maanantai 20. lokakuuta 2008

Erotiikkabisnes.

Tämä on korostetusti mielipide ja kannanotto. Jopa poliittinen. Tänään vain satun olemaan tälläisellä tuulella.

Minulla on työkaverina sellainen leppoisa mies. Hän on asunut briteissä. Siellä, kuten suomessakin, prostituutio on kiellettyä. Suomessa heitä näkyy enemmän katukuvassa. Tai ainakin aikaisemmin näkyi. Ei siksi, että brittiläiset olisivat sellaisia kuin maineensa. Briteillä oli käytössään tart cardit. Ne ovat mainoskortteja, joita jaettiin laittomasti puhelinkoppeihin. Niissä mainotetaan yleensä "puhelintyttöjä", mutta niitä käytettiin myös tiedottamaan muunlaisista "alan palveluksista". Nämä kortit ovat toki laittomia, mutta käytännössä niitä vain siivottiin pois samanaikaisesti kun jakajat kävivät laittelemassa niitä takaisin. Eli korttien kylväminen ei vielä johtanut käytännössä vaikeuksiin. Sen sijaan jos prostituoitu mainosti itseään suoraan kadulla, "Bobbyt olivat oven takana pamput ojossa - mutta väärällä tavalla". Näin katukuva pysyi hieman siistimpänä.

En edes tietäisi koko ilmiöstä, ellei työkaverini keräili niitä, hänellä on niitä useita tuhansia erilaisia. Siis enemmän kuin lapsilla on pokemon -kortteja. Hän on kuitenkin harvinaisen epätietoinen siitä miten "homma toimii käytännössä". Hän ei ole kokeillut näitä mainoksissa mainostettuja tuotteita ja palveluja, vaan hän kerää niitä mainoksia. Häntä kiinnostaa lähinnä ne kortit. hän on luokitellut niitä erilaisiin luokkiin sen mukaan onko ne pahvia, neliväripainatusta, grafiikkaa, käsityöaskartelua ja niin edes päin. Aluksi kun kuulin keräilykohteesta, ajattelin kaikenlaista kerääjästä. Mutta kun sitten juttelin, tajusin että takana oli ihan kiinnostus itse ilmiötä kohtaan, ei niinkään seksuaalisvireinen tirkistely. Tosin jotain kertonee itsestäni sekin, että katsoin korteista muutamia luokituksia. ("Saadakseni kokonaiskuvan" huutaa isoaivokuoreni samalla kun en halua edes tietää mitä "liskonaivoni" kuiskuttelevat.)

Nämä kortit ovat eri näköisiä. Osa on laminoitu, osa on piirroksia, osa valokuvia. Osassa on peräti jotain konsteja joilla niistä on tehty uniikkeja tai henkilökohtaisia. Niissä on huulipunaa tai muuta vastaavaa. Niissä on lisäksi omanlaisensa slangi. "Class A" ja "Class O" on briteissä normaalisti liitetty koulutustasoon, mutta näissä korteissa on kyse jostain "hieman muusta". (Vihje: O niinkuin Oral.) Ne siis ilmaisivat minkälaisia palveluita niistä saatiin. Ja niitähän todellakin on paljon erilaisia. Ja tietenkin korteissa oli myös tarinoita, koska sama tekijä painatti uusia kortteja ja tilanteet voivat elää. Kun vanha kortti näyttää ylpeästi "koulutustasoa", ja tämä "koulutodistus" jää sitten seuraavasta versiosta pois, tiedämme että takana on ollut jonkinasteinen henkilökohtainen tragedia.

Mutta ne ovat vain kortteja, ne ovat ikään kuin turvallinen portti näihin asioihin, ilman että niihin tarvitsee sekaantua. Tarinat ikään kuin jäävät pinnan taakse, ja tosielämän kohtalo latistuu eräänlaiseksi kaukoviihteeksi, joka arvataan eräänlaisella älyllisellä leikillä.

Sillä tosiasiassa me kaikki tiedämme, että prostituutio on kahta asiaa ja niiden sekoitusta:
1: Naiset rahastavat seksillä. Tämä tarkoittaa sitä että he tarjoavat jotain palvelua, ja saavat siitä rahaa. Prostituutio on itse asiassa markkinataloutta, jossa uskotaan, että tekijän ahneus ja asiakkaan toiveet kohtaavat, syntyy palvelu ja lopputulos. Rankimmissa skenaarioissahan toivotaan että se toimisi koko yhteiskunnan ensisijaisena taloudellisena ja yhteiskunnallisena määrääjänä.
2: Naisia käytetään seksuaalisesti hyväksi. Jo itse maksusuoritteen tekeminen kertoo siitä, että tilanne ei ole mikään unelmainen. Ei toivoakaan oletuksesta että kliimaksi tulisi joka kerta, tai edes lähelle ; Jos he niin nauttisivat siitä seksistä, niin he varmasti tekisivät sitä ilmaiseksi. Tietenkin tämä on palvelualoilla hieman heikko väite : Itse asiasa samansukuinen argumentti kuin se, että sairaanhoitajien pitää saada pientä palkkaa koska he ovat eräänlaisessa "vakaumustyössä", jossa vihjataan että prostituoitu olisi jotenkin parempi jos hän toimisi vain ilmaiseksi. Tai olisi edes halpa. En usko että halpa hinta kuitenkaan ainakaan vähentäisi halventamista.

Feministi minussa voisi sanoa että naisesta tehdään objekti, kohde. Prostituoitu esineellistetään. Toisaalta monet puolustavat prostituutiota vapaaehtoisuudella, ja sillä että siinä vapaaehtoisesti saadaan hyvää palkkaa asiakaspalvelutyöstä ja että joku jopa pitää tästä. Luulen, että todellinen tilanne on jossain tässä välissä; On niitä joilla on kivaa ja niitä joilla ei. Ja että kaikki eivät ole tasaisen reilussa tai epäreilussa asemassa. (Olen sen verran kyyninen.) Mutta uskon silti siihen että osa saa tästäkin ammatista jotain. Mutta heitä lienee kuitenkin vähän. Kyseessä mielestäni ole pohjimmiltaan se, että asiakkaat olisivat niin epäattraktiivisia, että heidän palvelunsa olisi niin kuvottavaa että siitä tulisi kammottavaa. Itse asiassa en usko myöskään siihen, että näitä palveluja hakevat miehet aidosti haluavat esineellistää naista. Itse asiassa olen melko varma siitä, että miehet elävät jossain harhassa, jossa haetaan myös jollain lailla läheisyyttä. Muutenhan asian voisi hoitaa hyvin itsekin. Jonkinlainen yksinäisyyselementti tässä touhussa on siksi luultavasti mukana. (Englannin kielen hikipediassa kiertää heittosanana sana wangst [wank+angst] joka kuvaa tunnetta joka syntyy siitä kun itsetunto latistuu kun joutuu tarpeeksi pitkään harjoittamaan sooloseksiä. Ja jotenkin minusta tuntuu että niissä piireissä pyörivät nörttipojat tietävät kyllä mistä puhuvat..)

Elokuvien ja kuvien kohdalla tilanne tietenkin hieman muuttuu.

Osa supertähdistä on rikkaita. Heidän ei olisi pakko tehdä työtä mutta he tekevät sitä silti. Tietenkään en usko että läheskään kaikki ovat yhtä onnellisessa asemassa tässä suhteessa. Elokuviksi nettiin voi myös joutua periaatteessa vastoin tahtoaan, kun "kaverin kanssa kuvattu" pätkä päätyykin jonkekin sivustolle kaikkien äimisteltäväksi. Tosin on vaikeaa sanoa missä menee raja. Esimerkiksi "Rooma" -TV -sarjan tuoreimmassa jaksossa, joka on toiseksi viimeinen tuolta tuotantokaudelta, oli kolme seksikohtausta, jotka olivat paljastavuudessaan melko lähellä joitain X -rated -juttuja joihin olen törmännyt. Tietysti HC on selvää, mutta on rajanveto on vaikeaa näköjään muillekin kuin minulle. Eikä Rooman näyttelijöitä pidetä huonoina, tai että heitä sorretaan. Ja toisaalta olen huomaavinani myös sitä että joku Ron Jeremy joka on miespuoleinen erotiikkanäyttelijä, ei olekaan uhri, vaan sen sijaan riistämässä ja toteuttamassa perversioitaan. Kun taas naiset, kuten Silvia Saint, ovat tietenkin uhreja. Minusta tämä epätasa-arvo on aika erikoista. Sillä minulle on opetettu että sukupuolen ei saisi antaa vaikuttaa alistamisen ja halventamisen välineenä.

Ja sitten on tietysti piirretty hentai, jossa ei ole ihmisiä näyttelemässä vaan piirroshahmoja. Se on melko lähellä termiä "victimless crime". Ja tietenkin novellit ovat keksittyä tavaraa, joissa ei edes lainata kenenkään näyttelijän ääntä. Tähän luen ne, joita on eräissä naistenlehdissä puhumattakaan niistä samanlaisista joita julkaisevat sellaiset laatutuotannot kuin Playboy.

Minulla ei siis ole mitään ihan tiukkaa kannanottoa moniin erotiikkabisnekseen liittyviin asioihin. Osa asioista on harmittomampia ja minusta mitä enemmän ihminen on mukana, sitä vähemmän harmitonta se on. "Puhelin on siksi pahempi kuin sarjakuva". Osa toiminnasta on sen sijaan selvästi laitonta, ja kun puhutaan ihmiskaupasta, sitä on aika vaikea perustella. Jo Humelainen näkemys jossa korostetaan emootiokykyä, sympatiaa sekä myötäelämistä ja samaistumista pitäisi olla riittävä perusteena.

Sen sijaan minulla on hieman ankarampi käsitys eroottisista mainonnoista. En siis varsinaisesti kammoa eroottisia kuvia, olen nähnytkin niitä elämän varrella jokusen kappaleen. Mutta niiden kohdalla on minusta aivan sama kuin uskonnonkin kohdalla. "Not my business". En vastusta tai halua kieltää uskontoja, koska niistä monet saavat jotain. En halua kieltää edes asiallista julistamistoimintaa, jossa ollaan kohteliaita eikä häiritä. Ja monet pitävät tietysti eroottisista kuvistakin. Kyllä niitä saa kaupoissakin myydä. Eikä niiden ostaminen ole paha asia. Mutta ei niitä silti tarvitsisi silmien eteen hyppäyttää vain siksi että on sananvapaus.

Etenkin, kun netissä törmää kaikenlaiseen sellaiseen jota ei edes haluaisi olevan olemassa, ja joka silti hyppii silmille väkisin. Minunkin sähköpostiin tunkee jatkuvasti mainoksia "enlarge your penis!" (Mistä ihmeestä ne voivat tietää?) SPAM -viesteissä - joita saan päivittäin koska sähköpostiosoitteeni on kymmenisen vuotta vanha - mainostetaan tipuja (Chick) ja hirviöitä housuissa (monster in a trouser) siihen tahtiin että voisi luulla että mainosmaailmassa uusia trendejä olisivat jonkinlaiset Barnum -tyyliset sirkuseläintarhat. Tosin ei se nyt ihan väärään osuva tulkinta olisikaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan äskettäin (eilen?) näin subilla tms dokumentintapaista miten 4 vuotta ilman ollut mies ja ns. toivonsa menettänyt, joka halusi keskittyä vain ns. yläpäähän lähelläoloon ym, saikin 5:nnellä kerralla. Prostituutit sitten jutteli innoissaan aivan kuin sairaanhoitajat innoissaan kroonikkopotilaastaan huutaisivat "Hän käveli! Ihanaa!" Tämä antaa voimakkaan vaikutuksen, että kyse on myös palveluammatista, sairaanhoitajan/seksologin virasta..joka antaa molemmille myös henkistä tyydytystä onnistumisesta ja potilaan edistyksestä.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Luultavasti kyllä tätäkin on. Eli ihmisethän siinäkin on työssä. Katsoin sellaisesta roskasarjasta kuin "MANswers" että strippareita on vaikein iskeä. Heidät saatiin hieman yllättäen Olemalla kantis, joka ei ole kiinnostunut itse ohjelmasta, ei anna tippiä, joka käy kuitenkin säännöllisesti ja joka kutsuu lopulta stripparit kotiinsa bilettämään kimpassa.

Eli juuri päinvastainen toimi, kuin se normaali "tee vaikutus rahalla, tunge lähelle, kehu" -strategia.

Luultavasti vähän samaa tässäkin on taustalla. Eli tämähän ei ollut "ihan normaalisti toiminut asiakas", joten tulosta ei voi yleistää niin, että kaikista nauttisivat. Eihän ne sairaanhoitajatkaan tosin taida kaikista potilaista tykätä.