Eläinten kesyttäminen ja kotieläimet ovat jotain, jonka kanssa olen ollut jonkin verran tekemisissä. Minulla on ollut ties minkälaista elättiä. Muun muassa puolikesy orava ja varis. Ja sammakoita, jotka eivät kesyyntyneet. Nykyinen ammatinvalintanikin liittyy tavallaan tiukasti "eläinystävien hankintaan".Eläimien kesyttämisen kanssa on muutamaa tasoa:
1: Totuttaminen. Tämä on monille luontokuvaajille ja tutkijoille tuttua toimintaa. Tässä ei pyritä muuttamaan eläimien käyttäytymistä, vaan ainoastaan poistamaan pelkoreaktiot. Siksi aluksi esimerkiksi huuhkajat tai gorillat voivat paeta, mutta kun kuvaajaa ja tutkijaa nähdään tarpeeksi usein, ne tottuvat ja jatkavat puuhiaan.
2: Kesyttäminen. Tässä taas pyritään muuttamaan eläimen käytöstä tiettyyn suuntaan.
___2.1: Ehdollistuminen: Esimerkiksi kun oravalle heitetään pähkinöitä, tämä saa vasteen, jossa sen käytös muuttuu. Se pyrkii seuraan aktiivisesti hakemaan pähkinää ja rapsuttamista.
___2.2: Leimautuminen, joka taas on useilla linnuilla oleva herkkyys heti muninnan jälkeen. Ne luulevat että ensimmäinen liikkuva kohde on niiden emo ja hoitaja.
___2.3: Oppiminen, jossa esimerkiksi ihmisiin tottunut eläin voi opettaa jälkeläisilleen, että ihmiset ovat turvallisia ja että niiltä saa ruokaa.
3: Domestikaatio. Tätä ei voi tapahtua yhdessä sukupolvessa, koska tämä vaatii geneettistä muuntautumista. Geneettistä muuntautumisen johdosta eläimen käytös ja olemus muuntuvat sellaiseksi, että niitä voidaan tehokkaammin käyttää siihen, mihin sitä on haluttu (1)juhtana (2)ravinnontuotannossa (3)apuna metsästyksessä ...
___3.1: Aktiivinen jalostus, joka tarkoittaa sitä että ihmiset valitsevat hyviä ja karsivat huonoja yksilöitä. Ja jos ominaisuuden takana on yhtään heritabiliteettia, niin jalostus etenee tällöin johonkin suuntaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että valitaan hyviä tuotantoeläimiä ja jos jollain on vaikka vihainen luonne, tämä saa helpommin kuoleman ennen jälkeläisten saamista.
___3.2: Automaattinen sopeutuminen, joka tarkoittaa sitä että evoluutio vaikuttaa luonnonvalinnan kautta: Koska olosuhteet ovat erilaiset hoidossa ja ulkopuolella, käy niin että eri ominaisuuksia suositaan ja karsitaan. Esimerkiksi väritys on luonnossa tietynlainen, mutta ei karsinassa yhtä merkittävä : Karsinassa susi ei syö vaikka olisit kuinka silmiinpistävän värinen. Toisaalta karsinassa vaaditaan erilaista syömiskäyttäytymistä ja stressinsieto vaikuttaa immuunipuolustukseen ja niin edes päin. Tämän takia pitkälle domestikoituneet eläimet eivät selviä luonnossa itsekseen. Tosin tässäkään ei pidä mennä sille linjalle, että ajattelisi että ajattelisi että eläimet ovat sopeutuneet täysin karsinaelämään: Esimerkiksi Heli Castrénin "Kotieläinten käyttäytyminen ja hyvinvointi" kirjan mukaan evoluutio vaatii aikaa, ja tehotuotanto on uusi ilmiö. Eläimet eivät ole siksi mitenkään voineet ehtiä sopeutua olosuhteisiin geneettisesti. Siksi niiden "luontaista käytöstä" on mukana toiminnassa ja ne on otettava huomioon pitkin matkaa.
Tietenkin tämä jaottelu on asteittainen: Esimerkiksi on vaikeaa sanoa onko poro domestikoitunut - tai edes kesytetty - eläin vai ei.
Diamondin "Tykit taudit ja teräs" käsittelee pitkästi sitä, minkälaiset eläimet voidaan kesyttää. Kaikkia ei voida, koska kulttuurissa otetaan "lyhyen tähtäimen strategioita"; Sen on toimittava välttävästi heti, eikä vasta tuhannen vuoden päästä. Hänestä eläimen ei tule syödä liikaa, jos sen kasvattaminen vaatii paljon ravintoa ja aikaa, se ei kannata koska se on kallista. Hän korostaa myös eläimen luonnetta: Vihainen ei ole hyvä vaan vaarallinen, vaikeasti ennustettavaa ei voida paimentaa tai kaitsea. Sen sijaan eläimen pitää kesyyntyä. Diamond korostaa laumaeläimen piirteitä ja etenkin sitä että eläinlajilla on hierarkinen lauma, jossa ihminen ottaa heti lauman johtajan paikan. Diamondin mukaan tässä on kaikkien osuttava yhteen jotta systeemi voisi toimia. Itse olen kuitenkin sitä mieltä että tämä on enemmänkin "pääpiirteittäin totta", eli hieman heittelyä saa olla: Ei vaadita täydellistä, vaan pelkästään erinomaista tulosta. Esimerkiksi hevoset ovat säikkyjä, ja tätä kautta vaikeita ja joskus jopa vaarallisia käsitellä. Niillä on kuitenkin laumassa selkeä hierarkia, joten ihminen pääsee lauman johtajaksi. Lampailla ei selvää hierarkiaa ole, mutta ne ovat luonteeltaan paljon rauhallisempia ja vähemmän vaarallisia. Lampaat möyrivät enemmän ikään kuin massana. Sen sijaan karhut ovat pennuistakin asti kasvatettuina aikuisina usein äkäisiä, ne syövät paljon. (Vihaisuus on lajityypillistä: Toki on myös vihaisia lehmäyksilöitä, mutta karhut ovat tätä paljon todennäköisemmin..) Toisaalta kissat ja hillerit ovat itsenäisiä ja hankalia, mutta niitä käytetäänkin enemmän jyrsijöiden metsästämiseen. Eikä kissaa saa samanlaiseen tottelevaisuuteen kuin vaikkapa koiraa.
Siksi, kun puhutaan domestikoituneista eläimistä, käytännössä joudutaan puhumaan siitä kuinka hyvin jokin eliö sopii hoidettavaksi eläimeksi. Osalla valmiuksia on paljon jo luonnostaan ja toisilla vähän ja domestikaatio etenkin voimistaa ja hitaammin ja ajan kanssa myös lisää näitä piirteitä. Castrénin kirjassa on kuvattu domestikoitujen eläinten piirteitä, jotka kuvaan seuraavasti:
1: Eläimellä on ryhmärakenne, jossa suuret sosiaaliset ryhmät ovat yhdessä. Urokset eivät ole irrallaan laumasta. On hyvä jos laumalla on hierarkia tai muu ryhmärakenne, koska ihminen pääsee tällöin ottamaan johtajan paikan.
2: Lisääntymiskäyttäytyminen on sellaista jossa yksi uros siittää useita naaraita. Lisääntymiskäyttäytymisen on hyvä perustua signaaleille, jotka ovat liikkeitä ja asentoja. Näin eläimet on helpompi saada parittelemaan eikä parisuhteen muodostaminen, joka vaatii tyypillisesti aikaa=työtä. Eikä se myöskään vaadi ylenmäärin ylimääräisiä elätettäviä koiraita (kun jokaiselle naaraalle ei tarvita omaa koirasta).
3: Emo - jälkeläissuhde syntyy nopeasti: Sekä poikanen kiintyy emoonsa että emo jälkeläiseensä. Jos naaras hyväksyy muitakin jälkeläisiään kuin omiaan, tilanne on hyvä. Jos poikaset ovat nopeasti jaloillaan ja lauman mukana, eläinten hoito helpottuu.
4: Lajilla on lyhyt pakoetäisyys, jolloin ihminen pääsee sen lähelle kuin luonnostaan. Tällöin eläin häiriintyy vähemmän jos sen lähellä on liikettä.
5: Eläin ei liiku laajoilla alueilla, jolloin se voidaan laittaa karsinoihin. Se ei myöskään loiki tai juokse valtavan korkealle, jolloin aitauksien ei tarvitse olla useiden metrien korkuisia. Niitä on myös helpompi käsitellä.
6: Eläin on kaikkiruokainen tai syö sellaisia kasveja joita ihminen ei syö itse. Tällöin ei synny niin voimakasta kilpailua ravinnonkäytöstä.
7: Eläin kykenee sopeutumaan erilaisiin olosuhteisiin. ~ Se tulee toimeen laajemmissa ympäristöoloissa. Jokainen, joka on hoitanut eksoottisia akvaariokaloja, ymmärtää mistä tässä puhutaan. (Työn ja vaivan säästämisestä.) Hoitaminen ei saa olla ylenmääräisen vaikeaa.
Kuva:Erkki Hämäläinen, 2008
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti