Materialismi on näkemys siitä, että maailma on perimmäisesti ainetta. Tämän vastakohtainen näkemys on idealismi, jossa ajatellaan että maailma on pohjimmiltaan henkeä. Molemmat näistä näkemyksistä ovat monistisia, eli ne uskovat että maailmalla on yksi tietynlainen muoto, jota kaikki pohjimmiltaan on : Tämä tarkoittaa sitä, että joko materialismi on ateistista eli esittää että Jumalaa ei ole. Tai sitten Jumaluus tiivistyy johonkin avaruusolentojen tapaiseen fyysiseen olentoon. Tällöin luominen ei toimisi yliluonnollisilla ihmeillä, vaan hienostuneella teknologialla. Tosin ero näiden kahden välillä on yllättävän häilyvä silloin, kun teknologian luonne on tuntematon ja avaruusolennotkin "jossain muualla".
Materialismi on yleensä mekanistinen. Eli toisin sanoen sen piirissä asioita selvitetään syy-seuraussuhteiden kautta. Idealismissa on usein tapana korostaa teleologisia ja intentionaalisia syitä, eli tavoitteiden ja päämäärän sekä tarkoituksen kautta.
Materialismin varhaisimpia muotoja edustaa Leukippoksen ja Demokritoksen näkemykset. Heidän keksintöään oli atomismi, eli idea siitä että todellisuus muodostuu pienistä jakamattomista atomeista. (Fysikaaliset atomit sen sijaan voidaan jakaa, mutta atomistisen ajattelun alkuperäistä ideaa lähempänä ovatkin kvarkit tai jos ne ovat jaettavissa, niiden pienimmät osaset. Fysiikan atomit ovat siis erilaisia kuin nämä atomismin atomit.)
Materialismi sai jonkin verran suosiota, ja esimerkiksi epikurolaiset olivat materialisteja. Ajatus menetti suosiotaan, kun kristinuskon edustama henkinen todellisuus nousi tärkeämmäksi elementiksi. Tällöin vallalla oli joko idealismi tai sitten dualistinen näkemys, jossa maailma oli sekä aineellinen että henkinen. Valistusaikana materialismi kuitenkin sai melko paljon suosiota.
Pohjimmiltaan sen arvo korostui siinä, että ajateltiin että luontoa voidaan ymmärtää muutenkin kuin nojatuolissa istumalla ja mietiskelemällä. Tähän ensimmäisen askeleen tosin teki jo Descartes dualisminsa kanssa: Hän kun lähti siitä, että on (1) se, mitä on ja (2) se mitä tiedetään ja voidaan tietää ja nämä eivät välttämättä ole sama asia. (Descartes tosin ajatteli että Jumala ei huijaisi, vaan antaisi järjen valon vaikuttaa siten että ihminen voisi tietää kaiken. Mutta hän kuitenkin teki epäilystä tärkeän elementin, ja laski varman varaan olemisensa. Vaikka mitä hallusinaatioita laitettaisiin mieleen, niin silti hän olisi jossain määrin olemassa, koska hän ajattelee.) Tosin Descarteskin kannatti rationalismia, eli ajattelutapaa, jossa nojatuolissa istumalla voidaan selvittää mitä voimme tietää. Kuitenkin epistemologian ja metafysiikan erottaminen jatkokehittyi empirismin suuntaan: Eli pelkkä "on loogista että" muuttui "voi ollaksi", ja että jos luonnosta haluttiin tietää, luonnolta tuli myös kysyä asiaa kokeellisesti. Tämä taas johti siihen että luonnon tutkiminen oli tärkeää. Kun materialismissa ajateltiin myös ihminen osaksi luontoa, tämä johti siihen että ihmisenkin toimintaa voitiin ymmärtää empiiristen menetelmien kautta.
Esimerkiksi de La Mettrie kirjoitti "L'Homme Machina" (~ihmiskone)-kirjassaan että dualistinen ajattelu oli väärin. Ihminen oli kone, ja tahtokin oli vain koneen yksi osatoiminta. Syynä oli se, että aineellakin oli kyky paitsi olla staattisesti paikallaan, myös kyky liikkua. Kirja "L'Homme Plante" (~ihmiskasvi) Myös havaintokyky oli mahdollista koska aine reagoi toiseen aineeseen. Näin ihminen voi reagoida ympäristöön samaan tapaan kuin kasvitkin reagoivat ympäristöön vaikka niillä ei ole sielua. Erot ihmisen ja kasvin välillä olivat vähittäisiä, eivätkä edustaneet täysin erilaista asiaa. Myöhemmin esimerkiksi Marx antoi materialismille uutta pontta, koska hänestä yhteiskunnan toiminta tuli ymmärtää sen tuotantovoimien eli aineellisen maailman kautta. Hänen seuraajiensa ajattelussa taas korostuu emergentti materialismi, jonka mukaan esimerkiksi ihmisen mieli on toki aineellinen, mutta aine saa aikaan eri koostumuksissa uusia ilmiöitä, jotka ovat "enemmän kuin osiensa summa". Näin esimerkiksi atomi itsessään ei sisällä tavoitteita, mutta kun atomit järjestyvät aivoihin, ne vuorovaikuttavat toisiinsa mutkikkaasti ja näin syntyy tavoitteellinen toiminta, jossa esimerkiksi eri vaihtoehtoja punnitaan.
Nykyisin materialismi on vaikuttanut etenkin mielenfilosofian puolella. Merkittävin asia materialismissa on nimittäin sen kannanotto mielen suhteesta todellisuuteen. Siinä on olemassa mielen ulkoinen todellisuus, jota voidaan lähestyä. Samoin se esittää että mielen toimintaa voidaan tutkia tieteellisin menetelmin. Tosin sen kriitikot ovat sitä mieltä että aineellinen selittäminen poistaa sen, mikä tekee esimerkiksi tunteista henkilökohtaisia, elämyksellisiä ja kokemuksellisia. Tosin näiden kriitikkojen onglemana taas on se, että hekään eivät ole keksineet objektiivista tapaa tutkia subjektiivisuutta. Ja itse asiassa moni heidän edustamansa näkemys esittää että jako subjektiiviseen ja objektiiviseen on keinotekoinen. Tällöin on vaikeaa sanoa miksi asiaa ei voisi tutkia siinä missä muuta tahansa, ja miksi se toimisi niiden kohdalla vähemmän hyvin.
On hyvä huomata, että materialismi kannattaa syyseuraussuhteiden miettimistä, ja korostaa tieteellistä lähestymistapaa. Mutta tämä ei tarkoita että muut näkemykset eivät voisi kannattaa niitä. Toisin sanoen luonnontieteellinen tutkimus ei ole väistämättä materialistista, se ei vain ole materialismin kanssa ristiriidassa. Kuitenkin myös dualisti, Jumalaan uskova, agnostikko ja monen muun vastaavan näkemyksen kannattaja voi luottaa luonnontieteelliseen menetelmään ja vaatia että tieteellisesti selitettävät asiat on selitettävä mekanistisesti syy-seuraussuhteen kautta. Esimerkiksi hartaasti uskovakin voi olla sitä mieltä että Jumala on sellainen, josta tiede ei vaan voi tietää, ja että tieteellinen systeemi vain perustuu syy - seuraus -suhteiden ymmärtämiseen. Vääriä "=" -merkkejä liitetään tässä kohden todella usein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti