Ihmisillä ajatussisältöjen yksityiskohdat ovat erittäin moninaisia. Niiden noudattaminen ja niiden kautta suhtautuminen ja niihin suhtautuminen sen sijaan tuntuu kuitenkin noudattavan tiettyjä ja rajattuja polkuja. Tästä voidaan tehdä luokitus.
1: Objektivismi, jonka muotoja ovat absolutismi, totuuden ehdottomuuden sekä varmuuden usko, ja dogmatismi jossa asiat ovat sekä tiedettyjä että luokiteltuja, mustavalkoisia. Arkijärki tai Pyhä Kirjain on kaikki. Ihminen kokee hallitsevansa ympäristöään, ja jos jokin asia näyttää hänestä rationaaliselta, se on rationaalista ja "ainut hyväksyttävä vaihtoehto". Todellisuus on määritelty ja ihminen ajattelee käsittävänsä sen hyvin. Vaikka ihminen kenties syntyy ateistina, on kuitenkin selvää että hän syntyy myös dogmaatikkona. Tämä on ihmisen luontainen tapa.
2: Subjektivismi, jossa huomataan se tosiasia, että "mikään ei ole mustavalkoista". Vaihtoehtoina Skeptismi tai äärimmilleen vietynä relativismi. Skeptisyydessä korostetaan ajattelun subjektiivisiin oletuksiin rakentumista sekä ajattelun virheellisyyttä. Skeptisyydestä on esimerkkinä Pierre-Daniel Huet, joka osoitti että samaan tapahtumaan voi johtaa ääretön syytä tai vähintäänkin tuntemattomia syitä, joten emme voi tietää asioita edes toiston kautta pätevästi. Skeptismi taas voi johtaa umpikujaan kolmea tietä:
___2.1: Äärimmäinen kriittisyys : Tällöin ajaudutaan skeptisyyden kehään, joka voi kulminoitua siihen, että koko rationaalinen ajattelu hylätään. Esimerkiksi arabiankielinen skeptikko, Al-Ghazali, kritisoi 1000 -luvulla analyyttistä, luokittelevaa, filosofiaa. Monet islaminuskoiset ajattelijat ottivat hänen sanansa opikseen ja lopputuloksena olikin yllättäen tieteen hylkääminen : Tietoa ei voinut saada ajattelemalla, joten oli jätettävä syiden pohtiminen Jumalalle. Sufilainen mystiikka, jossa kannattaja eristäytyy, katkaisee siteensä todellisuuteen ja pääsee yhteyteen Jumalan kanssa, sai jalansijaa.
___2.2: Relativismi : Tässä korostetaan sitä että mikä tahansa tulkinta on yhtä hyvä. Tällöin tiede ja sufilainen mystiikka ovat itse asiassa "yhtä huonoja" : Sanotaan näin että oma sufilainen mystiikka perustellaan molemmissa sitä kautta, että toinen on huono. Erilaisen systeemin valinnassa ratkaisee tuuri ja sen tuomaan Kierkegaardin tyyppiseen eksistentialistiseen lohtuun. palataan ikään kuin alkuun kun ensimmäinen askel nähdään harhana, ja toinen taas sanoo että sufilainen mystiikkakin on yhtä huono, joten ei ole mitään syytä sille miksi ei saisi tehdä uskon hypyn sufilaiseen mystiikkaan, kun se kerran hyväksytään tieteenkin kohdalla.
___2.3: Domeenispesifisyys, jossa toimitaan kuten Hume teki. Hän oli syyseuraussuhteen kritisoija, joka korosti sitä että tosiasiassa varmuutta ei ole. Hän kuitenkin eli arkielämäänsä eri tavoin. Hän ei siis elänyt filosofiaansa, ja hänen ajatusrakenteensa eivät siksi konkretisoituneet. Niillä ei siis ollut vaikutuspinta -alaa hänen elämässään, ne olivat ikään kuin olemassa vain filosofian luokassa.
3: Fallibilismi / Empirismi, jossa ymmärretään että täydellinen "avoin mieli/kaiken epäily" -asenne johtaa siihen että ei voida tietää eikä hallita mitään, Kaikki mitä sillä on tarjota, on vain epävarmuutta ja kaaosta. Kuitenkin jotain voidaan ymmärtää. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilö hyväksyy erehtymisen mahdollisuuden, mutta ei lannistu siitä. Hän voi esimerkiksi hyväksyä että sääennuste on vain todennäköinen sää huomiselle, mutta ei silti heitä koko sääennustamista pois toimimattomana menetelmänä. Hän arvioi riskejä/todennäköisyyksiä, ei niinkään esitä todistettuja lopullisia kiveen hakattuja totuuksia.
Tilannetta voisi kuvata liikennesääntöjen noudattamisella: Emme voi olla varmoja että liikennesäännöt toimivat, koska emme voi olla varmoja noudattavatko ihmiset niitä (vertautuu induktion ongelmaan). Joskushan joku juoppo ajaa autoa ylinopeutta vastaantulevien kaistalta suoraan jalkakäytävälle punaisten palaessa autoille. Kysymys on pohjimmiltaan siinä, että missä dogmatisti opettelee säännöt ja seuraa niitä silmät sidottuna sokkona kadun yli (Jos vaikka Jumala pelastaa kun Raamattu sanoo), skeptisti uskoo jokaisen auton olevan potentiaalinen surmaaja, relativisti suostuu pitämään silmänsä auki, unohtaa säännöt ja toimii miten katsoo selviävänsä mitenkin milloinkin (joskus vaikka silmät sitoen tai kengurukepillä hyppien), mikä itse asiassa johtaa siihen että juuri relativistit ovat vaarallisimpia ja arvaamattomimpia liikenteelle. Domeenispesifisti taas opettelee säännöt liikennekoulussa, osaa lainata niitä lakituvassa ja jättää ne sitten soveltamatta ajaessaan autoa maailmassa. Empiristi sen sijaan pitää silmänsä auki liikenteessä ja noudattaa liikennesääntöjä aina kun se vain on mahdollista henkiä ja turvallisuutta uhkaamatta, ja hyväksyy sen että voi silti jäädä auton alle.
Tosiasiassa on minulta hieman manipulatiivinen, narratiivisen harhan luova tapa esittää nämä tässä järjestyksessä, koska tosiasiassa ihmiset voivat milloin tahansa hypätä toisiin ajattelutapoihin, ja tosiasiassa tämä esitystapa tuo esiin "sankareita" ja "roistoja", ja jonkinlaisen taiston itseään vastaan ja voittamisen meiningin. Joka itse asiassa korostuu tarinoinnin kautta koska ihmiset ovat erityisen herkkiä tarinamuotoisille esityksille. Hyvä tarina onkin hieman yllättäen vakuuttavampi kuin tuhat faktaa. Valitettavasti olen ollut huomaavinani että hyppäys ajatusluokasta toiseen tuntuu olevan ensinnäkin ylen harvinaista ja toisaalta tapahtuessaankin asteittaista - henkilö kiipeää 1-2-3. Mutta taantuminen 3-1 onnistuu helposti. Ihminen on luontaisesti ensimmäisellä portaalla ja jos hän on varomaton, sieltä hän itsensä löytää. Ehkä se on vain niin, että kotiin on helppo palata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti