Määritelmät ja käsitteet ovat tärkeitä asioita jotta voisimme ymmärtää mitään (tai ainakaan toisiamme, ja ajallisesti itseämme.) Siksi filosofiassakin on paljon termejä ja käsitteitä ja nimiä ja ismejä. Kun tiedetään mitä ne tarkoittavat, voidaan puhua tarkemmin asioista. Onhan täsmällisempää kirjata "kissa" kuin selittää kissa aina monisanaisesti. Tosin nämäkin sanat ovat käsitteitä. Tarvitsemme käsitteitä käsitteiden käsittelyyn. ("Mistä kaikki sanat tulevat?" Kysyy CMX:än kappale "Silmien takana". Seuraavan lauseen voi onneksi konstruoida erikoisella tulkinnalla jatkokysymyksen sijaksi vastaukseksi : "Hetkestä hetkeen niin kuin lähde loputon.")
Ensimmäisten käsitteiden taho voi sitten olla missä tahansa, vaikkapa siinä että joku keksi että merkityksetön äännerypäs yht'äkkiä symbolisoi "vaarallista petoa". Apinakin osaa huutaa "Iik". Heidän symbolinsa tälle äänneryhmälle lienee samansuuntainen. En usko että ensimmäinen määritelmä on paljon tätä ihmeellisempää ollut. Tämän päälle on varmasti ollut jännittävää rakentaa kieltä. Kun tätä pragmaattista perinnettä sovellettiin sitten muuhunkin sen kummemmin taustamytologioita tai rationaalisia syitä miettimättä. Ei ole savannilla Iikistä pakoon pötkinyt luultavasti miettinyt missä suhteessa sana on todellisuuteen vai rakentuuko se vain mielivaltaisesti toisten sanojen kanssa vai viittaako se todella mielen ulkoiseen todellisuuteen, joka on peräti muodoltaan sellainen että on niin muuttumaton tai säännönmukaisesti muuttuva, että se ylipäätään voidaan tiivistää järkevästi käsitteisiin. Hänelle riitti että se toimi. Enkä kyllä rehellisesti sanoen usko että kukaan postmodernistikaan on vakavasti sitä mieltä että Iikin huutaja jotenkin konstruoisi leijonan, tai ainakaan elä oppinsa mukaisesti.
Mutta oli miten oli, pääasia on että ilman käsitteitä toimiminen on vaikeaa. Kauppalistan kirjoittaminenkaan ei onnistu. Ei vain siksi että et voi kirjoittaa muistiin, vaan sen takia että maidon miettiminenkin on jonkinlainen maidon symboli. Ja tietenkin, mitä tarkemmin asioita katsotaan, sitä tarkemmin ja tarkempia käsitteitä meidän on käytettävä. Tiiliä voi vielä murskata lekalla, mutta kellon rakentamiseen tarvitaan hienovaraisempia välineitä. Käsitteitä tarvitaan. Yhdellä sanalla on vaikeaa jutella. Niitä tarvitaan koko joukko.
Siksi minullakin on kertynyt valtavahko määrä sanoja, joiden käytöstä on hyötyä tai ainakin hupua jossain merkityksessä ja tilanteessa.
Kuitenkin käsitteillä on selvästi toinenkin puoli. Tässä kohden mieleeni tulee mainio veikko, Jaakko Honkakoski. Hän kerran vihjasi minulle, että jos ostaisi "Suuren sivistyssanakirjan", ja opettelisi siitä joka päivä 10 sanaa. Niitä sanoja pitäisi käyttää sen päivän aikana aina kun voi. Sen jälkeen sanoja ei tarvinnut käyttää seuraavina päivinä. Kun sanakirja on käyty läpi, aloitetaan kierros tietysti uudestaan. Mielenkiinnon kohteena oli lähinnä se, kuinka kauan menisi ennen kuin henkilö puhuisi eksaktisti määritellyllä Suomen kielellä, jota kukaan ei ymmärtäisi. Kun mietittiin, miksi kukaan tekisi tälläistä, niin syitä oli pääasiassa kaksi:
1: Koska voi. Tällöin mutkikas kieli on hämmennyskeino. Termi termin vuoksi on aina kätevä asia saada asia hukkumaan. Mutta joskus kaaoskin on kivaa.
2: Koska kuulostaa hienolta ja sivistyneeltä. Hienot sanat saavat asiaa ymmärtämättömän ainakin kokemaan puhuja sivistyneeksi. Ja mahdollisesti kohteliaasti haukotellen poistumaan, paitsi jos pitää siitä että ympäröi itsensä pintakiillolla. Puhutaan siis ihmisistä jotka hankkivat taiteilijaystäviä siksi että ne ovat taiteilijoita, ja osa näiden glamourista ikään kuin tarttuu. Tällöin seura on samantapainen asia, kuin käsilaukku tai puudelin pinkki timanttikaulapanta. Tosin sille, joka tekee tälläisen sanakirjatempun, tekee sanoille itse asiassa aivan saman.
Kaiken lisäksi kielellä voi myös hämmentää. Jos käsite ei ole tuttu molemmille osapuolille, sen informaatioarvo on sama kuin sen korvaisi satunnaisilla merkeillä. (Jotka sinällään ovat suuresti informatiivisia, mutta väärällä tavalla.) Sana jota molemmat osapuolet eivät käsitä, ei ole "täydesti kommunikaatiota", samassa mielessä kuin sanat jotka molemmat käsittävät.
Lisäksi joskus tuntuu että määritelmät voisivat olla osuvampiakin. Eli vaikka määritelmä sinällään olisi keskeinen, sille on kuitenkin valittu sellainen hirvittävän mutkikas symboli, että tuntuu että siinä kostetaan esi-isien pahoja tekoja ties monenteen polveen. Tästä on yksi melko hyvä esimerkki: Sekulaarina ihmisenä minua tietenkin kiinnostaa kirkon ja valtion erottaminen. Ei siksi että kirkko olisi sen pahempi asia kuin valtiokaan, vaan siksi että kaikkien ei olisi pakko valita molempia. Jos menen asiasta keskustelemaan englantiin, niin mitä minulle käy? Sana "Secular(ism)" toki muotoutuu melko kivasti suomalaiseenkin suuhun, mutta entä kun vastassa onkin Englannin anglikaanisen kirkon suuntaus, jonka mielestä kirkkoa ja valtiota ei pidä erottaa? Siinä joudun heti viittaamaan antidisestabilissementarianismiin. Mielestäni käsitteenmuodostamisessa olisi hyvä vähentää opettelutaakkaa. Toki erilaiset etuliitteet, kuten anti - tai lopupääte -ismi, ovat yleensä muistamista helpottavia, ja ne peräti sitovat aatteen jollain tavoin kontekstiinsakin. Mutta aina sekään ei näytä riittävän.
Kun tämmöisiin vaikeisiin termeihin, joiden oikeinkirjoitusta on tarkistettava useammin kuin Friedrich Nietzschen nimen oikeinkirjoitusta, niin tulee siitä kyllä erittäin nopeasti angstschweiss, eli erityinen pelon aiheuttama hiki, josta käytetään englannissa nimeä "fear-sweat". Vähemmästäkin tulee hippopotomonstrosesquippedaliophobia eli fobiatila, jossa pelätään pitkiä sanoja. (Osuva nimi, tosin voi myös levittää itse vaivaa.)
1: Niin. Minä kyllä kirjoitan Nietzschen nimen suoraan hakuun manuaalisesti vaikkapa Wikipediasta hakiessani. (Se on helppo muistaa, minulla on siihen siisti muistisääntö. TZ niinkuin tarTZan [propri eli erisnimi.] ja SCH niinkuin SCHeiße, [subst. ei monikkomuotoa]. Loppu onkin vain sopivasti valikoitua sana -assisiointia. No Fence, Friedrich.) Mutta noihin vaikeasti muistettaviin termeihin minulla toimii taikasana CTRL+C - CTRL+P, tutummin "Copy-Paste." Rajansa kaikella. Nietzsche ei sentään valinnut omaa nimeään, joten hänelle voidaan antaa enemmän armoa. Hänhän sitä nimikirjoitustakin joutui ties minkä tutkielman kulmaan raapustamaan. Mutta että vapaaehtoisesti vaikeutetaan elämää sillä että termille annetaan "kohtuuden rajat ylittävä" mutkikkuus.
Sanoja olisi kai syytä käyttää niin että ymmärtäminen ja kommunikaatio paranisi. Näiden kanssa käy päin vastoin.
Tässä kohden ero onkin sitten vain puhumiskontekstissa. Valitettavasti olen itse siinä aika huono. Minun puheeni elämässä on aivan liian usein eräänlaista "the Joulukalenteri" -kieltä, jossa on alatyylisiä kommentteja siististi sivistyssanan vieressä. Kieltä tulee englanniksi, suomeksi (mutta ei ruotsiksi), ja osaan siististi kiroilla useilla kielillä ; Jos haluat kutsua jotakuta "koiran raiskaamaksi pösilöksi" mandariinikiinaksi, sen kuin lausut että "go tsao duh hwoon dahn"; joka näyttää sen tosiasian että kaikki mikä kuulostaa hyvältä ja sivistyneeltä ei välttämättä ole sellaista. (Kaikkea sitä oppii, kun katsoo scifiä. "Fireflyssä" on taustakertomus, jossa Alliance on yhdistyneet USA ja Kiina. Kiinalaiset ovat sitä "alempaa sosiaalista ryhmää" ja englanti on "virallisempaa kieltä" ja siksi juuri alatyylisiä kommentteja on tehty mandariinikiinaksi. Niitä ei käännetä sarjassa eikä sen DVDillä, mutta tietysti olen ottanut selvää yksityiskohdista. Voin kuvitella että tämä käännöstapa on suonut tiettyjä vapauksia sensorisilta toimenpiteiltä.)
Eli kaiken kaikkiaan: Määritelmät ovat tärkeitä, mutta määritelmät määritelmien vuoksi eivät ole hyvä asia. Huonoilla määrittelyillä voidaan hämmentää, peittää sanoman puute ja tarvittaessa saada tekstin kuulostamaan sivistyneeltä. Ja kaikki mikä kuulostaa hienolta, kuten vieraskieliset siteeraukset, eivät välttämättä olekaan sisällöltään siistejä vaan voivat olla erittäin alatyylisiäkin. Ja niitä voi silti käyttää ilman että monikaan huomaa. Lisäksi hyväkin ja käteväkin määritelmä voi olla sen ulkoisen rakenteen kannalta huono.
Sesquipedalian (lat. sesquipedalis; ~puolitoista jalkaa pitkä) tarkoittaa pitkää (ja yleensä vaikeaa) sanaa ja termiä. Sesquipedalianisti on sitten kai henkilö joka toistuvastu käyttää sesquipedalianeja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti