PersKustarallaa ~ "Eli tämä koskee minuun enemmän kuin sinuun"

Tanakat erektiot tulevaisuuteen.

Moni on ollut pahastunut. Syynä on tietenkin se, että Sipilän SSS/PersKeKo -hallitus on saanut vatulointinsa vatuloitua. Ja lopputuloksessa on tehty kovia päätöksiä. Osa on nähnyt nämä päätökset jopa "kipeinä päätöksinä", sanan "mielipuolista" koskevassa merkityksessä. Siinä merkityksessä jossa uutisotsikko "Loput ministereistä selviävät tänään" vihjaa siihen suuntaan minkä iloliemen vaikutuksesta näitä päätöksiä on tehty.

Asiasta on levinnyt paljon monenlaista paheksuntaa.Osa niistä on jopa melko lystikkäitä. Vesa Linja-aho päivitteli asiaa "Meillä on rokotekriittinen sosiaali- ja terveysministeri ja kuolemantuomiota kannattava oikeusministeri. Enää puuttuu luudalla lentämiseen uskova liikenneministeri." Mika Sipura kiteytti ajatuksen analyyttisemmin "Olenkohan ymmärtänyt tämän demokraattisesti valitun suunnan oikein? Koulutus, sivistys, kulttuuri, hyvinvointi ja ympäristö eivät ole suomalaisten mielestä niin kovin tärkeitä. Aseet ja asfaltti ovat." Tässä tärkeää on nyt vain että paheksuntaa on ollut.

Olen jossain määrin sitä mieltä että asia ei ole aivan niin katastrofaalinen kuin voisi luulla. Suoraan sanoen : Taloustilanne ei ole kovin kaunis. Kenties paras todiste tästä on se, että Timo Soinille ei kelvannut valtionvarainministerin salkku. Hän on ulkoministerinä. Tämä on kenties yhtä ironista kuin Teuvo Hakkarainen kulttuuriministerinä. Tämä on kenties yhtä ironista kuin kokemusasiantuntijuuden läpitunkema Timo Soinin lausunto "Helppohan oppositiosta on räksyttää". Mutta ironiasta huolimatta ratkaisu on ymmärrettävä. Tässä valtiontalouden tilanteessa valtionvarainministeristä tulee taatusti hyvin vihattu. On pakko leikata. Ja se minkä olen oppinut ihmismielestä ja menetyksestä on endowment effect. Ihmiset arvostavat enemmän asiaa siksi että ne omistavat sen. Siksi myyjä ylihinnoittelee asian arvoa. Luopuminen on vaikeaa. Tämä koskee myös saavutettuja etuja. Ja taantumassa jostain on pakko leikata.
1: Ja valitettavasti Sademiehen leikkausehdotukset eivät paikkaa valtiontaloutta, kenties siksi että islamistitaustaisten maahanmuuttajamiesten irtileikattujen pallien jälleenmyyntiarvo ei ole ollut entisellään sitten sen jälkeen kun Ilse Koch loi postmodernia tekotaidetta lampunvarjostimineen.

Olen tässä Timo Tiaisen linjoilla ; "Jos oppositio olisi tekemässä hallitusohjelmaa ja on pakko tasapainottaa julkinen talous niin miten oppositiopuolueet sen tekisivät paremmin, koskapa isoimmat rahat liikkuvat sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetusministeriön sektoreilla. Ja jos säästää pitää on säästöt vaikea aikaansaada ilman noihin hallinnonaloihin kajoamista, valitettavasti." (Tiainen on hyvin maltillinen, ei fanita lujasti kaikkia ratkaisuita. Laajempi konteksti tai siitä mainitseminen on tarpeen väärinkäsitysten välttämiseksi.)

Toki itse näen että tässä on tehty muutamia omituisia ratkaisuita. Kilpailukyvyn kannalta ymmärrän että viedään terveysministeriöltä. Kilpailukyvyn kannalta mummot ja papat esimerkiksi eivät ole enää tuottavia kansalaisia eikä heistä sellaisia tule joten he eivät ole "näppärä investointi". Tällä tavalla saadaan rahaa moraalisesti kyseenalaisin keinoin mutta helposti. Asioista jotka vievät mutta eivät tuo. Valitettavasti tiet lisäävät mukavuutta mutta eivät paranna kilpailua. Suomessa myyntivalttina on ollut perinteisesti aivovienti ja koulutus. Se parantaa kilpailukykyä. Probleema on tietysti se että se tuo rahaa kassaan vasta "liian myöhään". Persnetto iskee nyt eikä kymmenen vuoden päästä.

Olen sitä mieltä että ongelmana ei ole se, että äänestyksellä tuotettu omasta mielestäni epämiellyttävä hallituskokonaisuus tuottaa ratkaisuja joista en pidä. Suoraan sanoen ; Olemme saaneet juuri sellaisen hallituksen kuin olemme äänestäneet. Demokratian ydin tiivistyy tähän. Saamme sellaisen eduskunnan kuin ansaitsemme. Toki kansalaisen tehtävänä ei ole pistää suutaan kiinni epäkohdista vaalien välillä. (Äänestämisellähän piti muka olla joku Stetson-Harrison -menetelmällä vedetty yhteys valitusoikeuteen monista.)

Mutta näen joka tapauksessa päätöksissä ongelman. Aivan toisenlaisen ongelman. Väittäisin että syvemmän ongelman. Sellaisen joka ei ole miellyttävä. Sellainen jonka miettiminen yöllä ei kuiski lohdun sanoja. Asian ydin on siinä että kun katsotaan oikeutuksia valinnoille katsotaan jostain syystä vain siltä kannalta että onko kyseessä ovela byrokraattinen manööveri vai ei. (Ja yleensä tämä liittyy siihen että onko strategiat itselle miellyttäviä jota sitten oikeutetaan after the fact. Tervetuloa normaaliin poliittiseen keskusteluun siis.)

Luotetava hieno mies,
jonka kanssa toisaalta tietää
aina mitä saa koska
"KePu pettää aina".

Oikeasti se mitä tässä on katsottava on se, että olemmeko todella aidosti saneet sellaisen hallituksen jonka ansaitsemme. Ja tässä on kysymys siitä että (1) onko meidän äänellämme vaikutus ja (2) onko äänen vaikutus ennustettava. Poliitikot tekevät edustuksellisessa demokratiassa päätöksiä. Äänestäjää tulee kiinnotaa äänestysprosessin "validiteetti" ja "reliabiliteetti". Eli on katsottava että saako sitä mitä tilaa. Oheen laitoinkin kuvan jossa Sipilä tekee koulutuslupauksen. Sen on tehnyt moni muukin valtaapitävä ministeri. Mutta Sipilä on voittajapuolueen ehdokkaana hyvä esimerkki. On selvää että tuo on otettu ennen äänestyksiä tarkoituksella. Sillä saa ääniä ja kannatusta. Nyt kun opintotukia leikataan, nämä äänestäjät joilla tämä on vaikuttanut yhtään päätöksentekoprosessissa menettävät äänestystuloksensa luotettavuutta. He eivät saa mitä tilaavat. (Eivät Sipilän kohdalla eivätkä muiden kanssa muissa asioissa.)

Lopputuloksena on tietenkin se että tämänlaiset "kepu pettää aina" -pääsäännöt mahdollisesti ilman poikkeusta nakertavat suoraan demokratian uskottavuutta. Miten demokratia jossa äänestäjä eitiedä mihin hänen äänensä vaikuttaa eroaa harvainvallalta jossa päätäntävalta suoraan delegoidaan jollekulle jonka sitten toivotaan tekevän "ovelia byrokraattisia temppuja". Ovela virkamieskunta on eri asia kuin demokraattinen virkamieskunta.

Jos asiaa kysyttäisiin minulta niin tämä asia olisi helppo ratkaista. Vaatimaton ehdotukseni (viittaa ironian alkamiseen) on se, että tehtäisiin todellakin kipeä ratkaisu. Tällä kertaa kipeä edustajille. He joutuisivat tekemään vaalilupauksia ennen vaaleja. Ne listattaisiin ylös papereille. He eivät voisi käyttää muita lupauksia tai jos käyttäisivät nämäkin tulisivat listalle. Hallintoaikana sitten jokainen petetty lupaus läpikäytäisiin julkisessa televisiossa aina perjantaisin. (Tai lauantaisin, ei sillä ole niin väliä, kunhan on viikonloppu ja kansalla juhlamieli.) Ja jokaista petettyä vaalilupausta kohden ehdokkalta amputoitaisiin yksi sormi. Sormien loputtua jatkettaisiin varpaisiin. Sitten lopulta mietittäisiin karsitaanko petturiehdokkaalta korvia vai palleja. (Puhelinäänestys!) Väittäisin että tällä saataisiin rehelliset poliitikot että hilirimpsis! Eihän tämä tietenkään eettistä ole. Mutta luottamuspersnetto on vähän kuin rahapersnetto. Jos sitä ei ole niin se on tehtävä. Tai muuten eduskunnalla ei ole mitään virkaa.

Toki sitä on kokeiltu persnettoa kerääviä valtioita. Ja sitä että ollaan humaaneja niillekin jotka sitä eivät kunniansa (honour) puolesta ansaitse. Ne toki nojaavat nykyhallitukselle ilmeisen vieraisiin ihmisarvon (dignity) konsepteihin, joten en tiedä miten koherentti on ihminen joka kannattaa nykyhallitusta ja näitä ajatusmalleja. Kun kerran alkuun on päästy niin miksi ei? Kyllä nyt on turha niuhottaa kun pitäisi kääriä hihat, uhrautua ja olla valmis kestämään kipeitäkin päätöksiä. Kaikkien parhaaksi!

---

Modernissa UFO -populaarikulttuurissa humanoidit ovat äimistyttävän kiinnostuneita anaalisondauksesta. Tämä mieltymys persläpiin voi tuoda uutta kulmaa perinteiseen avaruusmuukalaisen pyyntöön "viekää meidät johtajanne luo".

Onnea viikon demokratia -arvontaan.

Tasa-arvoisen avioliittolain käsittely on ollut kuuma peruna. Yhtenä syynä tietenkin oli se, että tämän piti olla niitä aiheita joihin ei pitänyt tarttua. Että saadaan hallitussopu ja muut asiat sujumaan mallikkaasti. Mutta sitten asia tulikin kansalaisaloitteiden kautta, ja tämänlaisia asioita ei voida nykysysteemissä suhmuroida puoluekurilla ja eduskuntasovuilla.

Lakivaliokunta torjui muutoksen niukasti. Kiitos mm. Mikael Jungnerin. Nyt asia on kuitenkin tulossa varsinaiseen lopulliseen päätökseen. Ja tähän liittyen on uutisoitu henkilöstönmuutoksista. Ryhmä joka päättää asiasta on kooltaan pieni. Ja siitä on vaihtunut ihmisiä toisiin ihmisiin. Joilla ei välttämättä ole samaa mielipidettä. Näkemys on hyvin tasainen ja päätöksessä voi käydä miten vain. "Kansanedustajat ovat jakautuneet asiassa lähes tasan kahtia. On hyvin täpärällä, tuleeko lakiesitys hyväksytyksi vai hylätyksi, kun lakivaliokunnan mietintö tulee syksyllä eduskunnan täysistunnon käsittelyyn." ... "Eduskunnan voimasuhteet tasa-arvoisen avioliittolain suhteen ovat muuttuneet kesän aikana. Kolme uutta kansanedustajaa vastustaa homoparien avioliittolakia, kun heidän edeltäjänsä ovat lakiesitystä kannattaneet."

Josta päästäänkin tämän päivän varsinaiseen aiheeseen. Se ei ole syvällinen (tai edes pinnallinen) eettinen argumentisto jolla jompi kumpi ratkaisuista "torjutaan" tai "todistetaan". Kysymys on tätä laajempi. Tai suppeampi. Kyseessä on puhdas tilastomatematiikka. Niistä merkittävin on se, että Suomen kansalaisia on miljoonia. Mutta päättäjien määrä on hyvin pieni. Nämä päättäjät ikään kuin edustavat itseään suurempaa joukkoa. Ja tässä kohden jokainen pieni empiristi ja tilastomatemaatikko tietää, että pieni otos voi sattumalta poiketa paljonkin perusjoukosta. Tämä niin kutsuttu otantavirhe on sitä suurempi mitä pienempää otosta käytetään.

Jos demokratiassa ideaalina olisi Kansan Tahto, voitaisiin ajatella että kansalaiset muodostaisivat perusjoukon. Jos kokonaistutkimus ei ole mahdollinen, eli ei voida kysyä jokaiselta, syntyy jonkinlainen edustajajoukko. Tietoa tavallisesti kerätäänkin vain osasta perusjoukkoa. Jos valinta ei ole päätettyä vaan arvottua, tätä pientä joukkoa kutsutaan otokseksi. ; Toki tässä pienen ryhmän valinnassa voi olla suhmurointia, eli tietoista koijaamista jonka takia vähemmistö pärjäisi liian hyvin enemmistön kustannuksella. Mutta en lähde tälle tielle vaan postuloin sen sijaan istelleni epäluontevan, muutoinkin hyvin epätodennäköisen ja kaikkien mielestä naïvin premissin siitä että kansanedustajat eivät nyt tässä yhtään kikkaile vaan ovat 100% rehellisiä. Eli otos on valikoitunut satunnaisesti, jotta se ei systemaattisesti vääristäisi kansan tahtoa jo lähtökohdiltaan, vaan mahdollisuus otoksen ja kokonaiskuvan vastaavuuteen olisi mahdollisimman hyvä.

Demokratian ihanne olisi se, että otos jotenkin oleellisesti edustaisi kansaa. Eli otoksen keräämisen tarkoituksena on saada tiivistettyä Kansan tahto, eli tuoda lakiin tieto koko perusjoukon näkemyksestä. Ongelmana on se, että vaikka oltaisiin tosi satunnaisia niin pieni otos voi sattumalta poiketa paljonkin perusjoukosta. Tätä kutsutaan otantavirheeksi. Ja se on sitä suurempi mitä pienempää otosta käytetään. Epäluotettavuus taas tarkoittaa tässä sitä että systemaattista virhettä ei ole joten virhe voi olla mihin suuntaan tahansa. Tulos on siis satunnainen, eikä painotu mihinkään tiettyyn suuntaan.

Mutta tässä päätöksessä ongelma johtuu vain osittain "edustuksellisesta demokratiasta". Otoskoko ei yksin riittäisi tekemään asiasta todella hankalaa. Suurin ongelma on siinä, että päätöstä ei tehdä keskiarvon vaan kynnysarvon mukaan. Toteutuvassa päätöksessä ei tehdä mitään asteittaisuutta vaikka sen mukaan että olisi eri lakiversioita jotka toteutuisivat sen mukaan miten monta prosenttia antaa äänensä puolesta ja vastaan. Nyt, kun tietty prosenttimäärä ylittyy niin päätös vain toteutuu ja jos sen alle niin päätös ei toteudu. Harmaansävyisyyttä ei ole. Peli on täysin binaarista Kyllä/Eitä. Ja se kumpi tapahtuu riippuu hyvin pienestä heilahtelusta. Viime hetken mielenmuutokset ja työpaikkasairastelut ja vastaavat heiluttavat ja keikuttavat päätöstä äänestysmääriä katsellen vain vähän, mutta ratkaisun kannalta oleellisia määriä.

Kun päätös on hyvin tiukalla, se tarkoittaa sitä että pienikin häiriö voi muuttaa tuloksen suuntaan tai toiseen. Tämä tarkoittaa sitä että eduskunta ei perimmillään toteutakaan kansan tahtoa vaan itse asiassa suorittaa arvonnan. Tervetuloa demokratiaan. Tässä tämän viikon arvonta. Onnea kaikille illan arvontaan. Onnittelut voittajille. Tämän luonteen vuoksi voitaisiinkin tavallaan kehittää yhtä paljon kansan tahtoa mittaava järjestelmä, jota pyörittämään ei tarvittaisi niin monia kansanedustajia. Päätöksetkin saataisiin edistymään ripeästi.

Väen valtaa, ei väkivaltaa.

"Ei ole helppoa kulkea eri tahtia heimonsa kanssa ja astua maailmaan, joka on pääluvultaan pienempi mutta henkisesti suurempi - ellei ole luonnostaan toisinajattelija ja ulkopuolinen."
(Susan Sontag, "Solidaarisuuden kova hinta")

Demokratia (Kreik δημος, kansa + κρατος, valta) tarkoittaa kansanvaltaa. Sen ytimenä on ajatus siitä, että hallinnossa tulisi jollain tavalla pyytää kansalta lupa ja oikeutus joihinkin toimenpiteisiin.

Ajan mittaan demokratia on tarkoittanut hieman eri asioita:
1: Kreikassa vain vapaat miehet äänestivät. Orjat ja naiset olivat hiljaa.
2: Myös raha - ääni -periaatetta on sovellettu monesti. Tässä henkilön tulot tai varallisuus ovat antaneet hänelle eri määrän ääniä. Tuorein raha - ääni -menetelmän sovellus on Alvin Tofflerin ajatus siitä, että henkilö saisi valita 1% maksamistaan veroista haluamalleen osa -alueille. Tämä olisi hänestä hieman äänestämistä piristävä vaikutus. (Itse olen Tofflerista irrallani ajatellut että buddjetti jaettaisiin hallituksessa, mutta veronmaksajat saisivat sitten jakaa veronsa sen piirissä kokemallaan tavalla. Verot saisi maksaa mihin aikaan vuodesta tahansa, kunhan verojen määrä olisi oikea. Maksaa saisi tipoittain tai kerralla. Pääasiana olisi se, että budjettivaatimus täyttyisi joten loppuvuodesta maksajat saisivat "vähemmän valinnanvaraa". Tosiasiassahan tällä menettelyllä ei olisi mitään merkitystä mihinkään. Se olisi pelkkä symbolinen ele, joka antaisi hallinnan tunnetta ja näennäistä kokemusta vaikuttamisesta. Joku maailmankolkka on siis selvästi menettänyt minussa uljaan hengellisen johtajan.)
3: Yksi mies - Yksi ääni -periaatteessa jokaisella äänestysoikeuden omistajalla on yhtäläinen sananvalta. (Adolf Hitler noudatti myös omanlaistaan yksi mies ja yksi ääni periaatetta, mutta tällä ei ollut tekemistä demokratian kanssa. Sillä mies oli hän itse, samoin kuin se ääni oli hänen äänensä.)

Demokraattisia näkemyksiä on lukuisia. Ne kaikki voidaan jakaa karkeasti kahtia. (Kunhan muistaa lisätä yhden.) En esittele kaikkia eri demokratioiden variaatioita, vaan otan mielestäni kuvaavia ja hieman keskenään erilaisia katsantokantoja.
1: Suora demokratia, jossa äänestyksen kohteena on päätettävä asia ja johon kaikilla kansalaisilla on yhtäläinen mahdollisuus ottaa kantaa.
___1.1: Anarkistisessa näkemyksessä joko kannatetaan suoraa demokratiaa tai vastustetaan sitä tasapäistävänä. Pierre-Joseph Proudhon on sitä mieltä että oikein tapa toimia olisi suora demokratia, jossa enemmistöpäätökset eivät sido vähemmistöä. Murray Bookchin taas on sitä mieltä, että enemmistösääntö, eli enemmistön mielipide, on yhdenmukainen anarkismin kanssa.
2: Edustuksellinen demokratia on muun muassa Suomen tapa suhtautua demokratiaan. Siinä äänestäjät valitsevat edustajat, joista heidän mukaansa on valtuudet tehdä päätöksiä. Edustuksellisessa demokratiassa edustaja ei ole velvollinen noudattamaan äänestäjiensä tahtoa, lukuunottamatta niitä tapauksia, joissa heille on annettu imperatiivinen mandaatti.
___2.1: Parlamentaarisessa demokratiassa parlamentin edustajat nimittävät hallituksen. Hallitusvaltaa käyttää toimeenpanevan ministeriön valtuuskunta ja hallitus on kansan valitseman lakiasäätävän parlamentin tarkistusten alainen ja tarkastelun kohteena.
___2.2: Konsensus demokratia ei nojaudu pelkkään enemmistön kantaan, vaan vaatii eriasteisia konsensuksia. Tällä menettelyllä yritetään suojella vähemmistön oikeuksia, jotta enemmistö ei alkaisi vahingossakaan sortamaan niitä.
_______2.2.1: Deliberatiivinen demokratia on malli, jonka määrittelyssä keskeistä sijaa ovat esittäneet Seyla Benhabib ja Joshua Cohen. Näkemys keskittyy siihen, että asioista päätetään keskustellen julkisesti. Näkemyksessä korostuu liberaali yksilön oikeuksien korostus sekä dialogia argumentoinnin ytimenä painottava republikaaninen demokratianäkemys. Cohen ja Benhabibi ovat esittäneet, että demokratiassa äänestyksessä tieto on tärkeää, ja keskustelussa äänestäjä ja kansalainen saa tietää paitsi sen, mihin tulokseen ollaan tultu ja mitkä asiat ovat vastakkain, myös sen miksi jotain asiaa perustellaan. Heistä keskustelu myös muokkaa automaattisesti kannanotoista rationaalisempia ja yhteensopivampia, kun vastapuoli ei vain esitä mielipidettään, vaan molempien kannat ja argumentit on otettava huomioon myös toisella puolella ja niihin on vastattava, joko mukautumalla tai keksimällä tilalle jotain muuta. Lopputuloksena syntyy konsensus, joka on hieman enemmän kuin enemmistön mielipide. Lopputuloksessa on mukana myös vähemmistön esittämien kannanottojen vaikutus. Tässä näkemyksessä ongelmana on se, että että henkilöt ovat erilaisia. Tämä tarkoittaa sitä, että heillä on eri taloudelliset, uskonnolliset ja muut lähtökohdat, joiden lopputuloksena jokin asia, joka tuntuu toisesta järkevältä ja suorastaan moraaliselta velvollisuudelta, on toisesta julmuutta tai syntiä. On kyseenalaista voidaanko muotoilla kaikille ryhmille sopiva moraalinen ja rationaalinen yhteiskuntarakenne.
3: Valikoiva demokratia taas on sellainen, jossa arvotaan kansan parista ehdokkaita. Tämä on "demokratiaa ilman vaaleja". Tässä on ajatuksena se, että valitut edustavat parhaiten kansan koko kirjoa, koska vaaleilla valituissa on aristokraattinen(kreik. Αριστοκρατεία ; aristos, paras ; kratein, valta ~ ylhäisön valta, parhaimmiston valta) leima. Idean takana on sattuman ominaisuus, ja normaali koejärjestelmien otoksien ottaminen. Jos tutkimuksessa halutaan mahdollisimman luotettavia ja vääristymättömin otosta kokonaisuudesta, ottaminen pyritään satunnaistamaan. Jos demokratiassa taas tavoitellaan kansan yleisiä näkemyksiä, satunnaisotos heistä sisältäisi todennäköisesti samantapaisia ajatuksia samassa suhteessa kuin mitä koko yhteisössä vallitsevat. (Ja virherajat vieläpä kutistuvat kohti tätä ideaalia otoksen kasvaessa ja saavuttaa sen juuri sillä hetkellä kun otos on yhtä suuri kuin kaikki kansalaiset.) Tosin tämä näkemys siinä rajalla onko tämä lainkaan demokratiaa, koska demokratiaan liitetään usein käsite vaaleista.

Demokratian vaikeuksia:

Äänestämismenettelyssä on muutoinkin monenlaisia mielenkiintoisia vaikeuksia. Kuuluisin niistä on John Burnheimin kritiikki: Siinä lähdetään siitä, että äänestyssysteemi, jossa tehdään kannanotot "kyllä-ei" tasolla, on heikko, koska Joskus äänestäjä antaa äänen vaikka hänellä ei ole mielipidettä asiasta, hän voi äänestää vaikka vain periaatteesta, ja arpoo tuloksen kolikolla. Olisiko hänen äänelleen annettava sama arvo kuin yksilölle joka on paneutunut kyseiseen ongelmaan. Eli joskus äänestäjä antaa äänen asialle, josta hänellä ei ole voimakasta mielipidettä, kun taas toiselle asia on tärkeä tasolla joka vastaa tälle suuresti. Tälläiset voivat vaikuttaa suurissa joukoissa merkittävästi, ja tämä korostuu etenkin aiheissa, joissa äänestetään paljon tunteen varassa.

Myös se, milloin äänestetään on ongelmallista: Joistain asioista ei tehdä äänestystä ja joistain tehdään. Näin jopa Suomessakin. Syynä on tietenkin se, että äänestyskestä on haittoja:
Äänestäminen, äänten antamisen eli käytännössä huijaamisen valvonta, tulosten analysointi ja muut vastaavat vaativat resursseja. Toisaalta monissa asioissa kansalaisilla ei ole edes riittävää tietotasoa, jotta he voisivat vastata kysymykseen, jolloin yhteiskunnan saama etu voi olla mitä on. Ongelmana on tietysti se, miten äänestyksen edut lasketaan. Onko jo vapaudella valita jokin arvo(kuten ajattelen) ja kuinka paljon tästä oltaisiin valmis maksamaan? Sikiökaapin tai hengityskoneen verran 1000 Suomen kansalaista kohden?

Demokratian perusteluja.

Demokratialle on tietenkin myös perusteluja. Esittelen niistä muutamat, jotka ovat mahdollisimman erilaisista lähtökohdista johdetut:
1: Rituaalinen syy. Rituaalit ovat tapoja, joilla henkilö osoittaa kuuluvansa joukkoon. Toiminnalla siis liitetään symbolisesti asiaan jota kannatetaan. Demokratiassa täksi arvoksi voidaan sanoa vaikka diktatuurin vastustaminen tai kansalaisen ajattelun olemassaolon hyväksymisen, hallituksen luottamuksen osoittamisen tai muun vastaavan arvon. Voidaan siis ajatella, että äänestäjät ovat seurakuntalaisia, jotka palvovat yhteistä päätäntävaltaa, ja osoittavat kannattavansa muidenkin ihmisten ajattelukykyä ja palvovat tätä suorittamalla sakramentin, joka toteutetaan saamalla erityiseltä virkailijapastorilta erityinen lapun, joka on symboli, jonka hän rituaalisesti täyttää. Äänestämisessä kansalainen esittää nöyrän pyynnön demokratialle ja olettaa saavuttavansa tällä tavoin haluamansa. Aivan kuten rukouksessakin, välillä onnistaa ja välillä ei. Rituaalit - riippumatta mihin niitä kohdistetaan, uskontoon tai valtioon - taas lisäävät rituaalin tuottajalle hallinnan tunnetta, lisäävät yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Rituaalit antavat kokemuksen siitä että rituaaliin osallistuva henkilö on osana jotain suurempaa, mikä tietysti antaa arvokkuuden assosiaation siihen mihin rituaalin toimitus viittaa. Lisäksi rituaalit tuovat rytmiä arkeen ja elämään ja ehkäisevät yksinäisyyteen ajautumista kun ne pakottavat rituaalin tekijän menemään muiden joukkoon. Ja ne voidaan oikeuttaa itsenään ikään kuin uskonnonvapauden kautta : Rituaalien kun ei muutoinkaan tarvitse olla rationaalisia tai järkeviä tai niiden oloisia. Tässä perustelussa ulkoiset puitteet tekevät äänestämisestä arvokkaan tilaisuuden. Tässä ajattelussa on hauskoja elementtejä, koska sen mukaan äänestystapa tai tulos ei ole tärkeä. Myös äänestystavalla on merkitystä: Jos äänestys tehtäisiin tietokoneella pornosurffailun ohella, se olisi vähemmän pyhää kuin erityisellä perinteisellä tavalla tehty äänestys.
2: Pragmaattinen syy. Demokratia on osoittanut toimivuutensa yhteiskuntarakenteena. Se on parempi kuin muut järjestelmät, joita on aikaisemmin toteutettu. Tämä tarkoittaa sitä että demokratia oikeutetaan hieman kuten empiiriset teoriat oikeutetaan: Koettelu, ei sen rationaalinen hienon kuuloisuus tai toivottavuus, ratkaisee. "Demokratia on huonoin valtiomuoto, jos kaikki muut vaihtoehdot - joita on silloin tällöin kokeiltu - lasketaan pois."
3: Kunnioituksen syy, jossa äänestysoikeus annetaan sen takia että se on kannanotto siihen, että valtiota ohjaavat sen jäsenet ja että kansalaisilla on riittävä kyky päättää omista asioistaan ilman että he delegoivat tämän tehtävän jollekin kuninkaalle tai muulle auktoriteetille, jonka katsotaan kykenevän hoitaa tämän tehtävän heitä paremmin.
4: Haluttavuuden kasvun syy. Demokratia vähentää oikein käytettynä yksilön harjoittamaa pinnallisuutta ja huijaamista massoja kohtaan. Tämä on tietysti selvää diktaturiassa, mutta tätä voidaan kuvata kenties helpommin elokuvaan vertaamalla. Kun nykyisin elokuvateatterit ottavat tietynlaiset lipun hinnat, voisi menetelmä olla myös siten, että elokuvissa kävijät arvioisivat sen, miten paljon elokuvasta pitivät. Tästä saataisiin aikaan se, että elokuvateatteri jakaisi lippujen hinnat siten, että se saisi tietyn tulon, mutta maksu jaettaisiin siten, että vähän pidetyt elokuvat saisivat halvemmat lipputulot. (Voisi olla tietysti vaikka niin, että hinta voisi vaihdella +-20% tms, jolloin elokuvalippu ei olisi ikinä raivostuttavan kallis.) Tämä johtaisi siihen että elokuvateollisuus joutuisi panostamaan muuhunkin kuin trailereihin. Toki tässäkin ajattelutavassa on paljon huonoja puolia.
5: Hallinnollinen syy. Tässä demokratiaa noudatetaan koska se on ympäröivän kulttuurin sääntö. Eli että laumaeläimen on vain elettävä "Roomassa roomalaisten tapaan".
6: Intersubjektiivisuuden syy, jossa demokratiaa noudatetaan siksi että jokainen yksittäinen ihminen on erehtyväinen. Vaikka olisi miten koulutettu, olisi Lääketieteen lisensiaatti, Matematiikan Tohtori ja Maailmanmestari rytmisessä voimistelussa sekä Diplomi -Insinööri, voisit silti erehtyä. Tämä tarkoittaa sitä että suurempi joukko olisi vähemmän altis huolimattomuusvirheille, ja sen mukana tulisi automaattisesti esiin erilaiset näkökannat. Yksinvaltaisuus tässä näkemyksessä sortuisi putkiajatteluun.
7: Itsemääräämisoikeudellinen syy, jossa ei välitetä siitä onko kansa tyhmää vai ei. Näkemyksessä ei haittaisi edes se, vaikka demokratia paljastuisi pelkäksi mielipiteiden sotkuksi ja massojen epätoivoiseksi yritykseksi huolehtia itsestään ja toisistaan. Pääasiassa on se, että jokaikisellä yksilöllä on valta ja vastuu, eikä tätä saa sysätä millekään ulkopuoliselle taholle. Se kuuluu henkilölle, eikä mikään ulkopuolinen taho saisi kuin pätevistä syistä kieltää tätä esimerkiksi ottamasta kantaa ja vaikuttamasta yhteisiin asioihin.