Fysikalismi ja mielenfilosofian paikkaaminen

Monet mielenfilosofit ajavat näkemystä jonka mukaan naturalismi ja fysikalismi johtaa joko ongelmallisiin näkemyksiin tai sitten tietoisuus niissä on illuusio. Toisin sanoen fysikalistit perimmiltään usein ajattelisivat että olisimme filosofisia zombieita. ; Tässä puhutaan monesti ajatuksesta jossa mieli on aineellinen ja rinnastettava aivoihin (identity). Tästä voidaan toki johtaa hienompaan suuntaan jossa mieli pitää sisällään ajan ja muutoksen ja prosessit. Aivon sijasta kyse on tällöin jostain muusta (constitution).

Kun mielenfilosofiassa ajatellaan että me olemme liitoksissa mutta emme identtisiä aivojemme kanssa, voidaan tietenkin ymmärtää tilanne jossa on hyvin samanlainen elossaoleva ja kuollut kohde. Ja jossain määrin joku voisi jopa sanoa että jälkimmäinen ei ole filosofinen zombie.

Mutta kuitenkin moni näkee että fysikalismi tässäkin muodossa johtaa siihen että meillä ei ole metafyysisesti tyydyttävää selitystä tietoisuudelle. ; Filosofiassa taustaoletuksista nouseva ongelmat tulevat mukaan aina kun fysikalisti identifioi mielentilat ja ominaisuudet fyysisiin tiloihin tai ominaisuuksiin.

Jossain mielessä tähän olisi yksinkertainen ratkaisu. Ns. epifenomenologinen lähestymistapa. Epifenomenalismi on yksinkertaisesti mielenfilosofinen näkemys, jonka mukaan mielen ja ruumiin kausaalinen vuorovaikutus on yksisuuntaista: Aivoissa tapahtuvat muutokset voivat vaikuttaa mieleen/tajuntaan, mutta mieli/tajunta ei voi vaikuttaa aivoihin eikä ihmisen käyttäytymiseen. Mielentilat ovat siis vain fysikaalisen aivotoiminnan sivutuotteita. Tällöin tietoisuus ei ole aivotoimintaa vaan aivot antavat tietoisuudelle pohjan. Tätä kautta aivot ovat jotain jonka takana ei enää ole mitään metafyysistä ongelmaa. ; Argumentatiiviset heikkoudet olisivat lähinnä todistamista koskevia yleisiä ongelmia jotka koskevat kaikkea luonnontieteessä tehtävää. Eli fysikalistisen mielenfilosofian ongelmat eivät olisi enää spesiaaleja. Samat ongelmat olisivat kaikissa fysikalistisissa teorioissa kivistä mustiin aukkoihin. Ja näin tietoisuudessa ei enää olisi mitään spesiaalia.

Tässä ratkaisussa ainoana ongelmana on tavallaan se, että paatuneimmat fysikalistit eivät yleensä pidä epifenomenomenalismista.. Se tuntuu olevan lähtökohtana emotionaalisesti epätyydyttävä..

Naturalismi -sanan käytöstä politisoituneessa populaaritiedekeskustelussa

Nykyään on varmasti kuolleen hevosen hakkaamista puhua Intelligent Designistä. Tästä hyvän esimerkin saa vierailemalla "Uncommon Descent" -blogissa. Tuo legendaarinen Intelligent Design -tieteen pää-äänenkantaja ei puhu siitä miten CSI -informaatiota lasketaan bakteerien siimamoottoreista ja selitä että kyse ei ole ideologiasta tai uskonnosta vaan tieteestä koska ei voida tietää mitä Suunnittelija haluaa. Sen sijaan siellä puhutaan esimerkiksi siitä miten demoralisoitunut länsimaa katsoo vääriä asioita, ei pelkää islamISMia vaan vaatii aselakien kiristämistä. Selvästi tämä on hyvin poliittista ja kaukana tieteenteosta. Riippumatta siitä pitääkö näitä kannanottoja älyllisinä ja perusteltuina vai ei.

Tilanne ei tietenkään yllätä. Onhan Suomessakin käynyt niin että ensin monet YEC -aktiivit olivat muutaman vuoden trendikkäästi ID -kannattajia. He jauhavat nykyään apologeettisella otteella uskonnosta tai ovat vaienneet. Jotkut ID -buumin mukana nousseet, kuten Tapio Puolimatka, on hypännyt arvokeskusteluun puhumaan homoseksuaaleista ja yhteiskunnan tuhoutumisesta. Bakteerin siimamoottorin CSI -informaatiomäärien laskeminen ei ole selvästi kovin nouseva tutkimusohjelma. Muutos on ymmärrettävissä kun mietitään yleistä pseudotieteiden muuttumista, eli asia johon kommentoin tuoreesti. Muutos on hyvä demonstraatio siitä miten pseudotieteellistä ajattelua harrastavat piirit ovat ensin denialistisoituneet ja sitten siirtyneet avoimesti poliittisiin ja ideologisiin aiheisiin. Tämä on minun silmissäni rehellisyyttä. On melkolailla selvää että ID:ssä oli alkujaan kysymys arvoista ja kulttuurisodassa pärjäämisestä, ideologiasta, poliittisesta kannanotoista ja uskonnosta. Nyt tätä ei vain peitellä.

Eikä minulla siksi tavallaan ole juuri mitään tätä toimintaa vastaan. Ei, vaikka korkean tason poliittiset vaikuttajat ovatkin yhä ajamassa kreationistista politiikkaa vaikka kreationismitieteen teko onkin vähäistä. Tämä demonstroi sitä miten poliittinen valta ei tarkoita samaa kuin intellektuellin työn tekeminen asian puolesta. Ja miten minua uskontoaiheen touhuissa harmittaa enemmän epärehellisyys ja kaksinaamaisuus kuin suora ja rehellinen idioottinen pahuus. (Vaikka en sen jälkimmäisenkään suuri fani olekaan.)

Tartun silti heidän klassiseen "naturalismi" -sanan käyttämiseensä.

Naturalismi on klassisesti tavattu jakaa ontologiseen naturalismiin jonka mukaan maailmassa on vain naturalistisia asioita. Ja metodologiseen naturalismiin jonka mukaan vain naturalistisista asioista voidaan saada tieteellistä tietoa. Molemmissa on sellainen sävy että naturalistiset asiat eivät ole tietoa, ja tätä voidaan pitää aika pätevästi naturalismin perusytimenä.

Lukuunottamatta tietysti Quinen tapaisia naturalistisa ajattelijoita joiden mukaan "For my part I do, qua lay physicist, believe in physical objects and not in Homer’s gods; and I consider it a scientific error to believe otherwise. But in point of epistemological footing, the physical objects and the gods differ only in degree and not in kind. Both sorts of entities enter our conceptions only as cultural posits. The myth of physical objects is epistemologically superior to most in that it has proved more efficacious than other myths as a device for working a manageable structure into the flux of experience." Quinen käsiteverkko kun on määritelty ja rakennettu sillä tavalla, että se hyväksyy minkä tahansa asian. Jumalaakaan ei ole a priori torjuttu tieteellisen tutkimuksen ulkopuolelle. Ja näin ollen kun puhutaan järkevyydestä ja peruteltavuudesta ei ole mitään erillistä tiedettä ja -eitieteellisen tietämisen verkkoa. Naturalismi on tässä induktiivinen tulos siitä että toiset konseptit ovat toimineet paremmin ja tätä kautta siinä itsessään on empiiristä tietoa. Jumala on siis lähinnä huonoa tietoa. Ja käytännössä tiede on a posteriori -tietojemme vuoksi naturalistista.

Osa kuitenkin kannattaa naturalismi -termin muuttamista ja jopa hylkäämistä.

Asiaa voidaan lähestyä ei-ID -kulmasta. Sillä sitä kautta asiaan saadaan enemmän sisältöä ja järkeä. (Jostain syystä ID ei ollut hyvä keksimään argumentteja asiansa puolesta. Se on tavallaan häkellyttävää. He olivat selvästi innokkaita, mutta into keskittyi enemmän politiikkaan ja arvokeskusteluun kuin siihen että he olisivat kehittäneet parhaan mahdollisen casen asialleen. Mikä kertoo heidän järjestään tai motivaatiostaan tehdä tiedettä.) Denis Alexander on kirjoittanut "Creation or Evolution: Do we have to choose" -kirjaan asiaa siitä miksi hänestä pitäisi hylätä koko metodologisen naturalismin käsite.

Alexanderin mukaan naturalismi -sanassa on takana väärä dikotomia. Kristitty voi nähdä luomistyön prosessina. Ei jonain jossa eliminoidaan luonnolliset prosessit ja jäljelle jäävät prosessit ovat yliluonnollisia prosesseja, kuten Jumalan aktioita. "There are not, and cannot be, any Divine interpositions in nature, for God cannot interfere with Himself. His creative activity is present everywhere. There is no division of labour between God and nature, or God and law...For the Christian theologian the facts of nature are the acts of God." Ja tämän vuoksi aito naturalisti olisi pakotetusti ateisti.

Hän esittää että naturalismi -sanaa käytetään melko leimallisesti ja se näkyy vain evoluutioaiheissa eikä vastaavissa tilanteissa kun katsotaan vaikkapa lääkäreitä. "We don't call Christian accountants 'naturalistic' because of the absence of theological terminology as they check the company accounts, any more than we expect our doctor to use theological language when she tells us that we've got the flu, or the mechanic to refer to Biblical texts when servicing our car. The absence of specific references to God does not render our lives suddenly 'naturalistic'. Quite the opposite: Christians walking with God in the power of the Spirit will be only too aware of God's presence and leading permeating every aspect of their daily lives. Naturalism is the philosophy that there is no God in the first place, so only an atheists can provide truly naturalistic explanations for anything. For the same reason I would not myself use the term 'methodological naturalism' to refer to what scientists do in their research, irrespective of their own personal beliefs." ..." I would therefore suggest simply dropping the term 'methodological naturalism'"

Argumentaatio on sisäisesti ehyt. Ja sen takana on moniakin ajatuksia joista pidän.
* En ole pitänyt länsimaiden läpitunkemasta dualismista. Koen sen takana olevat Descartesin ajatukset asenteellisina ja lähinnä oletettuina. Niiden ottaminen vaihtoehdottomasti on yksinkertaisesti epä-älyllistä.
* Toisaalta Alexanderin argumentti on fiksu siinä mielessä että se muistuttaa siitä että tosiasiassa sekularismi ei ole määritelmällisesti samaa kuin ateismi. Koska sekularismissa on kysymys valtion vallankäytön ja uskonnollisen näkyvyyden suhteesta. Modernina aikana kuulee liikaakin rinnastuksia joiden mukaan sekularismi tarkoittaa ateismia tai uskonnottomuutta. Esimerkiksi itse olen uskonnoton antisekularisti. (Mielestäni uskonnosta saa julistaa, kohkata, innota ja vaahdota sekä uskontoa saa pilkata, väheksyä ja tallata.) Jopa sivistyneet kirkon "sofistikoituneet kristityt" voivat ajaa sellaista kannanottoa että sekularismi on ateismia ja uskonnollisten vallankäytön symbolit julkisessa tilassa ovat jotain jonka poistaminen tarkoittaa kristillisyyden purkautumista.

Näen kuitenkin että Alexander on hitusen heikoilla hapilla. Sillä syy miksi lääkäreitä ei kutsuta naturalisteiksi johtuu lähinnä siitä että ideologiset lobbauskoneet eivät ole päättäneet että tämä on tärkeää. Päin vastoin. Tarvitsemme metodologisen naturalismin tapaisia konsepteja sen vuoksi että jos lääketieteelle kävisi kuten evoluutioteorialle, niin ilman sitä syntyy tilanne jossa selitettäisiin että jos lääkäri suostuu puhumaan vain hormoneista ja antibiooteista mutta ei käsilläparantamisesta niin hän on "naturalisti". Tässä tilanteessa on fiksua olla jokin erotteleva käsite joka erottelee ateisti-naturalistit ja metodologiset naturalistit toisistaan. On tärkeää korostaa että on mahdollista olla lääkäri joka ei käytä käsilläparannusta vakiokeinona ihan sen vuoksi että se ei ole osoittautunut tehokkaaksi hoidoksi.

Ja juuri tämän vuoksi tarvitsemme sellaisia käsitteitä kuin metodologinen naturalismi. Se on filosofisesti tärkeä jaottelu jolla on arkielämässä tärkeitä sovelluskohteita. Se on sellainen joka on samalla intellektuellilla tasolla mielenkiintoinen pienempiin kategorioihin jako joka takaa sen että analyysiä voidaan tehdä tarkemmin. Ja toisaalta se on jotain jolla voidaan puuttua tiederahoitukseen tai siihen miten poliittiset suuntaukset haluavat omia näkemyksiään valtaan ja käytänteiksi esimerkiksi sairaaloihin tai koululuokkiin.

Simuloinnista ja toimintaperiaatteista

En ole kauheasti pitänyt siitä tavasta jolla John Searlen kiinalaisen huoneen argumenttia käytetään. Tämä klassikko "Minds, brains and programs" -kirjasta esitetään argumenttina tekoälyä vastaan. Argumentissa kommunikoidaan kiinalaisen huoneen kanssa, jossa on joko kiinalainen tai mekaaninen vastaaja. Ja argumentin tiivistys on että kommunikointi pelkkien hyvin monimutkaisten sääntöjen nojalla ei ole tietoista koska mekaaniselta laitteelta merkityksen ymmärtäminen puuttuu.

En pidä sitä hyvänä mahdottomuusargumenttina. Se pikemminkin olettaa että mekaaninen ei voi olla tietoista vaikka tämä on se mitä se esittää todistavansa. Periaatteessa voidaan ajatella kuten Daniel Dennett ; Että voidakseen imitoida tietoisuutta koneen täytyisi toimia oleellisesti samalla tavalla kuin tietoisen mielen. Ja tämä taas tekisi siitä itse asiassa tietoisen.

Mutta tämän mahdottomuusväitteen takana on kuitenkin oleellinen asia. Kiinalainen huone toimintamekanismeineen on piilossa. Ja voidaan ajatella että on kenties ehkä aivan mahdollista että kone vain simuloi vastauksia ymmärtämättä. Kun tälle vaihtoehdolle jätetään tilaa, voidaan huomata että on pakko keskittyä toimintaperiaatteisiin.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Turingin testi on enemmänkin viitteellinen kuin osoitus tekoälyn tietoisuudesta ja asioiden ymmärtämisestä. Voidaan sanoa että jos on samanlainen ulosanti mutta oleellisesti erilainen asioiden generointimetodi niin siinä tapauksessa voi olla mahdollista että tulee samantyylisiä ulosanteja mutta toinen on tietoinen ja toinen ei.

Zombiet ovat pahempia.

Sitten jos mennään Chalmersin "The Concious Mindin" zombiemaailmaan, ajatuskokeen hyödyllisyys vähenee. Sillä tässä mallissa tarkastelun kohteena ovat kaikki asiat. Tämä tarkoittaa myös elimistön ja niiden toiminnan samanlaisuutta. Eli se on kuin "kiinalainen huone" mutta ilman epätietoisuutta toimintaperiaatteesta.
* Zombiemaailma onnistuu vain olettamalla että tietoisuus todella koostuu kvalioista ja nämä ovat sellaisia että fysikaalinen toimintaperiaate ei voi niitä tuottaa. Joka on itse asiassa sitä että tietoisuus olisi jotain joka vain olisi ja sillä ei olisi mitään mitä se selittäisi. Kvaliatietoisuus eizombiemaailmassa ei eroaisi mitenkään ja tietoisuuden selitysarvo olisi nolla.
* Samalla tässä on jo oletettu että tietoisuus ei ole fysikalistinen. Koska jos se on fysikalistinen niin sama toimintamalli + sama toimintaperiaate = sama asia. Ja tämä taas oli jotain jota argumentti esitti todistavansa. Eli että mielen olisi oltava fysikalistinen. Taustaolettamalla että mieli koostuu kvalioista jotka ylittävät fysikalismin ja pitämällä tätä johtopäätöksenä kaikki kiertää kehää nopeammin kuin ehtii sanoa petitio principii.

Tästä ulos on kaksikin fysikalistista tapaa selvitä ongelmista.
* Oletetaan todellakin että tietoisuus on illuusio. Eli ei ole mitään selitettävää. Kannanotto on että "me elämme zombiemaailmassa".
* Toinen tapa on se, että nähdään että jos sama toimintaperiaate ja sama toiminta niin sitten ollaan tietoisia. Eli ei ole mitään zombiemaailmaa vaan jos on jokin joka näyttää samalta ja toimii samalla fysiikalla niin sitten on samanlainen. Eli toisin sanoen zombieversio on kupla joka johtuu siitä että väitetään että mieli olisi vain jotain joka olisi "fysiikan päällä" jonain puhtaasti dualistisena otuksena.

Tämä ero johtaa erikoiseen asiaan.

Searlen argumentti tarjoaa relevantin puolen jotta voidaan katsoa mind uploadingia. Eli ajatusta jossa tietoisuus aivoista digitoidaan ja siirretään koneeseen. Jos ajatellaan että simulaatio tarkoittaa tietoisuutta, mind uploadingiin suhtaudutaan helposti positiivisesti. Itse olen sen suhteen pessimistisempi.

Mind uploadingia periaatteessa tukee tehokas ajatuskoe; Pylyshynin "Computation and cognitionissa" kuvattu silikoniaivovertaus ; Kuvitellaan että aivomme yksi neuroni korvataan samalla tavalla toimivalla mekaanisella silikonisella vastineella. Tämä ei tuhoa tietoisuutta. Kuten ei sekään että korvataan toinen ja kolmas. Jos aivot ovat mekanistinen laitos, riittää että otetaan samalla tavalla toimivat osat ja korvataan. Näin voidaan tehdä mekaaninen aivo joka toimii juuri kuten oikeakin aivo. Jos tietoisuus on fysikalistinen tässä ei ole mitään ongelmaa.

Näen itse että ongelmana on enemmänkin se, mitä tämä korvaaminen käytännössä vaatisi. Uskon että on "fysikaalisessa teknologisesti erityisen supertaitavassa skenaariossa" aivan mahdollista ottaa kopio ihmisen jokaisesta atomista. Ja tallettaa tämä. Ja tulostaa tämä ja kyseessä olisi samanlainen ihminen jolla on samanlainen tietoisuus.

Sen sijaan en usko että tämä kopio voisi väistämättä vain toimia tietokoneessa koska tietokoneen toimintaperiaate olisi erilainen. Se saattaisi periaatteessa olla vain simuloija. Samasta syystä kun mietitään korvaamisargumenttia, ei voi olla tulematta mieleen että jos ominaisuuksien olisi pysyttävä samana, niin käy helposti niin että hiiliatomi täytyy korvata toisella hiiliatomilla. Lopputuloksena olisi orgaanisen aivon rakennus samaan paikkaan eri atomeilla. Ei mekaanisen vastineen rakentaminen.

Minun on vaikeaa pitää ilmiselvänä että ainesten vaihtaminen johonkin toiseen - eli aivojen biologisen aineksen toisintamisen sijaan sen mekanistaminen - toimisi mitenkään väistämättä samalla tavalla. Ja jos sen toimintaperiaatteessa on ero, on mahdollista että käsillä on käytännössä kaksi hyvin samalla tavalla käyttäytyvää asiaa joista toinen on tietoinen ja toinen ei.

Onttoja ihmisiä (hollow man)

Törmäsin ajatukseen jonka mukaan mielenterveysongelmia koskeva nolostuminen on itse asiassa jotain joka vaatii yliluonnollisen tai supernaturaalin elementin. Tarkalleen ottaen lausunto meni "Mikä vittu siinä oikeasti on, että jengi pitää "mielensairauksia" jotenkin kumman mystisinä verrattuna "ruumiin sairauksiin"? Ovatko ihmiset oikeasti niin saatanan tyhmiä ja/tai taikauskoisia, että luulevat, että meillä ihmisillä on jokin fyysisestä ruumiista riippumaton "sielu" joka voi jotenkin "sairastua"?!? No jos ei, niin miksi helvetissä jengi pitää masennusta tai skitsofreniaa yhtään ihmeempänä tai hävettävämpänä sairautena kuin tulehtunutta umpisuolta tai diabetesta? Häh?" Näkemys on mielestäni siinä mielessä hyvä, että mielenterveysongelmia todellakin hävetään, usein aiheettomasti. Mutta asia on mielestäni kiinnostavampi ja monisyisempi kuin esitetty.

Ensinnäkin : Medikalisaatio on sielukonseptista etääntymistä.

On selvää että mielenterveydellisten ongelmien mukana jopa sävyjä jossa moraali on medikalisoitu, eli pahuus on mielenterevydellinen häiriö. Epäluonnollinen ja ei-mielenterve on tällöin pahuutta ja tämä ikään kuin tieteellistää moralismin ja näin voidaan paeta niistä ongelmista joita moralismi ymmärrettävästi tuo harjoittajalleen.
1: Hieman aiheen sivustasta esimerköiden : Moraalin medikalisointi on tuttua myös siinä että homoseksuaalisusu on tuomittu sekä epäterveeksi tilaksi, eräänlaiseksi hulluudeksi. Ja sitten toisaalta sitä on esitty jopa rangaistavaksi. Tälläisessä tilanteessa ei oikein auta muu kuin viitata "Mestari" Jussi Halla-ahoon. Hän kun on sanonut homokeskustelussa siitä miten asian tulisi olla niin että moittijoiden tulisi päättää onko homoseksuaalisuus rikos vai sairaus. Että molempia ei voi saada. Hän irrottautuu tästä medikalisoinnin näkökulmasta ja korostaa että jos homoseksuaalisuus on sairaus ja hulluutta, niin silloin ihmisiä pitää auttaa eikä laittaa linnaan.

Medikalisointi on monessa paikassa korvannut sieluun liittyvät vetoomukset. Ja tässä mielessä on osuvaa nähdä analogisuutta näiden kahden välillä. Mutta käytännössä medikalisaatiota käytetään nimenomaan siten että on koettu tarvetta irrottautua sielukonseptista. Tämä on voitu tehdä kahdella tavalla
1: On todellakin hylätty sielu mutta ei moralismia. Ja tällöin ei haetakaan apua pastorilta vaan psykiatrilta.
2: Sieluun viittaaminen nähdään uskonnolliseksi ja uskonto nähdään "subjektiiviseksi" ja "maailmankuvalliseksi" joten asioita ei totella. Tiedettä sen sijaan ei yleensä kauheasti halveksita ja sitä pidetään objektiivisena. Joten jos sielun konvertoi ja manipuloi siten että puhuukin sen sijaan mielenterveystermein on se kätevämpi vallankäytön väline.

Toiseksikin : Mielenterveysasioiden erikoistaminen ei ole ristiriidassa (ontologisen) naturalismin kanssa.

Jos kantana on se, että kun mielenterveys on biologista, aivojen isoissa rakenteissa, kehon umpierityksessä tai hermoston muistirakenteissa jne. olevaa toimintaa, niin se ei tarkoita että niitä ei voitaisi kohdella erikoisella tavalla.

Itse asiassa myös häpeän tunne on biologista jos kaikki muutkin emootiot ovat biologista. Ja häpeän tunne ei selvästi ole ristiriidassa naturalismin kanssa. (Tässä käytän naturalismi -sanaa paljon. Viittaan tässä aina nimenomaan ontologiseen naturalismiin, siihen että todellisuus on kauttaaltaan fysikaalinen.) Mutta vielä oleellisempaa on se, että vaikka voidaan löytää analogisuutta sen kanssa että on vikaa aivoissa kuin että on vikaa varpaassa. Kuitenkin näiden kahden välillä on väistämättä jotain epäanalogisuuksia. Jos ei muussa kuin vaivan lokaatiossa. Epäanalogisuus tarkoittaa sitä että on tilaa luoda ristiriidattomia näkemyksiä joissa nämä asiat lokeroidaan eri lokeroon ja kohdellaan eri tavalla.

Nähdäkseni oleellinen epäanalogia varvaskivun ja vaikka masennuksen välillä on identiteetti. Nykyaikana identiteettiä korostetaan hirvittävästi. Postmodernistit puhuvat maailmankuvista, intresseistä. Eksistentialistit olemisesta ja tulemisesta. Kun puhutaan uskonnosta, etnisyydestä, rodusta, alakulttuurista, kuulumisesta... ollaan käsittelemässä ihmisten identiteettiä. Yleinen kanta tuntuu olevan se, että ei ole relevanttia kuluttaa päiviään siitä että keskustellaan pikkuvarpaistamme ja niiden eroista. Mutta vakaumusasiat ja maailmankuvat ovat jotenkin syviä ja tärkeitä. Siksi filosofit pohtivat jälkimmäisiä mutta esimerkiksi pikkuvarpaan filosofiaa tutkitaan hämmästyttävän vähän. Vaikka jossain mielessä pikkuvarvas on "todellisempi ja objektiivisempi" kuin vaikka "aito kristillisyys".

Ja identiteetti ei ole mikään yksi asia. Käytämme käsitettä paljon ja kaikilla on siitä jonkinlainen käsitys. Mutta se miten sitä käytetään on hyvinkin hajanaista. Voimme viitata identiteetillä (a) sosiaaliseen kategoriaan, jolloin tarkastellaan esimerkiksi ryhmään kuulumisen sääntöjä ja tarkastellaan attribuutteja (ominaisuusksia, käyttäytymistä) jotka määrittävät tämän kategorian (b) Jotain johon ihminen liittää itsensä niin että kokee asiasta ylpeyttä ja kuuluvuudentunnetta ja (c) jonain jota ihminen aidosti ja pohjimmiltaan on.

Eli identiteetti voidaan joskus nähdä jonain jonka päättävät muut (a), jonain joka päätetään itse (b) ja jonain jota ihminen ilmentää (c). Tässä identiteetti voi olla kuori, joka on enemmänkin liehuva lippu jolla ihminen mainostaa itseään (a+b) tai jotain joka on olemassa riippumatta siitä mitä ihminen oikeasti tekee ja toimii (c).

Koska mielenterveys koskee sitä mitä mieltä olemme asioista on selvää että se on sidoksissa käytökseen ja toimintaan. Näin ollen mielenterveys voi vaikuttaa tai vaikeuttaa sitä miten kuulumme ulkoiseen identiteettiin (a+b). Psykopaatilla voi olla vaikeuksia olla lempeyttä korostavassa uskonnossa. Ongelmaa kiristää se, että jos elämme naturalistisessa maailmassa niin tosiasiassa me olemme aivomme ja muu elimistömme. Joten itse asiassa naturalistisessa maailmankuvassa mielenterveysongelma voi olla sielua helpommin sidottavissa siihen että mielenterveysongelma todella iskee siihen mitä ihminen syvimmiltään on. Sielu voi olla hairahtuva, ja mielenterveysongelma voidaan nähdä syntinä jota sielu tekee eikä jotain jota sielu on. Mutta naturalismin kanssa asia voi olla jopa vaikeampi. (Toki ei ole naturalismin kanssa ristiriidassa nojata analogiaan umpisuolentulehduksen kanssa. Mutta selvästi ei ole naturalismin kanssa ristiriidassa esittää että mielenterveysongelma on nolo asia.)

Tämä konsepti voidaan sitoa moralismiin varsin helposti. Merkittävää on huomata, että jos kannattaa ajatusta jossa "vihataan syntiä mutta rakastetaan syntistä" korostetaan usein nimenomaan sitä että syvä minuus (c -tyypin identiteetti) on erillinen kuin tekomme (a+b -tyypin identiteetit).
1: Toisaalta voidaan ajatella niinkin että synninteko on osa sielun olemusta. Silloin sielua voidaan rangaista Helvetillä. Jokainen tekee tällöin syntiä ja rakkaus tulee armosta. Ja kun armo pesee synnin emme enää vihaa tätä. Kun paha teko on pesty armolla ei enää vihata syntiä ja voidaan rakastaa syntistäkin.

Eräänlaista moralismia löytyy toki myös jumalattomistakin paikoista. Jos otetaan Sartren eksistentialismi, hän korosti mauvaise-foita, huonoa uskoa. Siinä ihminen tekee jotain epäautenttista. Hän piti tätä suurena paheena. Toisin sanoen hänellä huonoa ihmisyyttä oli se jos ulkoiset piirteet (a+b -tyypin identiteetit) olivat yhteensopimattomia syvän aidon itsen (c -tyypin identiteetti) kanssa.

Omia ajatuksia

Minä taas näen asian yksinkertaisesti niin että identiteetti on vain mainos joka ei kosketa syvintä itseämmme. Se on pelkkä ulkoinen kuori. Mutta tosiasia on myös se, että syvä minuus tämän takana on vain abstrakti ajatus. Kun kohtaamme toisen ihmisen, kohtaamme tämän käyttäytymisen ja ne mielikuvat ja vaikutelmat joita tällä on omissa aivoissamme. Emme voi kiertää tätä. Olemme identiteetteinemme hieman kuin appelsiini josta riisutaan pois kaikki vuorovaikutukset. Pois riisutaan väri joka on fotoneiden kanssa reagoimista. Pois riisutaan paino joka vuorovaikuttaa gravitaation kanssa. Kaikki mikä vuorovaikuttaa reagoimalla kemiallisesti poistetaan yhtälöstä. Ja kun kaikki nämä aistihavainnot riisutaan niin mikä on se järkevä appelsiinius näiden konseptien takana? Itse näen että siellä ei ole mitään ihmiselle mielekästä tai käsitettävää. Ihmiselle mielekäs "appelsiinius" on yksinkertaisesti rinnastettavissa appelsiinin määritelmään. Eli siihen että siihen on liitetty attribuutteja ja kriteeriattribuutteja.

Toisin sanoen identiteetti on minulle illuusio, mutta sen takana ei ole oikeastaan mitään konkreettista. Siksi katson että on hyvin vaikeaa - ellei mahdotonta - sanoa että "rakastan ihmistä mutta vihaan kaikkea sitä mitä hän ajattelee, tekee ja toimii". Jos vihaat syntiä vihaat myös syntistä. Ja jos pyrit erottelemaan identiteetin ja ihmisen ja selität että "ei saa sekoittaa asiaa ja ihmistä" olet tekemässä jotain hyvin kummallista. Sellaista joka on niin väärin että vihaan tälläisen tekijää nimenomaan ihmisenä. Koska mitä ihmistä minä voin rakastaa näiden takana? Mikä on tämä absoluuttisesti rakastettava ihminen? Miksi olisin viehättynyt siitä että jollakulla on kiva aineenvaihdunta. (Joka sekin itse asiassa on vuorovaikutusta ja kemiallisia reaktioita, joten edes tämä ei kelpaisi vastaukseksi, sekin on liian konkreettinen ollakseen se rakastettu ideaali -ihminen ominaisuuksiensa ja paskamaisuuksiensa takana.)

Toisaalta kun mielenterveys joka tapauksessa on medikalisoitu jollain tavalla heti kun sitä pidetään biologisena - fysikaalisen vaivan hoitaminen naturalistisin keinoin on ainakin teoriassa mahdollista - niin voidaan huomata että tosiasiassa me monesti häpeämme fysikaalisiakin vikoja. Liian monelle kehitysvamma on häpeä. Minä häpeän sitä että olen puolisokea. (En todellakaan ole jousiampuja.) Mutta en käytä silmälaseja jokin estää minua näyttämästä heikkouksiani julkisesti. Joka on häpeää fysikaalisesta vaivasta joka ei ole mielenterveydellinen. Monille kömpelyys taas saattaa aiheuttaa sivutuotteena noloja tilanteita. Selvästi analogiassa on sekin heikkous että näemme että kenties joku häpeää fyysisiäkin vikoja. Joten miksikäs ei mielenterveysongelmienkin kohdalla.

Toki on hyvä huomata että kenties häpeään ei kuitenkaan olisi mitään moraalista syytä. Kenties nolous johtuu siitä että esimerkiksi kehitysvammaisia kiusataan ja halveksitaan asiattomasti. Samoin mielenterveyshäiriöt saattavat olla pilkan paikka. Ja joskus ihmisillä on ylpeys ja halu tehdä asiat itse. Ja silloin omaan helvettiin ei tarvita edes muita ihmisiä. Tämä ei kenties ole hyväksi. Mutta että kyseessä olisi automaattisesti implisiittinen usko "supernaturaaliin" koska tämä häpeä olisi ristiriidassa naturalismin kanssa? Hell fucking no.

Mielellään enemmän

"The boundary between physics and metaphysics is the boundary between what can and what cannot be computed in the age of the universe"
(Carlo Beenakker, "Hempel's dilemma and the physics of computation")

Mieli ja tietoisuus on monesta aihe jota ei voi lainkaan käsitellä tieteellisesti ; Se on oikeastaan yksi niistä aiheista joissa tieteenfilosofia on äärimmäisen normatiivista. NoMa -periaatteen kaltaiset systeemit luovat tiukkoja demarkaatiokriteereitä siitä mitä aiheita tiede voi tutkia. Tämä on sinänsä erikoista, koska moni fysikalismia vastustava pitää sitä (a) rajoittuneena (b) he korostavat sitä miten skientistinen lähestymistapa on normatiivista tai jopa (c) korostavat että tieteenfilosofiassa demarkaatiokriteerit ovat keinotekoisia ja vääriä.

Pätevä vai merkityksellinen?

Osa argumenteista on sitten vakavampia ja järkevämpiä kuin toiset. Parhaimmistosta löytyy esimerkiksi Hempeliltä. Hän lähestyi asiaa siten että fysikalismin kohdalla pitäisi määritellä mitä fysikaalisuus tarkoittaa. Ja tässä kohden (1) Se ei voi olla ilmiselvästi väärässä. Teoria ei saa olla tunnettujen tosiasioiden vastainen. (2) Se ei voi olla triviaali. Jos fysikaalismi määritellään vaikka siten että "kaikki se mikä on olemassa on fysikaalista", fysikalismi on luonnollisesti tosi. Mutta tässä muodossaan se ei sano mitään kiinnostavaa todellisuudesta. Ja jos tutkimme jotain aihetta, vaikkapa mieltä, on meidän voitava saada jotain kiinnostavaa irti tästä kohteesta. (3) Sillä tulisi olla jotain sisältöä joka olisi saavutettavissamme nyt. (+) Vaikeutena on se, että fysikalismi voidaan määritellä joko nykyiseen fysiikkaan tai ideaalisempaan tulevaisuuden fysiikkaan. Ja jos fysikalismi määritellään nykyisen mallin mukaan, on meillä vaikeuksia koska nykyinen tieto ei tarjoa kovin paljoa tietoa tietoisuudesta (kohta 1). Mutta jos se määritellään tulevaisuuden fysiikan mukaan, me emme onnistu 3 -kohdassa. Selvästi tämä tarkoittaa että fysikalismissa on vakavaa ontumista.

Argumentti on itse asiassa aika hyvä. Olemme oppineet kokemuksesta että fysikaalisia teorioita uudistetaan ja hiotaan paremmiksi koko ajan. Itse asiassa naturalistisia tutkimusaloja vaivaa "tiedon puoliintumisaika". Tämä johtaa induktiiviseen ajatukseen siitä että asioita osoitetaan virheellisiksi myös tulevaisuudessa. Ja tätä kautta nykyisetkin fysikaaliset teoriat vaikkapa mielestä ovat todennäköisesti enemmän tai vähemmän vääriä. Näin ollen fysikalismi filosofiana nojaa helposti ideaalifysiikkaan, johonkin joka perustuu ideaaliteorioihin joita meidän käsillämme ei tällä hetkellä ole. Siksi onkin ymmärrettävää että Hempel argumentoi että fysikalismi on joko väärä tai sitten sillä ei ole kunnollista sisältöä.

Hempelin argumentti ei kuitenkaan aivan kovin hirveästi vakuuta. Lähinnä kyse on siitä että sen teho ei iske siihen mihin sen voisi ajatella iskevän. Se ei nimittäin perimmiltään oikeastaan kumoa fysikalismia. Jos asiaa lähestyy vaikkapa tutkimusohjelmien kautta, voitaisiin rakentaa ajatus siitä että teoria on hyödyllinen jos se tuottaa uutta tietoa. Itse asiassa ; Jos käsitteellä on muutakin kuin triviaalia määrittelemällä syntyvää "analyyttistä sisältöä" se tuottaa hedelmällisen tutkimusohjelman. Ja tällöin tiedon puoliintumisaika ei olekaan ongelma vaan etu. Henkenä onkin se, että Hempelin implikaatiot eivät ole niin vakavia kuin voisi luulla.

Fysikalistit ovatkin reagoineet Hempelin ajatuksiin esimerkiksi
1: Juuri siten että paras sen hetkinen tieto on paras sen hetkinen tieto. Se, että teoriat muuttuvat on vain sitä että menemme kohti parempia teorioita. Tällöin fysikalismilla ei tietysti ole ongelmaa. Vaan itse asiassa päinvastoin ; Jos teoriat nykyään tarttuvat tietoisuuteen vajaasti, niin ne kuitenkin selvittävät jotain. Ja tämä kasautuu joten tulevaisuudessa asioista tiedetään enemmän kun joitain vääriä näkemyksiä on kumottu. (Siksi mitään tiedettä voidaan tehdä ja mitään tietoa saadaan vaikka tiilien putoamisesta päähän.) Tämän muistutukseksi voidaan sanoa että monia asioita ei ennen osattu selittää ja nyt niille tiedetään niiden fysikaaliset taustat. Ja jos todella olemme induktion ystäviä ja ajattelemme että menneisyys opettaa tulevaisuudesta, niin voimme aivan yhtä hyvin väittää että kokemuksesta tiedämme että tietomme kasautuu, ja tekee sen siten että fysikaalista teoriaa ei korvata supernaturaalilla ongelmalla tai sillä että jo selitetty palautuu joksikin totaaliseksi eitiedetyksi mysteeriksi. Ja menneisyys opettaa ennen kaikkea sen, että jos jonkun asian tietäminen fysiikan avulla on väitetty mahdottomaksi, siitä on kuitenkin tehty mahdollista. (Tähtien sisältämiä aineita ei uskottu voivan tutkia. Mutta sitten spektriviivojen aukot ratkaisivat tämän mysteerin.)
2: Toisaalta osa fysikalisteista on hylännyt utopian ideaalifysiikasta. Itse asiassa voidaan sanoa että nykyfysiikka ei suinkaan kumoudu, vaan vihjaa hyvin oleellisen paljon tulevasta fysiikasta. Tätä tukee huomio siitä että vaikka teorioita tarkennetaan ja korvataan, teorioita itse asiassa yllättävän harvoin hyllytetään täysin. Newtonin lait pätevät "tavallisesti yhä". Ja Galileo Galilein fysiikkatutkimukset pätevät yhä. Muutos ja muuttumisen tarkkuus ovat Hempelillä alikorostuneet. Samoin se, että Einsteinin muutokset Newtonin fysiikkaan itse asiassa nojasi valtaosaltaan jo aiemmin tunnettuihin fysikaalisiin ilmiöihin, joten aiempi fysiikka nimenomaan johdatteli kohti suhteellisuusteoriaa. Uusi teoria ei ole koskaan täysin satunnainen ja aivan täysin erilainen.

Hempelin ratkaiseminen demonstroi laajempaa fysikalismikritiikkiä

Ei ole tavatonta että joku filosofi esittää väitteen jossa fysikalistinen ontologia - eli näkemys jossa asiat jotka voidaan kuvata fysikaalisesti ovat olemassa - olisi ehdottomasti väärä ja huono. Näissä on yleensä henkenä juuri se, että "naturalismi" tai "materialismi" on miltei varmasti väärä, joten kaikkien pitäisi ikään kuin hyväksyä se vaihtoehto totuutena. Mutta kuitenkin näissä ajatuksissa käsitellään usein jotain aivan muuta kuin fysikalismin ontologiaa mahdollisuutena. Ne panostavat ns. episteemisiin rajoitteisiin. Ja tämä tekee niistä yleensä - ellei peräti aina - nykyhetken epistemologian kritiikkiä. (Ja rehellisesti sanoen aina ei sitäkään ; Joskus kysymys on denialismista, eli asia on jo melko varmassa tiedossa mutta tämä kiistetään. Mutta asiallistakin kritiikkiä on, ja siksi tässä on ympärillä sulut.)

Tietoisuuden kohdalla moni fysikalisti määrittelee tietoisuuden funktioiden kautta. Tällöin syntyy helposti Michio Kakun tyylinen ajatus jossa jokaisella "termostaatilla" on minimaalinen määrä tietoisuutta. Ja että ihminen on vain älyttömän monen "termostaatin" kasautuma. Mutta fysikalismin vastustajat sen sijaan lähestyvät asiaa usein subjektiivisuudella. Tietoisuuden ajatellaan olevan subjektiivista ja subjektiivisena ajatellaan olevan objektiivisen tutkimuksen ulkopuolella. ~ Ajatus on kieltämättä intuitiivisesti järkevä. Sitä kuitenkin vaivaa se, mikä NoMa -periaatteita ja muita "aihekeskeisiä" demarkaatiokriteereitä. Ne yleensä vaativat sitä että yhtä todet premissit ja samat argumenttirakenteet toimivat toisaalla mutta eivät toisaalla. Fallibilismissa takana oleva korroboraatio ja falsifiointi on tässä hienompi, koska se perustuu argumentointitapaan, sen takana on suoraan se miten asiasta argumentoidaan. Tämä viittaa syvään epätyydyttävyyteen itse "aiheen kautta jakamisessa".

Mutta jos otamme esille vaikka Thomas Nagelin ajatuksen lepakoista, on helppoa huomata että siinäkin tapahtuu sama mikä Hempelillä. Argumentti ei perimmiltään koske ontologiaa. Ja vielä pahempaa. Se koskee ontologiaa vasta kun siihen liitetään piilo-oletuksena se mitä halutaan todistaa. Kehäpäätelmään ajautuminen taas vihjaa argumentaatiotavan "syvään epätyydyttävyyteen".

Jos nyt ajattelemme että Nagel oli oikeilla jäljillä selittäessään että ihminen ei voi tietää miltä tuntuu olla lepakko. (Hyväksymme tämän Nagelin huomautuksen totena.) Voimme kuitenkin lähteä miettimään miten voidaan tietää miltä tuntuu olla lepakko. Ja tähän voidaan saada jännittävän ilmiselvä vastaus. Olemalla lepakko. Subjektiivisuuden ongelma tiivistyy siihen että minä en tiedä miltä tuntuu olla lepakko, mutta lepakko ei tiedä miltä tuntuu olla Tuomo. Mutta minä tiedän miltä tuntuu olla minä ja lepakko tietää miltä tuntuu olla lepakko. Se on meidän olemuksemme.

Ja jos nyt lähdemme miettimään mitä tarkoittaa olla minä tai mitä on olla lepakko. Tähän ei tarvita kuin tietoisuus. Jos tietoisuus on fysikalistinen, kyseessä on yksinkertaisesti laskennallinen tilanne. En tiedä miltä tuntuu olla lepakko, koska aivomme ovat erilaiset ja koska raajamme ja havainnointijärjestelmämme ovat erilaisia. Minä eroan naapuristani neuronien järjestyksen kautta. Jos nämä asiat voitaisiin muuttaa, kokemuksia voitaisiin todellakin vaihtaa siinä määrin että voisimme todella syvästi ja täysin ymmärtää miltä tuntuu olla lepakko. (Minun päähäni tuskin on samanlaista tunkua, ei täällä niin miellyttävää ole. Pelottava paikka.) Tämä on tämän hetken teknologisten rajoituksia koskeva ongelma eikä fysikalismin kumoutuminen tai fysikalismin vääryys.

Itse asiassa fysikalismi on ongelmissa jos ja vain jos tässä oletetaan että oleminen ja tietoisuus olisivat ytimeltään jotenkin eifysikaalisia. Sillä se, miten tiedetään että miltä tuntuu olla lepakko riippuu vain siitä että on lepakko jolla on lepakon tietoisuus. Ja tämä taas voi olla ongelma fysikalismille jos ja vain jos nämä ovat perustaltaan eifysikalistisia. Joten ollakseen ongelma fysikalismille tämä argumentti vaatii sen, että täytyisi olla jo valmiiksi tieto eifysikaalisuudesta. Jolloin ei voida kuin kysyä että (a) jos tieto jo on, niin mihin tätä argumenttia enää tarvitaan ja (b) jos tietoa ei ole ja argumentti nähdään fysikalismin kritiikkinä, niin ollaan kehäpäättelyssä jossa oletetaan mitä ollaan todistamassa.

Nagelin ja Hempelin argumentit ovat toki molemmat mielenkiintoinen, suurin vika on siinä miten pitkälle niiden vaikutukset viedään. Ja kun tälle tielle lähdetään, sitä tuppaa tulemaan kehäpäätelmä vastaan. Joka vihjaa siihen suuntaan että fysikalismilla ei ole mitään kovin suuria tai vakavia ontologisia ongelmia.

Premissisetti ja eliminointi

Alkusyyargumentaatiossa on yhtenä suosittuna, ja viime vuosina muodikasta, tukea Kalam -argumenttia. Tätä argumenttia voidaan lähestyä monella tavalla. Mutta viime aikoina keskustelussa ollaan keskitytty siihen että aihetta lähestytään argumenttia itseään hieman laajemmalla premissisetillä.

Voimme ottaa seuraavan luettelonomaisen listauksen joka täydentää argumenttia:
P1: Kaikilla fysikaalisen todellisuuden asioilla on ajallinen alku.
P2: Jos kaikilla fysikaalisilla konseptilla on ajallinen alku, niin silloin kaikella on onttinen (ontic) alku.
P3: Jos fyysisellä todellisuudella on onttinen alku niin ainoastaan Jumalalla ei ole onttista alkua.
P4: Kaikella jolla on onttinen alku on jokin sen aiheuttava syy.
P5: Kaikella jolla on onttinen alku on materiaalinen syy.
P6: Jos kaikella konkreettisella on onttinen alku, paitsi Jumalalla, niin onttinen alku kaikelle konkreettiselle todellisuudelle, paitsi Jumalalle, ei voi olla materiaalista syytä.

Craig on itse asiassa paininut sen kanssa, että ylläoleva setti on ilmiselvästi inkonsistentti. Joten jokin kohta on pakko hylätä. Ja kysymys onkin tiivistynyt siihen että minkä premissin on syytä lähteä. Craig eliminoisi kohdan viisi. Hän myöntää että 4 ja 5 ovat vahvasti evidenssin tukemia, joten hän haluaa eliminoida niistä mahdollisimman vähän. Muutoin hän voisi eliminoida sekä kohdan 4 ja kohdan 5. Ja näin Jumalatodistusosa saataisiin kuitenkin pidettyä koherenttina ja eheänä. Mutta muitakin ratkaisuja on ; Fysiikasta intoutuneella mielellä varustava saattaisi eliminoida ennemmin kohdan 4 kuin kohdan 5, sillä kvanttifysiikan erikoisuudet vihjaavat että tälle ratkaisulle olisi tilaa.

Mutta kuten Craig sanoo, mainitut empiiriset premissit ovat vahvoja. Ja kysymys onkin oikeastaan siitä että kenties onkin parempi koherentisoida argumentti siten että eliminoitaisiin jotain aivan muuta. Esimerkiksi Wes Morriston on esittänyt että premissi 3 olisi syytä eliminoida. Panenteistinen linjakin olisi täss mahdollinen. Silloin premissi 6 hylättäisiin. Argumentti ei tällöin olisi enää teistinen eikä ei-teistinen.

Kun katsotaan P1, P2 ja P3 voidaan huomata että ne ovat aika abstrakteja. Ja itse asiassa sen takia että kvanttimekaniikkaa ei ole saatu sidottua yhteen gravitaatioteorian kanssa, on vahva syy nähdä että P1 on täysin filosofinen, eikä itse asiassa fysiikkaa vaikka siinä käsitelläänkin sinänsä fysikaalisia suureita.

Kaikesta huolimatta pelkkä P5 poistaminen ei ole kovin tyydyttävä ratkaisu teistiselle näkemykselle. Sillä jos luetteloa katsotaan voidaan kysyä että entä jos asiaa katsotaankin kaiken konkreettisen todellisuuden kautta, eikä pelkästään sen konkreettisen todellisuuden kautta joka ei ole Jumala. P5 eliminoinnin jälkeen kävisikin niin, että kaikella todellisuudella olisi onttinen alku Jumalassa. Jos näin on, konkreettinen todellisuus on esimerkki jostain jolla on onttinen alku mutta ei syytä. Ja tämä johtaisi siihen että Jumala on syy kaikelle todellisuudelle mukaanlukien itsensä. Mikä sotkisi ajatuksen siitä että Jumala olisi jonkinlainen "liikkumaton liikuttaja", jokin joka on syy muulle mutta jolla itsellään ei olisi syytä. Itseluonnin mahdollisuus taas avaa erikoisia mahdollisuuksia myös fysikalisteille. Siksi on lähes selvää, että klassista teismiä puolustava joutuisi eliminoimaan vielä enemmänkin kuin P5:n.

Humen giljotiini, naturalismin ja supernaturalismin teloittaja

Kun katsotaan minkä vuoksi ontologisesti naturalistista metafysiikkaa jossa kaikki kysymykset ratkaistaan episteemisesti on vastustettu, on klassisesti haettu oikeutuksia siitä minkälainen ihmisen mieli on. Tässä on tyypillisesti korostettu vapauden ja tietoisuuden suhdetta. Näkemys redusoituu siis siihen että koska meillä on vapaa tahto, se ei saisi determinoitua luontoon. Ja tämän vapauden vuoksi metafysiikka olisi kahlehtivaa. Tämä on selvästi kannanotto indeterminismin puolesta ja determinismiä vastaan. Ja tämän perustan varaan esimerkiksi Nietzsche on perustanut oman vapaan yli-ihmisen käsitteensä. Nietzsche esimerkiksi vastusti evoluutioteoriaa epäesteettisenä ja liian apollonisena juuri tämän vuoksi. Ja näin naturalismi ei ikään kuin saisi olla tosi.

Itse kuitenkin mielelläni kääntäisin asian ympäri. Nimittäin jos tarkastelemme intentionaalisuutta voidaan huomata että se usein liittyy myös normeihin. Tahto on paitsi vapaa, niin myös sidoksissa etiikkaan. Ja tämä tekee tietoisuuden osasta hyvin omituisen. Ainakin jos perustaksi otetaan eksistentialistinen vapauden ja vastuun kahlehdinta pitää sisällään jotain joka muuntaa koko teeman hyvin omituiseksi.
Aina kun teemme tietoisen valinnan, meidän tulee antaa jonkinlainen eettinen syy. (Voidaan toki kysyä missä määrin tämä on vähemmän kahlehtiva sidos vapaalle tahdolle kuin vaikka se onko tietoisuus fysikaalinen vai ei. Osa selittääkin että etiikka on samanlainen kahle. Osa taas näkee että arvot mittaavat valintaa. Voimme valita toisin mutta emme tee.) Mutta naturalismin kannalta voimme yrittää redusoida toiminnan ja selittää sen vaikkapa aivotoiminnalla. Tässä on kuitenkin etiikan kysymyksenä aina normatiivinen sävy. Emme nimittäin vain kerro miksi aivot toimivat vaan myös miksi tämä on "tervettä" tai "sairasta" käyttytymistä. Ja tässä mukana on arvottaminen.

Ontologisen naturalismin kohdalla tämä eettinen tarina nähdään vahvana metafyysisenä liimana. Ja tämänlainen perustelu pitää aina sisällään joko suoran tai epäsuoran viittauksen Humen giljotiiniin. Humehan esitti, että siitä miten on (is) ei voida johtaa sitä miten asioiden pitäisi olla (ought). Esimerkiksi avoimen kysymyksen argumentti paljastaa että moraali ei ole koskaan deduktiivista, joten selvästi Hume oli oikeassa siinä mielessä että jäänteetöntä etiikkaa ei voida rakentaa siitä miten asiat ovat.

Ja jos ajatellaan naturalistista maailmankuvaa sen tiukimmissa mielessä, niin tästä seuraa varsin kiistattomasti se, että jos Humen giljotiini pätee, niin naturalismi on korkeintaan deskriptiivinen selitysmalleja tarjoava tila. Se kertoo miten maailma toimii, ei miten sen pitäisi toimia. Ja koska ihmisen vuorovaikutuksessa ja politiikassa moraalilla on suuri osuus, tämä tekee naturalismista arkielämän kannalta epätyydyttävää. Voidaan toki ajatella että moraali on joko tiedon ulkopuolella tai peräti olemassaolematon illuusio, joten naturalismi voisi tiukassa mielessä olla koherentti. Mutta kuitenkin uskomukset, halut, havainnointi, tavoitteet ja toiminta ovat jotain joille ihmiset haluavat oikeutuksen. Harva on tyytyväinen vain siihen että hän tekee jotain. Naturalismilla ei siis olisi ihmisen arjessa mitään elämyksellistä arvoa. Ja arkielämä olisi täysin vieraantunut naturalismista. Naturalismi olisi kenties tosi mutta tyhjä maailmankatsomus.
1: Tämä tuntuu usein sekoittuvan kreationisteilla ajatukseen jossa "jos luonnonvalinta on totta, niin se oikeuttaisi julmuuden ja toimisimme itsekkäästi ja koska koemme tämän epäeettisenä, ei evoluutio voi olla totta". Jossa vihjataan enemmänkin siihen että olemisesta voidaan nimenomaan päätellä eettisiä asioita ja niin pirusti. Arvotyhjiö ei tietysti tässä tilassa voi olla tosi. Kysymys tällöin on arvojen luonteesta. Eli ateisti ja evolutionisti vetäisi tässä väkisin kohti tiettyä etiikkaa jonka seurauksena on lähinnä natsien vainotyöt, jota sitten taas yleensä koetaan pahuutena. Tämä voidaan tietysti kiertää näppärästi vaikka Sam Harrisin idealla jossa moraali on luonnollista käytöstä joten se mikä meistä tuntuu hyvältä on hyvää. Joten jos itsekkyys tuntuu pahalta niin se on pahaa. Jolloin paheksunnalla ei ole pohjaa, koska se kohdistuu sitä kautta että jokin tuntuu väärältä. Tässä maailmassa päinvastoin käykin niin että jos jokin tuntuu väärältä vain koska jokin uskonto niin sanoo, niin se ei ehkä sittenkään ole kovin väärin.

Ja jos Humen giljotiini on täysin totta, niin juuri näin tapahtuukin. Kuitenkin on väärin ajatella että supernaturalismi muuttaisi yhtään mitään. Sillä jos mietitään mikä on sellainen konsepti kuin "Jumalan käsky" - jolla esimerkiksi Craig perustelee teistien etiikkaa. Se perustuu siihen että on olemassa Jumala. Ja sitten on kuvaus siitä miten Hänen tahtonsa toimii. Ja kenties mekanistinen syy-seuraussuhde jossa on korrelaatti kuolemanjälkeisestä elämästä ja siitä missä se vietetään. Jos Humen giljotiini pätee, myös nämä näkemykset olisivat siis tuomittuja tappioon.

Siksi onkin ymmärrettävää että Humen giljotiini lähinnä kumoaa kaiken ns. objektiivisen moraalin joka vedetään tulkintana tosiasioista ja tosiasioiksi koetuista asioista. Ja deduktiivis-loogisessa mielessä avoimen kysymyksen argumentti paljastaa näissä kaikissa saman puutteen. Ei ole väliä onko vastauskonsepti supernaturaali vai naturaali. Olemassaolo on ratkaiseva, ei sen luonne.

Teistien perusvirhe tässä onkin väärä dikotomia. He miettivät että "joko naturalismi tai supernaturalismi on totta". (Joka melko ilmiselvästi pitää paikkaansa.) Ja koska he päättelevät että "kun naturalismi ei onnistu etiikan selittämisessä" niin sitten se tarkoittaisi että supernaturalismi onnistuisi väistämättä. Tämä ei kuitenkaan toimi näin. On olemassa mahdollisuus että molemmat epäonnistuvat prosessissa. Ja juuri näin käykin jos molemmille annetaan samat ehdot.
1: Ja tätä usein kierretäänkin siten että vastapuolta kritisoidaan asettamalla tämänlaatuisia vaateita. Mutta omalle puolelle asetetaan argumentteja jotka eivät näitä yhtä tiukkoja ehtoja täytä, mutta jotka jollain lievemmillä kriteereillä vihjaavat johonkin suuntaan tavalla jossa on argumentteja. Tämä on kaksoisstandardien käyttämistä ja sekä helvetin häijyä että epä-älyllistä toimintaa. Moni tekee tästä kuitenkin hyväpalkkaisen uran, suosion uskovaisten keskuudessa ja ennen kaikkea runsaasti medianäkyvyyttä. Ja näitä löytyy todellakin "molemmilta puolilta rintamaa".

Siksi monet harjoittavatkin sitä mitä Hume itse harjoitti. Hänhän teki induktion ongelman argumentiksi joka ei suinkaan yrittänyt tuhota luonnontieteitä. Vaan jonain jossa näytetään että "deduktiviinen oletukseton täydellisyys" on liian tiukka vaatimus. Henkenä oli enemmänkin se, että kun induktion ongelma ei estä päättelyä niin ei se Humen giljotiinikaan ole sama kuin ehdoton seinä ja koko aiheen miettimisen kielto. ~ Ja tämän vuoksi sellaiset henkilöt kuin Sam Harris voivat tehdä moraalitulkintoja naturalistisesti ja Craig teologisesti ; Jos lähtökohtana on että ihmisen lajinmukainen käytös on se mistä moraalintunto ja moraali kumpuaa, etiikka muuttuu objektiiviseksi. Ja jos uskotaan että on Jumala jonka perimmäinen olemus on hyvyys, ja tiedetään mitä tämä komentaa ja tiedetään näiden komentojen heijastavan tätä hyvyyttä, niin moraali muuttuu heti joksikin jota voidaan tulkita tosiasioista.

Valitettavasti tämä vaatii sen tunnustamista että teisti joutuu tunnustamaan että naturalisteillakin voi olla moraalia. Että arvotyhjiö ja moraalikato ja elämän kannalta merkittävä kokemustieto olisivat naturalistin ainoana seurana. Ei heille voi sanoa muuta kuin, että jos näin todellakin on, niin siinä tapauksessa naturalistit eivät ole yksin. Päinvastoin, heidän mukanaan on koko teistisen kirjon oireyhtymä seuranaan. (Mikä kyllä selittää pirun paljon siitä mikä hitto suurinta osaa itseään kristityiksi ääneen kutsuvia oikein vaivaa..)

Aukkojen Jumalan lipuma

Intelligent Designille yritettiin uutta nousemista Stephen Meyerin ja muiden ID -teoreetikkojen toimesta. Tämä ei sujunut kovin hyvin. Sisältö näytti hyvin vahvasti vanhan, jo liiankin tutun, toistolta. Kuitenkin joitain hyvin pieniä muutoksia on tapahtunut. Nähdäkseni keskeisin niistä koskee Aukkojen Jumala -argumentointia.

Aiemman suosiohuipun aikana (se on aiempi siitä huolimatta että nyt huippua ei saatu) ID:n toistokanta oli, että he eivät harjoita Aukkojen Jumala -argumentaatiota. ID oli tutkimusohjelma. Ja nimenomaan positiivinen tutkimusohjelma. Nyt kommentointi on siirtynyt enemmän siihen että Aukkojen Jumala -argumenttiin viittaaminen on maailmankuvallista. (He eivät yhä suoraan tunnusta käyttävänsä Aukkojen Jumalaa, eivätkä sano että heillä ei olisi positiivista tutkimusohjelmaa. Nämä puolet kuitataan enemmän hiljaisuudella siinä missä ennen niiden kohdalla huudettiin. Muutos kertoo nähdäkseni jostain.)

Kysymys on itsessään mielenkiintoinen. Sillä vain hyvin harva argumenttivirhe on argumenttivirhe siksi että sillä on nimi. Niillä on yleensä jokin loogiseen rakenteeseen perustuva syy. ID:n kannattajien mukaan aukkojen Jumalaan vetoaminen kieltää suoraan Jumalan mahdollisuuden. Ja että muuta mahdollisuutta ei ole.

Nähdäkseni asia ei ole näin.

Se, mikä tekee Aukkojen Jumalasta argumenttivirheen on se, että se ei ole validi. Premisseistä ei seuraa johtopäätöstä. Jos Jumalatodisteen ydin on siinä että "emme tiedä siis tiedämme" on kyseessä kontradiktio, ristiriita. Tällöin kyseessä on suoranainen virheargumentti. Varovaisempi muotoilu "voi olla Jumala" johtaa taas ongelmaan koska kun keskustelunaiheena on se, onko takana Suunnittelija vai ei, asiaa ei tässä tapauksessa ratkaista. Tässä muodossa lausunto ei ole väärässä vaan pahempaa - se ei ole edes argumentti.

Sen sijaan vastapuolella tilanne on monta astetta helpompi. Syynä on se, että menenisyydessä tiedetään monta argumenttia jossa aukkojen Jumalaa on sovellettu. Newtonin maailmassa planeettojen ratoja korjaamaan tarvittiin Jumala, koska muutoin radat ennen pitkää ajautuisivat tuhoon. Kun luonnonlait sitten hoitivat tämän puolen, tieteen edistymisen selittäessä anomaliat joiden vuoksi väliintuloa tarvittiin, selitettiin että Jumala oli luonnonlakejen takana. Aukkojen Jumala -argumentti osoitti että aukon takana voi olla tiede. Ja tästä saadaan induktio. "Olemme ennen pitäneet asioita X, Y, Z.... yliluonnollisina aukkojen Jumalan kautta ja niissä on paljastunut takaa luonnollinen syy. Yliluonnollista tai edes ihmisestä tai eläinkunnsta poikkeavaa intentionaalista syytä ei ole koskaan saatu näihin vastaukseksi. Siis kun meillä on edessämme nyt esimerkki Ö, johon ehdotetaan aukkojen Jumalaa, voimme olettaa että senkin takana on luonnollinen syy, ja yliluonnollinen tai ihmiskunnasta ja eläinkunnasta poikkeava intentionaalinen syy olisivat äärimmäisen epäuskottavia." Tässä on toki huomioitava induktion ongelmat, tämä kertoo "todennäköisimmän tiedon" ei "absoluuttista lopullista tietoa ilman mitään epävarmuutta". Mutta induktio on sentään argumentti - ja itse asiassa "todennäköisin tieto" on se mitä voimme koskaan edes saavuttaa ja enemmän vaatiminen olisi varsin konua.

Toki ID:läinen kokee olevansa reilu.

ID -keskustelussa on toki aina korostunut se, miten ID omasta mielestään antaa yllin kyllin mahdollisuuskia "naturalismille". Syynä on esimerkiksi Dembskin eliminatiivisen filtterin taustalla oleva rakenne. (Sama idea paistaa toki läpi kaikista ID -argumenteista.) Siinä todellisuus jaetaan sattumaan, luonnonlakeihin ja Suunnitteluun. Sattuma ja luonnonlait "eliminoidaan" tai yritetään eliminoida. Tässä kohden ID -argumentisto korostaa että toki luonnonlakien takanakin voisi olla Suunnittelija, mutta että luonnollisuus on niiden takana mahdollinen joten he reilusti olettavat että jos asialle löytyy näistä "luonnollisista syistä" selitys, niin Jumalaan uskominen ei ole silti perusteltua vaikka tämä "mahdollisuus Jumalaan" yhä onkin.

Kuitenkin tämä filtteri pitää taustallaan mielenkiintoisia piilo-oletuksia. Esimerkiksi sen, että Suunnittelu joka ihmisesineissä huomataan olisi sen luonteista tunnistettaisiin tämänlaisen eliminoinnin kautta. Moni voisi liittää ne ilmiöihin joiden lainomaisuuksia, induktiivisia aka. lainomaisia tunnuspiirteitä, tunnistettaisiin.

Pahempi ongelma tuleekin siitä että "naturalismissa" sekoitetaan yliluonnollisuus mukaan tavalla joka ei ID -piirien sisällä ole kovin koherentti. Siellä argumenttina on samanaikaisesti että älyllinen syy ei ole välttämättä sama kuin yliluonnollinen syy. (Vaikka yliluonnollinen saadaan kun luonnollinen eliminoidaan, niin kenties tässä on filtterissä kolme aliluonnollista osasta joista valitaan uskottavin.) Samalla naturalismin kuitenkin väitetään kieltävän Jumalan empiirisyys apriorisesti siksi että tämä on yliluonnollinen.

Kuitenkin valtaosa naturalisteista ei tee jakoa epätieteeksi ja tieteeksi yliluonnollisen käsitteen kautta vaan viittaamalla juuri lainomaisuuteen. Ja itse asiassa hyvin moni korostaa että olisi hyvinkin paljon Jumalamalleja joista voitaisiin saada suoraa empiiristä havaintoaineistoa. ; Itse asiassa näin on ollut aina. Yliluonnollisuus - luonnollisuus -jako on arkikielenkäytössä vahvasti mukana ja tämän - ja kenties joidenkin muidenkin syiden vuoksi - ajatus siitä että yliluonnollisen mahdollisuus kiellettäisiin tieteessä a priorisesti olisi jotenkin ilmiselviö.

Kuitenkin jo Carnapin näkemyksissä, loogisen positivismin sävyttämän metafysiikkavastaisuuden äärirajoilla, on jaettu erilaisia teismin malleja sellaisiin joissa on tieteellistä relevanssia ja sellaisiin joissa ei. ; Karkeasti ottaen Vanhan Testamentin Jumala joka puhuu pilvistä ja tekee maanjäristyksiä ja on muutenkin vahvasti sellainen että hänen vaikutuksensa näkyvät maailmassa on hyvinkin helposti empiirinen. Sellaisella tavalla että edes Dawkinsin kaltaiset äärimmäisen paljon teismitodistuksilta vaativat eivät pitäisi näitä a priorisesti tieteen ulkopuolisina malleina.

Itse asiassa näissä kohden onkin huomattava että jumalatodistukset ovat näissä malleissa epäonnistuneet. Ja oikeastaan ainut syy miksi teistit siirtyvät epävarmemmille vesille on se, että epäonnistuminen näissä selvästi ei a priorisesti missään tiedemallissa poisarajatuissa Jumalissa ei ole saatu onnistumista. Ad hoc -hengessä on ajateltu että kun Jumala ei ole noissa onnistunut niin siirretään Jumala jonnekin muualle, tungetaan se siihen nyt selvästi pienentyneeseen aukkoon. Vastapuoli voi sanoa vain että "Kun ei noissakaan, niin miten tiedätte että tuossa teidän aukon kohdalla tilanne olisi erilainen". Ja tässä vaiheessa induktio puree "voi olla" -saivarteluja vastaan välittömästi.

Itse asiassa epistemologinen naturalisti ei kiellä ennalta Jumalaa. Ja ontologinen naturalisti tekee asian johtopäätöksenä, ei presuppositionistisesti ottaen prmissin johon koherentisoi ympäristön. (Toisin kuin ID jolle ei jää muuta mahdollisuutta kuin tehdä argumentti jossa "ei tiedetä mitä X:n takana on" jotenkin viittaisi "tiedämme että sen takana on äly". Ja tässä kohden prosessi ei oleellisesti eroa niistä argumenteista joiden vuoksi ID -läiset sanovat luonnollisten prosessien, lainomaisuuden ja sattuman, kohdalla että jos Jumala toimii niiden kautta, niin emme voi tietää siitä eikä teismille niillä kohden ole perusteita.

ID -puoli ei vain näe tätä reiluna. Tämä ei ihmetytä. Sillä minusta ID ja reiluus eivät suoraan sanoen sovi samaan lauseeseen. (Paitsi sen tapaisissa muodoissa jotka esittävät että "ID joka ei ole reilu toisin kuin...")

Negatiivisesti määritellyt

Onko teillä koiraton koti?

Hyvin moni asia määrittyy sisällöllisesti sitä kautta, että se vastustaa jotakin. Esimerkiksi absolutistit määrittyvät irtautumisesta alkoholiin ja maahanmuuttokriitikot irtautuvat tietyistä maahanmuuttopoliittisista näkemyksistä. Käytännössä vielä useampi ilmiö tulkitaan irtautumisena johonkin. Esimerkiksi vegaanius määrittyy positiivisesti kasvissyöntinä mutta se nähdään nimenomaan ei-lihansyöntinä.

Osa on kuitenkin tässä lujemmin kuin toiset eivät. Ateismi märittelee itsensä klassisesti puutteen ja kiellon kautta, a-teismi ~ ei teismi. Ja mikä olennaisinta, sama pätee myös omaan alakulttuuriini, ns. "uskonnottomuuteen". (En ole ateisti, mutta olen kyllä uskonnoton par excellance.) Sekin ilmaisee itsensä jonkin puutteena. Tämä saanee korostamaan miksi joku haluaa nostaa jonkin puuttumisen maailmankatsomuksensa keskeiseksi tekijäksi.

Nylén onkin tässä tarttunut siihen että tämä määrittely jossain määrin koskee sitä että ateismi määrittää itsensä puutteena. Tässä on toki mahdollista vetää asia niin, että nimitys ”uskonnoton” on lähtöisin juuri uskonnon alistavasta kulttuurisesta hegemoniasta, joka antaa uskonnottoman ymmärtää, että häneltä muka puuttuisi jotain normaalille ja terveelle elämälle olennaista. Tällöin uskonnottomuuden puolustusta tarvitaan koska ihminen ikään kuin asetetaan vammaisdiskurssiin säälin - ja mahdollisesti halveksunnankin - piiriin tavalla joka ei ole uskonnottoman elämälle positiivista.

Tämä puolustus osuu kuitenkin paremmin "epäuskoiseen" ja muuhun vastaavaan. Sillä näissä korostetaan hieman erilaista irtautuvaa suhtautumista uskontoihin. Klassisesti ottaen "epäuskoinen" on uskovaisten tapa. Ja siinä on negatiivinen konnotaatio. "Epäuskoisen" "epää" voi verrata englannin kielen "un" -etuliitteeseen joka viittaa negaatioon, eikä mihin tahansa negaatioon vaan konnotaatioiltaan jotenkin epämiellyttävään negaatioon. Siksi kauhuelokuvien kuolleistanoussut "undead". Tämä kääntyy sujuvasti joskus arkikielessä muotoon "epäkuollut".

Kaikilla etuliitteillä ei ole samanlaisia sävyjä. Jos katsotaan englannin kielen sanoja "unmoral" ja "amoral" voimme huomata, että "un" viittaa suoranaiseen pahuuteen ja "a" lähinnä neutraaliuteen. Ja tällä on väliä ; ”Uskonnoton” ja "a-teisti" on uskonnosta irtautuvien itsensä keksimä nimitys. Se korostaa, että on jotain sellaista kuin "uskonto", jota vastaan/jonka suhteeseen uskonnottomat kokevat tärkeäksi määrittää itsensä, ikään kuin alisteisesti.

Ylläoleva on semantiikkaa. Siinä on kuitenkin joitain erikoisia piirteitä joita en malta olla ottamatta esille. Nimittäin se, että alkuun laittamani esimerkit absolutismista ja veganismista ovat oleellisia. Uskonnottomuus sallitaan vain uskonnollisuudelle alisteisessa muodossa. Uskontoon totutetaan hyvin vahvasti lapsuudesta asti ja jolla on niin paljon valtaa, että käytännössä uskonnoton joutuu perustelemaan irtautumisensa mutta ei kuulumistaan.

Joitain esimietteitä

Jos minun pitäisi määritellä oma suhtautumiseni, voisin korostaa että kyseessä on "tieteellisyyteen pyrkivästä maailmankuvasta". Tämän sisältö jäisi kuitenkin hyvin vieraaksi kuulijoille joten käsite, vaikka on minusta mainio, ei olisi viestintää. Siksi käsite ei varmasti tule saamaan huomiota. Se on kuitenkin "positiivisesti määrittynyt" ; se kertoo mitä siihen liittyy, eikä sano mistä se irtautuu. (Semanttisella tasolla, jolla Nylénkin asiaa tarkastelee on turhaa miettiä yksiselitteisyyttä. Teismissäkin se Jumala on helvetin epäselvä konsepti josta on vielä vähemmän määritelmällistä yksimielisyyttä kuin tieteellisyyden sinänsä monisäikeisessä määrittelyssä.)

Itse asiassa uskonnollisuuden puolella tämä ymmärrettäisiinkin väärin. Toistuvasti. Seuraavilla kliseisillä, ennustettavilla ja varsin epä-älyllisillä tavoilla.
1: "Tiedekin on uskonto". Tähän voisi vastata että "ei ole". Loogisen positivismin kumoutuminen ei tarkoita että se on uskonto. Se tarkoittaa todentamattomia premissejä, joka on ihan eri asia. (Tieteellisyyteen pyrkiminen on näiden minimoimista, ei niiden olemassaolon kieltoa.) Itse asiassa kun tässä määritellään uskonnottomalle vaihtoehtoista määrittelyä joka ei irtaudu jostain, niin miksi helvetissä pitää edes miettiä missä suhteessa asia on uskontoon? Tältä kannalta se on irrelevanttia eikä asiaa välttämättä tarvitse edes miettiä. Sillä tässä haetaan positiivista määrittelyä. Jos kikkailu menee tähän, niin sitä sallitaan vain negatiivinen määrittely. Ja siitähän "uskonnoton" ei voi johtua, vallankäytöstä jossa uskova määrittää mikä on relevanttia.
2: Kreationistityyppiset ajattelevat että heidän asiansa on juuri tieteen todistamaa ja siksi "evoluutio on uskonto joka vaatii enemmän uskoa kuin kreationismi". (Olen tässä blogissa moittinut kreationistien tieteen onttouksia niin paljon, että en ota tästä ironiasta sen enempää tähän. Riittänee, että sanon ettäpseudotieteenhalveksuntani saa kreationistien ylenkatseisuudesta huvittuneita sävyjä, sellaisessa ironisessa mielessä.)
3: Moni korostaa NoMa -käsitteen kautta, että uskonto ei ole ristiriidassa tieteen kanssa. He eivät tässä huomaa että korostan "tyhjien premissien minimoimista" kun he taas kannustavat "uskon hyppyyn" joka on karkeasti mutta rehellisesti sanoen nimenomaan tyhjään premissiin hyppäämistä sen tyhjyyden vuoksi.

Voidaan sanoa, että suuri osa moitteista tiedettä kohtaan on se, että suurin osa teologiasta ja uskonelämästä ei koske niitä asioita joita Enqvist ja Richard Dawkins moittivat. Klassinen teologien vastaus on, että kritisoitu uskonto "ei ole relevantti". Tässä määrittelyehto on kuitenkin pakkoalistettu uskovaisille. Tosiasiassa kun Dawkins ja Enqvist määrittelevät positiivisesti lähtökohdat, niin nämä Jumalat ovat irrelevantteja.

Esimerkiksi NoMa -periaate on minulle kaksivaiheinen : Se on ensinnäkin itsessään mielivaltainen kyhäelmä joka ei ole johtopäätös vaan täysin ontto lähtökohta. Ja jos se on tosi, sen viittaama Jumala on episteemisesti ontto ja tätä kautta minun lähtökohdistani katsoen tyystin turha. Mystinen eipropositionaalinen Jumala on jotain josta ei voi debatoida, jonka olemassaolostakaan ei voi tietää koska sekin olisi propositionaalista tietoa, eikä sitä voisi lähetyssaarnata tai siihen käännyttää puhumalla ja keskustelemalla. Tämä ei ole episteeminen konsepti, joten se on lähtökohtaisesti turha.
1: Olen agnostikko. Jos NoMa on totta, Jumala on mysteeri. Jos se ei ole, niin ei sitä Jumalan olemassaoloa tieteellisesti todistettu ole. On rehellistä sanoa että "ei tietoa". Muu on jo saivartelua ja tyhjien premissien ottamista jotta kannanotto syntyy. Agnostismi sen sijaan syntyy joko suoraan määritelmästä tai sitten tehdyn todistamisen selkeästä puutteellisuudesta, joka ei kuitenkaan aja ateismiin sitä kautta että Jumala olisi jotenkin ehdottomasti falsifioitu (paitsi joissain triviaaleissa muodoissa. Jos esimerkiksi sanot että Jumalasi mukaan maa on litteä tai että Jumalasi mukaan evoluutiota ei tapahdu, niin nämä on käytännössä falsifioitu. En vain pidä näitä "kaikkina mahdollisina tieteelle relevantteina Jumalamalleina".)

Tältä kannalta asia on kuin aiemmin blogasin ; Enqvist ja Dawkins käsittelevät pelkästään relevantteja uskontoja ja relevantteja Jumalia. Turhat ja epäkiinnostavat jätetään höpisijöille. Tässä uskova loukkaantuu yleensä niin, että ei tajua että filosofiassa maailmankuvan sisäinen eheys ja järkevyys ei määrittyy sen sisäisin ehdoin. Miksi ateistien ja uskonnottomien täytyisi ottaa relevantin määritteet uskovaisten ehdoilla? Koska uskovat yrittävät määrittää uskonnottomuuden ja ateismin alisteisena itselleen. Ikään kuin ateismi tarkoittaisi sitä että uskovalla olisi valtaa tuottaa teologiaa ateistille irtauduttavaksi tavalla jossa Jumalan relevanttiuden määrittää uskova eikä uskonnoton.

Miten niin negatiivisesti määrittynyt?

Uusateismin kohdalla on syytä ottaa esille sitä edeltänyt liikehdintä. Liikehdintä jonka voidaan sanoa olleen jonkinlainen uusateismin Johannes Kastaja. Nimittäin ns. "bright" -liike jota yritettiin lanseerata "välkky" -nimellä Suomeenkin. Tässä ytimessä oli nimenomaan positiivinen määrittely. Se oli ateistien sisältä noussut yritys nimetä itse oma liikehdintä ilman alisteisuutta uskonnolle. Brightin taustaideana oli korostaa älyllistä kiinnostusta tieteeseen ja positiivista suhtautumista elämään. Erotuksena kyynisille ja tieteen ohittaville eksistentiaalisen ateismin versioille. Erotuksena kommunistiselle ateismille. Erotuksena julmalle valistusranskan aatemaailmalle. Sanan kaksoismerkitys kun viittasi iloiseen että älykkääseen. Ilo ja äly olivat siis liikeen positiivisia arvoja joita se arvosti.

Tämän käsitteen ei kuitenkaan sallittu elää. Tästä piti huolensa Nussbaum ja hänen kaltaisensa hyvinkin näkyvät uskonihmiset. Nussbaum korosti miten herjaavaa, halveksivaa, ilkeää ja militanttia on nimetä omaa liikettä positiivisesti ilman uskontosuhdetta. Hänen argumenttinsa on että kun noin nimeää itsensä, niin väittää suoraan implisiittisesti, että ulkopuolella olisi sitten surullisia ja tyhmiä ihmisiä. (Mitä ei jostain syystä oteta vakavana kritiikkinä "Rauhanyhdistysten" nimivalintakritiikkinä, kuten tuohon aikaan kokeilin.) Tämäntyyppiset lausunnot värittivät käsitteen eikä se oikein saanut tuulta alleen.

Toisaalta ateismille löytyy filosofiassa nasakka positiivisen kautta määrittely. Nimittäin ontologinen naturalismi ja ontologinen materialismi. Se on filosofiassa varsin vakiintunut käsite. Kuitenkin jos ryhtyy kutsumaan itseään "materialistiksi" vääristyy huomio. Ihminen ajattelee että kysymys on ahneudesta. ; Tässä yhteydessä on pakko mainita myös globaalisti merkittävä kreationismi. Se käyttää ateistisuudesta sujuvasti käsitettä "naturalismi". Tämä on muuntunut joksikin jonka sisältö on niin ryvettynyt ja leimallisesti kreationistien viestinnässään käyttämä että jos ateisti käyttää itsestään nimitystä naturalisti hän tekee muutaman asian.
1: Kiinnostuneet googlaavat käsitteestä ja saavat tietolähteikseen pelkkiä kreationistilähteitä. Nämä haukkuvat naturalistia ja ovat määritelleet sanalle negatiiviset konnotaatiot.
2: Lisäksi sanan käyttö mainostaa näitä. On toki selvää että vaikka pitäisi kreationismia yleissivistykseen kuuluvana asiana, on eri asia sallia mielipiteenvapaus kuin haluta mainostaa näitä sivustoja.
3: Itse asiassa tämän käsitteen käyttö itsessään on identiteettimerkki ja jos käytät tätä sanaa vihjaat suoraan että olet itse kreationisti.

Osa on tietysti yrittänyt kiertää ongelmaa. Esimerkiksi edesmennyt Jaakko Wallenius identifioitui epikurolaisena. Tässä mukana olivat ateismi, elämänonnellisuus ja vastaavat. Tässäkin ongelmana on se, että epikurolaisuus liitetään monien mielikuvissa hedonismiin ja pinnallisuuteen. (Koska heillä ei ole filosofista osaamista sanojen arkimerkitys saa suuren voiman.)

Väitänkin

Että jo termi uskonnottomuus itsessään on merkki siitä että irtautuminen uskontojärjestelmästä sallitaan vain alisteisessa muodossa. Kaikki muut yritykset nähdään halveksivina ja kieltävinä. Jos uskonnottomuutta määritellään positiivisesti, tätä yritystä vastaan ollaan halveksuvia tai sitten näiden käsitteiden "kaivo myrkytetään" niin että sanat värittyvät niin negatiivisiksi että niitä ei voida käyttää. Positiivisia määritteitä on. Mutta aivan kuten veganismi suostutaan näkemään vain kieltävänä suhteena lihansyöntiin, suostutaan uskonnottomuus näkemään alisteisena uskonnon vallalle.

Jos semantiikasta revitään argumenttia sille että uskonto on niin tärkeää, tehdään ajatelma "normaalista" josta tehdään "normi" ja "luonnollista". Ja siitä erkaneminen nähdään puutteena. (Nykyisena yliseksualisoituna aikana on ikävää ja inhottavaa olla ateisti tai uskonnoton, kun joutuu elämään jatkuvassa puutteessa kun taas uskonto elää Pascalin vaa'an ja uskomiseen uskomisen kautta hedonistisessa "mitä mä saan ja kuinka uskonto tekee ihmisistä onnellisempia ja heidän elämästään laadukkaampaa" -hengessä. Joka taas on pinnallisuutta ja hedonismia par excellance niin syvästi että jos itse alentuisin tälläiseen vetäisin itseni häpeästä hirteen.)

Näin huomio voidaan vetää siitä tosiasiasta, että pääsyy jonka vuoksi uskontokritiikkiä tehdään on se, että uskonnoton ei koe olevansa mikään "amputaatti" jolta puuttuu jotain. Vaan päinvastoin ; Heille pakotettu kirkossakäynti edustaa negatiivisen elämisenlaadun ymppäämistä elämään. Se, että tätä kierretään semantiikalla tosiasioiden sijaan ei ole mitään mikä pelastaisi uskontojen erinomaisuuden tai älyllisyyden. Päinvastoin. Se näyttää että huonoin, epäoleellisin ja pinnallisinkin keino kelpaa kun tehtävänä on yrittää ylläpitää järjestelmää jossa "maan tapa ja historia on kristinusko ja jokaisen on tutustuttava omiin juuriinsa" yhteiskunnassa jossa uskonnoton on aina alisteinen ja holhotun säälityn asemassa, ikään kuin hengellisessä vammaisdiskurssissa, paitsi tietysti että vammaisia kohdellaan kunnioittavasti ja ihmisinä.

Eihän sitä kehtaa mennä koirien ilmoille, kun tuolla
ulkona tuulee, sataa ja on muutenkin ihmistenilma.

Joten mikä antoi Jumalalle tämän merkityksen?

Frankensteinin hirviö, liharobotti, on mekaanis-tekninen zombiemainen hahmo. Sitä käytetään yllättävän usein vertauksena naturalistien ihmiskuvalle. Esimerkiksi kreationistien vakiotoisteena on selittää siitä että jos evoluutio on totta, niin sitten me ihmiset olisimme pelkkiä robotteja, Frankensteinin hirviöitä joita miljoonien vuosien yritys-erehdys -ketju olisi punonut erilaisista osista ja kokeiluita. Että olisimme epäsikiöitä ja frankensteinin hirviön kaltaisia; Tässä ihmisellä olisi sama arvo kuin mudalla. Ja ihmisen saisi tappaa ja tuhota, koska hän on "vain esine, biokone".

Nähdäkseni tämä on kuitenkin enimmäkseen luonnon halveksuntaa jossa peruspremissinä on olettaa se mihin kaikkeen luonto pystyy ja mihin ei pysty. Ja tämän lisäksi nihilismi, joka filosofisesti olisi yksi vaihtoehto, vain oletetaan vääräksi sen sijaan että se olisi asian tila. Jos jostain on seurauksia, ne ovat sen seurauksia. Se, että niistä tehdään kritiikkiä on itsessään vain perusoletus. Mutta jos kuitenkin uskomme, että maailmassa eläminen ja elämiskokemus ei ole nihilistinen tai julma, voimme kuitenkin jatkaa eteenpäin. Itse asiassa loppu kulkee tämän eettisen perussävytyksen kautta.

On erikoista että luonnon rajat - kuten se voiko luonnonlait tuottaa elämää, voiko tietoisuus redusoitua aivokemiaan, ja voiko etiikkaa olla fysikalistisessa todellisuudessa - tunnetaan juuri niiden kreationistien toimesta jotka muutoin selittävät että emme edes ymmärrä luonnontieteellisiä perusperiaatteita ja että maailma on mysteeri ja tietämisen ulkopuolella ja tämän takia tarvitaan Jumalaa.
1: Laadukkaimmillaan he viittaavat matematiikkaan ja Gödeliin ja selittävät että matematiikka ei ole koskaan täydellistä. En kuitenkaan ymmärrä että mitä väliä tällä on. Koska matemaatikotkin jatkavat yhä matemaattisten ongelmien purkamista. Ratkovat matematiikan mysteereitä eivätkä vain selitä että "N=NP! `Ei hajuakaan eli Jumala". Ei, he etsivät sitä matemaattista ratkaisua yksittäisiin ongelmiin. Rajoite kun ei suoraan kosketa yhtään yksittäistä tiettyä ongelmaa, vaan kokonaisuutta. Teologian ja ontoligisen naturalismin kanssa tehdään samantyyppinen virhe - kokonaisuutta koskevan rajoitteen soveltamisen joka ikisen yksityiskohdan irrottamattomana ja vähentämättömänä piirteenä - myös luonnontieteissä. He kaivavat esiin sen että täysin metafysiikatonta luonnontiedettä ei ole ja yrittävät sitten oikeuttaa tällä koko systeemin purkamisen ja sen että metafysiikkaa saa tunkea mukaan miten paljon haluaakin. Tavoitteena on kuitenkin metafysiikan minimointi. Matematiikan rajallisuus ei tuhoa matematiikkaa tai anna lupaa tehdä eimatemaattisia temppuja kun väittää asioita matematiikasta. Samoin jos käsittelee luonnossa olevia asioita kuten ihmisiä ja heidän alkuperäänsä ja tietoisuutensa syntyä ja luonnetta ei voi vain metafysikoida ongelmaa erilaisilla saivareilla syrjään ja kutsua näitä ratkaisuiksi. "Olette paskoja" ei muutu millään osumistehokkuudellaan "Me ollaan hyviä ja oikeassa" -perusteluksi.

Itse asiassa juuri tähän viitaten usein kuuleekin selitettävän miten ilman Jumalaa ei olisi mitään objektiivista absoluuttista merkitystä tarkoitusta tai muutakaan arvoa maailmassa. Ja meiltä puuttuu jopa korkein varmuus logiikasta ja tieteestä. Kuitenkin me elävinä olentoina, vaikka vain naturalistisina olentoina, selvästi olemme elossa ja tarkoitamme asioita joten on selvää että tätä ei voi pitää merkkittävänä haasteena. Voimme luoda logiikkaa ja tiedettä ; Voimme ottaa matemaattisen mallin ja yhdistää siihen havaintojamme. Ja jos samanlaiset havainointioperaatiot tuottavat samanlaisia tuloksia, päättelemme tästä taustalla olevasta todellisuudesta jotain. ; Tässä perusajatuksena on se, että Jumalalla on samoja piirteitä ja hän jotenkin siirtää ne luomuksiinsa. Että ilman tätä prosessia ei olisi mitään. Tämänlainen "Jumalan kuva" -analogisuus ihmisen ja Jumalan välillä koetaan jotenkin rationaaliseksi, tärkeäksi ja järkeväksi. Ja tätä kautta rakennetaan oletus siitä että jos se tuo järkeä meille, sen puutteen on johdettava saamiemme asioiden antiteesiin.

Joka on ajatuksena hyvin omituinen. Se on valtava non sequitur. Se on pohjimmiltaan sama kuin selittäisi että kivi ei voi olla pääasiassa tyhjän avaruuden tuotos koska avaruus on harvaa ja kivi on kovaa ja tiheää. Se on pohjimmiltaan sama kuin se, että koska avaruus on kylmä, ja koska lämpö entropian sääntöjen mukaan harvenee, ei gravitaatio voisi vetää yhteen kaasua ja rakentaa aurinkoja meitä lämmittämään. ; Attribuutit käsitetään teologisessa argumentaatiossa liian jäykästi. Eikä mietitä oikeasti sitä mitä tiede tarkoittaa. Sitä että jokin piirre selitetään jollain syyllä joka (ainakaan aina) ei ole se itse. Systeemin ominaisuudet ovat sen osasten ominaisuuksien seuraus, mutta se ei tarkoita että systeemillään on suoraan ne ominaisuudet jotka näemme sen osasissa.
1: Tai jos olen väärässä, niin en tiedä miten yksikään ihmiskone nostaa useita tonneja painoa, kun olen nähnyt ne insinöörit, joiden punttisalitulokset ei ole edes kummoisia monesti. Ilmeisesti Jumala tekee muutakin kuin nostaa niin suuria kiviä että ei itse jaksa nostaa niitä. Että Jumala onkin se voima niiden nostokurkien takana. Oma tekniikan ymmärrykseni on sillä tasolla että tämä menisi kyllä läpi ihan sukkana. Jos joku vaatisi että "ei ole mekaniikkaa vaan ihme" ja vaatisi todistamaan väitteen vääräksi "tekemällä tempun itse" en onnistuisi. Kuten en monissa muissakaan vastaavissa vaatimuksissa.

Kun attribuutit nähdään liian tiukasti siirtyvinä ei tietysti tunnu järkevältä että koska me olemme tavoitteellisia toimijoita joilla on aivan selvästi kyky arvioida arvostelmin, nähdä arvoa toisissamme ja tavoitella onnellisuutta ja nähdä kauneutta. Että ne olisivat syntyneet jostain jolla näitä kykyjä ei olisi. Kun tämän keinotekoisuuden ymmärtää, ei välttämättä kumoa Jumalaa, mutta kuitenkin ymmärtää sen verran että jos olemme vain kosmisia sattumia emmekä syntyneet siten että jokin taivaallinen voima on tehnyt meitä täyttämään omia a tavoitteitaan, se ei vie arvoamme. ; Tunteemme eivät siis ole "vain" aivokemiaa, sillä tämä reduktio ei mitenkään välttämättä tarkoita juuri mitään siitä mitä mielikuvia siihen liitetään. Tämänlaiset "vain" -etuliitteet ovat pohjimmiltaan vain kemian ja aivojemme halveksuntaa. Ja tässä muodossa kenties jopa jumalanpilkkaa.

Vaan ehkä jopa päin vastoin. Sillä tosiasiassa kun mietimme Frankensteinin hirviötä, niin meidät erottaa tästä liharobotista ennen kaikkea se, että me olemme vuosimiljoonien yritys-erehdys -ketjun punomia kokeita ja epäsikiöitä. Kun taas Frankensteinin hirviö oli älykkäästi suunniteltu. Frankensteinin hirviö oli luotu tyydyttämään rakentajan rakentamishalu, "Luojan Luomishalu". Robotti on aina alisteinen isäntänsä suunnitelmille ja tavoitteille. Frankensteinin hirviö päin vastoin vetää meidät miettimään sitä että jos asioille ja niiden ominaisuuksille tarvitaan selitys, ja tämä selitys vaatii sen että se saadaan jostain, eikä sitä voi luoda itse, niin mikä ihme antoi Jumalalle tämän merkityksen? Jumala on päin vastoin moraaliltaan itseriittoinen. Ja juuri tämän vuoksi voimme ajatella hänen olevan Suuri, Majesteetti ja Ihailemisen arvoinen. Tämän piirteen - itseriittoisen kyvyn luoda omat merkityksensä - vuoksi Jumala ei ole merkityksetön Frankensteinin hirviö. Eikä edes voi olla.

Ei, me emme ole Frankensteinin hirviöitä. Me olemme eläimiä. Sillä vaikka sotkisimmekin alkuperän ja lopputuloksen, evoluutio liittää meidät eläinkuntaan. Karkeimmat "teologistit" siirtävät tässäkin attribuutteja ja selittävät että koemme yhteyttä eläimiin. Että halveksuttavaa on että olemme "vain eläimiä". Tässä tietysti halveksutaan eläinkuntaa. Ja toisaalta sanotaan että me emme ole sen arvokkaampia kuin muutkaan elkäimet. Että sialla on sama arvo kuin ihmisellä. Itse uskaltaisin nousta jopa vihreyden yläpuolelle ja sanoa että jos itseriittoisesti luomme arvomme, voimme varsin hyvin huomata että ihmiset arvostavat itseään sikojen yli. Olemme siis sikoja arvokkaampia itsellemme. Samalla toki tajuamme myös sen, että sika ajattelee juuri päin vastoin ; Ne puolustavat porsaitaan uhkaksi näkemiään vastaan - joskus harvoin jopa eläintenhoitajiaan vastaan hyökäten, kun saavat paranoidin vaihteen päälle. Evolutiivisesti tässä on tietysti paljonkin järkeä. (Jos luonnossa olisi ihmisen ulkopuolinen mittari, voisimme kysyä että miksi eievolutiivisesti luonut Jumala ei ole laittanut sikoihin Oikeaa Arvojärjestystä.)

Ja ei. Edes uskovaiset eivät ole Frankensteinin hirviöitä. Sillä jos mietimme asiaa logiikan ja tieteen kautta, ei tieteen teko eroa mitenkään. Meillä on havaintoja joita liitämme laskelmiin. Matematiikka antaa samat tulokset ja mittarit näyttävät (ainakin kunnolla sokkoutettuina) samoilta tekipä niitä ateisti tai teisti. Ja jos näissä on yhteys, teemme tiedettä. Pohjimmiltaan ero on siinä että teisti ei halua epäonnistumisen mahdollisuutta. Ja koska ihminen on rajallinen, hän olettaa että logiikan ja tieteen takana on suuri voima. Ongelmana on se, että tiede näyttää joka tapauksessa samalta. ; Ja jos Jumalaa ei ole ja teisti tämän olettaa laskelmien taakse, hän päin vastoin tekee virheoletuksen yrittäessään välttää sellaista. Tiede ei muutu varmemmaksi prosessissa, ateistikin epäonnistuu Jumalasokeudessa, mutta ei tieteessä.

 Jumala ei kosketa oikein millään tavalla tiedettä tai logiikkaa, vaan metatiedettä ja metalogiikkaa. Ja sielläkin se tosiasiassa koskettaa sitä aluetta joka koskee ihmisen subjektiota ; Uskova kokee suhteensa tieteeseen eri tavalla kuin ateisti. Tämä on sinänsä hupaisaa, että usein jos naturalistisen etiikan ydin nostetaan esille, tätä kuvausta pidetään kategoriavirheenä koska teisti ei selitä että naturalistilla ei voisi olla havaintoja tai tunteita vaan että nämä tunteet olisi sidottu Absoluuttiseen, Ikuiseen ja vastaavaan. Eli että naturalistilla ei ole ihmisestä riippumatonta objektiivista absoluuttista moraalia, tiedettä ja arvostuskenttää. ; Uskova ei ole yhtään paremmalla tolalla millään tavalla koska jos hän viittaa erehtymättömään tahoon hän nojaa omaan inhimilliseen konseptointiinsa. Ihmisaivot luovat käsitteen "erehtymättömyys" joka on loogisessa päätelmäsuhteessa johtopäätökseen. Jos ihmisjärki pettää, se pettää myös tässä. Jos ihmien viittaa kohteeseen Jumala ja kutsuu tätä erehtymättömäksi, hänellä on kohde jonka olemassaolon ja luotettavuuden hän arvioi inhimillisellä ymmärryksellään. Jos tämä ymmärrys on vajaa, niin on myös tämä nojaussuhde.
1: Absoluutin, ihmisen yläpuolella olevan varmuuden, ontologinen naturalistikin yleensä myöntää, ja pitääkin näitä konsepteja itsensä kannalta turhina ja epäkiinnostavina. Heille moraali redusoituu ihmisaivoihin, joten on irrationaalista puhua tätä ylemmistä konsepteista. (Kuten puhua kovasta avaruudesta vain koska edessämme on kivi jonka kovuus pitää selittää jollain.) Niisä on sama kuin selittäisi että ei voi pelata shakkia jos on teoriassa mahdollista että häviäisi pelin.; Tosiasiassa tämä ei ole kategoriavirhe vaan pelkästään eri tavalla tehty määritelmä. Eri premissit ei kategoriavirhe. Kategoriavirhe on sitä että otetaan uskovaisten viitekehys ja sovelletaan sitä toisen ajattelumaailmaan ja väitetään että siitä syntyy jotain tuloksia. Eli se "vain kemiaa" -sekoilu on tätä kategoriavirheiden tekemistä. (Että naturalistille annetaan teistien vaatimukset absoluuttisesta ihmisen ulkopuolisesta moraalista ja selitetään että ominaisuudet siirtyvät attribuutteina eivätkä nouse ilmiöiden yhteisvaikutukista.)

Ei, uskovaiset ovat käytökseltään ja ominaisuuksiltaan ja tunteiltaan aivan samanlaisia kuin naturalistitkin. He eivät ole sen enempää frankensteinin hirviöitä kuin ateistitkaan. Jos naturalistit ovat eläimiä, he ovat farmieläimiä. Farmieläimiä jotka haluavat vapauden sijasta takaisin turvallieen parteen ja karsinaan tuottamaan hyötyä isännälle. En pidä tätä huonona. Pidän tätä valintana.

 Kysymys on pohjimmiltaan siinä tosiasiaväitteessä "ovatko ateistit sokeita vai hallusinoivatko uskovaiset?" Ja siinä eettisessä väitteessä joka kysyy että "onko arvokkaampaa että uskoo auktoriteettina annettua moraalia ja näkemyksiä ja seuraa käskyjä mukisematta vai se, että keksii arvonsa ja merkityksensä itse ja seuraan sitten niitä?" Näiden kysymysten perusteemana on se, että olemmeko eläimiä vai farmieläimiä. Ja jos päätämme olla farmieläimiä joudumme vastaamaan siihen "miksi jokin antoi Jumalalle tämän arvon ja merkityksen". Ja tämän tehdessämme olemme kuin muutkin eläimet. Ja tämä ei ole luonnon tai eläinten halveksuntaa. Miltei ei edes ihmisten.

---

Tämä on enemmän "kaunokirjallisuutta" kuin varsinainen argumentti. Tämä on jopa jossain määrin ironinen teksti. Älä siis ota sitä liian vakavasti. Ota se sopivan vakavasti. Suosittelen tätä ohjetta kaikkeen muuhunkin elämässänne.

Ja Jumala ei valehtele meidän apinanaivoillemme?

Muistan katsoneeni erästä teistisen evoluution kannattajana ja Intelligent Designin kriitikkona mainetta saaneen Kenneth Millerin esitelmää. Siinä eräässä vaiheessa Miller korostaa että hänen olisi vaikeaa kuvitella että evoluution vahva evidenssi voisi viitata mihinkään muuhun kuin (makro)evoluution oikeassaoloon. Hän perusteli tätä selittämällä että hänen olisi mahdotonta uskoa että Jumala valehtelisi meille. Tätä sanoessaan hän oli hyvin liikuttunut. ; Tämä Millerin ajattelutapa on hyvin perinteinen osa kristillistä teologiaa ; Descartesin kuuluisa yritys todistaa rationaalisella nojatuolimenetelmällään kaikki perustui juurikin siihen että Jumala ei valehtelisi meille vaan antaisi meille luotettavan järjen. Että olisimme tässä kohden erehtymättömiä sellaisella tavalla jossa epätäydellisyytemme ovat enemmän hidaste kuin lopullinen este.

Psykologia on iskenyt tähän perusoletukseen hyvin ikävästi ; Tutkimukset ovat näyttäneet että ihmistä ajavat erilaiset päättelyharhat jotka ovat lajityypillisiä. Tieteellinen ja looginen ajattelu ovat vaikeita. Itse asiassa ne ovat niin vaikeita että läheskään kaikki kulttuurit eivät ole tuottaneet niitä. Ja nykytilanteessakin teknisesti menestyneessä kulttuurissamme taikauskoinen ajattelu on yllättävän suuresti suosiossa. (Jos olet kristitty voit olla huolissasi horoskoopeista ja idän harhaopeista ja okkultiikasta. Löydät varmasti jonkun huolenaiheen. Jos et muuta niin voit kauhistella sillä miten ateismiuskonto joka on ehdottomasti vain maailmankuva on kovasti suosittu.)
1: Tämä on sinänsä ironista, sillä moni kristitty kannattaa samanaikaisestai väitettä jossa perustana on ajatus kyvykkäästä ihmisestä joka on kuin luonnostaan tehty ymmärtäjäksi. Mutta samalla kuitenkin korostaa, että tiede on ihmiselle niin epäluonnollista että se onnistuu vain kristillisissä kulttuureissa. Että kristillisyys on syy miksi tiede kehittyi länsimaisessa kulttuurissa eikä muualla.

Modernina aikana tilanne on omituinen. Osa kristityistä on hyvin pettynyt psykologiaan koska se löytää rajoitteita ja kuvaa ihmistä negatiivisessa kuvassa. Tähän tilanteeseen astuu tietysti Alvin Plantinga (josta olen kirjoittanut tässä blogissa raivostuttavan paljon.) Hänen argumentaationsa on se, että teologinen ihanne ihmisen erehtymättömyydestä on erityisen tärkeä ; Hänestä on tärkeää että aisteilla on Jumalallinen takaus, warrant. Hän myös korostaa että evoluutio tuottaa apinanaivot jotka voivat olla erehtyväiset. (Tämä vain lyhyeksi kertaukseksi.) Näin evoluutiolla ei ole tarjota warrantia. Jolloin todisteet joilla evoluutio todistetaan olisivat huterat. Eli evoluutio estäisi (ontologisen) naturalismin (jossa ei ole Jumalaa).

Lyhennelmä Childersin Argumentista "evoluutio naturalismia vastaan -ajattelua" vastaan.

Otin aiheen esille (jälleen) siksi että törmäsin pari vuotta vanhaan Childersin filosofiseen analyysiin Plantingan argumentista. Hän korostaa juuri sitä miten warrant -argumentaation takana on se, että se kohtaa vaikeuksia psykologian kanssa. "The interesting question for the naturalist is not whether unintelligent design could engineer creatures with reliable minds, but whether it could engineer creatures like us.Many of us like to consider ourselves "rational animals" but 50 years worth of research in experimental psychology converges compellingly on the conclusion that human cognition falls well short of optimal reliability. These humbling empirical results about bias and irrationality will seem most disturbing to the theist because they are just what we would expect if Darwin were right. This research also sheds light on why we find scientific methods so useful."

Että jos meillä on aisteilla tae, niin havaintomme osoittavat että ajattelukykymme ei ole kovinkaan hyvä, eli meidän olisi tämän takia hylättävä warrant. Joka taas on tuhoisaa kristinuskon taustaperiaatteelle ja että lopputila ei olekaan se, että warrantin puute tuhoaa naturalismin, vaan että päin vastoin ; Juuri sen takia että meillä ei ole warrantia, meidän on turvauduttava tieteelliseen naturalistiseen metodiin. Ei siksi että se olisi erehtymätön, vaan siksi että meillä ei ole parempaakaan ja että se sentään ainoana tunnettuna metodina huomioi erehtyväisyyden. Warrant onkin teologinen konsepti joka ujutetaan naturalismiin ulkopuolelta ; Naturalismi on siis ristiriidassa itsensä kanssa jos ja vain jos siihen tungetaan Jumalaan uskovien teologinen konsepti. (Jota olen myös hokenut.)

 Mutta hän tekee tämän hyvin erikoisella tavalla. Hän nimittäin huomioi toki sen, jota itsekin olen pitänyt tärkeänä. Eli sen, että evoluutio monessa tilanteessa tuottaa hyvinkin luotettavia havaintoja. Hän kalibroi Plantingan arugmentin vahvimmilleen välttäen yleisimmät hänen ylitulkintansa täsmentämällä että "Evolutionary theorists sometimes say that natural selection satisfices: it does not engineer perfection, it merely builds organisms good enough to pass their genes to the next generation. How much true belief, at minimum, does it require to mate early and often, while avoiding walking into trees and becoming dinner for a large jungle cat? In Plantinga’s estimation, less than you might think." Tämän lisäksi hän hioo Plantingan esimerkit paremmiksi. Tähän on tarvetta Plantingan esimerkit ovat hyvin spesiaaleja, ja niiden tuoma hyöty on hyvin tietyssä tilanteessa tapahtuvaa. Evoluutiossa laajempi menestys on vaikeaa näillä säännöillä. Childers tekee argumentaationsa mainiosti ottamalla ensin vahvistusta Plantingalle. Hän noudattaa Plantingan esittämää logiikkaa ja parantaa Plantingan huonoja esimerkkejä tarjoten sellaisia parempia esimerkkejä joihin evoluutio voisi oikeasti johtaa. "While it's not obvious that Paul's peculiar beliefswould prove consistently adaptive, let alone as adaptive as another hominid who had more sensible epistemic inclinations (Levin 1997), Plantinga can reinforce his point by using less fanciful examples. Paul might believe in animism; the idea that everything is alive. He could believe that everything is conscious, or that all the plants and animals around him are witches. These misguided, but not obviously maladaptive beliefs would most likely not damage a hominid’s odds in the gene pool (Plantinga 1994, naturalism defeated, unpublished manuscript). In all likelihood, certain false beliefs would enhance fitness; for example, the belief that one can stay forever young by having as many children as possible."

Lopputuloksena on se, että evoluutio ei suinkaan anna meille taetta. Aistimme ja logiikkamme eivät ole pettämättömiä ja täydellisiä. Plantingan päättely siitä että Jumala olisi järkevä konsepti ja että warrant olisi ihmiskunnan tila kuitenkin vaatii sen että warrant hylätään eli ei luoteta aistejamme, havaintojamme ja tiedettämme ; "Plantinga has correctly identified a few illuminating implications of the theory of evolution by natural selection, but his theistic assumption of man’s cognitive reliability finds itself on the wrong side of a mountain of data." Tilanne on yksinkertaisesti se, että JOS oletamme että aistimme ovat luotettavia, eivätkä keskittyneet kelpoisuuden (lisääntymään pääsevien jälkeläisten) varmistamiseen niin ihmiskunnan käytös näyttää omituiselta. "Only when we approach cognition from an evolutionary perspective does it make sense why nearly all of us find it easy enough to survive and reproduce if we so choose, yet mastering mathematics and advanced logic takes a tremendous amount of effort, with countless missteps along the way" ... "Many of us lack either the capacity or the interest to develop such refined cognitive processes, but humans of appropriate age who fail to take an interest in sex or in their own continued survival are few and far between. Theism would lead us to expect exactly the opposite." Näin ollen teistit ajatuvat ongelmiin warrantin kanssa. Ristiriita on erilainen kuin naturalisteilla, mutta se on kuitenkin ristiriita.

Plantinga tietysti voi huomauttaa että sama pätee hänen vastustajiinsa. Että jos ei ole luottamusta, niin miksi pitäisi välittää mistään todisteista? Childers korostaakin että naturalisteilla on tästä ylläolevasta huolimatta oleellinen kysymys. "The naturalist has his own bramble bush of questions to untangle. If our brains are not reliable truth-detectors, how can we trust our own convictions? Are we not drinking from a poisoned well whenever we settle on a conclusion? Doesn’t the knowledge that we have unreliable minds undermine our trust in any belief we form? The atheist it seems, has acquired a Cartesian Demon and has no Convenient Deity to banish the damned thing." Molemminpuolinen tuho olisi "pelkkä tasapeli". Siksi voikin olla mielenkiintoista ratkaista takana olevat kysymykset. Childersin mukaan naturalismi ei ole absoluuttista todistamista vaan on lähinnä riskienhallintaa ("damage control"). Epätäydellisyys on selkeästi pakosti mukana tieteenteossa, ja naturalismi on olemassa juuri sitä varten että hallitsemme tilannetta. Ja tässä yllättäen auttaa täsmälleen sama tilanne joka on havaittu jo yllä.

Kysymys siitä onko meillä warrantia ei ole oikeastaan enää ollenkaan relevantti kysymys JOS uskomme tuottamaamme tieteeseen. "Plantinga believes that if our cognitive faculties are unreliable, we should not trust them, or any belief that they generate. He seems to imply that if we accept a secular account of evolution, we should doubt all of our beliefs equally and absolutely. Such cartoonish skepticism arises only as a byproduct of forcing ourselves to think in artificially rigid black and white categories, while ignoring our best current naturalistic models of the biological and social evolution of cognition. Simple answers to the question “are our cognitive faculties reliable?” can only be maintained by sweeping data under the rug."
Naturalistinen filosofia ei suinkaan ole sitä, että uskoisimme että aistimme ovat erehtymättömät. Vaan siihen että joskus huomaamme ristiriidan. "Naturalists find the methods of science so valuable not because they are ‘reliable’-a casual stroll through the history of science shows that the vast bulk of theories turn out to be inadequate or flatly mistaken-the value of scientific methods lies in the ways we can use them to enhance our learning environment and get more specific feedback from nature."

Kurinpalautus vai palautus kuriin?

Ylläoleva ajattelu on tärkeää kun muistetaan että warrant -ajatteluun nojaavat luottavat tyypillisesti siihen miltä asiat näyttävät ; Tämä on oikeastaan juuri se mitä warrant väittää. Että voimme luottaa havaintoihimme ja vaikutelmiimme. Tämän vuoksi esimerkiksi warrant -fani Puolimatkan tapa rakentaa keskustelua maailmankuvien välille perustuu siihen mikä ihmisajattelulle on helppoa. Kuitenkin tätä ajatellessa ei ole vaikeaa muistaa, että uskonnollinen ajattelu on "helppoa" kun taas logiikka ja tiede ovat "vaikeita". Taustalla on esimerkiksi tuoreessa "Tieteen Kuvalehti (14/2012)" s. 15 ollut "lyhäri" joka selittää että "Analyyttisesti ajattelevat ihmiset ovat harvemmin uskonnollisia kuin ne jotka luottavat ensisijaisesti vaistoonsa, toteaa Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa tehty tutkimus. Uskonnolliset henkilöt myös luottivat pulmatilanteissa intuitioon, kun taas analyyttisesti ajattelevat hakivat useimmiten ratkaisua järjellä." Ja helpossa ajattelussa tietysti kasautuvat myös Childersin korostamat tavalliset ajattelun heikkoudet joita psykologia on esiintuonut valtavan määrän. Ja tämä tarkoittaa sitä että intuitiohin ja ajattelun ristiriitaisuuksiin ja virheisiin vetoamisen kautta saadaan toki käännytettyä ihmisiä melko helposti uskovaisiksi. Mutta että tämä on manipulointia eikä suinkaan sitä että Jumalan antamaa älyä ja havaintoa ja tämän timanttia, tieteellistä ajattelua, käytettäisiin parhaalla mahdollisella tavalla.

Tämä liittyy lujasti siihen mitä aikaisemmin kirjoitin Spinozan ajattelun ja illuusioiden yhteyteen. Hän korosti että tiedeajattelu oli ihmisille varsin epätyypillistä. Samassa yhteydessä selitin että illuusiot ovat jännittäviä koska ne osoittavat että havaintomme ovat ristiriidassa sen kanssa mitä kohteesta tiedämme. Ja että lopputuloksena emme ehkä tiedä mikä on oikein, mutta saamme ainakin varmistusta siitä missä asiat eivät ole koherentisti. ; Emme tiedä mikä on väärin. Mutta tiedämme että jokin on. ; Näin ollen Plantinga ei voi suojata warrantia ikäviltä psykologisilta havainnoilta. Sillä voit iskeä tulosten luotettavuuteen ja hylätä ne aistien epäluotettavuuteen vedoten. Mutta tällöin perusoletuksissa on kuitenkin salakuljetettu skeptismi joka tuhoaa warrantin.

Tästä taas päädytään siihen että Popperin oleellinen oivallus tieteenfilosofiassa on jotain jota ei voida hylätä. Tieteenfilosofiassa tätä ennen vallalla oli positivismi, joka oli juuri tiedeoptimistista ja skientististä. Se kannatti warrantia. Popper huomasi, että verifiointi ja metafysiikattomuus on mahdotonta. Mutta että kuitenkin voisimme falsifioinnin kautta huomata, että joskus asiat ovat väärin. Tässä tärkein huomio ei ole se, että fiksoituu falsifiointiperiaatteeseen. Vaan tekee juuri kuten Childers. Eli korostaa sitä että testeillä voidaan kuitenkin koetella. Popperin ajatus korroboraatiosta onkin siksi oleellinen ; Hänhän korosti että teoriaa ei koskaan teknisesti todisteta warrant -mallisesti täysin varmaksi. Vaan että joskus ne voivat kumoutua. Ja jos ne selviävät itseensä kohdistuvista testeistä joissa ristiriita voisi muodostua, on sitä sentään koeteltu. Eli se ei ole enää "puhdasta mielivaltaisa uskoa" vaan "koeteltua edes vähän hyvää uskoa". Näin ollen toiset asiat ovat jälleen perustellumpia kuin toiset. Absoluutista (warrant, positivismi) vain oli luovuttava. : Warrant -ajattelu onkin käytännössä positivismia jossa tieteenfilosofisia ongelmia peitetään Jumalareferaateilla ja jossa tiede korvataan useemmin enemmänkin intuitiolla vaikka se kuitenkin vahvasti kehuu tiedettä ja kammoksuu ajatusta että asioita ei voitaisi selvittää tieteellisesti. Ja joka tämän kikkailun vuoksi kiistää tämän vuoksi olevansa skientismiä tai positivismia. "Valitettavasti aistiskientismi +1 aistilla on silti aistiskientismiä". Loogisen positivismin ongelmat eivät ratkea aistejen määrää lisäämällä (tai muuten sen kanssa ei olisi vaikeuksia).

On siis vain tajuttava että on mahdollista olla tilassa, jossa aistimme antaisivat ja järkemme antavat vääriä tulkintoja ovat hyvinkin mahdollisia. Mutta tosiasiassa sellaiset sekaannuksen lajit joissa häiriö olisi niin kaikenkattava ja tietynlainen että se peittäisi mahdollisuutemme törmätä ristiriitaan. ; Näin ollen aistien jonkin asteinen epäluotettavuus ei tarkoita samaa kuin että mihin tahansa voisi uskoa tai että mihinkään ei voisi uskoa. ; Itse asiassa kun korroboraatiopuoli huomataan, ei ole vaikeaa huomata että Plantinga ei suinkaan osoita että naturalismi olisi itsensäkumoavaa. Vaan että Plantinga kumoaa naturalismiolkiukon, jossa naturalismin sekaan on laitettu teologisia konsepteja joita naturalistit itse eivät kannata (tai teknisesti ole kannattaneet loogisen positivismin katoamisen jälkeen.)

Kokonaisuus onkin siksi se, että sitoessaan teologiansa Warrantiin Plantinga ei onnistu kritisoimaan naturalismia vaan onnistuu huitomaan oman premissivaatimuksensa luomaa olkiukkoa. Samalla kun hän ei tuhoa vihollisleirinsä uskottavuutta hän kuitenkin tekee oman maalin. Warrant kun aikaansaa vakavan psykologian tulosten synnyttämän ongelman teologiselle ajattelulle ; eräänlainen pahan ongelman pikkuserkku pulpahtaa ja meidän on mietittävä miksi hyvä ja kaikkivoiva Jumala valehtelee meille.

Korroboraationäkökulman ja tieteen virhekontrolliluonteen tajuamisen jälkeen voidaankin vastata otsikkoon. Voimme sanoa että (joss Jumala on olemassa) että Jumala todellakin ilmiselvästi valehtelee meidän apinanaivoillemme. Mutta hän kuitenkin tekee tätä vähemmän kuin teologit. Kannattaa siis ennemmin luottaa Jumalaan kuin teologiin. Tämän johtopäätöksen kanssa kykenen elämään. (Koska olen elänyt jo, eli tämä on korroboraatiotestin läpi käynyt olettamus.)

---

Kirjoittaja ei usko että warrantin puute kumoaisi Jumalan. Se kumoaa vain rehellisen warrantin antavan Jumalan. Tosiasiassa hän muistuttaa että Jumalia ei kosketa samat rajoitteet kuin vaikkapa evoluutiota. Ja niin ollen on teoriassa mahdollista kehitellä vaikka mitä Jumaluuksia. Joten on periaatteessa mahdollista että Jumala joka antaisi warrantin olisi itse asiassa hyvin tietynlainen ja Plantingan omien kompleksisuuslaskukaavankäyttötapojen vuoksi epätodennäköinen Jumala.