800023-31881036

"Niin paljon teitä / jotka vievät harhaan. / Niin paljon polkuja / joiden päätä ei näy. / Niin paljon liittymäkaistoja / joista ei ota selvää. / Niin paljon tasoristeyksiä, / joissa ihminen hätääntyy. / Niin paljon tunnetta, niin vähän ohituskaistoja."
(Pauli Kohelo, "ohessa tilinumeroni")

Pauli Kohelon salanimellä kirjoitettu kirja "ohessa tilinumeroni." on herättänyt arvailuja. Tyylin vuoksi sitä arvioidaan Kari Hotakaisen tekemäksi, mutta muitakin arveluja on. Itse en mieti tätä. Sen sijaan lukaisin sen. Se ei ole paksu, lukemiseen ei mene kauaa. Kirja oli "itsekasvukertomus". Salanimi viittaa melko selvästi Paulo Coelhoon, joka on kenties kuuluisin elämäntapaohjeistaja, joka kirjoittaa yleisten arvioidenkin mukaan "vaikeatulkintaisesti".

En yleisesti ottaen pidä "itsehoito -henkisyys - itsekasvu" -kirjoista, joka on yleisesti ottaen ovat henkisyyden kaapuun naamioitua näennäisfilosofiaa, jotka eivät ole syvällisiä niinkään asian käsittelynsä tai ideoidensa uutuuden tai edes niiden esilletuomisen kautta, vaan pelkästään sen vuoksi että niissä mainitaan nimeltä jännittäviä, eksoottisia, uskonnollisia ja spirituaalisia aiheita.
1: Sisältöä joko ei ole, jolloin kirja on kooste jossa välitetään tunnelmia. Ne voivat kyllä puhua henkisyydestä ja enkeleistä, mutta niitä on silti vaikeaa pitää edes teologisina tutkielmina.
2: Sen sisältö on sellaista, että se mukailee odotettujen lukijoiden näkemyksiä. Kun tämä kirjoitetaan aforistisessa tai runollisessa muodossa, lukijan mielipiteet vain kirjataan sivistyssanoin. Tällöin kirjailija luonnolliseti tuntuu tietysti tämän vuoksi "älykkäältä"(koska on samaa mieltä kuin lukija eli ei ole väärässä) ja "sivistyneeltä"(kun se käyttää niin kaunista kieltä ja hienoja sanoja.)
3: Kirjassa levitetään jotain uskonnollisia tai ideologisia näkemyksiä, jotka perustellaan tunnelmakuvauksin ja muuten tunteisiin vaikuttavasti.

Muunlaiset ovat kokemuksieni pohjalta harvinaisia poikkeuksia. Niitäkin voi kuitenkin olla. (Tuleeko Teille muka nimeltä mieleen yhtään?)

Coelhon ja vastaavien teokset saavat usein valtavan menestyksen, koska elämänviisaus - tai ehkä oikeammin elämänasenne - kumpuaa kirjoittajan omista kokemuksista. Kirjoittaja itse uskoo niihin, ja ne antavat voimaa ja luottamusta myös muille samankaltaisille ihmisille. Mielestäni näitä kirjoja tulee arvioida genren sisältä "positiivisesti" juuri tätä kautta; Ne ovat nimen omaan elämänohjeita ihmisiltä ihmisille, eivät "perinteisesti katsoen filosofiaa, syvällistä ajattelua tai viisautta". Kun genre tulkitaan tältä kantilta niillä on arvo jopa kaltaiselleni kyynikolle.

Tosin se tarkoittaa samalla myös sitä, että itsehoitogenre on tulkittava eräänlaisena "uskonnollis-hengellis-sosiaalisena toimintana". Eli ne ovat eräänlaisia uskonnon heijastumia. Ja tätä kautta niillä kieltämättä onkin tavallaan ansaittu paikka ihmisten elämässä. (OK, joidenkin muiden kuin minun elämässä.) Tosin tässäkin on mukana päivänselviä huijareita, jotka näkevät sen mitä uskonnoissa on valitettavasti aina nähty ja osattu hyväksikäyttää - Sillä voi ohjata ihmisiä, eli saada valtaa, ja ennen kaikkea saada heiltä rahaa. Mutta tästä ei kai voi syyttää koko lajityyppiä. Tai uskontoja.

Myönnän miltei auliisti tässä kohden että nostan Coelhon tuntemieni vastaavien kolleegojensa yläpuolelle. Syynä on esimerkiksi miehen asennemaailma : Mainitsen nyt vain sen, että hän jakaa itse omien kirjojensa piraattiversioita ja ylläpitää blogia, jossa on linkkejä hänen omien teostensa laittomiin versioihin. Coelhon kustantajat ja kääntäjät eivät ole antaneet lupaa ilmaiseen verkkolevitykseen, joten tässä asetelmassa on minusta vain jotain "tosi siistiä". Silkasta rahanhimosta ei tällöin voida olla toimimassa. Muitakin syitä on, mutta ei niistä sen enempää. (Joku vielä alkaa luulla pehmoksi, etenkin tämän sulkuhässäkän jälkeen.)

Mutta siihen Kohelon kirjaan.

Teos on lajityypiltään satiiria lajityypistä, eli se tekee kohteesta naurettavan ja pyrkii kritisoimaan ja ottamaan kantaa asiasta, joka on konkreettisesti maailmassa ilmenevä itsehoitoliike ja/tai sitten se on parodiaa eli se jäljittelee itsehoitokirjallisuuden lajityyppiä, tehden sen matkimisen ja korostamisen kautta naurettavaksi. (Merkityserot ovat sekoittuneet, mutta karkeasti pitää sanoa että satiirinen kirja käsittelisi jotain yhteiskunnallista ilmiötä tai henkilöä, kun taas parodinen kirja käsittelee jotain toista kirjaa tai lajityyppiä.):
1: Siinä missä Coelhon kirjan kannessa myyntiä lisätään sanaparilla "Kansainvälinen bestseller", Kohelo tekee saman myynninedistämisen jo nimessä: "Ohessa tilinumeroni."
2: Coelho kirjoittaa omien kokemustensa kautta. Myös Kohelon teos on "omaelämänkerta", jonka kirjoittaa Ristijärveläinen metsuri, joka muuttuu matkan varrella kirjailijaksi, valaistuneeksi ja luennoitsijaksi. Ryysyistä rikkauksiin -teemalla, jossa arkielämästä saadaan syvällinen ja hengellinen viisaus, jota koristellaan sopivasti sivistyssanoin ja yliluonnollisin ja uskonnollisin mausteilla.
3: Kirjassa kerrotaan kasvukertomus metsurin omista kokemuksista, joka muuttuu opiksi. Tämähän on lajityypille normaalia: "Olin harhautunut kunnes löysin itseni alastomana". Kirjailijan on täytynyt olla joko "henkisesti tyhjä" tai "skeptikko", koska muutenhan hän ei olisi uskottava. Tai ainakaan kasvukertomusta ei saataisi aikaiseksi. Ja sitähän lajityyppi tarjoaa: Itsekasvua hakevat vain ne, jotka haluavat kasvaa. Tämä taas vaatii tyytymättömyyttä johonkin ja halua johonkin. (Moni voi ajatella että tavoitetta ei ole, vain pelkkä tyytymättömyys, mutta ihmisellä on tällöin tavoitetila poistua tästä tyytymättömyydestä. Hän ei vain tiedä miten sen tekisi. Niin, tämä sulkulause kuulostaa kieltämättä "itsekasvuoppaalliselta".) Sekä ennen kaikkea vertaistukea joka antaa tukea ja sanoo että "minäkin tein sen, sinäkin voit". Tosin Kohelo löysi itsensä kirjaimellisesti alastomana, koska hiha juuttui klapikoneeseen. Mutta tässäkin konkreettisessa tapauksessa henkinen tila on sama kuin muissakin itsekasvuoppaissa. Tästä alkaa kasvu, jota jarruttavat jotkut maalliset elementit kuten Suhosen veljekset. Mutta joka kuitenkin kasvoi kohti valaistumista ja huipentui luentosaleihin.
4: Henkisyyttä tavoitellaan patalappua päässä pitämällä, koska myös henkisyyden ulkoiset tunnusmerkit ovat tärkeitä. Samoin henkisyys johtaa siihen, että S -marketissa ei erikseen tilata norjalaista lohta, koska sen pitää näkyä jo kasvoista. Itsehoito -oppaatkin tarjoavat parempaa elämänlaatua, joka heijastuu muuhunkin kuin pelkkään sisäiseen tilaan. Ei ole tavatonta että samalla luvataan "menestystä ja vaikutusvaltaa" sekä työelämässä, että muutenkin.
5: Lajityypille normaali konkreettisen ja tunnelman sekoittaminen ja arkisen elämän ja sivistyssanarykelmän yhteensidonta on sekin koko ajan vahvasti läsnä. Esimerkiksi talon ostamisessa Kohelo sanoo seuraavalla tavalla: "Talo on paitsi rauhan ja levon tyyssija myös eräänlainen heijastus asujan sielusta. Tämän vuoksi normaalit talomallit eivät aivan kohdanneet meidän sisämpäämme. Lopulta löysimme Kastellin Härdelli-mallistosta erään talon, jonka arkkitehti Eeva-Kaarina Lindberg tuunasi meille sopivaksi. Juttelimme Eeva-Kaarinan kanssa kuusitoista tuntia, joimme yrttiteetä ja otimme yhteyksiä Kaikkeen Olevaiseen ja Pizzeria Bambuhouseen, joka oli juuri avannut ovensa ristijärveläis-turkkilaisin voimin. Ristimme talon Häikäistykseksi, koska sen kuparinen päätyseinä heijastaa mystistä valoa luonnonkiviselle terassille. Talossa on seitsemän makuuhuonetta, oleskelutila, kirjasto, kodinhoitohuone, talonhoitohuone, omahoitohuone, yleishoitohuone, torni sekä talomme ydin, jota kutsumme Vapaaksi tilaksi. Tämä jugend-joonialainen tila on varattu mietiskelyyn, joogaan ja avaraan ajatteluun."
6: Jopa Kohelosta levitetty kuva "opiskeluvuosilta" on parrassaan ja laseissaan tyypillisen näköinen esimerkki siitä minkä näköisiä itsehoito -oppaiden takakansissa olevat kirjailija -ihmiset usein näyttävät. Satiiri yltää siis tällekin tasolle.
7: Kirja korostaa myös matkantekoa, ja siihen liittyviä kielikuvia ja mielikuvia. Kuten monet -eli lähes kaikki - muutkin itsekasvuoppaat. Esimerkiksi Coelhohan kirjoitti pyhiinvaellusmatkastaan Santiago de Compostelaan. Kohelolle taas riittää matka Ristijärveltä Tuurin kyläkauppaan.
8: Samoin "itsekasvuoppaiden tyypillinen diskurssimalli", ajatuksien vaihtamisidea jossa korostetaan sitä (sinällään minusta tosiasiaa) kuinka tavallisilta ihmisiltäkin saadaan paljon, näkyy kirjassa aika erikoislaatuisella tavalla: "Esimerkiksi Suhosen Kaleville jos annat Sören Kierkegaardin ajatuksen, saat vaihtarina Kake Randelinin ajatelman, jonka Kalervo on plokannut Kaken sinänsä ansiokkaasta iskelmätuotannosta."

Kaiken kaikkiaan kirja vihjaa vahvasti siihen suuntaan, että sen irvaama genre on suurelta osin huijausta, näennäishenkisyyttä, syvällisyyttä joka syntyy siitä että vaikutetaan mysteerisiltä ja korostetaan "henkisyyden ulkoisia piirteitä". Ja kuten kaikki hyvä satiiri ja parodia, tämäkin korostaa huijauksen paljastamista:
1: Liioittelulla ei tällöin vain korosteta ominaispiirteitä, jolla syntyisi vain kohteensa olkiukko. Tälläisen tekeminen olisi halpaa ja helppoa - eikä itse asiassa läheskään yhtä hauskaa.
2: Sen sijaan, kuten onnistunut satiiri yleensäkin, se nostaa esiin todelliset piirteet sellaisena kuin ne ovat, mutta sellaisessa kontekstissa, että virheellisen logiikan rakenne tulee esiin ja osoittaa, miten niiden logiikka pettää. Tämä tehdään esimerkiksi näyttämällä miten tälläisten rakentelu on mahdollista. Ja että "samalla argumenttirakenteella juttu on ihan vitsi". Eiparodisessa muodossa tätä virheellisyyttä ei vain huomaa. Syynä on usein konteksti; "Sehän on oikeassa ja viisas, kun on samaa mieltä kuin minä", jolloin kirjalta ei vaadita perustelua, kun ollaan jo valmiiksi samaa mieltä. Tässä lajityypin tyypillisten argumentaatiovirheiden esiintuonnissa teos onnistuu itse asiasa melko hyvin ; Santiago de Compostela vain tuntuu jopa minulle henkisemmältä paikalta kuin Tuurin kyläkauppa. Vaikka matkanteon sen kai pitäisi ratkaista.

Ja lisäksi: Kirja on yksinkertaisesti pirun hauska. Se oli minulle todellakin "Graalin malja ja iso tuoppi." Tuo arvostelu kertoo sisällöstä ja huumorin luonteesta paljon. Tosin olen varma että kaikki eivät pidä. Ja juuri ne eivät pidä, joiden pitäisi. Ja ne pitävät joiden ei pitäisi. Näinhän se näiden "uskonnollisuuden kritiikin" kanssa on tietysti muutenkin. Siksi en ihmettele, jos joku minua "herkistyneempi/henkistyneempi" tai sitten toisaalta enemmän lajityypin tuhoa kaipaileva lukija sanoo Pentti Linkolaa lainaten, että "Tuskin siinä mitään filosofiaa on ollut takana. Jos se olisi ollut suunnitelmallisempi ja tehokkaampi, niin ehkä sitten."

Kirja ei kuitenkaan ole "niin ilkeä" kuin voisi ehkä luulla. Tai minkälainen se olisi jos minä olisin sen kirjoittanut. Sen voi lukea ihan viihteenäkin, jos siis sattuu pitämään niistä itsehoitokirjoista. Heitä voinen lohduttaa sillä, että kirjan sentään tunnistaa lajityypin satiiriksi/parodiaksi. Tiedän sellaisiakin aatteita ja ilmiöitä, joissa pyörii vakituisesti ja usein sen verran villejä esityksiä, että parodisoijan ja vakavalla naamalla esitetyn kannanoton erottaminen toisistaan on käytännössä mahdotonta, tai se onnistuu vain tekstin kirjoittajan tarkkaan tuntemalla. Minulla itselläni onkin sellainen kriteeri, että siinä vaiheessa kun lajityypin parodiaa ei voi erottaa toisistaan, ollaan astuttu "tietyn rajan yli". Itsehoito -oppailla voi siis vielä olla toivoa. Itsekasvun ystävienkin toivon kuitenkin soveltavan seuraavaa Kohelon ajatusta em. lajityyppiin. Runossa kun aforistisesti tiivistyy sekä oikotie kahden ajatuksen välissä, että tajunnantila jossa tulkinnassa on mukana koko tulkitsijan elämänkokemus:

"Saat sen mistä luovut. / Luovut siitä minkä saat / Sen menetät minkä haluat. / Sen haluat minkä menetät. / Palauta se minkä otit. / Niin saat takaisin trimmerisi, / jonka olit unohtanut Ristijärven Shellille."
(Pauli Kohelo, "ohessa tilinumeroni")