Kahden viestijän välistä.

"Word is a shadow of a deed."
(Demokritos)

Viestintä ja kommunikaatio on yleisesti ottaen kammottavan vaikeaa. On merkitystä, informaatiota, sopimista, ymmärtämistä, huijaamista, yhteispeliä ja muita vastaavia asioita. Viestinnästä voidaan saada irti jotain tärkeitä piirteitä ottamalla siitä yksinkertainen malli, ja sitten hieman soveltamalla tästä saatuja asioita.

Yksinkertaisimmassa viestinnässä voidaan ottaa tilanne, jossa meillä on kaksi kommunikoivaa tahoa. On Alice ja Bob. Kuvitellaan, että Alice on viestittäjä ja Bob on vastaanottaja. Viestin sisältö voidaan käsittää siten, että Alice esittää jotain, jonka seurauksena Bob tekee jotain (ajattelee tai toimii). Jos Alicen viestintä on tehokasta Bob toimii juuri niin kuin "näkisi asian itse". Kuvitellaan että Alice on rehellinen ja hän näkee maailman tietynlaisena. Jos hän viestittää asian Bobille, Bob toimii juuri kuten olisi nähnyt asian itse.

Tätä kautta toiminnassa on tietysti mukana Alicen luotettavuus. Jos Alice haluaa valehdella Bobille, on Alicen mielessä jokin asiantila, jonka hän haluaa viestiä. Valehtelu on viestinä erikoinen : Alicen kannalta viesti on tehokas, jos Bob toimii siten kuin Alicen väittämä olisi totta, näin ollen se on harhaanjohtavaa tietoa mutta tietoa yhtä kaikki. Bobin kannalta tämä on häiriö luotettavuudessa, joten se on itse asiassa epätietoa. Huijaamisen kautta viestintään saadaan tietysti liitoksia peliteoriasta. On strategioita joita kannattaa tehdä. Ja valehtelu ja todenpuhuminen asettuvat jonkinlaiseen tasapainoon. Strategisesti niiden frekvenssitodennäköisyydet vakiintuvat joksikin.

Viestinnässä mukaan saadaan myös relevanssi. Jos viesti saa Bobin toimimaan juuri kuten hän kokisi asian itse, mutta muutos ei ole häävi, se voi välittää todenmukaisen kuvan maailmasta, mutta ne eivät "kiinnosta tai ole muuten vaan tärkeitä". Tässä mielessä toiminnalle voidaan nähdä voimakkuus joka liittyy viestin merkityksen lisäksi Bobin ja Alicen arvostuksiin. On luontevaa ajatella vaikkapa strategiaa, jossa Alice valikoi viestin jossa on hänen mielestään olennaista ja Bob arvioi tämän osuvuutta. Jos toiminta ei muutu viestin kohdattua, on se toiminnan kannalta irrelevanttia. Tämä ei toki tee viestiä ja sen osuvuutta olemattomiksi. Voidaankin puhua tehokkuudesta.

Viestillä on tietysti myös muoto. On olennaista huomata, että yllä olevassa on itse asiassa tarkasteltu merkitystä. Kun katsotaan signaalia, joudutaan ottamaan informaatio käsitteenä esille ja hylkäämään merkitys ; Merkitys on sidoksissa informaatioon mielivallalla. On selvää, että jos Alice käyttää englantia, ja Bob osaa vain mandariinikiinaa, ei viestintä suju kovin hyvin, koska yhteinen kieli puuttuu. Tällöin viestintä ei ole tehokasta, vaikka Alise käyttääkin kieltä jonka konventiot antaisivat oikeita ohjeita "Bobbylle" joka onkin englanninkielinen ; Denotationaalinen semantiikka muistuttaa, että voimme sopia että bitti "1" tarkoittaa että "Kalle on nyt baarissa kaljalla", mutta samaa voi ajaa heittomerkeissä oleva juttukin, tai "AB" tai oikeastaan mikä tahansa. Merkitys syntyy konventiosta, sopimuksesta. Ilman sopimusta on vain merkkijono ja tätä merkkijonoa käsitellään nimellä "informaatio".

Tässä viestillä on jonkinlainen rakenne, jota analysoidaan. Viesti voi olla rakenteeltaan lyhyt tai pitkä. Se voi olla esimerkiksi kaavamainen tai pakattava. Viestissä on esimerkiksi pituus ja jonkinlainen frekvenssijakauma symboleja, joita on käytössä jokin tietty määrä.

On hyvä huomata, että merkitys välittyy informaation kautta, joten ilman konventiota on vain informaatiota. Mutta ilman kantavaa informaatiota ei ole mitään siirrettävää merkitystä. Tämä yhteys on mielenkiintoinen. Sillä Jos halutaan tiivistää viestiä, onnistuu se informaatiotasolla pakkausmenetelmillä. Mutta toisaalta viestiä voidaan tiivistää myös vaihtamalla konventioita. Tällöin voidaan sopia vaikka kuinka mutkikkaita sotasuunnitelmia, joiden merkitys sovitaan tiiviisti muotoon "A", "B" ja "C". Tämä ei ole informaation pakkaamista, vaan merkityksen relevantisoimista. Voidaan sanoa, että jos merkitys halutaan kuvata mahdollisimman tiiviillä viestin pituudella, valitaan tärkeät ja toistuvat sanat lyhyiksi ja muille annetaan järjestyksessä yksi kerrallaan pidempiä. Tämänlainen "Konvention avulla merkityksen pakkaaminen tiiviiseen viestiin" ei kuitenkaan käsittele informaatiotasoa, jossa algoritmi katsoo esimerkiksi että "ABABABAB" vaihdetaan merkiksi "4AB" tai muuta vastaavaa.

"A thousand words will not leave so deep an impression as one deed."
(Henrik Ibsen)

Luonto ja sen osa.

Materialismi on näkemys siitä, että maailma on perimmäisesti ainetta. Tämän vastakohtainen näkemys on idealismi, jossa ajatellaan että maailma on pohjimmiltaan henkeä. Molemmat näistä näkemyksistä ovat monistisia, eli ne uskovat että maailmalla on yksi tietynlainen muoto, jota kaikki pohjimmiltaan on : Tämä tarkoittaa sitä, että joko materialismi on ateistista eli esittää että Jumalaa ei ole. Tai sitten Jumaluus tiivistyy johonkin avaruusolentojen tapaiseen fyysiseen olentoon. Tällöin luominen ei toimisi yliluonnollisilla ihmeillä, vaan hienostuneella teknologialla. Tosin ero näiden kahden välillä on yllättävän häilyvä silloin, kun teknologian luonne on tuntematon ja avaruusolennotkin "jossain muualla".

Materialismi on yleensä mekanistinen. Eli toisin sanoen sen piirissä asioita selvitetään syy-seuraussuhteiden kautta. Idealismissa on usein tapana korostaa teleologisia ja intentionaalisia syitä, eli tavoitteiden ja päämäärän sekä tarkoituksen kautta.

Materialismin varhaisimpia muotoja edustaa Leukippoksen ja Demokritoksen näkemykset. Heidän keksintöään oli atomismi, eli idea siitä että todellisuus muodostuu pienistä jakamattomista atomeista. (Fysikaaliset atomit sen sijaan voidaan jakaa, mutta atomistisen ajattelun alkuperäistä ideaa lähempänä ovatkin kvarkit tai jos ne ovat jaettavissa, niiden pienimmät osaset. Fysiikan atomit ovat siis erilaisia kuin nämä atomismin atomit.)

Materialismi sai jonkin verran suosiota, ja esimerkiksi epikurolaiset olivat materialisteja. Ajatus menetti suosiotaan, kun kristinuskon edustama henkinen todellisuus nousi tärkeämmäksi elementiksi. Tällöin vallalla oli joko idealismi tai sitten dualistinen näkemys, jossa maailma oli sekä aineellinen että henkinen. Valistusaikana materialismi kuitenkin sai melko paljon suosiota.

Pohjimmiltaan sen arvo korostui siinä, että ajateltiin että luontoa voidaan ymmärtää muutenkin kuin nojatuolissa istumalla ja mietiskelemällä. Tähän ensimmäisen askeleen tosin teki jo Descartes dualisminsa kanssa: Hän kun lähti siitä, että on (1) se, mitä on ja (2) se mitä tiedetään ja voidaan tietää ja nämä eivät välttämättä ole sama asia. (Descartes tosin ajatteli että Jumala ei huijaisi, vaan antaisi järjen valon vaikuttaa siten että ihminen voisi tietää kaiken. Mutta hän kuitenkin teki epäilystä tärkeän elementin, ja laski varman varaan olemisensa. Vaikka mitä hallusinaatioita laitettaisiin mieleen, niin silti hän olisi jossain määrin olemassa, koska hän ajattelee.) Tosin Descarteskin kannatti rationalismia, eli ajattelutapaa, jossa nojatuolissa istumalla voidaan selvittää mitä voimme tietää. Kuitenkin epistemologian ja metafysiikan erottaminen jatkokehittyi empirismin suuntaan: Eli pelkkä "on loogista että" muuttui "voi ollaksi", ja että jos luonnosta haluttiin tietää, luonnolta tuli myös kysyä asiaa kokeellisesti. Tämä taas johti siihen että luonnon tutkiminen oli tärkeää. Kun materialismissa ajateltiin myös ihminen osaksi luontoa, tämä johti siihen että ihmisenkin toimintaa voitiin ymmärtää empiiristen menetelmien kautta.

Esimerkiksi de La Mettrie kirjoitti "L'Homme Machina" (~ihmiskone)-kirjassaan että dualistinen ajattelu oli väärin. Ihminen oli kone, ja tahtokin oli vain koneen yksi osatoiminta. Syynä oli se, että aineellakin oli kyky paitsi olla staattisesti paikallaan, myös kyky liikkua. Kirja "L'Homme Plante" (~ihmiskasvi) Myös havaintokyky oli mahdollista koska aine reagoi toiseen aineeseen. Näin ihminen voi reagoida ympäristöön samaan tapaan kuin kasvitkin reagoivat ympäristöön vaikka niillä ei ole sielua. Erot ihmisen ja kasvin välillä olivat vähittäisiä, eivätkä edustaneet täysin erilaista asiaa. Myöhemmin esimerkiksi Marx antoi materialismille uutta pontta, koska hänestä yhteiskunnan toiminta tuli ymmärtää sen tuotantovoimien eli aineellisen maailman kautta. Hänen seuraajiensa ajattelussa taas korostuu emergentti materialismi, jonka mukaan esimerkiksi ihmisen mieli on toki aineellinen, mutta aine saa aikaan eri koostumuksissa uusia ilmiöitä, jotka ovat "enemmän kuin osiensa summa". Näin esimerkiksi atomi itsessään ei sisällä tavoitteita, mutta kun atomit järjestyvät aivoihin, ne vuorovaikuttavat toisiinsa mutkikkaasti ja näin syntyy tavoitteellinen toiminta, jossa esimerkiksi eri vaihtoehtoja punnitaan.

Nykyisin materialismi on vaikuttanut etenkin mielenfilosofian puolella. Merkittävin asia materialismissa on nimittäin sen kannanotto mielen suhteesta todellisuuteen. Siinä on olemassa mielen ulkoinen todellisuus, jota voidaan lähestyä. Samoin se esittää että mielen toimintaa voidaan tutkia tieteellisin menetelmin. Tosin sen kriitikot ovat sitä mieltä että aineellinen selittäminen poistaa sen, mikä tekee esimerkiksi tunteista henkilökohtaisia, elämyksellisiä ja kokemuksellisia. Tosin näiden kriitikkojen onglemana taas on se, että hekään eivät ole keksineet objektiivista tapaa tutkia subjektiivisuutta. Ja itse asiassa moni heidän edustamansa näkemys esittää että jako subjektiiviseen ja objektiiviseen on keinotekoinen. Tällöin on vaikeaa sanoa miksi asiaa ei voisi tutkia siinä missä muuta tahansa, ja miksi se toimisi niiden kohdalla vähemmän hyvin.

On hyvä huomata, että materialismi kannattaa syyseuraussuhteiden miettimistä, ja korostaa tieteellistä lähestymistapaa. Mutta tämä ei tarkoita että muut näkemykset eivät voisi kannattaa niitä. Toisin sanoen luonnontieteellinen tutkimus ei ole väistämättä materialistista, se ei vain ole materialismin kanssa ristiriidassa. Kuitenkin myös dualisti, Jumalaan uskova, agnostikko ja monen muun vastaavan näkemyksen kannattaja voi luottaa luonnontieteelliseen menetelmään ja vaatia että tieteellisesti selitettävät asiat on selitettävä mekanistisesti syy-seuraussuhteen kautta. Esimerkiksi hartaasti uskovakin voi olla sitä mieltä että Jumala on sellainen, josta tiede ei vaan voi tietää, ja että tieteellinen systeemi vain perustuu syy - seuraus -suhteiden ymmärtämiseen. Vääriä "=" -merkkejä liitetään tässä kohden todella usein.