禅ZEN禪

En tiedä, voiko aiheesta oikeasti edes kirjoittaa. Ensinnäkään en ole ZEN -filosofian harrastaja, vaikka olenkin lukenut siihen liittyviä kirjoja aika paljon. Toiseksi olen länsimaalainen ja ajatteluni on todella erilaista kuin itämainen ajattelutapa. Lisäksi ajattelutapani itsessään on päinvastaiseen pyrkivä, kuin mitä kyseinen filosofia harjoittaa.

Olo onkin varmasti hieman samanlainen ongelma, kuin Alfred de Vignyllä: Hän kirjoitti pitkähkön runon nimeltä "suden kuolema", ja se on kaunis runo joka käsittelee kuolemaa kauniina. Sen valitettava vika on vain siinä, että siinä muun muassa vihjataan että nähtyään maisen elämän ja siitä lähtemisen, viisainta olisi vain pitää suunsa kiinni. (Ikään kuin hiljaisuus ratkaisee - ja yritys rikkoakin tämä hiljaisuus tuhoaa sen arvokkuuden. Ja viimeistään analyyttinen tilanteen läpikäyminen muuttaa sen arvokkaasta ideologiseksi leikiksi.) Runon kuitenkin pitäisi oman sisältönsä mukaan tuohta se kauneus jota sillä yritetään tuoda esiin. Mutta se on hyvä runo. Zen onkin kenties järjestelmällisin antifilosofia, jos filosofia nähdään järkevyyden, rationaalisuuden, tavoitteluna ja asioista tietämiseen perustuvalla viisaudella. Zeniläinen viisaus eroaa lujasti eurooppalaisesta viisauden näkemyksestä, siksi tuollainen hieman keinotekoinen erotus. Zen ei väitä että se osaisi vastata esimerkiksi siihen, mitä ihminen on.

Zenissä puhumisessa on jotain samantapaista kuin tuossa runoudessa; Se on länsimaiselle ajattelulle äärimmäisen vierasta ja hankalaa. Siinä ei ole varsinaista oppia. Zenissä ei ole seremonioita eikä suoranaisia opetuksia. Se palkitsee harjoittajansa ainoastaan henkilökohtaisesti jollain jota ei voi selittää vaan joka on voitava kokea jotta sen voi käsittää. Zen onkin yksilön täydellistämiseen perustuva oppi, joka paradoksaalisesti päättyy siihen mistä aloitetaan. Kun aloittelijasta tulee hyvä, hänestä tulee mestari, ja kun mestari saavuttaa ymmärryksen, hän on taas tavallinen ihminen.

Tärkeimpiä metodeja Zenissä ovat
1: meditaatio, zazen, joka on erityinen istumiskeskeinen meditaatio. Tavoitteena tässä on satori, eräänlainen valaistuminen. Myös makuumeditaatiota tunnetaan. Istuinmeditaatiota kuvataan joskus englannin kielellä sanaparilla "Just sitting". Mielestäni tässä on Zen -ajattelun ymmärtämistä helpottava -joskin mahdollisesti itse Zen ajattelemista vaikeuttava- kaksoismerkitys, joka suorasta suomennoksesta tulisi puuttumaan. Just on samanaikaisesti "vain" ja "rehti/oikea".
2: Koanharjoitukset, joissa esitetään kysymys(koan/kōan). Koan on aina rakennettu siten, että niitä ei voi ratkaista puhtaasti analyyttisesti ilman että henkilön mielipiteet ja subjektiivisuus nousevat olennaisesti ratkaisevaan asemaan. Esimerkiksi kysymys "minkälaiset kasvot sinulla oli ennen äitisi syntymää" on tälläinen. Koaneja on valtava määrä. Hakuin joka on luokitellut koaneja, on listannut niitä yli 1700 kappaletta. Koaneihin reagoidaan kahdella tavalla:
___2.1: rinzai -koulukunnassa ei tavallaan odoteta vastausta, mutta joihin vaaditaan vastaus. Koanien tehtävä on tyhjentää oppilas selityksistä ja taipumuksistaan analyyttiseen järkeistämiseen ja kitkeä tätä kautta taipumus älyllistää zen ja elämä.
___2.2: sōtō-koulukunnan yhteydessä korostetaan kuitenkin shikantaza-tekniikkaa, joka tarkoittaa sitä että Zen-opiskelijalta odotetaan kahdenkeskisessä dokusan-tapaamisessa tyydyttävää vastausta koaniin.

Lisäksi olennainen elementti on eri Zen -mestareiden toimiin liittyvät kertomukset. Olennaista näissä kertomuksissa on se, että ne eivät selitä, vaan ovat kuvauksia. Usein mestari hämmentää tilannetta laittamalla normaalielämästä poikkeavia konteksteja esimerkiksi sanoille - ja taas toisissa hän tuntuu tuovan käytännöllisen elämän ja "common sensen" paikalle. Etäännytys ja lähennys toimivat vuorovaikutuksessa, eikä niiden selitystä anneta. Ei tiedetä ovatko ne vain seuraava askel, vai onko maali itse asiassa koko matkan askeleen päässä. Zen -mestari sanoisi luultavasti jotain sellaista että se on koko ajan mukana, mutta silti sen saavuttaakseen pitäisi kiivetä korkeimmat vuoret ja valetaa syvimmät laaksot. Ja nauraa tämän jälkeen sitä, kuinka totaalisen typerä tämä reissu oli. Kokonaisuutena voisi sanoa että tunne ja viisaus yhdistyvät ja tuloksena on tavallinen ihminen ikään kuin aitona.

Zenissä pyritään rikkomaan ihmisten luontainen tapa luokitella joko-tai -skaalalla. Jos sen sanomisilla on sisältöä, se esittää ihmisen tietoisuuden "dualismin hylkäävänä holismina": Se ei varsinaisesti kiellä sielun olemassaoloa. Mutta se keskittyy siihen, missä ihmisen ulkoinen ja sisäinen mieli sekoittuvat, ja missä ihminen ja hänen ympäristönsä sekoittuvat. Kolmas havaitsemani sekoittumisen muoto on ympäristön ja meidän tulkintojemme sekoittuminen. (Joka tulee esiin esimerkiksi siinä kun Zen -mestari käyttää viuhkaa vaikkapa tarjottimena.) Lopputuloksena on jonkinlainen ajatus siitä, että viha ja rakkaus eivät ole vastakohtia, minä ja muut hämärtyy ja niin edes päin. Toisaalta kappaleet ovat olemassa sekä konkreettisesti että mielessä. Ja joskus esine voi olla joko toista tai molempia vastaan : Esimerkiksi eräässä kertomuksessa Zen -mestarin oppilas moittii illalla mestariaan siitä että tämä oli kantanut naista olallaan. Mestari oli ihmetellyt sitä, että hän oli jättänyt naisen rannalle, mutta oppilas oli kantanut tätä koko päivän mukanaan. Toisaalta toisessa kertomuksessa oppilas kertoo että eräs kivi on vain hänen mielessään, mutta Zen -mestari ihmetteleekin kuinka painava mieli oppilaalla on. (Toisessa tarinassa hän lyö ensin kiveä ja sitten oppilasta päähän. Zen -tarinoissa on itse asiassa harvinaisen usein kuvattu väkivaltaista mutta samanaikaisesti hyväntahtoista tapaa ratkaista ongelmia.) Lopputuloksena on jotain sellaista, että normaali mieli nähdään kokoaikaisena haipumisena, mutta Zenin taitaja nauttii vakaasta mielestä. Zen -mestari osaa tavallaan katsoa onko esimerkiksi kivessä milloinkin kyse teoreettisesta ja milloin käytännöllisestä ideasta. Tätä voi kuvata tarinalla jossa mestari antoi oppilaalle oksan ja pyysi tätä kertomaan siitä. Oppilas mietti ja näki sen osana ketjua. Oli puu, josta se oli osa. Puilla oli tiettyjä ominaisuuksia ja siinä asui eläimiä. Tällä oli valtava vaikutus. Mestarin mielestä se oli vain oksa. Nämä ovat tavallaan sama ja eri asia, tarkastelunäkökulmasta riippuen.

Zen ei luonteestaan huolimatta ole arjesta ja sovelluksista irrallinen - tai kenties se on sovellettua juuri sen luonteen vuoksi. Zen -ajattelua sovellettiin miekkailussa, ja sen vaikutuksesta on syntynyt esimerkiksi Zeniin liitettyä iaidoa, jousiammuntaa, teeseremoniaa ja kukkien asettelua sekä monissa muissa vastaavissa toiminnoissa - jopa moottoripyörällä ajamiseen ja Zen -pokeriin on mahdollista saada kirjoja. Näissä kaikissa korostuu näkemys jossa kaikki taidot ovat ikään kuin samanlaisia taitoja kuin miekkamiestaidot tai muut taidot, joihin Zen liitetään: Kun esimerkiksi samurai asetteli kukkia, hän oli "yhtä kukkien kanssa" samaan tapaan mitä hän oli "yhtä miekkansa kanssa", miekkailutaito tiivistyi tavallaan kaikkien taitojen osaamiseksi. Samurai osaa tällöin tavallaan kaikkia taitoja ja on yhtä maailman kanssa. Oli vain yksi elämäntapa. Se voidaan periaatteessa rakentaa miekkailun sijasta muuhunkin, kuten moottoripyöräilyyn.

Jos minä siksi menisin jonkun Zen -filosofin luo kysymään sitä, miten hän kykenee elämään ilman että hänen tarvitsee nojata johonkin merkityksen tuojaan, kuten Jumalaan, tai miettimättä asiaa järkevyyden kautta, hän saattaisi kertoa kuinka hän näki aamulla mukavan koiran ja lyödä tämän jälkeen minua haravalla päähän ja nauraen kysyä, että "Mikä ihme typerä kysymys tuo oli?"