"Joidenkin ihmisten näkemykset Jumalasta ovat niin leveät ja joustavat, että he löytävät Jumalan mistä häntä etsivätkin. Kuulee sanottavan, että "Jumala on perimmäinen" ja "Jumala on parempi luontomme" tai "Jumala on maailmankaikkeus". Tietysti kaikkien näiden muiden sanojen tapaan voimme antaa sanalle Jumala minkä merkityksen haluamme. Jos haluaa sanoa Jumala on energia, silloin Jumalan löytää kivihiilen palasta."
(Steven Weinberg, "Unelma lopullisesta teoriasta")
Aloitussitaattini lausuja on nobelin palkinnon saanut luonnontieteilijä. Yllä olevassa hän moittii sitä että Jumalaa määritellään laveasti, jolloin Jumala muuttuu todistetuksi. Ja sitten määritelmään yhdistetään jotain muutakin. Kivihiilenpala voidaan määritellä Jumalaksi valitsemalla outo määritelmä. Mutta kivihiilenpala ei tässä määrittelyssä tietenkään muutu älylliseksi yliluonnolliseksi voimaksi, tai pelastajaksi joka rakastaa ihmisiä ja ihmiskuntaa. Tai tee tälläistä älyä todennäköisemmäksi. Määritelmä tuntuu vakuuttavalta koska Jumalaan liitetään määritelmän ohi turhaa materiaalia.
Teologiassa on ollut pitkään käytössä "causa sui" -päätelmä. Se on Jumalatodistus, joka lähtee siitä, että ajatellaan että kaikella on yleensä oltava syy. Mutta on oltava jokin ensimmäinen aiheuttaja, "liikkumaton liikuttaja", joka on ensimmäinen syy, koska muuten jouduttaisiin etsimään syylle syytä ikuisesti. Ja tätä ensimmäistä syytä kutsutaan Jumalaksi. Tällä ajatellaan että ties kuka olisi tämän vuoksi pakotettu teistiseen kantaan, ja olisi jotenkin Jumalaan uskova.
Tässä argumentissa on kuitenkin vakava heikkous. Se on mielestäni malliesimerkki ns. väärästä analogiasta (false analogy). Tälläisessä argumentissa otetaan jokin kahta kohdetta yhdistävä piirre, ja sitten esitetään että ne ovat tämän vuoksi samanlaisia. Joskus analogiapäätelmät ovat toki käyttökelpoisia, mutta lähes kaikelle voidaan löytää jotain yhteisiä piirteitä. Pelkkä sama piirre ei tee päätelmästä kovin sitovaa.
Tämän argumentin suurin vika on siinä, että se ottaa yhden samanlaisen piirteen: Jumala on teologiassa toki alkusyy. Mutta siinä ei oteta huomioon sitä, että on monia erilaisia alkusyitä. Esimerkiksi Big Bang -hetki katsotaan alkusyyksi, josta kaikki nykyään tapahtuva johtuu. Harva silti kutsuisi Big Bangia Jumalaksi siinä mielessä, mitä Jumalalla yleensä tarkoitetaan.
Yleisestihän Jumalaan liitetään sellaisia ajatuksia, kuin tavoite, persoona, älykkyys, osaava toiminta, mieli ja niin edespäin. Big Bangiin näitä ei liitetä. Ja mielestäni tämä ero on ratkaiseva sen kannalta voidaanko sanoa että jokin on Jumala vai ei. Jumala voi siis olla YKSI alkusyy, mutta olisi väärin sanoa että KAIKKI alkusyyt olisivat Jumala.
Tähän samaan luokkaan sopii tietysti myös monet tulkinnat multiversumista. Useinhan antrooppista periaatetta, eli sitä että universumi sattuu olemaan elämälle sopiva, selitetään sillä, että olisi monta universumia, jotka olisivat ominaisuuksiltaan vaihteleva, ja siksi on universumi jossa elämä on mahdollista. Teologian ystävät sanovat että tälläinen multiversumi on eräällä tavalla "kaikkivoipa". Kuitenkin tässäkin tehdään juuri samanlainen väärä analogia. Itse asiassa juuri samat ominaisuudet hyläten. Multiversumille ei ajatella älyä. (Ja itse asiassa multiversumin ei tarvitse olla niin mutkikas että se olisi "kaikkivoipa" vaan niin mutkikas että se on "paljoon pystyvä".) Tälöin kysymys on pikemminkin se, onko monimutkaisempaa että on "moneen pystyvä" jolla on äly vai sellainen moneen pystyvä jolla ei ole älyä.
Tätä kautta tämän tyypin argumentti on pohjimmiltaan semanttista uudelleenmäärittelyä. Juuri samanlaista, kuin jos minä sanoisin että kaikki gravitaatioon tai heikkoon vuorovaikutusvoimaan tai muihin fysiikassa vallitseviin ilmiöihin uskovat ovat teistejä ja Jumalauskoisia, koska perinteisesti teologiassa on ajateltu että Jumalalla on kyky hallita ja vaikuttaa koko universumissa.
Tämänkaltaisen argumentoinnin suosio ihmtetyttää. Näyttää siltä että uskovaisilla ei ole tapana olla ns. "itsekriittisiä" argumenttejensa suhteen. Tämä käytös ei tietenkään osoita että Jumalaa ei olisi, se ei kumoa Jumalaa. Mutta se kyllä kertoo jotain siitä älyllisen rehellisyyden tasosta, jota jumalatodistusten ystävät harjoittavat.
Minä en osaa vastata onko alkusyy Jumala vai ei, minusta tämän ratkaiseminen ei onnistu, ja oletpa ateisti tai uskova, lopputulos on presuppositionismia, ei evidentialismia. Toisin sanoen aluksi otetaan premissi, että Jumala joko on tai ei ole, ja sitten sovitetaan havaintoaineiston tulkinta tähän alkuoletukseen ja väitetään että tämä jotenkin todistaa sen mikä aluksi oletettiin : Ja ainakaan toistaiseksi premissi ei ole ainakaan minulle ollut mikään validi johtopäätös, vaan ns. kehäpäätelmä. Ehkä siksi olen agnostikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti