Rumia puhuvat tohtorit

Iltalehti nosti esiin tapauksen jossa Alf Rehn oli kutsunut hallituksen talouspolitiikan tekijöitä "saatanan tunareiksi". Häntä on moitittu koska "a) sanon liian poliittisesti, b) sanon liian rumasti, c) sanon liian paljon, ja d) sanon väärin ihan muuten vaan" Rehnistä professorien tulisi kommentoida, ja tässä vedetään esiin yliopiston autonomisuuteen ja vastaaviin liittyviä teemoja. Rehn tiivistää näitä heittämällä että "Joten jos ette pidä siitä mitä sanon, tai tavasta jolla sitä sanon, voin professorin arvoon nojaten todeta: Haistakaa paska, ja tietäkää sitä paskaa haistaessanne, että tämä on sitä että edustan professorin tittelin aidointa ja syvintä olemusta. Meidän työtehtävämme on olla hankalia, ja vittumaisia, ja olla piittaamatta ihan kaikista jotka haluavat rajata tapaamme olla ja sanoa."

Toisaalta katolinen Edward Feser on sanonut, että Christina van Dyken tulisi erota akateemisesta virastaan siksi että hän oli kovasanaisesti haukkunut Swinburnea. Swinburne oli ajanut kristillistä perinteistä seksuaalimoraalia. Ja tähän liittyen van Dyke oli sanonut omalla facebooksivullaan, että "Fuck those assholes. Seriously." Häntä oli vaadittu pyytämään anteeksi. Pääargumenttina oli se, että facebook on julkinen tila ja tätä kautta hän olisi vastuussa samalla tavalla kuin jos olisi sanonut sen päin naamaa jossain akateemisemmassa yhteydessä. Ja tämän seurauksena van Dyke reagoi seuraavalla tavalla "I really wish now I hadn’t said that!! I PROFOUNDLY regret not using much harsher language and saying what I really think of anyone who uses their religion to promote homophobia, you know that sickness that has led people for thousands of years to kill my fellow human beings for their sexual preferences. Like you know, pink triangles and the Holocaust. I am really, truly, embarrassed by the fact that my mild comment “F*ck those assholes” is being spread. This wildly understates my actual sentiments towards homophobic religious proponents of evil like Richard Swinburne, who use their status as professional philosophers to oppress others with less power. I am SO SORRY for using such mild language."

Haukkuminen on siitä mielenkiintoinen, että sitä ei mielikuvissa liitetä lainkaan akateemisten ihmisten keskusteluun. Tässä menevät osittain sekaisin;
1: Se, että ihmisten täytyisi olla jotenkin kaikenkattavasti jotain. Eli esimerkiksi professorius tarkoittaisi kaikenkattavaa ja myös arjessa näkyvää älykkyyttä. Viisaus yhdessä asiassa ei tarkoita ylivuotavaa sivistystä kaikessa.
2: Toisaalta tässä sekoittuu tyyli ja äly. Eli kun kiroilua pidetään huonotapaisena ja barbaarisena niin sitten se tarkoittaisi jotain sen tyylistä että sanotun sisällössä ei voisi olla mitään. Eli kiroileva ihminen olisi myös väärässä, riippumatta siitä olisiko hänellä - joko kiroilun yhteydessä tai jossain muualla - aiheesta ihan kunnon argumentteja.

Tosin hyvätapaisuus kuuluu jossain määrin akateemiseen työntekoon sillä tiedeyhteisö on "työyhteisö". Ja siinä mielessä on esimerkiksi muotoiltava kritiikkiä hieman eri tavalla. (Tosin facebook tuskin edustaa tätä yhteistyöntekoa. Se ei esimerkiksi ole vertaisarvioitu lehti.)

Joka tapauksessa potkujen vaatiminen tämänlaisesta on ylilyönti. Joka vihjannee että takana on jotain enemmän. Jotain sellaista joka ei tosiasiassa ole sitä että suututaan loukkauksesta vaan siitä että kun jostakusta ei pidetä ideologiansa vuoksi niin tätä kyylätään ja vahditaan ja kun tämä tekee yhdenkin virheen niin tämä nostetaan sitten esiin. Sensuuria olisi ikävää vaatia kiroillen. Mutta tällä keinoin se onnistuu kyllä.

Naturalismi -sanan käytöstä politisoituneessa populaaritiedekeskustelussa

Nykyään on varmasti kuolleen hevosen hakkaamista puhua Intelligent Designistä. Tästä hyvän esimerkin saa vierailemalla "Uncommon Descent" -blogissa. Tuo legendaarinen Intelligent Design -tieteen pää-äänenkantaja ei puhu siitä miten CSI -informaatiota lasketaan bakteerien siimamoottoreista ja selitä että kyse ei ole ideologiasta tai uskonnosta vaan tieteestä koska ei voida tietää mitä Suunnittelija haluaa. Sen sijaan siellä puhutaan esimerkiksi siitä miten demoralisoitunut länsimaa katsoo vääriä asioita, ei pelkää islamISMia vaan vaatii aselakien kiristämistä. Selvästi tämä on hyvin poliittista ja kaukana tieteenteosta. Riippumatta siitä pitääkö näitä kannanottoja älyllisinä ja perusteltuina vai ei.

Tilanne ei tietenkään yllätä. Onhan Suomessakin käynyt niin että ensin monet YEC -aktiivit olivat muutaman vuoden trendikkäästi ID -kannattajia. He jauhavat nykyään apologeettisella otteella uskonnosta tai ovat vaienneet. Jotkut ID -buumin mukana nousseet, kuten Tapio Puolimatka, on hypännyt arvokeskusteluun puhumaan homoseksuaaleista ja yhteiskunnan tuhoutumisesta. Bakteerin siimamoottorin CSI -informaatiomäärien laskeminen ei ole selvästi kovin nouseva tutkimusohjelma. Muutos on ymmärrettävissä kun mietitään yleistä pseudotieteiden muuttumista, eli asia johon kommentoin tuoreesti. Muutos on hyvä demonstraatio siitä miten pseudotieteellistä ajattelua harrastavat piirit ovat ensin denialistisoituneet ja sitten siirtyneet avoimesti poliittisiin ja ideologisiin aiheisiin. Tämä on minun silmissäni rehellisyyttä. On melkolailla selvää että ID:ssä oli alkujaan kysymys arvoista ja kulttuurisodassa pärjäämisestä, ideologiasta, poliittisesta kannanotoista ja uskonnosta. Nyt tätä ei vain peitellä.

Eikä minulla siksi tavallaan ole juuri mitään tätä toimintaa vastaan. Ei, vaikka korkean tason poliittiset vaikuttajat ovatkin yhä ajamassa kreationistista politiikkaa vaikka kreationismitieteen teko onkin vähäistä. Tämä demonstroi sitä miten poliittinen valta ei tarkoita samaa kuin intellektuellin työn tekeminen asian puolesta. Ja miten minua uskontoaiheen touhuissa harmittaa enemmän epärehellisyys ja kaksinaamaisuus kuin suora ja rehellinen idioottinen pahuus. (Vaikka en sen jälkimmäisenkään suuri fani olekaan.)

Tartun silti heidän klassiseen "naturalismi" -sanan käyttämiseensä.

Naturalismi on klassisesti tavattu jakaa ontologiseen naturalismiin jonka mukaan maailmassa on vain naturalistisia asioita. Ja metodologiseen naturalismiin jonka mukaan vain naturalistisista asioista voidaan saada tieteellistä tietoa. Molemmissa on sellainen sävy että naturalistiset asiat eivät ole tietoa, ja tätä voidaan pitää aika pätevästi naturalismin perusytimenä.

Lukuunottamatta tietysti Quinen tapaisia naturalistisa ajattelijoita joiden mukaan "For my part I do, qua lay physicist, believe in physical objects and not in Homer’s gods; and I consider it a scientific error to believe otherwise. But in point of epistemological footing, the physical objects and the gods differ only in degree and not in kind. Both sorts of entities enter our conceptions only as cultural posits. The myth of physical objects is epistemologically superior to most in that it has proved more efficacious than other myths as a device for working a manageable structure into the flux of experience." Quinen käsiteverkko kun on määritelty ja rakennettu sillä tavalla, että se hyväksyy minkä tahansa asian. Jumalaakaan ei ole a priori torjuttu tieteellisen tutkimuksen ulkopuolelle. Ja näin ollen kun puhutaan järkevyydestä ja peruteltavuudesta ei ole mitään erillistä tiedettä ja -eitieteellisen tietämisen verkkoa. Naturalismi on tässä induktiivinen tulos siitä että toiset konseptit ovat toimineet paremmin ja tätä kautta siinä itsessään on empiiristä tietoa. Jumala on siis lähinnä huonoa tietoa. Ja käytännössä tiede on a posteriori -tietojemme vuoksi naturalistista.

Osa kuitenkin kannattaa naturalismi -termin muuttamista ja jopa hylkäämistä.

Asiaa voidaan lähestyä ei-ID -kulmasta. Sillä sitä kautta asiaan saadaan enemmän sisältöä ja järkeä. (Jostain syystä ID ei ollut hyvä keksimään argumentteja asiansa puolesta. Se on tavallaan häkellyttävää. He olivat selvästi innokkaita, mutta into keskittyi enemmän politiikkaan ja arvokeskusteluun kuin siihen että he olisivat kehittäneet parhaan mahdollisen casen asialleen. Mikä kertoo heidän järjestään tai motivaatiostaan tehdä tiedettä.) Denis Alexander on kirjoittanut "Creation or Evolution: Do we have to choose" -kirjaan asiaa siitä miksi hänestä pitäisi hylätä koko metodologisen naturalismin käsite.

Alexanderin mukaan naturalismi -sanassa on takana väärä dikotomia. Kristitty voi nähdä luomistyön prosessina. Ei jonain jossa eliminoidaan luonnolliset prosessit ja jäljelle jäävät prosessit ovat yliluonnollisia prosesseja, kuten Jumalan aktioita. "There are not, and cannot be, any Divine interpositions in nature, for God cannot interfere with Himself. His creative activity is present everywhere. There is no division of labour between God and nature, or God and law...For the Christian theologian the facts of nature are the acts of God." Ja tämän vuoksi aito naturalisti olisi pakotetusti ateisti.

Hän esittää että naturalismi -sanaa käytetään melko leimallisesti ja se näkyy vain evoluutioaiheissa eikä vastaavissa tilanteissa kun katsotaan vaikkapa lääkäreitä. "We don't call Christian accountants 'naturalistic' because of the absence of theological terminology as they check the company accounts, any more than we expect our doctor to use theological language when she tells us that we've got the flu, or the mechanic to refer to Biblical texts when servicing our car. The absence of specific references to God does not render our lives suddenly 'naturalistic'. Quite the opposite: Christians walking with God in the power of the Spirit will be only too aware of God's presence and leading permeating every aspect of their daily lives. Naturalism is the philosophy that there is no God in the first place, so only an atheists can provide truly naturalistic explanations for anything. For the same reason I would not myself use the term 'methodological naturalism' to refer to what scientists do in their research, irrespective of their own personal beliefs." ..." I would therefore suggest simply dropping the term 'methodological naturalism'"

Argumentaatio on sisäisesti ehyt. Ja sen takana on moniakin ajatuksia joista pidän.
* En ole pitänyt länsimaiden läpitunkemasta dualismista. Koen sen takana olevat Descartesin ajatukset asenteellisina ja lähinnä oletettuina. Niiden ottaminen vaihtoehdottomasti on yksinkertaisesti epä-älyllistä.
* Toisaalta Alexanderin argumentti on fiksu siinä mielessä että se muistuttaa siitä että tosiasiassa sekularismi ei ole määritelmällisesti samaa kuin ateismi. Koska sekularismissa on kysymys valtion vallankäytön ja uskonnollisen näkyvyyden suhteesta. Modernina aikana kuulee liikaakin rinnastuksia joiden mukaan sekularismi tarkoittaa ateismia tai uskonnottomuutta. Esimerkiksi itse olen uskonnoton antisekularisti. (Mielestäni uskonnosta saa julistaa, kohkata, innota ja vaahdota sekä uskontoa saa pilkata, väheksyä ja tallata.) Jopa sivistyneet kirkon "sofistikoituneet kristityt" voivat ajaa sellaista kannanottoa että sekularismi on ateismia ja uskonnollisten vallankäytön symbolit julkisessa tilassa ovat jotain jonka poistaminen tarkoittaa kristillisyyden purkautumista.

Näen kuitenkin että Alexander on hitusen heikoilla hapilla. Sillä syy miksi lääkäreitä ei kutsuta naturalisteiksi johtuu lähinnä siitä että ideologiset lobbauskoneet eivät ole päättäneet että tämä on tärkeää. Päin vastoin. Tarvitsemme metodologisen naturalismin tapaisia konsepteja sen vuoksi että jos lääketieteelle kävisi kuten evoluutioteorialle, niin ilman sitä syntyy tilanne jossa selitettäisiin että jos lääkäri suostuu puhumaan vain hormoneista ja antibiooteista mutta ei käsilläparantamisesta niin hän on "naturalisti". Tässä tilanteessa on fiksua olla jokin erotteleva käsite joka erottelee ateisti-naturalistit ja metodologiset naturalistit toisistaan. On tärkeää korostaa että on mahdollista olla lääkäri joka ei käytä käsilläparannusta vakiokeinona ihan sen vuoksi että se ei ole osoittautunut tehokkaaksi hoidoksi.

Ja juuri tämän vuoksi tarvitsemme sellaisia käsitteitä kuin metodologinen naturalismi. Se on filosofisesti tärkeä jaottelu jolla on arkielämässä tärkeitä sovelluskohteita. Se on sellainen joka on samalla intellektuellilla tasolla mielenkiintoinen pienempiin kategorioihin jako joka takaa sen että analyysiä voidaan tehdä tarkemmin. Ja toisaalta se on jotain jolla voidaan puuttua tiederahoitukseen tai siihen miten poliittiset suuntaukset haluavat omia näkemyksiään valtaan ja käytänteiksi esimerkiksi sairaaloihin tai koululuokkiin.

Nil sapientiae odiosius acumine nimio

Seuraan "Areiopagia". Se on kiinnostava paikka. Toki sen näkökulma on selvästi uskonnon puolesta millä tavalla tahansa joka vaikuttaa älylliseltä. Ja tätä kautta joskus sinne ilmestyy tekstejä jotka ovat heikompia kuin toiset. Tällä kertaa viittaan tekstiin joka on hyvän ja huonon tuolla puolen. Se on omituinen. Teksti on otsikoitu "tieteen taantumus". Sen kirjoittaja William Wilson on insinööri. Ei tieteenfilosofi eikä teologi. Ja tämä kyllä näkyy.

Tekstin ongelman voisi tiivistää "Nil sapientae odiosius acumine nimio" (Mikään ei ole viisaudelle yhtä vihamielistä kuin liiallinen oveluus.) Se on paikoitellen erinomaisen älykäs ja hyvin rakennettu. Mutta sen sisällä olevat argumentit eivät kanna siihen viestiin ja asenteeseen mitä sillä yritetään ajaa. Tekstin jännitteet voi tunnistaa ja purkaa kun huomaa että pitää keskittää huomio siihen mitä milloinkin tarkoitetaan kun puhutaan tieteen taantumuksesta. Joskus taantumus on skientismiä jossa (1) maallikko tai joku luottaa tieteelliseen metodiin liian vahvasti, toisinaan (2) sitä mitä tiedeyhteisä tekee ja lisäksi (3) se on tieteen periaatteet ja metodit ja niiden luotettavuus tiedonhankintamenetelmänä. Teksti yrittää tehdä asennemuutosta nsimmäiseen, se moittii ja argumentoi toista kohtaa vastaan ja periaatteessa sympatiseeraa kolmatta. Eikä tiedosta että ensimmäisen luottamuksen takana on enemmän mielikuva siitä että kolmas on luotettavaa. (Kokonaisuudessa tieteeltä selvästi odotetaan luottamusta ja jotain joka tuo vahvasti mieleen juuri kirjoittamani tekstit positivismin, arkijärjen ja kristinuskon omituisista suhteista.)


Tekstissä on toki vahva ydin josta olen hyvinkin samaa mieltä.

Lähden positiivisen kautta. Wilsonin pääteesi ilmenee hyvin ensimmäisessä rivissä. "Tieteen ongelma on, että suuri osa siitä ei yksinkertaisesti ole tiedettä." Ja tässä kohden hän kuvaa tiedeyhteisöä jonain joka ei noudata tieteen ihanteita. Tämä teema on hyvä asia mietittäväksi.

Wilson aloittaa tekstin vahvasti. Hän viittaa Open Science Collaboration -projektiin, jossa yritettiin toistaa psykologiassa olleita kokeita. Kirjoitin siitä itse viime vuonna, kun kirjoitin psykologian toistettavuuskriisistä ; Suuri osa julkaistuista tutkimuksista on sellaisia, että niitä ei saada toistettua muualla. (Itse näen että rahoja ja aikaa tai kiinnostusta tutkia "samaa" ei ole. Ihmisiä kiinnostavat uudet paradigmat, jotka ovat ristiriidassa entisten löydösten kanssa. Jo tehdyn uudelleentutkimus saa helposti "nollatutkimuksen" leiman.) Sama on sitten havaittu muuallakin. "Lääketeollisuudessa on ääneenlausumaton sääntö, jonka mukaan puolet kaikesta akateemisesta biolääketieteen tutkimuksesta osoittautuu lopulta vääräksi, ja vuonna 2011 ryhmä Bayer-lääketehtaan tutkijoita päätti tutkia säännön todenperäisyyttä. He tarkastelivat 67 tuoretta lääkekehitysprojektia, jotka perustuivat esikliiniseen syöpäbiologian tutkimukseen. Ryhmä ei kyennyt toistamaan julkaistuja tuloksia yli 75 prosentissa tapauksista."

Wilson kertoo nokkelasti siitä miten tämä voi johtua "tapettivaikutuksesta" eli siitä että alkuperäinen tutkimus on ollut oikein mutta uudessa tutkimusjärjestelmässä on ollut jokin muuttuja eri tavalla. (Josta vitsaillaan että vaikutus voi johtua vaikka tutkimushuoneen tapetista. Wilson selvästi haluaa osoittaa tällä sanavalinnalla että hän ei halua nojata tähän vaihtoehtoon.) Toinen on sitten se missä hän pitkästi tarinallistaa John Ioannidisin tilastomatemaattista oivallusta. "Kuvitellaan, että niityllä on satayksi kiveä. Yhdessä niistä on sisällä timantti, joten on onni, että sinulla on 99 prosentin tarkkuudella toimiva timantinetsintälaite." ... "Millä todennäköisyydellä tuon kiven sisällä on timantti?" ... "Vain yksi niityn sadastayhdestä kivestä todella on timantti. Kojeellamme on kyllä hyvin suuri todennäköisyys ilmoittaa oikein, että se on timantti. Mutta timantittomia kiviä on paljon enemmän, ja vaikka kojeella onkin vain prosentin mahdollisuus väittää jotain niistä virheellisesti timantiksi, niitä on sentään sata. Jos siis heiluttelisimme tunnistinta jokaisen niityn kiven yläpuolella, se antaisi keskimäärin kaksi hälytystä – yhden oikeasta timantista ja yhden tavallisesta kivestä, joka laukaisi väärän lukeman. Jos tiedetään ainoastaan, että hälytys on saatu, nämä kaksi mahdollisuutta ovat suunnilleen yhtä todennäköisiä. Mahdollisuus todella löytää timantti kiven sisältä on siis noin 50 prosenttia."

Tästä sitten tehdään suora selvitys luottamusväliin. "Ensiksikin monilla tieteenaloilla pidetään käytännössä hyväksyttävänä, jos väärien positiivisten määrä jää yhteen kahdestakymmenestä. Naiivisti ajatellen tilanne kuulostaa lupaavalta: selvästikin vain viisi prosenttia tieteellisistä tutkimuksista julkaisee väärän positiivisen tuloksen. Ajatusvirhe on kuitenkin täsmälleen sama kuin kuviteltaessa, että pelkkä etsintälaitteen älähdys antaa timantin löytymiselle 99-prosenttisen varmuuden. Todellisuudessa käytäntö merkitsee, että hyväksymme viiden prosentin mahdollisuuden sille, että jotain lukemattomista tutkijoiden harkitsemista vääristä oletuksista pidetään virheellisesti totena. Tällaisella päätöksellä on huomattavan haitallinen vaikutus oikeiden tutkimusten suhteelliseen osuuteen."

En pidä siitä miten "tapettivaikutus" ohitetaan vaihtoehtona retorisesti. Mutta on kuitenkin hyvä syy uskoa että tutkimuksissa on julkaisuharha. Ensinnäkin kyyninen suhtautumiseni P -arvoon voidaan kaivaa esiin blogini syövereistä. Ja lisäksi jos jotain ilmiötä ei havaita, siitä ei tehdä tutkimusta. Lisäksi ihmisten, myös tiedemiesten, ajatteluun tulee oikoteitä. Ja niissä on hyvä huomata että jotkin tilastotieteelliset virheet ovat odotettavissa ja jopa yleisiä. Tilastotieteen monet asiat eivät sovi mielikuviimme. (Kts. vaikka profilointi ; Olemassaoleva korrelaatio islamin ja terrorismin välillä ei ole hyödyllinen koska terroristeja on vähän ja ei-muslimeita on paljon. Syy on oleellisesti sama kuin Ioannidisilla.) Voinkin tässä mielessä hyväksyä täysin argumentin siitä miksi nykyjärjestelmssä eri tutkimusryhmien käyttö itse asiassa todennäköisesti pahentaa tätä ongelmaa "Kuvitellaan, että kolme tutkimusryhmää tutkii jotakin ilmiötä. Kun koko aineisto on analysoitu, yksi ryhmä julistaa löytäneensä yhteyden, mutta kaksi muuta ryhmää ei ole havainnut mitään mainitsemisen arvoista. Jos oletetaan kaikkien kokeiden oma tilastollinen todistusvoima suureksi, tuo yksinäinen positiivinen löydös on lähes varmasti näennäinen. Mutta mitä tapahtuu, kun tulee aika julkaista löydökset? Negatiiviseen tulokseen päätyneet ryhmät eivät ehkä edes vaivaudu kirjoittamaan olemattomasta löydöksestään. Tieteellisiä palkintoja, tutkimusapurahoja tai vakituisia virkoja ei viime kädessä jaeta niille, jotka vain raportoivat, ettei kuviteltu yhteys luultavasti ole todellinen. Vaikka raportit kirjoitettaisiinkin, niitä ei luultavasti hyväksyttäisi julkaisuun."

Toisin sanoen useiden tutkimusryhmien käyttö ei varmistakaan että havaittu korrelaatio on tosi. Sillä toistettavuus vaatii sitä että negatiiviset havainnotkin tiedotettaisiin. Tätä ei kuitenkaan tehdä. Näin ollen prosessi jopa lisää todennäköisyyttä "väärille positiivisille". Jos useista tutkimusryhmistä yksi saa väärän positiivisen, se julkaistaan. Ja mitä useampi tutkimusryhmä tekee tutkimusta sitä todennäköisemmin edes yksi niistä saa em. väärän positiivisen. Voinkin alleviivata Wilsonin sanoman ; "satunnainen kontaminaatio, tahallinen petkutus ja tiedostamattomat ennakkoasenteet vaikuttavat tuloksiin herkästi, kuten aiemmin käsiteltyihin lääke- ja yhteiskuntatieteisiinkin."

Sitten siihen mistä en pidä.

Wilsonin tekstissä on pohjasävy. Siinä käsitellään skientismiä. Joka on välistä sitä että maallikot luottavat tieteeseen. Välistä se on sitä mitä tiede on oikein tehtynä prosessina. Ja kolmas näkökulma on se että tiede on sitä mitä tiedeyhteisö tekee.

Wilsonilta tulee lausuntoja. "...tiedettä ylistetään miltei kaikkien kysymystemme ratkaisijana. Luotamme yhä enemmän yhä huonompaan tieteeseen ja tämä on suuri ongelma" ... "Jos tiede ei ollut valmistautunut urakeskeiseen väenpaljouteen, se oli vielä huonommin valmistautunut Tieteen Kultin kukoistukseen. Kultti liittyy ilmiöön, jota kutsutaan ”tiedeuskoksi”. Näillä molemmilla on taipumus kohdella tieteellistä tietomäärää pyhänä kirjana tai uskonnottomana ilmoituksena, joka tarjoaa yksinkertaisia ja lopullisia ratkaisuja syviin kysymyksiin." ... "Parhaimmillaan tiede on inhimillinen hanke, jolla on yli-inhimillinen päämäärä: havaita luonnon järjestyksessä säännönmukaisuuksia ja huomata näiden säännönmukaisuuksien seuraukset. Olemme nähneet esimerkin toisensa jälkeen siitä, kuinka hankkeen inhimillinen osatekijä vahingoittaa ja vaurioittaa sen edistystä epäpätevyyden, petkutuksen, itsekkyyden tai ennakkoluulojen kautta." ... "Kun kulttuurin virtaukset yrittävät esittää tieteen jonkinlaisena uskonnottomana pappisvaltana, tieteilijät tuppaavat unohtamaan, että heidät on veistetty samasta kierosyisestä puusta kuin muukin ihmiskunta ja he vaarantavat väkisinkin tekemänsä työn."

Nämä ovat se syy miksi teksti on julkaistu Areiopagissa. Kysymys ei ole tieteenfilosofiasta tai tiedeyhteisön korjaamisesta. Kysymys on arvovaltakamppailusta. Wilson moittii tiedeyhteisöä koska hän näkee että ihmiset tekevät väärin kun luottavat liikaa tieteeseen ihanteena. Tiedeusko eli skientismi on hänestä ongelmallista, koska tiedettä tekevät ihmiset ja tiedeyhteisö ei ole luottamuksen arvoinen.

Argumentaatio on varmasti tuttua uskonnon puolelta. Ja siellä Wilson torjuisi samanlaisen ajatusprosessin suoralta kädeltä. Areiopagikin pitäisi tämänlaista varmasti liikaa yliyksinkertaistavana ja epä-älyllisenä. Sillä uskonnossakin on uskovaisia jotka luottavat hyvin vahvasti siihen että jokin Pyhä kirja tarjoaa heille yli-inhimillistä viisautta. Lisäksi on olemassa kristittyjen yhteisö ja papit. Ja kuulemani mukaan se, että uskonnon johtajat tekevät pahuuksia on jotain jonka perusteella ei voi tuomita uskontoa. Sillä papit eivät noudata uskontoaan kun tekevät pahuuksiaan. Tämänlaista ajattelua ei hyväksytä.

Itse asiassa uskovaisilla on ollut parin viimeisen vuoden aikana jonkinlainen muoti toistaa Peter van Inwagenin ajatuksia. He korostavat että skientistit ja ateistit kiinnittävät tarpeettoman paljon huomiota siihen kärsimykseen, mikä on seurausta kristillisten yhteiskuntien epäoikeudenmukaisuuksista. (Ristiretket, inkvisitio, noitavainot ja Tapio Puolimatkan persoona.) Tausta-ajatuksena on, että parempi aikakausi koittaa, kun kristinuskoa vähennetään ja otetaan tilalle jotain muuta. Inwagen taas korostaae ttä tasapuolinen tarkastelu edellyttää kuitenkin sitä, että kiistan molempia osapuolia arvioidaan samoilla kriteereillä. Ei ole perusteltua verrata maallistuneen ajattelun ihanteita kristillisten kulttuurien reaalitodellisuuteen. Molempien yhteiskuntien reaalitodellisuutta pitäisi verrata keskenään. Ei pidä verrata toisen ideaaleja toisen raakaan arkitodellisuuteen.

Ja juuri tämän aionkin tehdä. Kun lukee Wilsonin lausuntoa, hän tietenkin kirjoittaa tätä sillä asenteella että olisi parempaa jos maallikot luopuisivat tiedeuskosta ja ymmärtäisivät että hyvä tiede on ylilunnollinen projekti johon tarvitaan myös Jumalista asennetta. Tämä on myös tekstin heikkous. Hän haluaa selvästi vastustaa ns. skientismiä. Mutta jos hänen tekstinsä selvästi näyttää että nykyinen tiedeyhteisö ei monin paikoin tee tiedettä sanan täydessä mielessä, niin hän ei demonstroi mitenkään että tästä seuraisi se että skientismi olisi väärässä tai kriisissä. Hän olettaa että ongelma olisi se, että maallikot ja muut luottavat liikaa tiedekulttiin. Mutta kenties ongelma onkin siinä että he eivät harjoita riittävän suurella pieteetillä tiedettä ja sen metodeja. ; Se mikä kritisoidaan metodilla ja jonka kautta voidaan suoraan saara myös keinot siihen miten virheet voidaan korjata metodilla, niin sen sijaan että yritetään korjata tiedettä haetaan oikeutusta maailmankuvalliselle muutokselle.

Ja että vaikka tiede onkin hyvä projekti jota teemme Jumalan meille antamilla järjillämme niin skientisti mokaa tämän projektin jos nojaa liikaa inhimillisyyteen ja inhimillisiin tekijöihin. Ei ole tavatonta puolustaa uskontoa haukkumalla skientismiä skientismin ongelmista. Aivan kuten ateismin kohdalla on yleistä oikeuttaa ateismi vain haukkumalla kristittyjä. Usein vastapuoli tajuaa että tämä on liian pitkälle viety päätelmä. Mutta toisaalta tämä vastpuoli ei hyväksy sitä että moittimisprosessi on kuitenkin ns. "hyvä alku".

Kun mietitään uskontoa, sielläkin on omat Sokal -kriisinsä. (Wilson viittaa Sokal -tyylisiin kriiseihin tekstissään.) Argumenttivirheitä pursuilevia asioita saadaan julkaistua vain siksi että niissä on pohjasävy joka tuntuu uskovaisilta kivalta. Uusateistien tai skientistien moittiminen on näiden Sokal -livautusten osa sofistikoituneiden teologien julkaisuihin pääsemistä. Ja kenties jopa niin että Wilsonin oma teksti on julkaistu Areiopagilla jokseenkin samoista syistä. Uskontoa ja teologiaa tehdään inhimillisin voimin. Ja skientismiä moititaan usein aivan yhtä asenteellisesti. Uskonnolle vaaditaan luottamusta heppoisimmin ehdoin kun taas "tiedekulttilaisiin" kohdistetaan vaatimuksia ja epäluuloja.

Jostain syystä Areiopagi ei ole kertonut yhdessäkään tekstissään siitä miten Ioannidisin argumentti on hankala nimenomaan uskonnolle. Jos kristillinen usko ja viisaus on jotain niin sitä että siinä luotetaan muutamaan silminnäkijään. Silminnäkijään joilla on ollut motiiveja nähdä asioita joillain tavoilla. Jeesuksen ylösnousemus nojaa silminnäkijäkertomuksille. Joissa tärkein perusta on hokea sitä että silminnäkijät ovat yksilöinä luotettavia. Tämäkin on kenties optimismia. Mutta entä sitten vaikka he tunnistaisivat ylösnousemuksen 99% varmuudella? Historian varrella on lukuisia kuolleiksi luultuja. Ja huijauksia ylösnousemuksesta. Näitä on ollut historian varrella niin paljon, että joku niistä varmasti saisi luottavaisilta ihmisiltä väärän positiivisen, tämä saa huomiota ja on turhaa selittää että "miksi tämä tapahtui juuri Israelissa", koska tärkeys on tullut vasta tässä huomionsaantitilanteessa ; Arkiajattelussa huomio keskittyy liikaa siihen että katsotaan miten juuri tämä yksilö ja juuri tässä yhdessä paikassa. Samalla unohtuu että vertauskohde on kaikki kaikkialla historian aikana joka paikassa olleet ylösnousemuksen väärentämiset ja aidot ylösnousemukset. Joissa huijauskia on paljon koska niihin pystyy kuka vaan. Ja aidoiksi väitetyt ylösnousemuket ovat ainutkertaisen harvinaisia ja poikkeuksellisia myös uskovaisten itsensäkin mielestä. Wilson ei kuitenkaan kirjoiat siitä miten meidän ei pitäisi luottaa näihin silminnäkijälausuntoihin. Lisäksi silminnäkijäkertomukset ovat varmasti kerätty Raamattuun siten että on etsitty niitä joilla on ollut tarinoita. Ei ole kirjattu jokaista mahdollisesti kulmilla ollutta joka ei ole sattunut huomaamaan mitään mitään. Wilson ei kaiva pohjaa kristinuskolta vaikka toisaalla tämä analyysi tuottaakin "lähes varmasti näennäisiä löydöksiä".

Wilsonin tekstin vahvin osa on sitä miten hän analysoi miten tiedämme tieteellisellä metodilla lähes varmasti että jokin asia on jollain tavalla. Tämä vaatii sen että tieteellä voi siis saada tietoa. Ilman tätä skientismikritiikki ei oikein onnistu kun emme tiedäkään että tiedeprosessissa olisi jokin pukki. ;  Moittiessaan tiedeyhteisöä käytetään tieteellistä metodia. Tässä havaitaan toki ristiriita sen kanssa että tiedeyhteisö ei monin paikoin täytä tieteen ihanteen vaatimuksia. Mutta samalla tullaan tunnustaneeksi että tiede toimii. Hieman samaa voidaan nähdä ateismin ja moraalin suhteessa. Jos ateisti moittii että kristityt ovat moraalittomia, hän viittaa moraalihyveisiin ja demonstroi että uskovaisten tekojen tai uskonnon pyhän kirjan ja tämän moraalihyveen välillä on ristiriita. Mutta ristiriita katoaa jos moraalisuuskonsepteista luovutaan. Toisin sanoen ateismi ei onnistu prosessissa nihilistisenä. (Tämä ei tarkoita että ateisti olisi nihilismiä. Tavallaan päinvastoin. Se demonstroi tälläisissä kohden olevansa ei-nihilismiä.) Wilsonkin nojaa tässä siihen että tieteellinen perustelutapa on luotettava ja antaa hyvinkin varmaa tietoa.

Jos tieteen ongelma on tosiasiassa siinä että tiedeyhteisön tuotoksissa on liian vähän tiedettä (materiaalia joka erottaa tieteellisen ajattelun arkiajattelusta) on uskonnon ongelmana se, että siinä on liikaa uskontoa (materiaalia joka erottaa uskonnollisen ajattleun arkiajattelusta) ; Uskonnon dogmeja kun ei voi kyseenalaistaa tai falsifioida, toisin kuin monia toistettavuuskriisiin jääneitä tieteen erehdyskiä. Papit ja uskovaiset ovat usein sekoittaneet mielessään sen että koska ihmisistä moni luottaa heihin ja on uskovainen, että tämä tekisi heistä jotenkin sellaisia että heillä on jokin tieto tai viisaus hyvyydestä. Ja tätä kautta he ovat oikeuttaneet monia monia pahoja asioita. Ajatus oman uskonnon moraalisuudesta voi johtaa vaikka mihin. Mutta uskonnossa ei ole jarruja näille. Uskonnon ydin kun on luottaa Jumalaan ja tämän Pyhään Kirjaan.

Sillä uskonnolla on ongelmana se, että se ei varmista mittareidensa luottamusvarmuutta. Se itse asiassa on siitä ongelmallinen että sen kohdalla on hyvin vaikeaa puhua mistään mitä kautta se tuottaa tietoa tai viisautta. Skientismi on puutteellista -lausuntoa hokiessa unohtuu että pitäisi osoittaa että uskonto suoriutuisi asioista paremmin. Tai edes yhtä hyvin. Kaikki kuitenkin näyttää siltä että uskonnolla on samat ongelmat kuin tieteenkin puolella. Miinus se, että sillä ei ole tarjota mitään vaihtoehtoisen tietämisen tapaa jonka avulla se voisi saada tietoa siitä onko jokin löydös todennäköisesti tosi tai epätosi. Jos Wilsinin skientismikritiikki on jotain joka voitaisiin teoriassa ratkaista hankkimalla kehittämällä tiedettä enemmän skientistiseksi - ottamalla suurempia tiederahoituksia ja valtaa ja tätä kautta vaatimalla myös negatiivisten korrelaatioiden havaitsemista, pyytämällä vahvempaa toistettavuutta -  ei uskonnolla ole ongelmiinsa vastaavaa korjaustapaa. Se kun ei kykene todentamaan monin paikoin sitä että onko sen saamat havainnot tai viisaudet saatu lainkaan luotettavalla tai epäluotettavalla menetelmällä. Emme saa informaatiota, tietoa siitä miten asiat ovat todennäköisemmin kuin eivät, koska emme saa havaittua vaikka toistettavuusprojekteilla että uskonnon konseptit olisivat lähes varmasti vääriä ja tätä kautta hylättävä.

"Ajax", vahvempi kuin keikkalaiset

"Ajax - Stronger than Grease" -pesuaineslogan viittaa antiikin kreikan mytologioihin. Ajax oli kaikista kreikkalaisista vahvin. ("Stronger than all of Greece".) Mainoslause on siis sanaleikki. Olin pitänyt asiaa yleissivistyksenä. Mutta ilmeisesti näin ei ollut. Mitäköhän siellä historiantunneilla oikein on opetettu kun tämänlaiset asiat eivät ole ilmiselviä?

Tulevaisuudessa tilanne ei varmasti ole yhtä synkeä. Sillä yliopistoja ja koulutusta on ohjattu politiikan avulla uuteen suuntaan. Sipilä leikkaa rahoitusta ja on sanonut että välttämättömyys on paras innovaation lähde. Tämä innovatiivisuus näkyy jo nyt. Suomen Akatemian sivuilta voi lukea Tapio Lokin ajatuksia ja huomioita. "... huhtikuussa näin kävi, kun Tampereen yliopistossa oli avoinna kolme yliopistotutkijan paikkaa. Hakuilmoituksessa ei pyydetty tutkimussuunnitelmaa, ainoastaan suunnitelma tutkimusrahoituksen hankkimiseksi. Eli olemmeko jo tulleet siihen pisteeseen, että on aivan sama, mitä tutkii, kunhan hankkii rahaa taloon – ja mielellään mahdollisimman paljon?"

Moni on tietenkin iloinen koska näin tutkittavaa tulee vain sellaisiin aiheisiin joille tulee sovelluksia joita todella tarvitaan. Tämä käytännöllisyys ja ei-käytännöllisyys onkin monelle se jakolinja aidon tutkimuksen ja nollatutkimuksen välillä. Näkemys on toki siitä kiinnostava, että kun Michael Faradayn sähkömagneettisten ilmiöiden tutkimuksen relevanttia lähestyttiin, teoreettisuus vaivasi. Faradayn kerrotaan sanoneen, että kenties sähköä voidaan joskus kuitenkin verottaa.

Samalla tässä unohtuu, että tutkimusaiheiden lisäksi voi olla motiiveja vaikuttaa lopputuloksiin. Tieteellinen integriteetti iskee joskus rahoitukseen. Esimerkkinä tästä olkoot se kun Euroopan Panimoliitto tilasi olutmyönteisen tutkimuksen. On selvää että tämänlaiset asiat ovat merkittäviä jos tiedettä tehdään ennen kaikkea ja käytännössä vain rahoitus edellä. Rahoittaja antaa aiheen ja rahoitusehdot. "And beggars can't be choosers." Keikkatyöläisiksi muuntuneet tiedemiehet eläisivät pätkätöissä tutkimussuunnitelmasta ja rahoitussuunitelmasta toiseen. Tai jäisivät työttömiksi erilaisten työllistävien tukitoimien alaisiksi.

Mutta historiasta tullee kuitenkin yleissivistävämpää. Voin jo kuvitella mielessäni miten meille opetetaan miten jo muinaiset Roomalaiset tiskasivat Ajaxilla koska kreikkaa vahvempi pesuaine takasi maksimaalisen tehon minimaalisella vaivalla. Kun lapset ovat kasvaneet tässä kulttuurissa he tietävät varmasti kaikki "vahvempi kuin kreikkalainen" -vitsit. Kun sitten ei tule noloja "ei munkaan jälkikasvu tuotakaan tiennyt vaikka luulin yleissivistykseksi" -hetkiä sosiaalisessa mediassa niin voi joskus illan liken klikkailun päätteeksi huokaista tyytyväisenä, että olipa hyvä että silloin 2016 yhtiöitettiin koulutus. Nykyajan historian on paljon parempia, ja meillä on kotonakin tosi puhtaat lautaset!

Kuinka aivojen tietokonemetafora on nykyajan Paleyn kelloseppäargumentti...

aeon:illa oli melko tiivis ja yksinkertaistettu juttu siitä miten aivojen tietokonemetafora on virheellinen. Se, mitä aivojen toimintamekanismeista tiedetään, kertoo että se ei systeeminä talleta muistoja samalla tavalla kuin aivot. Se ei prosessoi informaatiota samalla tavalla kuin algoritmit. "Here is what we are not born with: information, data, rules, software, knowledge, lexicons, representations, algorithms, programs, models, memories, images, processors, subroutines, encoders, decoders, symbols, or buffers – design elements that allow digital computers to behave somewhat intelligently."

Tämä ei ole mitenkään kovin kontroversiaali väite. Itse olen - suoraan ja karkesti - sitä mieltä että aivojen tietokonemetaforalle tulee jossain määrin tapahtumaan sama kuin Paleyn kelloseppäargumentille. Analogiaa tullaan luultavasti hakemaan myöhemmin jostain aivan muunlaisesta. Olen korostanut tätä sillä että ihmiset ovat hyviä siinä mikä on tietokoneille haasteellista. Ja toisaalta tietokoneet suorittavat tehokkasti ja helposti sellaisia asioita jotka ovat aiemmin vaatineet lujaa harjoittelua ihmisiltä. Vain korkeakoulutetut ovat voineet hallita loogisen prosessoinnin virheettömästi. Ja nykytietokoneet tekevät tämänkin silti virheettömämmin ja nopeammin. Tämä on oireellista ja viittaa siihen että taustalla oleva toimintaperiaate on hyvin oleellisesti erilainen. Ja tämä on tietenkin ongelma. Analogiapäättelyille epäanalogiat ovat yleensä mukanaolevia asioita. Mutta tämänlaisessa mittakaavassa ne ovat todellinen haaste.

Kysymys on tietenkin siitä hauska, että monesti tätä nähdään haasteena naturalismille. Tietokonemetaforan puutteellisuudesta on haluttu tehdä todiste siitä että luonnontieteet eivät ikinä ja lainkaan voi ratkaista aivojen ja ennen kaikkea ihmsien mielen kysymyksiä. Mielenfilosofiassa dualismia puolustetaan, vaikka sille ei ole oikeastaan mitään perusteita.

Toisaalta tämä dualismin välttely on sitten antanut kenties liikaakin valtaa tietokonemetaforan käyttämiselle. Esimerkiksi Kurzweilin ajatus teknologisesta singulariteetista, jonka mukaan tietokoneet ylittävät aivojen kyvykkyydet - hänen ennusteensa mukaan jo vuonna 2045 - perustuu siihen että laskentatehon kasvaminen jatkuu eksponentiaalisena kuten tähänkin asti. Ja lisäksi se taustaolettaa tietokonemetaforan pätevän ainakin riittävän osuvasti.

Näissä näkemyksissä on merkitystä sitä kautta että nämä saavat rahoitusta. Niistä siis yritetään tehdä tutkimusohjelmia. Ne eivät ole vain "pelottelua Terminatorista" vaan niihin sidotaan tutkimustyötä. Tämä on tietenkin hyvä asia näille projekteille. Ne eivät jää nojatuolifilosofioinniksi vaan niihin liittyviä väitteitä lähestytään tutkimustyöllä.

Huonona asiana voi sitten olla rahanhaaskaus. Tai kuten aeon kuvaa aivojen mallintamisohjelmasta ; Se oli valtava projekti jonka tulokset eivät ole olleet kovin vakuuttavia "$1.3 billion Human Brain Project launched by the European Union in 2013. Convinced by the charismatic Henry Markram that he could create a simulation of the entire human brain on a supercomputer by the year 2023, and that such a model would revolutionise the treatment of Alzheimer’s disease and other disorders, EU officials funded his project with virtually no restrictions. Less than two years into it, the project turned into a ‘brain wreck’, and Markram was asked to step down." Tämä muistuttaa siitä että tiede on hyvä ja hieno asia siinä mielessä että rahalla ja vallalla ei saa kaikkea. Poliittinen tausta voi rajoittaa hypoteesinmuodostusta eli sitä mitä ajatuksia ylipäätään keksitään ja ennen kaikkea mitä pidetään jatkotutkimuksen arvoisina. Mutta toisaalta tutkimusohjelman hedelmällisyys riippuu myös sellaisista asioista joita ei voi rahalla ostaa.

Paleyn kelloseppäanalogiasta ei saatu toimivaa tutkimusohjelmaa vaikka Discovery Institute kuinka tahkosi rahaa Intelligent Designin tukemiseen. Ja omien lausuntojensa mukaan Paleyn kelloseppäargumentin jatkokehittelyyn keskittyneet Michael Behe ja William Dembski olivat ensiluokkaisia neroja ja supertiedemiehiä. Karismaattinen pääomankeruu, älyllisten ihmisten tekemä perustyö, raha ja resurssit ja aivopääoma eivät yksinään ratkaise tutkimusohjelman hedelmällisyyttä. (Ne ovat jotain jotka ovat välttämätön mutta eivät riittävä ehto tutkimusohjelman hedelmällisyydelle.)

Tämä tarkoittaa sitä että väärä metafora on lähinnä rahankulua. Tutkimuksen avomielisyyden puutteesta syyttäminen on tietenkin helppoa, etenkin jos ajaa "avomielisesti" sitä että on lukkiutunut maailmankuvallisesti rajoittuneeseen tutkimusohjelmaan. Sellaiseen jossa "publish or perish" -nyrkkisääntö alkaa jo vaikuttaa relevantilta. Tämä on niitä asioita joiden vuoksi Dan Barken mukailu on perusteltua. Hänhän esitti, että Totuus ei vaadi uskoa. Tutkijat eivät yhdistä käsiään joka sunnuntai, laulaen, kyllä, vetovoima on olemassa! Minulla on uskoa! Olen voimakas! Minä uskon koko sydämestäni että se mikä menee ylös, ylös, ylös, tulee myös alas, alas, alas. Aamen! Ja jos he tekisivät niin, ajattelisimme heidän olevan kovin epävarmoja asiasta... Tämä on niitä syitä joiden vuoksi itse kannatan tutkimusohjelman hedelmällisyyttä ja sovellettavuutta muissa tutkimusohjelmissa yhtenä tärkeimpänä tieteellisyyskriteerinä. Se kun on sitä osaa joka ei riipu rahasta, vallasta ja maailmankuvasta. Naturalistina voisin tietysti ilahtua jos tietokonemetafora olisi tosi koska sitten saisimme nopeasti "jauhot suuhun" jokaiselle dualistille. Mutta tällä riemulla ja halulla ei saisi olla väliä tieteenteolle.

Metametafysiikka

Väittelin hyvin erikoisen väittelyn tieteellisyydestä. Vastapuoleni näkökulma oli sosiologinen ja minun taas tieteenfilosofinen. Lopputulokseksi tuli se, että keskustelimme yhteismitattomasti.

Kun sosiologi näkee että tieteessä ei ole puhdasta tiedettä siinä mielessä, että tutkimusohjelmia ohjaavat poliittiset intressit ja maailmankuvat, en tietenkään voi olla enempää samaa mieltä.
1: Näen että ihmisten maailmankuvat ovat hypoteesinmuodostuksessa hyvin oleellisia ; Ei ehkä siinä mielessä että tietty maailmankuva avaisi silmät Tosille Uskomuksille, vaan siinä mielessä että ne rajoittavat asioita joita mieleen tulee ja ei tule. Näin ollen yhden maailmankuvan jumiutus voi hidastaa tiedeprosessia.
2: Politiikka, tutkimusetiikka ja tiedemaailman sisäinen selkäänpuukotus ohjaa sitä mitä aiheita pidetään tärkeänä ja kiinnostavana aiheena.

Kuitenkin pieni epistemologi mielessäni selittää että ei pidä vetää asioita ihmisiin ad hominem. Että tiedon kannalta oleellisempaa on, että politiikka voi vain ehkä suunnata mitä tietoa tulee. Eli se ohjaa tiedonkeräämisen suuntia, mutta ei koske välttämättä itse tietoa. Tässä mielessä on syytä olla torjumatta edes kreationistia siksi että hänellä on uskonnollinen intressi ja maailmankuva. Heidät on torjuttava siksi että lopputulokset joita he esittelevät eivät ole hirvittävän fiksuja. On siksi erotettava intressi joka suuntaa tiedonhankintaa sellaisesta intressistä joka määrää minkälaisia tuloksia testeistä on tultava.

Yhtenä syynä tähän kaikkeen on se, että metafysiikka on hirvittävän omituinen käsite.

Jokainen käyttää termiä "metafysiikka", varmasti jopa koulusas aloittavilla on jonkinlainen käsitys siitä. Kuitenkin jopa koulutetut ihmiset voivat käyttää sitä epämääräisesti ja epäselvästi.
* Metafysiikkaa voidaan käyttää oppialana. Tällöin se on jonkinlainen teema. Hieman kuten logiikkaa tutkivat loogikot, ja filosofiassa kauneutta tutkivat estetikot. Metafyysistä asennetta voidaan tällöin ikään kuin heijastaa ihan mihin tahansa.
* Se voidaan liittää tiettyihin kysymyksiin eli metafysiikka olisi aihe. Esimerkiksi metafyysikoiden nähdään pohtivan sitä mikä on "objekti" tai "seuraus". Tällöin metafysiikka on tutkimusala joka ei ole välttämättä sitoutunut mihinkään teemaan.
* Tieteenfilosofiassa metafysiikka näyttäytyy usein lähinnä jotain joka ei ole epistemologiaa. Tai sitä osuutta perustelemattomuutta joka on väkisin mukana prosessissa. Tällöin metafyysisyys olisi jotenkin huono asia.
* Empirismikeskustelussa asia vääntyy helposti vielä askeleen. Silloin näyttää siltä että metafyysisyys viittaa enemmän siihen että jotain tehdään perinteisellä rationalistisella lähtökohdalla. Eli jonain jossa on klassista logiikkaa, premissejä ja johtopäätöksiä. Eli metafysiikka olisi ikään kuin empirismin kanssa osittain päällekäinen mutta kuitenkin jotenkin sen kanssa oleellisesti riitelevä paralleeri oppisuunta, kenties jopa kilpailija. (Jollain sellaisella tavalla joka voi tuoda mieleen ritaritarinoissa olevan "arkkikilpailijan" jotka ovat tavallaan kavereita ja vihollisia ja jotka yrittävät voittaa kilpailijansa hyveellisyydessä ja urheudessa.)

Usein käytännössä metafysiikka itse asiassa näyttää olevan jonkinlainen jämäluokka joka tarkoittaa tilanteesta riippuen eri asioita. Ja näistä konventioista ollaan usein jossain määrin tietoisia. Käsitettä käytetään sotkuisesti, mutta kuitenkin jotenkin kontekstiin sidotusti. Tämä "jämäluokkaus" saattaa olla jopa historiallinen jäänne ; Koko sana 'metafysiikka' syntyi tarpeesta luokitella Aristoteleen "Fysiikan" jälkeisiä teoksia. Aristoteles tutki näissä teoksissa ”ensimmäiseksi filosofiaksi” ja ne erosivat luontoa "fysikaalisena" tarkastelevasta filosofiasta. Ne nimettiin vain "τὰ μετὰ τὰ φυσικά" fysiikan jälkeen. Eli noin karkeasti luokitus syntyi ja nimettiin "jotain muuta" suhteessa fysiikkaan.

Tämä näkökulma on korostanut sitä että metafysiikka olisi konkreettisesti ontologiaa. Oppia olemassaolosta. Jotain joka on "metaa" suhteessa fysiikkaan. Aluksi metafysiikka tutkikin asioita jotka nähtiin fysiikan ulkopuolelle. Ennen kaikkea ensimmäisistä syistä, ikuisuudesta ja vastaavista aiheista. Metafyysikot tutkivat arjelle vieraita ja erikoisia aiheita. Metafysiikka olikin outoa ja kiinnostavaa ja jopa mielikuvitusta kiihottavaa. (Monella on tästä erimielisyys. Mutta samasta syystä ufosalaliitto on skeptikoista kiinnostavampi aihe kuin vaikkapa kemian filosofia. Jota muuten on olemassa. Kemian filosofiaa on olemassa.)

Sittemmin metafysiikka on laajentunut. Metafysiikasta on tullut ontologiaa laajempi käsite. Yleinen metafysiikka, eli ontoliset peruskysymykset nähdään toki yhä metafysiikan ytimeen. Mutta sen ympärillä on sitten paljon kaikenlaista muuta. On erityinen metafysiikka, joka tutkii perinteisen metafysiikan erityiskysymyksiä ja eri filosofian aloista nousevia metafyysisiä kysymyksiä, kuten vaikkapa evoluutioteorian kohdalla voidaan miettiä "mikä on funktio" ja "mitä adaptaatio tarkoittaa" -tyylisiä kysymyksiä. Tai sitä että minkälainen maailmankuva tukee evoluution tutkimista vaikkapa teologian sijaan. (Ottamatta kantaa kumpi on "oikeasti TottaTotta".

Itse asiassa metafysiikan luonne on itsessään metafyysinen kysymys. Osa näkee sen jonain joka tutkii universumin perustaa. Toinen näkee sen ontologiana. Kolmas näkee sen kysymyksinä joita voidaan lähestyä vain rationalistisin mutta ei empirisin keinoin. Ja neljäs näkee sen jonain joka on vain jämäluokka johon laitetaan asioita silloin kun niille ei ole muutakaan nimeä, tavalla jossa ymmärrys paranee kun tajutaan että asiat paranevat ja opimme jotain jos voimme muuttaa metafyysisen kysymyksen joksikin muuksi kuin metafysiikaksi. Joku näkee sen metatieteenä. Eli jonain joka on suhteessa johonkin muuhun ja joka puhuu asian sijasta siitä mikä tuota asiaa sitten käsitteleekään.

On joka tapauksessa hyvä miettiä näitä ja joskus täsmentääkin. Turhia riitoja voisi jäädä tekemättä.

Tutkimusetiikasta ja siitä miten arkijärjen hyvyydellä on aika vähän asian kanssa tekemistä

Ei liene epäselvää mikä on mielipiteeni herrasta nimeltä Tapio Puolimatka. Varmennukseksi kerron että se on suunnilleen hikipedian miestä koskevan artikkelin mielipide. (Jos ei muusta syystä niin siitä että minulla on ollut paljon tekemistä tuon hikipedian tekstin kirjoittamisen kanssa.) Hän on näennäisen sananvapauden kannattaja, mutta on toimiltaan yleensä juuri niitä jesuiitta-asenteeseen liitettäviä "päämäärä oikeuttaa keinot" -ihmisiä. Mies on kamala stereotyyppi joka peittää kamaluuttaan stereotyyppisesti, käyttämällä retoriikkaa jossa veriruskea pestään vitivalkoiseksi. (Kunhan kyse on uskovaisten maineenpuhdistuksesta eikä evolutionistien mustamaalaamisesta johon hän on demonstroitusti hyvinkin halukas, valmis ja kykenevä.)

Tapio Puolimatka onkin saanut viime aikoina näkyvyyttä. Juha Leinivaara on kirjoittanut blogiinsa hyvän kuvauksen siitä miten hänen asiantuntijalausuntonsa on herättänyt vastineita ja villeyttä. Puolimatkaa on syytetty ylimalkaisesta lähteiden käyttämisestä ja monesta muusta vakavasta. Tämä ei ole Puolimatkan populaareja ei-tiedemaailmalle kohdistettuja kirjoja lukeneelle yllättävää. Se on päin vastoin odotettavaa.

Asia on nyt sitten edennyt, jonkinlaiseen päätökseen. YLE uutisoi asiasta erikoisesti. Se ilmoitti että "Esiselvityksen mukaan Puolimatkan antaman lausunnon lähteiden käyttöä ei ole tarvetta selvittää tarkemmin." Se on uutisena suunnilleen sama kuin jos jonkin rikoksen kohdalla esitettäisiin että poliisi on saanut esitutkinnan valmiiksi. Informaatioarvoa tällä tiedotteella on melko vähän. Onneksi muualla on tarkempaa tietoa asiasta. Esimerkiksi jyväskylän yliopiston rehtori Matti Mannisen päätöksestä voidaan huomata että molempia osapuolia on kuultu ja tästä on päästy johtopäätökseen, päätökseen siitä että Puolimatka ei ole rikkonut tutkimusetiikkaa.

Nyt moni on nähnyt tämän vapautuksen tarkoittavan samaa kuin se, että Puolimatkan tulos olisi hyvää perustelua. Ajatus on hieman erikoinen, sillä syytös koski tutkimusetiikkaa. Siitä mitä tämä tarkoittaa on itse asiassa sanottu jopa niissä Puolimatkaa syyttävissä teksteissä, kuten vaikka Mattssonin tekstissä ""Huonon tieteen" tekeminen ei sinänsä ole mikään ongelma ja tiedeyhteisöön kuuluu sellaisen kritiikki ja keskustelu siitä, mikä on huonoa tiedettä ja mikä hyvää. Tälläinen aito keskustelu tutkimusten lähtökohdista, johtopäätöksistä, yleistettävyydestä ja muista vastaavista kuuluu olennaisesti tieteen olemukseen." Eli toisin sanoen kysymys oli enemmänkin siitä että oliko Puolimatka käyttänyt lähteitään oikein. Eli ovatko hänen käyttämänsä lähteet sisältäneet sitä mitä hän väittää niiden sisältävän.

Jyväskylän yliopiston tiedotteen disclaimerit luonnollisesti oikein alleviivaavat tätä. Niiden kirjoittajalla on selvästi ollut jokin erityinen syy painottaa tätä seikkaa. Disclaimer siitä mitä tutkimusetiikan rikkominen ja rikkomattomuus on tässä ydinteesinä. "Koska tutkintapyynnön kohteena ei ole ollut ns. normaali tieteellisessä toiminnassa syntynyt julkaisu vaan eduskunnalle annettu asiantuntijalausunto, rehtorin mukaan esimerkiksi lähdeviittausten lukumäärälle tai niiden käytölle ei voida asettaa yksiselitteisiä vaatimuksia. Mikäli kuitenkin asiantuntijalausunnossa käytetään tieteellisiä lähdeviittauksia, tulee niiden olla hyvän tieteellisen käytännön mukaisia. Esimerkiksi lähdeviitteen sisältämiä havaintoja ei saa esittää siten, että havaintoihin perustuva tulos vääristyy. Rehtori toteaa myös, ettei asiantuntijalausunnoille ja tieteellisille julkaisuille voida asettaa samanlaisia vaatimuksia myöskään siitä syystä, että asiantuntijalausunnon laatimiselle on annettu usein lyhyehkö määräaika." Syynä on varmasti se, että Puolimatkalla on lähteiden seassa varsin ... no, ideologisia ... lähteitä.

Itselläni Puolimatkan pelastumisen kohdalla huomio keskittyi kuitenkin erikoiseen detaljiin.

Tutkimuksista -blogi on tehnyt varsin mielenkiintoisen huomion eräästä Puolimatkan käyttämästä lähteestä. Aiheena on Rydenfeltin esittämä kritiikki. (Kritiikki, jota en itse ole pitänyt yhtä kiinnostavana kuin Mattssonin.) Siinä on kuitenkin varsin mielenkiintoinen yksityiskohta eräästä lähteestä. Erään lähteen kohdalla Puolimatka ei ole ottanut erästä kohtaa esille. "Tuo teksti löytyy nyt viitatun artikkelin yhteydestä artikkelin julkaisseen lehden Internet-sivuilta, mutta se ei ole osa varsinaista artikkelia, vaan erillisenä sivuna julkaistu artikkelin yhteyteen kirjoitettu kannanotto. Artikkelin sähköiseen PDF-versioon on sen alkuun jälkikäteen lisätty ylimääräinen sivu, jossa artikkelin yksi kirjoittaja (alkuperäisessä artikkelissa kirjoittajia oli kolme) ja lehden toimituskunnan edustaja menneessä aikamuodossa informoivat ne sanat, joita Rydenfelt väittää artikkelissa todetuiksi" ... "Jälkikäteiset lisäykset artikkeleihin ovat varsin harvinaisia, ja varsinkin sellaiset, joissa allekirjoittajana on vain osa alkuperäisistä kirjoittajista. Etiikka.fi -sivun kirjoitusta lukeva ei osaa arvata, että taustalla on artikkelin jälkikäteen tehty lisäys, sillä Rydenfelt antaa lukijalle kuvan, että tuo teksti olisi poimittu alkuperäisestä artikkelista." On aivan oikeasti mahdollista että Puolimatka ei ole lukenut täydennyksiä. Siksi onkin tavallaan epäreilua että näitä lisäyksiä ylipäätään tehdään jo julkaistuihin tutkimusartikkeleihin. (Tarvetta tähän varmasti on sitä kautta että tutkimuksista helposti tehdään aseita ties missä maailmankuvasodassa.)

Rehtorin selvitystä lukiessa on selvää että puolustus on se, että Puolimatka käyttää näitä kolmea lähdettä siten, ettei niistä voida päätellä jotain samaa sukupuolta olevien parien ja heteroparien eroista vanhempina. (Siinä enemmän korostettiin heteroparien pysyvän avioliiton erinomaisuutta tavalla joka ei moiti homoja vaan kehuu jotain muuta.) Itsestään kolmannessa persoonassa kirjoittava toteaa ; "Rehtori on perehtynyt osapuolten asiassa esittämään argumentaatioon, ja katsoo selvitetyksi, ettei Puolimatka ole käyttänyt lähdeviitteitä hyvän tieteellisen käytännön vastaisesti. Puolimatka ei väitä edellä mainittujen tutkimusten sisältävän vertailukohteena samaa sukupuolta olevien perheiden vanhempia, vaan vertailukohtana ovat yksinhuoltajaperheet, avoperheet ja uusperheet. Puolimatkan asiantuntijalausunto ei siten anna vääristynyttä kuvaa käytettyjen lähteiden havaintoihin perustuvista tutkimustuloksista." Lisäksi Puolimatkan mukaan lapsilla olisi parempi olla pelkästään heteroparien kanssa. Hänellä taisi olla perusteluna näille jotkut muut paperit kuin ne kolme joita rehtori käsitteli.

Onkin erikoista mitä tuo kohta ylipäätään tekee Puolimatkan tutkimuksessa. Sillä rehtorin päätöstä lukiessa on selvää, että syytös on koskenut sitä että tutkimus on vertaillut avioliitossa ja avioerossa eläneitä perheitä, eikä avioliitossa ja homosuhteissa eläviä. Puolimatka taas on liittänyt asian mukaan siltä kannalta että perinteinen avioliitto on paras ja siitä poikkeaminen on heikkoa. Itse asiassa Puolimatkan asiantuntijalausunnon lukiessa voi huomata että se ei suoraan sano että tutkimus sanoo jotain homoista.
1: Tämä tarkoittaa ainakin minun kohdallani ihmetystä siitä että mitä helvettiä tämä tutkimus on koko lausunnossa, sillä se ei käsittele avioerolain muutosta, joka sekin haittaa samalla tavalla kuin tuossa tutkimuksessa. (Tai ei, se vaikuttaa vahvemmin ja kyseenalaistamattomammin avioeroa.) Puolimatka tässä maalaa vallitsevan avioliiton hienoutta eikä hauku homoliittoja. Ja tässä mielessä se voidaan nähdä hieman relevantiksi.
2: Toisaalta tämä kohta on kyllä sellainen että lausunnon konteksti huomioiden kirjoittaja on tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää että miten teksti tulkitaan. On selvää että Puolimatka ei ole suoraan väittänyt että tuo tutkimus osuu juuri homoihin. Mutta asiayhteydestä saa helposti sellaisen mielikuvan, etenkin jos ei ole sanasaivarteluun spesifioitunut määritelmäpilkkoja vaan esimerkiksi kansanedustaja tai muu asiantuntija. ; Puolimatkan kohdalla tuntuu erityisen usein tapahtuvan niin että "en minä ole niin sanonut/tarkoittanut" -puolustuksia tulee vastaan. Ja tämä kertoo;
     2.1: Joko siitä että hän saivartelee ja kikkailee ketunhäntä kainalossa niin että hän tekee ensin sisällön josta hän on vastuussa ja sitten muotoilee sen niin että ihmiset tekisivät siitä "ihan itse" väärinkäsityksiä suuntaan jotka hän haluaa.
     2.2: Hän on tosiasiassa huono opettaja ja kouluttaja ja viestijä, eli hän ei osaa kirjoittaa ymmärrettävää tekstiä. Joka on hieman erikoinen asia kun mietitään että hän on kasvatustieteen professori. Jonka alaan opettaminen ja tiedonvälityskin kuuluvat hyvin usein.

Kaiken kaikkiaan

Mattsonin alkuperäinen kritiikki on ollut varsin huolellinen. Se on ollut syy tehdä esiselvitys. Toki usein ilmoitteluista ja valituksista ei seuraa mitään. Mutta Mattsson on kuitenkin uskottavasti esittänyt syytöksensä. Detaljien tarkkuus on tehnyt niistä muuta kuin vain jonkinlaisen erimielisyyden osoituksen. Näin voidaan sanoa riippumatta siitä onko esiselvityksen jälkeen asia todettu asialliseksi vai asiattomaksi. Se on muodoltaan ja sisällöltään hyvä ja se vaatii jatkoreaktioita.

Tässä asia toimii hieman kuten poliisi. Jokainen poliisisarjatasoisestikin rikollisuuden selvittämiseen tutustunut tietää että syy joilla on epäilty on huomattavasti lievempi kuin syy siihen että on tuomittu rikoksesta. Syyllisyys-syyttömyys -kannat ovat tässä aiheessa olleet sen verran kovia, että ne ovat sävyttäneet koko keskustelua.

Nähdäkseni nyt asia on niin että Puolimatka on vapautettu syyttömäksi. Moni on toki tästä lähtenyt tekemään tulkintoja Jyväskylän yliopiston rehtorista. Onhan toki selvää että tässä yksi ihminen, jolla on intressinä oman yliopistonsa maineen ylläpitäminen, on tehnyt asiasta lausunnon. Tässä kohden on kuitenkin syytä lähinnä tehdä sitten niitä jatkovalituksia. Minun maailmassani ihminen on syytön kunnes hänet todetaan syyttömäksi. Siksi Puolimatkakin pitää tuomita vasta sen jälkeen jos rehtori on läpikäynyt prosessin epäillyksi ja sen jälkeen syylliseksi.

Lisäksi on syytä huomata että minä en ole kuten ateismia bashaavat kreationistit. Eli sellaisia ihmisiä jotka ideologisin syin korostavat että "enemmistö uskoo mutta verorahoilla sitten tiedemaailma tutkii evoluutiosyntiä" ja joista tiedemaailma sortaa ja syrjii koska tiedemiehet eivät arvosta hienoa Intelligent Design -tiedettä ja YEC -tulvageologiaa. Ilkka Niiniluodon tieteenfilosofian mukaan autonomisuus onkin tiedemaailman ydin. Selvitetään totuutta eikä sitä mitä veronmaksaja toivoisi olevan totta tai mitä veronmaksajat pitävät maailmankuvansa kannalta ilmiselvinä dogmina. Siksi voin sanoa että jos yliopisto päätyy siihen tulokseen ettei mitään väärinkäytöstä ole tapahtunut, on asia siltä osin loppuun käsitelty. Itse olen eri mieltä, mutta se on Jyväskylän yliopiston oma asia millä standardeilla heidän laitoksessaan toimitaan ja he vastaavat siitä maineellaan.

Kannattaa varmaan muistaa asiasta keskustellessa (riippumatta siitä, mitä näkökulmaa itse edustaa), että tämä tarkastelu koski spesifisti sitä, käyttikö Puolimatka lähteitään harhaanjohtavasti. Siinä siis ei käsitelty esimerkiksi sitä, ovatko Puolimatkan käyttämät lähteet laadukasta tutkimusta. Tulos ei tarkoita että Puolimatkan jutussa ei olisi kritisoitavaa tai että se olisi nyt hyvää tiedettä ja uusi nouseva paradigma. Tätä voi olla vaikeaa hyväksyä, emootiotasolla. Sillä jos on paha ihminen ja väärää mieltä, niin syntyy helposti ajatus siitä että tämän tekemisten tuomitseminen olisi oikein. Tutkimusetiikka ei tässä mielessä vastaa reiluuden ja oikeudenmukaisuuden käsitteitä siinä mielessä miten ne arkijärjellä helposti ymmärretään. Tämä on - puolin ja toisin - syytä tiedostaa ja hyväksyä.

On toki helppoa hakata epämiellyttävää ihmistä. Ja Puolimatkan fanit ovat kovasti valittaneet "ajojahdista". (Joka ei ole tiedemaailman norsunluutornin vainoa vaan sitä että ihmiset nyt ylipäätään kohkaantuvat yksityishenkilöinä mielipiteen- ja sananvapautensa nojalla ties mistä. Ja ovat tästä huolimatta sitä mitä yleensäkin. Eli idiootteja ja ääliöitä.) Kuitenkin kun otetaan huomioon Pianka -casen kaikki mutkat ja Puolimatkan osuus niihin, voidaan sanoa että jos Puolimatka joutui syyttömänä syytetyksi turhan voimakkaalla meluamisella, koska ideologisesti painottuneet ihmiset eivät ottaneet käsiinsä kuin tietyt lähteet jotka komppasivat heidän omia korvasyyhyjään. Niin se ei olisi voinut osua paremmalle ihmiselle. Puolimatka kohtasi jonkinlaisen Instant Karman.

Uskonnonvapaus ja potkut ; Eli ihan oikeasti "expelled"

Intelligent Designin suuri elokuvavoitto, "Expelled" keräsi aineistoa jossa tarkoituksena oli osoittaa että kreationismi on syy torjua tutkija akateemisesta maailmasta. Elokuvan näyttö ei ollut kovin mainittavaa. Mutta silti on kyllä huomattava että esimerkiksi se, että avaruustutkija on mormoni joka kieltää evoluution uskottavuuden saattaa herättää tunteita. Joku voi nähdä, että tämä on kysymys joka koskee suoraan ammattitaitoa, eli tieteentekemistä. Osa taas näkee tämän ennen kaikkea uskonnonvapauskysymyksenä, eli jonain jossa vakaumuksen vuoksi ei saa kiusata.

Tässä kohden on helppoa tietysti ajatella että tiedemies on tiedemies. Tällöin olisi helppoa ajatella että "tohtori on tohtori". Ja sitten loppu olisi akateemista vapautta. Kun kaikki mihin supertiedemies koskettaisi muuttuisi kullaksi. Tätä ajatusta ajavat etenkin kreationistit, jotka tuppaavat listaamaan akateemisesti koulutettuja kannattajiaan erilaisiin nimilistoihin. Tästä on tullut jopa parodioinnin aihe, kuten esimerkiksi "Project Steve" jossa on listattu evoluution kannattajia joilla on tarkkaan rajattu etunimi. En näe mitään syytä nähdä että kaikki mihin Ph.D -statuksen ansainnut koskee muuttuu kullaksi. Tutkinto ei ole jotain joka muuttaa auktoriteettiin vetoamisen turhaksi vedoksi. Tutkinto näyttää että tutkijana henkilö halutessaan osaa riittävän hyvin. Ja muu jää sitten vertaisarvioinnin päätettäväksi.

Lähden siitä että Newton on siitä messevä esimerkki, että hän teki hyvää tiedettä, oli kristitty ja tämän lisäksi kaikenlaiseen huruiluokkultismiin viehättynyt. Ja vain yhdellä näistä piirteistä oli väliä. Näin evoluution kannalta tähtitieteilijän tieteenteko on varmasti melko laadukasta koska hän toimii aivan eri alalla. Ja itse asiassa menen vielä pidemmälle. Väitän että tiede ei ole pakettiratkaisu muutenkaan. Koko ajatus sisäistä koherentisointia yliarvostavassa maailmankuva edellä puuhun -näkökulmasta on yksinkertaisesti luovuttava. Sen sijaan on katsottava sellaisia piirteitä kuin tutkimusohjelman testattavuus, hedelmällisyys, parsimonia ja konsilienssi. ; Ja tätä kautta menen niin pitkälle että en esimerkiksi epäile että Matti Leisola ei tekisi bioprosessialallaan erinomaista tutkimusta. Mutta vain silloin kun hän avaa suunsa historiasta ja evoluutioteoriasta - eli aloista joilla hän ei suoraan tutki ja joista hänellä on maallikon asemaa tukemaan lähinnä vahva maailmankuva ja usko - niin ihan argumenttejensa analysoimisen tuomasta kokemuksesta oletan että hänen sanomisissaan ei ole kovin paljoa asiantuntevuutta, järkeä tai muutakaan laatua.

Eli toisin sanoen "Expelled" esittää aidon syytteen. Jos en olisi ylläolevasta tuota mieltä voisi sitä vain sanoa että ryöpytyspropagandaelokuvan sijasta nämä poispotkivat instituutiot ansaitsisivat taputuksen olalle. Mutta en toki sano näin. Koska en näe että tutkijan vakaumus on ylipäätään kiinnostava tai oleellinen. Oleellisia ovat tulokset. Tämä saattaa kuulostaa kyyniseltä niistä jotka eivät ole olleet tutkimusaiheiden kanssa tekemisissä. Tai naïvilta niiden kanssa jotka tietävät minkälaista kikkailua ja poliittista valtapeliä akatemian sisällä käydään harva se päivä esimerkiksi rahoituksesta. Mutta noin nyrkkisääntönä olen tuota omituista mieltäni varsin vahvasti.

Ja tätä kautta voidaan sitten nähdä miten ilmenee (ID)kreationistien ja apologeetikoiden korostama vapaus. "Expelled" kun lietsoi heillä Galilei -syndroomaa jossa tiedemiehiä syrjitään maailmankuvallisin syin. Mikä on epäreilua koska aiheen parissa ei olla ollenkaan fundamentalisteja eikä syrjiviä vaan haetaan vain keskustelua. Aina kun evoluutioaihe nousee esiin, tämä on se näkökulma jota on korostettu. Että he ajavat vain uskonnonvapautta ja akateemista vapautta ja vastustavat kaikkia potkuja jotka tehdään maailmankuvallisin syin. Tämä poispotkiminen on syvä isku vasten uskonnonvapauden naamaa. Ja muutakin tieteen vapautta. Ja muita kauniita asioita joita tässä puolustetaan, olematta ollenkaan uskonnottomia syrjiviä. (Mitä nämä uskonnottomat ovat vaan sitten jotain jotka elävät itsepetoksessa ja valehtelevat tahallaan ja ovat tyhmiä eivätkä ymmärrä, ja miksi ymmärtäisivätkään kun eivät he kykene muodostamaan etiikkaakaan vaan ovat eugeniikkaan taipuvaisia vihaisia nihilistejä arvotyhjiössään.)
 
Nyt sitten asiasta on oikeudenkäyntejä. "Seurakuntalainen" uutisoi Aadam ja Eeva -kiistasta. Siitä miten kreationismi-evoluutio -aiheen vuoksi on annettu potkuja opettajille. Syynä on se, että moni kristitty on evankeelinen evoluutioon uskova kristitty. Ja tämä teistiseen evoluutioon nojaaminen on nähty ongelmaksi monissa paikoissa. "Kuten kristillisissä oppilaitoksissa on tapana, myös Bryanin henkilökunnan tulee vuosittain allekirjoittaa koulun uskontunnustus. Luonnontieteiden professori Stephen Barnett ja pedagogiikan professori Steven DeGeorge eivät tänä vuonna siihen suostuneet. – Johtokunta vaati minua sulkemaan pois pelkän mahdollisuudenkin, että Genesistä voitaisiin ymmärtää mitenkään muutoin kuin siten, miten he uskovat [Bryan Collegen] perustajien sen ymmärtäneen, Barnett kommentoi lisäystä Times Free Press -lehdelle. Potkujen uhatessa professorit haastoivat koulun johdon oikeuteen. He vetosivat, että tunnustuksen muuttaminen on oppilaitoksen omien sääntöjen vastaista." Eli evoluutiokriittiset tahot olivat mielellään expellaamassa ihmisiä. Tätä päätöstä tuetaan myös Suomessa. Se on suoraselkäisyyttä eikä mitään julmaa. Päin vastoin. Uskonnonvapaus tarkoittaa että juuri näin tulee saada tehdä. Poikkeaminen olisi uskonnonvapautta vastaan. Varmasti akateemisesti teologiassa menestynyt kirjailija (lol) Reko Kauranen moittii mitätöntä ja mistään mitään osaamatonta suomalaista teististä evoluutikkoa (trol), Eero Junkkaalaa seuraavalla tavalla. "On aivan luonnollista että kristillispohjainen opinahjo haluaa että opettajat sitoutuvat Raamatun olennaisiin ntotuuksiin. Tämä kuuluu uskonnonvapauteen. Ei kenenkään ole pakko opettaa tällaisessa laitoksessa. Jopa Eero Junkkaala joka on tehnyt kompromissin Raamatun kustannuksella, sanoo että Adam oli todellinen ihminen. Hän tuntee Raamatun niin hyvon, että on selvää että joutuu sovittamattomiin teologisiin ristiriitoihin ilman tätä. Lehtonen ja Taavila saavat uskoa mitä tahansa, mutta älkää sotkeutuko kristittyjen asioihin, vaikka uskottekin olevanne niin viisaita." Loistokasta.

Näkemys on sinänsä kiehtova että akateeminen vapaus määrää että tiedeyhteisön johto saa toimia yllättävän autonomisesti. Joten kysymys on sinänsä yllättävän samanarvoinen sen kanssa että koulu päättää muuttaa allekirjoitettavaa uskontunnustustaan, ja pakottaa ihmiset allekirjoittamaan tätä potkujen uhalla. Nähtävästi ei pidettäisi soveliaana antaa potkuja vain vakaumuksen vuoksi. "Expelledin" kohdalla ne olivat kauhistus ja uskonnonvapautta vastaan. Mutta kun saman käytöksen kohteena on teistinen evoluutikko, se on vain hyvä ja uskonnonvapauden mukaista. Jos tiedemaailma on niin naturalistinen niin kuka pakottaa menemään sinne? Sitä voi heittää tälläisiä retorisia kysymyksiä helposti. Jos on kivisydäminen maailmankuvan sokeuttama ihminen. Että jos ahistaa niin ei ole pakko. Se on ilmiselvästi ratkaisu teististen evoluutikoiden kohdalla. Joten koherentin logiikan mukaan sen pitäisi sitten koskea jokaista Galilei -syndroomaan sairastunutta kreationistiakin. Että opettakoot niissä kristillisissä kouluissaan keskenään. Kun on omat kristilliset diplomimyllyt ja kaikkea.

Siksi onkin tavallaan sääli että joudun hylkäämään tämän ajattelutavan. Se tuottaisi mieluisia lopputuloksia, mutta en vain jaksa tuottaa itsessäni sellaista ideologista intoa joka vaadittaisiin siihen että silmät sulkeutuisivat sille miten epäreilua tämänlainen järjestelmä olisi.

---

Seurakuntalaisen loppulausunto on kyllä omituinen. Se väittää että USA on monitahoisempi kuin Suomi. "Suomessa ovat vastakkain "liberaalit", joista suuri osa on jättäneet taakseen ajatuksen Raamatun jumalallisesta arvovallasta, ja "konservatiivit", joista monien on vaikea löytää yhtymäkohtia evoluutioteorian ja luomisuskon välillä. Yhdysvalloissa näiden kahden ääripään välistä löytyy kolmas vaihtoehto, eli Raamattuun uskovat, evankeliset evolutionistit." USA:ssa kreationisteilla on valtaa ja isot budjetit. Siellä on lakitupia ja televisioväittelyitä tästä aiheesta. Ja ollaan hyvin polarisoituneita. Täällä teistinen evoluutio on päin vastoin niin vahva, että kreationistin löytäminen on poikkeus. Heitä löytyy toki jos kuuntelee uskonnollista keskustelua koska he ovat aktiivisia. Mutta itse asiassa Suomessa kaikki teistisestä evoluutiosta poikkeava pitää perustella. Ja tämä selittänee aiheesta käytävän keskustelun vähyyden. Teistinen evoluutio on täällä vallassa niin vallitsevana että sen ei enää tarvitse argumentoida, kun se voi elää hegemonisessa diskurssissa. Siksi teistinen evoluutio täällä ei ole hyvin perusteltua, mutta sitäkin suositumpaa. Nähdäkseni täälläpäin Kirkko itse asiassa irtautuu kreationisteista vähintään yhtä innolla kuin Päivi Räsäsestä. Aiemmin se kiisti koko kreationismin olemassaolon, tai ainakin kysyttäessä ja ehdotettaessa kirkon tutkimuskeskuksessa aihetta ei oikein haluttu aloittaa edes tutkittavaksi kun ei uskottu että Suomessa edes olisi yhtään nuoren maan kreationistia. Myös ateistinen evoluutionäkemys joutuu erikseen oikeuttamaan olemassaolonsa, ja se saa senkin jälkeen helposti nuivan vastaanoton. En tiedä missä ihmeen kuplassa Seurakuntalaisen viimeisen lauseen esittäjä elää.

Numero pondere et mensura Deus omnia condidit

Neil de Grasse Tyson on lähestynyt Intelligent Designiä kriittisesti, mutta erikoisesta kulmasta. Hän korostaa että monet ihmiset kokevat syviä mystisiä kokemuksia katsellessaan erityisesti universumia ja luontoa. Näin ollen kauneuden kokemuksen alla on erityisesti astronomia ja biologia. Hän perustaa näkemyksensä myös historiaan jossa nimenomaan viisaat miehet ovat kannattaneet Intelligent Designin sävyisiä ajatuksia. Hän nostaa esille laajan kavalkaadin Newtonin ja Galilein kaltaisia selvästi oppineita miehiä jotka ovat viitanneet ihmistä suurempaan mysteeriin tiedeaiheisissa kysymyksissä.

Samalla hän kuitenkin tuo esille trendin. Hän esitti että Newton oli varsin hiljaa Jumalakysymyksistä uransa tehokkaimpana aikana, mutta seinän tullessa vastaan hän sitten oli lausunnoissaan huomattavasti teistisempi. Kun Newton ei osannut selittää useampien kappaleiden ratoja laskelmillaan, hän vetosi Jumalaan. Hänen aikanaan ei ollut riittävää matematiikkaa, ja myöhemmin näissä samoissa ongelmissa ei sitten enää viitattu Jumalaiseen kontrolliin. Laplace ei näissä kysymyksissä enää tarvinnut kyseistä hypoteesia. Kuitenkin pyhyyden kokemusta siirrettiin muihin tiedon aukkoihin.

Tysonin korostuksena oli se, että tämänlaisten kysymysten kysyminen on ihmisille hyvin luonteenomaista. Se liittyy paitsi kauneuden tunteeseen, myös tietämättömyyteen. Ja että kun katsotaan tilastoja, voidaan huomata että valtaosa ihmisistä uskoo Jumaluuteen. Tutkijoissa tilastot sitten siirtyvät ateismin suuntaan. Ja huippututkijoista valtava määrä on ateisteja.

Tämä olisi vielä hyvin klassista ID -kritiikkiä. Mutta Tyson korostaakin, että tämänlaisia kysymyksiä ei voi kuitenkaan halveksua. Sillä kun katsotaan huipputiedemiehiä, kuitenkin 15% uskoo yhä Jumalaan. Tysonin mukaan on mielenkiintoista, että se ei ole nolla. Terävimmistä mielistä, mukaanlukien Newtonit ja vastaavat, kertovat että ajatus ei ole pelkästään typeryyttä. Ei voida siksi järkevästi olettaa että ID voitaisiin oikeasti päihittää millään kansan valistamisella. Vaikka hän itse on kuuluisa tieteen popularisoijana, hänestä ei voida olettaa että kansalaisten mieltä voitaisiin jotenkin muuttaa enemmän kuin mitä koulutus tekee huipputiedemiehille.

Tysonin ajatus onkin se, että ID:n tapa käsitellä tietämättömyyttä on ihmisille hyvin tavallinen. Ja että ihmisen on vaikeaa hyväksyä että "johonkin vain on ratkaisu". Monissa mysteereissä onkin huomattavaa, että ongelman ratkeamiseen voi mennä vuosikymmeniä. Jos ongelman ratkaisuun sopivaa matematiikkaa tai fysiikan teoriaa ei ole vielä edes kehitetty, ja tämän valmistuminen ei tapahdu tutkijan omana elinaikana, on ajatus tietämättömyydestä monelle raskas.

Näin ollen ID -henkisiä lausuntoja ei pidäkään tyystin kieltää. Niiden esittäjät eivät luultavasti itse ratkaise kyseisiä ongelmia, mutta kenties paikalle tulee joku muu joka käärii hihansa. Ja jos ID tuo esille jotain, on sen tietysti myös tehtävä tieteellisiä löytöjä. Kuitenkin sen ylivaltaa tulee rajoittaa. ; Sillä aukkojen Jumala paitsi viittaa mysteeriin, myös yrittää peittää sen. Se ei siis tee sitä minkä pitäisi, eli näytä missä on tietämättömyyttä selvitettäväksi, vaan peittää sen mielikuvin.

Keino on hyvin sama kuin arkiajattelussakin. Ihminen katsoo avaruutta ja näkee siellä kotkan mallisia pilviä. Uljas hahmon näkeminen liitetään mahtipontisesti Jumalaan - toisin kuin silloin kun löydetään tähtisumu joka näyttääkin hämähäkinmahalta tai joltain iljettävältä. Kauniin kukan vieressä ei nähdä limaista ja rujoa ja myrkillistä olentoa. Ja avaruudestakin puhutaan kuinka se on ihmisen elämälle sopiva, mutta tässä ei huomata että valtaosa avaruudesta tappaa ihmisen välittömästi. Mielikuva, vaikutelma ja analogia tuovat selityksen tunteen. Ja jos tämän rikkominen "loukkaa uskontoa", tutkimista helposti rajoitetaan. Koska jos teologista argumenttia vastaan hyökkää, sen voidaan nähdä uhkaavan uskoa.
1: Moni uskovainen inhoaakin tieteessä menestyvässä USA:ssakin Big Bangia ja ainut tapa jolla Tyson puolustaa itseään esimerkiksi museossa esitelmöidessään on se, että hän sanoo keskustelevansa mielenkiinnolla tästä Big Bang -aiheesta, mutta että eläintieteen ja luonnonhistorian puolella on näytettävissä ihmisien ja apinoiden evoluutiota. Ja näitä Big Bang -denialisteja ei enää sen jälkeen nähdä tähtitiedenäyttelyn puolella.

Tyson ottaa esille islamilaisen tieteen kultakauden ja sen romahduksen. Kun maa vielä oli avoin ja monikulttuurinen, jossa islamilaisten lisäksi juutalaiset ja ateistitkin esittivät haasteitaan, tutkimus oli sen ajan huippuluokkaa monta sataa vuotta. Islam kuitenkin menetti tämän hedelmällisen asenteensa ja alueet ottivat vahvemman uskonnollisen roolin. Ja siksi nykyään islamilaisista maista on tullut vain hyvin vähän nobeleita. Se menetti asemansa eikä ole onnistunut palauttamaan sitä. Ja tämä on riski ID:ssä. Se kenties tuo esiin oikeita tiedon aukkoja, mutta ratkaistaessaan niitä se tekee sen tavalla joka toimii tiedejarruna. Sehän sanoo että tiettyihin kysymyksiin ei edes voi tulla vastausta. Näin ollen joku toinen tekee tähän liittyviä löytöjä ihan sen vuoksi että he eivät usko tätä vaan yrittävät.

Tysonin kannan mukaan tiede onkin oleellinen juuri siksi että se on talousveturi. Siihen liittyvät löydöt pitävät sisällään "löytäjän oikeuksia" jotka tahkoavat sivutuotteenaan myös maallista ja taloudellista menestystä. Ja hän korostaakin olleensa hyvin positiivinen kun Doverin oikeudenkäyntiin oli valittu tuomariksi John Jones. Tämä kun oli republikaanipuolueen kannattaja. Kreationistit tietysti ennalta juhlivat, sillä heidän näkökantansa on maailmankuvallinen. Demokraatti olisi ajateltu liberaalien ateistien ystäväksi - eli kuuluvaksi ryhmään joka on kreationismin vihollisryhmä. Tysonin mukaan republikaanit ajattelevat kuitenkin lompakollaan, joten mitään koraanikouluun viittaavaakaan tiedejarrua tuskin saataisiin yleiseen kouluun.

Referaatilleni on syy.

Tysonin näkemys on nykyään varsin valtavirtaa. Kuitenkin aikanaan nostatin hieman ... vaikeuksia ... korostaessani näkemystä jossa ID ei ole tiedettä vaan metatiedettä. Toisin sanoen se parhaimmillaan ja enemmänkin viittaisi kysymyksiin joita voitaisiin tutkia lisää. (Yhtenä syynä on juuri se, että ihmiset kestävät huonosti tietämättömyyttä. Kaunis halu tietää ja ymmärtää johtaa siihen, että väärä tieto ja pseudotieto voittaa ikävän todellisuuden.) Tämänlaatuinen kanta oli tietysti yllättävä koska ihmiset vielä siinä vaiheessa pitivät minua suhteellisen keskitasoisena ja tavallisena skeptikkona. Siis sellaisena joka ei sooloile ja hoopoile.

Irtiotto saattoi ärsyttää ihmisiä sosiaalisistakin syin. Mutta selvästi tämä näkemys ei silloin saanut kovin suurta suosiota. Yksi syy siitä varmasti onkin se, että se ei oikeastaan ole kovinkaan sosiaalinen. Eli sillä ei viitata selvästi "kumpaan leiriin kuulutaan". Intelligent Designin kannattajien ärsyyntyneisyyden voi tietysti ymmärtää sitä kautta että heidän argumentaationsa nojaa maailmankuvallisuuteen. Tysonin kanta taas korostaa sitä että teorian ja käytännön ero on siinä, että "teoriassa eroa ei ole, mutta käytännössä on". Eli ideologiat eivät oikeasti determinoisikaan valintoja ja päätöksiä niin vahvasti kuin "ideologiset perusoletukset" ja "a priori Jumalan kieltävät darwinistit" -korttejaan heiluttelevat ID -veikot näkevät. (Dogmaattisuus ja maailmankuvan sumentaminen koskeekin korkeintaan heitä itseään. Ja tiedepotentiaalinsa hukanneita islamisteja.)
1: Olen tosin pettynyt että en osannut silloin katsoa politiikkaa Tysonin tavoin. Olisin nimittäin voinut miettiä vaikka sitä tosiasiaa että ID:n perustaja Phillip Johnson korosti että hän dekonstruoi evoluutioteoriaa. Hän ottikin postmoderniin liittyviä suvaitsevaisuuteen ja sananvapauteen liittyviä käsitteitä ja vaihtoi näkökulman klassisen kreationismin skientistisen "luonnontieteet eivät tunne evoluutiota" -lähestymisen ja muutatoi sen perusargumentit ajatukseksi jossa evoluutio on luonteva seuraus siitä että naturalismi ja ateismi ja materialismi ovat rakentaneet ideologisen vallan pesäkkeen joka sortaa väärinajattelijoita. Näin esiin nostettiin korostetusti esimerkiski demarkaatiokysymys tavalla joka oli vanhemmalle kreationismille hyvin vieras. Jo tästä perusasiasta olisi voinut teoriassa vetää huomion siihen että demokraatti olisi kenties "evoluutiolle vaarallisempi". Sillä liberaalit humanistiset ideologiat soveltavat ID:n strategioita melko yleisesti. Tämä on huomio joka perustui tietoihin joita minulla oli. Ja ennen kaikkea se on juuri sen luonteinen että olisin voinut tehdä senkaltaisen päätelmän. Mutta en tehnyt.

Toki Tysonin näkemys on hyvin klassista minua siinäkin mielessä että hän ei korosta että yksi tietty ideologia olisi menestyksen tae. Hänelle tieteessä tutkimusohjelman hedelmällisyys on kaikki. (Hänkään ei ole ateisti vaan agnostikko, kenties tässä on jokin syvällisempikin yhteys.) Ja että tietämättömyyden hyväksyminen ja eri maailmankuvien tuomien haasteiden kautta löytöihin (dogmatiikan sijasta) kannustuminen on tieteessä menestyksen tae.

Mutta toisaalta islamin menestysvuodet korostavat sitä, että tieteen menestys ei ole sidottavissa ajatukseen jossa tietyt rodut olisivat muita älykkäämpiä, tai että älykkyys sitoutuisi leveysasteisiin, ainakaan tavalla joka olisi relevantti tieteenteon kannalta. ; En toki tiedä Tysonin kantaa, mutta oma näkemykseni älykkyyden ja tieteellisen menestyksen välillä on kaksivaiheinen:
1: Älykkyys itsessään on melko tyhjä. Ihan sen vuoksi että islamin dogmatisoituminen on esimerkiksi tuottanut paljon älykkäitä ihmisiä jotka keskittyvät saivartelemaan esimerkiksi siitä miten ihmisten tulee toimia teologisesti objektiivisesti jos moskeijassa alkaa pierettämään. Samoin kiistatta älykkäät ihmiset ovat kuluttaneet voimavarojaan islaminuskon dogmatiikan kehittelyyn ja puolustukseen. Ja tämä ei taatusti ole näkynyt positiivisena virtana islamilaisten maiden nobeljonoon.
2: Ihmiset ovat normitieteen tekemiseen "ihan riittävän älykkäitä". Vaikka eroja olisikin, on tärkeämpää saada ihmiset kiinnostumaan tieteestä kuin se, että heidän täytyisi olla superneroja.
3: Toisaalta nerot, jotka saattavat ehkä kenties - joskaan ei välttämättä - olla tieteen kehityksen ytimessä, ovat joka tapauksessa poikkeusyksilöitä. Tilastollisessa jakaumassa vain hyvin marginaalinen määrä yltää joka tapauksessa superälykkäiden joukkoon. (Tätä voi tietysti olla vaikea ymmärtää jos osaa katsoa jakaumissa vain keskiarvoa ja julistaa sitten vaikka uusnatsismin innollaan miten "valkoinen rotu on älykkäämpää kuin neekerit". Kenties keskimäärin, mutta näiden arvon arjalan heilien älynlahjat eivät kyllä ole kaatamassa tätä keskiarvoa siihen oikeaan suuntaan.) Ja poikkeuksia hakiessa on pakko katsoa myös väkilukua. Otoksen koko vaikuttaa suuresti silloin kun etsitään tilastopoikkeamia. Ja monilla alueilla väkiluku on niin suuri että älykkyyden tulisi riittää.

Eli en korosta että biologia ajaisi tieteelliseen menestykseen. Mutta kulttuurin roolina ei olekaan ajaa viisaisiin tosiin ajatuksiin, vaan kulttuuri voi lähinnä estää ja häiritä prosessia. Se tuottaa dogmia ja lukkiutumia. Tästä on merkkejä esimerkiksi mielenfilosofiassa, joka on paikoitellen hyvin hienostunutta ja kehittynyttä, mutta jossa on tästä huolimatta valtava miltei tutkimaton aukko. Siksi en huoli siitä että islamilaisissa maissa olisi tyhmiä ihmisiä jotka turmelevat kylmien maiden superohjelmoidut geenistömme. Huolestun lähinnä siitä miten teokratia on onnistunut torspoilemaan valtavan älyllisen potentiaalinsa, potentiaalinsa joka pääsi varsin selvästi demonstroimaan itsensä ennen kuin se sammutettiin.

Näkökulma ; Miksi niin monet kristityt loukkaantuvat kun heitä kutsutaan taikauskoisiksi?

Vanhan kouluni muikea hirvi
muistuttaa kalevalehtelevasta
animistisesta uskontoperinteestä
ja sen roolista Suomen historiassa.

Nykyajan hengessä moni korostaa homo religiosus -ihmiskuvaa. Siinä on mukana jonkinasteinen monikulttuurinen suvaitsevaisuus - suvaitsevaisuus kunhan olet uskovainen. Henkenä on että olipa kyse sitten kahvinporoista ennustamisesta tai New Age -hörhöilystä, niissä kuitenkin haetaan ikään kuin luonnollista ja yleisinhimillistä tapaa ymmärtää maailmaa ja omaa roolia siinä. Moni jopa tukee tätä ajatusta sillä, että vaikka kirkolla meneekin huonosti, niin erilaiset vaihtoehtoiset uskonnot ovat saaneet suosiota.

Tässä kulmassa on vaikeaa ymmärtää miksi kristityt loukkaantuvat kun heitä kutsutaan taikauskoisiksi. Syy on yllättävä. Valtaosa kristityistä ei oikeasti ole kovin suvaitsevaisia eri uskonnoille. Henkenä on se, että uskonnonvapaus antaa luvan olla väärässä. Ja New Agea pidetään harhautuneena. Ihminen hakee Jumalaa ja eksyy taikauskoon. ; Kristityt tukevat mielellään muita uskontoja silloin kun kysymys on uskonnottomien bashaamisesta. (Akateemisetkin kristityt tekevät tätä suurella innolla, peittävät tämän vain sivistyssanoihin ja kohteliaisiin synonyymeihin, eli pinnallisin retorisin keinoin.) Mutta jos kristinusko leimataan taikauskoksi, kristitty loukkaantuu koska kristinusko ei ole yhtä naurettavaa kuin se barbaarimainen luonnonusko, primitiivinen animismi ja pakanallinen puujumalan palvonta.

Takana on hierarkia. Tämä tulee esille joskus siitä kun kristityt kertovat että kristinuskolla on merkittävä rooli, koska ilman sitä täällä Suomessakin olisi yhä palvottavana animistiset taikauskoiset uskonnot. Tätä pidetään jopa todisteena siitä että kristinusko on rationaalisempi ja tieteen kanssa yhteensopivampi kuin vaikkapa animistinen karhunpalvonta.

Kysymys ei ole kovin helppo. Kun uskontoa lähestytään antropologisesti voidaan huomata että
1: Euroopassa vallassa ovat "desert dogma" -uskonnot. Eli islam, kristinusko ja juutalaisuus. Ne ovat historialtaan vahvasti toisiinsa sidoksissa olevia uskontoja, jotka ovat itse asiassa kulttuurisesti, sekä opiltaan että sisällöltään "yllättävissä määrin miltei sama uskonto". Toki suuria oppieroja on, mutta kun niitä katsotaan voidaan luetella valtava määrä analogisuuksia. Seemiläisissä uskonnoissa yksi Jumala, doktriinien, rituaalien ja uskonnollisten auktoriteettien rooli, ja tapa korostaa tekstiä kuvien yli on hyvin samanlainen, "jaettu".
2: "Idän uskonnoissa", indoeurooppalaisessa perinteessä, buddhalaisuudessa, hindulaisuudessa, konfutselaisuudessa ja vastaavissa Jumalien määrässä on vaihtelua, osassa idän oppisuunnissa Jumaluus ei ole merkittävässä roolissa ja niiden suhteen ollaan jos ei ateistisia niin ainakin agnostisia. Ja usein rituaaleissa on suurta paikallista vaihtelua. Tämä huomio on johtanut siihen että uskontoja on alettu luokittelemaan.

Tämä jaottelu on ollut merkittävä. Sillä tosiasiassa se pakottaa laajentamaan homo religiosus -ihmiskuvasta. Sillä vaikka uskonto tuntuu olevan osa kulttuuria lähes aina, on teknisesti vähemmän sofistikoituneemmissa kulttuureissa tavattu harrastaa animismia. Itse asiassa Edward Tylor korosti uskonnon luonnollisuutta juuri siten, että moni piti uskontoa keinotekoisena kulttuurin luomuksena viittaamalla siihen miten uusia uskonnot olivat. Tässä oli kysymys jonkinlaisesta kristinuskon kautta tulkitsemisesta. Hänestä esimerkiksi australian aboriginaaleilla oli uskonto vaikka heillä ei ollutkaan kovin paljoa piirteitä joita kristillisessä kulttuurissa on totuttu pitämään uskonnolle oleellisena. Hän myönsi "Primitive culture" -teoksessaan, että aboriginaaleilla ei ollut monia näistä "no idol, temple, or sacrifice, but that in short, they have nothing whatever of the character of religion, or of religious observance, to distinguish them from the beasts that perish." mutta että olisi jonkinlainen luonnollinen uskonnollisuus joka vetoaisi nimenomaan animismiin. "I propose here, under the name of Animism, to investigate the deep-lying doctrine of Spiritual Beings, which embodies the very essence of Spiritualistic as opposed to Materialistic philosophy." Eli uskonnollisuus olisi a-materialismia samaan tapaan kuin jumaluskon puute on a-teismia.

Mielenkiintoista tietysti on se, että tämän kulman korostaminen kertoo että kristinusko on hyvinkin keinotekoista ja uutta. Ja Tylorkin luokitteli uskonnot primitiivisiin ja sofistikoituneisiin. Uskonnoilla oli siis hierarkia. Ja tässä kognitiivinen helppous ja intuitiivisuus ei ole sama kuin laatu, pikemminkin päin vastoin.

Tylorin tapa tulkita asioita on nykyään hyvin tavallinen. Ja sen takia uskontokeskustelussakin tuntuu vellovan omituinen tapa olla yhdessä vaiheessa homo religiosusta kannattavia uskonnonvapautta ja omaatuntoa korostavia monikulttuurikkoja - kun pitää tuomita ateismi "luonnottomaksi" ja inhimilliselle elämälle vieraaksi - ja sitten seuraavassa vaiheessa ollaan kuitenkin korostamassa että se oma uskonto on parempi kuin ne muut uskonnot.

Merkittävää ja erikoista onkin oikeastaan se, että tämä hierarkia on hyvin vahva mutta hyvin heikko.
1: Monesti kristityt eivät edes kykene näkemään muita jäsennystapoja. Se, että tietyllä alueella on syntynyt tieteellinen edistys ja tällä alueella on tietty uskonto on nähty post hoc- ajatteluvirheen kautta samaksi kuin osoituskeksi että juuri kristinusko on laadullisesti parempi, tieteellisempi ja tieteen kanssa yhteensopivampi, kuin vaikkapa animismi. Jostain syystä käsiä kuitenkin pestään kaikista kulttuuriin liittyneistä ongelmista ja niitä ei suostuta käsittelemään samalla post hoc -logiikalla. Siksi kirjoitustaito ja tiede ovat muka kristinuskon ansiota mutta samalla miekkalähetys, vanhan uskonnon ja kulttuuriperinnön katoaminen ja vastaavat eivät muka olisi kristinuskon syytä.
     1.1: Tässä usein vedotaan siihen että kristinusko kieltää tappamisen, mutta toisaalta tässä korostetaan että sodassa - ja joskus vaikkapa teloituksissa - ei ole kyse murhista. Eli nämä olisivat "eri juttu" vaikkapa silloin kun puhutaan Raamatussa mainituista käskyistä suorittaa kansanmurhia. Miksei siis miekkalähetyksenkin kohdalla? Raamattu käskee asioita homoista, ja tämän vuoksi ihmisiä on esimerkiksi kemiallisesti pakkokastroitu kuten Alan Turingille kävi. Raamattu ei sen sijaan käske opettelemaan lukemaan, eikä se sano että vain lukutaitoisten on Jumalan valtakunta.
2: Itse asiassa valtava osa juuri siitä moititusta uusateismista menee juuri Tylerin kaltaisen jaottelun pariin. Tällöin henkenä on se, että jos ateisti luo hierarkian ja luokittelee kristinuskon itseään alemmaksi ja primitiivisemmäksi, kyseessä on epäkohteliaisuus ja militanttius ateistien puolelta. Tätä militanttiutta ei tunnusteta siten sen kristillisyyden puolella niin millään.
     2.1: Voin tässä kertoa pienen "salaisuuden" siitä että olen tunnetusti agnostikko enkä ateisti. Ja yksi syy tähän on syvä emotionaalinen vastahanka tämänlaista hierarkiointia vastaan. Jos oikeasti katsomme Dawkinsin argumentaatiota, hän luokittelee asiat siten että asioiden selittäminen on ihmisille primaarista. Ja että uskonto on aiemmin yrittänyt tehdä jotain asialla, ja että uusateistit tekevät tämän nyt vain tieteellä laadukkaammin ja paremmin. Hän luokittelee "ymmärryksen" ja "selittämisen" omalla tavallaan ja jäsentelee maailman tätä kautta. Rakenne on kuin suoraan Tyleriltä. Siinä missä Tylerille uskonto on "ihmisen perusolemus jossa animistit ovat lapsellisella tavalla tavoittelemassa kristinuskon Jumalaa" Dawkinsille "ymmärrys, jäsentäminen ja ilmiöiden selittäminen ovat tämän tilalla ja uskonto on vain yksi karkea ja lapsellinen ja epäonnistunut tapa harrastaa tätä".

Miten Dawkinsin jäsennyshierarkia on asennevammainen ja huono, koska se on kristittyjen oma jäsennyshierarkia.

Kun katsomme mitä Richard Dawkins selittää, hän korostaa että "God Delusion" ei viittaa Einsteinin Jumalaan. Että valistuneet tiedemiehet eivät ole hänen populaarikirjansa sisältöä. Dawkins on tunnetusti korostanut että hän käsittelee fundamentalismia ja että jos hän käsittelisi sofistikoituneita teologeja, kirjakaan ei myisi hyvin. Ihmisiä kiinnostaa alhaiseksi luokiteltu uskonto, tämä uskonto on myös ideologisesti vaarallisempaa ja häiritsee kunnon ateistien elämää eniten. Ja hän on tässä aivan oikeassa. Kuitenkin hän samalla selittää "Religion has at one time or another been thought to fill four main roles in human life: explanation, exhortation, consolation and inspiration. Historically, religion aspired to explain our own existence and the nature of the universe in which we find ourselves. In this role it is now completely superseded by science."

Dawkins siis tekee kuten Tylerkin. Luokitteleen "aina olleen" luonnollisuudeksi. Ja uusin versio tästä on ikään kuin sofistikoitunein, vaikein ja siksi paras. Olen toki syvästi ihmetellyt miksi intuitiivisuus olisi hyve, ja helppous samaa kuin aitous. Ja kyseenalaistan sen että filosofian tulisi olla aina automaattisesti ymmärrettävää. Kuka sanoi että syvälliset asiat olisivat helppoja? Mutta en toisaalta ymmärrä miten sitoutuminen "moderneihin/uusiin" innovaatioihin, kuten luonnontieteisiin (nykyajan ateistitiedemiehet) tai akateemiseen rationaalisuuteen (keskiajan suuret teologifilosofit) olisi samaa kuin ehdoton paremmuus. Se, että jokin on vaikea keksiä ei tee siitä suoraan parempaa tai todempaa ideaa. Se kertoo lähinnä siitä että sen keksimiseen tarvitaan tavallista omituisempaa mieltä.

Koen että tässä on syvä kaksoisstandardi ; Jos jokin asia on intuitiivista ja luonnollista, se on helppoa. Jos tämä on oikeutus, on kognitiivinen raskaus epäluonnollisuutta by definition. Ei voi olla niin että toisaalla intuitiivisuus ja helppous ovat hyve ja toisaalla ne sitten ovat pahe. Ja että näkökulmasta vaihdetaan toiseen aina sen mukaan mikä sille omalle suosikki-ideologialle on kulloinkin näpärää, kätevää ja julistuksellisesti edullista.

Mutta vain harva jakaa näkemykseni ; Dawkins-Tyler -linjaman asennevammahierarkisuus on hyvin leimallista nykykulttuurille ja siinä tapahtuvalle pseudosuvaitsevaiselle pseudomonikulttuurisuudelle ja pseudouskonnonvapaudelle. Esimerkiksi uskonnon ja tieteen yhteensopivuustematiikassa aiheena on usein koko uskonto. Ja "sopusoinnussa tieteen kanssa" -käsittettä käsitellään äärimmäisen luovasti. Milloin se on sitä että Jumalasta olisi argumentteja joilla se osoitettaisiin paremmaksi kuin ateismi, mutta tästä ollaan helposti joustamassa siihen että riittää että uskonto ei ole ristiriidassa vallitsevan tieteen kanssa.

Ja mikä parasta, kun Dawkinsin kömmähdys nostetaan esiin, fundamentalisti saattaa nousta puskista selittämään, että nyt kun Dawkins on väärässä, niin kenties Jumala olisikin kreationistinen ja tieteellisellä evidenssillä todennäköisemmäksi kuin vaihtoehtonsa todistettu, hyvin perusteltu uskomus, aka. todistettu ilmiö. Ja ovat seuraavassa vaiheessa sitten innoissaan huitomassa, että Newton oli kristitty ja supernero ja että ilman kristinuskoa olisi vain huonoja pakanauskontoja, ja naurettavaa New Age -magiikkaa joka on vaarallista taikauskoa jonka pahin puoli on siinä, että siinä viitataan oikeasti saatananpalvontaan ja demonien hallintaan.

Onko animismi kiinnostavampaa kuin ateismi ja kristinusko rikkaampaa kuin molemmat näistä?

Moni itse asiassa sekoittaa tämän uskontohierarkisen perusdogman siihen että uskonto olisi kiinnostavampaa kuin vaikkapa ateismi ja että kristinusko olisi erityisen kiinnostava ja sofistikoitunut. Toki minäkin olen sitä mieltä että kristinuskon perinne vaatii sen, että ilmiön tiedostaminen kuuluu yleissivistykseen. Älyllisiä ansioita en siinä juurikaan näe.

Tai näen, mutta en sellaisia joita ei nörttikulttuurissa törmättäisi siinä kun mietitään vaikka mitä tapahtuu kun Juggernaut (jonka liikevoima ei ole pysäytettävissä) törmää Kapteeni Amerikan kilpeen (joka pysäyttää kaiken liikevoiman). Kristinuskolla on ollut aikaa kehitellä ajatuksia akateemisessa kulttuurissa. Ei siksi että kristinusko olisi luonut akateemisen kulttuurin vaan siksi että akateeminen kulttuuri kehittyi alueilla jotka sattuivat olemaan seemiläisiä. Itse asiassa näen että vuosituhantinen perinne ja kauan jatkunut vahva institutionaalinen valta on juuri se, joka selittää kristinuskon erityisaseman ja sen miksi niin monia asioita on mietitty kristinuskon kautta. Ja sama selittää miksi on ikään kuin pakko miettiä kristinuskon kannalta - myös filosofiassa, mielestäni siinä määrin että huono filosofi on se joka jättää kristinuskon käsittelemättä. Kirkko on olemassa, uskonnollisia ihmisiä on olemassa. Ja kun ideologia kohtaa ihmiset, syntyy vallankäyttöä. Ja niiden kautta syntyneet ideat ovat osa filosofista aineistoa.
1: Kristinuskon sofistikoitunuus on nähdäkseni sitä että sen parissa kehitellään erilaisia enemmän tai vähemmän tehokkaita saivarteluja, ja tätä puolustetaan kaikkea muuta kuin filosofisesti tai akateemisesti kauniin keinoin, tavalla joka selittyy lähinnä arkipsykologialla. Saivarteluja jotka eivät ole todiste aiheen hienoudesta koska - kuten Duhemin tieteenfilosofiset huomiot ad hoc -selityksistä ja ristiriitojen peittämiskeinoista osoittavat - ristiriitojen peittämisessä kyse on enemmän perslihaksista ja luovasta saivartelusta kuin sofistikoituneesta hienostuneisuudesta.
2: Toinen liittyy moitteeseen jonka sain juuri tänään ... sanotaan nyt ... eräänlaiselta ystävältä. Hän selitti että häntä ärsyttää se, että korostan "loogisen positivismin" ja "kielipelikikkailun" ylivaltaa uskontokritiikin kritiikissä. Ei siksi että olisin väärässä tai edes "huonosti perusteleva" vaan siitä johtuen että en ole ymmärtänyt tiedepolitiikan vaikutusta. Hän kertoi minulle ... sanotaa nyt ... eräänlaiselta näköalapaikaltaan ... että 1980 -luvulla filosofianlaitoksella oli kova into Wittgensteinin opeista. (Nämä filosofit ovat nyt vakiintuneita ammattilaisia, keski-ikäistä polvea.) Ja että Suomi on pieni maa jossa on pienet resurssit. Ja että filosofiassa on siksi tavallistakin että on vain muutama koulukunta johon sitten panostetaan hyvin vahvasti. Siksi filosofit puhuvat Wittgensteinin varhaiskaudesta ja myöhäiskaudesta. (Aristoteles ja mut klassikot käytiin, mutta ohimennen. Ja valtaosa filosofian laajuudesta jäi sitten oman harrastuneisuuden piiriin.) Eivät siksi, että olisivat fiksoituneet esipopperilaisen rautakautiseen jakoon jossa objektiivinen fysiikka ja subjektiivinen metafysiikka ovat toisistaan irrallaan, vaan siksi että koulutettu filosofi ei leiki koko kentällä kuten "vapaat amatöörit" vaan ovat spesialisteja. Että Tosi Ammattilainen sanoo lausunnon vain siitä minkä todella syvästi osaa. Ja että Quinelaista keskustelua olisi vaikeaa synnyttää kotimaan kentällä. Tämä tietysti johtaa siihen että oikeastaan mistään muusta kulmasta kuin Wittgensteinilaisesta filosofiasta. Merkittävää keskustelua saa vähemmän aikaan jos siitä eivät keskustele asiantuntujat vaan vapaat amatöörit. Ja akatemian paikka ei ole tukea tämänlaista blogityyppistä keskustelua. Kristinuskon vallalla on sama rooli. Se ikään kuin pakottaa relevantiksi.

Näkisin jopa asian niin että kristinuskon perinne tekee siitä jossain määrin tylsän ja epäkiinnostavan ; Aihetta on pyöritelty niin paljon että hyvin vähän mitään tarvitsee miettiä tai keksiä itse. Kristitty tietysti innostuu älyllisesti lukiessaan muiden tarjoamia mallivastauksia. Uusateismi on tässä mielessä kiinnostavampaa, koska se kuitenkin kehittelee perinteitä selvästi uuteen suuntaan. (Se voidaan liittää vaikkapa Tylerin ideologiahierarkian seuraavaksi askeleeksi.) Tällä hetkellä kun suomen kristinuskon asema on yleisesti ottaen katsottu tulevaisuudeltaan turvattomaksi, yhtenä niistä harvoista maista joissa näin käy, on täällä korostettu jostain syystä juuri uskonnon luonnollisuutta ja vahvaa automaattista asemaa.
1: Mieleeni tulee vain tiettyjen humanistifilosofien muistutukset hegemonisista diskursseista. Niissä valta on automaatio jota ei kyseenalaisteta ja joissa henkenä on juuri se että vaihtoehtoja ei nähdä. Kun vaihtoehto on olemassa tämä luonnollisuus tuodaan esiin ilmiselvyytenä mutta ollaan jo vähän myöhässä. Hegemoninen diskurssi on tiedostettu ja silloin se osataan kyseenalaistaa. Ja kun vaihtoehto on olemassa, ei vaihtoehdon näkemättömyys ole mitään lajityypillistä käytöstä joka olisi ihmiskognition ulkopuolella.

Tosin en pidä "yleissivistysasiaakaan" samana kuin oikeutena yleiseen levittämiseen tai siihen että asiaan tarvitsisi jokaisen ihmisen ottaa kantaa. Tälälistä velvollisuutta ei ole. Olen vahvasti sitä mieltä että jokaisella saa olla tyhmiä mielipiteitä.
1: Filosofiani perustuu selittämiseen, ei uskomusten oikeuttamiseen. Jos filosofia on justification of belief -tasolla, ollaan itse asiassa tekemisissä arvokeskustelun kanssa. Kyseessä on valta ja jonkinlainen kyykytys. Ja vaikka itsekin harrastan kyykyttämistä vähintään siinä missä se vieressä oleva kaveri, en sentään lähde valehtelemaan että kysymys olisi hyveestä. Siitä kysymys ei kuitenkaan ole. Selittäminen on se jota tarvitaan jos halutaan olla järkeviä ja perusteltuja. Ja silloin koko justification of belief -kulma pitää kyllä suoraan sanoen jättää syrjään.
2: Itse asiassa vuosituhansien ikä ja syvä vaikutus kulttuurin kehittymisessä on siitä mielenkiintoinen, että se koskisi myös keskiaikaista miekkailua. Kirkolla on selitysarvoa historiassa ja monessa muussa, ja kun manuaalit tarjoavat suoran linjan "hevosen suuhun" saadaan näistä teoksista suora kytkös kristilliseen perinteeseen ja siihen hedelmistään puu tunnetaan katsantokulmaan. Näen että tämä kulttuuri on kristittyjen parissa joskus jopa jonkinlaisessa hyshys-hengessä. Että "ei haluta tuoda tuota puolta meidän kulttuurista esille". Mielestäni keskiaikainen miekkailu kuuluu eurooppalaiseen yleissivistykseen vähintään samoissa määrin kuin kendo itämaisessa kulttuurissa. Siksi siitä kenties pitäisi saada jopa kouluaine. Siis jos seurattaisiin sitä tapaa jolla uskonnonopetuksen olemassaoloa ja määrää perustellaan nykykulttuurissa. Minusta keskiaikaisen miekkailun peruskurssi pitäisi olla yhtä pakollinen kuin suvivirsi kevätjuhlissa. Ellei pakollisempi! Hyvin harva uskoo tätä, koska hekin tiedostavat että perinne, suuri vaikutus historian selittämisessä sekä syvä ja monisäikeinen tausta jossa historiantutkimus, maailmankuva, eri aikoina nähdyt fysiikkakäsitykset ja vastaavat tarvitaan asian ymmärtämisessä. (Fiore dei Liberi esimerkiksi selittää miekkailutekniikoita tavalla jossa Aristoteelisen fysiikan käsitteiden tunteminen on melko tärkeää.)

Valta, etenkin kauan jatkuessaan ja perinteeksi muuttuessaan, määrittelee monesti yleissivistyksen. Mutta on turhaa väittää että kyseessä ei olisi valta vaan yleissivistys ja perinteiden kunnioittaminen ja jokaisen yksilön rooli ja osa elämässä. Kysymys on silti myös, ellei peräti etenkin, vallasta ja sen himosta.