä on se, että ihminen hakee kompensaatiota ja ymmärtää kompensaatiota. Eli jos jollain on paska lapsuus, on ikään kuin oikein että hän hakee siihen kostoa. Onhan huono lapsuus sentään epäoikeudenmukaista. Koska geenit eivät sisällä kompensaatiota, tätä pidetään ikään kuin pahana, sellaisena jota ei voida ymmärtää eikä hyväksyä oikein millään ja siksi se ei saisi olla totta. Epämiellyttävästä tulee ikään kuin "liian automaattisesti" epätotta.

En sano muuta kuin "No is from ought." Geenitesti näyttää toista. Kun vielä 198o -luvulla oli yleistä tietoa että aggressiivisuusgeenit ja muut vastaavat olivat kuvitteellisia, ei todistettuja, ja tämä oli syy hylätä geenien ohjaava vaikutus, tässä nyt on sitä vaadittua.

Tosin en ylipäätään pidä kahtiajakoa "joko kasvatus tai geenit" järkevänä. Nimittäin geenit voivat altistaa ulkoisen toiminnan vaikutukselle, jolloin tietynlainen kasvatus tai elämänkokemukset vaikuttavat toisiin vahvemmin kuin toisiin. Matt Ridleyn "Geenit kokemus ja ihmisenä oleminen" sanoo seuraavasti (sivulla 255) :

"Rikolliset vanhemmat tuottavat rikollisia lapsia. Kyllä, mutta ei jos lapset on adoptoitu. Suuressa tanskalaisessa tutkimuksessa adoptio rehellisestä perheestä rehelliseen tuotti lapsen jossa oli 13,5 prosentin mahdollisuus joutua vaikeuksiin lain kanssa. Se kasvoi vain marginaalisesti 14,7 prosenttiin jos adoptoitavassa perheessä oli rikollisia. Jos kuitenkin adoptio tapahtui rikollisilta vanhemmilta rehelliseen perheeseen, todennäköisyys hyppäsi 20 prosenttiin. Kun sekä biologiset että adoptiovanhemmat olivat rikollisia, todennäköisyys oli vielä suurempi, 24,5 prosenttia. Geneettiset tekijät altistavat ihmiset tavalle, jolla he reagoivat rikollisuutta tuottavaan ympäristöön."

Haluan vielä tehdä "Columbot" ja sanoa "Vielä yksi kysymys!"

Sipura on tiivistänyt asiaa seuraavalla tavalla:
"Käyttäytymisgenetiikan ja ihmisen (vapaan) tahdon välillä käyty keskustelu lienee tieteen ikuisimpia klassikkoja. Jos geenit määräävät käyttäytymistä, viekö se pohjan mahdollisuudelta muuttaa ihmistä ja yhteiskuntaa? Näen asian kutakuinkin päinvastoin. Voidaan kuvitella ryhmä ihmisiä tanssimassa vaikkapa maisemoidun hiekkakuopan rinteessä. Rinteen jyrkkyys (kenties niin loiva että rinne on vaikea havaita) ja painovoima ovat tässä se geenien altistava vaikutus. Porukan nytkytettyä aikansa mitataan kunkin tanssijan liike lähtötilanteesta. Joku on saattanut huomata olevansa rinteessä ja pyrkinyt hilautumaan ylöspäin. Hänellä on ollut siihen vapaus. Osa porukasta ei tiedä olevansa rinteessä. Osa ei tiedä mitä rinne tarkoittaa. Osa ei välitä. Populaation keskiarvo paljastaa ryhmän valuneen keskimäärin hieman alaspäin. Geenin altistava vaikutus näkyy ennustetusti. Vapaus voi toteutua vain jos tiedetään, mistä ollaan vapautumassa - vai?" Tässä on tietysti se, että jos asiaa tavoitellaan "moraalisen toivottavuuden" kannalta, on vapaus osin irrelevanttia: Jos hyvä on vuoren huipulla, ja sinne pyritään vapaaehtoisesti, tai suunta tulee geeneistä ja sinne mennään niiden ohjaamana, on tulos ulospäin sama. Ja jos geeni aikaansaa intention pyrkiä ylös, mukana on myös tahtotila pyrkiä ylös. Sen sijaan vapautuminen vaatii sen, että "ottaa kahleetkin huomioon". Tämä ei tietenkään aina tarkoita sitä että ei toimittaisi kuten mieliteot ohjaavat, koska se olisi yhtä kahlitsevaa. "Pakko rakentaa ohjauksen negaatio" ei ole sinällään vapautta. Vapaus on sitä että voi seurata tai olla seuraamatta, ja päättää näiden välistä vapaasti.

Tätä kautta voisin ottaa esimerkiksi meidän töissä olevan henkilön, joka on joutunut pahan pahoinpitelyn uhriksi ja tätä kautta saanut aivovamman. Tätä kautta hänen ymmärryksensä on rajoittunut. Moni on sanonut että hän korostaa tätä liikaa. Heistä se olisi kohtaloon alistumista. Aivovammaisesta se taas on pakko. Tässä on vastakkain "täydellinen pakko ja täydellinen vapaus". Itse olen sitä mieltä että kyseessä on iso hidaste, joskaan ei välttämättä lopullinen este. Hänestä voisi teoriassa vammasta huolimatta tulla hyvä monissa asioissa. Mutta se vaatisi niin pirusti paljon enemmän töitä kuin tavalliselta tallaajalta, että tämäkin olisi muistettava ottaa huomioon. Minun jalkani klenkkaa ja toisen korvani tasapainoelin on vahingoittunut. Lisäksi en ole motorisesti lahjakas: Esimerkiksi sisareni oppii juttuja joissa on neljän raajan yhteispeliä, melko nopeasti, parin näytön ja kokeilun jälkeen juttu sujuu. Itse joudun tekemään paljon enemmän töitä ennen kuin sujuu. Tämä tarkoittaa sitä että minusta ei tule maailmanluokan ninjaa millään työllä. Mutta kelpo viuhtoja voi tulla, työllä.

Tämän analogian kautta voidaan sanoa että kasvatus on kuten geenitkin. Ne vaikuttavat. Joskus ne jopa yhteisvaikuttavat. Tätä kautta psykologisointia ei saa tehdä kuin se olisi fysiikkaa, vaan kuten se olisi biologiaa : Fysiikka on determinististen kaavojen tiede, Biologia taas on poikkeuksien tiede. Jopa eläinlajeissa on sisäisiä eroja niin että niitä on pakko ottaa huomioon niinkin "simppelissä asiassa" kuin pihapiirin tiaisten lajinmäärityksessä. Kasvatus ja geenit ovat ohjaavia asioita. Opimme kokemuksista ja meillä on mahdollistavia rakenteita ja vaistoja. Ne voivat olla hyviä tai pahoja pakotteita. Ne molemmat ovat usein hidasteita, ja joskus harvoin jopa esteitä.

Mutkikas tietoisuus ja sen tietoinen lähestyminen.

Olen aikaisemminkin kirjoitellut asiaan liittyviä.

Tietoisuuden tutkiminen ja sen luonteiden selvittäminen on yksi mutkikkaimmista asioista. Se on monimutkainen, koska ei oikein tiedetä, mitä tarkalleen ottaen siihen liittyy ja mitä se on rakenteeltaan. Käsitys on kaikista jyrkimmillään silloin, kun puhutaan eläinten tietoisuudesta. Tietoisuuden tutkiminen on kuitenkin melko tärkeää, koska 1) voimme tavoitella tietoa, ja uskomme että voimme asiasta tietää ja selvittää sitä - itse asiassa jos tätä ehto ei toteudu, koko puhe tietoisuudesta olisi aika mieletöntä touhua eikä se enää mitenkään eroaisi uskonnollisista aiheista - 2) Voimme sitä kautta kasvattaa itseymmärrystämme.

Ensimmäinen kysymys on tietenkin se, onko tietoisuus ylipäätään reaalinen asia. Klassisesti asiaa on lähestytty joko monismin tai dualismin kautta. Dualistit ajattelevat että on aineellinen keho ja hengellinen sielu, kun monistit uskovat että tietoisuutemme on jonkinlainen "algoritmi tai sen tuloste", joka on seurausta esimerkiksi puhtaasti fyysisen aivokoneiston toiminnasta. Tai sitten se on kokonaan puhdasta henkisyyttä.
1: Melko usein tietoisuus esitetään reaaliseksi itsen kautta: Minulla on tietoisuus, joten muilla on samanlainen. Tämä perustelu liittyy Thomas Nagelin klassikkoon "What is it like to be a bat?" Siinä Nagel perusteli että lepakolla on aistimaailmaa jota ihmisillä ei ole. Sen elämä on muutenkin vieras. Siksi ei ole mitään järkeä uskoa, että lepakkona oleminen olisi kokemuksellisesti sellainen asia, josta voisimme tietää ja kuvitella. Hän sanoi että tästä voidaan vetää päätelmää, että on asioita joiden olemassaolo joudutaan myöntämään, mutta ei käsittämään tai määrittämään. Hän kuitenkin jatkoi tästä askeleen eteenpäin. Hän mietti sitä, mikä on kokemisen objektiivinen elementti, jos sellaista on? Hän viittasi siihen, että aivotutkimuksessa kuitenkin löydetään yhteyksiä tunnemaailman ja aivokuvan välille. Miten tälläinen yhteys voidaan perustella? Nagelista fysikalismin eli fyysisen tietoisuuden tutkinnan viitekehyksessä on tietyssä suhteissa järkeä: Mentaalitilat ovat ruumiintiloja, ja mentaalitapahtumat fysikaalis - kemiallisia tapahtumia. Kuitenkin tarkempi itsen kokemisen käsittely vaatii tiedon siitä miten fysikaalisilla objekteilla on yksilöllisyyden "1. person" luonne, asiaa voidaan lähestyä. Tämänkaltaista tutkimusta on itse asiassa tehty esimerkiksi eläinten tietoisuuden tutkimuksessa. Esimerkiksi Linnankoski teki suomessa kokeita vuonna 1994. Siinä hän esitti että ihmisillä voi olla käsityksiä toisten eläinten mielentiloista. Ihmiset osasivat ilman harjoitusta erottaa onko karhumakaki esittämässä äänellä aggressiota, pelkoa, seksuaalista kiihottumista, käskevyyttä, alistumista, tyytyväisyyttä... Hänestä se viittasi kokemuksellisuuden geneettiseen perustaan. Toisin sanoen ulkoisen toiminnan perusteella saadaan selvitettyä yhteys ääneen. Ja tämä yhteys voidaan tunnistaa sympatian kautta ilman pohjatietoa. Ja yhteys näiden huutojen tilojen ja aivokuvien välille voidaan tehdä. Tältä näkökulmalta eläimillä on tietoisuus, kuten ihmisilläkin. (Toki monista tämä ei ole objektiivinen, vaan pragmaattinen selvitystapa.)
2: Toisinaan kuulee ns. filosofinen zombie (p-zombie) -perustelun. Se on ajatuskoe ihmisestä, joka on muuten normaali, mutta sillä ei ole tietoisuutta eikä subjektiivisia kokemuksia, sen sijaan filosofinen se toimii ulkoisesti identtisesti: Jos sitä satuttaa, se käyttäytyy aivan kuin tuntisi kipua. Olisi pelkkä "oikea liike ilman kokemusta". Tällä on olennainen suhde behaviorismiin: sen kannalta se on määritelmän kannalta mahdoton, koska heille tietoisuus määrittyy käyttäytymisen kautta. Behavioristit ja muutamat vastaavanlaista ajatuskulkua kannattavat kuitenkin sanovat tästä, että "jos se näyttää tietoiselta, eikä sitä voi erottaa muista tietoisista, se on tietoinen". Sillä tietoisuus on heille toimintaa joka ilmenee. Kuitenkin jos tälläinen olento voi olla olemassa, siitä määräytyy se, että tarvitaan tätä näkökantaa jotenkin täydentävää selitystä.
3: Yhden näkokulman mukaan tietoisuus ja ajattelu ovat sama asia. Tällöin se, että joku kykenee tuottamaan propositionaalisia (kielellisiä) viestejä tarkoittaa sitä että sillä on ajatteluprosessia. (Tällöin merkitykselliseksi muuttuvat muun muassa Koko -gorillan viittomakieli ja se onko kyseessä vain opetettu temppu, vai oikea kielellinen keskustelu.) Tässäkin on tietysti paljon yksityiskohdista vääntämistä. Esimerkiksi Tim Ingold jaottelee tietoisuuden ja ajattelun erikseen. Hänestä ne ovat eri asioita. Hän korostaa että eläin ja ihminen ovat tietoisia, mutta erot ovat suuria, koska ihmisillä on diskursiivinen tietoisuus ja eläimillä praktinen tietoisuus. Erona on intentioiden luonne. Ihmisten intentiot ovat pitkätähtäimellisiä, kun taas eläinten tahtotilat syntyvät lyhyemmällä aikavälillä, toiminnan ohessa. Hänestä tämä tarkoittaa sitä että eläimillä ei ole ajatuksia, vaan pelkkä tietoisuus kun ihmisellä on molemmat. Ingoldin esimerkki on ohjastus. Siinä missä ihminen sanoisi että "Tuolla on mainiota mettä", mehiläinen tanssii tanssin, joka ohjaa suoraan mehiläisen toimintaa. Jos vaikka "mennään kaksi johonkin", se näkyy tanssissa tiettynä "kahden toistoelementtinä". Tätä kautta mehiläinen ei ymmärrä viestiä eikö ymmärrä tavoitteen luonnetta eikä toiminta täytä diskursiivisen tietoisuuden tasoa : niillä kyseessä ei siis ole viesti vaan mekaaninen toiminta -informaatio, joka on ikään kuin "robotti joka laskee valonvälähdyksiä ja astuu yhtä monta askelta".
4: Tietoisuuteen yhdistetään vahvasti tajunta. Niitä käytetään kuin ne olisivat synonyymejä. Kuitenkin erittelyä voidaan tehdä: Eino Kaila on määritellyt että tajunta on elämysten kokonaisuus, vaisto on sisäinen kyky reagoida ärsykkeisiin mekaanisesti ja aina samalla tavalla, oppiminen on kyky tehdä valintoja ja kehittyä kokemuksesta, äly on kykyä käyttäytyä tarkoituksenmukaisesti uudenlaisissa ympäristöissä ja tietoisuus on tiedostettujen elämysten kokonaisuus, jolloin tiedostamattomat asiat kuuluvat tajuntaan mutta eivät tietoisuuteen. Tällöin voidaan ajatella Mario Bungen tapaan että tietoisuus tarkoittaa sitä, että eläin tai ihminen tai muu tietoinen taso aktiivisesti ajattelee tätä tietoisuutta. Tällöin voidaan puhua myös itsetietoisuudesta. Bunge on sitä mieltä että tätäkin laajempi kokonaisuus voidaan rajata ; Se että on tietoinen ajattelustaan aikaisemmin, eikä vain tämän hetken tiloistaan.

Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa että tietoisuuden tutkimusta voidaan kuitenkin lähestyä. Se ei ole mitään sellaista joka saataisiin siististi vaakaan. Monesti kyse on määrittelykysymyksestä. Mutta niiden kautta voidaan saavuttaa tietoa siitä "mitä on se mitä kutsumme tietoisuudeksi missäkin". Tein karkean taulukon muutamasta päätutkimuslinjasta, siitä mitä ne tutkivat, ja mitä menetelmiä niihin liittyy. Taulukko on toki karkea.