Pieniä ajatuksia kilpien pitotavasta.

Kilvet ovat vanha keksintö. Sen ensisijaisena tarkoituksena on toimia suojana iskuja vastaan, hieman kuten esimerkiksi haarniskan tai luotiliivin. Erona on se, että tätä käytetään kädessä. Tämän vuoksi kilvellä on muitakin toimintoja:
1: Kilpi yhdessä aseen kanssa mahdollistaa sen, että toisen asetta siirretään syrjään, joko passiivisesti asettamalla kilpi toisen hyökkäyslinjalle tai aktiivisesti iskemällä torjunta. Tätä kautta toisessa kädessä olevalla aseella voidaan nopeasti suorittaa tehokkaita vastahyökkäyksiä.
2: Kilven voi laittaa eteen niin, että toinen ei näe miten ja missä pidät asettasi. Näin hänen reagointinsa muuttuu paljon vaikeammaksi.
3: Kilvellä voi myös konkreettisesti lyödä tai töniä.

Tämän kokonaisuuden vuoksi kilpi onkin yllättävän tehokas apuväline, vaikka sitä ei osaisi kovin hyvin edes käyttää.

Kilpien kiinnitystapoja on kahdenlaisia. Ensimmäinen on sellainen, että sen tasapainopisteessä on yksi kiinteä kahva, josta pidetään kiinni. Toisessa tavassa kilpi kiinnitetään kahdella hihnalla, josta ensimmäinen on keskellä ja siinä pidetään kämmentä ja toinen kiinnittää kilven kyynärvarresta kiinni kilpeen. Jälkimmäistä tapaa käyttivät esimerkiksi spartalaiset sekä nykyiset poliisit. Ensimmäinen taas on esimerkiksi pienissä buckler -kilvissä käytetty versio, jota on käytetty kuitenkin myös suuremmissa kilvissä.

Pitämistavat vaikuttavat kilven ominaisuuksiin paljon.
1: Keskeltä pidettyä kilpeä voidaan pitää kaukana edessä itsestä siten että kilven "naamapuoli" on suoraan eteenpäin. (Jos vastassa on esimerkiksi nuoliampujia, tämä on hyvä asia.) Tätä kautta se tarjoaa paremmin suojaa. Lisäksi keskeltä pidetty kilpi saadaan liikkumaan muutenkin nopeammin. Se ottaa iskun vastaan hieman vähemmän tanakasti, mutta se kuitenkin estää iskuja tehokkaasti. Keskikohta on hyvä kiinnityspaikka, koska siinä kilven hallinta on helpointa ja vie vähiten voimia. (Tätäkin kilpeä voidaan pitää sivusuuntaisesti, jolloin reuna ottaa vastaan kyynärpäähän. Sitä vain ei ole kiinnitetty siihen, mutta se saa tästä kuitenkin toiseen suuntaan tuleviin impakteihin vastaavan tuen. Toiseen suuntaan tulevat tietysti kääntävät kilpeä sen sijaan..)
2: Kyynärvarteen tuettu/sidottu kilpi taas joustaa työnnöissä vähemmän eli antaa vähemmän periksi, mutta sitä ei saa yhtä pitkälle eteen siten, että se olisi "naamapuoli eteenpäin". Sen maksimietäisyys on käden mitta hartiasta kyynärpäähän, olkavarren pituus. Sen hallinta on myös hieman hitaampaa, eikä sitä saa kuljetettua yhtä suurissa kaarissa. Kun kilpi yleensä on oikeassa kädessä, keskeltä tuettua voi taivuttaa laajemmin oikealle puolelle, jonne kyynärvarteen sidottu ei voi yltää.

Karkeasti voi sanoa, että keskeltä pidetty kilpi on hyvä silloin, kun on kyseessä soolotaistelut, kuten kaksintaistelut. Sen sijaan jos taistelussa on suuri rivistö ihmisiä, jotka kohtaavat toisen ryhmän niin, että esimerkiksi työntämistä on paljon, silloin kahdesta kohdasta kiinnitetty kilpi on parempi. (Lähtökohtanani tälle on se, että poliisien varustesuunnittelijat ja spartalaiset eivät olleet tyhmiä.) Kahdesta kohdasta pidetty kilpi olisi huonompi jos taisteltaisiin enemmän yksilöinä, mutta spartalaiset taistelivatkin ryhmänä. He eivät halunneet yksilöityä. Päin vastoin, heidän päästrategiansa oli olla yhtenäinen ryhmä, jossa yksikään ei pakene ja tätä kautta tarjoa aukkoa viholliselle päästä kilpimuurin ohi. Siksi esimerkiksi thermopylainin taistelussa saatiin niin hyviä tuloksia: Kun joukko tiivistyi yhtenäiseksi ryhmäksi jossa vierustoverinkin kilpi suojasi, asetelma kahdesta kohdasta kiinnitetystä kilvestä oli vakaampi, ja kokoontui kapeikkoon, jossa vihollinen ei voinut saartaa joukkoja, eikä voinut hyökätä joka ikisellä miehellä vaan taisteluun haluavat joutuivat "jonottamaan" ja tätä kautta menemään taisteluun vähissä erin, tulos oli niinkin huima.