V niin kuin V?

"Me muistamme aatteen, emme miestä, koska mies voi epäonnistua. Hän voi jäädä kiinni, kuolla ja unohtua. Mutta 400 vuoden jälkeenkin aate voi yhä muuttaa maailmaa. Olen nähnyt aatteen voiman. Olen nähnyt ihmisten tappavan ja kuolevan niiden nimeen. Mutta aatetta ei voi suudella, koskettaa tai pitää sylissä. Aatteet eivät vuoda verta tai tunne tuskaa. Ne eivät rakasta. En ikävöi aatetta, vaan miestä."
("V niin kuin Verikosto", preface)

Tämän jutun ymmärtämiseksi kerron pienen alustustarinan.

Kävin kerran kuuntelemassa elokuvakäsikirjoittajan luentoa. Käsikirjoittaja oli Aleksi Bardy, joka ei kenties sano monille mitään, mutta hänen käsikirjoittamansa "Häjyt", "Levottomat", "Hymypoika", "Kukkia ja sidontaa", "Tyttö, sinä olet tähti" ... moni muistaa silti katsoneensa. Käsikirjoittajia ei helposti muisteta, ja ihmiset tuntuvat olevan ikään kuin luonnostaan auteur teorian ystäviä; Tämä on näkemys että ohjaaja on keskeisin elokuvan tekijä. Tässä korostetaan sitä että elokuva on taidetta ja näkemyksellinen ohjaaja on rinnastettavissa kirjailijaan, ja että tämän vuoksi esimerkiksi Aki Kaurismäen ohjaamat elokuvat ovat "hänen näköisiään".

Tämä oli sitä "Levottomat" aikaa, ja hän piti luennon näyttelyn yhteydessä, joka keskittyi George Lucasin "Star Warsin" ympärille. Hän esitti, että "Tähtien Sotaa" ei tee mielenkiintoiseksi se, voittavatko kapinalliset imperiumin vai eivät, vai voittaako hyvä vai paha lopussa : Sitä osataan eräällä tavalla odottaa. Sen sijaan mielenkiintoiseksi elokuvan tekee se, ottaako Luke Skywalker automaattiohjauksen päälle vai ei. Elokuvaa ei tee mielenkiintoiseksi se "voittako hyvä vai paha", vaan pikemminkin muu. Star Warsin kohdalla se on "intuition voima". Eräässä mielessä jännite onkin siinä voittaako tunne järjen. Myöhemmissä osissa tätä on tarkasteltu myös voittaako viha vai intuitio ja niin edes päin.

Ei tästä enempää. Käytän samantapaista ideaa seuraavaan. Elokuva on toinen. Hieman synkeämpi. Hieman enemmän minun makuuni siis. (Tummat sävyt ovat kivoja, kunhan mukana on kuitenkin ripaus vaaleanpunaista.)

James McTeiguen ohjaama "V niin kuin Verikosto" ("V for Vendetta") -elokuvassa pohjaideana on ideologian ja järjestelmän suhde ihmiseen. Elokuvan sankariksi kenties luokiteltava kostopuuhissa toimiva "lähes supersankari" -anarkisti V edustaa näkemystä, jossa korostuu ideologian voima. Hänestä tärkeintä on pitää jotain asiaa niin tärkeänä, että on valmis uhraamaan henkensä sen vuoksi. Hänen mielipiteensä on esillä esipuheenvuoron alkuosassa. Sen sijaan hänen lähipiiriinsä ajautunut Evey Hammond edustaa vastakkaista näkökantaa, joka näkyy hyvin elokuvan alkupuheenvuoron loppuosassa.

Vastakkain ovat siis järjestelmä, ideologia ja ihmisyys. Näistä koostetaan jonkinlainen kolmen keskenään kamppailevan elementin kooste, jossa niistä löydetään samoja ja eri piirteitä.

Lähestyn asiaa aluksi V:n kautta.
1: V:n ideologialuonnetta korostetaan muun muassa siten, että hän esiintyy koko elokuvan ajan teatraalisesti. Jopa hänen puheenpartensakin on pääosin lainauksista koostuvaa. Hänen kasvojaan ei koskaan näytetä. Hänellä on aina naamari. Sen verran hänen ulkonäöstään paljastetaan, että hän on pahasti arpeutunut tulipalossa. Lisäksi tohtoreiden päiväkirjamerkinnöistä selviää että hän on menettänyt muistinsa aikaisemmasta elämästään. Hänellä ei tavallaan ole muuta kuin kosto ja ideologia ja siihen liittyvä tieto ja harvinaislaatuisen mutaation suoma kyky toimia.
2: V on myös anarkisti ja ideologisti samanaikaisesti. Tässä kulminoituu eräällä tavalla Jean-Paul Sartren ajatukset: "Valitsematta jättäminenkin on valinta". Se, että ei sitoudu tiettyyn ideologiaan vaan ottaa vapauden valita haluamansa eri ideologioista, on eräänlainen tietty valitsemistapa. Kun V vastustaa järjestelmää, hän seuraa eräänlaista ideologiaa, jossa valinnanvapaus ja oikeudenmukaisuus ovat enemmän kuin mielipiteitä ; "They are perspectives." Tämän anarkistisen vapauden puolesta V on oman näkemyksensä mukaan enemmän kuin vain lihaa ; Ideologiaa ei voi tappaa. Ideologia kannustaa jatkamaan vaikeuksista huolimatta. Tämä kaikenkattavuus johtaa muun muassa siihen, että V kaappaa Evelynin ja luulottelee tälle että tämä on Sutlerin vankina ja että tätä kuulustellaan jotta häneltä saataisiin tietoja. Hän saa tämän lopuksi sellaiseksi, että Evelyn luulee joutuvansa teloitetuksi, mutta ei silti paljasta mitään tietoja V:n asuinpaikasta tai suunnitelmien yksityiskohdista. Kuitenkin hän elokuvan lopussa ymmärtää, että päätös siitä, "räjäytetäänkö symboli" eli parlamenttitalo, ei ole hänen vaan ihmisten tehtävissä. Siksi hän antaa päätöksen vivun kääntämisestä Evelynille. Sillä symboli ilman ihmisiä on merkityksetön. Mutta jos koossa on ihmiset, symboleilla on valta muuttaa maailmaa. Evelynin päätös oli painaa vipua. Maailma oli hänestä valmis, ja se tarvitsi enemmän toivoa kuin rakennusta.
3: V on myös yksilön asialla. Hän on kostamassa omia kokemiaan pahuuksia. Hän on ollut koehenkilönä laitoksessa, jossa "parhaiten palkattu" eli lahjottu henkilö oli ihmisoikeusasioita tarkkaileva pappi. Hän on kostamassa omia kokemiaan vääryyksiä. Toisaalta hän on kostamassa myös muiden kaltaistensa kohtalon. Tietyllä tavalla yksityinen ja yleinen sulautuvat näin yhteen. Ulkoisesti eroa ei ole, mutta sisäisesti ero on melko suuri.

Sutlerin edustama johto taas edustaa puhdasta järjestelmää. Se on ehdoton. Tässä ideologialle annetaan myös pahuuden muoto. Mutta tässäkin ideologia on alisteinen: Ideologia on keino hallita. Englannin on salakavalalla virusjuonella saanut hallintaansa Adam Sutlerin johtama ryhmittymä; He ovat levittäneet omaa rakentamaansa tappavaa virusta, jolle vain heillä oli vasta -aine. Levityksestä syytettiin islamilaista terrorismia ja tätä kautta on saatu lupa kulttuuriterrorille. USA ja muu maailma joka kamppailee taudin kanssa ei saa lääkelähetyksiä ja sitä että vain Britit pärjäävät pidetään osoituksena Jumalan armosta. Muut eivät ole onnistuneet seurata Jumalallista tahtoa - jota Britanniassa tietysti edustaa Sutler - joten he ovat saaneet rangaistuksensa. Erikoista elokuvassa on kuitenkin se, että tätä pahaa ideologiaa vastaan taistellaan tappamalla nimen omaan yksilöitä, ei esimerkiksi korruptoimalla tai muuttamalla ideologiaa. "Valtion Virallisella Ideologialla" ei pohjimmiltaan ole kannattajia, joten vähemmistö pitää sotilaallisella voimalla ja pelolla hallinnassaan enemmistöä. Ideologia saa elokuvan mukaan mahtinsa nimen omaan ihmisistä. Tämä tarkoittaa sitä, että ilman ihmisiä se ei ole mitään. Julmalla harvainvallalla on mahdollisuus tehdä tihutöitään vain jos enemmistö sallii sen. Tai kuten elokuva asian sanoo: "Peoples should not fear their governments, governments should fear their peoples." Aktiivinen syyllinen on Sutler, mutta passiivisesti syyllisiä ovat kaikki ne, jotka vain antavat asian tapahtua.

Diskriminaation kannalta elokuva sanoo, että kaikki ideologiat tuomitsevat jotain ; V kritisoi TV -tornin kaapattuaan uutislähetyksessään, että syyllinen löytyy katsomalla peiliin, mutta hän kuitenkin tunnustaa että toiset ovat syyllisempiä kuin toiset ja että nämä saavat kärsiä. Myös järjestelmä tuomitsee. Esimerkiksi pelkkä koraanin omistaminen riittää kuolemantuomioon. Ideologiat luokittelevat ihmisiä hyviin ja pahoihin. Siksi, vaikka korostaisit kuinka toiseutta, eli että tärkeintä on se, miten suvaitsevaisesti suhtaudut niihin joilla on erilaiset näkökannat asioihin, niin tässäkin näkemyksessä on mukana tuomitseva elementti. Vapautta arvostava V tuomitsee Sutlerin pääosin sen vuoksi että nämä eivät hyväksy toisenlaisia näkemyksiä. Jos toiseuden hyväksyminen on kriteeri, puhdas totalitaristinen monokultturismi kielletään, jolloin ei hyväksytä "aivan kaikkea toiseutta". Ideologioissa on mukana diskriminaatiota. Toisaalta elokuvassa myös ihmiset tuomitsevat näkemyksiensä pohjalta. Ja ennen kaikkea ihmisiä tuomitaan.

Elokuvan pohjalta ideologia, järjestelmä ja ihminen ovat melko paljon toisiinsa kietoutuneita, vaikka sen esittämä maailma sinällään onkin vahvan dikotomian sävyttämä: Joko olet puolella tai vastaan. Kuitenkin selvää on myös että:
1: Elokuvassa järjestelmä tarvitsee ideologiaa. Sen vuoksi elokuvassa TV suoltaa propagandaa ja iskulauseita, jotka ovat sen symboleja. Järjestelmä myös koostuu ihmisistä ja ideologiat loppupeleissä tekevät juuri sitä mitä ihmiset tekevät.
2: Ideologia taas on sekä osa järjestelmää että osa ihmisten toimintaa. Ihminen ei ole ihminen ilman näkemyksiä maailmasta. Ja ilman ideologiaa järjestelmää ei ole.
3: Ihminen taas voi seurata omaa ideologiaansa tai toisen ideologiaa. Elokuvan mukaan järjestelmän ideologia ei välttämättä ole yksilön ideologia. Mutta lukuisat naamioituneet protestoijat taas näyttivät että yksilön ideologia voi kasaantua jolloin niistä syntyy uusi järjestelmä, syntyy vallankumous.

Elokuvan mukaan järjestelmän ja ideologian hyvyyden ratkaiseva ero on sisäisen pakon ja ulkoisen pakon suhde. Jos useilla ihmisillä on sisäinen pakko ja he tämän vuoksi rakentavat järjestelmän, se ei ole paha asia. Sen sijaan jos ulkoisella pakolla ihmisistä rakennetaan väkisin yhtenäisiä, se ei toimi. Siksi V tuskin itse asiassa vastustaa Sutlerin iskulausetta "Strength Through Unity - Unity Through Faith." Kyse on siitä, mikä on tuon "Faith -osuuden" lähde. Tavallaan on luontevaa että elokuva tekee tälläisen kannanoton; Sen mukaanhan meidän on kuitenkin valittava se, ketä tuemme ja minkä tuomitsemme.

Elokuvan sanoman voisikin siksi tiivistää seuraavaan Eugène Ionescon lauseeseen: "Ideologies separate us. Dreams and anguish bring us together."