perjantai 3. lokakuuta 2008

Empiirinen tietäminen vs. havainnoista tunteminen.

"Circumnavigation is a case of travelling in a very broad circle across the surface of the Earth"
(James McIntyre, Flat Earth Society)


Monet ajattelevat että tieteessä sallitaan vain sellaisia asioita joita voi "nähdä ja koskea". Tämän ajatellaan tarkoittavan sitä, että jos empiria toimi, kokemusmaailmamme ja kokemistapamme olisivat luotettavia tiedon lähteitä. Kuitenkin todellisuus on hieman erilainen. Se, miten havaitsemme ja koemme asioita niiden pohjalta, on hieman eri asia kuin se, mitä todisteet sanovat.

Otan tässä esimerkin vuoksi apua Edwin Abbott Abbotilta. Hänen kirjassaan "Tasomaa" kun paitsi kritisoitiin viktoriaanista kulttuuria, käytetään myös herkullisia kaksiulotteisia hahmoja, jotka eivät voi käsittää kolmea ulottuvuutta. Toisin sanoen, kun tasomaalainen kohtaa esimerkiksi pallon, hän näkee tästä vain projektion, joka on kaksiulotteinen ympyrä. Tasomaalainen ei voi koskaan kokea pallon muotoa. Mutta hän voi kuitenkin osoittaa empiirisellä menetelmillä ulottuvuuksia.

Kuvitellaan että meillä on tasomaalainen, joka elää jossain maailmassa. Tasomaalainen kokee maailman joka tapauksessa tasomaisena, jos siinä on useampia ulottuvuuksia, se projisoituu hänelle tasoksi. Kuitenkin tasomaalainen osaa laskea. Hän pystyy siis laskemaan kaksiulotteisille viivoille ominaisuuksia. Kun nyt sitten tasomaalainen lähtee kävelemään, hän tietää että suora kaksiulotteisella pinnalla ei kohtaa itseään koskaan. Hän tietää että joko tasomaa on äärellinen, jolloin hän kohtaa sen reunat jos lähtee johonkin suuntaan: Jos hän elää postikortilla, hän kohtaa kortin reunat jossain vaiheessa. Ja jos tasomaa on ääretön, hän tietää että suoraan edetessään hän ei kohtaa omaa lähtöpaikkaansa.

Jospa sitten tasomaalainen lähteekin kulkemaan tasaiseksi kokemaansa maata pitkin, siten että hän koko ajan maalaa punaista viivaa siihen mistä on kulkenut. Sitten käykin yllätys ja hän huomaa kohdanneensa viivan jota on jo vetänyt vaikka on kulkenut suoraan. Tämä vaatii ulottuvuuden käyristämistä. Toisin sanoen, tarvitaan uusi ulottuvuus. Tasomaalainen tietää että hän ei elä 2D -maailmassa, vaan universumissaan on lisäksi kolmas ulottuvuus, huima ja eksoottinen 3D, jota hän ei voi suoraan havaita mutta jonka olemassaolon hän voi kuitenkin todistaa. Hän voi kulkea toiseen suuntaan ja huomata, että sama toimii siihenkin suuntaan, jolloin hän tietää että hän ei elä esimerkiksi nauhalla vaan nimen omaan pallon pinnalla. Hän tietää nyt maailmansa pallomaisuuden, koska ymmärtää matematiikkaa. Hän kykenee laskemaan universuminsa pinta -alan ja muita ominaisuuksia. Mutta silti se näyttää hänen arkikokemuksessaan tasaiselta, koska hänen aistinsa projisoivat sen 2D -muotoon.

Tässä suhteessa tasomaalainen olisi vähän kuten "flat earther" käänteisenä: Tasomaalainen tietää että maa on pallo vaikka hän näkee vain 2 ulottuvuutta, ja flat eartherit kyllä havaitsevat 3D, mutta uskovat yhä silti että maa on littana. Tasomaalainenkin voisi heidän tapansa turvautua apuoletuksiin joiden mukaan hänen kulkemansa suora ei ollutkaan suora. Tätä suoruutta voitaisiin sitten testata mittaamalla tehdyn suoran käyryyttä ja toistamalla koetta: Olisihan aika erikoista, että syntyisi samansuuruista virhettä ja aina samaan suuntaan. Näin tasomaalaiset jotka kritisoivat pallomaisuutta, joutuisivat yhä kovemman ja kovemman vaikeuden eteen.

Tästä ylöspäin ulottuvuusleikkiä voi jatkaa, koska pohjimmiltaan ulottuvuuksien lisääminen toimii samalla menetelmällä. Niitä voidaan empiirisesti havaita, kun tehdään sopivia testejä. Sen selittäminen meille vain on yhtä vaikeaa kuin tasomaalaiselle on tajuta että hän ei elä postikortilla. Emme koskaa varsinaisesti voi kokea näitä isompia ulottuvuuksia, mutta toisaalta kuitenkin voimme tietää että "siellä ne ovat".

Ei kommentteja: