Aataminpojat

Anti-Hitler sanoo pöö, hei, ei ole mitään pelättävää...

Kävin lauantaina Suomenlinnassa Kurja Viapori -kierroksella. Ilmeisen monilla ihmisillä on makaaberi maku, koska kaikki kierrokset olivat loppuunmyytyjä. Kierroksella käsiteltiin monenlaisia asioita vaatetäin sotilasvoitoista siihen miten "mennä Suomenlinnaan" on tarkoittanut sukupuolitautiklinikalla käymistä. On toki mielenkiintoista kuulla siitä miten Augustin Ehrensvärd, toisin kuin hänen vaimonsa, viihtyi Suomenlinnassa. Ja että hänellä oli mamselli joka ei osannut laittaa ruokaa, mutta joka sen sijaan synnytti mitä ilmeisimmin Ehrensvärdin lapsen. Teko, joka oli rikollista mutta josta ei jostain syystä tullut oikeudenkäyntiä, saati tuomiota. Samantapaisesta vallasta kertoo sekin miten eräs neiti selvisi oikeudessa kun tuomari jääväsi itseään ja eräs upseeri otti hänet suojelukseensa. Neidon siveys oli ilmiselvää koska syyte oli haureudesta ja hänestä oli aikaisempia merkintöjä kuppapotilaana. (Ja kuppa parantunut ei sen ajan hoidoilla.)

Kuppa, mikä ihana tekosyy..

Mutta mielenkiintoni vei muukin kuin kuppa. (Jota kiistän sairastavani, vaikka neurosyfilis aikaansaakin suuruudenhulluutta.) Siksi aion lähestyä tätä ylimääräisin lähtein. Päsmäröin ihan näin turismipohjalta.

Kiertueella nimittäin kerrottiin lopuksi Kerpeikkarista aka Juhani Aataminpojasta. Hän oli Suomen pahin sarjamurhaaja. Merkillistä on myös, että hänet armahdettiin teloitustilanteen jo alettua. Tai oikeastaan häntä ei armahdettu, tuomio säilyi kuolemantuomiona. Tätä ei vain pantu täytäntöön. Hänet kahlehdittiin muurattuun ahtaaseen koppiin, jossa hän ei mahtunut edes oikaisemaan. Hän kitui hengiltä puolitoista vuotta. Sakari Topelius oli käynyt itse katsomassa herraa ja hänestä tuollainen armahdus ei ollut todellakaan mikään armahdus. Mikä luultavasti oli rankaisun tarkoituskin. Rikokset olivat hyvin poikkeuksellisia, joten todennäköisesti kuolemantuomio nähtiin liian lempeänä ja se vaihdettiin kidutustuomioon. Tuomio oli "pelotuksen ja varoituksen muille jumalattomille". (Sen ajan lakitekstiä jonka sanavalinnat kertovat siitä miten uskonnottomuuteen on suhtauduttu menneinä aikoina. Suunnilleen samoin kuin nykyään.)

Kahdentoista uhrin surmaaminen useassa vaiheessa, jossa mukana oli äidinsurma, oli siitä erikoinen että Aataminpoika oli aiemmin syyllistynyt pienempiin rötöksiin. Merkittävää oli myös se, että hän vaikutti selväjärkiseltä mutta ei katunut tekojaan, jotka kuitenkin olivat ulkopuolisen silmin melko mielivaltaisia. Jos mies lyödään hengiltä sauvalla vinoilun vuoksi, sitä voisi luulla jonkinlaiseksi pikaistusteoksi. Mutta tietenkin jos tässä yhteydessä kiertää köyhiä torppia satunnaisia ihmisiä surmaten, tämä hetkellinen mielenhäiriö olisi kestänyt melkoisen kauan. Toki mukaan mahtuu myös tuttuja rikollisuuteen liittyviä tunteettomuuteen liittyviä sosiopatian ja psykopatian elementtejä, mutta kokonaisuus on hyvin hämmentävä.

Itse asiassa Juhani Aataminpojan teot ovat olleet jotain johon perinteinen profilointi ei ole purrut. Teot eivät siis ole olleet poikkeuksellisia vain omana aikanaan, vaan ne ovat olleet poikkeuksellisia globaalisti ja verrattuna muihinkin sarjamurhaajiin. Hän on ollut hyvin erikoinen. Tiettävästi tällä hetkellä Aataminpoikaa onkin tutkittu sitä kautta että hänellä olisi ollut jokin sairaus. Esimerkiksi syntymässä saatu kuppa.

En siis sittenkään siirtänyt huomiota pois kupasta. Kaikki oli hämäystä, huijausta ja petosta!

Siihen aikaan oli
filmillä toimivia kameroita.
Sellaisia joista tehtiin valokuvia.

Mielenkiintoista tässä on se, että Kerpeikkarin sellin tarkkaa paikkaa ei ole enää nykyään tiedossa. Oppaamme tosin vihjasi että se todennäköisesti sijaitsi niillä main missä hän kertoi miehen elämästä. Siinä tapauksessa se sijaitsi Susisaarella alueella jossa minä olen aiemmin käynyt taskulampun kanssa. Tämä ei ole tietenkään kovin yllättävää, koska olen kolunnut siellä hyvinkin paljon. Yllättävämpää on tosin se, että jos tämä pitää paikkaansa, niin olen seikkaillut siellä ensimmäisellä Suomenlinnan reissullani 1990 -luvun lopulla, jolloin kiertelimme alueen "rotankoloja" Suvi Harjun kanssa. Jossain määrin pelottavaa.

Hyvän mielen joulukomediaa koko perheelle

"Yksin kotona" -elokuva on jouluelokuva. Se sijoittuu joulun aikaan. Sitä myös esitetään yllättävissä määrin USA:ssa jouluisin. Kyseessä on kuulemani mukaan jonkinlainen perinne. Ajatus on ällistyttävä koska Suomessa joulupäivän klassikoihin kuuluu sellaisia elokuvia kuin "Lumiukko". Joka ei todellakaan ole "Yksin kotona".

Pinnallisesti tarkastellen elokuva korostaakin perhettä. Aluksi pieni Kevin riitelee perheen kanssa, sitten hän jaa yksin ja vaikeuksiin. Ja lopuksi perhe palaa kotiin. McCallisterien Perhe jopa iloitsee Kevinin näkemisestä. Elokuvan tarkempi analyysi paljastaa kuitenkin, käytännössä väistämättä, jotain hieman yllättävää.

Jos katsotaan elokuvan alkuosiota, siinä korostuu se miten Kevin riitelee sisarustensa kanssa, on vanhempiensa tiellä. Eikä kukaan ole huomaavinaan häntä. Tämä kulminoituu riitaan. Seuraavana aamuna tulee kiire kun perheen äiti ja isä nukkuvat liian pitkään. Kevin unohtuu kotiin. Perhe muistaa hänet vasta lentokoneessa. Sitten taloon iskevät murtovarkaat Harry ja Marv, tunnetuin seurauksin. Lopuksi perhe palaa takaisin, on innoissaan Kevinistä korkeintaan muutamia kymmeniä sekunteja. ja sen jälkeen he hajaantuvat eri suuntiin ja Kevin jää yksin siihen eteiseen. Äiti puhuu iloisesti sisaruksille ja poistuu jutellen ostoksista. Isä koskee Kevinin olkapäätä ja poistuu paikalta. (Katsokaa vaikka!)

Itse väitän että tässä kaikessa on paljon oireellista. Sellaista joka ei sovi perhe-elokuvaan. Ei edes kenties kaikkein aikojen väkivaltaisimpaan lastenelokuvaan ja koko perheen komediaan. Riitelyssä ja unohtelussa on jotain oireellista. Jos mietitään perhe-elämää, sukat, housut, avaimet, passi ja matkalaukku ovat sellaisia joita unohdetaan kiireessä. Ei lapsia. Perhe näyttää kohtelevan Keviniä hyvinkin nuivasti. Selvästi häneen ei ole samanlaista tunnesidettä kuin muihin lapsiin. Tämä johtaa mielenkiintoiseen kysymykseen. Kysymykseen "miksi". Tästä voidaan generoida melko nopeasti kaksi perushypoteesia:
1: Kevin on itse asiassa kaltoinkohdeltu lapsi. Johon vuosien hylkääminen on jättänyt jälkensä. Tämä saa hänet kohtelemaan väkivallattomia murtovarkaita hyvin julmasti. (Murtovarkaathan vierailevat talossa selvittelemässä asioita. He voisivat hyvin ottaa perheen panttivangiksi tässä kohden. Sen sijaan he haluavat odottaa että kaikki menevät lomamatkalle!) Kevin on ns. häiriintynyt sosiopaatti.
2: Kevin on synnynnäisesti kieroutunut psykopaatti. Siksi hänen perustapansa olla muiden kanssa on sen luonteista että hänen kanssaan ei haluta olla. Sisarukset välttävät hänen tekosiaan koska niihin liittyy usein itsekkäitä strategioita.

Tässä avuksi voidaan ottaa "Psychology todayn" artikkelin "How to Tell a Sociopath from a Psychopath" kuvaamia merkkejä. Siinä nimenomaan erotetaan se miten psykopaatti on biologinen ja sosiopaatti kasvatuksen luomaa. Ja kerrotaan että näillä on muutakin eroa kuin syntymekanismi. Että ne ilmenevätkin hieman eri tavoilla. Niillä olevat yhteiset piirteet osuvat Kevin McCallisteriin todella hyvin. "A disregard for laws and social mores". Kevin mm. varastaa varsin sujuvasti tilanteen niin vaatiessa kaupasta. Check. "A disregard for the rights of others" Kevin käyttää kaikkea eteensätulevaa strategisesti hyödykseen, riippumatta omistussuhteista. Hän manipuloi muita, esimerkiksi viatonta pitsalähettiä. Check. "A failure to feel remorse or guilt". Ottaen huomioon Kevinin teot, normaali lapsi voisi traumatisoitua, mutta hän naureskelee ja hymyilee. Check. "A tendency to display violent behavior" Katso koko kyseinen elokuva ja laske murskatut pallit ja kolahtaneet kallot. Check. Tämä toki vasta validoi että Kevinin ajatteleminen psykopaatti-sosiopaatti -linjamalla on järkevä. Se ei kerro kumpaa tyyppiä hän on.

Artikkeli kuvaa sosiopaatteja hermostuneiksi, häiriintyneiksi, tyypeiksi. Kevin ei ole tämänlainen. Hän on päinvastoin hyvinkin cool, tilannetajuinen, joustava ja karismaattiselta vaikuttava pikku nappula joka ihastuttaa sosiaalisilla taidoillaan jopa pelottavan naapurin sedän. Tärkein kohta tämän elokuvan tulkinnan kannalta on se, että "Any crimes committed by a sociopath, including murder, will tend to be haphazard, disorganized and spontaneous rather than planned". Tämä on melkolailla Kevinin vastakohta. Koko elokuva on itse asiassa tribuutti lapsen kekseliäisyydelle ja suunnittelutaidolle.

Psykopaatti on sitten jotain aivan muuta. "Psychopaths, on the other hand, are unable to form emotional attachments or feel real empathy with others, although they often have disarming or even charming personalities. Psychopaths are very manipulative and can easily gain people’s trust. They learn to mimic emotions, despite their inability to actually feel them, and will appear normal to unsuspecting people. Psychopaths are often well educated and hold steady jobs. Some are so good at manipulation and mimicry that they have families and other long-term relationships without those around them ever suspecting their true nature." Näkisin että Kevin on nimenomaan psykopaatin arkkityyppi. Kevin on säälimättömän julma, ylimääräistä väkivaltaa ja muuta vastaavaa käyttävä. Ja katumaton. Mutta kuitenkin hellyyttää varomattomat, kuten naapurin pelottavan lapiosedän ja tämän perhe-elokuvan katsojat. Tätä kulmaa puoltaa sekin että McCallisterit eivät kohtele kaikkia lapsiaan samalla tavalla. Kevin jää yksin kotiin ja häneen suhtaudutaan muutoinkin jotenkin eri tavalla. Tämä viittaa siihen että välttelyyn olevat syyt johtuvat Kevinistä. Eikä niinpäin että Kevinin kaltoinkohtelu olisi tuottanut hänenkaltaisensa pikkuriviiöihmishirviön.

Kun elokuva on ilmestynyt 1990 -luvulla, on elokuvan valmistumisesta kulunut jo parikymmentä vuotta. (Mikä tuolla tavalla ilmaisten saa minut tuntemaan oloni todella vanhaksi.) Ja on kenties kiinnostavaa miettiä mitä Kevinistä on voinut tulla. Mieleeni tulee vertailukohtia. Sellaisia kuin "Saw" -kauhuelokuvasarjan sadistisia ansoja rakentava Jigsaw. (Kauhu on yllättävän usein lähellä komediaa.) Tai sitten tosielämän Macaulay Culkin. Jompi kumpi tämäntyyppisistä kohtaloista on uskottava tuolle talosta tappoansan kyhäävälle nassikalle.

Että Hyvää Joulua! HouHouHou!

Toinen minä.

"Never was and never will be / You don't know how you've betrayed me / And somehow you've got everybody fooled / Without the mask, where will you hide? / Can't find yourself lost in your lie."
(Evanescence,"Everybody's fool")

Kirjallisuudessa ja populaarikulttuurissa on käytetty 1800 -luvulta lähtien käsitettä alter ego. Se tarkoittaa sitä että henkilöllä on ikään kuin kaksi hahmoa mutta vain yksi ruumis. Eli sama henkilö ikään kuin naamioituu: Etenkin supersankarisarjakuvissa alter egoja on paljon.
1: Yleisin versio on ihmisestä supersankariksi ketjun läpikäynyt hahmo. Bruce Wayne naamioituu batmaniksi, Peter Parker muuttuu hämähäkkimieheksi, Matt Murdock on daredevil. Cristopher "Kit" Walker on mustanaamio. Don Diego de la Vega on Zorro... Näissä sarjakuvissa sankari on alun perin ihminen ja muuttuu sitten jotain kautta muuksi, jonka hän naamioi ja piilottaa. Tyypillinen piirre tässä hahmossa on uhrautuvaisuus: Henkilöillä on arkielämä, jonka laatua sankarius ei paranna.
2: Harvinaisempi supersankarityyppi on supersankarihahmo, joka on aluksi supersankari ja joka naamioituu sopiakseen maan elämään. (Sillä maan päällä supersankarit aika usein kuitenkin seikkailevat.) Tästä luokituksesta malliesimerkki on teräsmies. Sillä teräsmies on ensisijaisesti yliluonnollinen sankari, joka vain adoptoidaan maan päälle. Siinä missä normaalille supersankarille hahmo on naamio, teräsmiehen naamio on nössö reportteri, Clark Kent. Siinä missä muiden inhimilliset hahmot ovat aitoja, Clark Kent on suorastaan korostetun heikko ja heiveröinen. Voidaan siis sanoa, että teräsmies eräällä tavalla pilkkaa ihmiskuntaa esittämällä naamioroolinsa -jonka perimmäinen tarkoitus on salata teräsmiehen tosi minä - näin mahdittomana.

Hieman samanlainen jaottelu löytyy myös teologiasta; Jeesuksesta on erilaisia tulkintoja. Hän on samanaikaisesti Jumala ja ihminen, mutta olennaista onkin se, miten. Keskustelua on käyty siitä onko Jeesus sankari mallia Peter Parker vai mallia teräsmies:
1: Nestorilaisuudessa Jeesuksen inhimillisyyttä korostettiin. Hekin myönsivät että Jeesus on jumala, mutta he korostivat että erityisen tärkeää on se, että Jeesus oli ensisijaisesti ihminen ja suuri opettaja.
2: Monofysitismissä taas ajateltiin että Jeesus oli ensisijaisesti Jumalainen. Jumalallinen ikään kuin imee ihmisyyden sisäänsä, ja tämä on vain yksi juttu johon Jumalaisuus nyt pystyy.

Kenties erikoisinta on kuitenkin se, että alter egon käsitettä kehitettiin psykologisiin tarpeisiin. Tutkimus paljasti viitteitä skitsofrenian, jakomielitaudin, suuntaan. Lievemmissä tapauksissa jokin kirjailijan hahmo voi olla hänen alter egonsa, jos hän sisäistää itsensä siihen jollain lailla. Ja jos ihmisellä on monta eri persoonaa, mielenkiintoinen kysymys ei ole siinä, onko hän sairas ; Se onkin siinä, mitkä persoonat tulisi poistaa ja mitä niistä pitäisi pitää muita aidoimpana.

Kaikista uskonnollissävytteisimmin tulkiten voidaan oikeasti kiinnostuneesti miettiä sitä, kummin päin asia on; Loiko Jumala ihmisen omaksi kuvakseen, vai loiko ihminen Jumalan omaksi kuvakseen. Ja jos vastaa kyllä, niin on hyvä miettiä että vastaako kyllä myös toiseen, jonka jälkeen pääsee miettimään sitä kumpi oli ensin. Sillä siihenhän tämäkin ainakin sarjakuvissa korostetusti liittyy. Alkuperäinen on oikea ja myöhemmin tullut on naamiota. Vaikka Peter Parkerkin muuttuu tieteellisesti käsitellyn hämähäkin puremasta myös geneettisesti erikoislaatuiseksi, hän on silti ensisijaisesti Peter Parker ja hämähäkkimies pukuineen on vain naamio.

Kaikista mielenkiintoisinta on kuitenkin kenties se, että vanhan ajan sankarit ovat usein kokopäiväsankareita. Odysseuksella ei ollut salaminää, hän oli kokopäiväinen seikkailija. Samoin on tietysti Herkuleen kanssa. Hän ei naamioitunut tavalliseksi, vaan oli vauvasta asti super. Ja jos alter ego rinnastuu skitsofreniaan, nämä entiset sankarit ovat yllättävän usein jollain tavoin sellaisia, että heitä kuvaa käsite antisosiaalinen persoonallisuushäiriö:
1: Malliesimerkki tästä on esimerkiksi vahvasti psykopaatin piirteitä omaava Raamatun Samson, joka repii kappaleiksi, polttaa vimmoissaan ja pieksee filistealaisia poikki ja pinoon aasin leukaluulla.
2: Toki sankarit eivät välttämättä ole suorastaan väkivaltaisia, vaan myös sosiopaattiset sankarit, jotka ovelasti ja häikäilemättömästi manipuloivat tilanteita Odysseuksen tapaan.