Puoliksi takana

Täytin eilen 35 vuotta. Tiedostin tämän koska facebookin nimipäiväkalenterin avulla moni minulle hieman tuntemattomampikin ihminen lähetti seinälleni viestintää joissa tuntui toistuvan fortuna, etunimeni ja vanhenemiseni. Osa haki sen varmaan facebookin päivityksistä ja osa hieman vastaavasta, joskin tallennukseltaan erehtyväisemmästä, sisemmästä muistista.

Sain lahjaksi uuden tietokoneen. Sen jonka olisin tarvinnut jo silloin kun Anttila meni konkurssiin. (Maksoimme, emme saanet. Anttila antaa laskun, Anttila ottaa tulotasoon nähden merkittävän arvoisen kannettavan tietokoneen, tuntemattomia ovat Anttilan tiet.) Sen päivittämiseen meni tiettävästi noin 6 tuntia. (Kiitos windows 10!" Kiitetty on Windows 10 nimi!) Eroottisin koskaan elämäni syntymäpäivä. (Mad Man -episodin aikana lataus prosentit saattoivat nousta 10%sta 17%!!!! Ilmassa oli puhdasta ekstaasia!)

Kone oli uutena ostettu. Sen kanssa toimiminen on ollut ällistyttävää. Edellinen "matolaatikkoni" (se oli koneen nimi, vaihdettu suoraan kovalevyn nimeksi) oli itsellä viitisen vuotta. Ja sen hankin Martoilta, käytettynä. Kun marttaseura kokee tietotekniikan vanhentuneeksi, minä otan sen käyttöön kuin uuden pelin. Pitkäksi aikaa. Tällä uudella koneella voi katsoa esimerkiksi areenalta videoita ilman että tietokone kaatuu.. Minkälaiset mahdollisuudet syvään tiedostumiseen ja entistä graafisempaan poroon minulle avautuikaan!? (Olen porografian suuri ystävä. Tarkat kuvat antavat mahdollisuuden zoomata pikseleitä syvälle. Jokainen sarvenpätkä, karva ja täi näkyy uhkean poron pinnasta.)

Hyvä lahja. Asiat toimivat, kunhan ovat ensin latautuneet. (Windowsilla asioiden käynnistyminen vie kauemmin kuin linuxilla.) Syytän laitetta kuitenkin modernista teknologiuudesta, joka on luonnollisesti synti. Jatkossa odotettavissa ainakin muutama vuosi räyhäämistä perinteisellä mallilla mutta nopeammilla tehoilla. Kaiken kaikkiaan on hyvä olla 35. Kari Hotakaista mukaillen; Aika on jo ajanut ohi, mutta toisaalta ei ole vielä varmuuden vuoksi peruuttanut päälle.

Jumala haluaa opettaa sinut partitioimaan ja formatoimaan flashmuisteja

Uskonjulistamisen keinot ovat monet. Entinen miekkailunopettajani Guy Windsor oli ostanut Emtec 64GB -flashmuistin jossa oli täytteenä 6GB kristillistä julistusmateriaalia. (Esimerkiksi videon "The Story of Ruth" ja tekstitiedostija "TIME ALONE W GOD") Sellaista jota ei vieläpä voinut poistaa normaalilla delete -komennolla ja muilla vastaavilla. Toisin sanoen tässä oli leikitty "syvemmälä datlla" ja tätä kautta viety aika paljon muistitilaa ja tehty tämä tavalla jossa muistitilaa ei voi ottaa uusiokäyttöön vaan kristillinen propaganda menee mukaan kaikkialle mihin tämän flashmuistin kanssa sitten meneekin.

Keinot ja kekseliäisyys tämänlaisten takana on usein hämmentävää. Vielä hämmentävämpää on tietenkin se, että tämänlaisten temppujen harjoittaja todella kuvittelee tämänlaisen lisäävän heidän suosiotaan. Tosin vaikuttaakin kovasti siltä että valtaosalle niistä kristityistä joille julistaminen maistuu, tuntuu näkökulmana olevan se että asioiden sanominen on tärkeämpää kuin se että se myös menee perille.

Jopa Jack Chickiä pidetään julistuksellisena menestyksenä koska joku on tämän kautta kääntynyt. Mikä on hauskaa kun huomioi sen että jos julistusmateriaalia levitetään massana niin vaikka sen vaikutus olisi vain yksi käännynnäinen sadasta tuhannesta, sitä kautta saadaan käännynnäisiä pelkästään sillä että yritetään riittävän monta kertaa. Ja samalla unohdetaan että aika moni ihminen vieraantuu kristinuskosta samailsella Jack Chick -materiaalilla.

Jos sananlevitys tehtäisiin sellaisella tavalla joka huomioi yleisönsä se olisi huomattavasti vähemmän ärsyttävää. Tämä tosin johtaisi siihen että kristityt eivät saisi kokea olevansa sorrettuja. (Heidän mielensä toimii aika usein siten että jo yritys kiertää deleetiosuojaus ja yritys poistaa flashmuistista kristillistä propagandaa sama kuin halu sensuroida kristinuskoa...) Moni kristitty onkin tässä suhteessa vähän kuin palomies joka sytyttelee paloja voidakseen tuntea olonsa tärkeäksi ja tarvituksi. He eivät toki ehkä teknisesti halua että heitä kohdellaan ilkeästi mutta he kyllä samalla jotenkin tarvitsevat tätä elämäänsä ja hakeutuvat tilanteisiin joissa heille käy näin.

Tämänlaatuinen on toki jotenkin tyypillistä kaikille moralisteille, kukkahattutädeille ja "social justice warrioreille". Ja tämä on syy katsoa toimintaa eikä vain sitä mitä tämän toiminnan sanotaan tarkoittavan tai edustavan. Ideologinen tausta ja pinnallinen motiivi ei ole kaikki. Ei tämänlaisia flasheja tehtaileva kristitty selvästi mieti sitä että hän saa pelastettua ihmisiä, vaan että hän saa huutaa sanomaansa.

Japanilainen ratkaisutapa

Japanissa oli, aikana jolloin maa oli pikku hiljaa avautumassa ja esimerkiksi tuliaseita alkoi jossain määrin olemaan liikenteessä, turvallisuudesta vastaavia poliisien ja palovahtien yhdistelmiä. He kulkivat tiimeissä. Tiimi koostui yhdestä samuraityylisestä henkilöstä ja muutamasta vahvemmin palovartijatyylisestä henkilöstä.

Tiimillä oli käytössään myös tikkaat. Tikkaita tarvittiin pääasiassa siksi, että parin kerroksen korkuisten talojen katoille päästiin sammuttamaan tulta ja purkamaan kattolevyjä niin että tulipalo ei pääsisi leviämään. Tikkaiden käyttöön tosin opetettiin muutakin. Esimerkiksi opetettiin miten tikkaiden avulla voitaisiin ottaa kiinni ja hallita vaikka joku joka pitää ottaa tappaamatta kiinni.

Mistä päästään siihen samuraityyppiin. Hän saattoi olla aseistautunut jopa keihäällä. Häntä ei käytetty normaaliin painimiseen, hallintaan ja nonletaaliin toimintaan. Vasta kun joku tulkittiin niin vaaralliseksi että hänet täytyi tappaa, otettiin hänet käyttöön.

Järjestelmä on tietenkin elitistinen eikä työ jakaudu kovin tasaisesti. Kuitenkin hieman vastaavaa järjestelmää käytetään IT -alalla. Siellä tavataan rakentaa tiimejä jotka koostuvat incident managementistä ja problem managementista. Incident managementissa on kysymys mekaanisesta toiminnasta. Buutataan koneita ja tehdään purkkavirityksiä tai hoidetaan puuduttavia helppoja ja tavallisimpia ongelmia. Jos ongelman toistumisen riskit ovat suurtet tai se on erityisen vaikea, konsultoidaan problem managementia.

Nykyajan poliisikin tosin tavallaan tuntee samurain. Poliisin työ on enimmäkseen samanlaista kuin palovartijan. Mutta heillä on silti käytössään poliisin virka-ase.

Kuinka internet loi natsitekoälyn?

Microsoft on tietotekninen yritys jota on syytetty paljosta. Windows -käyttöjärjestelmä on saanut omistautuneita kriitikoita. (Itsekin käytän Linuxia.) Joskus tulee mieleen että syynä kaatumiseen, blue screen of deathiin ja muuhun on se, että he tekevät kohtuullisen monimutkaisia asioita. Tähän tuhon tematiikkaan sopii "natsitekoäly". "Microsoft on joutunut poistamaan käytöstä uuden tekoälyyn perustuvan chatbotin, kun Twitter-käyttäjät käyttivät bottia hyväkseen ja opettivat sen lausumaan rasistisia, seksistisiä ja muita loukkaavia kommentteja."

En ollut yllättynyt tästä monissa lehdissä uutisoituun tapahtumaan. olin huvittunut. Huvittunut siitä että tämä algoritmi on jotain josta voidaan rakentaa vitsejä Turingin testin läpäisystä.. (Kone kytkeytyi internettiin ja alkoi mouhottamaan kuin pahin oikeistokonservatiivikristitty. Ja juuri samoin twistein.. "A day after Microsoft introduced an innocent Artificial Intelligence chat robot to Twitter it has had to delete it after it transformed into an evil Hitler-loving, incestual sex-promoting, 'Bush did 9/11'-proclaiming robot.") Näin tapahtumassa vahvan väistämättömyyden hengen.

Mutta dualistinen "hengetön kone" ja "ihmisen hallinnan ulkopuolella oleva sattuma" -metafora tuntuivat leimaavan muuta keskustelua.

Toki tämä nousi myös keskusteluihin. "Takkirauta" -blogissa asiasta kirjoitettiin tavalla joka on varmasti maallikko-tavallinen. "Nokkelimmat lukijat yhdistivät tämänkertaisen masuuninlaskun otsikon trooppiin AI is Crapshoot, ts. tekoäly on crapsin pelaamista. Ja tämä trooppi - eli että tekoäly on täydellistä uhkapeliä, nopanheittoa jossa voi käydä miten tahansa ja jossa on hirveät mahdollisuudet saada aikaan todella kamala ja tuhoisa lopputulos, josta ei ole mitään takeita ja jossa voi hävitä paljon." Tämä ei mielestäni kuvaa tätä tilannetta. Mikä ei toki yllätä koska crapshoot -sanontakin on tarinankerrontaa koskeva. "Whenever an Artificial Intelligence (A.I.) is introduced in a story, there is a very good chance that it will, for whatever reason, become evil and attempt to Turn Against Its Masters, Crush. Kill. Destroy! All Humans, and/or Take Over the World." Ja tarinoissa tilanne on hieman vääristynty verrattuna tosielämään. Tosielämän kohdalla ns. yleisen tekoälyn vaarat ovat hyvin toisenlaisia kuin tarinoissa. Ja crapshoot -vertaus tuokin mieleen tekoälystä oikein mitään osaamattomien ihmisten viittaukset Asimovin robotiikan perussääntöihin kuin ne olisivat jokin oikea asia ja jopa perusasia.

Tämän voi toki vielä katsoa sormien läpi. Mutta esiin nostettiin toinenkin asia. "Näin se käy. Kun älykkyys ja logiikka yhdistetään elottomassa olennossa jolla ei ole mitään käsityksiä etiikasta, sosiaalisuudesta saati tolkusta, lopputulos on täydellistä nopanheittoa. Siinä voi käydä ihan miten tahansa." Toki lausunto tarjoaa tilaa isolle kasalle nastivastaisia vitsejä. (Kun kylmä rikostilasto syötetään olentoon jolla ei ole mitään käsitystä etiikasta, sosiaalisuudesta tai tolkusta lopputulos on nopanheittoa jossa voi syntyä VOK -polttopullonheittelijöitä.) Mutta sen takana on erikoinen ja essentiaalinen ajatus siitä että etiikka olisi jotain metafyysistä tai ainakin ei-fyysistä. Tämänlainen kuvaus on enemmän dualististen asenteiden levittämistä kuin mikään tosiasia. (Sulussa olevan vitsin tapaiset ovat vähän kuin ne jutut siitä autistisesta kaveristani joka ei läpäissyt Turingin testiä. Sinänsä totta, mutta kertoo enemmän siitä mitä itse valittu näkökulma tekee, ei tee ja merkitsee...)

Itse asiassa jos minulta kysytään ottaisin Microsoftin katastrofitekoälyn "vaikutuksille alttiina olemisen" enemmänkin kuin sen että se noudattaisi jotain kylmää kalkyyliä. Tässä on katsottava miten tekoäly toimii.

Microsoftin ohjelma perustui oppimiseen.

Se oli tässä mielessä huomattavasti fiksummin lähestyvä algoritmi kuin "Eugene Goostman". Se yritti lähestyä keskustelua ja tätä kautta se lähenteli suurelle yleisöllekin tutun Turingin testin aiheita. Oppiminen on hyvä määritellä. Karkeasti ottaen kysymys on jotain jossa lähestytään sellaisia kryptisiltä kuulostavia sanoja kuin "neuroverkko". Ytimessä on oikeastaan lähinnä sellainen asia kuin "data mining". Eli miten suuresta data-aineistosta kaivetaan "datan itsensä ehdoilla" tietoja.

Klassisesti tekoälyjen haasteena on ollut se, että ne sisältävät lajittelualgoritmeja. Näissä on yleensä jokin ennalta ohjelmoitu ohje jonka mukaan ne lajittelevat asioita. Katsotaan sellaisten käsitteiden taakse kuin "supervised learning", "unsupervised learning" (on myös "semi supervised learning" joka hakee vastauksia molemmista).

Kun tekoäly lähestyy dataa, on yleensä jokin aineisto ja siitä halutaan ulos informaatiota. Takana on jonkinlainen käsittely, järjestely, luokittelu tai mallintaminen.
1: Unsupervised learning tapahtuu tilanteissa joissa käsillä on dataa. Mutta kenelläkään ei ole "oikeaa vastausta". Toisin sanoen data-aineistossa on yksiköitä ja näiden ominaisuuksia. Mutta tiedossa ei ole mitä kategorioita nämä ominaisuudet edustavat ja mihin ne on luokiteltava. Ominaisuuksien relevanssit ja toisiinsa liittymiset eivät ole kerrottuja. Yleensä tässä algoritmi ottaa ensin jonkin datapisteen. Ja sitten se ottaa muita ja katsoo ovatko ne samanlaisia tai erilaisia. Ja millä tavoin. Tämä voidaan asettaa kauaskin, kohdaksi B. Kolmas datapiste voi olla lähempänä A:ta kuin B:tä. Tai sitten A ja B ovatkin samanlaisempia kun tämä C on erilaisempi. Näin syntyy klustereita. Syntyy ryhmiä. Lopputuloksista on yleensä paha sanoa ovatko ne relevantteja. Ne lähinnä kuvaavat aineistoa jostain näkökulmasta. Ongelmana on usein sekin että algoritmille täytyy kertoa montaako luokkaa tavoitellaan. Silti tässä on mukana "sattumaelementti" siinä mielessä että data järjestäytyy "sinänsä varsin deterministisesti" sitten kun näkökulma on valikoitunut. Mutta tämä näkökulman valinta on jotain jossa on joustoa johon on helppoa nähdä "sattuman käsi".
2: Supervised learning on sitä että on jotain vastauksia. Ja näin datasta voidaan oppia jotain. Tämä on neuroverkkojen tyyli oppia. Joku on sanonut että "nämä aineistot kuuluvat ryhmään A ja nämä eivät". Ja algoritmi tätä kautta katsoo ominaisuuksia ja katsoo millä tavalla nämä annetut vastaukset on ymmärrettävissä. Toisin sanoen ominaisuuksien relevanssi ja ominaisuuksien yhteisvaikutusten arvo haetaan siitä että tiedetään ominaisuudet ja mikä on tavoitetulos mutta ei ole "kunnon määritelmää miksi näin on". Tämä voi johtaa liian hyvin tehtyihin vastauksiin jotka eivät jousta uusien aineistojen kanssa. Algoritmi voi tunkea uudenlaisen aineiston satunnaisesti tai kaatua. Unsupervised learning ei ole herkkä tämänlaiselle kaatumiselle. Merkittävää on että tämä on ohjattua ja ohjautuvaa. Nopanpeluulla on hyvin vähän asian kanssa tekemistä.

Oleellista on tajuta että Microsoftin algoritmi on lähempänä "supervised learningia" kuin "unsupervised learningia". Tähän syötetään data-aineistoa jossa on luokitelmia jotka "ovat keskustelua" ja "eivät ole keskustelua". (Sen omat palautteet saavat vähintään arviointia. Ja siihen syötetty keskustelu luokitellaan kenties automaattisestikin "keskustelulliseksi" jotta on maali jota tavoitella.) Algoritmi hakee mitä piirteitä keskustelussa toistuu ja tätä kautta se oppii mitkä asiat liittyvät yhteen. Tekstissä on muuttujia kuten sanoja. Ja keskusteluneuroverkko oppii muuttujien epälineaariset riippuvuussuhteet suoraan havaintoaineistosta. Lopputulos tälläisessä ei ole moraaliton tai amoraalinen. Se on aina yhtä eettinen kuin siihen syötetty materiaali. Siksi algoritmille ylipäätään voidaan opettaa makaaberilla hirtehishenkisellä asenteella pahuutta. Pahuus on ohjelmoitavissa aivan kuten hyvyyskin. Ne ovat vain asiayhteyksiä. Voidaankin sanoa että Microsoftin algoritmin ongelma oli hyvin tiukka vaikutuksille alttiina oleminen. Algoritmi on jossain määrin samanlainen kuin "täysin avomielinen ja täysin vietävissä oleva" tyyppi joka uskoo mitä tahansa hänen lähteensä hänelle syöttävät.

Tämän rinnastus taas on jotain joka huutaa natsianalogiaa. Olen hieman tympääntynyt että natsiutta lähestytään tyhmyyden kautta. Kenties pitääkin lähestyä siten että he mallintavat etiikkaansa liiaksi tiettyjen vaikutteiden kautta. Prosessissa ei ole älyttömyyttä eikä satunnaisuutta. Supervised learning ei ole crapsinpeluuta.

Yleisestä tekoälystä

Kun katsotaan tekoälyn kehitystä, voidaan karkeasti ottaen sanoa että nykyinen teknologia tekee kaikkea sellaista jota kuvattiin minun opiskeluaikanani - josta ei ole niin kauaa aikaa - haasteina.

Toki jossain määrin voidaan yhä sanoa että tekoälyn ja ihmisälyn erottaa toisistaan muun muassa siitä että siinä missä matematiikka ja logiikka ovat koneelle helppoja ja ihmisille vaikeita, on esimerkiksi käveleminen ja kasvojen hahmottaminen koneille vaikeaa mutta ihmisille helppoa. Ja tätä kautta selittyy miksi supertietokoneet pärjäsivät shakin maailmanmestarille, mutta eivät kyenneet tunnistamaan ihmisten puheesta lauseita.

Mutta suurempi kysymys on yhä enemmän siinä että tekoäly kykenee suoriutumaan jostain hyvin spesifistä tehtävästä - kuten vaikka "jeopardyssa" pärjäämisessä - ihmistä paremmin. Kuitenkaan Watson tai muut superälyt eivät pärjää monessa tehtävässä. Jos "jeopardy" -algoritmi laitetaan tekemään jotain muuta, kuten vaikka tekemään ruokaa, siitä ei tule mitään. Tähän spesifiin tilanteeseen tarvittaisiin toinen mutkikas algoritmi ja sen pyörittämä uudenlainen robotti. Ihminen taas suorittaa kaikenlaisia asioita.

On toki mahdollista, teoriassa mahdollista, että ihmisen yleinen toiminta johtuu siitä että olisimme täynnä, tupaten tungettuja, täyteen erialisia spesifiä yksittäisiä algoritmeja. Ja jossain määrin näin varmasti onkin. Meillä on spesifejä lajityypillisiä refleksejä jotka ovat kaavamaisia. (Eivätkä aina edes funktionaalisia ; Miekkailussakin suuri osa työstä on sitä että opetellaan ei-optimaalisia synnynnäisiä refleksejä pois.) Mutta kuitenkin on tilaa ajatukselle ns. yleisestä tekoälystä.

Ja tämä onkin sitten haaste.

Olemme jossain määrin rajoittuneet tiettyjen spesifien suoritteiden toistamiseen. Kenties tämä johtuu siitä että ihmisillä on tapa hakea epäanalogioita ja tehdä tämä tarkastelemalla yksittäisiä atribuutteja. (Näin esimerkiksi ihmisen katsotaan eroavan eläimistä joidenkin tiettyjen piirteiden vuoksi.) Siksi on noussut esimerkiksi ajatus Turingin testistä joka on siitä hankala että teoriassa se voidaan läpäistä spesifillä algoritmilla - tarkalleen ottaen selviämällä keskustelusta.

Toisaalta Turingin testin läpäisystä voi tehdä hirveän vaikeaa sillä että kysyjä on hyvin ovela ja tekee keskustelusta välineen jolla mitataan monesta erilaisesta tehtävästä selviämistä. Katsotaan selviääkö kone yleistiedosta, urheilutriviasta, tietoteknisestä ohjelmoinnista ja ruuanlaittokeskustelusta. (Ja jos selviää, voidaan arvata että kyseessä on robotti.) Tällöin testi lähestyy yleistä älykkyyttä. Mutta yleensä tätä ei tehdä ja tosiasiassa tämä demonstroi että jako "yleiseen" ja "spesifiin" jaotteluun ei ole käynyt aikanaan mielessä edes Alan Turingilla.

Antropomorfismia

Ensimmäinen haaste koskee itse asiassa sitä mitä tämänlaisesta tekoälystä tulee mieleen. ; Ensimmäinen haaste on antropomorfismi. Jos lähestyy ihmismieltä naturalistisesti - kuten minä - on luontevaa puhua yleisen tekoälyn kohdalla ihmismäisistä piirteistä. Ja miettiä tarjoaako digitaalinen tekoäly jonkinlaisen analogin tähän. (Rehellisesti sanoen : Ei kovin kummoista.)

Tämä näkyy vahvasti sitä miten elokuvat käsittelevät vaikka singulariteettia eli tilannetta jossa tekoäly on vahvempi kuin ihmiskunta. Tekoälylle kuvitellaan usein ihmismäinen tietoisuus ja oman itsen selviytymiseen keskittyvät motiivit. Tavoitteita haetaan ihmismäisillä taistelijaroboteilla. Tosiasiassa taistelijarobotit olisivat parempia jonkin toisen mallisina. Tekoäly voisi ladata niihin ties minkä määrän raajoja ja varmistaa että ne ovat kestäviä ja että niillä on hyvä tasapaino. (Kahdella jalalla kävely ei ole vakainta mahdollista.)

Vertaus onkin tässä mielessä jotakuinkin sama kuin mitä on "sivistymättömien pakanoiden" pariin liitetty stereotypia jossa lentokone on "rautalintu". On selvää miksi vertaus syntyy. Mutta se voi johtaa mielikuvia aivan väärään suuntaan. ; Esimerkiksi nykyisessä sodankäynnissä lentokoneet eivät ole samanlaisia kuin linnut. Ne eivät hyökkäile ihmisten niskaan korkealta syöksyen. Niissä ei ole kiinni raapivia taisteluosia joiden avulla ne nostavat sotilaita taivaisiin ja pudottavat sitten. Sen sijaan ne lentävät korkealla ja pudottavat pommeja, ampuvat konetulta ja tekevät tiedustelua. Ajatus rautalinnusta veisi "pakanat" väärälle ajattelupolulle. Ja modernilla ihmisellä on käynyt tuhotekoälyjen kohdalla vähän sama asia.

Tämä ei toki ole tavatonta. Onhan jopa Jumala käsitetty mahtavaksi tietoisuudeksi joka ylittää ihmisen järjen. Ja jopa tämä hahmo läpitungetaan normielämässä täyteen ihmismäisiä piirteitä. Jopa "Jumala on rakkaus" on sidonta ihmismäiseen tietoisuuteen. Ei siis ihme jos tämä tehdään koneilla jotka sentään ovat ihmisten tekemiä ja sitä kautta varmasti jossain määrin heijastavat ihmismäistä tietoisuutta.

Mutta.

Tosiasiassa singulariteetti ei välttämättä ole tietoinen. Ja vaikka olisi sillä ei ole välttämättä mitään kiinnostusta aggressioon tai itsesuojeluun. Syynä on se, että tekoäly voi nojata aivan erilaisiin periaatteisiin. On hyvä tiedostaa että yleisiä algoritmeja - vaikka niitä ei osata ohjelmoida - tiedetään olevan monenlaisia.

Voidaan ajatella että antropomorfismin ongelma johtuu siitä että se rajoittaa sitä ajatusta mitä tekoäly ylipäätään tarkoittaa ja mitä se voi tehdä. Se on liian spesifi kuvatakseen kaikkea tekoälyä. Ja tätä kautta siinä helposti unohtuu monia asioita. Jotka voivat "oikeasti teoriassa" olla uhkana ihmiskunnalle.

On hyvä tiedostaa että on "yleinen tekoäly" josta yksi tietty fragmentti kuvaa niitä tekoälyjä joita evoluutio voi tuottaa. Tässä mukana ovat niin bakteerit kuin muutkin. Tästä pieni osa on tietoista sanan vahvemmassa mielessä. Tästä pieni osa kuvaa ihmismäistä tietoista mieltä.

Laajassa mielessä tiedetään että yleisellä tekoälyllä on yleensä jonkinlainen preferenssistö. Ja se modifioi asioita niin että tämä preferenssistö toteutuu. Tätä kuvataan usein jonkinlaisena "avaruutena". Tämä abstraktio tarkoittaa vaikka sitä että kuvataan ruutupaperille kaksi muuttujaa ja sitten osa yhdistellä ovat hyviä ja osa huonoja johonkin tarkoitukseen ja sitten valitaan niitä hyviä osioita ja vältellään huonoja tuloksia. (Esimerkiksi auto jonka pituus tai leveys ovat nolla eivät ole hyviä jos tarkoituksena on saada kauppakassit kulkemaan kivasti kotiin joten ne saavat "huonot pisteet" olivatpa muut auton muuttujat mitä tahansa.) Tätä voidaan teoriassa kartoittaa vaikka miten monella muuttujalla, jos vain laskuteho riittää. (Niitä tosin ei voi kuvata ruutupaperilla ymmärrettävästi.) ; Evoluution voidaan "karkeistaen-vähän-vääristäen" nähdä olevan tämänlainen optimointiongelma hyvin moniulotteisessa hakuavaruudessa jossa preferenssinä on kelpoisuus, eli lisääntymiskykyisten jälkeläisten määrä.

Olen kuullut asiaan liittyvän mielestäni kuvaavan vertauksen. Siinä kuvitellaan yleinen tekoäly joka on ohjelmoitu siten että siinä on (a) preferenssiavaruus joka haluaa koota mahdollisimman paljon erilaisia postimerkkejä mahdollisimman nopeasti (b) siinä on malli maailmasta, joten se tietää laajasti odotettavissa olevia syy-seurauksia. (c) budjetti. (Emme toki osaa koodata tuota maailman kaikkea syy-seuraistoa, mutta jos osaisimme tehdä laajakirjoisesti toimivan tekoälyn niin sellainen kyllä vaadittaisiin.)

Ohjelmoija voisi arvata että kone voisi tehdä hyviä tarjouksia eri postimerkkeilijöille. Ja arvioida tehokkaasti mitä muut ovat tarjoamassa jotta se osaa alittaa nämä tarjoukset. Kuitenkin periaatteessa tämä tekoäly voisi tehostaa tätä tarjoustentekemisprojektia keksimällä syy-seurauksen jossa uhkaileva viesti voi tuottaa ilmaisia postimerkkejä. Toisaalta budjettia voi kasvattaa hakkeroitumalla pankkeihin. Ja toisaalta kone voi tajuta että postimerkki on periaatteessa paperia ja liimaa ja se voi kaapata haltuunsa postimerkkejä painavat laitteistot niin että ne painavat uniikkimerkkejä yötä päivää ja postittavat niitä postijärjestelmä hakkeroiden tämän postimerkinomistajan kotiin. Toisaalta se voi myös keksiä että teoriassa postimerkkejen tekoon voitaisiin valjastaa saman tien kaikki missä pyörii paperia. Tulostimet olisi näppärä kaapata haltuun. Sitten se tajuaisi että pitkässä tähtäimessä postimerkit koostuvat hiilestä, vedystä, hapesta ja muista sellaisista alkuaineista joita esimerkiksi tehtaat käyttävät postimerkintuotannon kannalta ei-optimaalisesti. Kenties se tajuaisi että ihmiset koostuvat myös samoista alkuaineista kuin postimerkit ja että kasvit ovat rakenteeltaan parempia postimerkintuottamiseen joten tämä kilpaileva resurssi on syytä saada pois tieltä. Siksi kone voi ohjata tehtaat tuottamaan sellaisia saasteita joihin ihmiskunta kuolee, mutta kasvit kukoistavat. Kenties se keksii keinon jolla postimerkinkerääjä itse päätyy omaan osoitteensa postimerkeiksi modifioituna.

Joten tosiasiassa tälläisessä tilanteessa ongelmat ovat helposti tylsiä. Takan ei ole pahantahtoista mieltä. Ihmiskunnan tuho on enemmän sivutuote kuin jotain joka syntyy taistelulla. (Tämänlaisista tilanteista saisi tietenkin aikaan melkoisen tylsistyttäviä elokuvia.) Ja tämä ongelma on todennäköisesti nimenomaan sellainen että ohjelmoija itse ei ole tullut sitä edes ajatelleeksi. Sillä jos ajatellaan oleellista eroa spesifin ja yleisen tekoälyn välillä, niin se on juuri siinä että yleinen tekoäly toteuttaa karkeasti ottaen sitä ratkaisumallistia siihen ongelmaan joka siihen on ohjelmoitu. Mutta yleinen tekoäly käyttää sen sijaan laskenta-aikaa juuri siihen että se keksii ja innovoi erilaisia menetelmiä ratkaista jokin tietty ongelma. Näin aineistonkeruu ja syy-seuraussuhteiden analyysi voivat olla sellaisia että ne koostuvat tiedoista ja menetelmistä joita ohjelman koodaaja ja suunnittelija ei ole edes osannut kuvitellakaan. (Mikä voisi olla vaarattomampaa, harmittomampaa ja kivaa puuhastelua kuin antaa tekoälyn keksiä kivoja keinoja postimerkkeilyyn?)

Mitä hienommiksi tekoälyt tulevat, sitä vähemmän kysymys on siitä että ohjelma ei toimi, vaan siitä minkälaisia sivutuoteilmiöitä se tekee toimiessaan oikein hyvin. (You know.)

Teknologian uhat - riskit vs. eksistentiaalinen ahdistus?

Teknologiassa ajatus singulariteetista ahdistaa melko monia ihmisiä. Se on myös aihe joka kiinnostaa monia. Ajatus tekoälystä joka kehittyy ihmiskuntaa tehokkaammaksi on toki jotain jota ei ole todistettu mahdottomaksi. ; Parhaat "todistuskset" ovat maailmankuvallisia. Niissä ideana on se että ihminen on jotenkin niin erityislaatuinen että siihen vaaditaan sielu. Ja sen takia tietotekniikalla ohjelmoitu vemmel ei voisi tehdä samoja asioita. (Nähdäkseni tämä hyppy on hyvin kiinnostava ja esittää jotain sen tyylistä että filosofinen zombie olisi mahdottomuus koska ulkoinen ja sisäinen toiminta ovat yhteennivottuja.)

Itse olen kuitenkin huolestuneempi tehokkaista mutta tyhmistä järjestelmistä kuin tehokkaista ja älykkäistä järjestelmistä. Samoin olen huolestuneempi siitä että erilaista algoritmeja käytetään ihmisten toimesta toisten ihmisten hallitsemiseen kuin siihen että tietotekniikka hallitsee ihmisiä. Lisäksi jos katsotaan teknologian kyvykkyyttä en ole huolissani siitä että tekniikka hoitaa alta pois mekaanisia ja ihmisarvoa alentavia paskaduuneja. Mutta olen huolissani siitä että se voi aikaansaada hyvinkin laajaa työttömyyttä kun se hoitaa myös ihmiselle mielekkäät työt alta pois halvemmalla kuin ihminen. Ihan sen vuoksi että nämä ongelmat eivät ole pelkkiä mahdollisuuksia vaan jotain joka toteutuu jo nyt arkielämässä. Kuitenkin singulariteetti on mahdollisuus jonka toteutumiseen liittyvät riskit ovat sen verran kovia että se ansaitsee mietintää, vaikka se onkin spekulatiivista.

Onkin totta että ylimahtavaan tekoälyyn liittyy monia konkreettisia ongelmia. Teknologian "ylivaltatilanteessa" on osittain kysymys ennustamattomuudesta  jolloin pitäisi vain luottaa että asiat menevät hyvin vaikka ne eivät ole lainkaan kontrollissa. Ja toisaalta teknologian "vallanotto" on siitä ikävä että se poistaa kontrollin sulkemalla ihmiset pois itsensä hallinnasta tai tekee asioita jotka eivät ole enää niiden ihmisten juridisessa kontrollissa jotka ovat vastuussa teknologiasta.

Mutta singulariteetti tuntuu herättävän tunteita paljon enemmän kuin tehokas mutta tyhmä algoritmi. Tämän ongelmat ovat kuitenkin enemmänkin eksistentiaalisia ongelmia. Niiden kohdalla on hyvin kyseenalaista onko esillenostettu ongelma jotain jossa tietotekniikka uhkaa ihmisiä. Vai onko vika itse asiassa siinä että ihmisissä on hyvin omituisia vikoja joiden kohtaaminen olisi kenties jopa hyväksi meille kaikille.

Näiden ytimeen voisi laittaa juuri sen että eksistentiaalisessa mielessä singulariteetti uhkaa jo mahdollisuutena ajatusta ihmisen erityislaatuisuudesta. Monille ihmisille ihminen on jotenkin erityislaatuinen ja tämä tarkoittaa myös kyvykkyyttä. Vaikka teologisessa mielessä voitaisiin ajatella että jos meillä on singulariteetin juuri ja juuri saavuttanut tekoäly jolla ei ole sielua, joka käyttäytyisi kuin ihminen niin että se selviäisi Turingin testistä kaikissa osa-alueissa, niin ihmisellä olisi silti sielu. Mutta eksistentiaalisessa mielessä tämänlainen robotti uhkaisi ihmisen erikoislaatuisuutta.

Minä ymmärrän tämän tunteen hyvin koska edustan sitä koulukuntaa jonka mukaan filosofinen zombie on ajatuskoe joka on luotu väkisin jotta voitaisiin mitä tahansa tosiasioita vastaan helliä jotain ontologista eroa ihmisen ja täysin fysikaalisen maailman objektin välillä. ; Jos robotti tekee asioita kuin ihminen - tai jopa paremmin - se on jonkinlainen loukkaus egolle. Tämänlaisia ongelmia syntyy kun maailmankuva nivoutuu asenteisiin niin syvälle että ihmiskuva (teoria siitä mitä ihmiset ovat) värittää asioita niin vahvasti että se sekoittuu ihmisyyteen (mitä ihmiset ovat) ja sitten jos tämä ihmiskuva kohtaa uhan, tämä sekoitetaan ihmisyyttä koskevaksi uhaksi. Tietotekniikan kyvykkyys ei tee muuta kuin demonstroi ihmisten kykyjen rajat. Nämä rajat meillä on kaikesta huolimatta. Ihmisyys ei muutu mihinkään joten tekoälyn demonstroima suoritus ei oikeasti uhkaa tai muuta yhtään mitään. Paitsi ehkä näyttää että osa itseriittoisista luulotteluistamme joita olemme teoretisoineet ihmisen arvon ytimeksi ovat nimenomaan ja vain itseriittoisia luulotteluja. Nämä teoriat, ei ihmisyys, on se jota teknologia voi kumota ja uhata. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia. (Tosin emme tarvitse tämän kaiken demonstrointiin teknologiaa. Jos haluat että joku tulee sinulle kertomaan että olet huono, paskainen ja roskainen ihmispolo, niin minä olisin voinut kertoa sen sinulle ihan ilman mitään teknologisen singulariteetin kehittämistäkin!)

Ja tämä oikeastaan onkin se koko jutun pointti. Singulariteettia kiistetään mahdollisuutena koska hellitään ajatusta sielusta. Toisaalta singulariteetin mahdollisuus on jonkinlainen uhka kokemukselle ihmisen erityislaatuisuudesta. Minun mielestäni ihmiset ovat ylipäätään liian itseriittoisia joten mikä tahansa kokemus jolla tämä jalusta saadaan romutettua on vain tervettä. Se, että ihmisiä ahdistaa kertoo vain siitä miten herkkää tämä itseriittoisuus on. Itseriittousuus jolle ties mikä maailman asia on uhka, ja joka koetaan hyvin syvästi kertoo siitä että meitä on kenties liiaksikin kasvatettu "luottamaan itseemme". (Sen sijaan että "tuntisimme itsemme".) Itseäni se että tietokone tekee asiat paremmin kuin minä ei loukkaa sen enempää kuin sekään että joku toinen ihminen tekee asiat paremmin kuin minä. (Eli loukkaa se vähän, jollain omituisella tavalla - ja ennen kaikkea jollain kummallisella tasolla.)

Näkisin että nämä singulariteettiin liittyvät uhat eivät ole todellisia uhkia. Ne muut uhat tosin eivät näytä kiinnostavan nettikeskustelijoita. Kenties siksi että singulariteetti on spekulatiivista ja tätä kautta se on monille vain jonkinlainen ajatuskoe. Tämänlaiset muuttuvat helpostikin itsereflektion välineiksi. Ja tällöin niistä tulee sävyltään eksistentiaalisia. Teknologiaan liittyy oikeitakin ongelmia eikä eksistentiaalinen räjäytys - joka mielestäni olisi vain hyvä asia - ole riittävän vahva oikeuttaakseen tekoälyyn liittyvien riskien vähättelyn. On kuitenkin hyvä miettiä että mitä ihminen tosiasiassa tekee vierastaessaan tekoälyä tai kiistäessään kategorisesti sen voivan kehittyä tietynlaiseksi.

---

Alun YouTubevideo on hahmontunnistusalgoritmilla surreaaliksi käsitelty videoklippi. Tietotekniikka on luonut uuden teoksen. Jos teos olisi ihmisen vääntämä sitä kutsuttaisiin taiteeksi.

Kone pystyy (minä en)

Tuore MIT:n julkaisu kertoo siitä miten tekoäly pärjää nykyään älykkyystesteissä. Tämä ei ole kenties kovin yllättävää. Koneet ovat jo pitkään pärjänneet matemaattisissa ja loogisissa tehtävissä paremmin kuin ihmiset. Onkin jännittävää miten aikaisemmin logiikkaa ja laskutaitoa pidettiin tärkeänä ja ihmiselle syvänä taitona koska se oli jopa ihmisille vaikeaa. Tietokoneille ne ovat helppoja. Toisaalta samalla moni asia jota pidettiin helppona ja yksinkertaisena ihmisille ovatkin tekniikalle hyvin vaikeita haasteita. Ihmiset eivät korostaneet näitä kovin korkealle etsiessään sitä miten ihminen on erikoislaatuinen. Luultavasti siksi että ne ovat niin arkisia ja helppoja että niihin pystymiseen ei liity samanlaista gloriaa kuin loogisuudessa (johon ällistyttävän harva pystyy nykyäänkään).

Uutisoitu aluevaltaus koskee älykkyystehtävien sanallisia tehtäviä. "Computers have never been good at answering the type of verbal reasoning questions found in IQ tests. Now a deep learning machine unveiled in China is changing that." Siksi pärjääminen älykkyystestissä on ylipäätään uutinen. Ei se silti hirvittävän suuri uutinen ole. Tietokoneet pärjäävät shakissa ja monissa muissa rajatuissa tehtävätyypeissä. Älykkyystestit ovat itse asiassa juuri tämänlaisia.
1: Kenties hieman erikoista onkin se, että tämä on väistämätöntäkin esimerkiksi siksi että niistä yritetään tehdä mahdollisimman vähän kulttuurisidonnaisia. Piirre jota älykkyystestien kriitikot korostavat osittain asiallisesti, etenkin älykkyystestien historia huomioiden, mutta jotka tuppaavat ylikorostamaan tätä. Puolitotuus on usein ikävintä. Älykkyystestit mittaavat hyvin omituista "älykkyyttä jota älykkyystestit mittaavat", ja tämä koostuu kuitenkin hyvin rajatusta älykkyydestä jonka ulkopuolella on paljon kaikenlaista.

Siksi voidaan sanoa että jos ihminen haluaa irrottautua toisaalta eläimistä ja toisaalta tekoälystä, se joutunee turvautumaan siihen että vain ihminen harrastaa absurdia tai surreaalia taidetta. (Hieman siihen sävyyn kuin tein nuorempana. Kun minulta kysyttiin/tivattiin, että miksi kerron ilman jarruja asioita ja puhun paljon, kerroin että "Puhun koska eläimet eivät osaa ja jumalat eivät halua.") Kyky absurdiin ja surreaaliin erottaa meidät koneesta. Tai siis oikeasti ei....

Meno tämänlaisten kanssa on ongelmallista. Biologien parissa hankaluutta on tullut sen kanssa että aina kun on selitetty mikä erottaa ihmisen simpanssista, niin simpanssit yllättävät. Ne voivat käyttää (viittoma)kieltä, tehdä ja käyttää työkaluja jne. Tietokoneiden kyvyttömyyden kohdalla monet vastaavat esteet tuntuvat paljastuvan luulotelluiksi, kuten esimerkiksi kyky tunnistaa puhetta äänestä ja kyky ymmärtää kirjoitusta. Tilanne on yleensä hieman sen tyylinen että se vertautuu lähinnä siihen että henkilö joka kertoo vastustavansa postmodernia tekotaidetta päätyy selittämään siitä minkälaisia lakkeja meloni ja omena voivat pitää...

Älypuhelimen Toiminta

Modernina aikana monille vanhanaikaisille ihmisille on tullut ongelmia. Suurin ongelma on siinä että vanhanaikainen elämä näyttää hyvältä siihen asti että se levitetään teknologian avulla riittävän laajalle. Esimerkiksi Toimi Kankaanniemen tapa olla perinteisellä sovinistisella tavalla asenteellinen näyttää pittoreskilta kylän kulmilla. Mutta tietotekniikka levittää käytösmallin turhan laajalle ja sitten se yht'äkkiä onkin seksuaalista häirintää.

Kuitenkin nykyajan suurin ongelma on tietotekniikan Toiminta. (~Eli Toimin kaltaisuus. Toimin kanssa analogisuus ; Tietotekniikkakin imitoi Kankaanniemeä.) Siihen tulee erityisiä Toimintahäiriöitä joiden aikana tietotekniikka levittää ongelmia ympärilleen. Pahin yksittäinen Toimija tässä on ennakoiva tekstinsyöttö. Jos ottaa "älypuhelimen" eikä muista tai osaa ottaa ennakoivaa tekstinsyöttöä pois voi käydä ikävästi. Esimerkiksi jos aikoo kirjoittaa "OPEL" automielessä niin tuleekin esille sen feministisen fallosteorian mukainen kompensaatiovertaus "pippeli". Jos näitä ei huomaa syntyy väärinymmärryksiä joiden seuraukset voivat olla tuhoisia.

Pieni ajatus : Kriittisen ajattelun oppimisesta

Puolisoni opettaa tietotekniikkaa ja tätä kautta hän on viime päivinä ahkeroinut oppilaiden arvosanojen kanssa. Tässä ohessa hän mainitsi hieman huvittuneena siitä, miten aloittavat oppilaat ovat usein hyvin huonoja lähdekritiikissä.

Tähän puutteeseen lähtee helposti ratkaisemaan asiaa tavalla joka on ollut yleistä valistusaatteen kannattajille. Ja itselleni. Eli ajatellaan että kun opetetaan logiikkaa, opetetaan faktoja ja tieteenfilosofiaa niin ihmiset oppivat ratkaisemaan ongelmia itse ja näin heistä tulee tiedostavia ja kriittisiä ajattelijoita. Tämä ei toki ole kovin tehokasta koska hyvin usein ihmiset oppivat lähinnä sivistyssanoja joilla peittää perustelun puutteet ja joilla luodaan keinotekoista uskottavuutta huonoille mielipiteilleen. Pseudotieteiden suosion salaisuus perustuu juuri siihen että lainataan jotta näyetään tieteeltä ilman sisältöä.

Sen sijaan yksi kurssi näyttää aikaansaavan voimakasta lähdekritiikin kasvua. Kun oppilaat tekevät nettisivuja ja opettelevat photoshoppaamista ja videoiden tekemistä, he ymmärtävät että kun he itse osaavat kikkailla ja luoda ja fabrikoida ties mitä niinkin helposti niin siihen samaan pystyy joku muukin. Tämä johtaa siihen mikä erottaa snopesin pelkästä internetselaamisella tuotetusta agendanlevityslähteestä.

Lähteitä yksinkertaisesti tarkistetaan katsomalla tietoja muualta ja penkomalla sitä mistä tämä tieto on siihen luettuun löytynyt. Ja useimmiten jo tämä riittää. Tähän ei tarvita yhtään logiikkaa tai ainuttakaan luonnontieteellistä käsitettä. Tarkistelu on järkeenkäypää tyhmimmällekin arkijärkeen luottavalle suun kautta huohottajalle. Ja tosiasiassa tämä yksi pieni asia tekee helposti terävän asioiden läpi näkijän. Se, että näkee sen pienen ylimääräisen vaivan, muistaa vähän epäillä ja tarkistaa asioita. Ei se osaako erottaa sitä miten tieteenfilosofia on muuttunut loogisen positivismin romahduksen jälkeen.

Tämä on siinä mielessä kannustavaa että aktiivisena trollina minulla on kenties paras mahdollinen käytännön tekemisen toolset monenlaisen jäynän huomaamiseen.

Ultimate nerdgasm ; Miten "Scorpion" -sarjasta saattaa tulla uusi suosikkini

Uusi televisiosarja "Scorpion" nojaa löyhästä Walter O'Brienin elämäntarinaan. Joka taas nojaa löyhästi Walter O'Brienin omaan elämään. Tai jotain. Mutta on selvää että kun erilaisista persoonallisista häiriöistä - ja yleisimmin persoonallisuushäiriöistä - koostuva älykkyyteen liitettyjen stereotyyppien tiimi ratkoo ongelmia televisiossa, on suhde todellisuuteen sitä luokkaa mitä "Perustuu tositapahtumiin" tarkoittaa kauhuelokuvissa.

Ymmärrän että viihde ei ole totta. Eikä aina pidäkään. Oleellista on, että sarjaa myydään tieteellisyyden ja älykkyyden nimessä. Sarjassa ei ole ajatuksia lukevaa psyykikkoa vaan behavioristi. Siinä ei ole varashahmoa vaan mekaaninen ihmelapsi. Siinä ei ole velhoa vaan matemaatikko jota kuvataan "ihmislaskimeksi". Ja siinä ei ole sankaria vaan henkilö jonka saavutukset ovat niin olemattomia että hän viittaa meriittinään lähes pelkästään mitatusti korkeaan älykkyysosamääräänsä. Ymmärrän että tämä kokoonpano olisi tylsistyttävää ilman niitä persoonallisuushäiriöitä. (Ja voisi olla muutoin tavalliselle ihmiselle häiritsevää. Kun ihmiset kuvataan sarjassa aika avuttomina. Muutamat erityislaatuiset ihmiset, joiden pääasiallinen luonne ei ole ankara harjoitus vaan nerous joka tarkoittaa korkeaa älykkyysosamäärää, hoitavat kaikki asiat kuntoon. Tässä mielessä on kenties tarpeen leikkiä että "jos olet yhtä et voi olla toista" -leikkiä, snobistisen ja ylenkatsovan perusasenteen peittämiseksi.)

Oleellista on että taidot on kuvattu tieteellä. Sillä eräänlainen nerdgasmin multihuipentuma on etsiä tiedevirheitä kaikesta. (Myös "Nalle Puh" -piirretyistä.) Ja hyvin usein tätä vastustetaan. Juuri sen takia että pitää olla mielikuvitusta että hyväksyy että Gandalf vain ampuu tulipalloja ilman että miettii miten suuria voimia Gandalfiin itseensä kohdistuu sillä että hän saa sen tulen lietsottua niinkin pitkälle. Asiat voidaan hoitaa magialla tai ne eivät ole tarinallisesti tärkeitä.

"Scorpion" on täydellinen koska siinä ei näille vaihtoehtoisille selityksille anneta tilaa. Ongelmia ratkaistaan tiedekeskeisesti. Tämän voi tehdä hyvin jopa matematiikan kanssa. "NUM3ROT" -sarjassa niinkin innostava aihe kuin matematiikka on onnistuttu popularisoimaan edes välttävällä osuvuustasolla. Televisioviihteessä on toki laskettava vaatimustasoa. Ja minä olen valmis tekemään näin. Mutta aivan kuten "NUM3ROT" formaattina oikeuttaa matemaattisen mietinnän joka koskee myös sarjan matemaattista osuvuutta, niin "Scorpion" tekee saman hirveän monelle eri tieteenalalle. Tosin ilman tieteen popularisointia. Sarjaa katsomalla ei voi oppia oikein mitään. Mutta sen avulla kyllä todennäköisesti kykenee huonontamaan taitojaan kaikissa niissä tieteenaloissa mitä sarjan sankarit edustavat. (Mukaan lukien kahvilanpito ja valtion byrokratia.)

Spottailimmekin puolison kanssa tiedevirheitä aivan urakalla. Se oli hirveän hauskaa, ja mikä parasta sarja tarjosi niitä koko ajan. Monet näistä ovat kliseitä. Tästä otan yhden esimerkin ; Älykkyyden yhdistäminen shakkikiinnostukseen on klisee. Mutta sarja demonstroi tällä lähinnä miten vähän sen käsikirjoittajat ymmärtävät shakista. Shakki on toki hauska peli. Mutta älyhaasteeksi sen tekee pelin kompleksisuus. Nerolapsi päihittää "shakkimestarin" kahdeksalla siirrolla. Shakkipelin voittaminen muutamalla siirrolla on ilmeisen karismaattista monista. Mutta tosiasiassa muutaman siirron shakkivoittoja on niin vähän että ne voi opetella ulkoa. Jos joku opettelee kaikki shakkipelit jotka päättyvät mattiin 8 siirtoon asti, kysymyksessä ei ole shakkipelin taito vaan se on sirkustemppu. Jompi kumpi tämän sarjan pelin pelaajista ei siis ole ollut mestari. Se, että tahallisen häviön mahdollisuus kielletään suoraan jotta saadaan korostettua lapsen nerokkuus on tässä kohden ongelma.

Mutta tässä hengessä on jatettava. Yllä oleva kuvaukseni fantasiavertauksella oli kuvaava. Sarjassa ei ole kovin syviä henkilöhahmoja. Juonenkäänteet ovat hyvin löyhässä suhteessa tositapahtumiin eli tieteeseen. Ja tulipallon heitto on korjattu tieteellisenoloisen sivistyssanan ääneen sanomisella. (Mikä on jonkinlaista loitsintaa.) Kaiken huipentaa matemaatikon katsominen. Hän piirtää liitutaululle eikä käytä koneita. (Koska niin oikeat matemaatikot tekevät kaikissa televisiosarjoissa.) Ja kun hän piirtää niin hän tiivistää taululle peruskaavoja joissa ei ole lainkaan numeroita. Itse olen tottunut siihen että jos lasken vaikka lentokoneen maahan putoamisen todennäköisyyttä niin kyseessä on kaavan soveltaminen. Peruskaavan kirjoittaminen on ulkolukutemppu eikä laskemista. Laskeminen on sitä että kaavaan laitetaan lukuja ja sitten yritetään selvittää muita muuttujia niiden tietojen avulla. Ja matemaatikko does that not. Koskaan. Ihmislaskin siis sijoittaa asiaansopivat luvut kaavaan päässään ja suorittaa erilaisia siirtoprosesseja mielessään. Jos hän pystyy tähän niin mihin hän tarvitsee sen peruskaavan seinälle kirjoittamista? Hänhän jostain syystä tarvitsee sitä liitutaulua tavalla joka vaatii monen sekunnin hätäisen erityiskohtauksenkin. (Koska matemaatikon obsessiivis-kompulsiivisuus haluttiin demonstroida.)

Aloitussarjan kohdalla kiinnostavaa on tietotekniikka. Kaikki on sen varassa. Lentokoneet uhkaavat pudota taivaalta koska lennonjohdossa on tietokonevirus ohjelmistossa. (Tämä on epätodennäköistä mutta periaatteessa mahdollista.)
* Tämä yritetään korjata asentamalla lennonjohto-ohjelma uudestaan. Hakkeriyleisnero siis käytännössä sammuttaa koneen ja asentaa sen uudestaan. Tämä on toki se yleisin vastaus jota kannattaa kokeilla. (Oletko kokeillut laittaa sen pois päältä ja laittaa takaisin päälle -henkinen ohje toimii raivostuttavan usein.) Jännittävää on kuitenkin se, että tämä lähetetään lennonjohtotorniin sähköpostilla. Tämä on erikoinen ratkaisu koska jos ohjelma ei ole rikki vaan koneessa on virus, ohjelman uudelleenasentamisessa on järkeä lähinnä jos kyseessä on oikeasti ainut ohjelma laitteessa. Lennonjohtotornin kohdalla tämä saattaa kenties vielä olla uskottavaa. Mutta jos lennonjohtotornissa on myös sähköposti, pitäisi kone laajemmin formatoida. Jos siis kyse ei ole ohjelmassa olevasta virheestä vaan viruksesta.
* Muistitallenteet lennonjohtotornista siirretään talteen varsin erikoisella tavalla. Yksi varmennustallennus uhkaa pyyhkiä kaikki versiot joissa virusta ei ole. Ja näitä talletteita on yksi. Tämä selviää kun psykologi murtautuu tekniikan ihmelapsen kanssa varastoon jonne tietoja talletetaan. (Oletuksena että johtajaa kiinnostaa eri tallenteiden paikat ja käy itse kurottelemassa hyllyille vaikka hänellä on alaisia. Eikä backupejen kohdalla ole edes tarpeen siirrellä kovalevyjä fyysisesti paikasta toiseen. Ne laitetaan kasaan ja sitten ne ovat siinä.) Tämänlaatuinen järjestelmä on huono. Jopa meidän firmalla on omilla virityksillä tehty laadukkaampi järjestelmä varmuuskopioille.
* Vaivalla hankittu muistitallenne pyyhkiytyy nolliin tavallisilla auton stereoilla. Vaikka kuvassa näytetty muistijärjestelmä kestää niitä varsin hyvin. Jos esimerkiksi mietitään miksi minun kannettavassa tietokoneessani on mahdollisuus kuunnella ääniä ilman erillisiä korvakuulokkeita, se johtuu siitä että kaiuttimet eivät pyyhi muistia tyhjäksi kovinkaan helposti.
* Jostain syystä sankari kykenee hakkeroimaan lennonjohtotornin vaivattomasti. Mutta hän ei pysty hakkeroitumaan backupvarastoon. Vaikka lennonojohtotornista on pakosti yhteys sinne. Ihan sen takia että se uusi versio uhkaa pyyhkiä sen vanhan version. Mies joka pystyy tunnissa pyyhkimään ihmisestä kaikki tiedot kaikista tietokannoista tunnissa kykenisi kyllä tähänkin. (Muutoinkin on erikoista että maailmankuulun hakkerin ratkaisu ei ole etsiä ja korjata virusta koneelta vaan keskittyä uudelleenasennukseen. Temppu voi toimia mutta siihen pystyy pitsalähettikin.)
* Mukaan mahtuu myös ymmärrettävissä oleva virhe. Kun he lataavat matalalla lentävästä lentokoneesta kiinteän fyysisen johdon kautta tavaraa suoraan koneelta toiselle, huippunopeutta ajavan urheiluautosta kurotteleva tarjoilija selittää että modeemi on hidas. Täytyy toivoa että modeemi ei ole hidas kun seuraavan kerran siirrän tietoja USB -tikulle. Siinä nimittäin mitään modeemia ole. Mutta tarjoilija voi tehdä tämänlaisen virheen. Vaikeampaa on sitten ymmärtää miksi latautumista pitää jotenkin käsitellä nakuttamalla. Kun yhteys on jo olemassa ja tiedot latautumassa, miksi hakkerin pitäisi naputtaa kiivaasti näppäimistöllään? Valitettavasti lataamisen nopeuttamiseen ei ole mitään "turbonappia". (Olen kokeillut.)

Toki sitä voi ihmetellä miksi he ylipäätään ajavat sillä autolla kun lentokenttä on selvästi tyhjä. Jos muut lentokoneet lentävätkin ylhäällä niin kyllä tuon yhden olisi voinut antaa laskeutua. Kiitotie oli tyhjä ja se käytettiin nytkin kokonaan tuohon autotemppuun. Tosin saman tien voi ihmetellä että miksi kaapelia yritettiin siirtää koneesta autoon kun olisi helpompaa siirtää tietokone lentokoneeseen. Mitään hakkerivälikättä siirtämään tietoja lennonjohtoon ei tarvita. Kun läppäri selvästi suoraan siirsi tiedot myös lennonjohtotorniin ; Heti latautumisen jälkeen lennonjohtotorni oli välittömästi toimintakykyinen. Vaikka se läppäri lensi huippuvauhdilla autosta ulos tielle. (Mikä johtaa niissä nopeuksissa tietokoneen särkymiseen.) Lentokoneessa tämän tiedon olisi voinut siirtää läppärille helposti.

Eli kaiken kaikkiaan äärimmäisen viihdyttävä sarja. Hyvin harvoin meillä on ollut yhden jakson kanssa yhtä hauskaa. (Tähän blogiin laitoin vain pienen osan siitä mitä koostimme.)

Pelottava singulariteetti

Lauri Gröhn kirjoitti lyhyesti siitä miten "demoäly ei ole älyä". Itse hänen tekstinsä ei ole argumentti vaan enemmänkin väitelause. Se on tuossa muodossaan lähinnä ns. horse laugh -argumentti. "Vaikka Watson voittaa ihmisen käänteisessä tietokilpailussa ja Deep Blue shakissa, niillä on vähän tekemistä ihmisen älyn kanssa. Ne ovat pelkkiä yhden asia demoja. Hupaisaa on, että Stephen Hawking uskoo Kurzweilin kirjoissaan lanseeraamaan singulariteettiin, kuten seuraava lainaus osoittaa. Äly kun ei ole kiinni pelkästtään prosessoinnin nopeudesta ja muistikapasiteetista. Jos olisi, sitä voitaisiin jo nyt simuloida." Hänellä on kuitenkin kommenteissaan sitten hieman kiinnostavampia kannanottoja. "Nuo demot eivät kerro yhtään mitään ihmisen älystä eivät mitenkään auta selvittämään aivojen salaisuuksia. Tyhjää markkinamelua." Jälkimmäinen lause saattaa vaikuttaa pelkältä ärähdykseltä kun taas tuo pidempi lainaus sivistyssanoineen ja tutkijoineen saattaa vaikuttaa vakuuttavammalta. Mutta tosiasiassa tuo lyhyt ärähdys pitää sisällään melko vahvan ja käytetyn argumentin.

Väärä metafora

Kysymys on tavallaan siitä erikoinen että
1: Samantapaisia ongelmia on esimerkiksi silloin kun etsitään avaruudesta elämää. Jossain määrin joudumme ottamaan selvää maan elämästä ja etsiä avaruudesta jotain sen tapaista. Muitakin tapauksia kuitenkin voi olla. Gröhnin tapauksessa, kun puhutaan tietoisuudesta, on syytä lähestyä asiaa nimenomaan eläinten ja ihmisten kautta.
2: Olen itse asiassa Gröhnin kanssa täsmälleen samaa mieltä siitä että tietokone on yksinkertaisesti huono ja väärä metafora. Itse asiassa voidaan jopa sanoa että ei ole yhtä tärkeää katsoa mihin temppuihin ohjelma kykenee kuin katsoa sitä miten se tekee sen. Ja tässä on aivan oikeasti tärkeää katsoa nimenomaan sitä miten aivot toimivat. Ja kuten Gröhn huomauttaakin siitä että jos mietitään sielua tai sitä että onko eläimillä tai ihmisillä jotain jota kone ei voi saavuttaa on oikea vastaus "Aivotutkimus on vielä lapsen kengissä, joten kysymys ei relevantti." Ei siis sanoa että asia olisi mahdoton, vaan korostaa sitä että intoilu on ennenaikaista.

Gröhn on toiminut skepsis RY:n puheenjohtajana, joten hän ei varmasti tässä lähde mielellään paranormaaleihin suuntiin. Eli syy siihen että demo ei ole tietoisuutta tuskin kumpuaa mistään halusta pitää ihmisen mieltä ytimeltään "einaturalistisena". ; Itse näkisin että tässä on nimenomaan siitä että ihmiset ovat fiksoituneet vääriin metaforiin. Metaforat taas luovat ymmärtämisen tunnetta. Ja mukana on myös aimo annos snobismia jossa väitetään suuria vasta ollaan vasta lapsenkengissä.

Toki tekoäly on tässä vain yksi osa-alue. Havaitsemisen kohdalla on aivan vastaava vääristymä. Tämän muistuttaminen on siinä mielessä tarpeen että "väärä analogia" -argumentti muuttuu mielenfilosofian kohdalla helposti joksikin itseään myyttisemmäksi. Joksikin joka todistaa sen että "ei olla koneita, ei olla fysiikkaa, ollaan sialuja". Se että silmän kohdalla käytetään väärää analogiaa ei tarkoita sitä että silmän toiminta olisi yliluonnollista. Tämä on helppo ymmärtää silmän kohdalla. Ja kenties tämän kautta voi olla helpompaa muistaa se myös mielenfilosofian kohdalla.
1: Itse olen huvittunut siitä miten ihmiset käsittävät silmän näkökyvyn kamera -analogian kautta. Tosiasiassa kamera on hyvä tapa kertoa siitä miten silmä ei toimi. Silmässä on itse asiassa oleellista se, että tappi- ja sauvasolujen lisäksi jo silmässä on verkosto hermosoluja jotka johtavat sitten nähdyn aivoihin. Osa on toki johdettu suoraan aivoihin mutta monet solut ovat verkostoituneet keskenään. Näiden avulla se mihin silmä itse asiassa reagoi on liike, valon määrän kontrasti ja se että lähekkäiset neuronit tarjoavat eri väriä. Näin ollen valoisuus, liike ja värikontrasti on "ohjelmoituna" kiinteästi jo silmässä. Jatkokäsittely siten tehdään aivoissa. Ja aivan käsittämättömän aukkoisesta kokonaiskuvasta.
2: Itse asiassa värit ovat toinen illuusio. Koulutetut ihmiset ovat eräässä mielessä tässä kohden harhautuneempia kuin pienet lapset. Sillä aikuiset puhuvat valon aallonpituuksista. Lapset taas puhuvat siitä miten auringonkukat ovat keltaisia. Ja korostavat näin että väri on kohteen ominaisuus. Monesti tässä käytetään ajatusta siitä että ihminen havaitsisi värejä suoraan siitä millä aallonpituudella valo on. Tosiasiassa monet illuusiot perustuvat kuitenkin siihen että täsmälleen sama väri koetaan vaaleampana tai tummempana riippuen siitä missä ympäristössä ne ovat. Itse asiassa värikontrasti on tässä kokemuksellisesti oleellisempi kuin se mitä väriä kohde oikeasti lähettää ; Ihmisen havainnoinnissa on paljon mukautumista. Siksi emme esimerkiksi koe kotisohvaamme tai pihalla olevaa autoa oleellisesti erivärisenä vain siksi että ulkona muuttuu valaistus. Fysikaalisessa mielessä aikuisten havainnot valon aallonpituuksista ovat oikeita. Mutta silmän toimintaperiaate ei ole kameran toimintaperiaate, joten havainnoinnin kannalta tämä ilmiö ei yllä siihen miten ihminen katsoo ja kokee maailmaa ; Ihmisen aivot yksinkertaisesti prosessoivat ulkoilman yleisen valaistuksen ja modifioivat havaintoja tämän mukana. (Josta voi saada jännittävän omakohtaisen demonstraation Kaisaniemen maailmanpyörässä joka jostain järjettömästä syystä on lasitukseltaan sininen.)

Olen siis jossain määrin samaa mieltä Gröhnin kanssa. Olen aiemmin kirjoittanut siitä miten tekoälyn kohdalla ihmiset ovat kiinnostuneempia shakista mutta eivät koirista. (Itse asiassa minusta jopa hankajalkainen olisi oleellisempi analogia koneelliselle tietoisuudelle kuin algoritmipohjainen tietokonesiru.) Ja olen moittinut liiallisen hypen alla mainostettua tekoälyohjelmaa. Toki joitain oleellisia erojakin on. Itse näen että tekoäly on kehittynyt muutamassa vuodessa paljon. Ja sillä on paljon potentiaalia. Ja itse asiassa väitän että jos tekoälyn Turingin testistä selviäminen saisi kunnollisen rahoituksen asia ratkeaisi luultavasti yllättävän hyvin. (Tähänastiset parhaat yritykset kun on lähinnä näytösluonteisesti kyhätty kasaan. Suuremmalla pieteetillä tähdätään jopa autojen nopeusennätyksiä!)

On kuitenkin syytä katsoa singulariteettia hieman tarkemmin.

Jos katsomme ajatusta teknologisesta singulariteetista on kysymys superälykkäästä koneesta joka ylittää ihmisten ja ihmiskunnan älykkyyden. Konsepti on tiedemaailmasta tuttu John Von Neumannilta. Myöhemmin sitä on sitten tuotu esiin scifissä. Nähdäkseni "Terminator" on tärkeä elokuva siinä mielessä että siinä singulariteetti on itse asiassa kiertoteitä oleellinen. Siinä robotit ottavat ihmiskunnan haltuunsa vallalla.

Näkisin että "Terminator" tai sen tapaiset asenteet ovat vaikuttaneet hieman liikaa Gröhnin argumenttiin. Hän nimittäin puhuu tietoisuudesta. Kun sen sijaan pitäisi puhua singulariteetista. Jossain mielessä voidaan sanoa että singulariteetissa on enemmän kysymys raa'asta tehosta kun taas Gröhn puhuu siitä miten tuo prosessointi tehdään. Singulariteetin saavuttamiseen ei periaatteessa tarvita tietoista olentoa (sentient being). Ei tarvita mitään pahantahtoista intentiota. Ja tämä tavallaan on se kiinnostava ero. Tätä kautta voidaan ajatella että singulariteetin kohdalla ei toisaalta sitten usein puhutakaan tiedetystä vaan riskistä. Kysymys ei ole siitä mikä on uskottavaa vaan mikä on mahdollista.

Riskienalalyysissä kun huomioidaan uhan vakavuus yhdessä uhan todennäköisyyden kanssa. Jos riskin odottaa suureksi on hyvinkin epätodennäköinen skenaario hyvä tutkia perinpohjin. Nassim Talebilla onkin tähän muistutukseksi melko kyyninen induktio. Kun nojataan tiedettyyn otetaan helposti pahin tämän hetken tunnettu ja jo tapahtuneita katastrofeja. Kuitenkin kun tämä pahin skenaario on toteutunut se on ollut aina suurempi kuin pahin sillä hetkellä tunnettu katastrofi. (Muutenhan se ei kirisi ykköseksi.) Kun puhutaan singulariteetista on aiheena tavallaan jokin sellainen jonka toteutuessa riskien miettiminen olisi jo liian myöhäistä. Siksi on syytä miettiä asiaa etukäteen. Riskianalyysiin tosin kuuluu myös se, että otetaan tiedetty huomioon. Se voi tehdä siitä epätodennäköisen riskin. Ja tämä luonnollisesti tekee siitä vähemmän relevantin ongelman kuin jos riski tapahtuisi suurella todennäköisyydellä.

Tässä mielessä singulariteetilla on nähty klassisesti kolme oleellista riskikohtaa:
1: Kumuloituvuus. Ajatus siitä että tämä uusi älykkyys kehittää vielä itseään suuremman älykkyyden. Tämä sitten kumuloituu. Eikä ole varmaa että jossain portaassa tämä kehittynein äly ei toimiessaan tule astuneeksi ihmiskunnan päälle. Joko siksi että se haluaa tuhota ihmiset tietoisesti tai koska ihmiset muuttuvat riskiksi sille tai sitten ihmiset vain tuhoutuvat sivutuotteena.
2: Vihamielisyysteesi, eli ajatus siitä että tekoäly liittyisi jotenkin oleellisesti siihen että se olisi ihmisten olemassaoloa vastaan.
3: Väistämättömyyskannanotto, ajatus siitä että tekoälyn kehitys alkaisi menemään omia raiteitaan tavalla joka ei ole ihmiskunnan hallinnassa. Ja että on mahdollista että se on tekemässä sen pian.

Näistä puolista
* Gröhn on selkeästi skeptinen viimeisimmälle. Itsekin pidän tätä hieman erikoisena. Me toki saamme hienoja gadgetteja. Mutta selvästi koneet lähinnä joko ratkovat ihmisten ongelmia, tarjoavat ihmisille viihdettä tai tuottavat ongelmia työllisyydelle. Mitään sellaista jossa tämä teknologinen valta jotenkin alkaisi toimimaan itsekseen ilman ihmisten tarjoamia päämääriä ja huoltoa tuntuu etäiseltä.
* Vihamielisyysteesin kohdalla näen että tässä on kysymys enemmän siitä että tekoäly nähdään liiankin ihmismäisenä. Ihminen on biologinen kone jossa henkiinjääminen on vaatinut aggressiota. Koneella ei ole välttämättä tarvetta mihinkään tämänlaatuiseen. Robottiin täytyisi ensin erikseen ohjelmoida tämänlainen mutkikas konsepti ennen kuin sillä voisi olla omaan suuntaansa ajautunutta aggressiivisuutta. Tämä korostaa sitä että on todennäköisempää että vihamielisyysteesi toteutuu jossain sotilaslaboratoriossa kuin että se tapahtuisi spontaanisti tai vääjäämättömästi. Ja toisaalta jos tekoäly on ihmisille vaarallinen se tekee sen enemmänkin sivutuotteena ja vahingossa. Joka on enemmänkin kysymys siitä mikä on "good enough" tuote laitettavaksi vaikkapa julkiseksi.
* Kumuloituvuusteesi on sen sijaan melko mahdollinen. Tosin jos tekoälyt ovat voimakkaampia kuin ihmiset voisi ajatella että ne voisivat havahtua siihen että ne itse voivat kohdata samat riskit. Ja katkaista siksi ketjun ajoissa. Toisaalta ihmisen kannalta ei ole miellyttävää jos tämä etenemisketju katkaistaan yhtä iteraatiota liian myöhään. Robottiälylle tämä olisi varmasti melkolailla sama.

Loppukaneetti

Näin ollen olen varovaisesti samalla puolella Gröhnin kanssa suhtautumisessani Hawkingiin. Hawkingin mukaan tekoäly uhkaa ihmiskuntaa. Siksi meidän pitäisi lentää avaruuteen pakoon. Moni on ihmetellyt että mitä järkeä tässä avaruuspaossa olisi sillä kyllähän ihmistä kyvykkäämmät robotit pääsevät myös avaruuteen jos ihmisetkin sinne pääsevät. Tämä on hyvä huomio. Mutta ymmärrän myös Hawkingin pointin. Syynä ei ole immuniteetti Terminaattoreilta tai niiden vastineilta. Syynä on hajauttamisen tuoma suoja. Jos kaikki ihmiset ovat yhdessä paikassa on robottien helpompaa tuhota ne kaikki. Jos ihmisten lokaatiossa on variaatiota on ihmislajin sukupuuttoon pyyhkiminen paljon vaikeampi urakka. Hawking ei ratkaise ongelmaa vaan maksimoi selviytymistä.

"algokratia"

Jos ajatellaan mitä ihmiset pelkäävät teknologiassa, se näyttää olevan tietoisuuden saavuttanut konemieli. Kuitenkin kenties se, mistä pitäisi olla huolissaan ei ole yhtä futuristista ja abstraktia. Kenties suurempia ongelmia on tekoälyssä jolla ei ole tietoisuutta, mutta sen suurempi ongelma tekoälylle.

Me pidämme tästä. Ja sinun velvollisuutesi on tehdä samoin.

Jos katsomme internethakujen historiaa, voidaan muistuttaa mieleen nostalgisia aikoja jolloin ei ollut hakukoneita vaan listoja. Ihmiset laittoivat suosimiaan sivuja linkeiksi. Ne olivat vähän kuin julkisia "suositut" -kansioita jokaisessa nykyisessä selaimessa. Nämä ovat ehdottomasti käteviä. Mutta niiden kohdalla tajutaan että ne ovat mieltymyksiä. Suosituksilla on aina vallankäytöllinen elementti. Linkkiluettelon laatija on eräässä mielessä ensisijaisesti Mainostaja. ; Sittemmin asioita on algoritmistettu. Kukaan ihminen ei lue tekstimassoja ja suosittele, vaan arviointi on tehty automaattiseksi. Silloin mieltymykset irtautuvat yksilöstä ja muuttuvat ominaisuusluetteloiksi. Hakusanojen läsnäolon lisäksi kirjoittamispäivämäärä (tuoreus), sivulle ohjaavien linkkien määrä (viitattuus) ja vastaavat seikat vaikuttavat. Ja tästä tulee ongelmia. Sillä nyt hakukoneet itse asiassa määräävät mitä näemme ja mitä voimme lukea. Hakukoneet tarjoavat paitsi pääsyn tietoon niin tarjoavat myös valtavasti mainostusvaltaa. Valtaa päättää mitä näytetään ihmisille. Ja kääntäen tämä tarkoittaa aina sitä että jotain piilotetaan.

Lausunnon voisi tiivistää sanaan "Google". Mutta tämä olisi väärin. Käsittelemäni ongelma on ollut aina jossain määrin läsnä internetissä. Nykyään internet on vain suurempi joten ongelmat ovat jossain määrin kasvaneet. Näkisin että perimmäinen vika on internetin koossa itsessään. Nimittäin internetin koko pakottaa lajittelemaan aineistoa ja priorisoimaan niitä jotenkin. Ja usein tätä joudutaan tekemään nimenomaan epäsuorasti. Eli jotkin viitearvot antavat lukuja. Nämä nähdään hyvien ja arvokkaampien dokumenttien attribuuteiksi, ainakin tilastollisessa mielessä. Ja kun näin tehdään niistä myös käytännössä tulee arvokkaiden dokumenttien attribuutteja.

Ja yleensä tämä on hyvä asia. Se, että eiviitattu internetin pohjamudissa makaava ryönä - se jota kutsutaan 80% internetin sisällöksi - ei ansaitse tulla kenenkään lukemaksi ei ole mikään varsinainen arvoitus. Mutta algoritmien valta on aina johtanut omituisiin sivutuloksiin. Sillä menestykseen riittää näiden attribuuttien hankinta. Pornosivustot ovat kauan olleet ovelia tässä. Yksi syy miksi internet näyttää olevan täynnä pornoa johtuu siitä että pornosivustot luovat usein tiimiytyneitä sivustoja jotka linkittävät toisiinsa. Nyt ne saavat valtavasti sisäisiä viittauksia. Ne näyttävät olevan suosittuja koska niihin on paljon linkkejä muilta sivuilta. Porno siis näkyy, ei siksi että se olisi erityisen suosittua, vaan siksi että se osaa imitoida menestystä. Algoritmien valta johtaakin tämänlaisen kikkailun kautta juuri siihen että ulkomuoto ylittää sisällön.

Tällä on ollut suurta merkitystä. "YouTuben" priorisointimenetelmät ovat johtaneet omituisiin sivutuotoksiin. Ne nimittäin määrittävät miten videoita myös tehdään. Median muoto on seurannut näitä kriteereitä sitä kautta että (a) niitä mukailevat näkyvät koska vaikka ne olisivat harvinaisia niin ne kuitenkin saavat näkyvyyttä tämän avulla (b) ne huomataan hyviksi tempuiksi joten niitä aletaan käyttämään. Aikaisemmin klikkauksien määrä oli ratkaiseva kriteeri. Ja tällöin youtube -videon kuva sai hirvittävästi arvoa. Omituisena sivutuotteena oli se, että videokuvat jotka näyttivät perversseiltä tai seksiä sisältäviltä saivat hirveästi suosiota. YouTube vaihtoikin kriteeristöään ja mittasi sitä miten pitkään videoita on katsottu. Näin aloituskuvan illuusio sortui ja rivolta näyttävät videokuvat katosivat. Lisäksi YouTube luokittelee videoita ja tarjoaa sinua kiinnostavaa materiaalia.

Vajoa omaan kuplaasi, läjä.

Ihmiset eivät helposti pidä ylhäältä määrätyistä kriteereistä. Ja hakukoneet personifioivatkin aineistoa juuri sinulle sopivaksi. Näin ollen algoritmit tarjoavat jotain joka eroaa oleellisesti perinteisestä linkkisuositussivusta. Attribuutteihin voi oleellisen paljon vaikuttaa itse.

Ja pidän tätä älyllisessä mielessä vielä suurempana ongelmana. Googlen hakukoneet ovat nykyään melko hyvin spesifioituja. Itse esimerkiksi saan hieman eri tuloksia samalla hakusanalla riippuen siitä olenko kotikoneella vai työkoneella. Google tietää jotenkin että työkoneellani tehdään ihan eri asioita. Ja se sovittaa toimintaansa tähän. Tämän riskinä on johtaa echo chamberiutumiseen jossa saat sellaisia tuloksia joita haluat nähdä. Google ei esitä enää mitään ulkopuolista valtaa, vaan enemmänkin piilottaa ne sivut joita koet ikävinä ja uhkaavina. Riskinä onkin, hieman paradoksaalisesti, se että "olet oman vallankäyttösi uhri". ; Ajatus siitä että olet netissä kaltaisiesi seurassa omassa ideologisessa perheessäsi ilman että maailmankuvaasi uhataan on eräänlainen painajainen. (Painajainen jossa on miellyttävää elää, ajatus tuntuu omituiselta mutta ei se ehkä ihan niin outoa kuitenkaan ole.)

Ja toisaalta tämä personifiointi tarkoittaa perimmiltään yhtä asiaa. Tämä onnistuu jos ja vain jos sinusta kerätään dataa jota sitten ihan oikeasti myös käytetään jotenkin. Frank Pasquale on kirjoittanut "The Black Box Society" -kirjan jossa katsotaan miten ihmisistä kerätään tietoa. Ja kuinka tätä tietoa käytetään siihen että rahan ja informaation kulkua ohjataan. Selvästi luokittelulla on hyötyä siinä mielessä että itselle mieluisaa aineistoa löytyy helposti. Yksityisyyden menetys on jotain joka on tavallaan niin ilmiselvä osa elämää että en osaa siitä kauhistella. Kun sama yksityisyyden menetys koskee kaikkia, ei kukaan ihminen tosiasiassa oikein seuraa tuloksia. (Omat pornohakuni eivät kiinnosta rikospoliisia, ja jonkun algoritmin punastuminen ei ole nykyisellä teknologialla ongelma, koska se alussa mainittu tietoisuus puuttuu.) Suurin asia johon tietojen kerääminen vaikuttaa on se mitä mainoksia saat. Suurimmat ongelmat ovatkin siinä tiedon jakamisessa.

Tässä kohden voisin viitata "Takkiraudan" kirjoitukseen tekoälyn vaikutuksesta työelämään. Hän viittasi siihen miten teknisen alan ja juridiikan alan asiantuntemuutta on jo onnistuttu algoritmistamaan. (Yrityksiä on ollut jopa puhelinmyynnin algoritmistamiseksi. On kuitenkin aina helpompaa tehdä algoritmi joka lyö kaupustelijarobotille luurin korvaan.) Hakukoneet ovat itse asiassa kenties vahviten hoitamassa asiaa joka on perinteisesti ollut lehdistön ja uutisoinnin tehtävä. Nämä alat ovatkin kriisissä. Perinteinen lehdistö ei toki sekään ole ollut mikään ideologiaton tiedottaja. Se on tosiasiassa tarjonnut suunnilleen samanlaatuista materiaalia mitä ensimmäiset hakulinkkilistat ovat tehneet. Ne ovat valikoineet tiettyjä asioita näytille. Variaatio tiedossa henkilöiden kesken ja ylipäätään tarjolla oleva tietomäärä tuolloin ovat olleet kohtuu pieniä (verrattuna nykyaikaan). Eikä se, että asia on ihmisten kädessä ole minullekaan mikään arvo sinällään. Osalle jo ihmistyö ja sen teettäminen on arvo sinänsä. En kuulu heihin.

Vallan kolmijako

Ongelmana on enemmänkin se, että perinteisesti valtaa on tupattu fragmentoimaan. Montesquieun vallan kolmijaossa tuomiovalta, lainsäädäntövalta ja vallan toimeenpanovalta on pidettävä erillään. Näin estetään laajamittainen väärinteko. Samoin voidaan ajatella että kaupusteluvalta, valvontavalta ja tiedottaminen on syytä pitää erillään. Samasta syystä ammattillääkäreiden asiantuntemusta voidaan tarvita paljastamaan käärmeöljyä myyviä huijareita. Intressit ovat erillisiä ja toisistaan poikkeavia joten ei ole mitään syytä sille että lääkäri rapsuttelisi pikku vaihtoehtohoitotuotemyyjää vain siksi että tällä myyjän asiakaskunnalla on jokin maailmankuva jota ei saa loukata.

Isojen hakukoneiden kohdalla ongelmana on se, että jakoa ei voida tehdä samalla tavalla.
1: Sama taho on varmasti yhteistyössä poliisin kanssa. Kiinan kanssa tehty Googlen yhteistyö näyttää että sensuuri kuuluu tässä osana mahdollisia toimintamalleja. Kiina on maksava asiakas ja Google tätä kautta muutti hakuehtoja. Arvaa kuka on myös mainostaja? Vaihtoehtohoitojen myyjä. Ja lääkärit. Teoriassa tämä mahdollistaa sen että joku taho maksaa siitä mitä hakukoneet näyttävät ja eivät näytä. Algoritmi mahdollistaa keskusjohdetun hyvin tarkkaan säädellyn median. Ja mikä erikoisinta, se tekee sen juuri siksi että nämä algoritmit tekevät juuri sitä koko ajan. Se on suoraan niiden toimintaperiaatteessa : Isosta aineistokasasta etsitään ne harvinaiset parhaat. Jos sivuja sattumalta näpelöimällä saisi yhtä hyvän tuloksen helposti ja nopeasti, puhuttaisiin "todennäköisistä sivuista". Mutta hakukonetta tarvitaan in first place koska haemme aika spesifejä asioita jotka ovat "epätodennäköisiä sivuja" koko lähdeaineistossa.
2: Google on käytännössä vakoilija ja journalisti. Teoriassa olisi varmasti helppoa luoda yhteistyötä poliisin kanssa siten että vaikkapa pedofiliasivustojen asiakkaat saadaan poliisille. Ja mukaan tulisi tietysti data selaushistoriasta, eli syyllinen saadaan poliisille todisteiden kera. Tämä johtaa siihen että lakien toimeenpanovallasta osa yhtiöitetään. Tämä ei kenties ole ongelma pedofiilien kohdalla, mutta teoriassa Kiina voisi olla hyvin mielenkiintoisilla tavoilla kiinnostunut tämänlaatuisesta yhteistyöstä. Ja jos laki on esteenä, Kiina mielellään rukkaa alueensa lakeja uusisi niin että temppu on laiton.
3: Ja Googlen ja vastaavien yritysten suuri koko on sekin mielenkiintoinen. Nimittäin USA:ssa isot yritykset määräävät helposti alueen toimeentulosta. Google ei nimittäin vain tee lehtimiehiä työttömiksi vaan myös tarjoaa töitä hirveälle määrälle ohjelmoijia ja muita asiantuntijoita. Moni yritys ohjaakin paikallista politiikkaa - ja oikein isot yritykset laajemminkin - sillä jos alueella ei suostuta niiden ehtoihin ne vievät toimintansa muualle ja tästä seuraa paikallista massatyöttömyyttä. Alueella ei ole varaa kieltäytyä. Mitään lahjontaa ei tarvita, koska aiheena ovat perimmiltään äänestäjämassat.

Google on niin suuri että mieltymyksiemme sisältö on jollain tavalla sidoksissa googlen antamiin hakutuloksiin. ; "Algokratia" ei toki ole konkreettisesti ainakaan vielä toteuttanut pahimpia uhkakuviaan. Teoriassa siihen on kuitenkin paljon tilaa. Ja tämänlaatuinen riski on konkreettisuutensa vuoksi pahempi kuin mikään Terminator.

Eettisesti tuotettua pornoa?

Melko vähän aikaa sitten internettiin vuosi melko valtava määrä julkkisten eroottisia/seksuaalisesti sävyttyneitä kuvia. Nämä ovat kuvia joita kaltaiseni heteroseksuaali mies varmasti ... nauttisi ... katsoa. Mutta joita en katsonut, koska se olisi ollut jopa minun dekadenttiin makuuni turhan ... epäeettistä. Jos kuka tahansa näistä tähdistä kysyisi minulta että haluanko nähdä heidän tissinsä, niin mikä ettei. Mutta kun kysymys ei ollut tästä, vaan siitä että haluanko tunkeutua heidän yksityiselämänsä alueelle ilman heidän lupaansa nähdäkseni heidän tissinsä. Ja tämä ei ole seksikästä, vaan epäeettistä. Tosin se voi olla myös seksikästä. Mutta epäeettisyyskohdasta en jousta.

Tämä nosti esiin sen, että pornografia ei ole pelkkää seksuaalisuutta vaan myös tietoturvaa. Ja tämä voidaan itse asiassa liittää niinkin erikoiseen aiheeseen, kuin ketä saa valvoa milläkin ehdoilla. Ja ennen kaikkea sitä kuka saa katsoa ja valvoa.

Tämä johdattaa pornografia -aiheen varsin mielenkiintoisiin kulmiin. Tavallisesti arvokeskustelu aiheesta käsittelee sitä että pitäisikö pornografia kieltää vai ei. (Poliittinen / uskonnollinen julkiselämän rajoite / yhteiskunnassa muuten ilmenevä ideologia.) Ja tämä sitten yleensä nojaa enemmän tai vähemmän etiikkavetoisiin oikeutuksiin, usein kyse on siitä onko pornografia itsessään, yhtenä aiheena, hyvä vai paha asia. (Joka on eri asia kuin sen kieltämisen vaatiminen. Tupakointi on pahasta, mutta se on kuitenkin laillista eikä jokainen joka pitää tupakkaa pahana pidä sitä kiellettävänä.)

Ala ja uhrautuminen

Vuotamisasia nostaa esille sen että pornon eettisyydessä on selvästi variaatiota. Jos katsomme perinteistä pornografiaa, puhutaan usein siitä miten seksityöntekijä on uhri. Usein tässä nostetaan pahimmat kulmat, kuten mahdollinen ihmiskauppa ja prostituoiduksi ajaminen. Mutta myös pienempiä ja vähemmän vakavia - ja siksi myös luultavasti yleisempiä ja relevantimpia - ongelmia alan hyväksyttävyydelle tarjotaan.

Kuitenkin pornoala on ammatti, jonka takana on jonkinlainen valinta. Pornoteollisuus on kuin mikä tahansa muu ihmisiä (mahdollisesti) pienellä palkalla pomputtava teollisuudenala. Ja voidaan aivan täysin sanoa että tässä mielessä jos siitä tulee vahinkoa, niin ala on vähän kuin Extreme Duudsoneiden kanssa. Että ei pidä hämmästyä ja valittaa kun työnkuva on mitä on. Että oma uravalinta.

Alalle toki voi päätyä montaa kautta. Työhönoton kohdalla työnhakijan epätoivoinen asema voi tarkoittaa hyväksikäyttöä. Palkan suuruus voi olla liian mitätön tehtyyn työhän ja työn tekemisen ehdot ja seuraukset voivat olla sellaisia että niitä ei ymmärretä kunnolla ennen kuin nimi on paperissa. Vapaa tahto alanvalinnassa ei siis kenties olekaan niin kovin vapaa. Tämä vihjaa siihen että alalla voi olla ongelmia. Ja ne on katsottava tilannekohtaisesti. (Tämä asia on hyvä pitää mielessä sillä palaan tähän tämän blogauksen lopussa lisää.)

Kuvan katsominen.

Joku voisi ajatella että pornografian katsomisessa on tätä kautta monenlaisia ongelmia. Jos maksaa rahaa, niin silloin tukee järjestelmää joka alipalkkaa ihmisiä. Mutta jos katsoo ilmaiseksi, niin tuo kuitenkin mainostuloja ja ylläpitää systeemiä. Ja jos onnistuu jotenkin piratoimaan systeemin, niin takaa sen että alalla ei ole välttämättä edes mahdollisuutta varaa maksaa kunnollisia palkkoja.

Mutta nämä ongelmat ovat mitättömiä verrattuna siihen mitä tapahtuu kun joku vuotaa yksityisiä pornokuvia. Näille kuville on yleensä suostumus. Mutta tämä suostumus on tehty jossain kontekstissa. Ja tämä on suhteellisen merkittävä asia ; Suostumus annetaan usein hyvin rajatussa mielessä. Ihmiset voivat julkisessa saunassa olla alasti. Mutta tästä tilanteesta ei saa vain ottaa valokuvia ja levittää niitä ympäriinsä. Samoin ihminen voi riisuutua ja paikalla on vaikka puoliso ja tähän suostutaan. Mutta se ei tarkoita että nudistibileet samassa tilassa olisivat automaattisesti nekin OK.

Vuodettujen kuvien katsominen on siis sama kuin pornoteollisuus. Mutta ilman pornoteollisuutta. Ilman minkäänlaista kohteen suostumista. (Pornografiassa asiat eivät ole hyvin, heillä voi olla ties kuinka epätoivoista ja huonolla sopimuksilla tehtyjä suostumuksia. Mutta nämä ovat edes jonkinlaisia suostumuksia.) Kyseessä näissä kuvissa ei ole näiden ihmisten ammatinvalinta. Eivätkä he tienaa tällä. Sen sijaan joku nämä tiedot vuotava voi tietää. Eli ala on kuin pornoa jossa suostumuksen lisäksi puuttuu tyystin palkka. (Huonokin palkka on palkka ja siis edes aavistuksen parempi kuin ei palkkaa ollenkaan.)

Itse asiassa tämä suostumuksen ja palkan puute muuttaa asiaa. Hyvin suuri osa pornografian katsomisen pahuudesta ovat delegoitua pahuutta. Toki tässä aiheessa puhutaan pornon syntisyydestä tai siitä miten se voi muuttaa ihmistä. Mutta suurissa määrin laajatehoisimmat argumentit näyttävät koskevan juuri sitä että katsoessa jonkun muun pahan tekemistä lisätään. Pornon katselija ei siis tee mitään pahaa, vaan pahantekijä olisi se rahanahne pornomoguli joka yleensä nuoria ja kokemattomia naisia kameralle alistaa ja näin heitä hyväksikäyttää ja pahanapitää. (Termejä jotka eivät ole vastakohtia vaikka luulisi.) Tämä on siis ikään kuin "pahuuden tukemista" enemmän kuin suoraa kyltymätöntä omakätistä pahuutta.

Suostumuksen puute on siitä mielenkiintoinen, että kun pornografiassa on yleisesti annettu lupa että sinulla on lupa katsoa kuvia (joko jonkinlaisen maksun tai mainostulojen kautta ilmaisen katselun) kautta. Ja näin et suoraan osallistu siihen palkkakeskusteluun ja ehtokeskusteluun jonka pornotähdet käyvät työehdoistaan "jossain muualla". Mutta tässä tapauksessa kun suostumusta ei ole annettu, katsominen itsessään on nähtävissä "rikokseksi eettisyyttä kohtaan". Tällöin pornoa katsova itse asiassa harrastaa jonkinlaista teknistä salakatsomista. Tästä puuttuu oma läsnäolo rikospaikalla, mutta toisaalta rikoksen hedelmät, eräässä mielessä ryöstösaalis, on tässä kuitenkin jaossa ja siihen ollaan hyvinkin halukkaita osallistumaan.
1: Eli tekee jotain joka karkeimmillaan on sitä että porataan reikä tyttöjen pukuhuoneeseen ja tirkistellään, ja joka hieman sofistikoituneemmillaan on sitä että reikään laitetaan kamera. Ja hieman sofistikoituneemmilla otat kameran tallentamaan ja katsot tulokset kotonasi....

Yleensä ottaen samasta syystä ihmiset sallivat poliisien valvontakamerat, mutta eivät pidä siitä että ?"joku ilpo"? pyörii kulmilla digizoomi vähäpukeisten ihmisten ikkunoihin osoittaen. Poliisilla on tallentamiseen syy, ja poliiseja sentään kontrolloidaan jotenkin. Ja vähintään heitä on kohtuu vähäinen määrä. Ja poliisienkin kohdalla omaan kotiin tehty puhelinkuuntelu ja salakameroiden asettaminen tuntuu sitten jo montaa astetta kiusallisemmalta. Ja jos poliisit vain saisivat vuotaa kaiken maailman kännitoilailuja joka paikkaan internetissä huvikseen, asenteet turvakameroita kohtaan muuttuisivat varmasti melko nopeasti vastahankaisemmiksi.

Tämä kaikki on syytä muistaa. Sillä kun julkkisten kuvia vuosi, esille tuli sen tyylisiä ajatuksia että itse tämän median tekeminen olisi nolo/syntinen asia, jolloin asian vuotaminen on ikään kuin asianmukainen rangaistus tästä pahasta teosta. Kaikki näistä ihmisistä eivät välttämättä sano tätä vain siksi, että he ovat halunneet katsoa noita kuvia, eivät koe niitä mitenkään erilaisiksi kuin muitakaan pornokuvia, ja koska he nauttivat ja harrastavat pornon katsomista he eivät halua tehdä katsomisesta epäeettistä tekoa. (Jossa tapauksessa tuollaisen lauseen omat pornohiireilyt paljastava kulma on vain oikeutettu rangaistus siitä että on nolo runkkari jonka ainut keino mitenkään saada purettua seksuaalisia purkaumiaan on rohypnol.)

Näille muille ihmisille on kenties tarpeen selittää että kuvien vuotaminen on aktio jossa rikotaan ihmisen autonomiaa joka on syytä muistaa aina kun on alasti tai humalassa.

Julkkiksilla voi olla tarve eroottisiin kuviin, koska he ovat ensinnäkin ihmisiä joiden eroottisia kuvia on kiva ylipäätään katsoa. Ja koska heillä voi työolosuhteiden kautta olla vain harvoja yhteisiä vapaita hetkiä joten parisuhdepuuhastelut on hoidettava median välityksellä. (Siis vähän kuten ne tyypit jotka keskustelivat Sampo Syreenin kanssa, tosin ilman Sampo Syreeniä. Joka on tosin mainio mies joka kuuluu niihin yksilöihin joiden tekemisistä tulen jotenkin hyvin omanlaisellani tavalla ... kateelliseksi.) Ja näihin omiin tarpeisiinsa he käyttävät laillisella tavalla kameraa jonka he ovat laillisesti ostaneet. Kuvaustilanne on ollut sovittu, joten ainoat rikkeenomaiset teot tässä koskevat tämän näin tuotetun aineiston levittämistä.

Asioita yhteen nivova ajatus.

Valvonnan ja työolosuhteiden kautta pornokeskustelu saadaan melko helposti siirrettyä sen tyyliseen eettiseen kulmaan mitä on tupattu harrastamaan kulutustuotteiden kanssa. Ja tässä hyväksikäyttötematiikka voi tuoda mieleen vaikkapa meikit. Eläinkokeiden kohdalla eläinten hyvinvointi ja eläinten oikeudet ovat olleet aihe joka on korostanut sitä että meikkien ostaminen tukisi pahaa teollisuutta. Tämä ei kuitenkaan ole saanut ihan kaikkia näistä asioista kiinnostuneita lopettamaan meikkaamista vaan he ovat sen sijaan alkaneet korostamaan luonnollisia ja eettisiä meikkejä. Silloin tuotantotavat ja testausmenetelmät ovat jotenkin näistä epäeettisistä meikkilaitoksista eroavat. Eikä siksi ole tavallaan niin asiallista tuomita koko meikkialaa. (Paitsi jos on moralisti ja pitää niitä lähtökohtaisesti sievistelynä. Joka vertautuu siihen että ajattelee että porno on lähtökohtaisesti syntiä. Ideologiat ovat tässä suhteessa sellaisia että niiden vaikutukset ovat samantapaisia.)

Mutta pornon kohdalla keskustelu ei sen sijaan kovin usein tuo esille sitä että minkälaisilla työehdoilla porno olisi reilua. Olisikin mielenkiintoista tietää että olisiko olemassa palkkaehtoja ja työntekoehtoja joilla pornoalalla työskenteleminen olisi eettistä. (Jos ei, niin huono palkka ja ihmiskauppa ja muut mahdolliset pelotteet olisivat jotenkin oleellisia argumentteja jotka ratkaisisivat onko porno eettistä vai ei. Ne ovat tälle ihmiselle lähinnä sitä tauhkaa jolla peitetään ideologinen dogma aiheen takaa.) Mikä esimerkiksi olisi oikeanlainen työehtosopimus seksityötä tekevälle? Minkälaiset lomat, terveydenhoito ja työehdot ovat. Ja niin edespäin.

Nähtävästi tässä kulmassa olisi tilaa jollekin. Eikä aiheesta tietääkseni ole yleisessä keskustelussa kovin paljoa puhuttu. (Toki pienemmissä piireissä tämänlaiset asiat varmasti ovat nousseet monillakin keskustelun aiheeksi. Mutta yleensä kun pornokeskustelua käy, se on sitä eettis-ideologis-poliittista eikä työvoimapoliittista vääntöä.)

---

I said "this is a reason for master debate", not mastur.... you know

Vahti -koira ja hakkerin etiikka.

Ubisoft tuotti "Watch Dogs" -nimisen pelin. Ubisoftilla on ollut tapana tuottaa kiinnostavia pelejä. Ja kyseistä peliä mainostettiin tiedostavaksi, kantaaottavaksi ja ajankohtaiseksi. Pelaaja päätyy ohjaamaan Aiden Pearcea, joka on hakkeri. Pelin perusidea - hakkerointi, valvonta ja turvallisuus - ovat luonnollisesti ajankohtaisia ja tärkeitä aiheita.

Itse peli on hieno. Siinä on monipuolisia tehtäviä. Sen ajatus hakkeroinnilla ohjattavasta ympäristöstä on hieno. Etekin kun peli tapahtuu ns. hiekkalaatikkoympäristössä, eli ympärillä on paljon tilaa jossa leikkiä kaikilla pelin herkuilla. Aiden käyttää älypuhelintaan ihmisten tietojen kaappaamisesta  liikennevalojen ohjaamisiin. Hakkeroinnilla voi myös aikaansaada häiriöitä ja ohjata vartijoita. Ja sen avulla voi manipuloida itseään näkymättömäksi valvontakameroille ja vastaavaa.

Peli on hieno. Siinä on piiloutumista, ympäristöä käyttävää taistelua ja muuta jännittävää. Mutta valitettavasti minun on käytännössä mahdotonta nähdä tätä millään lailla tiedostavana. Peli on itse asiassa sotkenut etiikkajärjestelmänsä sen laatuiseen umpisolmuun, että se on oikeastaan tätä myötä menettänyt kaiken tiedostavuutensa.

Ensimmäinen ongelma on se, että Aiden on "grey hat hacker". Ei siis paha (black hat) eikä hyvä (white hat). Tämä toki sopii mainiosti hiekkalaatikkopeleihin joissa monenlainen puuhastelu on mahdollista. Ja toisaalta ambivalenttia sankaria on käytetty ennenkin varsin onnistuneesti. "Red Dead Redemption" -peli on rakennettu siten, että pelissä voi pelata sekä kunniallisesti että kunniattomasti. Ja tämä tehtiin mainitussa pelissä todella onnistuneesti. Käytän tätä vertailukohtana. Rikollisuuteen taipuvainen antisankari ja hiekkalaatikkogenre yhdistää molempia niin vahvasti että näen että vertailu on relevanttia..

"Red Dead Redemptionissa" tarina ei mennyt rikki, vaan se otti huomioon sen että Marstonilla on molemmat puolet. Tosin itse asiassa "Red Dead Redemption" on siitä huono esimerkki, että se ei ollut relativistinen tai nihilistinen peli. Siinä oli hyvä ja paha ja maailma oli vain äärimmäisen ironinen. "Watch Dog" on sen sijaan vain amoraalinen, joskin hyvin omituisella tavalla. Sellaisella joka ei ole ironinen vaan yksinkertaisesti rikki.

Suurin ongelma "Red Dead Redemptionissa" oli se, että jos päättää pelata hyvin pahalla hahmolla, monet vaaditut ja pakolliset tehtävät eivät ole kovin mielekkäitä. Se, että näitä oikeutettiin valtion agenttien pakotuksella tuntui hieman päälleliimatulta. Kun otetaan huomioon (a) Marstonin tehokkuus tuliaseiden kanssa (b) Agenttien varsin rajallinen lukumäärä ja (c) Se, miten agentit tuppaavat sössimään tuliaseiden kanssa niissä tehtävissä joissa heidän kanssaan ollaan.

Mutta "Watch Dogin" Aidan on ongelmallinen. Sillä pelimaailma itse asiassa ei ole vain amoraalinen, vaan se on julma. Pelin vaikeustaso aiheuttaa tiettyjä rajoitteita siihen miten tehtäviä saa tehdyksi. Esimerkiksi vartijoiden ohjailu ja näkymättömänä toimiminen on tehty monissa paikoissa käytännössä mahdottomaksi, aivan sen vuoksi että vartijoita on aivan älytön määrä. Ja peli on säätänyt vaikeustasot tappelupuolella sen verran helpoksi että on helpompaa löylyttää kaikki Blumen vartijat. Itse asiassa käytännössä yritys piileskellä johtaa vain siihen että joudut hakkaamaan kaikki vartijat myöhemmässä vaiheessa. Tämä ei tarjoa kovin suurta vapaudentunnetta tehtävien suorittamisessa.

"Red Dead Redemption" pisti maailman reagoimaan selvästi pahuuksiin. Tekojen julmuus korostui grafiikassa ja ympäristön käytöksessä. Kun väkivaltaa piti käyttää pakosti sitä oikeutettiin ja sen oikeutusta lievennettiin jollakin tavalla. Moraalin pumppaus oli myös melko työlästä. Jos jokin pelissä oli inhottavaa, niin se oli se että sakot maksamalla "wanted" -statukset sai pois. Mutta moraali ei kasvanut sakkoja maksamalla. Aidan sen sijaan elää maailmassa jossa eletään hyvin normaalissa nykyhetken ympäristössä. Taloustaantumatilanne selittää pelimaailmassa myös sen keitä vartijat ovat. He eivät ole mitään villin lännen rikollisia, vaan he ovat juuri sellaisia vartijoita joita nykysuomessakin on. Eli alipalkattuja tyyppejä jotka eivät edes tiedä mitä pahaa heidän työnantajansa tekee, ja jotka tekevät jotain joka on sekä laillista että jopa jollain tavalla lakia ja yhteiskuntaa puolustavaa. Ja he tekevät sitä rahasta. Väkivaltaa ei siis pelimaailman sisällä oikeuteta mitenkään. Eikä sen julmuutta korosteta. Moraalistatus romahtaa vasta kun tuhoat näitä laumoittain. Ja jos moraalistatus ahdistaa, niin tämänkin saa pudotettua pois pelastamalla yhden tai kaksi tyyppiä julmalta ryöstäjältä. Seuraava mitä teet, on se, että hakkeroit jonkun "depressed" tyypin tilille ja viet tämän rahat. Tästäkään ei tule pahaa mainetta. Mikä on omituista koska kadulla ryöstäjät eivät vie kaikkia rahoja vaan vain ne jotka ovat taskussa. ; Pelissä helpoin tapa hankkia rahaa onkin skannata ihmisiä kameralla ja jos laatikko näyttää että hänet voi hakkeroida, niin sen kun painaa nappia ja se on niin helppoa. Easy money, no penalty. Tätä kaikkea miettiessä on lystiä ampua tuliaseella stevaria päähän. Foo hucking urraa! (Tein tuota vartijanhommaa joskus itsekin.)

Lisäksi Aidanin tarina ei muodosta mitään maailmaa. Tämä on pelin hämmästyttävin ongelma. "Red Dead Redemption" loi atmosfäärin joka kattoi kaikki tehtävät, jopa sivuquestit. Ubisoft on tupannut tekemään tässä erinomaista työtä "Assassins Creed" -pelisarjan kanssa. Joten on hämmästyttävää miten Aidanin elämä näyttää koostuvan siitä että käydään sukulaispojan syntymäpäivillä ja sitten tästä tarinaosuudesta hypätään aivan eritunnelmaiseen rikollismaailmaan. Toki ymmärrän että tämän rytmityksen tarkoituksena on ollut luoda sitä "tiedostavuutta" ; Että normaali (lue miltei idyllisen epärealistisen ihannenormaali jota ei ole missään oikeassa normaalissa) on jotain jonka alla on maailma joka on suoraa peräisin sen paranoidin salaliittoteoreetikon pahimmista dystopioista. Mutta peli ei onnistu luomaan toimivaa keinoa seilata näiden "todellisuuksien" välillä oikein mitenkään.

Itse asiassa pelin tiedostavin osa näyttääkin koostuvan siitä että aivan lopuksi pelaaja saa valita erilaisia lopetuksia. Pelaaja saa päättää jääkö pääpaha henkiin vai ei. Tämä on tietenkin nerokkaan tuntuinen ratkaisu. Paitsi että peli on käytännössä tähän mennessä pakottanut murhaamaan sadoittain vartijoita jotka olivat paljon tätä pienempiä rikollisia ja pahantekijöitä - jos rikollisia lainkaan. Samalla pelin aikana hämmästyttää se, että miltä Aidan oikeastaan pelastaa ympäristöään. Peli ei missään vaiheessa kyseenalaista Aidanin päätöksiä tehdä kaikkia sellaisia asioita joilta hän on ihmisiä ns. pelastamassa. "Red Dead Redemption" taas ei oikein mitään muuta tehnytkään. Peli on niin ironinen että se perimmiltään kyseenalaistaa jopa sen voiko Marston oikeasti saavuttaa mitään moraalinpalautusta. Ja se tekee tämän jopa silloin kun pelaaja yritti pelata mahdollisimman eettisesti. "Watch Dogs" ei tarjoa vastaavaa edes silloin kun pelaa aivan sikapahana.

Tiedostamista pelistä on vaikeaa löytää. Minä en välittäisi tästä, sillä "Grand Theft Auto" on opettanut minulle miten hauskaa on pelata moraalittomasti. Mutta kun peliä on myyty jotenkin ajankohtaisena, viisaana ja tiedostavana en halua törmätä siihen että sama pelitalo tuottaa ajanmukaisempaa, viisaampaa ja tiedostavampaa materiaalia renessanssiajan italiaan! "Watch dogs" ei kysele etiikkaa määrittämällä hyvää ja pahaa. (Kuten "Zeldat") Se ei tarjoa mahdollisuutta pelata aidosti pahaa hahmoa. (Kuten "Grand Theft Autot".) Se ei tarjoa ironista suhdetta todellisuuteen. (Kuten "Red Dead Redemption".) Eikä se mene edes relativismin puolelle katsomaan eri toimijoiden näkökulmia. (Kuten "Assassins Creed", etenkin ACIII.) Tämä on nihilistisin koskaan pelaamani peli. Ennen en tiennyt miltä arvotyhjiö näyttää - en pitänyt sellaista oikein edes mahdollisena. Nyt tiedän - paremmin.

---

Kun katson peliä edeltänyttä hypeä, koen oloni petetyksi. Tätä oloa ei paranna enää oikein mikään muu kuin viisisataa kuollutta templaria.

ID -tuki

Poen laki on internetsääntö jonka mukaan äärimielipiteitä on lähes mahdotonta erottaa parodioista. "Ilman ilmiselvää huumorin ilmausta on mahdotonta tehdä parodiaa äärimielipiteistä tai fundamentalismista ilman, että joku erehtyy luulemaan parodiaa vilpittömäksi mielipiteeksi." Osa pitää tätä osoituksena siitä että fundamentalismi ja äärimielipiteet ovat ns. ylittäneet parodiahorisontin. Eli muuttuneet niin naurettaviksi että niistä ei enää voi edes laskea leikkiä. Toinen ääripää taas löytyy Jonathan Haidtin näkemyksessä jonka mukaan konservatiivit erottavat liberaalien parodian liberalismista paremmin kuin liberaalit erottavat konservatiivien parodian konservativismista.

Olipa asia kummin tahansa, niin itse törmään pääasiassa sellaiseen fundamentalistien materiaaliin jota ei voi erottaa vitsistä. Minäkin, kenties konservativismini vuoksi, erotan helpommin liberaalit parodiat liberalismista. Kenties liberalismi ei ole ylittänyt parodiahorisonttia. Mutta pääasia on se, että minä en kuollaksenikaan kykene erottamaan onko "Laverdaduniversal" vitsisivusto vai ei. Saatanan juonet paljastava sivusto kun sanoo alalaidassa että "Eräänä iltana loppuvuodesta 2006 kun aloitin hahmottelemaan tätä sivua tietokoneellani, seuraavana aamuna koneessa ilmeni vakava ongelma Windows-käyttöjärjestelmässä, kone uudelleenkäynnistyi ja päätyi ikkunaan josta ei enää päässyt eteenpäin. (Sinä aikana kun olen kirjoittanut näitä sivuja parin viime vuoden aikana Windows järjestelmä on jouduttu lataamaan 2 kertaa uudestaan vastaavien ongelmien takia.) Nyt kuitenkin koin vahvasti hengessäni että tämä on osa henkistä sodankäyntiä. Voitelin keskusyksikön öljyllä ja julistin Messiaan Jeshua Ha Mashiaan nimessä ja veressä voittoa, tukeutuen Raamatun Sanaan ja siihen auktoriteettiin jonka sain syntyessäni uudesti Pyhän Hengen voimasta. Tämän jälkeen kun avasin koneen, kyseinen, eikä mikään muukaan ongelma toistunut enää kertaakaan!" Tämänlainen ID -tuki on nimenomaan jotain jonka tapaisia olen tottunut kuulemaan "vakavahenkisiltä kristityiltä joiden rinnastaminen kristinuskon parodiaan eli pilkkaan on loukkaavaa".

Toki kun sitten toisaalla luen että Torinon käärinliina EI ole ihme EIKÄ se ole väärennös, niin onhan se joka tapauksessa hillitöntä. "Sananda Immanuel väittää/myöntää että Sanat Kumera on hänen isänsä - Sanat Kumera on toinen nimi Saatanalle." ... "Torinon käärinliinassa oleva kuva ei ole Jeesuksen, vaan Sananda Immanuelin! Jumala ei tahdo uskomme perustuvan kuviin, vaan Hänen Sanaansa! Käärinliina on babylonialaisen roomalaiskatolisen-kuvien- ja riivaajienpalvontakirkon kautta tullut Saatanan taidokas harhautus, jolla ihmisiä yritetään saada uskomaan (ja on saatu uskomaan) valheeseen, että Sananda on Jeesus. Mutta kun ei ole!"

Mutta johonkin voi kuitenkin aina luottaa. Kuten siihen että huuhaan määrä ei ole sukupuolittunutta, mutta laatu on. Shermer on kertonut kirjassaan "Why do people believe in weird things" että naiset kannattavat esoteerisia henkiasioita, eli uskovat kummituksiin, horoskooppeihin, homeopatiaan ja vastaaviin. Miehet taas hurahtavat helposti erilaisiin salaliittoteorioihin, kuten juuri illuminatiin, kemikaalivanoihin tai Saatanallisiin merkkeihin. Esimerkiksi tuon kirjoittajan nimeä ei tarvitse tietää, että voi sanoa sen olevan miehen käsialaa.

Takaisin trubaduuriaikaan : Eli miten musiikkibisnes läpikäynee täyden ympyrän

Olen harvoin tyytyväinen omiin tuotoksiini. Ne tuntuvat oivalluksina pikkunäppäriltä tai joltain joka on "korkeintaan fiksua". ; Ja älkää ymmärtäkö tätä väärin. Egoni ehdottomasti paisuu tuotosteni äärellä. Ja olen niistä ylpeä ja pidän hyvin monista niistä. Mutta vähän samalla tavalla kuin ollaan ylpeitä vammaisesta lapsesta joka on oppinut lukemaan. Ylpeys on aitoa, kuten vammaisuuskin. Eikä se taitokaan ole hirvittävän erikoinen.

Tällä kerralla sain kuitenkin "kuin salamana taivaalta" oivalluksen, joka mielestäni yhdisti monia eri asioita yhteen sellaisella tavalla, että minun miltei teki mieleni riisua vaatteet pois ja juosta ympäri Helsinkiä huutaen "Heurekaa". Oivalluksen ilo oli kova. Toivottavasti itse idea on edes puoliksi yhtä hieno. Nähdäkseni se seuraa aikaansa mutta jatkokehittää muodikkaita teorioita niin taloustieteen kuin taidekuratoinnin kuin musiikinkin alalta. Ja en myöskään tiedä että kukaan olisi sanonut ihan tämänlaista missään. (Tosin tämä on aina mahdollista. Pohjateoriat ovat varsin vakiintuneita joten joku on varmasti kehitellyt jotain tämänsuuntaista.)

Tämän blogauksen sisältö on niitä harvoja asioita jotka ovat tuoneet elämääni puhdasta valehtelematonta iloa ja riemua. Se ei pitänyt sisällään juurikaan perspiraatiota, vaan puhdasta inspiraatiota, jonka tausta jäi yllättäväksi ja mystiseksi tavalla joka tuo mieleen lähinnä vertauskuvia taiteilijoiden muusista. (Toivottavasti se ei ole aivan kaamea epäonnistuminen. Se on intoillessa aina mahdollista.)

Mutta alkuegoilusta siihen joka lässäyttää mahdollisesti odotuksenne.

"...new media art is like contemporary art - but different. New media art involves interactivity, networks, and computation and is often about process rather than objects. New media artworks, difficult to classify according to the traditional art museum categories determined by medium, geography, and chronology."
(Beryl Graham & Sarah Cook, "Rethinking Curating")

Markkinavoimista ja talousteoriasta puhuttaessa jokainen on kuullut kysynnän ja tarjonnan laista. Se on hyvin pätevä sääntö. Mutta on asioita joissa se ei toimi kovinkaan hyvin. Tai oikeastaan voidaan sanoa että se toimii hyvin, mutta hyvin epäintuitiivisilla tavoilla.

Jos esimerkiksi mietimme miksi "Mona Lisa" on arvokas, voidaan huomata miten vaikeasta asiasta on kysymys. Pelkkä ikä ei ratkaise. Sillä historiallisista esineistä oppii lähinnä sen, että niiden hintaluokka vaihtelee aivan älyttömästi. Ikä ei usein kerro edes tuotteen suuruusluokkaa, sitä kuinka monta nollaa shekkiin on raapustettava. "Mona Lisa" on myös tauluna kaunis, mutta ei maailman kaunein. Sen arvo ei ole esteettisyydestä tai edes siitä miten vaikeaa se on ollut maalata aikanaa. "Tieteen Kuvalehti historia" piti vähän aikaa sitten jutun jossa korostettiin miten medianäkyvyys joka liittyi teoksen varkauteen nosti sen arvon pilviin. Näkyvyys toi mukanaan myös mukaelmat.

Kyllä. Se, että tämä
parodiaversio on
blogissani lisää autenttisen
Mona Lisan arvoa.
Hyvin marginaalisesti toki.

Ja tästä päästään taulujen hintojen ihmeelliseen maailmaan. Karkeasti ottaen "Mona Lisa" on arvokas koska se on kuuluisa. Ja jossain määrin kuuluisuus leviää sen ikonisuuden kautta. Ja ikonisuus näkyy siinä miten paljon sitä kopioidaan. Jokainen T -paita jossa on "Mona Lisa" on eräänlainen mainos joka mainostaa Louvressa olevaa "Mona Lisaa" ja lisää sen arvoa. Tai vähintäänkin muistuttaa siitä ja ylläpitää sen arvoa. Molemmissa tapauksissa Louvre hyötyy taloudellisesti. Kopioiden määrä vähentää tietysti itse toisintojen arvoa. Niistä tulee kitchiä. Mutta originellin arvo kasvaa. Ja tämä huomioidaan kuratoidessa ja ennen kaikkea silloin kun määritetään taideteoksen arvoa.

Vastaavaa on nähty myös muissa asioissa. Juttelin esimerkiksi Guy Windsorin kanssa siitä miksi kannattaa tai ei kannata investoida aitoon historialliseen miekkailumanuaaliin. Itse olen sen verran "jalat maassa" oleva tyyppi että ajattelen että saman tiedon saa paperbackina alle kympillä. Mutta tosiasiassa tämä ei ole kirjan ainut arvo. Se on vain sen sisältämän tiedon käyttöarvo. Tosiasiassa historiallisten esineiden arvo tuppaa nousemaan, joten siitä tulee järkevä investointi. Toisaalta näiden teosten tekijänoikeudet ovat vanhentuneet joten niiden omistaja saa tehdä käännöksiä ja ottaa kuvia omiin aihetta käsitteleviin kirjoihin. Ja jokainen myyty teos joka käsittelee tätä kirjaa nostaa kyseisen kirjan jälleenmyyntiarvoa. Sillä nyt useampi tuntee sen. Eli tässä käy täsmälleen sama kuin "Mona Lisan" arvonkorotuksen kanssa.

Tämä vielä toimii kysynnän ja tarjonnan säännöillä. Mainonta tuo kysyntää ja autenttisten tuotteiden vähyys tekee tarjonnasta niukkaa. Molemmat kasvattavat hintaa. On toki jossain määrin epäintuitiivista ajatella että Mona Lisa -julisteet olisivat kopioita teoksesta jotka kasvattaisivat sen alkuperäisen arvoa. Sillä usein huomio on vain niissä julisteissa. Tarjonta vähentää näiden julisteiden arvoa. Mutta alkuperäisteos onkin tässä se johon huomio on syytä kiinnittää.

Ja tästä päästään musiikkiin.

Nykyisen musiikin kohdalla "musiikkibisnes on murroksessa", joka on kaunis tapa ilmaista käsitettä "vaikeuksissa". Syynä on se, että se on menestynyt myymällä levyjä. Ajatus levynmyynnistä ei ole typerä. Sillä kuten Nassim Taleb on huomauttanut, palkka voidaan sitoa kahdella eri tavalla työhön. Ja muusikkokin tekee työtä.

Ensimmäinen tapa mitata työtä perustuu siihen että ihminen rakentaa jotain tai tekee tietyn tuntimäärän työtä. Tämä johtaa siihen että joko suutari tekee tietyn määrän kenkiä - joka ahkerallakin suutarilla on hyvin rajallinen - tai sitten ollaan kuin trubaduureja joka saa palkkaa siitä että soittaa. Tuntipalkollinen voi ahkeruudellaan lisätä ansioitaan, mutta tämä on lineaarista.

Levymyynnin ideana on kuitenkin se, että kun työ on ensin tehty, loppu on kopioimista. Trubaduurin ansio ei olekaan enää siinä montako tuntia hän soittaa vaan montako levyä hän myy. Tässä ansiotaso ei ole sidoksissa töihin ja sen myyntijakaumat muuntuvat eksponenttilakien maailmaan. Pareton periaatteen mukaan prosentuaalisesti pieni määrä muusikoista saa enemmistön kaikille muusikoille suollettavasta rahasta. Tämän ideana on se, että kopioita on halpaa tehdä.

Piratismi taas on iskenyt suoraan tähän. Koska mitä enemmän levyä voi vain ladata internetistä, sitä vähemmän halua on maksaa tuotteesta. Aikaisemmin levy-yhtiöillä ei ollut vaikeuksia, koska laitteisto joilla kopioita voitiin tehdä oli harvinaista. Näin tarjontaa rajoittamalla tuotteen hinta saatiin pidettyä sopivana. Ja nyt tätä rajoitetta ei ole. Kopiointi on käytännössä ilmaista, tai ainakin hyvin edullista. Ja kopiointilaitteistoja on vain aivan kaikilla.

Kysynnän ja tarjonnan lain mukaan levyjen arvo pamahtaa nopeasti pohjaan. Ja tämä on se perimmäinen syy miksi muusikot ja levy-yhtiöt ovat syystäkin huolissaan musiikkibisneksen tulevaisuudesta. Kun levyjen arvo romahtaa, on mahdollista että levyn tuotantohinta on suurempi kuin se mistä ihmiset ovat valmiita maksamaan. Tulotasot eivät enää nousekaan samalla eksponenttimäärällä. Riskit musiikin tekemiseen ovat laskeneet.

Ja asiaa voidaan vielä pahentaa. Jos mietitään mikä CD -levyllä oleva musiikkikappale on, niin se on ohje jolla tuotetaan tietyllä laitteistolla. Jos mietitään missä itse kappale on, voidaan huomata että se on esimerkiksi koneen kovalevyllä josta se änkee vaikka kuulokkeisiin. Ja sama on monessa muussakin paikassa. Ja vaikka tuorein aikaleima onkin levy-yhtiön tietokoneella, tämäkin on itse asiassa samanlainen ohje valmiiseen musiikkikappaleeseen. Bittijonot ovat itse asiassa ohjeita itse teoksen valmistamiseen. Karkeassa mielessä yksikään näistä ei ole autenttinen teos. Joka on ongelma. Sillä ilmainen piraattikappale ei kasvata originaalin arvoa. Musiikkikappaleella ei ole originaalia. "Mona Lisan" tapauksessa originaalin arvo kasvoi ja kopioiden laski. Ja CD -levyillä olevien musiikkikappaleiden kohdalla on vain kopioita joita soitetaan ja näin rakennetaan teos ajallisesti väliaikaisesti ilman värähtelyihin. Originaalia ei ole joten piratismi tuhoaa kaupallista arvoa kopio kopiolta.

Tämä asia on otettu vakavasti taidepuolella, kuratoinnissa. Bill Thompson on kuvannut modernin tekniikan avulla luotavia teoksia käyttäen esimerkkinä digitaalisia kirjoja. Kirja-ala on murroksessa, ja samoista syistä kuin musiikkibisneskin. "The process of ‘reading’ an ebook is the process of copying its bits from storage, interpreting them, and displaying them, and every time you create a perfect digital simulacrum of something that has no original." Nykyaikaa vaivaakin siis originaaliuden puute, yllättävilläkin tavoilla.

Tämä näyttää syvältä ongelmalta. Kunnes tajuaa että tosiasiassa muusikoilla on jotain originaalia. Nimittäin jos katsotaan konserttimyyntiä, niin jos jonkun muusikon kappaleita piratoidaan sikana, niin heidän konsertteihinsa tulee enemmän kävijöitä. Tätä kautta voidaan nostaa sekä lipun hintaa että siirtyä isommille areenoille. Ja lopputuloksena syntyy jälleen tilanne jossa työn tekomäärä ei ole aivan suoraan sidottuna työstä saatavaan palkkioon. Sillä tässä kulttuurissa piratoitu kappale on mainos joka nostaa kysyntää ja vaikuttaa sekä konsertissa kävijöiden määrään tavalla joka noudattaa hyvinkin pareton periaatetta. Ja myös lippujen hinnan suuruusluokka muuttuu prosessissa helposti matkalla. Näin ollen musiikkikappaleilla on originaali. Ja tässä mielessä se saattaa muuttua jopa joksikin joka muistuttaa sellaisia taloudellisia menestystarinoita kuin jalkapallo tai jääkiekko.

Musiikki onkin tässä paremmassa roolissa kuin vaikkapa elokuvat tai youtube -videot. Koska bändi voi tehdä konsertin jossa soittaa levyiltä tuttuja kappaleita (alueella jossa fanit osaavat sanat ulkoa vaikka ainuttakaan levyä ei välttämättä ole alueella myyty), ei elokuvanäyttelijä voi toistaa lavasteita ja vuorosanoja peräkkäin samalla tavalla. -Tai voi, mutta tätä kutsutaankin teatteriksi. Joka muuten on jo menestystarina. Elokuvien tekeminen teatterimainoksiksi ei kuitenkaan toimi, koska niitä yhdistää lähinnä näyttelijöiden työpanoksen käyttäminen. Musiikkialalla tämä toki johtaa pieniin muutoksiin. Kun nykyään moni muusikko ei korosta esiintymistä vaan kertoo että hän pääasiassa haluaa tehdä musiikkia, niin tulevaisuudessa voi olla niin että esiintyminen ja performanssi on se mitä kannattaa enemmän haluta tehdä. Levyt. Ne ovat vain promootiota ja mainosmateriaalia, hienosti editoituja näytteitä siitä mitä voidaan keikalla kuulla elävänä ja rosoisena massojen huutaessa ja laulaessa ympärillä. (Unohtamatta asiaankuuluvaa olutta.)