Konservativismi ja lopputulosharha

Aina on tehty näin!

Konservativismissa on hyviä ja huonoja puolia. Nähdäkseni hyvää siinä on se, että voimme oppia historiasta jotta meidän ei tarvitse toistaa sitä. Huonoa siinä on se, että voimme oppia historiasta jotta joutuisimme toistamaan sitä. Huonointa siinä on se, että voimme vetää historiasta liian pitkällevietyjä johtopäätöksiä jotta kehittäisimme kasvavasti heikentyvän kyvyn korjata mitään ongelmia, koska kutsumme niitä välttämättömiksi paheiksi tai automaattisiksi seuraamuksiksi.

Dogmaattista ideologiaan jumittamista pahempaa onkin jonkinlainen slippery slope, jossa nähdään liian pitkälle vietyjä ja liian ehdottomia johtopäätöksiä. Tästä on helppo löytää esimerkkejä konservatiivien puolelta. Nähdäkseni ei tarvitse kuin vilkaista eutanasiakeskustelua kun se nähdään kaltevana pintana joka luisuttaa yhteiskunnan ensin mummomurhiin ja sitten vammaisten eliminointiin, siihen että lääkärit tappavat kaikki ja peittävät hoitovirheensä jolloin kaikki sairaanhoitoa tarvitsevat ovat koko ajan uhattuna. Ja lopulta eläkkeellesiirtyminen tarkoittaa valtiollista kuulaa kalloon..

Mutta korostaakseni että tämän tyyppinen konservativismin taustaideologiaan naulattu ajattelu on tuttua myös liberaalilla puolella, otan esille sen, miten taannoin huomattiin syvä samanlaisuus perussuomalaisten ja Hitlerin politiikan alkuaikojen välillä. Samanlaisuus onkin huomattava. On hyvä huomata, että Hitlerkään ei alkanut suunnitelmilla holokaustista. Siihen tavallaan vain päädyttiin. Osa näki että oltaisiin jollain liukkaalla pinnalla jonka päässä olisi kansanmurha. ; Nähdäkseni juuri se, että tavoitteessa päädytään johonkin kertoo enemmänkin siitä, että moni seikka on vaikuttanut, ja että lopputulos on ollut enemmänkin sattumaa. En pidä perussuomalaisia natsipuolueena. Pidän sitä vain puolueena joka on sellainen, että jos olet natsi, se vastaa parhaiten sitä mitä haluat. Nähdäkseni tämänlaienn tilanne on aina jokun puolueen osa, ainakin niin kauan kuin natseille annetaan äänioikeus siinä missä muillekin kansalaisille. Natsikortin heiluttaminen on liioiteltua ja moni näkee että kaikki maahanmuuttokriittisyys olisi samaa kuin piiloteltu islamviha tai rasismi. (Osa siitä on juuri sitä. Mutta ei kaikki.)

Jukka Hankamäki kirjoitti ainakin itselleni valaisevan analyysin sille, miksi rikkaiden ihmisten elämänkerrat ovat juuri nyt suosittuja. En ole oikein ymmärtänyt itse elämänkertoja, ja luen niitä varsin vastahakaisesti. On kuitenkin mielenkiintoista miettiä mihin niitä tarvitaan ja miksi niitä ostetaan ja miksi niitä kirjoitetaan. Hankamäki näkee että mairittelevat että haukkuvatkin teokset ajavat joka tapauksessa markkinavoiminen asiaa, kertovat että tämä rikas bisnesmies on tärkeä. "Bisnesmiesten elämäkerrat eivät nimittäin koskaan ole viattomia eivätkä puolueettomia - eivät jossakin tiedottamis-, viihdyttämis- tai ”informaationsäilyttämistarkoituksessa” julkaistuja. Eivät! Vaan ne on kirjoitettu ja julkaistu juuri siinä maineenhallinnan pyrkimyksessä ja valtapoliittisessa tarkoituksessa sekä prosessissa, jossa käydään kamppailua elintilasta; näissä tapauksissa taloudellisesta vaikutusvallasta." Tässä syntyy tarina joka ruokkii itseään ; "Elämäkerran olemassaolo alkaa olla jo jokaisen vaikuttajan elinehto, sillä henkilökohtaiset ominaisuudet ovat selvää valuuttaa liike-elämässä. Uskomuksen tai juorun lähdettyä liikkeelle sillä on taipumus vahvistaa itseään, jolloin ihmisestä aletaan uskoa, että hän todella on sellainen kuin sanotaan. Kun Björn Wahlroosista tai Jorma Ollilasta kerrotaan hänen olevan älykäs, juonitteleva, peluri, voittamisesta nauttiva tai onnistuja, häntä aletaan pitää sellaisena. Näin on, vaikka hänellä olisi vain ollut hyvää tuuria toisin kuin monilla muilla yhtä älykkäillä ja nerokkailla. Yleisöt ja lukijat joutuvat joukkoharhan valtaan ja tulevat itse osallistuneiksi pyhimyskultin rakentamiseen." Tässä mukaan tulee harha. "Tieteellisesti sanoen Tuomo Pietiläinen ja työryhmä ovat syyllistyneet ajatusvirheeseen, nimittäin lopputulosharhaan (engl. outcome bias), josta käytetään myös nimitystä historioitsijan erehdys. Sen mukaisesti ratkaisua arvioidaan lopputuloksen perusteella eikä päätöksentekoprosessin perusteella." ... "Henkilöä arvioidaan sen perusteella, mitä hänestä on tullut. Samanaikaisesti peitetään näkyvistä, että (1) useimmista samanlaisissa oloissa toimineista, yhtä älykkäistä ja toimeliaista ihmisistä ei ole tullut rikkaita ja menestyviä vaan tavallisia köyhiä ja hävinneitä. Toiseksi (2) väitetään, että lopputulos on seurausta terävistä valinnoista, vaikka sekään ei pidä välttämättä paikkaansa. Talous on niin monimutkainen syiden ja seurausten verkko, että älykkyydellä ei ole paljoakaan merkitystä huippumenestyksen saavuttamisessa, vaan suurempi osuus lankeaa lopultakin vain hyvälle tuurille ja sille, että on oikeaan aikaan oikeassa paikassa."

Lainasin Hankamäkeä pitkälti alustaakseni mietteet siitä, miksi moni konservatiivi haluaa oppia historiasta, mutta erityisen moni heistä suhtautuu hyvin negatiivisesti Jared Diamondiin, joka tutkii yhteiskuntien rakentumista ja tuhoutumista historiallisten esimerkkien kautta. Syynä on se, että konservatiivi hakee yleensä ratkaisua joko vain ideologiasta tai ideologian ja kansan perimän summasta. Diamond taas korostaa maantieteellisiä seikkoja. Sellaisia, jotka eivät koske sitä että kansalaiset olisivat neroja tai erityisen viisaan ideologian kannattajia.

Syynä on se, että ideologiaa tuijottaessa lukitaan hyvin tiukka tulkintakehä. Tämä on itse asiassa myös liberaalin puolen ongelman. Toki tausta on eri. Siinä missä konservatiivi on yleensä ideologinen dogmaatikko, liberaali puoli taas korostaa ihmistä autenttisena hahmona jota perimä ja ympäristö eivät kahlitse muuta kuin silloin kun ihminen uskoo niillä olevan voimaa. Eli että ihminen ohjataan johonkin aina sillä että hänelle uskotellaan että juuri näin tapahtuu. Tämä on johtanut erikoiseen tilaan jossa kaikki ihmiseen vaikuttavat elementit latistuvat pohjimmiltaan valtaintressiksi. Diamond siis oikeastaan tallaa sekä klassisen konservatiivin että klassisen liberaalin varpaille. (Miten hän on ylipäätään saanut suosiota? Onko maailmassa sittenkin riittävästi ns. skientistejä?)

Yhteiskunnissa on tärkeää huomata yksi piirre. Nimittäin se, että niin kauan kuin ihmiskunta ei ole sukupuuttoon kuollut, meillä on yhteisöjä. Niillä on aina jonkinlainen kulttuuri. Tämä kulttuuri nähdään helposti joksikin joka on ikään kuin selvinnyt ansioillaan eikä ehdottomasti tuurilla. ; Kahneman kuvaakin "Thinking fast and slow" -teoksessaan sitä, miten lopputulosharha yleensä liittyy tilanteisiin jossa karsiudutaan ja osa jää jäljelle. Hän kuvaa tilannetta kisana jossa on valtava lauma kolikonheittäjiä. Joka heittää kruunan pääsee seuraavalle kierrokselle. Tilastollisesti puolet karsiutuu joka kierros. Ja hyvin moni ajattelee että viimeiseksi jäljelle jääneet edustaisivat joko hyvää kolikonheittotaitoa tai ovat jotenkin luonnostaan onnekkaita. Näin ei tietysti ole. Ja tämä on helppo havaita aloittamalla kierros uudestaan, alusta. Samat tyypit eivät voittaisi kolikonheitoissa joka ikinen kerta kun pelattaisiin vaikka tuhat kierrosta. Tilastollisesti aiemmilla kierroksilla menestyneet pärjäisivät yhtä hyvin kuin muutkin. "Lopputulosharhassa" kyseessä on itse asiassa "selviytymisharha" jossa tilastollisuuden vaikutus nähdään taitona.

Ja ei. En sano, että yhteiskunnan toimivuudella ei olisi mitään tekemistä. Tätä valaistakseni otan esille älykkyyden ja perinnöllisyyden. "Scientific American" piti sisällään artikkelin älykkyyden heritabiliteetista. Se ei pitänyt sisällään mitään minua yllättävää. Sen sijaan artikkelin kommenteista paistaa se, miten se järkytti monia joka katsoo että älykkyys on perinnöllistä. Taustalla oli tutkimusten tuoma teema jossa havaittiin että kulttuurisesti värittyneitä asioita mittaavat älykkyystestit nostivat perimän vaikutuksen muuta suuremmaksi. ; Eli esimerkiksi sanavarastoa mittaavissa testeissä perimällä on enemmän merkitystä kuin palikkatesteissä. Syyksi ehdotettiin sistä, että kognitiiviset kyvyt ja tieto dynaamisesti syöttävät toisiaan. "The researchers argue that their findings are best understood in terms of genotype-environment covariance, in which cognitive abilities and knowledge dynamically feed off each other. Those with a proclivity to engage in cognitive complexity will tend to seek out intellectually demanding environments. As they develop higher levels of cognitive ability, they will also tend to achieve relatively higher levels of knowledge. More knowledge will make it more likely that they will eventually end up in more cognitively demanding environments, which will facilitate the development of an even wider range of knowledge and skills." Tämä ajatus on itse asiassa ehtaa Edward O. Wilsonia ; Perimän erot auttavat alkuun ja kannustavat panostamaan omiin vahvuuksiin. Taito joka johtuu harjoittelusta ei ole kulttuuria joka olisi täysin perimästä vapaata.

Tällä oli erikoisia vaikutuksia rotukysymykseen. Älykkyystestit näyttävät isoja eroja valkoisten ja mustien välillä. Ja vaikka älykkyystestejen tuloksia on perinteisen liberaalin tematiikan puolelta moitittu kulttuuririippuvaisuuden seuraukseksi, syy tähän eroon voikin olla juurikin muualla. "In a controversial paper in 2005, Jensen teamed up with J. Philippe Rushton to make the case that this proves that black-white differences must be genetic in origin. But these recent findings by Kees-Jan Kan and colleagues suggest just the opposite: The bigger the difference in cognitive ability between blacks and whites, the more the difference is determined by cultural influences."

Osa piti kulttuurin vaikutusta jopa evoluutiodenialismina. "There are inferior students and there are superior students. Most likely the superior students are well fed, motivated and mentally healthy. They do not necessarily have intelligent parents. To me that doesn’t sound right. After all, evolution favors the survival of the fittest. Could inferior students be the fittest? The evolution of intelligence must be genetic. Nurture plays a role but not the primary one." Nähdäkseni tämä evoluutio -sanan varassa uskottavuutta itselleen luovassa lausunnossa on kuitenkin enemmän evoluutioidiotismista. Evoluutiossa adaptaatio ei määrity pelkästään sitä kautta mikä menestyy. Gould, paatunut evoluution kannattaja, moitti adaptationisteja juuri lopputulosharhasta, siitä että moni otti olemassaolevan piirteen jonain joka aina vaatii taakseen funktionaalisen selityksen. Hän piti tämänlaista just so -tarinoiden kertomista sitä nimenomaan epäevolutiivisena ajatteluna. Hän piti sitä enemmän lastensatuihin rinnastettavissa olevana roskana ; Taustalla on ikään kuin taikausko jossa tieteellinen selitys ei riitä vaan vaaditaan selitystä joka selittää miksi juuri näin kävi eikä toisenlainen evoluutiohistoria olisi ollut edes mahdollinen. Oikea evoluutio ei kuitenkaan todennäköisesti uudelleenkäynnistettynä toistaisi itseään identtisesti. Oikea adaptaation esilletuominen vaatii elinympäristöanalyysiä. Se, että jokin on attribuutti ei tarkoita sitä että sillä olisi funktio. Tämän vastakohta ei ole se, että evoluutio olisi roskaa. Päinvastoin. Maailma ei yksinkertaisesti ole näin dikotominen.

Konservativismin kohdalla on houkutuksena astua lopputulosharhaan paitsi tässä rotyälykkyyskysymyksessä niin etenkin kulttuurisissa piirteissä. Esimerkiksi uskonto nähdään helposti aivan oleellisen relevanttina. Kenties kysymys on kuitenkin aivan muusta. ; Kenties asia onkin siihen suuntaam miten "Unabomber" -nimellä tunnettu terroristi Kaczynski jaotteli ; Hän jakoi kulttuuripiirteet merkittäviin kysymyksiin ja irrelevantteihin mielipiteisiin. Hän korosti, että yhteiskunnassa valtio tuppaa jättämään tärkeät asiat kontrolliin ja antaa sitten ihmisille vapauksia asioissa joilla ei ole sille mitään väliä. Näin valtio ei anna vapautta päättää haluatko maksaa veroja ja yrittää ohjata sinua tekemään töitä. Sen sijaan sillä ei yleensä ole väliä, mikä on lempivärisi ja mitä uskontoa kannatat. Nämä yhteiskunnan adaptiivisuuden kannalta einiintärkeät seikat ovat sitten eksistentiaalisesti yksilöille tärkeitä itseilmaisun muotoja. Yhteiskunnan selviytymiselle ne ovat kuitenkin enemmän koristeita jotka ohjaavat kansalaisten huomion syrjään tärkeistä kysymyksistä.

Yksilöiden näihin liittämät eksistentiaaliset kokemukset sitten vain muuttuvat lopputulosharha -ajattelussa samoiksi kuin adaptaatiot. Ja niille keksitään ikään kuin väkisin just so -kertomuksia. ; Esimerkiksi historiaa tulkitessa konservatiivi ei siksi vain kuvaa tapahtumia, vaan liittää selityksiä tarinan yhteyteen. "Koska Itävaltalaiset olivat kalvinisteja, he puolustivat maataan Saksaa vastaan toisessa maailmansodassa" -tyylinen lausuma väittää että koriste on adaptaatio. Lopputulosharha syntyy siitä, että ajatellaan että selviytyminen vaatii taitoa eikä mietitä sitä että joka tapauksessa valloilla olisi jonkinlainen kulttuuri. Ja jos se olisi tyystin erilainen, sen parissa silti keksittäisiin selityksiä sille miksi juuri mitenkään muuten ei olisi voinut käydä.

Seepran raidat

Kun olin nuorempi, maailma ei vielä ollut internetmaailma. Se toimi siten, että oli faktoja ja tulkintoja. Siihen aikaan esimerkiksi fakta oli että seeproilla oli raidat. Ja tulkinta oli katsoa, että onko seepralla mustalla pohjalla valkoisia raitoja vai valkoisella pohjalla mustia raitoja. Vai sekä mustia että valkoisia raitoja joiden välissä ei ollut rakoja joten "pohja" olisi mieletön käsite. Faktat olivat mukana, eikä saanut sanoa että seepralla on pilkkuja. Tai että Seepra olisi pinkki sinisin kuutioin.

Internetin aikana tilanne on muuttunut. Tai ainakin maailmasta on tullut postmodernimpi. Nykyisin keskustelu on yhä enemmän "metaa". Näin faktoista ollaan etäännytty. Tulkintataso on se, mihin korkeintaan viitsitään ryhtyä. Sitä tärkeämpi on mielipidetaso, joka väritetään usein arvokeskusteluksi. Tässä otetaan esille tulkinta, vaikkapa siitä että seepralla on mustalla pohjalla valkoisia raitoja. Ja tämä voidaan nähdä ideologisena näkemyksenä jossa valkea saa sortaa mustaa ja mennä tämän päälle jonkinlaisena luonnollisena normitilana. Vastaavasti tulkinta siitä että valkoisella pohjalla on mustia raitoja voidaan nähdä rasistisen ideologian värittämänä jossa valkoinen on normaali, ja musta on vain sen päällä ja että tämä tarkoittaa sitä että joko musta elää valkoisen pohjan tavalla tai on pohjalta pois.

Faktojen faktuus yritetään yleensä kyseenalaistaa ; Tämä näkyy esimerkiksi erilaisten salaliittoteorioiden suosiossa. Ennen riitti että saatiin aineistoa kuusta ja kuumatkoihin uskovivatkin kaikki. Tätä pidettiin faktana. Nykyisin ei ole tavatonta löytää ihmisiä joiden mielestä kuulennon kuvat ovat vain USA:n valtasyistä lavastamia high-tech -väärennöksiä. Motiiviksi annetaan kylmä sota, joka kieltämättä värittikin sen ajan maailmaa ja koko kuulentojen järjestelyä. Tämä huomio siirtää tietysti keskustelun jälleen metatasolle ; Keskustellaan USA:n politiikasta ja vallasta kuva-aineiston tieteellisen analyysin sijasta. Analyysiä tarvitaan vain sen verran että denialistinen epäilys herää.

Postmodernismi onkin vetänyt asiat yllättävän pitkälle. Se vastustaa luonnontiedettä tietämisen metodina, ja korostaa että kaikessa voi olla kysymys valtapelistä ; He korostavat että tieteenhistoria on sarja luuloiksi osoittautunutta egoilua jossa väitetään omistetun tietoa joka on sittemmin osoittautunut vääräksi. Näin luottamusta nykytietoon ei voi antaa, koska tulevaisuuden tutkijoiden silmin meidän aikamme näyttää vastaavalta seinähulluttelulta. Tämä tarkoittaa sitä että se kritisoi kaikkia luonnontieteellisiä näkemyksiä. Tämä tarkoittaa pakosti myös sitä luonnontieteellistä näkemystä jonka mukaan seepralla on raidat.

Tosin useimmiten postmoderni internetmaailma tyytyy valikoimaan muutaman faktan, jota sitten toistetaan. Tämä valikoituu varsin erikoislaatuisesti. Tämä pitkä alustus on oikeastaan tästä.

Derrick Jensen on nimittäin tullut tunnetuksi luontofilosofiastaan, jonka mukaan luonnontieteet ovat uskonto. Hän liittää sen monoteististen näkemysten ketjuun. Kristinusko väitti omistavansa ainoana absoluuttisen tiedon ja pelastuksen kuoleman jälkeen. Hänelle luonnontiedemaailma taas esittää tietävänsä oikean tietämisen keinon ja tarjoavansa pelastuksen jo tässä elämässä. Hän vetää tässä argumentissaan analogisuudesta yhtäläisyysmerkkiin, joka kertoo aina huolettomasta ajattelusta. Hänestä luonnontieteet tuhoavat luonnon ja riistävät luonnonvarat ja alistavat luonnon ihmisen ahneudelle.

Jensen esittää että luonnontieteet ovat esittäneet että maailma on hallittavia lakeja ja sääntöjä. Eläimet ja kasvit kuvataan jonkinlaisina koneolentoina joita on oikein hallita. Koska Jensen liittää luonnontieteet monoteismin jatkumoon, on hyvä huomata että ihmisten asettaminen eläinten yläpuolelle ja kristittyjen parissa historian varrella varsin yleinen näkemys siitä että eläimillä ei ole sielua johtaa siihen että eläimet ovat jotain jota on oikein välineellistää, vaikka huijaamalla lehmältä sen lapselle kuuluva maito. Luonnontieteet taas ovat esittäneet että eläimet ja ihmiset ovat sattumaa ja mekaniikkaa, jolloin ne ovat analogisia koneille. Suunnitelmallisuus näyttää tässä kulmassa oikeudelta koneellistamiseen ja välineellistämiseen.

Tarkemmin analysoiden huomaa että Jensenin kritiikki ei oikeastaan osu juuri ollenkaan luonnontieteisiin, vaan teknologiaan ja muuhun tiedon soveltamiseen, yhteisöön joka käyttää luonnontieteiden tuloksia yliopiston kuivien pölykammioiden ulkopuolella. Tämä on hyvin tärkeä huomio, koska se toisaalta osoittaa Jensenin pahimmat virheet. Että mahdollistaa sen, että hänen näkemyksistään saadaan irti se järkevä aines. Ja tässä valossa ajattelin häntä käyttää.

Hänen näkemyksensä ydin on siinä, että kulttuurissa on käytänteitä jotka valjastavat luonnon ihmisen vallan alle. Tieto on siksi hallitsemista ja haltuunottamista. Tieto itsessään ei tapa ainuttakaan eläintä, mutta korrelaatioita voidaan käyttää välineellistämiseen kun tiedetään että asian muutos tällä tavalla johtaa johonkin toiseen. Tämä voi johtaa asioihin jotka kieltämättä väritämme esteettis-eettisesti joko kauniiksi,haluttaviksi, hyväksi, toivottavaksi, kartettavaksi, rumaksi, epämiellyttäväksi ja pahaksi.

Jensen moittiikin kovin sanoin Sam Harrisia, jonka mukaan etiikka on ihmisen lajinmukaista käytöstä. Jensen korostaa että Baconlainen linja tekee etiikasta ihmiskeskeistä ja humanismi tekee ihmisestä kaiken mitan, jonka seurauksena ihmiset synnyttävät valtavaa ekologista tuhoa. Jensen osoittaa tästä tietysti tilastoja ja muuta aineistoa jotka näyttävät että teknologistuminen on johtanut sastumiseen, sukupuuttoihin ja muihin asioihin. Jensen moittii sitä miten Harris on kirjoittanut pahan ongelmaa korostavia juttuja, kuten artikkelin "Mother Nature is Not our Friend" siitä miten luontoäiti on ihmisille Julma, koska siellä on kauheita sairauksia ja loisia, luononkatastrofeja ja muita. Harriksen näkemyksessä ihmisen tuska värittää epäeettiseksi asiat, jotka eivät välttämättä ole epäeettisiä. Jensenin mukaan systeemi on juuri toisin päin. Ihminen on julma luonnolle.

Harrikseen tämä kritiikki osuukin jossain määrin, koska Harriksen mukaan etiikasta on tehtävä luonnontiedettä ja hän on kiistämättä eksplisiittisestikin sitoutunut humen giljotiinin hylkäämiseen. Kuitenkin niihin Dawkinsin tapaisiin ateisteihin - jota Jensen myös moittii kovin sanoin esimerkiksi sosiopaatiksi tämäntyylinen kritiikki ei oikein osu. Dawkins näyttää seuraavan paljon voimakkaammin humen giljotiinia, jonka seurauksena esimerkiksi se, että luonnontieteet näyttävät että vodaan rakentaa öljymporaustorni tai ydinpommi, ei tarkoita että näitä olisi oikein tehdä. Luonnontiede selittää tässä vain yhteyksiä. Eettiset kysymykset jäävät tällöin muun ratkaisemisen alle. Tällöin etiikkakysymykset kuuluvat ehdottomasti systeemille ja vallankäyttäjille luonnontieteiden ulkopuolella.

Luontoajattelussa ja teknologiavastustuksessa korostuu usein se, että luonto on hyvä. Humen giljotiini on hylätty, on vain katsottava onko alkuperä ihmisessä vai luonnossa. Tämäkin näkemys voidaan asettaa "monoteistiseen asenteeseen" ; On olemassa tietämisen tapa joka takaa pelastuksen hyvään elämään. Yhteys on helppo nähdä sillä ennen teologiassa ajateltiin että luonto oli alkujaan hyvä ja sitten Saatana tuunasi sitä. Ekofilosofit taas korostavat usein sitä että luonto oli alkujaan hyvä ja sitten Saatana vaan korvataan ihmisellä. ~ Luonnon ylilyöntien kostamisen kohdalla ongelmana on se, että moniin asioihin ei ole ihmisvaikutusta. Esimerkiksi maanjäristykset ja tulivuorenpurkauksia on vaikeaa nähdä kostoksi. Samoin on ihmeellistä että luonto olisi ennakoivasti luonut myrkkyhämähäkkejä kostamaan ylilyöntejämme. Saastutuksen yhteys ilmastonmuutokseen ja otsoonikatoon ja tehoviljelyn ja tehokalastuksen vaikutus nälänhätiin onkin sitten aivan toinen asia.

Karkeasti ottaen luonnontieteet muistuttavat siitä että ihminen on pakosti saastutusyksikkö. Aine kiertää mutta energia virtaa systeemin läpi. Tämäkin blogaus vaatii negentropiaa, joka taas voi tulla vaikkapa siitä että olen esineellistänyt vegaaniravintolan soijapurilaisen tai McDonaldsin hampurilaisen. Tämä on vaatinut jotain joka tuhoaa elämää ja luontoa. Tässä mielessä on selvää että ympäristö tarjoaa rajat joiden sisälle ihmisen toiminta on vangittu, ja toisaalta jos kulutamme energiaa (mikä on väistämätöntä) saastutamme luontoa jollain tavalla joka on jotain kautta haitaksi jollekin elävälle jossain (immuunijärjestelmäni muuten tappaa bakteereita, kilpailemme samoista resursseista). Se, että ihmisen mielihyvä on ristiriidassa tämän kanssa on luonnontieteellisesti arvioitavissa ja selvä. On eettinen painotus värittää ihminen tai luonto primaariksi. Tämä mieltymystaso on mukana politiikassa ja ihmisten toiminnassa. Mutta se ei ole luonnontiedettä vaan etiikkaa.

Jensen onkin siitä erikoinen, että hän käyttää mielellään luonnontiedettä ja sen kautta tulevia tilastoja samalla kun hän moittii luonnontiedettä. Siinä vaiheessa kun esiin nousevat hänen kiinnostuksensa "toisenlaisen tietämisen tapoihin" on kuitenkin seurauksena ällistys. Hän nimittäin tlkitsee uniaan ja tätä kautta yrittää osoittaa absoluuttisen tietämisen tavan. Sillä asenne joka Harriksella on filosofinen erehdys tai harha-askel, on hänen unien tulkintansa hyvä metodi. Tämä sisältää paljon sitä ihmeellistä logiikkaa jossa "analogisuus koneiden kanssa" muuttuu filosofisen loikan kautta "koneenkaltaisuudeksi" ja tämän jälkeen "osoitukseksi siitä että kohteella on vain välinearvo".
1: Tosiasiassahan ei ole esitettävissä mitään sellaista tulkintavapaata keinoa jolla yhteys saataisiin aikaan. Luonnonlakien mukainen ja luonnonlakisuus ei tarkoita arvottomuutta muuta kuin niille jotka eivät arvosta fyysistä todellisuutta. Hyvin moni näkee fysikaalisuudessa kauneutta ja etiikkaa.

Postmodernin internetmaailman ongelma tiivistyykin Jenseniin.
1: Usein faktoja valikoidaan. Vaihtoehtojen faktuaalisuus kiistetään automaattisesti koska tiede on epäluotettava. Näin syntyy tilanne jossa cherry picking on vakioituna. Syntyy ambivalentti tilanne jossa luonnontieteitä vastustetaan, että sitä käytetään hyväksi silloin kun se sattuu sopimaan omaan pirtaan tai sitä kautta saadaan aikaan käteviä tulkintoja.
2: Tulkinnat valikoidaan siten että jos vastustaja tekee ainoankin metafyysisen oletuksen, hän on väärässä. Itselle ne ovat vain vaihtoehtoista tietämistä jota ei tarvitse perustella. Ja kun muitamme että looginen positivismi on kuollut ja mikään ei ole metafysiikasta tyystin vapaata, ja että tämän päälle ne vielä asian päälle väritetään usein eettisesti jotta niistä saadaan sovelluksia, on selvää että vastustaja ei voi selvitä tämänlaisesta "poikittaisesta mailasta". Vastustajalle annetaan mahdottomat ehdot ja näytetään että "se" ei niitä täytä. Itsen kohdalla näistä ei välitetä koska ehdot kuuluu vain muille, yleensä luonnontieteilijöille.
3: Suhde tietoon on kaikista omituisin. Tietämissysteemeitä usein korostetaan rajoittuneina ja puutteellisina ja tätä pidetään dogmaattisuutena ; Tietäminen hylätään ja puhutaan vain tulkinnoista ja valtapeleistä. Samanaikaiseti kuitenkin omalta puolelta puhutaan "tietämisen metodeista". Jo terminvalinta kuvaa sitä että heistä tuo sisältää jotain joka tarjoaa tietoa. Usein tulkintojen samanarvoisuus ja vapaus korostuu ku omaa asiaa puolustetaan kritiikiltä tai vastustajaa yritetään nuijia alas. Muutoin sitä ei käytetä. "samanarvoista esimerkiksi luonnontieteellisen ajattelun kanssa" on toisinaan jotain jolla omalle näkemykselle selvästi haetaan uskottavuutta ja jota pidetään varmana ja oikeana. Vaikka juuri aikaisemmin sitä on voitu moittia siitä että "se ei liity tietämiseen, on pelkkää valtaa, lätinää jonka ei tarvitse vaikuttaa kehenkään, olen totuusrelativisti eikä tiede ole kuin näpertelyä ja paskanjauhantaa". Koskaan ei mainita että se oma juttu on samanarvoista eli lätinää ja muuta negatiivista.

Suoraan sanoen maailma ennen internettiä oli tietyssä määrin viisaampi. Seepralla on raidat, se on jotain jota ei voida kiertää - ja muu on eiluonnontieteellistä sävytystä jolla on poliittista tai esteettistä merkitystä, ja joista ei voi tehdä tieteellisiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Tämä tuntuu jäävän huomiotta nykyään. Eikä ihme, sillä kaikki keskustelu käydään metatasolla tai pyritään ajamaan siihen. Tällöin ei puhuta asiasta, vaan asian vierestä - yleensä keskustellaan keskustelijasta ja hänen mieltymyksistään eikä asiasta, joka tarkoittaa sitä että ad hominem sävyttää koko keskustelua vaikka se käytäisiin miten sivistyneillä sanoilla.

Metatasolle painuminen taas tarkoittaa sitä että ihmiset velvoitetaan ensin ottamana mielipide, sitten heidän täytyy rakentaa mielipide tästä mielipiteen ottamisesta, ja sitten heidän käsketään miettiä mitä tämä argumentti mielipiteen ottamisen ottamisesta sitten tarkoittaa ja onko siinä kenties valtapeliä ja mielipiteitä. Ja kun tämä on tehty, jatketaan metatasolle painumista ad nauseam. Näin asiasta ei opita, kun kriitikko voi aina sanoa että "et hypännyt tuohon metaiteraatioon, joten ei vakuuta minua, asiasta ei ole keskusteltu tarpeeksi". Kysymys muuttuu tällöin vain siihen kummalla riittää jääräpäisyyttä sanoa viimeinen sana. Eikä tämäkään tarkoita asian ratkeamista tai toisen mielipiteen muuttumista, vaan sitä että myöhemmin väsähtänyt (pulu) kertoo omilleen miten saivarteli (paskoi shakkilaudalle) niin kauan että toinen ei jaksanut jatkaa (lopetti pelaamisen) ja esittää tämän voittona.

Yksinäisyyttä tyhjässä kirkossa.

"Science and religion today" viittasi tutkimuksiin jossa uskonnollisuus yhdistetään rasismiin. Esimerkiksi se viittasi Wendy Woodin tekemään metatutkimukseen, jossa koostettiin 55 tutkimuksen tulokset yhteen ja tässä nähtiin korrelaatio. Wood itse oli esittänyt että syynä oli ryhmään samastuminen. "White people tend to practice religion with other white folks, and they tend to believe that their own religious group is morally right. This situation leads to racism."

Tässä kohden asiaan oltiin tehty uutta tarkennusta, koska asiasta oltiin tehty uudenlaista tutkimusta. Yhtenä lisäsyynä on stereotyyppinen ajattelu. Dijksterhuishan on tutkinut sitä, että erilaiset sanat saavat ihmiset omaksumaan stereotyyppisiä ajatuksia. Tätä kautta puritaanisuus, fundamentalistioikeisto ja muut vastaavat asiat voivat tulla mieleen. Näin rasismi hyppää mukaan kuvioihin. Osa tutkimuksista saadusta korrelaatiosta onkin siis ennakkoluuloja.
1: On tavallaan murheellista että ihmiset yhdistävät kaiken uskonnollisuuden sen äärimuotoihin. Kuitenkin tässä tulee lupa ilkeään sarkastiseen vittuiluun. Nimittäin syntyy argumentti siihen miksi en koe ollenkaan olennaisena vastata kaikkiin uskonnollisiin vaateisiin. Vaikka minulle kuika kerrotaan miten uskonto on niin yleisinhimillistä, että siihen kantaaottaminen on jo velvollisuus, esitän että uskontoon liittyvien sanojen miettiminen on sama kun joku napauttaisi minua natsiksi muuttavalla taikasauvalla päähän. Natsikortin viuhuttaminen on toki aina mukavan ihanaa, ja eettistäkin sen selvästi täytyy olla, koska uskovaisetkin sitä niin usein käyttävät. Ja koska he ovat kristittyjä, he noidattavat kultaista sääntöä, jolloin jo ystävällisyys pakottaa minua palauttamaan käytöksen. Reagointi voi vähemmän tärkeää kuin rasismin vastustaminen.

Uskonnoissa on kuitenkin myös ennakkoluuloja. Jotain joka ylittää rasismin. Jotain joka on sanotaan "kokonaisvaltaisempaa". Vihanaiheita on monta, teema on yksi.

Tiukkoja esimerkkejä saa suhteellisen helposti. Minun ei tarvitse poistua sängystä nähdäkseni peilistä uskovaisten uhkaileman. Ja esimerkiksi Michael Grant sai läjöittäin varsin epäilyttäviä ja sävyltään huolestuttavia viestejä toimistoonsa. Sävy muistutti kovasti vartijana kohtaamiani implisiittisiä uhkailuja. Lähettelijö löytyi ja hän oli juutalaisuudesta kristityksi kääntynyt häiriintynyt yksilö. Mutta näihin ääritapauksiin ei tarvitse mennä.

Pieniä esimerkkejä löytyy esimerkiksi suomalaisesta tutkimuksesta. Pekka Asikainen teki tutkimuksen "Kirkkoherran virkaan pätevöittävä johtamiskoulutus opiskelijoiden arvioimana." Sen tulos oli että papit ovat hyvin stereotyyppisiä sukupuolirooleista. Johtamisen ominaisuuksien ei katsottu johtuvan yksilön persoonasta vaan ensisijassa sukupuolesta. Luokittelu ja stereotypia ei tietenkään vielä tarkoita samaa kuin syrjintä, sehän on erilaisuuden ja luokittelun olemassaoloa. Se kuitenkin kertoo siitä että uskovaisilla luokitteluun on tarvetta tarpeettoman vahvasti, jolloin ei myönnetä olemassaolevaa erilaisuutta, vaan ikään kuin korostetaan sellaista "hatusta vetämällä".

Ja toisaalta Wilkins viittaa Austraaliassa vaikuttavan arkkipiispa Peter Jensenin lausuntoon jossa vihjattiin että uskonnottomuus tarkoittaa yksinäisyyttä. Uskonnoton ei pysty ihmissuhteisiin. Kun näin sanoo kirkollinen johtaja, se kertoo jotain olennaista tämän uskon "hedelmistä". Wilkins muistuttaa että ihminen on sosiaalinen eläin, jolla on tarve seuraan. Tätä kautta uskonto ei luo tarvetta olla yhdessä. Se on vain yksi tapa täyttää tämä tarve. Wilkins kommentoi tätä seuraavasti "Loyal Rue has written, primarily what religion is about, not God. But it doesn’t follow that it is the only thing that builds community. Sports build community. Clubs of hobbyists build community. Motorcycles build community. Politics build community. Being in the military builds community. Hell, being in a community builds community, and humans are community animals. Sure, loneliness is a problem, but religion is hardly the only, let alone the best, solution, so don’t try to take credit for the whole schtick, because it’s just greedy and unrealistic."
1: Olen kokenut hyvin samanlaisia - joskin positiivisempia, mukavampia ja parempia- tuntemuksia miekkailupiireissä kun uskonnon parissa. Olen kokeillut molempia, joten voin sanoa kokemuksesta kumpi sopii minulle paremmin. Ehkä syynä oli se, että kun menen kirkkoon ja haluan käyttää positiivisia sanoja, joudun käyttämään sellaisia sanoja kuin "rauha" tai "harmonia". Seuraa kirkon käytävillä ei juuri ole. Kirkolla on minulle tarjota Yksinäisyys. Kirkon kohdalla se ei ole huono asia, sillä monet kirkossa kävijät ovat sellaisia että paras lahja minkä Taivaan Isä minulle voi antaa, on se että pitää heidät poissa silmistäni.

Individualismi tarkoittaa yksilön oikeuksia ja vapauksia, ei yksinäisyyttä tai seuran hylkäämistä. Individualismi ja egoismi eivät ole toistensa synonyymejä. Itse asiassa en väitä että elämme yksinäisiä aikoja. Tosiasia on se, että aikaamme sävyttää individualismi, joka on luonteeltan liiankin aktiivista ja sosiaalista. Meitä yritetään saada käymään tietyssä paikassa ostoksilla - mainoksessa hymyilee naama joka on ihminen johon lajitoverina reagoin automaattisesti. Meitä kannustetaan katsomaan tiettyjä televisiosarjoja ja keskustelemaan niistä. Meitä kannustetaan olemaan ajassa ja kommentoimaan. Ja olemaan sosiaalinen työkavereiden kanssa, reagoimaan feissareihin ja uskonjulistajiin ja facebooknakuttelupelien kaverien tarvikepyyntöihin. Sosiaalinen suhdeverkosto on räjähtänyt suorastaan niihin mittapuihin että meillä ei jää aikaa keskittää tarmoamme muutamaan kaveriin. Koska koko ajan pitää ehtiä olemaan aktiivisen sosiaalinen monen muun kanssa.

Luultavasti erottelua puolustamaan saadaan "melko maltillinen kannanotto" kun linkitän Tupliksen näkemyksien esittelyyn. Hän korostaa harmoniaa. Hänelle "Segregaatio ei ole osoitus vihasta vaan keino rajoittaa sitä." Koko idea perustuu tavallaan ihmisen psykologiaan. "Rotukonflikteja maassa, jossa on yksi rotu, ei käytännössä synny. Vastaavasti uskonnollisia konflikteja maassa, jossa on yksi uskonto, ei käytännössä synny. Mitä vähäisempää on diversiteetti, sitä suurempaa on harmonia. Yksikulttuurisuus ja yksietnisyys mahdollistavat yhteisön sisäisen luottamuksen ja hyväntahtoisuuden. Merkittävä erilaisuus ja likeisyys tarkoittavat sotaa, olivat erot sitten biologisia, ideologisia tai kulttuurisia." Hän korostaa niiden tärkeyttä ihmisille. Tavallaan tasa -arvoistaminen näissä tarkoittaa erikoislaatuisuusstatuksen poistamista. Ideologioista tehdään tavallaan "vähemmän tärkeitä". Ihonväri ilman rasismia on "tavallaan irrelevantti". (Minulle ihonväri, ideologia, uskonto ja muut asiat ovat periaatteessa irrelevanttina, ja ratkaisevaa on vain "pragmaattinen käytäntö", eli onko tyyppi aggressiivinen tai minut ideologiapeliinsä pakottava.)
1: Ongelmana tässä on tietysti vanha kunnon rajanveto. Ihmisillä on eri määrä rahaa, ja tämä on aikaansaanut konflikteja. Rahavarojen tasaamista kaikkien kesken tasan Tuplis tuskin kannattaa. Myös erilaiset vaatteet ja pukeutumiset aikaansaavat skismoja. Pitääkö bändit kieltää koska teinifanit ja aikuisemmatkin fanit tuottavat erilaisuutta?
2: Tuplis ei ole luultavasti miettinyt ihmisten ryöstämistä, eikä ole tutustunut väkivaltatilastoihin. Hän pitää erilaisiin kohdistuvaa tilannetta olennaisimpana. Korso ei ole väkivaltainen siksi että se olisi monikulttuurinen. Se on väkilvaltainen koska siellä ei ole rahaa. Jos olet narkomaani, joka tarvitset seuraavan piikin, luultavasti valikoit uhrejasi siten että sinulla on pieni riski. Mutta jos sellaista ei ole tarjolla, teet saman verran ryöstöjä. Ja suurin osa väkivallasta tapahtuu tuttujen kesken. Perheväkivalta, ja se kun "Pena kännissä puukottaa parhaan kaverinsa Kaken jonkin pikkuasian vuoksi jota toinen sanoi puoli vuotta sitten" kattavat valtaosan Suomen väkivallasta. Virkavalta ja vartijat kohtaavat väkivaltaa kun menevät näiden väliin, tai koska joku ei halua jäädä kiinni toisesta rikoksesta.
3: Tupliksen kommentti on kuitenkin sinänsä piristävä, että yleensä julistajafundamentalisteilta kuulee vaatimuksia ja "haasteita" keskusteluille. Heille erilaisuus edustaa käännytettävyyttä ja sosiaalinen tilanne ei koskaan ole kaksisuuntaista. Joten he ovat selvästi ylpeitä omasta ryhmästään ja haluavat ensisjassa muut samanlaisiksi. He eivät kuitenkaan ikinä ääneen myöntäisi Tupliksen mainitsemaa sinänsä tosiasiaa "Muslimit haluavat elää toistensa keskuudessa, kristityt toistensa keskuudessa, ateistit toistensa keskuudessa, valkoiset eurooppalaiset toistensa keskuudessa, itäafrikkalaiset toistensa keskuudessa ja kiinalaiset kiinalaisten keskuudessa. Siinä, että halutaan identifioitua omaan, ja erottua vieraasta, ei ole yhtään mitään kummallista. Toisin haluaminen sen sijaan on kummallista." Lausunnon viisaus ei ole siinä että tämä olisi kannatettavaa. Vaan siinä että mainittu on helppoa. Olemme luonnostaan tälläisiä, muu vaatii epämukavuusalueelle menemistä. Jo erilaisen ajattelun sietäminen vaatii helposti yritteliäisyyttä. Ja tälläisessä keskustelussa se oma rakas identiteettikin on riskissä muuttua. Fighter -attityydi on harvinaista, ja se on vaikeaa. Viisaus on siinä että vaikeus tekee tästä tavallaan tosiasian.

Pohjimiltaan rymiin kuuluminen lisää "erinomaisuutta suhteessa muihin." Jokainen on ylpeä omasta ryhmästään. Uskovaisetkin toki voivat mainostaa olevansa suvaitsevaista sakkia. Mutta tosiasiassa heilläkin kaikki ovat syntisiä, mutta toiset ovat lisäksi pelastettuja. Ja tietysti monet uskovaiset ovat tietysti suvaitsevaista sakkia. Mutta tämä ei ole uskonnon ominaisuus.

Uskonto on ensisijassa sosiaalinen ryhmä. Ja kaikissa sosiaalisissa ryhmissä takaovesta astuu sisään pieni annos suvaitsemattomuutta. Tämän näkee jo kun katsoo jalkapalloa pelaavia lapsia. Vaikka jengit on arvottu, pelataan samaa peliä, ollaan saman ikäisiä ja samaa sukupuolta, tunnetaan toiset, ja pelin idea ei ole maailmaa mullistava. Niin silti se toinen on "vihollinen" ja pisteen, maalin ja muun vuoksi ollaan valmiita kinaamaan, ja jopa tappelemaan.

Kansankirkon ainut hyvä asia on siinä, että se käytännössä tarjoaa enemmänkin sitä rauhaa ja hiljaisuutta. Siitä on tätä kautta tullut yksinäisyyden tarjoaja. Sitä taas tarvitaan koska maailmassa on viiteryhmää jos toistakin. Minusta tärkeintä ei ole se, onko "koko maailma" tai edes maa harmoniassa. Riittää että on riittävästi kavereita. Tätä kautta sidosryhmien ei tarvitse olla kaikenkattavia tarjotakseen riittävän määrän seuraa. Sen sijaan erilaisten ideologioiden ristipaine - ja innokkaat facebookissa henkilökohtaisiaviestejään suoltavat saarnaajat - voivat tuottaa vihantunteita erilailla ajattelevia kohtaan - tämän olen ihan itse viime päivinä oppinut ja huomannut. Ja tässä voi tarvita rauhallisen hengähdyspaikan.

Ja mistäpä kaltaiseni agnostikko löytäisi yksinäisyyttä, ellei sitten kirkosta? Fuck kaikki "yhteyden kokemiset", olipa yhteys Jumalaan tai yhteisöllisyyteen ja samanmielisiin. Niitä saan muualtakin. Paremmin.

Vain kirkko on sellainen että se ei paikkana "nykyään kiinnosta ketään". Eli vain siellä saa rauhan. Kirkko on hiljainen omalla erityisellä tavallaan. Lisäksi kirkot on varustettu laitteilla jotka helpottaa kuulolaitteita tarvitsevia. Hekin saavat tämän hiljaisuuden laitteisiinsa. Pidän tästä kirkon tarjoamasta maksimaalisesta segregaatiosta, jossa koko maailma rajataan seinien ulkopuolella. Jäljellä on vain minä, hiljaisuus, sekä mietintä siitä että miten ja kuka ihmeen huimapää on laittanut Helsingin Tuomiokirkon kattokruunut paikalleen.