Tietoisuus.

Kognitio, eli ihmisen tai muun eliön (organismin) tai koneen (artefaktin) tietoisuus, on mielenkiintoinen kysymys.

Itse intention eli tavoitteellisuuden ja ajattelukyvyn idea on vanha. Teleologia edusti Aristoteleellä tärkeää selitystapaa. Skolastikot käyttivät sitä keskiajalla paljon. (Tosin vasta Franz Brentano jalosti tämän ajatuksen psykologiseen käyttötapaan, niinkin myöhään kuin 1800-1900 -lukujen vaihteessa.) Intentio oli kuitenkin jotain, joka vain oli. Se oli luonteeltaan jotain "mystistä", joka oli epämääräinen ja se jätettiin auki. (Luultavasti siihen kuitenkin liitettiin automaattisesti assosiaatio sieluun tasolla joka oli "niin selvä" että sitä ei tarvinnut miettiä tai kyseenalaistaa.) Tietoisuuden rakennetta tutki ensimmäisenä Descartes. Hän kannatti -tai itse asiassa rakensi koko konseptin- dualismia, koska hänestä fyysiset kappaleet olivat luonteeltaan sellaisia, että niillä oli tiettyjä ominaisuuksia. Tärkein niistä oli spatiotemporaalisuus: Ne olivat olemassa tietyssä ajassa ja paikassa. Esimerkiksi tiili on tietyn painoinen ja se on tietyssä paikassa. Kun tiiltä heitetään toista tiiltä vasten, syntyy erilaisia kineettisiä seurauksia. Descatesin mukaan mielellä ei ollut tälläistä paikkaa tai muuta. Se ei painanut mitään. Toisaalta mieli ei ollut myöskään painoton, koska sellaiset kappaleethan leijuisivat. Mieli ei kuitenkaan varsinaisesti leiju. Descartesin mukaan mieli oli ihmisen sisäistä - mutta ei sillä tavalla että sillä olisi ollut jokin tietty paikka - mieli oli luonteeltaan jotain joka oli ihmisellä, mutta joka ei ollut aineellista.

Descartesin mielen ja ruumiin erilaisuus oli valtava. Nykyään tämän näkemyksen kannattaminen on harvinaista koska aina kun aineellinen vaikuttaa aineelliseen, siihen liittyy energioiden ja aineen tasapaino. Dualistinen mieli joutuisi pakosti rikkomaan Termodynamiikan I pääsääntöä vastaan: Koska kyseinen laki on (1) erittäin luotettu, se on eräs keskeisin fysikaalinen teoria - joten siihen luotetaan. Yksinkertaisesti olisi erittäin "extraordinary", että se rikkoontuisi eikä pätisi. (2) lain rikkoutuminen voitaisiin havaita, mutta tätä ei ole tehty, joten vaikka voidaan sanoa että dualistinen käsitys ihan konkreettisesti ennustaa jotain, tätä ei ole havaittu. Tämä ei tietenkään tarkoita että dualismi olisi väärässä. Se ei vain ole ainakaan vielä saanut kokeellista tukea. (Voidaan sanoa että se että monismi voidaan falsifioida ja tätä kautta osoittaa dualismi, se ei tarkoita että dualismi olisi hyvä teoria. Itse asiassa voidaan sanoa että monismi on hyvä teoria, koska se ennustaa että termodynamiikan I pääsääntöä ei rikota. Tämä taasen on hieman eri asia, kuin dualismin falsifiointi ja kumoaminen. "The absence of evidence is not evidence of absence.")

Merkittävä huomio on myös se, että nykyisen tietokoneen toiminta on sellaista että sillä ei ole massaa ja muita ominaisuuksia, joita Descartes liitti fyysisiin kappaleisiin. Sen toiminta on kuitenkin fysikaalista eikä dualistista.

Nykyisin kognitiotieteen piirissä tietoisuutta ja mieltä tarkastellaan tieteellisesti. Siinä keskitytään tutkimaan aivoja informaatiota prosessoivana järjestelmänä. Tämän näkökulman kautta on mahdollista tutkia muistia, havaitsemista, oppimista, päättelyä ja aivojen eri osa -alueiden toimintaa. Tässä ns. sateenvarjotieteessä yhdistyvät neurotiede, biologian epigeneettisten taipumusten tutkiminen, psykologia, kielitiede, filosofia. Lisäksi siihen liittyy tekoälyn tutkiminen ja etologia: Vaikka pääpainopiste on ihmisen ymmärryksen tutkimuksessa, sen piirissä käytetään myös eläinten käyttäytymisen ja artefaktejen representaatio -ominaisuuksien käsittely ovat sen käsittelyssä. Tämä tutkimuslähtökohta on naturalistinen. Kognitiotiedettä edelsi behaviorismi, jossa ihmiset nähtiin ikään kuin ehdollistamisen valossa. Tällöin uskottiin luonnonlakimaistamiseen. Behaviörismiin taas ajauduttiin koska psykologiassa oltiin vielä enemmän yleisfilosofian kuin empiirisen luonnonfilosofian piirissä. Tämän ongelmaksi tuli kuitenkin se, että introspektio, eli ihmisen itsensä ja ajattelunsa tutkimiskyky oli subjektiivinen, eikä ihmiset voineetkaan käsittää itse mitä heidän mielessään tarkalleen ottaen tapahtui. Tämän vuoksi behavioristit uskoivat hermoston ärsyketutkimukseen. Filosofiassa tämä johti strukturalismiin: Sen piirissä tutkittiin ja/tai tulkittiin pelkkää tekstiä ihmisen aikaansaannoksena, ja kiellettiin sen taustamenetelmien miettiminen liian spekulatiivisena. Behaviorismi ei ollut hedelmällinen tutkimuslähtökohta: Sitä voitiin tehdä eläimillä mutta ihmisten kanssa huomattiin että täytyisi silti ottaa kantaa tausta -assosiaatioiden luonteeseen jotta tilannetta voitaisiin ymmärtää. Kognitiotieteessä otettiin behaviorismin tieteellinen kurinalaisuus, mutta laajennettiin tätä käsittelemään tekoälyä ja muita ilmiöitä. Kognitiotieteessä teleologisia selityksiä muokattiin kohti naturalistista selittämistä.

Kuitenkin vaikka dualismiin luottavat vain harvat, on myös ihan järkeviä kannanottoja. Esimerkiksi legendaarinen John Searle on esittänyt että kognitiotiede ja aivotutkimus ovat toki selvittäneet mahtavasti aivojen toimintaa osien tasolla. Me tiedämme, että mitä aivojen osat tekevät. Mutta kuitenkin kokonaisuutta ei ymmärretä. Hänestä osat tuottavat jotain joka ei redusoidu niihin. Tämä näkemys on "holistinen mieli", jota kutsutaan ominaisuusdualismiksi: Mieli on aivojen tuotos, eikä mitään ulkopuolista älyä tarvita, mutta osat vain muodostavat jotain, jota ei esiinny ennen kuin kaikki osat ovat yhdessä. (Searle ei siis kritisoi mielen fyysisyyttä, vaan sen redusoituvuutta.) Olen kuullut että tätä verrataan kananmuna-arvoituksen Lilleri-Lalleriin (engl. humpty-dumpty") Mielelle kävisi kuten vanhassa lastenlorussa ("Humpty Dumpty sat on a wall. Humpty Dumpty had a great fall. All the king's horses and all the king's men Couldn't put Humpty together again."): Osat ovat pöydällä mutta kukaan ei osannut laittaa lilleri-lalleria kasaan. Kuitenkin on syytä huomata, että tälläisen holistisen näkemyksen heikkous on tutkimisen vaikeus. Kun mekanistinen lähestyminen tuottaa uutta tietoa, holismi on enemmän "science stopper" eli jokin joka ei tuota uutta tietoa, mutta sanoo vain pessimistisesti että "ei kannata, ei tule onnistumaan".

Kuitenkin ongelmaa voi lähestyä asiallisesti myös toista kautta: "Fysikalistisesti" mieltä tutkitaan ja lopulta ollaan hermosoluissa. "Psykologisti" voi kuitenkin kysyä paitsi "mistä aineista mieli koostuu", myös tutkia "mistä intentionaalinen mieli koostuu". Tällöin tutkitaan toisenlaisia lainomaisuuksia, jotka eivät ole objektiivisen tarkastelun ulkopuolella. Tämä kun ei vielä tarkoita että takana olisi jotain yliluonnollista: Esimerkiksi värit eivät ole kappaleiden ominaisuus. Samoin esimerkiksi teologinen korrektius on esimerkki siitä millä lainomaisuuksilla mieli tuottaa tietoa. Ja onpa tähän jopa "viihteellisestä, ei ihan niin tieteellisestä lähteestä" tuleva esimerkki: TV -sarja Penn&Tellerin "anger management" -jaksossa ihmiset saatiin täyttämään sanoja joista puuttui kirjaimia. Toinen koeryhmä tuotti negatiivisia sanoja, "R_P_" oli heillä "RAPE"(raiskaus). Toinen taas tuotti positiivisempia sanoja, "R_P_" olikin "ROPE"(köysi). Tällä osoitettiin että aggression purkaminen aggressiolla joka tuotti toki euforisen olon, johtikin aggressiivisten ajatusten lisääntymiseen. Koehenkilöt itse eivät tienneet miten heidän mielensä toimii - heille ei edes kerrottu että kaikki sanat voitiin täyttää monella tavalla siten että niistä tulee järkeviä olemassaolevia sanoja - mutta aineistosta aggressiiviset piirteet kuitenkin nousivat esiin.