(in)compatibility

"Itsuwaru koto ni nareta kimi no sekai wo / nuritsubusu no sa shiroku shirou. [Your world will become a thing of deceit / painted all in white.]"
(Asian Kung-fu Generation, "Haruka Kanata")

Uskonnon ja tieteen suhde keskenään on mielenkiintoinen. Osa on sitä mieltä, että niiden pitäisi olla erillisissä kasteissa. Tätä näkemystä ollaan kannatettu perinteisesti. Esimerkiksi Galileo Galilei on maininnut että "Raamattu opettaa hengellistä totuutta, maailma fysikaalista totuutta." Samoin Stephen Jay Gouldin NoMa -periaatteessa uskonto ja tiede ovat täysin erillisiä, niitä ei voida vertailla sellaisenaan keskenään. Ne ovat ikään kuin eri logiikoita.

Näiden suhteen voidaan miettiä sitä, tarkoittavatko ne:
1: Sitä, että uskonto ja tiede eivät ole yhteensovitettavia, eli niillä ei ole yhteistä pinta -alaa.
2: Uskonto ja tiede tutkivat samaa todellisuutta jolloin ne ovat yhteensovitettavia. Tieteen metodit ja uskonnon metodit ovat hieman kuten sosiaalitieteiden tutkimukset suhteessa luonnontieteellisiin tutkimuksiin: Niissä on hieman eri metodeja, eikä niitä saa soveltaa ristiin väärissä paikoissa, mutta ne kuitenkin valottavat samaa näkemystä.

Jerry Coyne on ottanut asiaan kantaa seuraavalla tavalla: "The real question is whether there is a philosophical incompatibility between religion and science. Does the empirical nature of science contradict the revelatory nature of faith? Are the gaps between them so great that the two institutions must be considered essentially antagonistic?"

Eli olennaista on se, ovatko erot keskenään kamppailevia vai eivät, ja onko tutkimusta vaativa kriittinen näkökanta ristiriidassa uskon ilmestystyyppisten paljastusten kanssa. Kysymys on sinällään relevantti: Tieteen kannalta "divine revelation" ei eroa siitä, että "someone is making things up": Niitä ei voi erottaa toisistaan koska ne käsittelevät jotain asiaa, jonka luonnetta ei voida tutkia ja jonka olemassaolokin on havaintojen ulkopuolella.

Vastaavaa keskustelua on kuitenkin käyty melko paljon ja minulla on siihen hieman erikoinen lähestymistapa. Syy on varmaan siinä että agnostikkona minulla on tietynlainen, jopa ignoroiva, tapa suhtautua uskontoon ja sen kysymyksiin.

Teologia kun on filosofinen selitys ja yritys oikeuttaa jotkut tietyt uskonnolliset näkemykset (Joka siis perustuu assimilaatioon: Kun meillä on tämä taivaallinen paljastus, miten selitämme miksi maailma on sellainen kuin on.) Kunnolla työstetty teologia on "oppia hyvästä elämästä", se on ns. "life philosophy". Silloin se sopii yhteen monien näkemysten, kuten stoalaisten, epikurolaisuuden ja eksistentialististen näkemysten kanssa. Yksilön harjoittama teologia taas on maailmankuva. (Joka kuulostaa kenties kivemmalta saksaksi? "weltanschauung" Kun sitä hokee, mieleen tulee kuva aivastelusta.)

Sen sijaan se, miten minä ajattelen tieteen, se ei puhtaasti sanoen ole lainkaan maailmankuva. Teorioilla ei ole maailmankuvaa, ne ovat vain teoreettisia konsepteja maailman toiminnasta. Niiden keksimiseen voi toki liittyä tutkijan maailmankuva, ja tutkijat jotka sitä tutkivat omistavat kaikki maailmankuvan. Kuitenkaan teoria itse ei ole lainkaan maailmankuva; Siinä joko on tai on olematta ristiriitaisia elementtejä sen keksineiden tutkijoiden kanssa. (Yleensä ei.)

Syy on se, että tiede selvittää sitä "miten asiat tapahtuvat, toimivat ja ovat" ja teoria on "kannanotto siihem iten asiat tapahtuvat, toimivat ja ovat". Ja "se miten pitäisi olla" on täysin näiden näkemysten ulkopuolella, koska tunnettu is-ought -ongelma pitää "olemisen ja pitäisi ollan" toisistaan erillään. Niiden yhdistäminen onnistuu vain ja ainoastaan maailmankuvan maailmankatsomusosan avulla. Toisin sanoen tietyt kysymykset ovat tieteestä irrallisia ja olen sitä mieltä että näin tuleekin olla: Tiedemaailman tehtävänä ei ole pakottaa ihmisille moraaliasioita. Toisin sanoen minulle tiede on työkalu. Se on metodologia, jossa on useita erilaisia menetelmiä, joita käyttämällä ihminen selvittää sen, miten maailmassa olevat asiat tapahtuvat ja toimivat. Ja kuten matematiikka, se toimii käyttämällä tiettyjä oletuksia. Tosiasiassa tiede ei välttämättä kykene tutkimaan kaikkea mitä maailmassa on, eikä se kykene tuottamaan ns. "lopullista ja valmista tietoa". Se ei silti estä sitä että se ei olisi hyvä työkalu. (Tieteen)politiikka on se, jonka tehtävänä on tehdä faktoista maailmankuva keskustelun kautta.

Vain tämä erottelu muistamalla tiede voidaan erottaa skientismistä, joka taas on maailmankuva, jonka mukaan kaikki asiat ovat tieteellisesti tutkittavia ja että tiede tuo siksi käsiin lähes kaiken tiedon ja jossa täysin kaiken tutkimisen ulkopuolella oleva yliluonnollinen kielletään, paranormaali ja sellainen yliluonnollinen jonka tutkimisen ulkopuolella olemisen syy on teknologiamme kehittymättömyys joka voidaan korjata on "tämän hetken bullshittiä", jolle kuitenkin annetaan mahdollisuus muuttua hyväksi tulevaisuudessa jos tieto niin näyttää. Skientismi ei toki ole missään kohdassa suoraan ristiriidassa tieteen kanssa, mutta se ei minusta ole sama asia kuin tiede. "It is just a valid weltanschauung". Se on aivan yhtä ristiriidaton tieteen kanssa, kuin vaikkapa näkemys siitä että luonnollisen maailman ulkopuolella on jotain, jota tiede ei voi tutkia.

Sen vuoksi on selvää, että kun puhutaan siitä miten ateismi tai uskonto on tieteellinen, puhujat melkoisen usein puhuvat itse asiassa tieteen sijasta jostain muusta, nimittäin skientismistä tai maailmankuvastaan. Ainut syy miksi teologian tai muut näkemykset tuliso tehdä sellaisiksi että ne ovat tieteen kanssa harmoniassa, ei ole tieteen kysymys vaan maailmankuvakysymys. Kun tiede taas on työkalu, sen tarvitsee miettiä maailmankuvan kanssa yhteensopivuutta yhtä paljon kuin matematiikon pitäisi miettiä ovatko hänen aksioomansa ja ratkaisunsa kristillisiä. "In short, there is only a conflict that needs to be resolved if both are answering the same questions." Minusta se, että molemmat vastaavat samoihin kysymyksiin ei ole mikään välttämättömyys, eli yhteyden esittäminen sinällään on jo erikoinen maailmankuvallinen kannanotto, johon tottavie on liitetty erilaisia poliittiseen valtaan vaikuttamisen tavoitteita, eli vallantahtoa. Tällöin kyse on enemmän julistamisesta, joka tehdään "oman maailmankuvan pohjalta oman maailmankuvan levittämiseksi", eikä varsinaisesta asian käsittelystä.

Yleisesti ottaen on kuitenkin muistettava, että tiede ja uskonto voivat olla ristiriidassa tietyistä syistä: Uskonnoissa on esimerkiksi luomiskertomuksia, joissa otetaan kantaa siihen miten asiat ovat maailmassa. Ne voivat esimerkiksi kertoa että aurinko on taivaankannessa ja että maa on levymäinen. Nämä ovat luonnontieteellisiä kannanottoja. Näiden kohdalla voidaan helposti tehdä "maailmankuvallinen rajoittuneisuussyyte" tieteentekijöille, ja tehdä näistä kysymyksistä maailmankuvakysymyksiä. Tosiasiassa se, mikä tieteellisessä maailmankuvassa saa olla tieteen ulkopuolella on maailmankatsomusosa, jossa on muun muassa se, mikä on oikein ja mikä on väärin ja onko yliluonnollista. Tieteentekijöiden ei tarvitse välittää esittämistäni "Kalevalan" näkemyksistä, eikä näissä asioissa uskonnon kanssa ristiriidassa oleminen suinkaan ole "rajoittunutta". Tieteen maailmankuvavapaus koskee maailmankatsomusosaa, sen sijaan se ei väitä että maailmassa olevia faktoja pitäisi kieltää ja asioiden tutkimista rajoittaa vain siksi että se ei sovi kaikkien maailmankuvaan, tai että joitain faktoja pitäisi vain sallia tosina pelkästään sen vuoksi että jonkun uskonnollisen perinteen sisältö väittää siitä jotain.

Kuitenkin on myös minusta ihan luvallista heittää syrjään tieteen tulokset. Tällöin maailmankuva ei ole tieteellinen, mutta tähänhän ei olekaan mitään pakotetta kenelläkään. Ei ihmistä voida pakottaa muuttamaan maailmankuvaansa tai luopumaan Väinämöisestä vain sen vuoksi että taivaankansi on saanut osakseen vakavia ongelmia muun muassa astronauttien kuumatkan yhteydessä. Tässä pitäytyminen ei itse asiassa edes estä häntä tekemästä tiedettä. Tosin jos hänen maailmankuvansa on tiukka, hänen varmaan kannattaa etsiä tutkimusalue, jossa hänen näkemyksensä taivaankannesta eivät vaikuta tuloksiin.

Siksi minun mielestäni Kenneth Millerin ja Michael Behen välinen ero on olennainen. Suurin ero heidän välillään on se, että Miller selvästi sanoo että hän puhuu teologiasta=maailmankuvasta, ja kertoo lähinnä esimerkkejä siitä miten "voisi olla mahdollista" että Jumala toimisi esimerkiksi kvanttitasojen kautta. Behe taas esittää että hänen väitteensä on tieteellinen, joka tarkoittaa enemmän kuin "voi ollaa". Hän väittää että tiede suoraan tukee hänen esitystään siitä että Jumala vaikuttaa maailmassa konkreettisesti. Tämä ero on olennainen, koska minun mielestäni esimerkiksi ateistinen Richard Dawkins on lähempänä Beheä kuin Miller ; Dawkinsistahan ateismi on tieteellisesti parempi kuin teismi. Hänkin siis sekoittaa maailmankuvan ja työkalun keskenään.

Kokonaisuutena sanon siis vain sen verran, että tieteen maailmankuvan käsittely on ristiriitaista. On vain yksittäisten tiedemiesten maailmankuvia, joita voidaan toki kartoitella. Ja joka ikisellä tiedemiehelläkin on taatusti maailmankuva. Mutta jos puhutaan tieteestä, ei voida kovinkaan sujuvasti puhua "takana olevista valtaelementeistä" menemättä ad hominem -tasolle keskustelemaan tiedemiehistä ja heidän maailmankuva ismeistä ja "niiden epäeettisistä implikaatioista" teorioiden totuusarvon käsittelyn - ja ennen kaikkea tutkimusohjelmien hedelmällisyyden käsittelyn, joka on minusta vielä parempi mittari - sijasta.