1: Ikoni, joka tarkoitti sitä että kohde muistuttaa kuvaamaansa kohdetta. Olennainen analogisuus mallin ja kohteen välillä. Viittauksen kohteen ei tarvitse olla oikeasti olemassa. Esimerkiksi Ikonit Jeesuksesta ovat ikoneja myös tässä mielessä, vaikka Jeesusta ei olisi ollut olemassa tai vaikka hän olisi aito historian henkilö, mutta näyttänyt kovasti erilaiselta.2: Indeksi, jossa kuvalla on suora kytkös kohteeseen. Viittauskohta on aina olemassa. Klisee sanoo että "Savu on tulen indeksi." Samoin valokuva on kohteen indeksi. Indeksin ei kuitenkaan tarvitse olla objektiivinen tai subjektioista vapaa; Esimerkiksi luontodokumenteissa on valittu kuvakulma, ja kuvauskohteet eivät ole mitä vain, vaan esimerkiksi leijonat saavat kirjaimellisesti leijonanosan. Samoin leijonan hyökkäykset ja parittelut ovat kuvatumpia kuin mitä ne oikeasti ovat. Ja näitä hyökkäyksiäkin nopeutetaan tai hidastetaan riippuen siitä mitä kuvaaja haluaa sanoa. (Yleensä luontodokumentit ovat moraalisia kannanottoja luonnonsuojeluun. Itse asiassa siitä harvinaisia, että niissä jätetään tyypillisesti dokumenttiohjelmien ja journaliikan hyvät tavat, eli erimielisten kannat kuulematta.)
3: Symboli, joka on täysin sopimuksenvarainen yhteys. Esimerkiksi jos käytetään merkkiyhdistelmää "kamera", ei esimerkiksi pikselikasalla tai mustekynäkirjainjono ole samanlainen kuin kamera. Merkitys on sovittu. (Esimerkiksi kun näin liikennemerkin joka kuvasi kokoontumista, kyseessä oli selvästi symbolista, koska ihmettelin että miksi keskellä on viisihenkinen perhe ja reunoilla neljä karatemiestä.)
Itselleni tämä kaikki tietysti liittyy olennaisesti valokuvaamiseen. En ole mikään hyvä - mutta sitäkin innokkaampi - kameran kanssa huitoja, ja kuvaan melko paljon luontoa. Kuvien objektiivisuustaso vaihtelee. Osa ei pidä niitä "aitoina" luontokuvina, koska niissä kuvataan pääasiassa kaupunkiympäristön ja talousmetsien ilmiöitä. Lisäksi en kuvaa tähtiä tai kovin paljoa hyönteisiäkään, koska niiden kuvaaminen vaatisi tarkemman kameran ja taidon. Keskityn tiettyihin aiheisiin. Osa voisi pitää tätä "epäobjektiivisuutena". Olen kuitenkin sitä mieltä, että sama koskee filosofiaakin. Esimerkiksi viiksien suhdetta moraaliin on tutkittu vähemmän kuin tappamisen tai väkivallan oikeutuksia. Esimerkiksi Aristoteleeltä on lähtöisin näkemys, jonka mukaan luonnollinen on hyvää. Viiksien kohdalla emme tiedä mikä on ihmiselle luontaisinta. Ihminen käyttää yleensä vaatteita, ja tätä on pidetty ihmiselle luontaisena. Miten tämä kaikki sopii sitten yhteen viiksivahan kanssa on jäänyt käsittelemättä. Stalinilla oli viikset, Hitlerillä oli viikset - ja toisaalta myös Super Mariolla on viikset. Jostain syytä tämä vain suoralta kädeltä tuomitaan irrelevantiksi ja esimerkiksi aatteellisuus merkitykselliseksi. Filosofiassakin selvästi käytetään kuvakulmia.
Kenties korneinta on, että en näe tässä itse asiassa mitään varsinaista vikaa.
Kenties siksi olen valmis hyväksymään sen, että kuvani tulkitaan "ei_luontokuviksi" yhtä tai "dokumentaarisia luontokuvia", vaan kuvaavat ainoastaan subjektiivisia mieltymyksiäni lähiympäristössäni. Ne ovat taidetta, eivätkä kuvaa objektiivisesti ympäristöään. (Ja luultavasti ne ovat laadultaan vielä aika huonoa taidetta.) Niillä on kuitenki indeksinen suhde todellisuuteen. Taiteellinen tulkinnallisuus ja objektiivisuus eivät ole sellaisia että voisi olla vain toista. Voidaan sanoa että toinen vallitsee täysin toisessa päässä ja toinen toisessa päässä harmaan valööriä. Käytännössä kaikessa on vähän subjektiivusuutta ja vähän objektiivisuutta. Ja voimme pyrkiä kohti sitä mitä sitten haluammekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti