Sosiaalinen itsemurha

Itsemurha esitetään yleisesti itsekkäänä aktiona. Tämä on ymmärrettävää. Itsemurhan vahvimmat puolustukset tulevat autonomisuudesta. Siitä että ihmisillä on oikeus määrätä se miten he elävät oman elämänsä.

Tämä ajatus on nähty kristillisessä kulttuurissa vieraana. Siinä ajatellaan että Jumalalla ja vain Jumalalla on lupa päättää elämästä ja kuolemasta. Tätä ajatusta vastaan on sitten ajettu kymmenen käskyn "Älä tapa!" -käsky. Että se että suomalainen apologiawiki kertoo Jumalan määräämän kanaanilaisten kansanmurhan. "Jumala on ainoa, joka voi ottaa huomioon kaikki syyt ja seuraukset, jolloin Hän tietää, milloin ihmisen on hyvä kuolla. Kanaanilaislasten kuoleminen oli siis hyvä asia, koska se perustui hyvää tahtovan Jumalan päätökseen." Toisin sanoen kaikki kansanmurhat eivät ole kategorisesti pahoja kansanmurhia. Ja tämä alleviivaa itsemurhaa yksityisenä asiana. Se on tietenkin jotain joka voidaan aina nimetä pejoratiivisesti egoismiksi tai itsekkyydeksi. Yleensä turmelus onkin vapautta joka ei miellytä itseä ja omaa ideologiaa. Ja tätä kautta maailmankuvallisuus tulee mukaan ja teeskentelee että vapaus ei olisi enää mitään aitoa vapautta. (Itse taas näen että kaikki vapaus ei kenties ole tavoittelemien arvoista. Mutta on se huonokin vapaus silti määritelmällisesti vapautta.)

Tässä mielessä onkin aika selvää että suurin osa itsemurhaa vastustavista argumenteista ovat sellaisia, että ne eivät vetoa individualisteihin. Joka tietenkin alleviivaa sitä että itsemurha on induvidualistinen aktio. ; Länsimaisessa kulttuurissa on hyvin vierasta harjoittaa seppuku -henkisiä vahvasti sosiaalisia itsemurhia jossa kunnia ja kasvojen menetys yhteisön edessä on oleellinen osa itsemurhan oikeuttamista. Muissa kulttuureissa tämä vaihtoehto on kuitenkin aika selvästi olemassa.

Itseäni kuitenkin ihmetyttää se, että itemurhassa on eräs alatyyppi. Eutanasia. Eutanasiahan on teknisesti ottaen autettu itsemurha joka tehdään hyvin tiettyjen reunaehtojen vallitessa. Eutanasiassa ajatellaan usein olevan ikään kuin eettisesti vahvimmat oikeutukset tehdä itsemurha. Sillä elämä ei lyhene oleellisen paljoa. Ja menetetyn elämän laatu on hyvin huonoa. Saattohoitokaan ei ole nappiratkaisu ja lääketiede ei kykene ratkaisemaan kaikkia tähän liittyviä ongelmia.

Eutanasian kohdalla on jännittävää miten kuitenkin pelotteluissa ei usein korosteta tätä mallia. Sen sijaan kauhupuheissa ovat usein mummelit jotka kokevat olevansa rasite yhteisölleen. Toisin sanoen tässä nähdään että eutanasia koskettaa erityisesti sellaisia ihmisiä joilla olisi sosiaaliset syyt tehdä itsemurha. Ja tämä sosiaalinen itsemurha nähdään erityisen pahana asiana. Tämä alleviivaa sitä että itsemurhan itsekkyys ei itse asiassa olekaan kovin relevantti argumentti. Koska sosiaalinen itsemurhahan se sitä vastenmielisintä itsemurhaamista olisi. Itsekkäissä itsemurhissa on tätä kautta jotain parempaa.

Asia on tietenkin tässä kohden ymmärrettävissä sitä kautta että jos itsemurhan oikeutus on sosiaalinen, yhteisöllä on sanottavaa siihen että haluaako se todella tämän kyseisen ihmisen kuolemaa ja onko tämä relevantilla tavalla rasite. Jos syyt ovat individualistisia, ei toisilla ihmisillä helposti ole mitään puututtavaa asiaan.

Kenties on jopa niin että itsemurhassa ja sen vastustamisessa on usein kysymys siitä keiden egoismi painaa. Jos itsemurhaa haluava ei halua elää ja hän päättää kuolla vaikka se aiheuttaa tuskaa läheisille hän tekee itsekkään teon. Hankkii jotain haluamaansa itselleen muiden kustannuksella. Toisaalta on aika itsekästä myös vaatia jotakuta muuta elämään puolestaan siksi että itsemurha tuottaisi itselle tuskaa. Tai että oma ideologia määrää että asia ei ollenkaan olisi heidän päätettävissään.

Minun ideologiani taas sanoo että ihmisillä ja uskonnoilla ei ole mitään päätäntävaltaa itsemurha-asiassa. Ja itse asiassa; Vaikka Jumala olisi olemassakin niin jos hän on antanut meille vapaan tahdon ja elämän, niin sitten hänelläkään ei ole mitään sanottavaa asiaan. Tai jos on niin ei ole palvonnan arvoinen Jumala. Ja sellaisen kritisoiminen vaikka Helvettiin joutumisen uhallakin on nähtävissä kapinana moraalitonta paskiaista kohtaan joka sekoittaa vallan, auktoriteetin ja kykynsä tehdä asioita siihen että nämä asiat myös olisivat hyviä.

Luvallinen itsemurha

Eutanasiaa kutsutaan usein "armomurhaksi". Tämä on mielenkiintoista koska murhassa uhri on usein kuolemassa vasten tahtoaan tavalla joka määritellään suunnitelmalliseksi tai jopa julmaksi. Tosiasiassa eutanasia on kuitenkin enemmän "avustettu itsemurha" tai "luvallinen itsemurha".

Tässä mielessä kristityt usein muistavatkin yhdistää abortin, eutanasian ja itsemurhan yhteen. (Ilmeisesti myös hoitovirheet mahtuvat samaan kategoriaan joidenkin päissä. Kas kun eivät hirvikolarit ja auto-onnettomuudet...)

Tässä mielessä itse muistutan lähinnä siitä että kristinuskolla on paha tapa pilata ihmisten elämää ja sitten kieltää heitä tekemästä itsemurhaa. Hyvä elämä estetään ensimmäisenä ja sen jälkeen kielletään hyvä kuolemakin. ; Tässä prosessissa unohtuukin se, että moni näkee vain että kristinusko kieltää itsemurhan. Ja näin unohtuu se, että Suomi on perinteisesti ollut luterilainen maa jossa on hyvin kovat itsemurhaluvut. Yhteiskuntarakenteemme ja yhteiskuntamme on kristittyjen itsensä mukaan kristillistä. Ja näiden kahden välille onkin helppo nähdä yhteys. (Tilastot ovat jännittäviä ; Jos itsemurhalukuja haluaisi pienentää niin islamisaatio vaikuttaisi hyvältä vaihtoehdolta. Näin siitä huolimatta että tiettävästi uskonto tuntee ns. itsemurhaterroristin konseptin...)

Onneksi eutanasiaa koskeva lainsäädäntö on näpsäkkää. Jokainen internettaitoinen voi mennä metsään ja vääntää itselleen sellaisia myrkkyjä että oksat pois. Ei tarvita kuin pieni yritteliäisyys ja saadaan tilanne jossa joku tuo sinulle sairaalaan käsiaseen jolla ammut pääsi tohjoksi sellaisella vuorolla millä on joku erityisen tiukasti eutanasiaa vastustava sairaanhoitaja seinänsiivousvuorossa. (Konservatiivien kannattama vapaa aseidenomistus ja kanto olisivat tässä vain helpotus.) Tätä vastaan ei juuri mikään auta.

Eutanasiassa onkin kaksi lähestymistapaa. Usein eutanasian kannattajat määrittelevät sen erikoistapaukseksi joka ei rinnastu oleellisesti itsemurhaan. Sen vastustajat taas pelkäävät että mielenterveysongelmat ja masennus ja yleinen halu kuolla laajenee eutanasiaan niin että kyseessä on vain yksi tapa tehdä itsemurhia. Tässä kohden onkin erikoista ottaa eutanasian vastustajien kanta ja viedä se loppuun asti.

Tässä kohden luvallisen ja luvattoman itsemurhan kohdalla onkin kysymys vähän samasta kuin abortin kohdalla. Yhteiskunnallisesti relevantti kysymys onkin se, että tehdäänkö jossain tilanteissa mieluummin hallittu ja äidille suhteellisen vaaraton abortti kuin usein kaksi ruumista tuottava hengariabortti. Samoin on kysyttävä haluammeko että ihmiset hyppäävät junan alle vai kuolevat siististi ja hallitusti jossain jossa on vähemmän katsojia ja sotkua.

Ei tee pahaa kärpäsellekään; Hyönteisistä ja kärsimykseestä

Charles Darwin kiinnitti huomiota loispistiäisiin. Nämä munivat toisiin hyönteisiin ja toukat söivät elävän uhrinsa hitaasti elävältä. Darwinin näkemyksessä korostettiin sitä minkälainen Jumala olisi on voinut luoda jotain niin julmaa kuin loispistiäiset. Tätä kautta hän esitti eräänlaisen muunnelman pahan ongelmasta.

Tämänlainen haaste ei ole kovin merkittävä monillekaan teologeille.

Darwin oli tässä mielessä herkkätunteinen. ; Darwinia edeltävinä aikoinakin asia on jo tavallaan huomioitu. Esimerkiksi René Descartes uskoi että eläimet eivät kokeneet relevanttia kärsimystä. Että niiden tuskaisaksi koetut äänet ovat enemmänkin rikkoutuviin esineisiin kuin ihmisiin verrattavissa. Descartes demonstroi tämän vakaumuksensa surmaamalla nykyajan mittakaavoisa julmasti oman puolisonsa koiran. (Puoliso ja koira eivät ilahtuneet.)

Ajatus on toki suosittu myös modernina aikana. Esimerkiksi Pekka Reinikainen on kirjoissaan kertonut siitä miten luonnon julmuus ja sen liittäminen pahan ongelmaan on turhaa koska eläimet eivät kärsi relevantilla tavalla. Samoin William Lane Craig on esittänyt että eläimet eivät koe aitoa kärsimystä joten niillä ei ole merkittävää suhdetta pahan ongelmaan.

Moderni teologi voisi selittää siitä miten Darwin harjoittaa antropomorfismia eli liittää hyönteisiin inhimillisyyttä. Sitä voitaisiin selittää että eläimet eivät kärsi millään relevantilla tavalla. Niiden tietoisuus on vajaata. Tässä mielessä teologit tarjoavatkin mutkan joka on tuttu liberaalien aborttikeskustelusta ; Tässä sikiö määrittyy solupalloksi jolla ei ole sellaista hermostoa että se kärsisi mitenkään relevantilla tavalla. (Tässä ihmisarvo voi olla absoluuttinen mutta se koskee vain niitä jotka määrittyvät tietoisiksi ihmisiksi. Ihmisarvo koskee vain ihmisiä.)

Tämä kysymys onkin suurelta osin ohitettu.

Teologialla on tässä mielessä jännittävä suhde eläinten hyvinvointiin ja eläinrääkkäykseen. Ja teologiset ratkaisut ovat monesti sellaisia että ne eivät enää vastaa ihmisten peruskokemuksia. Suuri osa nykyajan ihmisistä joilla on koira eivät ajattele kuten Descartes. Ja heistä Descartesin heittäytyminen ei ole vakuuttavaa varmuudenosoitusta vaan sadistista pahuutta. Jotain joka on itse asiassa "sen pahempi koko argumentille".

Kysymys on siitä erikoinen, että jos lähestyy tietoisuutta naturalistisesti, päätyy yleensä sellaisiin malleihin joissa tietoisuus ja kärsimys eivät ole joko-tai -tiloja. Sellaisia jossa teologi vaan sanoo että kohteella a on aidolla ja relevantilla tavalla kärsivä sielu ja kohteella b ei ole sielua tai ainakaan oikeantyylistä sielua. ; Tässä päädytään usein siihen että tietoisuus on jotain joka on vaikkapa Kakun idean mukainen, jokin joka on jossain määrin kaikilla elävillä ja kasvaa "termostaattien määrän kasvaessa".

Lisäksi tässä paljastuu usein erikoisia yksityiskohtia. Tuoreesti on esimerkiksi havaittu kokeellisesti että hyönteisillä on havaittavissa jotain jonka voidaan nähdä subjektiiviseksi tietoisuudeksi jossa on muisti, mieliala ja jokin jossa kokemus muuttaa hyönteisen temperamenttia. Tämä vihjaa siihen suuntaan että Darwin oli hyvinkin oikeilla jäljillä. Tästä on onneksi toki tehty filosofista ja teologista keskustelua, joka toivottavasti viriää jatkossa enemmän.

On selvää että herkkätunteiset ja sympatian ja empatiaa kokevat tarttuvat kärsimykseen herkällä otteella. Selvää on myös että tätä vastustavat voimat jotka seuraavat jotain kylmää dogmaansa jota pitävät objektiivisena moraalina jossa tunteilu on vain sivujuonne. ; Ja tässä kohden on selvää että vastaan tulee useita uskonnottomia ja vastaavia uskovaisten leimaamia Charles Darwineja joiden toiminta on sellaista että uskovaiset joutuvat viittaamaan siihen että Jumala on antanut kaikille moraalilain sisäänsä. Ja jotka joutuvat ohittamaan sen että tosiasiassa kristityt eivät vastaaviin korkeisiin periaatteisiin yllä joten moraalilait joko eivät ole kaikilla tai sitten kristinuskossa itsessään on jotain joka erityisen tilastollisesti yliedustavasti tuhoaa nämä piirteet ihmisissä. (Itseäni ei kiinnosta ryhtyvätkö julmat paskiaiset muita helpommin kristityiksi vai turmeleeko kristinusko ihmisten sisäsyntyisen empatiakyvyn. Lopputulos on kannaltani sama. Identiteetti on varoitusmerkki, signaali siitä että ollaan tavallista todennäköisemmin julman ihmisen kanssa tekemisissä.)

Ihmisistäkin tehdään Kärpäsiä.

Tässä mielessä teologien suhtautuminen hyönteisiin on samaa mitä he tekevät ihmisten kärsimyksen kohdalla itsemurhan ja eutanasian kohdalla. Uskovaiset tulevat mielellään kertomaan miten ihmisen kärsimys ei koskaan ole relevantin kovaa. Tässä on takana enemmän väitelause siitä että Jumala ei voisi tuottaa tuskaa joka ylittää kekenkään kestokykyä kuin se, että tuskaa käsiteltäisiin ja analysoitaisiin tuskan kautta. Teologit mielellään määrittelevät asiat ja muodostavat dogmeja niistä kuin tutkisivat asiaa jostain muutsakin näkökulmasta. Tässä mielessä itsemurhan ja eutanasian kohdalla tuskassa oleva onkin helposti näkemässä että heidän tuskansa falsifioi Jumalan.

Varmuus siitä että hyvä kaikkivaltias Jumala ei tuottaisi tuskaa joka ylittäisi kestokyvyn  yhdistää uskovaista ja esimerkiksi itsemurhaa yrittänyttä minua. Molemmat ovat sitä mieltä että Jumala ei tuottaisi tietynlaisia asioita. Ainut ero tässä on vain siinä että minä tiedän mitä minä olen kokenut ja miltä tämä on tuntunut. Uskovainen ei ole. Hän kuitenkin väittää tietävänsä minun kokemukseni paremmin. ; Tässä mielessä heille eläinrääkkäys ja ihmisrääkkäys ei ole koskaan "oikealla tavalla relevanttia". Ja tämä on suoraa seurausta heidän kannattamastaan teologiasta, ei mitään "syntiä" jota kristityt tekevät siitä huolimatta että heidän uskontonsa yleensä kieltää. (Mitä selitetään rakkaudettoman käytöksen kohdalla yleisesti.)

Huono kuolema - eli kuinka uskonto siirtää huomion aiheesta syrjään

Eutanasia on aihe, joka on etiikkaa. Siihen voidaan tätä kautta liittää paljon erilaisia mielipiteitä. Ja perusteluja. Joskus sitä kuitenkin vastustetaan argumentaatiolla joka on niin selvästi virheellistä ja harhaanjohtavaa että on käytännössä mahdotonta pitää sen esittäjää järkevänä tai vilpittömänä.

Pekka Särkiön kirjoitus "huono kuolema?" on erinomainen esimerkki tästä. Siinä luodaan retorisia red herringejä jonka kautta ongelma sysätään syrjään. Vastapuolen argumentteja ei kumota eikä tarjolla ole mitään päättelyketjua josta voisi johtaa mitään lopputuloksia. Tämänlaisia päästää sitten kynästään ihminen joka ns. tekee kristinuskoa työkseen. Tämä ei kannusta luottamaan siihen että asiat hoituisivat noin muutenkaan hyvin.

Särkiön teksti on varsin helposti analysoitavissa.

Hän alkaa määrittelemällä eutanasian kannattajien näkökannat. Hän korostaa, että "...Kansalaisaloitteessa eutanasian ehdot on rajattu tarkkaan tilanteeseen, jossa ihminen on parantumattomasti sairas, lähellä kuolemaansa ja kärsii sietämättömistä kivuista." mutta hän asettaa sen jännitteeksi toisen asian "Näyttäkin siltä, että kipujen aiheuttama kärsimys ei olekaan ensimmäinen syy edistää eutanasiaa vaan ihmisen itsemääräämisoikeus ja "oikeus päättää omasta kohtalostaan." Se on linjassa muiden liberaalien vapauksien edistämisen kanssa. Kivut eivät olisikaan tässä sietämättömintä vaan se, ettei ihminen voi hallita muun ohella myös elämän alkua ja loppua. Ensimmäiseen liittyvät hedelmöityshoidot, geenimanipulaatio tai abortti, jälkimmäiseen ihmisen vapaus lopettaa elämänsä, kun mielekäs elämä on eletty."

Hän myös trivialisoi eutanasian tarvetta ylipäätään sanomalla, että "Muutamissa yllä olevissa kansanedustajien kommenteissa poiketaan eutanasia-aloitteen perusteluista, joita ovat potilaan sietämättömät kivut ja niistä armahtaminen. Tehokkaalla lääkityksellä kivut voidaan muutamia tapauksia lukuun ottamatta poistaa." Ja korostaa riskejä. "eutanasiaa rajaavat tiukat perusteet alkavat kohta väljentyä. Ensin vain kuolemansairaille ja kivuista kärsiville täysi-ikäisille sallittu eutanasia liukuu vähitellen myös masentuneille, elämäänsä kyllästyneille tai alaikäisille."

Kolmanneksi hän luo rippisalaisuuden asiallisuusrajoja hipoilevan anekdootin. (Luotetaan nyt tässä että hän puhuu edes totta.) ALS -potilaiden kanssa on koettu jotain "Olen itse ollut oppijana sairasvuoteiden äärellä. Sen jälkeen olen usein vielä arkun päässä siunannut heidät Jumalan syliin. Ovatko näin, ilman eutanasiaa loppuun asti sairastaneet kokeneet huonon kuoleman?" Edelläolevan valossa hän selvästi esittää kysymyksen ns. retorisena kysymyksenä.

On selvää että Särkiön argumentaatio on hyvin tavanomaista.

Sen perusteluissa on kuitenkin hyvin omituisia asioita. Hän esimerkiksi asettaa autonomian ja tuskan vaihtoehtoisina asioina. Ikään kuin ne olisivat irrallisia osasia eivätkä esimerkiksi jotain jotka molemmat toteutuisivat kerralla jotta tilanne on relevantti. Tosiasiassa eutanasia on relevantti vain jos toteutuu kaksi ehtoa samanaikaisesti. (1) ihmisellä on kovia tuskia ja (2) ihmisellä on vapaus päättää omasta kohtalostaan.

Tilanne ei ole kovin hyvä sillä jos Särkiön omaa retoriikkaa soveltaisi häneen itseensä voisi huomata että hänen omissa kommenteissaan esiintyy sellaisia argumentteja ja kommentteja kuin "Ihminen ei koskaan voi täysin hallita elämää, vaikka jotkin asiat antaisivatkin tunteen elämän hallinnasta. Ihminen voi vain tunnustaa: Sinun kädessäsi on päivieni määrä." Samalla asenteella kävisi niin että tosiasiassa esimerkiksi hyvä onnellinen ALS -kuolema olisi muka jotenkin irrelevantti asia koska taustalla olisi toinen asenne, asenne siitä että ihmisellä ei saisi olla valtaa päättää omasta elämästään. Toki voitaisiin aina virittää sellaisia asennevammoja joissa selitettäisiin, että jos ihmisellä ei olisi vastuuta omien elämänsä päivistä, niin sitten kärsimys olisi vain siedettävä, että Herran haltuun. Särkiö oikookin mutkia non sequiturin ja straw man -argumenttivirheen avulla.

Toisaalta hänen trivialisoinneissaan hän tekee kaksi erikoista asiaa;
1: Kun hän korostaa että eutanasia olisi relevantti, hän korostaa määrän vähäisyyttä. Eutanasia ei ole kuitenkaan koskaan jotain jota olisi ehdotettu päämääräiseksi ja yleisimmäksi kuolemisprosessinhoitomudoksi. Tässä mielessä hän tekee lähinnä ab absurdo -heiton jossa vaihtoehtoa väitetään triviaaliksi. Mielekästä on sentään se, että lääketieteen ja ihmisen rajallisuutta korostavat eutanasian vastustajat eivät pidä lääketiedettä enää nykyisin kovinkaan usein kaikkivoipana. Ilmeisesti lääketieteen ammattilaiset ovat onnistuneet tuomaan edes sen verran tietoisuuteen että paljon puhuttu palliatiivinen  hoito kivunlievityksineen ei olekaan kaikkivoipaa. Eutanasialla on jonkinlaista perustaa niin kauan kuin näitä voidaan nähdä olevan yksikin.
2: Toisaalta hän korostaa sitä että eutanasia laajentuu. Näissä esimerkeissä on kuitenkin erikoinen yhteinen piirre. Niissä puhutaan itsemääräämisoikeuden laajenemisesta. Tämä on siitä kiinnostavaa että hän on itsekin tiedostanut että itsemääräämisoikeusasia on liitoksissa eutanasiaan. Toisin sanoen hän ei osoita että vastapuolen logiikka olisi ristiriitainen vaan että hän on erimielinen sen premissien kanssa. Näin ollen hän ei teknisesti ottaen perustele vaan vetoaa. Tämänlaisen kanssa on helppoa olla erimielinen. Petitio principii pieni pyörii. Toisaalta aina kun puhutaan slippery slopeista, on syytä tiedostaa että ongelmien estäminen on yleensä ottaen jotain johon voidaan puuttua valvonnalla. (Tai jos kaiken valvonnan voi muka jotenkin ohittaa ja kiertää ja niillä ei olisi vaikutusta, niin aivan yhtä hyvin niitä nykyajan juttujakin voitaisiin kiertää..)

Lisäksi Särkiö tekee tarinallaan huomion siirtymisen oleellisesti epäanalogisiin tapauksiin, joten hän tekee ignoratio elenchin ja secundum quidin. Hän tarttuu hyviin kuolemiin joissa ei ole tehty eutanasiaa. Hän todistaa tässä korkeintaan sen että joskus on mahdollista kuolla hyvä kuolema ilman eutanasiaa. Hän viittaa tässä johonkin eutanasiaa vaativien tilanteiden kanssa epäanalogiseen.

Ironisinta on että perustelurakenteeltaan Särkiön lausuma asia tuskanlievityksen yli olevien kuolemien harvinaisuudesta johtaa siihen että hänellä uskottavasti ei ole tullut vastaan relevanttia kuolintapausta. Jos joka toinen olisi palliatiivisen hoidon ulkopuolella ei montaa kuolinvuodetta tarvittaisi jotta relevantti kokemus olisi kasassa. Omakohtaisuus ja kuolleen tahtoa tämän puolesta narratoiva piispa onkin tässä kohden metodisessa pulassa. Hänen keinonsa syövät toiseltaan pohjan. Tätä on huvittavaa kuulla "ammattilaiselta". Heiltä ei saisi löytyä yhtään argumenttivirhettä tämänlaisissa. (Tuolla osaamistasolla olevaa tyyppiä tarvinnemme Särkiötä armeijassakaan vasta sitten kun vampyyrit hyökkäävät ja Super Soakerimme tarvitsevat piispan pyhittämää vettä toimiakseen aseena epäkuolleita vastaan. Eli emme koskaan.)

Itse asiassa on uskottavaa että hän vierailee ei-satunnaisesti valikoidun otoskoon paissa ja että hänen kokemuksensa ALS -kuolemansairaista eivät ylittäisi mitään relevanttia otoskokoa eikä hänen raportointitapansa ole sekään puolueeton. ; On selvää että jos jonkun uskonvakaumuksessa kuolema ei kuulu hänelle itselleen ja eutanasia on syntiä he eivät halua tarttua eutanasiaan. Ja vaikka haluaisivatkin, ei Särkiö niistä raportoisi vaan niistä jotka ovat urheasti tuskakuolleet tavalla jossa kirkastuvat hampaisiin asennetut kruunutkin. Sen sijaan Särkiö tuskin on vieraillut vaikkapa Esko Valtaojan, Veikko Sorvaniemen perheen kuolinvuoteella. Tai vastaavien. Tässä kohden voidaankin palata siihen että kuka päättää.

Voidaan jopa nähdä että Särkiön virhesynnit eivät jää tähän. Hän lieneekin niin syvällä että on kaiken armon, hyvyyden ja rakkauden ulkopuolella. ; Hän nimittäin ei ymmärrä elämisen ja kuolemisen symmetriaa. Hän korostaa miten ihminen ei voi päättää elämästään. Tämä on kuitenkin hyvin erikoinen. On totta että ihminen ei voi täysin estää sitä että hän kuolee. Mutta
1: Ennen pitkää jokainen meistä kuolee. Kuitenkin elämää voi pidentää. Itse asiassa lääketieteen ja elämäntapoihin liittyy hengen pelastamista sellaisella tasolla että kirkkolaiset ovat paljon heikomminkin korrelaatioin selittämässä hyvinkin relevanteista uskonnon elämänlaatua parantavista voimista.
2: Kukaan ei päätä sitä milloin syntyy. Mutta kuolemasta voikin sitten päättää sitäkin enemmän. Kuolema on hyvinkin hallittavissa. Itse asiassa itsemurha voidaan nähdä niin keskeiseksi osaksi päätäntävaltaamme että elossaolemisemme on sinällään statement sen puolesta että elämä on elämisen arvoista. Jos tämä olisi mitenkään paikkaansapitävä niin eutanasia olisi mahdoton. Ihminen kuolisi kun kohtalo sallii. Eutanasiapiikillä tai muilla vastaavilla ei olisi mitään vaikutusta.

Kaiken kaikkiaan;

Särkiön huomio on toki sinällään paikallaan että eutanasiaa on yritetty medikalisoida puolin ja toisin. Tässä yhteydessä esimerkiksi Päivi Räsänen on puhunut palliatiivisen hoidon kaikkivoipuudesta ja trivialisoinut eutanasian joksikin joka ei ratkaise mitään lääketieteellistä ongelmaa. Ikään kuin kysymys olisi pelkästään lääketieteellisestä eikä eettisestä kysymyksestä. Tämä on ollut etenkin eutanasian vastustajille tarpeen, koska eettisen kysymyksen kohdalla vastaan tulee se että argumentisto muuttuu maailmankuvalliseksi. Ja tätä kautta uskonnonvapaus ja muut vapaudet tuppaavat syömään tehoa siitä että kukaan ei saisi tehdä eutanasiaa.

Etenkin kun perusasetelma on synergiassa Särkiön mainitsemien asioiden kanssa. Jotka ovat muuten länsimaisen oikeusjärjestelmän kannalta aika ytimellisiä. Niiden kutsuminen liberaaleiksi on tässä yhteydessä tarkoitushakuista ja luulen että myös varsin tahallista ; Kun toinen puoli sanoo että "kukaan ei saa tehdä eutanasiaa" on tässä maailmankuvan pohjalta tehty kategorinen kielto. Ja vastakohtana on jokin jossa ihminen saa valita. Vaikka sen "hyvän ALS -kuoleman". Särkiön kysymys muuttakin muotoaan. Eutanasian kohdalla se ei enää olisi retorinen kysymys. ALS -potilaan kuolema on hyvä tai huono sillä mittarilla miten ALS -potilas sen kuolee. Hyvän kuoleman voi teoriassa saada vaikka kenttäpiispan vieressä.
1: Joskin jos itse joutuisin letkuihin ja joku Särkiö tulisi kelmein käsinensä silittämään kättäni ja kieltäisi minulta armokuoleman.kieltäisi minulta armokuoleman. Ja kertoisi,että Jeesuksen rakkauden vuoksi olisi taisteltava puolestani koska muuten julma lääkintäyhteisö ja rahanahne valtio tahtoisi minut ja kaltaiseni murhata. Vetoaisi myös siihen, että elämä on Jeesuksen antama ihana lahja, josta tulee nauttia niin kauan kuin pystyy -vaikka väkisin. Kyllä minäkin siinä tilanteessa varmasti tuntisin oloni ylpeäksi, kun saisin noin hyvää asiaa tukea, ilman että minulta mitään kysytään asiasta.

Tässä valinnassa tuodaan esille ajatuksia siitä miten mummoja "manipuloidaan"  sanomaan asioita jotka ovat heidän mielipiteitään vastaan. Joka on kiinnostava siinä mielessä että on oireellista että se tulee ihmisiltä jotka muuten puhuvat uskonnonvapaudesta mutta ovat toimimassa tavoilla joissa tämä valinta olisi mahdollisimman painottunut heidän puoleen. ; Voidaan jopa kysyä että entäpä jos eutanasiaa vastaan vahvasti oleva piispa kuolinvuoteen äärellä manipuloikin ALS -potilaan kantaa niin että tämä ei taivaspaikan menetyksen pelossa suostu ottamaan eutanasiaa?

Ajatus olisi salaliittoteorianomainen ja asennevammainen. Se voi olla myös kenties toteutuva asia. Ja se on identtinen sen kanssa että mummot ajetaan kokemaan elämänsä turhaksi ja että he ovat vain rasitteita ja näin he tekisivät eutanasian suunnilleen migreenistä. On selvää että tämä on lähinnä esimerkki miten kävisi jos kristittyjä "ammattilaisia" kohdeltaisiin sillä asenteella joilla he muita kohtelevat. (Kultaisen säännön noudatus kaikissa toimissa on mielestäni muuten jotain joka on syytä asettaa oletukseksi jokaiselle kristitylle, aina ja kaikkialla. Ei ole kiitosta tullut tästä kyllä. Ystävällinen olen yrittänyt olla.)

Särkiö on niitä eutanasian vastustajia joilla ei ole argumentteja. Siksi he joutuvat kikkailemaan koko asiattomuuden kirjolla. Vihollisen olkiukottamisesta huomion siirtämiseen niihin tapauksiin joille ei edes olla ajamassa eutanasiaa. (Esim. kristityille jotka haluavat kärsiä koska ovat sitoutuneet filosofiseen kannanottoon että Jumala omistaa heidän elämänsä. Ja joita ärsyttää jos ateistit laajentaisivat omaa maailmankuvaansa ja sen premissejä heidän elämäänsä. Vaikka ovatkin iloisia jos saavat omista maailmankuvapremisseistään pakotettuja maan lakeja.)

Onneksi eutanasia on vuosi vuodelta suositumpi vaihtoehto. Ja demokratiassa tämä trendi tarkoittanee tulevaisuudessa yhtä asiaa. Sitä odotellessa joudumme elämään maailmassa jossa laki toimii kuten Särkiö toimii. Mutta omalta puoleltani voin sanoa että jos huomenna laki on tervehtynyt niin varmaa on että logiikan ja perustelujärjestelmien rakenteen valossa Särkiö on yhä silloinkin väärässä.

---

Kirjoittaja on, pitkälti kristittyjen ihmisten ansiosta, elänyt varsin huonon elämän. On tavallaan kokonaisvaltaista palvelua kristityiltä pyrkiä tekemään parhaansa jotta myös kuolema olisi mahdollisimman kurja.

Et saa myydä sieluasi, et vaikka elämän lahja olisi kuinka kurja.

Suomen kansalaisista suuri osa kannattaa eutanasiaa. Sitä vastustavat tahot ovat lähinnä uskonnollisia. Tiukahkoa linjaa edustaa esimerkiksi "Katolisen kirkon Katekismus" joka määrittelee asian niin, että "Välitön eutanasia merkitsee sitä, että vammaisilta, sairailta tai kuolevilta ihmisiltä riistetään elämä mitä tahansa perustetta käyttäen. Sitä ei voida moraalisesti hyväksyä." Tässä kysymys on erikoinen. Jos sanotaan minä haluan juoda Sokrateen myrkkymaljan, niin kuka tässä prosessissa riistää mitään keneltäkään?

Tässä kantana onkin rehellisesti sanoen useammin se että katolisen kirkon suhde itsemurhaan on mikä on. Ja eutanasia nähdään lähinnä yhtenä itsemurhan alatyyppinä. Sanavalintana riistäminen on kuitenkin kiinnostava koska siinä korostetaan jotenkin sitä että eutanasiaa haluava olisi jokin tahdoton kohde ja uhri ; Jos tämä olisi totta, eutanasiassa ei voisi olla kyseessä itsemurha.

Onkon nähtävissä että eutanasiassa onkin itsemurha-vastustusteeman kohdalla toinenkin teema. Sellainen joka korostuu prostestanttisissa suuntauksissa. Protestantti korostaa helposti ajatukseen jossa eutanasian ottava on elävä olento ja että erityisesti haavoittuvaa ja haurasta elämää tulisi suojella. Ja tässä korostuu myös se, mikä tulee vastaan jos protestantin kanssa puhuu vakavasti Faustilaisista sopimuksista. Ihminen pelastuu armosta, ei ansiosta. Ihmisen sielun kohtalo on Jumalan armeliaisuuden käsissä. Joten se ei ole edes mikään jota ihminen itse omistaa. Ihminen ei omista sieluaan joten sitä ei voi myydä. Eutanasiaa vastustetaankin vahvasti sen vuoksi, että nähdään että elämän ja kuoleman teemat kuuluvat Jumalalle eivätkä ihmiselle.

Tässä kohden onkin sanottava että eutanasiaa ottava ei ole se jolta teknisesti riistetään mitään. Hän ei ole uhri vaan rikollinen. Rikollinen joka riistää Jumalalta. ; Tässä mielessä Jumala tietenkin voi Helvetin kanssa tehdä omaisuudelleen miten mielii. Ihmisen on turha mutista. Hän on ehkä sielunsa ja kärsii ikuisesti mutta hänelle ei kuulu omien askeleidensa ohjaaminen eikä edes oman itsensä omistaminen.

Elämä onkin luterilaisuudessa lahja. Hyvin erikoinen lahja. Useimmiten hyvin paska lahja. Jota ei saa edes palauttaa, toisin kuin ne niin monet muut epäonnistuneet lahjat jotka olisivat saaneet jäädä antamatta in first place. Jos sielu pelastuu Paratiisin iloon armosta, niin täällä maan päällä ei paratiisia nähdä. Emme joudu elämään ainakaan armosta.

Kenties tämän vuoksi itselleni oikeus itsemurhaan on aina ja kaikissa tilanteissa ihmisen perimmäisin ja tärkein oikeus. Aina. Mistä tahansa syystä. Sen jälkeen hengissäolo on todellinen ja aito statement siitä että on parempi olla ei-kuolleena. (Se ei toki tarkoita ollenkaan samaa kuin se että olisi parempi olla ei-koskaan-syntyneenäkään. Itsemurhan problematiikassa kun on kyseessä useimmiten sellaiset kysymykset jotka käsittelevät sitä että sitä on jossain välissä oltu elossa jostain muusta kuin Jumalan armosta.)

armoMURHA?

Eutanasia on osittain keskustelua sanoista. Nykyään kaikki käyttävät eutanasia -sanaa. Mutta muistan ajan jolloin eutanasian vastustajat pyrkivät puhumaan armomurhasta. Tämänlaiset termit ovat tärkeitä. Sillä vaikka käsiteanalyysi ja logiikka ei välitä muusta kuin määritelmäsisällöstä, sama ei koske suurinta osaa ihmisistä.

On kiinnostavaa miettiä onko eutanasia todellakin armoMURHA. Siinä on kiistatta jotain analogisia piirteitä; Voidaan nähdä että molemmissa kuolee joku. Ja teko on tavoitteellinen, jopa suunniteltu. Tässä mielessä termi ei ole täydellisen väärä.

Kriittinen voi sanoa että murhassa korostuu usein se, että uhri on haluton. Ja että tämä on eri tekijä kuin teon uhri. Tämä kysymys on tärkeä sillä se tuo mukaan hyvin tärkeän konseptin, autonomian ja sen rikkomisen. Murha voidaan nähdä absoluuttisena autonomian vastaisuutena. Murhaaja päättää uhrin puolesta ja tämän autonomiaa vastaan että tällä ei enää jatkossa ole autonomiaa.

Eutanasiassa onkin tätä kautta kyse siitä että kuoleminen ei riitä. Emme esimerkiksi tuomitse typerällä tavalla kuolleita "Darwin awardslaisia" postuumisti kuolemantuottamuksesta. (Heidän pankkitiliään voitaisiin veloittaa sakkorekisteriä ja vastavia postuumisti.)

Tätä kautta voidaan nähdä että osa eutanasioista on peräti vielä autonomisempia kuin mainitsemani. Jos otetaan tilanne jossa lääkäri valmistaa myrkyn jonka eutanasiapotilas juo itse, ei myrkyn tekijä tee mitään murhaa jos hän tiedottaa seurauksista joita käy jos juo sen liemen.

Tämä varmasti osittain selittää sitä miksi eutanasian puolustus keskittyy siihen että on joku itsemääräämisoikeutta haluava (1) itsemurhahenkinen (2) joku jonka omainen on kuollut tai (3) joku jolla itsellään on joku melko kaamea sairaus ja jotka korostavat valinnanvapautta ja elämänlaatua. ; Autonomia ja elämän laatu kiinnostavat.

Samalla voidaan selittää miksi eutanasian vastustus on sitä että (1) Jollakulla on uskonnollinen vakaumus jonka perusteella he haluavat päättää toisen puolesta : Se, että onko eutanasia hyvää tai pahaa moraalisesti tarkoittaa heille myös sitä että maailma saa kontrolloida tätä asiaa juridisesti. Eli jollakulla on voimaa autonomian yli ja autonomialla ei ole väliä. (2) Tai sitten niitä joista eutanasiaan suostuvat on jotenkin manipuloitu ja aivopesty siten että he haluavat "kuolla pois toisten taakkana olemisesta". Eli heidän vapaa tahtonsa kyseenalaistetaan. Jos vapaa tahto ei ole valinnan takana se ei tietenkään ole autonominen. Eli eutanasian vastustamisessa autonomian läsnäolo tai relevanssi mitätöidään ja elämää katsotaan pelkästään sen pituuden kautta.

Sokrateen kuoleman filosofinen ongelma

Kaikki tietävät Sokrateen kuoleman. Tässä kohden muistetaan ennen kaikkea oikeudenkäynnissä saatu kuolemantuomio. Usein tässä muistetaan massan tyhmyys ja muut vastaavat demokratian ongelmat. Eli vanhat äijät päättivät keskenään tuomita kaverin kuolemaan mitättömistä syistä. Tässä tarinasta halutaan tietenkin saada opetus. (Opetukset ovat tärkeitä, kts. Hannu ja Kerttu.) Kuitenkin Sokrates jätti samalla käsiimme syvän käsiteanalyyttisen ongelman ; Millä termillä hänen kuolemaansa pitää kutsua?

Epäoikeudenmukaisuus saisi monet varmasti ajattelemaan, että kyseessä olisi murha. Murha on vahva sana ja se tehdään kun ihminen kuolee toisen ihmisen toiminnan kautta niin että mukana on tahallisuutta ja suunnitelmallisuutta eikä kyseessä ole vahinko tai hairahdus.

Mutta jostain syystä emme katso vain että kuoleeko ihminen, vaan myös miten hän sen tekee. Juridisesti määrättyjä kuolemia, eli sellainen joka Sokrateelle tapahtui, on yleensä teloitus.

Mutta tilanne on mutkikkaampi. Sillä Sokrateelle annettiin paljon tilaa väistää. Hän olisi helposti voinut välttää teloitustuomion, häntä suorastaan houkuteltiin tähän suuntaan. Sokrateen selvää asioiden ohjaaminen on varmasti syynä siihen että hänen kohtaloaan kutsutaan joskus Sokrateen itsemurhaksi. Teloituksessa on selvästi niin paljon Sokrateen omaa ohjausta että syy-seurausketjuun helposti liittää mukaan jo ajatuksia siitä että Sokrateella itsellään täytyy olla jokin vastuu, ainakin niin että puhdas teloitusteema kyseenalaistuu.

Juridinen itsemurha on kuitenkin hyvin poikkeuksellinen. Itsemurha ei maistu sekään oikealta termiltä. Tässä kontekstissa voi muistaa että Sokrates oli itse asiassa hyvin vanha mies - asia joka usein tai helposti unohtuu tässä kohden - joten kenties Sokrateelle annettiin tässä eutanasiaa. (Myrkkymaljan juominen itse on muuten sekin hyvin ei-teloituksellinen mutta hyvin eutanasiahenkinen toimintatapa.)

Ehkä on kuitenkin turvallisinta sanoa että Sokrateelle tapahtui myöhäinen jälkiabortti, josta kaikki olivat yhteisesti sitä mieltä että myrkytys on jotain joka on paha asia ja joka tehdään vain olosuhteiden pakosta, mutta se oli kuitenkin tehtävä.

Keskusohjaamatonta eugeniikkaa?

Kreationisti Reijo Helttula kirjoitti tuoreesta eutanasiaan liittyvästä kansalaisaloitteesta. Samassa yhteydessä hän puhui myös abortista. Ja liitti ne nimenomaan eugeniikkaan. Tämä kysymys on hyvin kiehtova. Sillä tietyllä tasolla hän on hyvin oikeassa. Aborttia on todellakin käytetty eugeniikassa. Ja tätä on tapahtunut Suomessa. Itse asiassa Suomen lainsäädäntöä tutkimalla voidaan havaita eräs jännittävä asia. Helttula tosin tuskin pitää tästä asiasta.

On selvää että jos puhutaan rodunjalostuksesta ei ole mitään mieltä väittää että eutanasia olisi eugeniikkaa. Eugeniikka koskee pääasiassa vanhuksia ja kuolemansairaita. Tuskaiset syöpäpotilaat joilla on muutama viikko elinaikaa ja viimeisiään vetelevät mummot eivät satu olemaan niitä jotka lisääntyvät ja voisivat levittää geeninsä geenipooliin. Tältä osin lausunto siitä että eutanasia olisi eugeniikkaa lähellä on enemmän kieliopillinen siinä mielessä että eutanasia ja eugeniikka pitävät sisällään samoja kirjaimia. Muuten tuo ajatus on tietenkin mieletön ja vihjaa että kenties Helttula ei tiedä oikein mitään eutanasiasta eikä eugeniikasta. (Mutta silti pitää niiden ääneenlausumisesta. Ehkä papukaija on kuullut jossain näitä äänteitä ja matkii niitä mekaanisesti kuin keisarin konesatakieli jonka kilke ei valitettavasti koskaa pärjää ehdalle tieteen  satakielelle. )

Mutta abortissa on jotain mieltäkin. Tälläisiin on mielenkiintoista ja asiallista tarttua.

On hyvä miettiä minkälainen rooli abortilla on ollut Suomen historiassa. Voisin puhua entisaikojen kummituksista, liekkiöistä. Mutta katson kuitenkin lakia. Sillä lain käyttö ja se mihin lait perustavat norminsa on tässä hyvin oleellinen asia.

Abortti, eli sen ajan termeillä raskaudenkeskeytys, oli karkeasti sanoen laitonta aina 1950 -luvulle asti. Ensimmäinen heinäkuuta 1950 abortista tuli mahdollista. Raskaudenkeskeytykeen vaadittiin tällöin lääkärin diagnoosi siitä että äidin henki on vakavassa vaarassa. Kun abortista tehtiin laillista muissa tilanteissa, kysymys ei ollut abortin avaamisesta. Vaan siitä, että haluttiin ehkäistä ns. henkariabortteja joissa kuoli paljon naisia. Ymmärrettiin että abortin kohdalla täyskielto on vastaava kuin yrittäisi torjua viinanjuontia kieltolaeilla. (= Eihän siitä mitään tule, vaikka yritetty onkin.) Laki oli tarkoitettu nimenomaan vähentämään näitä sikiönlähdetyksiä.

1950 -luvun lain ydin oli se, että abortti oli mahdollista 16. raskausviikolle asti. Kahden lääkärin täytyi antaa abortille lääketieteellinen tai eugeeninen syy. Sosiaaliset syyt olivat sellaisia että niitä kuunneltiin mutta ne eivät yksinään voineet olla riittäviä. Toisin sanoen niiden perusteella ei saanut aborttia. Koska vanhat säännöt tunsivat lääkärien hengenvaarakriteerit, lääketieteelliset muutokset lakiin eivät olleet suuria. Eugeeniset piirteet olivatkin se asia joka muuttui tässä eniten. Tämä 1950 -luvun aborttilaki oli tavallaan korostetusti eugeeninen projekti. Ei siksi että abortista olisi tullut eugeniikkaa vaan juuri siksi että tämä eugeenisuus nousi projektissa alleviivatusti esille. Nyt voitiin karsia "perinnöllisiä taipumuksia, jotka jälkeläisissä tulisivat aiheuttamaan mielisairautta, tylsämielisyyttä, ja vaikean ruumiillisen vamman tai muun vian". Suomi oli tuolloin kristillinen maa ja tämä oli kristittyjen mieleen. (Eugeniikan takana kun on pahamainen "mikroevoluutio". Kreationistit tahtuvat unohtaakin esimerkiksi kreationismin historialle tärkeän hahmon nimeltä Tinkle. Joka oli kreationistien johtohahmo ja kova pro-eugeniikan puuhamies. Asiassa on toki enemmänkin yhteyksiä...)

Tämän lainmuutoksen yhteydessä tehtiin toinenkin säädös. Tämän tehtävänä oli saattaa ei-toivotuista raskauksista kärsivät kohtaamaan äitiyden ilot. Toisin sanoen tässä tehtiin sinänsä vastuullisesti että aborttia ei vain nähty ongelmallisena vaan ymmärrettiin että abortteja voidaan vähentää ainoastaan jos yksinhuoltajaäitejä ja vastaavia tuetaan erityisesti. Naisia ohjattiin äitiyshuoltoon.
1: Nykyään tämä on nähdäkseni abortinvastustajilta unohtunut. He vain syyllistävät abortintekijöitä ja puolustavat abortin tekemättömyyttä eettisellä jargonilla ilman käytännön toimia. Ja korostavat perinteisen perhemallin ihanuutta unohtamatta että abortti on relevantimpi jos olet yksinhuoltaja ja näin he ovat kaivamassa arvostusta ja lisäämässä häpeää yksinhuoltajaäideille. Abortin vastustajat väittävät kovasti olevansa pro life, mutta tosiasiassa he ovat moralisteja jotka huutavat ongelmaa ja syyttävät ongelmasta kärsiviä sen sijaan että ratkaisisivat sitä ongelmaa. He ovat myös usein idiootteja jotka vakavalla naamalla ilman mitään häpeää voivat julkisesti ilmoittaa että eutanasia on eugeniikkaa. Ja heidän yhtä tylsämieliset kanssatoverinsa lähinnä johdattavat tolkun ihmiset miettimään sitä vaihtoehtoa että entä jos tämä tylsämielisyys onkin todella seuraus siitä että nykyään ei enää ole käytössä 1950 -luvun eugeeninen aborttiprojekti. He ovat niin tylsämielisiä että eivät mieti yksinhuoltajuutta kuin irrallaan, sinänsä perinteisestä perhemallista poikkeavana ja siksi moitittavana asiana. He eivät kombinoi mitä tapahtuu kun näitä eri elementtejä törmäytetään keskenään. Eli he pystyvät miettimään vain yhtä dikotomiaa kerrallaan. Piikidekin pystyy parempaan. Ja miljoona kertaa nopeammin. ; No kristityt nyt kykenevät vastustamaan itsemurhaakin mutta olemaan samalla sellaisia paskapäitä että heidän kanssaan ollessaan kaikista mieluiten vetäisi itselleen kuulan kalloon...

Aborttilaki ei ollut tyhjiössä. Se liittyi sen ajan perhepolitiikkaan. Abortit nähtiin ennen kaikkea yhteiskunnallisena. Naisten jonkinasteinen velvollisuus oli lisääntyä. Kansakunnan väestönkasvu nähtiin tärkeänä asiana. Aborttien tekeminen oli tätä kautta ennen kaikkea teko jonka kohteena oli yhteiskunta. Tämä ei ollut sattumaa. Äitiysavustuslaki (1937) ja lapsettomuusvero (1937) lähestyivät samaa yhteiskunnallista ongelmaa toisella tavalla. (Äitiysavustuslaki muuten voidaan nähdä positiiviseksi eugeniikaksi. Mutta yleensä vain negatiivinen eugeniikka koetaan ongelmallisena. Geenipoolissa olevien geenien frekvenssejä voi muutella monilla eri tavoilla.) Myös perhelisälaki (1943) ja lapsilisäjärjestelmä (1948) tukivat sitä että kansakunnan lisääntyminen ja kansalaisten määrä oli halutunsuuntainen.

Tämä tilanne kuitenkin muuttui. 1967 viritettiin muutoksia edellämainittuun aborttilakiin. Muutamaa vuotta myöhemmin, tarkalleen ottaen 1.6.1970, voimaan astui liberaalimpi aborttilaki. Tässä aborttilaissa raskaudenkeskeytys muuttui henkilökohtaiseksi. Sen sai tehdä sosiaalisin syin. Esimerkiksi köyhyydestä. Tässä tilanteessa abortti ei enää vaatinut lääkäreiden eugeenista analyysiä. Itse asiassa se muuttui yksilökeskeiseksi. Tämä taas on anti-eugeenista. Sillä jos väestöä halutaan jalostaa geneettisesti aborteilla, se vaatisi keskusjohtamista. Tässä mielessä abortti oli tämän kammotun lainmuutoksen jälkeen monta astetta vähemmän eugeeninen projekti kuin se oli 1950 -luvulla.
1: Siihen jäi jäljelle lähinnä vammaisten syrjintä. Tätä on paha nähdä eugeniikkana koska vammaisten lisääntymisprosentit ovat ilman abortointiakin melkoisen pieniä. Toisin sanoen se voi olla ilkeää ihmisten surmaamista mutta se on eugeniikkaa suunnilleen saman verran ja yllättävän samoin syin kuin eutanasiakin! Tämä ei varmasti vielä hämmennä ajattelukykyistä.

Prosessimuutokssa on takana tärkeä sosiologinen kulma.

Kun aborttia tutkitaan, on Suomen aborttilainsäädännön muutosta kuvattu siten että ennen 1950 -lukua kyse oli rikosoikeudellisesta kysymyksestä. 1950 -luvulla ongelma muutettiin yhteiskunnalliseksi ja medikalisoitiin. Eli toisin sanoen abortista tuli yhteiskunnan ylhäältä ohjaamaa lääkärivaltaa jossa yksilöiden tahto oli mitätön verrattuna kansan parhaaseen. 1970 -luvun muutos taas korostaa kansalaista moraalisen päätöksen tekijänä - eli jonain joka tekee päätökset myös silloin kun hän kenties tekee pahuutta. Tässä yhteydessä puhutaan muutoksesta pluralismiin.
1: Pluralismi on btw. se ideaali jota Tapio Puolimatka väittää kannattavansa aina kun puhuu siitä miten hänellä itsellään olisi oltava enemmän kunnioitusta ja tilaa puhua mediassa, jonka hän naamioi tietenkin jollain retorisella pikkutempullaan vainotuksi olemiseksi.

Esimerkiksi uskonnonvapaus on sellaisenaan pluralistinen laki ; Kun Nyky-Suomen alueella oli jumalanpilkasta tarjolla kuolemantuomiota (vuodesta 1734), oli tämän argumentaatio juuri siinä että tällä suojeltiin yhteisöä. Pelättiin kollektiivisia rangaistuksia. Homoseksuaaleja tukevat lait aiheuttamat hurrikaaneja ja vastaavia eräiden modernienkin kristittyjen päissä, ja näiden takana on sama yhteiskunta-kollektiivin oikeudet joita puolustetaan.

Tässä mielessä onkin kuvaavaa katsoa millä asioilla näkökulmia puolustetaan ja vastustetaan. Esimerkiksi homoseksuaalien avioliittoa vastustavat argumentit ovat olleet selkeästi yhteiskunnallisia. Jopa niin-maar-muka-pluralistisen Tapio Puolimatkan lehtijutuissa kerrotaan miten Rooman valtakunta tuhoutui homosteluun. Puolimatka on huolissaan yhteiskunnan arvopohjasta ja yhteiskunnan jatkuvuudesta, vaikka aidon pluralistin tulisi antaa ihmisten päättää asioista ns. itse omalla harkinnallaan.
1: Oma harkinta kuuluu vain heille jotka vapaasti omasta halustaan kannattavat kreationismia. Mikä on kieltämättä hyvin kristillinen näkemys vapaudesta. Valitettavasti kristinusko ja vapaus eivät vain näiltä tulkintakulmiltaan ole kovin järkeviä konsepteja. Muistuttavat kolmikulmaisia ympyröitä ja kuivaa vesijauhetta josta saadaan vettä kun se...

Tässä mielessä eugeeninen kontrollivalta - esimerkiksi sallittavien perhesuhteiden säätelyn kautta - on paljon lähempänä kristittyjä moralisteja kuin mitä se on heidän haukkumiaan evolutionisteja. Mutta tietenkin kaikenlainen menee läpi sellaiseen ihmseen joka ymmärtää sosiologiasta ja yhteiskuntatieteistä ja jalostuksesta niin vähän että luulee että eutanasia on eugeniikkaa...

---

En käsitellyt tässä itsemurhaa. Siinä ei ollut tässä kontekstissa hirveästi mieltä ja järkeä. Itsemurha nähdään ongelmana eikä ratkaisuna, pääasiassa siksi että aiheesta puhuvat enimmäkseen ne jotka eivät halua sitä tehdä tai jotka eivät ole sitä kokeilleet. Eutanasia ja itsemurha ovatkin tätä kautta vähän kaksipiippuinen juttu. Bang. Bang.

Luettu - so what?

Uuden Suomen puolelle blogaaminen on tarjonnut mielenkiintoisia elämyksiä. Syynä on se, että siellä kommentteja tulee eri tavalla kuin täällä. (Osittain siksi että tämän paikan kompetenssia vaativa kommenttinegatiivinen asenne on rakennettu työllä ja vaivalla. Ja toisaalta olen rakentanut aivan tietoisesti uuden suomen puolelle ympärilleni erilaisen eetoksen. Se ei ole yhtään sen valheellisempi kuin eetokseni täälläkään. Mutta se on silti erilainen.)

Se miten tiivistäisin asian, on kontekstittomuus. Tästä saa esimakua katsomalla vapaavuoron huumoriartikkeliani. Siinä leikitään zombieilla ja Schrödingerin kissoilla ja oikeilla kissoilla. Terve ihminen voisi käsittää että jos joku puhuu siitä miten zombiearmeija rakentuu simiemme alla, niin you must be joking. Kuitenkin kommentoija näkee asian sitä kautta että olen jotain jonka hän on lokeroinut "filosofiksi". Ja tähän ihmisryhmään hänellä on selvä kanta "Maailma on täynnä filosofien höpöä fysiikasta." Mikä tarjoaa minulle la-wut -elämyksen. Kommenttiin liittyy toki aivan asiallista kvanttimekaanista kritiikkiä. Mutta konteksti ällistyttää. Miksi korjata tiedevirheitä vitsistä?

Tämä on kenties vielä ymmärrettävää. Maailmassa riittää idiootteja ja maailma on joka tapauksessa vajonnut tilaan jossa lähinnä Poen laki vallitsee. Jossain varmasti on joku hullu joka tosissaan esittää tuonlaisia ajatuksia. Minulle vitseissä on kuitenkin yleensä jokin vinksahtanut sisäinen logiikka, joten kenties joku mielenterveyspotilas jolla on filosofian harrastuneisuutta todella rakentaa jonkin samanlaatuisen ad hoc -verkoston.

Mutta asia ei jää tähän. "Asiapuolella" puheenvuorossa kirjoitin nihilismin filosofisista määritelmistä ja siitä miten sitä käytetään arjessa väärin, epäselvästi ja monella eri tavalla. (Tämä tietenkin leimaa minut "filosofiksi" monien silmissä.) Korostin että arkikäytön määritteet etäännyttävät koko asian rationaalisuudesta. Ja että se on lähinnä muuntunut joksikin jota käytetään kun halutaan pilkata vastustajaa mutta tavalla jossa ei jouduta luopumaan omasta älyllisyydestä. Sain kuitenkin kommenttiin lähteistämättömän väitteen sanan "oikeasta" merkityksestä "Nihilisti ei ehkä suhtaudu kriittisesti moraalijärjestelmiin vaan hylkää ne. Vähän kuten ateisti suhteessa agnostikkoon. Nihilisti voisi olla sellainen henkilö, joka sanoo esimerkiksi noudattavansa jotain moraalista järjestelmää mutta ei oikeasti välitä siitä lainkaan eikä toisaalta korvaa sitä millään muullakaan. Ts. ihminen, joka ei oikeasti välitä tai ota vastuuta mistään vaan ajelehtii eteenpäin väliinpitämättömänä. Myös äärimmäisessä relativismissa on nihilismiä silloin kun ei enää ajatella, että on useita "oikeita" tai "hyviä" moraalisia järjestelmiä vaan että ne kaikki ovat turhia ja hyödyttömiä tai vaikka irrationaalisia." Tässä ei tietenkään ollut muuta sanottavaa kuin "Määritteli kuka, missä, milloin? Lähteet? Nihilismi tuollaisessa käyttötavassasi ovat sitä epä-älyllisyyttä ja asenteellisuutta jonka moittiminen oli jutun keskiössä. Mutta hyvä että tulit opettamaan. Kun kommenttisi näyttää enemmän ongelman laajuuden - ja sen korjaamisen vaikeuden - demonstrointi kuin jokin jossa tulee tiukka ja näppärä määritelmä käytetylle filosofiselle termille." & "Erityiset ansiot kommentin asiayhteydestä. Enhän tässä blogauksessa yhtään käsitellyt "Nihilismi" -termin sisältöä siten kun se on asiallisesssa kontekstissa määritelty. Ja korostanut että muitakin lähestymistapoja - halpamaisia, epä-älyllisiä ja latteita - on tarjolla jättimäinen kasa, käytännössä jokaiseen mahdolliseen tarpeeseen. (Josta seuraa se epämääräisyys.)"

Ja toisaalta kun kirjoitin eutanasiasta, sen sisältönä oli argumenttianalyysi. Eli otin eutanasiaa vastustavia argumentteja, ja sen sijaan että katsoisin että ovatko nämä määritelmät oikein vai väärin, katsoin mikä tematiikka niitä yhdistää. Kirjoitin jopa itse artikkeliin disclaimerin "Toisaalta se mitä mieltä minä olen ei ole kovin tärkeää. On sen sijaan kenties tarpeellista siirtää asia niin että subjektiivinen tunteiluni voidaan käsitteellistää. Muuttaa filosofiaksi. Silloin kysymys ei ole ehkä enää siitä olenko oikeassa ja pitääkö maailman miellyttää juuri minua. Silloin kysymys on enemmän siitä minkälaisia teemoja itsemurhan (ja myös eutanasian) puolustamisessa on. Kysymys on enemmän siitä että haetaan se mistä ollaan erimielisiä. Ja tämä voi vähentää ohipuhumista. Lopputulos on enemmän käsitenalyysiä kuin kuvaus siitä miten toivoisin eutanasian toteutuvan. Tai millä ehdoin saa tehdä itsemurhan. Tai miten nämä prosessit pitäisi käytännössä järjestää jotta se olisi hyväksyttävää. Tai onko itsetuho ylipäätään oikein tai väärin. Kyse on pelkästään siitä mistä asioista ollaan samaa tai eri mieltä." Täsmensin asiaa myös kommenteissa "Ongelma on siinä että tämän tekstin ideana on olla argumenttianalyysi eikä kannanotto siitä onko eutanasia oikein tai väärin. Ideana on siis ottaa tietyn aiheen argumentit, tässä tapauksessa eutanasiaa vastustavat argumentit, ja kasata mitä yhdistäviä perusoletuksia, ominaisuuksia ja attribuutteja näillä on. (Kyse ei siis ollut edes siitä että mikä on oikea autonomisuuden määritelmä vaan tarkastelu ns. attribuuttien tasolla.) Eli löytyykö jokin teema joka yhdistää itsemurhaa ja eutanasiaa koskevia argumentteja. Nämä teemat voivat olla oikein tai väärin. Se ei ole argumenttianalyysissä tärkeää. Koska siinä ei yritetä tehdä poliittista arvokeskustelua jossa valitaan "oikea mielipide" ja sitten juntataan sitä keksimällä syitä miksi tämä valittu mielipide on oikea." Silti kommentit olivat täynnä arvokeskustelua jossa korostettiin että olisin erityisesti eutanasian puolella. "Ehkä itse haluaisit elää yhteiskunnassa jossa eutanasiaa suositellaan monenlaisissa tilanteissa, mutta tuskin olen ainoa joka ei sellaisessa halua elää." (Mikä ansaitsee kyllä jotain pisteitä kun eutanasiaa vastustava kertoo minkälaisessa yhteiskunnassa ei haluaisi elää. Mutta tämä on tietysti vain "kielivitsi" eikä sanoma.) "Olisi kummaa jos samaa ei tapahtuisi eutanasian kohdalla esim joku vaatisi eutanasiaa kun naapurin koira räksyttää tai ettei aamulla ollut kaupassa suosikki olutta." ... "Mietippä entä jos kaksivuotias pikkupoika haluaa "etutaninaa" kun sukka ei mene ensiyrittämällä jalkaan tai kun ekaluokkalainen ei keksi ratkaisua matikan pulmatehtävään (molemmissahan tapauksissa vanhemmat normaalisti tulisivat tuputtamaan optimismia lapsilleen ja kannustavat jatkamaan). Itse asiassa on tosi höhlää kun yrittämiselle tarjotaan kuolemaa nopeammaksi ja helpommaksi vaihtoehdoksi (pahinta olisi kun euta-jonot venyisivät 14-16 vuotiaiden nuorien, opiskelijoiden ja amislaisten takia)"

Tekstiä ei siis nähty arvokeskusteluteeman ohi. Ihmiset ovat ilmeisesti niin tottuneet ideologiseen arvokeskusteluun, että he eivät tiedosta muunlaisia asioita olevankaan.

Mitä demonstroin?

Ei ole ollenkaan tavatonta että ihmiset ovat hyvin asenteellisia. He mielellään tekevät asiavirheitä esimerkiksi Nietzschen filosofiassa. Ja muutenkin heittävät vastapuolen maailmankuvan sanovan sitä ja tätä. Näissä on usein hirvittävän syviä virheitä. Ja kun näistä sitten kertoo, on kommentti jotain sen tyylistä kuin "Olen itse lukenut Nietzschen kirjan". Ja tämä sitten tarkoittaa sitä että heistä asia on loppuunkäsitelty. He kyllä tietävät olevansa oikeassa ja kritiikki väärässä.

Lukeminen ja lukemisen ymmärtäminen ovat kuitenkin hyvin eri asioita. Dawkinsin "jumalharha", Nietzschen filosofia ja evoluutioteoria ovat kenties kolme väärinymmärretyintä mallia. Ne ovat sellaisia että kaikki tuntuvat tietävän mitä nämä tarkoittavat. Ja silti sisällön ja sanoman välillä on valtavia eroja. Tämä johtuu siitä että jos aiheeseen liittyviä teoksia ylipäätään on luettu - suuri osa hankkii näkemyksensä "Jumalharhasta" lukemalla vain Dawkinsia kritisoivia kirjoja sen sijaan että lukisivat itse teoksen - niin se ei tarkoita kovin paljoa. Myös nuo minun blogiteksteihin vastanneet ihmiset ovat lukeneet itse tekstin. Blogitekstini ovat kuitenkin sekä lyhyempiä että sisällöltään yksinkertaisempia että helppotajuisempia kuin vaikkapa Nietzschen mikään teos. (Hän on itse asiassa todella vaikeatajuinen kirjoittaja.) Jos jo minun blogitekstini väärinymmärretään karusti lukemisen jälkeen niin miten näiden teosten ymmärtämiseen olisi jotenkin paremmat edellytykset?

Itse asiassa väitän että Ayn Rand ja Pekka-Eric Auvinen ovat varmasti lukeneet Nietzschen kirjoja, mutta ovat tulkinneet niitä yhtä heikolla tasolla kuin mainitsemani blogiteksteihini kommentoineet ihmiset. Eli teksti on luettu mutta ei ymmärretty. Mainitsmani ihmiset eivät ole varmasti olleet idiootteja. (He ovat tosin olleet vastenmielisiä ääliöitä. Mikä on eri asia kuin idiotia, valitettavasti.) Ja ovat kenties jopa innostuneet lukemastaan. Mutta heidän tulkintansa ei vastaa Nietzschen tekstien tutkijoiden kantoja siitä mitä Nietzsche on sanonut.

Oma kantani onkin se, että on hyvä jos kirja on luettu. Koska sitten Nietzschen sanomisen merkitystä voi perustella lainauksilla kyseisistä kirjoista. Kun asia on tuttu ja materiaali hanskassa niin sitten tämän pitää olla helppoa. Kun kerran on ymmärrys ja kompentenssi hallussa. Tässä tilanteessa vaatimustaso nostetaan siihen mihin se laitetaan kun keskustellaan osaajien kanssa. Tekstiä ymmärtämätön voi tehdä vahingossa virheen. Se on ymmärrettävää. Mutta jos korostaa omaa auktoriteettiaan sanomisiin, niin sitten ei riitä se että ottaa lukukokemuksen auktoriteettiasemaksi. Auktoriteettiasema saadaan kompetenssilla ja kompentenssi demonstroituu perusteluilla, kuten sisäisellä logiikalla ja lähteistetyillä lainauksilla.

Filosofia on taito. Perusteluprosessin ohittaminen viittaamalla siihen että on lukenut teoksen viittaa siihen että ei ole ymmärretty edes sitä mitä tämä taito ylipäätään tarkoittaa. Ja tämä on hyvin loukkaavaa niille jotka ovat kuluttaneet erinäisiä satoja tai tuhansia tunteja siihen että ovat miettineet, harjoitelleet ja treenanneet asioita. Se, että ykskantainen kritiikin torppaaminen toimii tällä tavalla ei tietenkään psykologisesti yllätä. Se muistuttaa Dunning-Kruger -efektistä. Kun on riittävän huono kokee itsensä mestariksi. Ja kun ei ymmärrä omaa huonouttaan ei ymmärrä edes sitä että pelkän lukukokemuksen olemassaoloon viittaamisen sijasta pitäisi demonstroida osaaminen jotta sillä olisi mitään arvoa tai merkitystä. Koska jo tämän tiedostaminen vaatisi jonkinlaista taitoa. Ja sitä ei saa jos asenteellisesti on joskus nuorena tullut lukaistua joku kirja ja tulkittua se väärin. Ja josta ei sittemmin enää muista edes sitaatteja.

Eutanasiaa masennukseen

Iltalehdessä oli uutisoitu siitä miten 24 -vuotiaalle masennuspotilaalle on myönnetty eutanasia. "Laura kertoo belgialaismedialle kärsineensä koko elämänsä ajan itsetuhoisista ajatuksista. Masennuksen lisäksi naisella ei ole muita sairauksia, jotka olisivat eteneviä tai hengenvaarallisia. Laura on ollut hoidettavana psykiatrisessa laitoksessa 21-vuotiaasta saakka ja hän kertoo yrittäneensä aiemmin useita kertoja itsemurhaa." Uutinen on otsikoitu masennuksen kautta.

Tämä otsikointivalinta on kiinnostava. Sillä moni eutanasiaa kannattava kannattaa sitä vain somaattisiin sairauksiin. Eli fyysinen syy on se jolla saa eutanasian. Tämä on hyvin mielenkiintoinen jaottelu. Se vihjaa siihen suuntaan että mielenterveyspotilaita ei nähdä täsyinä päätäntävaltaisina ihmisinä. Eli siinä missä joku syöpä riuduttaa ruumista, eikä siksi koske ihmisen vapaaseen tahtoon tai itsemääräämisoikeuteen, mielenterveysongelma iskee mieleen eikä päätöstä tekevä ihminen ikään kuin ole oma itsensä. Tai ei ole muutoin päätäntävaltainen vaan vertautuu lapseen jolla on huoltaja joka päättää hänen puolestaan.

Tämä tematiikka itse asiassa kattaa kaiken eutanasiakeskustelun. Myös ei-masentuneiden itsemurhan.

Ossi Ojutkangas otti tämän mainitun eutanasiatapauksen käsittelyyn. Hän näkee eutanasian
1: Medikalisaationa joka on paradoksaalisessa suhteessa medikalisaatioon koska sitä tarvitaan kun lääketiede on epäonnistunut; "On erikoista, että eutanasia ikään kun "ratkaisee" masennuksen, vaikka aivan yhtä hyvin voitaisiin tulkita asia niin, että siihen turvautuminen on osoitus lääketieteen totaalisesta epäonnistumisesta kyseisen potilaan tapauksessa." Tämä on itse asiassa mielenkiintoinen kysymys. Se tosin vaatii epäonnistumisen määritelmän. Eutanasia on teknisesti ottaen jotain joka toimii. Kun ihminen juo aineen, hän kuolee ja kärsimykset päättyvät. Kysymys on siitä että onko kuoleminen epäonnistuminen? Tämä kysymys on oleellinen koska monien vaivojen hoidossa voidaan joutua vaihtamaan lääkitystä. Esimerkiksi jos vanhat antibiootit eivät ole toimineet, niin tehdään erityisiä uusia toimenpiteitä sairaalabakteerin vuoksi. Eikä tämä ole medikalisaation epäonnistuminen koska keinoja on jäljellä. Paradoksi onnistuu siis olettamalla eutanasiatilanne epäonnistumiseksi ja kuolema pahaksi epäonnistumiseksi. Valitettavasti tämä kuolemavastenmielisyys on enemmän sitä mitä pitäisi perustella jos eutanasiaa haluaa vastustaa. Tässä enemmänkin oletetaan niitä peruskysymyksiä joista pitäisi argumentoida.
2: Hän näkee sen yhteiskunnallisena luokitteluna jossa kansalaisia jaotellaan toivottaviin ja eitoivottaviin; "se johtaa ihmisten jakamiseen niihin joita rohkaistaan jatkamaan elämää ja niihin joita kannustetaan kuolemaan. Kumpaan ryhmään veikkaat vammaisten ja varsinkin kehitysvammaisten päätyvän?" Huoli on jossain määrin aiheellinen. Teoriassa esimerkiksi vanhukset ja vammaiset voivat joutua tämänlaiseen tilanteeseen. Nuori masennuspotilas kuitenkin demonstroi tätä tilaa mahdollisimman huonosti. (Ja muutenkin tämä tilanne vaatii enemmän tarkkailua, raportointia, valvontaa ja eutanasian suoritusprosessiin puuttumista kuin eutanasian täyskieltoa.) Nuori ja terve hyvä veronmaksaja suorastaan väkisinkannustetaan elämiseen. (Believe me, I know that one.) Masennuspotilaita otetaan haltuun ja vahditaan että he eivät voisi tehdä itsemurhaa. Tätä illusionaarista optimismihötöä kuunneltuaan lähinnä taatusti haluaa ampua itsensä. (Ja sen ei-faktoihin-sidottua toiveikasta optimismihötöä hönkivän kahdesti.) Itse asiassa nuori, nainen ja masennuspotilas on herättänyt kohua juuri sen takia että yleisten arvojen kannalta hän on niitä ihmisiä joita hyvinkin vahvasti kannusteaan elämään. Paheksunta on tässä kulmassa erikoista.
3: Ojutkangas liittää asian "utilitarismiin" "Kiinnostavaa tässä on se, että eutanasia esitetään ikään kuin ratkaisuna henkilön masennukseen, viimeisenä "lääkkeenä" joka ratkaisee ongelman – kärsimyksen. Mielestäni tämä on osoitus siitä kuinka länsimaat muuttuvat yhä enemmän utilitaristiseen suuntaan. Utilitarismissa keskitytään kärsimyksen vähentämiseen ja nautinnon maksimointiin." (Oikeasti tuo on hedonismia eikä utilitarismia. Utilitarismissa haetaan maksimaalista hyötyä. Ja tämä hyöty voi olla lähes mitä tahansa. Kommenteissa Ojutkangas korostaa että hän tarkoittaa Peter Singerin utilitarismia. Joten asia saa mennä, sillä tässä partikulaarissa utilitarismin kulmassa hedonistiset arvot ovat ne joita tavoitellaan.) Utilitarismissa teemana on yleinen hyöty tai maksimaalisen nautinnon tavoittelu. Utilitarismissa vähemmistö voidaan uhrata yleisen hyvän edessä.

Kaikkia Ojutkankaan mainittuja kulmia voidaan kuvata objektisoiviksi. Eutanasiaa tekevä ihminen ei ikään kuin itse tee eutanasiaa. Hän on kohde jollekin. Ihminen ei siis itse halua tehdä itsemurhaa avustetusti vaan hänet on ajettu siihen ("...vuosien sairaalahoito laitostuttaa kenet tahansa. Noissa olosuhteissa voi totisesti kuolema alkaa näyttämään houkuttelevalta vaihtoehdolta.") Tämä vaatii sitä että eutanasiaa haluavan tai sellaista tekevän autonomisuus kiistetään käytännössä täysin. He ovat vain kohteita. Eivät toimijoita. Jos he haluavat jotain tämä halu on illuusio. Tai sitten esimerkiksi masennus on vienyt itsemääräämisoikeuden ja halu on irrelevantti koska mielenterveyspotilas on ikään kuin jonkun muun holhouksen alla.

On kiinnostavaa miten Ojutkangas hieman pahastui kun mainitsin itsemääräämisoikeudesta. Hän sanoi että hän ei ottanut sitä esille. Tämä oli tietenkin kategorinen argumentin mitätöintiyritys. Mutta se nostaa esiin nimen omaan sen filosofisen teeman että miksi hän ei ole puhunut itsemääräämisoikeuden menettämisestä. Ja miksi tällä ei ole väliä. Kysymyksen siitä miksi eutanasiaa hakevan itsemääräämisoikeus ei ole relevantti kysymys.

Eutanasiakysymys on ytimeltään kysymys siitä onko eutanasian tekijä autonominen vai ei.

Kirjoitin aikaisemmin itsemurhan filosofiasta huomion. Se oli oikeastaan aika yksinkertainen. Itsemurhaa vastustavat argumentit ovat anti-individualistisia. Individualistista itsemurhan vastustusta ei voida tehdä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että jokainen itsemurhaa vastustava argumentti tekee oletuksia siitä että individualismi on tässä kohden väärä lähestymistapa. Jos siitä ei puhu ääneen, se on piilo-oletus.

Eutanasian kohdalla kyseessä ei ole individualismi vaan itsemääräämisoikeuden kieltäminen. Eutanasiaa vastustavat argumentit objektisoivat eutanasian kohteen passiiviseksi kohteeksi jota säälitään. Tämä on sen piilo-oletus. Itsemääräämisoikeudesta on siksi joko puhuttava tai sitten se on vaiettu hävettävä tosiasia jota ei haluta ottaa esille. Sillä heti jos eutanasian kohteen näkee omaa tahtoaan toteuttavana toimijana - eikä jonain tahdottomana ja avuttomana yhteiskunnan eugeniikkaprosessin kohteena - kaikki tietämäni eutanasiaa vastustavat argumentit katoavat kuin savuna ilmaan.

Eutanasiaa ei voi vastustaa ilman että vaatii että itsetuhoiselta otetaan itsemääräämisoikeus pois. Eutanasiaa vastustaessa käytännössä kategorisesti muutetaan eutanasiaa tekeviä ilman ainuttakaan poikkeusta manipuloiduiksi uhreiksi joilla ei ole edes yhtä prosenttia vapaata tahtoa. Eutanasian tekijästä tehdään näin vain objekti jolle tapahtuu jotain yhteiskunnallisia virtaumia ja johon voidaan kohdistaa sääliä. (Sitä mitä kunnon keskiluokkainen mamma tekee kun haluaa kokea ylemmyydentunnetta, sellaista joka on sallittua ja jopa ihannoitua.) Tällä näkökulmalla eutanasiasta saa toki vastenmielisen. Onko sen ihmiskuva sitten faktuaalinen ja todenmukainen? Jos vastustaa eutanasiaa kovinkaan vahvasti, niin sen täytyy olla todenmukainen. Itse pidän sitä hyvin epäuskottavana.

Siksi onkin hieman ironista että Ojutkangas yrittää mekanisoida eutanasian ihmiskohtelun korostamalla että medikalisaatio jotenkin objektisoi kohteensa. Sillä voidakseen määrätä että tuo masennuspotilas ei voi aidosti haluta tehdä itsemurhaa - mikä on aika hyvin tehty jos tapaukseen on tutustuttu vain jonkun lehtiartikkelin kautta - hän joutuu itse objektisoimaan ja olettamaan että eutanasiaa haluava ei tosiasiassa enää ole ihminen vaan on jotenkin menettänyt vapaan tahtonsa "laitostumiseen" tai muuhun vastaavaan.

Eutanasian ottamisesta

"The ideal death, I think, is what was the ideal Victorian death, you know, with your grandchildren around you, a bit of sobbing. And you say goodbye to your loved ones, making certain that one of them has been left behind to look after the shop."
(Terry Pratchett)

Terry Pratchettin kuolemasta kerrottiin uutisia. "Tieteis- ja fantasiakirjailija Terry Pratchett on kuollut. Hän kuoli kotonaan 66-vuotiaana. Kirjailija sairasti Alzheimerin tautia vuodesta 2007 lähtien." Uutisia jotka eivät olleet ennenaikaisia "Pratchett kuoli kotonaan perheensä ympäröimänä. Alzheimerin tautia sairastanut kirjailija oli 66-vuotias." Uutisissa kiinnostavaa oli se, mistä ei puhuttu ja mistä puhuttiin. "Kustantajan mukaan Pratchett kuoli alzheimerin tautiin, joka hänellä todettiin 2007."

Huomiotaherättävää oli, että uutiset eivät korostaneet eutanasiaa. Hän on nimittäin tullut tunnetuksi eutanasian puolesta käymäänsä kamppailuun. Alzheimer on ollut tässä keskustelussa tärkeänä symbolisena osana. Hän ei tavallaan ole puhunut ulkopuolisena, vaan ihmisenä jolla on konkreettinen tarve asialle. Oikeus kuolemaan oli hänelle tärkeä. Hän myös avoimesti korosti harkitsevansa eutanasiapalveluiden käyttämistä.

Ensin ajattelin että lehdistö haluaa estää aiheesta käytävää arvokeskustelua. On itse asiassa melko tyypillistä että joistain asioista vaietaan. Tämä voi olla hyväkin. Ihmisen kuoleman välineellistäminen on aina hieman likaista. Jopa silloin kun sitä tehdään sellaisten asioiden puolesta joita itse kannatan. Kuten tämä eutanasiakysymys sattuu olemaan. On aivan hyvä rauhoittaa ilmapiiri tältä osin. Onneksi bioetiikkaan keskittynyt BioEdge kertoi asian todellisen laidan. Pratchett oli kuollut täysin luonnollisesti. Eutanasiaa ei tehty.

Tämä täsmennys oli hyödyllinen koska ilman sitä olisin ihmetellyt miten hän voi kuolla niinkin suunnitellunoloisesti kuin mitä lehdistölle annetut kuvaukset ovat kertoneet. Eutanasiaan jumiutunut mieli olisi tuskin muutoin nähnyt sitä että myös pitkäaikainen sairaus tekee kuoleman suunnittelusta varsin ohjattua. Kuolemaa ei voi torjua, mutta kuolemisen puitteita ehtii rakentamaan paljon paremmin kuin takaapäintulevien luotien kohdalla.

Samalla tämä tietysti korostaa sitä miten vaikeaa ihmisen on tosiasiassa tuhota itseään edes eutanasiatilanteessa. Moni esittää että ihmiset haluaisivat kuolla harkitsemattomasti. Tämä ei kuitenkaan ole kovin uskottavaa. Elämä on kaiken kaikkiaan sen verran täynnä kärsimystä ja on muutoinkin monin paikoin sen verran onnetonta, että se että ihmiset eivät ylipäätään halua tehdä itsemurhaa vaatii selityksen. Esimerkiksi evoluutioteorian, joka korostaa että lisääntyminen ja henkiinjääminen ja niihin liittyvät eloonjäämisvaistot ovat kaiken ytimessä. Kipu ja kärsiminen ovat itsesuojelumekanismeja. Ilman tämänlaista biologista ohjelmointia moni varmasti tappaisikin itsensä.

Toki kuolintavan valinta on symbolinen. Samalla tavalla kuin puheetkin olivat symbolisia. Että aina kannattaa rämpiä ja yrittää. Toivoa ei pidä menettää koska kenties aina on mahdollisuus. Tai jos ei, niin kohtalo kuitenkin pelaa paremmin.

"Most gods throw dice, but Fate plays chess, and you don't find out til too late that he's been playing with two queens all along."
(Terry Pratchett)

Itsemurhan estämisen oikeutus

"I rather kill myself than commit suicide."
("Trisha")

Kun itsemurhan filosofia nousee puheenaiheeksi, on tällöin keskiössä yleensä itse itsemurhan aktio. Eli asiaa tavataan lähestyä siten että onko sinulla tai minulla jokin moraalinen oikeutus toteuttaa tämänlaatuinen aktio. (Jolloin voi korostua myös itsemurhan tekoprosessi. Kuten onko junan alle hyppääminen kauheaa kun siinä mennään toisen työpaikalle kuolemaan.) Asiaa voidaan kuitenkin lähestyä varsin käytännönläheisesti myös siltä kulmalta että miten on oikeudenmukaista toimia jos kohtaa jonkun joka yrittää tehdä itsemurhaa.

Ensimmäinen asia on itse asiassa koko ongelman tunnistaminen. Jos näkee jonkun ihmisen vain maassa on aivan tervettä olettaa että hän on kohdannut onnettomuuden tai hänet on ryöstetty tai pahoinpidelty. Tällöin on nimenomaan perusteltua auttaa itsemurhaa yrittänyttä. Sillä tämänlainen asia nyt on se mistä laupias samarialaisuus on tehty. Tästä saadaan ensimmäinen prinsiippi ; Itsemurhan estämisen oikeutus tulee siitä että hengen pelastaminen nähdään yleensä hyvänä asiana. Itsemurha on vähintäänkin poikkeustila joka vaatii erityistä tietoa siitä että kyseessä on todella itsemurhan haluaminen.

Toinen kulma sitten onkin hankalampi. Niiden kohdalle esimerkiksi saavat kelvata nälkälakkolaiset. Näiden kohdalla on hyvin vaikeaa nähdä onko kyseessä oikeasti edes itsemurha sanan vahvimmassa mielessä. Sillä tosiasiassa he eivät yritä itsemurhaa vaan ovat enemmänkin taivuttamassa ihmisiä tiettyyn suuntaan ja jos tätä ei totella suunnilleen tiedetyssä ja suuruusluokassaan tietyssä aikajanassa, he nääntyvät ja kuolevat pois. Eikä kukaan muu tule aktiivisesti heitä murhaamaan joten kuolema ei tavallaan ole suora seuraus kenenkään tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Nälkälakkolaiset tietävät tai heidän pitäisi tietää tämä kaikki. He tietävät tekojensa ja tekemättömyyksiensä seuraukset. Yleisesti ottaen on katsottu että nälkälakkolaisten pakkosyöttäminen on epäeettistä. Josta saadaan nyrkkisäännöksi se, että itsemurhaan puuttumisen moraalinen vaikeus tulee sitä kautta että arvostetaan ihmisten autonomiaa.

Halki, poikki ja lääkärijonoon?

Nyt käsillä on käsitepari jotka ovat ihanteita joita halutaan yleensä kannattaa. Itsemurhassa ongelmana on se, että molempia on hyvin vaikeaa noudattaa samanaikaisesti. Joku voi elää maailmassa jossa arvot priorisoidaan. Heidän ei tarvitse kuin kiistää ihmiseltä kaikki autonomisuus ja sitten jokainen on pakkovelvollinen pelastamaan muita ja pakkoruokkimaan nälkälakkolaisia. Tai jos sitten arvostaa autonomisuutta yli kaiken mutta antaa ihmisen elämän arvoksi nollan, niin itsemurhaan puuttuminen olisi suorastaan rikos.

Ongelma on kuitenkin juuri siinä että käytännössä kukaan ei napsahda noihin ääripäihin. Näin ollen vain hyvin harva vakuuttuu noista tarjotuista, sinänsä aivan logiikanmukaisista, vastauksista. (Etiikassa ei siis selvästi tyydytä se, että päättelyssä premisseistä seuraa johtopäätös.)

Onneksi tässä on kuitenkin jotain suuntaviivoja joiden avulla ongelmaa voidaan ratkaista. On nimittäin yleisesti nähty että jos ihminen muuttaa keskustellen mielipidettään, hänen vapaata tahtoaan vastaan ei rikota. Näin ollen, vaikka pitäisi itsemurhaa eettisesti kestävänä tekona, on täysin eettistä tehdä sitä mitä esimerkiksi poliisit tekevät. Eli keskustelevat ja yrittävät houkutella ihmistä olemaan tekemättä itsemurhaa. Samaan asiaan voidaan varata myös kylttejä tai fyysistä liikkumista vaikeuttavia esteitä suosituille itsemurhapaikoille ; Japanissa Aokigahara (青木ヶ原) on niin suosittu paikka itsemurhille, että se on kerännyt ympärilleen legendaa. Ja sinne on asetettu kylttejä jotka yrittävät tehdä sitä mitä poliisit tekevät. Sillä suurta aluetta on hyvin kallista ja vaikeaa ihmisvoimin valvoakaan. Että olkaa ystävällisiä älkääkä tappako itseänne, miettikää sukulaisianne ennen harakiriänne, sumimasen. Näiden toiminnan henkenä on se, että on mahdollista että ihminen muuttaa mieltään ja että tässä sitten ikään kuin autetaan. Näin elämä pelastettaisiin ilman autonomian rikkomista. Asia muuttuu sitten hankalammaksi heti jos yritetään jotenkin kahlita tai vangita itsemurhaa yrittävä. Niissä autonomia rikotaan. Ja niiden kohdalla kyseessä saattaa olla moraalisesti ongelmallinen teko.

Toisaalta jossain erikoistilanteissa itsemurhaa voidaan katsoa muilta kanteilta. Jos asia menee siihen että joku yrittää tehdä itsemurhaa tavalla jossa kuolee muita ihmisiä, kysymys astuu helposti linjalle jossa voi soveltaa utilitarismia. Yhden ihmisen autonomisuus ei auta kun tosiasiassa tämä itsemurhaaja on poistamassa monen ihmisen autonomiset päätökset ilman näiden lupaa. Sillä kuolema johtaa autonomian loppumiseen. Näin ollen odotettavissa olevien haluttomien uhrien autonomian kunnioitus voi ylittää yhden ihmisen yhtä tekoa koskevan autonomian.
1: Tätä argumenttia voi itse asiassa soveltaa liennytettynä jopa jokaiseen itsemurhaa tekevään. Sillä he tekevät yhden autonomisen aktion ja luopuvat kaikesta sen jälkeisestä autonomiastaan. Tämä tosin on implisiittisesti ateistinen, se kun vaatii/perusolettaa sitä että elämä loppuu kuolemaan. Mutta toisaalta autonomiaan kuuluu myös eri ratkaisuiden priorisointi ns. itse. Näin ollen itsemurhan arvo voidaan laittaa hirveän suureksi ja muiden autonomisten ratkaisujen arvo pieneksi ja itsemurhaajan pirulainen ei suostu kääntymään sillalta hienon analyyttistä filosofiaa sisältäneen puheen jälkeenkään. Mitä tämän tehokkaampaa ihminen muka voi tarjota hädässä olevalle ihmiselle? Käsitemasturbointia, termirunkkausta ja hiustenhalontaa parempaa keinoa ei voi olla!

Lääkäreillä asia on kuitenkin vielä hankalampi. Heillä on nimittäin usein kiire. Ja tässä kiire ei tarkoita sitä että heillä olisi lupa ajatella huonosti. Filosofisesti ajatellen kiire on jokin jonka voidaan nähdä muuttavan perusteita ; Kuvitellaan että lääkärille tulee kaksi potilasta ja hän joutuu keskittymään toiseen. Uhrit ovat muuten samanlaisia ja suunnilleen samalla tavalla vammautuneita, mutta toinen on joutunut puukotetuksi ja toinen on yrittänyt itsemurhaa. Voidaan ajatella että lääkärin on nimenomaan eettistä priorisoida siihen joka haluaa elää. Näin ollen itsemurhaa halunnut voi ikään kuin epäsuorasti ja passiivisesti kuolla tämän valinnan vuoksi. Eikä tämä olisi lääkärille moraaliseksi haitaksi. Hän ei ole ehtinyt tehdä autonomiaan puuttumista, joten hän ei ole ehtinyt pelastaa henkeä. Tämä "vähentää syyllisyysasteita" huomattavasti.

Kerran tässä vaan kuollaan, tai monesti yritetään!

Toiseen suuntaan tilanne sitten muuttuu tilanteessa jossa itsemurhan tekijä toistaa tekoaan. Tämä kertoo pitkäjänteisemmästä tavoittelusta. Kenties yhden kerran yrittäminen on vielä pikaistuksissa tehty joten voi olla tilaa pienelle epäilylle että teko oli "huomion hakemista". Luultavasti myös itsemurhan tekemisen keino, sen suunnitteluaste ja aktion tappovarmuus viittaavat siihen suuntaan että tavoite on saavutettu.

Myös toivon loppuminen voidaan nähdä tärkeäksi elementiksi. Sillä jossain tämän tien päässä tarvitaan erillinen käsite, eutanasia. Eutanasia nähdään itsemurhaa vahvemmin hyvänä kuolemana. Itsemurhassa on jo etymologisestikin paljon vahvemmin ajatus kesken lopettamisesta. Eutanasia on lähempänä sitä pelkkää lopettamista.

Lisäksi kristinusko opettaa jännittävän asian itsemurhasta. Sitä voidaan arvostaa syvästikin silloin kun se perustuu jonkinlaiseen ideologiseen uhkarohkeuteen. Marttyyrit ovat suuria sankareita jotka ovat kuolleet siksi että ovat tehneet tekoja joiden seuraukset he ovat osanneet odottaa. Näissä on toki ulkoinen toimija joka on tehnyt varsinaisen tahtoaktion ja täten puuttunut marttyyreiden autonomiaan ja tämän prosessin kautta vieneet heiltä elämän. Jeesus oli tässä kenties jopa astetta vahvempi. On hyvin vaikeaa syväluotaavaa pakottavaa eroa hänen ristinkuolemansa ja ns. suicide by copin välillä. Eli jossain jossa lainvalvojat provosoidaan tappamaan itsensä. Tätä temppua pidetään yleensä hyvin karuna, koska siinä manipuloidaan poliisin autonomiaa jotta tämä voisi tappaa sinut. Syyllisyys on tällöin melko vahvasti itsemurhan tekijän puolella, ei poliisin.

Lisäksi jos mietitään eutanasiakysymystä, siellä tulee usein esiin se että mikä on "kieroilua jolla yritetään tehdä eutanasia lääketieteen nimissä". Eli jos annetaan kipulääkitystä joka oleellisesti lyhentää elossaoloaikaa, voidaan kysyä että missä on se sekuntimäärä joka tekee tästä oireenmukaista hoitoa ja mikä taas tekee siitä eutanasiaa. Tämä keskustelu on moraalifilosofisesti hankala. Koska se tuo mukaan tupakoinnin ja viinan juomisen kaltaiset asiat. Nehän vahingoittavat ihmistä ja ne voidaan tätä kautta nähdä jotenkin äärimmäisen sikahitaina keinoina tehdä eutanasiaa. Tai niissä on vähän tätä sävyä. Henki niidenkin kohdalla tiivistyy siihen, että missä määrin on oikeutettua puuttua toisen autonomiaan jotta tämän odotettavissa olevaa omaa elämää maan päällä voidaan pitkittää erinäisiä aikoja.

Samoin sotasankarit jotka ottavat hirveitä riskejä. Puhuisitko sinä Sven Tuuvan sillalta? Yrittäisitkö keskustella vaihtoehdoista? Jos sotilas pelastaa asetoverinsa ja nämä lasketaan niin kannattaa sen jälkeen miettiä että saako sillalta hypätä itsemurhaan jos tämä on koko perheen kaapanneen kidnappaajan ehdoton vaatimus ja on hyvät syyt uskoa että tämä on heidän perimmäinen motiivinsa?

Kuolemisen pelko ja kuoleman pelko

Internetissä kiertää lehtileike jossa on "mummo gallupissa". Lausunto on "Minua ei kiinnosta tippaakaan, mitä täällä tapahtuu. Olen ollut uskossa 20 vuotta, eikä minulla ole edes kuoleman pelkoa." Tämänlaisesta lausunnosta ei tietenkään voi muuta kuin heilutella peukaloita. Siinä on eeppistä don't give a fuck -asennetta jota voi aina toivoa lisää ihmisiltä. (On hyvin vaikeaa olla stoalaisesti välittämättä sortumatta kyynisyyteen tai nihilismiin.) Samanlaista stoalaista asennetta tavataan usein deterministisissä kulttuureissa joissa ajatellaan että kohtalo on jo säädetty.

Mutta tässä kohden kysymys kuoleman pelosta on jännittävä. Mummo edustanee espanjalaisen Miguel de Unamunon tyylistä asennetta. Hän kun kuvasi elämää siten, että jos häntä ylläpitävä ruumis kuolee, ja jos tämä tarkoittaa sitä että elämä palaa absoluuttiseen tiedottomuuteen, ja jos sama koskee kaikkia ihmisiä niin kovaonninen ihmissuku on vain haamujen synkkä kulkue matkalla tyhjyydestä tyhjyyteen. Ja tällöin inhimillisyys olisi maailman epäinhimillisin asia.

Itse toki näen että tämänlainen on toiveajattelun värittämää. Maailmaa jossa murha, maailman inhimillisin asia, olisi epäinhimillistä siksi että se ei ole toivottavaa tai miellyttävää. Ihminen ei ole läpeensä hyvä, ei toki läpeensä pahakin. Ihminen on perimmiltään kaikkea. Mutta kuitenkin on oleellista tiedostaa että Erityisen Monet uskonnot tuovatkin lohtua juuri tätä kautta. Tuonpuoleisesta puhuminen ja siihen liittyvä toivo ovat kristinuskon kenties vetoavimpia myyntiartikkeleita. Kuolema halutaan muuttaa illuusioksi, ja tämä prosessi sitten tuo rohkeutta ja voimaa ihmisten elämään. Kuolemanpelko katoaa.

Tässä kohden argumentaatio on kuitenkin siitä erikoinen että se on tavallaan hyvin absurdi asia.
1: "Gallupmummonkin" lausunto kiertänee siksi että se on yllättävä eikä tyypillinen. Se on harvinaislaatuisen epic cool. Usea kuitenkin tähtää tuonpuoleisen lisäksi tämänpuoleiseen. Ja tämän seurauksena he ovat vähemmän uskomattoman mahtavia kuin "gallupmummo".
2: Ateistisiin perinteisiin kuolemanpelko on osunut vain melkoisen harvoin. Jo antiikin Epikuros esitti että jos kuolema on olemattomuutta ei siinä ole mitään pelättävää. Ei ole tuskaa eikä kärsimystä. Joten kun on kuollut ei koe mitään mitä tarvitsisi pelätä.

Dilemmoja kuolemasta.

Kuolema on siitä erikoinen asia että siihen suhtaudutaan tietyillä tavoilla. Tietyt ideologiat harjoittavat tiettyjä argumentointitapoja. Ja niissä on sellaisia huomioita että kuolemanpelosta vapautuneet jotenkin erityisesti vastustavat kuolemista kaikissa sen eri muodoissaan. Tässä on selvästi jännitteitä.

Kun katsotaan ateismikritiikkiä onkin yleistä että kuvataan että uskonto tuo lohtua ja kuolemanpelkokin katoaa. Mutta samalla selitetään että ateistin elämä on sellaista että ateistien tärkein kysymys on se että miksi he eivät tee itsemurhaa. Ja tässä Camusin kysymys muutetaan nimenomaan siihen muotoon että "miksi et vaan vedä itseäsi kiikkuun, ateisti". Vaikka Camus ei näin tarkoittanutkaan, vaan nimenomaan korosti että itsemurha on huono ratkaisu. (Toisaalta jos kuuntelee hetken näiden "sy-väl-li-li-ha-i-ses-ti i-han it-te a-jat-te-te-te-le-vi-en" juttuja hetken niin kysymys muuttuu kyllä relevantiksi. Mutta ei sillä tavalla jota kysyjä olettaa.) Ajatus on hieman omituinen jos ateismi tarkoittaisi kuolemanpelkoa. Ja että siksi esimerkiksi sodassa kaikki sotilaat kääntyvät kristityiksi eikä juoksuhaudoissa ole ateisteja.

Toisaalta sama dilemma on myös eutanasiakeskustelussa jos sitä verrataan itsemurhakeskusteluun. Itsemurhan kohdalla usein esille tuodaan argumentteja siitä miten elämä voi tulevaisuudessa tarjota paljon. Eutanasian kohdalla tämä on muuttunut melko irrelevantiksi. (Siinä on pakko vedota jo jonkinlaiseen ihmeparanemisen tapaiseen konseptiin.) On hyvin vaikeaa ymmärtää miksi itsemurhan toivoargumentti olisi vakuuttava jos sen sovelluksen heikkeneminen ei muuta asennoitumista. ; Kun sama ihminen yhtä suurella innolla taistelee itsemurhaa ja eutanasiaa vastaan on selvää että tämä toivoargumentti ei muuta heidän asennettaan. Josta ei voi päätellä muuta kuin että todelliset syyt ovat jossain muualla eivätkä he itsekään usko tuohon argumenttiinsa. Jolloin ei voi muuta kuin ihmetellä että miksi he esittävät sitä ylipäätään?

Voidaankin nähdä että kuolemisprosessi on syytä pilkkoa tarkemmin osasiin.

Terveyskeskuksissa
voi nähdä ylläolevaa
julistetta. En tiedä
onko tämä sitä paljon
puhuttua uskomushoitoa,
mutta jotenkin tähän
tarkoittamani kiteytyy
jotenkin oleellisesti...
Usein tosin kerrotaan
että vaivat paranevat
taivaassa, joten sinne
kaikki menisivät sitten
terveinä. Mutta sitten
toisaalta kummitukset
ovat sieluja mutta
usein päättömiä tai
jotenkin muutoin
yläosattomissa...

Näkisin että nämä jännitteet muuttuvat ymmärrettäviksi jos tiedostetaan että niissä itse asiassa puhutaan eri hetkissä hieman eri asioista. On ikään kuin eri asia puhua itsemurhasta prosessina kuin kuolemasta tuonpuoleisena. Yritän selventää sitä mitä tällä tarkoitan.
1: Avuksi voidaan ottaa ateistinen näkemys kuoleman pahuudesta. Thomas Nagel on korostanut että kuolema olisi paha asia sen vuoksi että ihminen saa elämässään hyviä asioita ja kuolema on este tälle. Eli välillisesti kuolemasta seuraa hyvien asioiden puutetta. Tässä mielessä kuolemanpelko voidaan saada prosessiin. Mutta se on itse asiassa menetyksen pelkoa.
2: Toisaalta eutanasiakeskustelussa on tullut vahvasti esiin se että monet ateistit eivät pidä kuolemisen prosessista. Pelkona ei olekaan kuolema vaan se että sitä edeltää helposti tuskaisuus. Jotkut ovat jopa niillä linjoilla kuin Juice Leskinen "elämä on kuolemista". Rappeutumisen ja vanhenemisen prosessit tuovat elämään kipuja ja tuskia. Eikä tämä välttämättä tee elämästä arvokasta. ; Tämä elämäntuska-eutanasiakulma voidaan nähdä jopa jonkinalaiseksi Nagelin argumentin täsmennykseksi tai lisäehdoksi. Jos elämältä ei ole odotettavissa kuin terminaalisyövän kipuja, kuolema ottaa ne pois ja se muuttuu hyväksi asiaksi. Eikä joksikin joka olisi ristiriidassa sen kanssa.

Tätä kautta voidaan huomata että ajatus kuolemasta on pilkottava osasiin. On kuolemanpelkoa ja kuolemisen pelkoa.
1: Ateistille kuolemisen pelko on ideologisen oikeaoppisuuden kannalta hyvinkin luonteva tila. Gallupmummolle ei. Uskovalle tuska on väliaikaista ja sen jälkeen seuraa tuonpuoleinen. Ja tuonpuoleistoivo auttaa puremaan hammasta kuolintuskissa niin että ei sorruta määräämään elämästä ja kuolemasta luonnottoman mekaaniseen elämän lyhentämiseen elintoimintoja väkisin ylläpitävien laitteiden off -nappulaan koskemalla.
2: Toisaalta tämä voi johtaa lisähuomioon. Ollakseen pelottava kuoleman tulee tarjota jotain päheämpää kuin tyhjiin raukeaminen. Näin ollen kuolemanpelko on nimenomaan uskontojen sarkaa. (Jos siis ajatellaan niin epäuskottavasti että ihmisten emootiot tottelevat jotain ideologista konstruktia. Mikä on kyllä absurdi oletus, mutta leikkikää mukana!) Uskovaista voi painaa ajatus Helvetistä. Tämä kertoo siitä että kuoleminen nähdään hyvinkin pelottavana.

Kokonaisuus on siitä ikävä että ateistin tietoisen kokemusmaailman kannalta kuolemanpelosta vapautuminen tarkoittaa lähinnä sitä että vapaudut illuusiosta. Kuoleminen on sen sijaan heille hyvinkin todellinen asia. Se minkä he todella elävät. He ovat todellakin kuolemalla kuolevia. Uskovainen taas vapautuu kuolemisen pelosta mutta heidän maailmassaan pitää priorisoida iäisyysasioihin, joten he vapautuvat pelosta joka koskee heidän kannaltaan irrelevantimpaa aluetta. Näin ollen sama filosofinen prosessi joka vapauttaa tietystä pelosta myös korostaa että tämä pelon osa-alue ei ole relevantti. Vaan juuri se toinen joka tehdään samoilla filosofisilla argumenteilla relevanteiksi. Tämä ei ole miellyttävä huomio.

Kenties tämä tekee gallupmummon kuolemasuhteesta siistin. Se on harvinainen ja vaikea. Harva uskovainen pystyy samaan eeppiseen mahtavuuteen kuin gallupmummo. Näkisin että ateistille tämä ei ole yhtään helpompaa. Kenties tälle tielle saa kuitenkin apuja lukemalla lisää sitaatiksi kiteytettyä hienoutta. CMX:än kysymyspalstalta. Kun siellä mieltä kaihertaa kysyjän kuolemanpelko ja siitä selviäminen, on vastaus "Mitä väliä sillä on, kuoleeko pelottomana vai paskat housussa. Ei sitä kuitenkaan pääse päättämään putoaako flyygeli päähän sunnuntaikävelyllä, vai menehtyykö satavuotiaana vanhuuden vaivoihin Sabbath Bloody Sabbath -levyn takakannen maisemissa. Ei kuoleman miettiminen ole mikään tapa elää. Olithan ennen syntymääsikin nykylaskelmien mukaan yli kolmetoista miljardia vuotta olematon. Miksi siis huolehtia jostain, josta on jo niin pitkä kokemus." Don't worky-be happy!

Päivät ennen kuolemaa

"Iltalehti" kuvasi Oulussa tapahtuneita ns. "Oulun vauvasurmien" tapahtumia (joissa surmattiin vauvoja). Tartuin tähän vastenmieliseen sosiaalipornoon lähinnä siksi että otsikossa kuvattiin "Lapset elivät päiviä ennen kuolemaansa". Oma intuitioni sanoi että tämä tarkoittaisi jotenkin sitä että teko olisi jotenkin montaa astetta pahempi kuin pelkkä hengariabortti, siis jokin jota olin tapahtuman taustaksi enemmän epäillyt. (Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun olen ollut väärässä.)

Tämän intuitioni varmasti jakaa moni. Sillä on kuitenkin hämmentäviä implikaatioita. Jos se nimittäin pitää paikkaansa, niin voidaanko minun kohdallani sanoa että "jässikkä eli vuosia ennen kuolemaansa". Ja siksi asia olisi jotenkin pahempi asia.

Tästä kulmasta abortti ja eutanasiakysymys alkavat näyttämään kummallisilta. Jos on parempi kuolla nopeasti, on eutanasia aina vain eettisempi ratkaisu. Mutta jos elämä on arvokasta ja kiduttavakin elämä on parempaa, olisi Oulun tapahtunut eettisempää kuin pelkkä hengariabortti. Molemmissa päätelmissä tuntuu intuitiivisesti olevan jotain vikaa.

Tällä on tietenkin merkitystä lähinnä niille jotka kiemurtelevat ihmetyksessä. Tämä vuosi näyttää nimittäin muotoutuneen kohdalleni jonkinlaiseksi syöpävuodeksi. Hyvin usealla lähisukulaisella ja vastaavilla perhepiirin ihmisellä on joko tunnistettu tai epäilty syöpää. He ovat olleet ikähaitariltaan hyvin vaihtelevia. Mutta yhdistävänä elementtinä on se, että he ovat elämäniloisia. Heillä olisi ilman syöpäepäilyjä ja diagnooseja varmistettua hyvää elämää. Minä taas en täällä olemisesta niin hirveästi nauti. Ja iskeekö se vitun syöpä minuun? Ei varmasti iske! Koska siitä sentään voisi seurata jotain hyvää. Se tarjoaisi kunniakkaan tien pois, sellaisen jossa ei jää jälkeen sitä syyllisyyshärdelliä mitä jostain itsemurhasta seuraa.

Oulun vauvasurmissa kuten maailmassakaan ei ole usein mitään järkeä. Enough is enough. I have had it with these motherfucking snakes on this motherfucking planet!

Itsensä tuhoava aborttiargumentti

Päivi Räsänen esitti "Talouselämä" -lehdessä että "abortin perustelu toimii itseään vastaan". Tämä on selvä väite jossa argumentti jossa perustellaan aborttia olisikin argumentti aborttia vastaan. Tämänlainen tilanne on toki hyvin mahdollinen. On hyvä katsoa mitä tämä argumentti pitää sisällään. Oleellinen argumentti voidaan tiivistää muotoon:

"Räsänen sanoo puheessaan, että aborttia perustellaan usein kauniilla ajatuksella, että jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna. Räsäsen mukaan adoptiolasten suuren kysynnän aikana tämä julistus toimii pikemminkin aborttia vastaan. "Tehokkaimpia keinoja vähentää raskauden keskeytysten tarvetta ovat myönteinen perhepolitiikka, yksinhuoltajien aseman parantaminen ja terveydenhoidon kehittäminen niin, että abortille olisi myös vaihtoehtoja. Tässä suhteessa yhteiskuntamme on ollut luvattoman veltto"

Ajatus on kiinnostava. Eikä vähiten siksi, koska siinä korostuisi esimerkiksi sellaiset puolet että jos adoptio-oikeus laajennettaisiin homoseksuaaleihin ja lesboihin, olisi tämä adoptiolasten haluttavuus kasvanut jolloin esiin nousee se, että homoseksuaalien adoptio -oikeus ja abortti ovat toisiaan vastaan hieman kilpailevia. Mutta siinä on ajatuksenpoikanen. Asia voidaan tiivistää seuraavaan muotoon:

P1: Abortti oikeutetaan sillä että lapsen tulisi saada syntyä toivottuna
P2: Adoptio oikeutetaan sillä että halutaan lasta.
J: Siispä abortille ei ole oikeutusta jos ainut syy on ajatus siitä että lapsi syntyy toivottuna.

Nähdäkseni tässä argumentissa on kuitenkin monia ongelmia.
* Mittakaavaongelma ; Ensimmäinen on se, että onko jokaiselle adoptoidulle lapselle todella haluajia. Se, että adoptiolle on halukkaita ei välttämättä tarkoita että jokaiselle aborttilapselle olisi haluaja. Kysymys on kysynnästä ja tarjonnasta.  Argumentti on relevantti, sillä "halukkuus" on yksilöiden intentiota, ei sitä että heidän määränsä olisi hirveän suuri. Tilastokeskuksen mukaan "Tilastokeskuksen mukaan Suomessa tehtiin 459 adoptointia vuonna 2013. Määrä on seitsemän pienempi kuin vuotta aiemmin. Kotimaisten adoptioiden määrä kasvoi hieman. Niiden määrä oli 292, kolmekymmentä enemmän kuin edellisenä vuonna." Kun mietitään montako aborttia tehdään Suomessa, voidaan vierailla Väestöliiton sivuilla ja saada selville että "Absoluuttiset raskaudenkeskeytysmäärät olivat nekin suurimmillaan 1970-luvulla, jolloin tehtiin jopa yli 20 000 aborttia vuosittain. Nykyisin määrä on puolet pienempi, sillä abortteja suoritetaan Suomessa suunnilleen 10 000 vuodessa." On selvää että Räsäsen argumentti iskee tähän argumenttiin suunnilleen saman verran kuin jos meille annettaisiin saavi joka kaadettaisiin kukkuroilleen vettä, sitten siitä otettaisiin ruokalusikallinen vettä pois ja selitettäisiin että nyt ämpäri olisi olennaisen tyhjä.
* Keskittymisongelma. Ongelmia saattaa tulla myös jos vauva onkin vaikka Downin syndroomainen. Tämä on merkittävä argumentti, koska - niin valitettavaa kuin se voikin olla - tämä on yksi yleisimmistä syistä aborttiin. Moni ei jostain syystä näytä haluavan synnyttää vammaista lasta, ja heidän saamisensa halukkaalle adoptoijalle ei ole mikään ilmiselvyys. On syytä muistaa että adoptoijat ovat kuitenkin syvästi mukana valintaprosessissa. Heille ei itse asiassa vain dumpata jotain satunnaista lasta. Sopivuuteen panostetaan koska tarkoituksena on juuri taata se, että lapsi olisi haluttu. Tämä argumentti on kenties pikkumainen ja pitää sisällään halveksittavaa ihmiskuvaa. Mutta se kuitenkin iskee "haluttavuuskysymykseen" joka on Räsäsen argumentin kannalta oleellinen.
* Relevanssiongelma. Abortteja itse asiassa haetaan monesta muusta syystä. Ja se millä eettisillä argumenteilla aborttia puolusteaan ei välttämättä ole juurikaan tekemistä sen kanssa miten lapsia oikeasti abortoidaan. Jo ihan osittain siksikin että jos joku argumentoi aborttia vastaan ei tarkoita että olisi itse tekemässä aborttia sen enempää kuin argumentointi aborttia vastaan tarkoittaisi että argumentoija on raskaana. Tässä avuksi voidaan ottaa Tilastokeskus. Raskaudenkeskeytykset tehdään pääasiassa erilaisista sosiaalisista syistä (90,5 %). Toiseksi yleisin syy on äidin alle 17 vuoden ikä (5,3 %). Raskaudenkeskeytys voidaan nykyisin tehdä myös ultraäänikuvauksessa todetun sikiövaurion perusteella (2,2%). Joitakin harvoja raskaudenkeskeytyksiä tehdään lääketieteellisistä syistä, toisin sanoen raskauden komplikaatioiden takia, kun äidin terveys tai henki on vaarassa (0,5 %). Toki se, että ei halua lasta on varmasti osana juuri tuon sosiaalisten syiden takana. Muttapääsyy on taloudellinen tilanne. (Ajatus siitä että abortteja tehtäisiin laiskuutta on kristittyjen propagandaa, jotain sellaista jota kuulee juuri niiltä jotka vastustavat aborttia. Heillä ei ole mitään kokemusasiantuntijuutta aiheesta eikä heillä ole edes halua samastua abortin kannattajiin koska tärkeämpää on tietysti murskata kaikki väärin uskovat ja torpata väärät mielipiteet.)

Eli kaiken kaikkiaan Räsäsen argumentissa ongelmana oli se, että se ei ollut kovin kiinnostava tai merkittävä. Se ei oikein millään tavalla katsoen ratkaise mitään aborttiin liittyviä oikeutuksia. Se yritti iskeä ilmiötä vastaan ottamalla yhden asian puolesta käytetyn argumentin, ohittamalla kaikki muut argumentit ja esittäen että kun tämä yksi asia on hoidettu ei muussakaan ole mitään järkeä. Ja tämänkin kohdan se ratkaisi niin triviaalilla tavalla että asiaa ei voi ottaa kovin vakavasti. Itse asiassa on ihmeellistä että tämänlaisia perusteluja tulisi ihmiseltä joka osaisi yhtään mitään.
1: Luultavasti Päivi Räsäsellä onkin kokemusta lähinnä siitä että hän on hakenut parhaita luupäisyyksiä tukemaan keinolla millä hyvänsä hänen omaa kantaansa. Ja jos tämä on se mitä hän on tällä kuluttelulla saanut aikaan vihjaa että sillä abortinvastustuksella ei kenties ole mitään kovin vahvaa merkitystä. Ainut syy taitaa trivialisoitua Räsäsen omaan uskontoon.

Tämä argumentti on sen verran heikko että onkin syytä uskoa että se ei kumpua logiikasta tai argumenteista tai perusteluista tai järjestä. Sen takana on asenne. Koko Räsäsen lausunto on merkittävä ja ymmärrettävä lähinnä jos se nähdään arvokeskusteluun tungettuna intressinä joka yritetään naamioida järjelliseksi ja perustelluksi. Teksti on tätä kautta ymmärrettävä uskonnon toteuttamisen, uskonnon vapauden ja uskonnosta vapautumisen kautta. Ja loput kirjoitankin sitten tästä näkökulmasta.

Suhtaudun kuitenkin varovaisen myönteisesti Räsäsen ajatukseen siitä että lääkäriltä abortti (ja eutanasia jos sen puoleen mennään) jätettäisiin vapaaehtoiseksi.
1: Varovaisesti siksi, että
     1.1: Maailmankuvan kokema isku on itse asiassa sama asia kuin henkilön kokema trauma. Ja jos katsotaan koko terveydenhuollon alaa, niin on aivan ilmiselvää että juuri tässä ammatissa törmää traumaattisiin tilanteisiin koko ajan. (Tässä suhteessa se on vähän kuin lähtisi eläintenhoitoalalle siksi että pitää eläimistä. Tässä alassa joutuu kuitenkin kohtaamaan eläinten kuolemisia, ja näille ihmisille eläimistä pitäminen on jonkinlainen haitta työssä selviämiselle.) Sitä varten on tavallisesti tarjottu työnohjausta ja terapointia. Ei sitä että työt saisi jättää tekemättä. Lääketieteen kohdalla pääasia on se, että lääkäri ei ole Jumala, vaan nimenomaan Orja. (Koska palkka.) Terveydenhuolto on potilaita varten. (Vaikka toki moni lääkäri käyttää omaa alaansa myös egonsa ja erinomaisuutensa korostamiseen.) Nähdäkseni hoitohenkilökuntaa häiriinnyttävissä tilanteissa ei asiaa ohiteta sillä että kauhistellaan sitä miten kauheaa on kun lääkärit joutuvat näkemään tämänlaisia tilanteita. Yleensä huomio kiinnitetään potilaan tuskan helpottamiseen. Sitä tuskin katsottaisiin hyvällä jos Jehovantodistajakirurgi kieltäytyisi antamasta tarvittaessa verensiirtoja potilailleen.
     1.2: Lääkärivala, se johon yleensä vedotaan innolla eutanasiassa ja muussa vastaavissa tilanteissa, pitää sisällään erikoisen lausuman. Lääkärinvalassa on kohta: "Kunnioitan potilaani tahtoa." Jos vakaumus rikkoo tätä kohtaan, vakaumus rikkoo hippokrateen valaa. Ja eutanasiakeskustelussa olen oppinut että jos lääkäri argumentoi eutanasian laillistamisen puolesta, niin lääkärivalan hokemat "älä vahingoita" -kohdasta on ristiriidassa eutanasian kanssa ja siksi eutanasia-asian ajaminenkin tekee kelvottomaksi lääkäriksi, henkilöksi jolta pitäisi ottaa lääkäriluvat pois. So there.
     1.3: On omituista vedota omantunnonvapauteen. Sillä tosiasiassa tässä on tilanne jossa uskonto vaikuttaa potilaaseen. Uskonnonvapaus koskee ihmisen lupaa ajatella ja uskoa tietyllä tavalla. Ja abortti on yksi esimerkki siitä miten uskonnollisen vakaumuksen sovelluskohde ei ole uskovainen ihminen itse, vaan nimenomaan jotain joka vaikuttaa muihin ihmisiin. (Jos luja vakaumus on että aborttia ei saa tehdä, ei ole sellaista ottamassa.) Uskonnonvapauden kannalta voidaan nähdä että osallistuttamisen sijaan on olemassa vaihtoehto joka koskee nimenomaan vapautta valita. Jos ei abortteja halua suorittaa, sitten täytyy hakeutua työpaikkaan, jossa niitä ei tehdä. Tämä on ko. työntekijän ongelma, ei työnantajan tai potilaan ongelma.
2: Se, miksi suhtaudun valinnanvapauteen positiivisesti perustuu siihen, että tämä ongelma on kierrettävissä. Kun mietitään perimmiltään sitä miten hoitohenkilöstön mahdollisuus kieltäytyä toimenpiteestä vaikuttaa aborttien tekoon, niin karkeasti sanoen se tarkoittaa sitä, että jotkut joutuvat tekemään enemmän abortteja. On toki ikävää että ei voi valmistua gynegologiksi, joka siis tekee muutakin kuin aborttiin sidottuja asioita, vain siksi että vastustaa aborttia. Jatoki tämä on vaihtoehto. Jos työ vaatii jotain jota vastaan oma vakaumus sotii, voinen huomauttaa että vilpittömän mielen määritelmä on että "ei tiennyt eikä pitänytkään tietää". Ja tässä asiassa abortin yhteys tiettyihin aloihin on niin tunnettu asia, että on aivan turhaa teeskennellä vilpitöntä ja selittää että "voi kun en voikaan". Uskonnonvapaus ja vakaumuksen tekemät rajoitteet vaikeuttavat elämää, mutta tämä on uskonnon ongelma ei jotain joka kertoisi että muiden pitäisi joustaa pätkääkään.
     2.1: Mutta silti olisi aivan perusteltua joustaa siinä määrin että jos joku tekee enemmän töitä, hänelle annetaan enemmän palkkaa. Ja jos joku tekee vähemmän töitä, hänelle maksetaan vähemmän palkkaa. (Se onkin vain reilua.)
     2.2: Jossain pienillä paikkakunnilla voi lisäksi olla ongelmia kun jokainen lääkäri saattaa olla asenteellsesti abortintekoa vastaan. Tässä tilanteessa ratkaisuksi voisi kuitenkin ehdottaa kiintiötä. Olisi siis vaatimus että jokaisessa työvuorossa olisi sellainen lääkäri jolla ei ole aborttia vastaan torjuvaa asennetta. Ja jos lääkärilaitos ei tätä kykenisi tarjoamaan ja siellä silti "tehtäisiin abortteja", niin kyseinen paikka pitäisi sitten vain laittaa kiinni ns. "kusetuksesta" jossa luvataan asiaan lain säätämiä palveluja joita sieltä ei sitten saadakaan. (Asia on tavallaan juuri näin yksinkertainen.)