"Ennen avaruuden, kuun ja planeettojen tutkimista ihminen uskoi, että taivaalla asui voimakkaita jumalia, jotka hallitsivat sekä valtavaa taivaankantta että Maan ihmisten kohtaloa, ja että voimakkaat sotivat jumalat aiheuttivat ihmisten olosuhteet, menneet ja tulevat. Heille tehtäisiin isoja muistomerkkejä maahan ja taivaaseen. Mutta ajan myötä ihminen alkoi uskomaan uusiin jumaliin ja uskontoihin, jotka eivät tarjoneet varmempaa vastausta kuin ne joita kreikkalaiset, roomalaiset tai egyptiläiset palvoivat. Olemme valinneet yhtenäiset ja suopeat jumalat ja löytäneet varmuutta tieteestä, mutta uskomme silti ja odotamme merkkiä tai paljastusta. Katsomme taivaalle valmiina hyväksymään täysin uskomattoman, löytämään kohtalomme tähdistä. Mutta miten voimme parhaiten katsoa? Uusin vai vanhoin silmin?"
("X -files", jakso "Patient X", prologi)
Melko usein asioita perustellaan perinteisiin vedoten. Tämä on fiiniltä nimeltään argumentum ad traditionem, perinteisiin vetoaminen. Tämä on erittäin läheistä sukua auktoriteettiin vetoamiselle, erona on vain se että auktoriteetti voi olla historian hahmo, tämän hahmon seuraajien näkemys historian hahmon sanomisista tai jokin perinne.
Argumentti ei ole virheellinen sen takia että ihmiset olisivat ylpeitä, tai suhtautuisivat ennen eläneisiin jotenkin halveksuen ; Itse asiassa menneisyydessä on elänyt monia viisaita ihmisiä. Heillä on ollut hyviä näkemyksiä. Moni on tietysti ollut tyhmäkin, mutta joka tapauksessa on muistettava että perinteisiin on kuitenkin uskonut myös viisaita ihmisiä. Tämä vain ei tee heistäkään erehtymättömiä. Syynä on siis niinkin yksinkertainen asia, kuin se, että lähde ei muutu luotettavammaksi sillä, että hänen kuolemastaan kuluu paljon aikaa. Menneisyyden viisaat ovat olleet yhtä ihmisiä kuin minäkin. Hekin voivat erehtyä ; Heidän kohdallaan ihmiset vain näyttävät muistavan sen, että he voivat toki olla jossain oikeassakin. Toisin sanoen, perinteiden hylkääminen ei tarkoita sitä että mollattaisiin ennen eläneitä ihmisiä tyhmäksi, vaan että heitä kohdellaan juuri samalla tavalla kuin ihmisiä nykyäänkin.
Ja tätä kautta perinteitä seuraamattoman muistuttaminen auktoriteeteista ja heidän älystään vetoaa joko auktoriteetteihin tai sitten se vihjaa erimielistä tai "modernia/uutta" edustavan tyhmäksi, jolloin kyseessä on ad hominem, herjaus. Tietenkin nämä voidaan myös yhdistää auktoriteettiin vetoamisessa.
Tavallaan tämä ihmisiin keskustelun vetäminen on erikoinen, mutta käytetty strategia: Siinä asia viedään pois olennaisesta. Tämä olennainen on evidenssi, todisteet, loogisuus ja niin edespäin. Sen sijaan aletaankin puhumaan keskustelijoista asian sijasta. Tämä siirtostrategia toimii psykologisesti toisissa asioissa, mutta se ei toimi kaikissa. Sillä on voimaa metafyysisissä asioissa, uskonnollisissa aiheissa, henkisissä aiheissa ja muissa vastaavissa asioissa. Sen sijaan harva varmaankaan olisi sitä mieltä että jonkun poliittisen kannanoton vastustaminen loukkaisi : Päin vastoin, jos osallistut vaikka vasemmistopoliittiseen vuoropuheluun, oikeistolaiset eivät sano että vasemmistopuolueen erimielisyys loukkaisi heidän älykkyyttään ja että erimielisyys on herjaamista, josta vasemmistolaisia pitäisi vaikka vetää oikeuteen, tai ainakin heidän pitäisi vaieta. Samoin esimerkiksi yhteiskuntamme uskonnonvapaus ei tuomitse islaminuskoisia jumalanpilkasta, vaikka nämä ovatkin erimielisiä uskonkysymyksissä.
Perinteisiin vetoaminen onkin edustava esimerkki yleisestä virheargumenttityypistä. Se ei ole sellainen virheargumentti, jota ihmiset yleensä ymmärtävät virheargumentilla. Normaalistihan ihminen ajattelee että virheargumentti tarkoittaa sitä, että joku sanoo että 1+1=3, eli antaa vastauksen joka on logiikaltaan täysin väärin tai että ihminen sanoo että jotain joka on täysin ristiriitaista. Se on argumentaatiovirhe, joka on väärin koska se (1) siirtää keskustelun epäolennaiseen, ei keskustella asiasta vaan henkilöstä (2) ei lisää asian totuusarvon kannalta uutta informaatiota keskusteluun = ei kerro onko asia totta vai eikö ole ja (3) sisältää mielikuviin ja tunteisiin vaikuttavia elementtejä, jotka manipuloivat ajattelua tiettyyn suuntaan, vaikka tähän ei ole loogisia tai empiirisiä perusteita.
Siksi vampyyrejä ei perustella sillä, että niitä esiintyy kansantarinoissa ympäri maailman. Siksi Zeuksen palvonnan välttäminen ei kerro että herjaisimme kreikkalaisia. Siksi kristinuskon hylkääminen ei ole velvoite vaikka viisaiden miesten historia onkin sitä kannattanut. Ja siksi UFOja ei hyväksytä tosiksi vain sillä, että voidaan kertoa miten kansanperinne tai Jumalat voivat olla Jumalia vain koska muinaiset ihmiset eivät ymmärtäneet mitä hieno avaruusteknologia voi tuottaa, että enkelten tuliset miekat olisivatkin säteilyyn ja hienoon superteknologiaan liittyviä laseraseita, ja että Jumala ei olekaan partainen, vaan harmaa, nelisorminen ja joka lentelee metallisilla aluksilla.
Pidämme kreikkalaista filosofiaa hienona, mutta emme silti usko oraakkeleihin tai kerro totena kertomuksia siitä kuinka rietasteleva dionysos syntyi pohkeesta hallitsemaan "eläviä ja juopuneita". Emmekä ota vakavasti jos joku kertoo meille vuosituhansien perinteistä ja luettelee listan sivistyneistä filosofeista jotka uskoivat että maailmankaikkeuden ymmärtämiseksi olisi tajuttava kuinka Kronos kuohi Uranoksen sirpillä. (Ei vaikka löytäisi kannanottoja että nämä uskoisivat vahvasti että järkeä ilman kreikkalaisiin Jumaliin uskomista ei voisi olla. Ad hominem ei muutu argumentiksi sillä että sille laitetaan kuuluisa sanoja tai se liitetään perinteeseen. Se on tämän jälkeen vain "lähteistetty" herjaus.) Samoin emme välitä jos joku muistuttaa että tiedemiehet uskoivat flogistoniin tässä "ei niin kauan aikaa sitten", ja kuinka nämä tiedemiehet olivat viisaita.
Valikoimme uskomuksemme (tavoite/ihannemaailmassa) siksi että toisille asioille on perusteita, ja hylkäämme asioita koska ne ovat täysin todistamattomia tai peräti vääräksi todistettuja. Se, että on jossain oikeassa ei tarkoita että olisi kaikessa oikeassa. Se että on jossain väärässä ei tarkoita että olisi kaikessa väärässä.
Ja tämä koskee jokaista, elipä hän nyt, eilen tai tuhat vuotta sitten.
Koko filosofian ja järkeilyn perusta lepää siinä, että luotamme esimerkiksi tieteilijä -auktoriteettiin vain, jos hänellä on evidenssi ja koulutus käsitellä ja käsittää näitä. Mutta vaikka luotamme heihin, emme pidä heitäkään erehtymättöminä. Hekin ovat vain "toistaiseksi oikeassa", moni näkemys osoittautuu vääräksi tulevaisuudessa, mutta näidenkin kriitikot ja erimieliset joutuvat todistamaan kannanottonsa. Esitän tästä karkeat pääpiirteet:
1: Yleensä tämä koskee sitä joka esittää "positiivisia olemassaoloväitteitä", eli jos väittää että jotain on, olisi syytä hankkia sille todisteita. Syy on se, että olemassaolottomuuden todistaminen ei ole mahdollista, muuta kuin niissä harvinaisissa tapauksissa, joissa teoriasta on tehty falsifioitavissa oleva. Sen sijaan esimerkiksi uskonnot pyrkivät päin vastoin immunisoimaan näkemyksensä niin, että mikään todistusaineisto ei voisi olla ristiriidassa niiden kanssa, keksimään tekosyitä esimerkiksi sille miksi UFOista (kaukana, käyvät harvoin, hallitus piilottaa ja salailee, näkymättömyysteknologia, vaikuttaneet vain elämän syntyyn ja muihin harvinaisiin tapahtumiin...) tai Jumalista (yliluonnollinen, ei halua sekaantua...) ei ole todisteita. Positiivisen todistamisen taakka eli todistuksen taakka on kuitenkin hieman eri asia kuin väittää että teorian olisi pakko olla kumottavissa aineistolla. (Tosin falsifioitavuus ei ole yhdenkään tiedekäsityksen mukaan huono piirre, päin vastoin; Mahdollisuutta tähän itsekriittisyyden ekstreemeimpään muotoon arvostetaan. Osa on vain sitä mieltä, että se ei ole välttämätöntä.)
2: Joissain tilanteissa on sen sijaan osoitettava asia joka on epätodennäköinen. Tämä tehdään yleensä konsilienssin kautta; Tämä korostuu vertailussa jossa on erilaisia positiivisia väitteitä eli ei "onko X vai ei X", vaan onko "X vai Y". Tällöin on katsottava, kumpi noudattaa paremmin muita tieteen löytöjä, eli kuinka yhteensopiva se on muiden teorioiden kanssa. Jos se sen sijaan on ristiriidassa, se on kilpailijaansa heikompi. (Näin on hyvä tehdä, koska ontologisen todennäköisyyden päättäminen asioihin tapahtuisi helposti ennakkonäkemyksen pohjalta päättämällä niille todennäköisyydet.)
Eli lyhyesti: On sama katsotaanko maailmaa vanhoin vai uusin silmin, kunhan asiat tehdään perustellusti. Jos sen sijaan katsotaan vain siksi että silmät ovat vanhat tai jos ne ovat uudet, käy helposti niin, että kyky nähdä se, miten asiat ovat, vaarantuu. Virhestä oppiminen ei ole mahdollista, jos sitoutuu asioihin valmiiksi, vaikkapa sen kautta miten vanha keksintö jokin juttu on. Ja tätä kautta pelkän "silmien iän" katsominen johtaa siihen, että henkilö on lähtökohtaisesti enemmän väärässä, kuin ne jotka tekevät virheitä ja oppivat niistä. Sillä se olennainen "oppimiskohta" puuttuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti