Seepran raidat

Kun olin nuorempi, maailma ei vielä ollut internetmaailma. Se toimi siten, että oli faktoja ja tulkintoja. Siihen aikaan esimerkiksi fakta oli että seeproilla oli raidat. Ja tulkinta oli katsoa, että onko seepralla mustalla pohjalla valkoisia raitoja vai valkoisella pohjalla mustia raitoja. Vai sekä mustia että valkoisia raitoja joiden välissä ei ollut rakoja joten "pohja" olisi mieletön käsite. Faktat olivat mukana, eikä saanut sanoa että seepralla on pilkkuja. Tai että Seepra olisi pinkki sinisin kuutioin.

Internetin aikana tilanne on muuttunut. Tai ainakin maailmasta on tullut postmodernimpi. Nykyisin keskustelu on yhä enemmän "metaa". Näin faktoista ollaan etäännytty. Tulkintataso on se, mihin korkeintaan viitsitään ryhtyä. Sitä tärkeämpi on mielipidetaso, joka väritetään usein arvokeskusteluksi. Tässä otetaan esille tulkinta, vaikkapa siitä että seepralla on mustalla pohjalla valkoisia raitoja. Ja tämä voidaan nähdä ideologisena näkemyksenä jossa valkea saa sortaa mustaa ja mennä tämän päälle jonkinlaisena luonnollisena normitilana. Vastaavasti tulkinta siitä että valkoisella pohjalla on mustia raitoja voidaan nähdä rasistisen ideologian värittämänä jossa valkoinen on normaali, ja musta on vain sen päällä ja että tämä tarkoittaa sitä että joko musta elää valkoisen pohjan tavalla tai on pohjalta pois.

Faktojen faktuus yritetään yleensä kyseenalaistaa ; Tämä näkyy esimerkiksi erilaisten salaliittoteorioiden suosiossa. Ennen riitti että saatiin aineistoa kuusta ja kuumatkoihin uskovivatkin kaikki. Tätä pidettiin faktana. Nykyisin ei ole tavatonta löytää ihmisiä joiden mielestä kuulennon kuvat ovat vain USA:n valtasyistä lavastamia high-tech -väärennöksiä. Motiiviksi annetaan kylmä sota, joka kieltämättä värittikin sen ajan maailmaa ja koko kuulentojen järjestelyä. Tämä huomio siirtää tietysti keskustelun jälleen metatasolle ; Keskustellaan USA:n politiikasta ja vallasta kuva-aineiston tieteellisen analyysin sijasta. Analyysiä tarvitaan vain sen verran että denialistinen epäilys herää.

Postmodernismi onkin vetänyt asiat yllättävän pitkälle. Se vastustaa luonnontiedettä tietämisen metodina, ja korostaa että kaikessa voi olla kysymys valtapelistä ; He korostavat että tieteenhistoria on sarja luuloiksi osoittautunutta egoilua jossa väitetään omistetun tietoa joka on sittemmin osoittautunut vääräksi. Näin luottamusta nykytietoon ei voi antaa, koska tulevaisuuden tutkijoiden silmin meidän aikamme näyttää vastaavalta seinähulluttelulta. Tämä tarkoittaa sitä että se kritisoi kaikkia luonnontieteellisiä näkemyksiä. Tämä tarkoittaa pakosti myös sitä luonnontieteellistä näkemystä jonka mukaan seepralla on raidat.

Tosin useimmiten postmoderni internetmaailma tyytyy valikoimaan muutaman faktan, jota sitten toistetaan. Tämä valikoituu varsin erikoislaatuisesti. Tämä pitkä alustus on oikeastaan tästä.

Derrick Jensen on nimittäin tullut tunnetuksi luontofilosofiastaan, jonka mukaan luonnontieteet ovat uskonto. Hän liittää sen monoteististen näkemysten ketjuun. Kristinusko väitti omistavansa ainoana absoluuttisen tiedon ja pelastuksen kuoleman jälkeen. Hänelle luonnontiedemaailma taas esittää tietävänsä oikean tietämisen keinon ja tarjoavansa pelastuksen jo tässä elämässä. Hän vetää tässä argumentissaan analogisuudesta yhtäläisyysmerkkiin, joka kertoo aina huolettomasta ajattelusta. Hänestä luonnontieteet tuhoavat luonnon ja riistävät luonnonvarat ja alistavat luonnon ihmisen ahneudelle.

Jensen esittää että luonnontieteet ovat esittäneet että maailma on hallittavia lakeja ja sääntöjä. Eläimet ja kasvit kuvataan jonkinlaisina koneolentoina joita on oikein hallita. Koska Jensen liittää luonnontieteet monoteismin jatkumoon, on hyvä huomata että ihmisten asettaminen eläinten yläpuolelle ja kristittyjen parissa historian varrella varsin yleinen näkemys siitä että eläimillä ei ole sielua johtaa siihen että eläimet ovat jotain jota on oikein välineellistää, vaikka huijaamalla lehmältä sen lapselle kuuluva maito. Luonnontieteet taas ovat esittäneet että eläimet ja ihmiset ovat sattumaa ja mekaniikkaa, jolloin ne ovat analogisia koneille. Suunnitelmallisuus näyttää tässä kulmassa oikeudelta koneellistamiseen ja välineellistämiseen.

Tarkemmin analysoiden huomaa että Jensenin kritiikki ei oikeastaan osu juuri ollenkaan luonnontieteisiin, vaan teknologiaan ja muuhun tiedon soveltamiseen, yhteisöön joka käyttää luonnontieteiden tuloksia yliopiston kuivien pölykammioiden ulkopuolella. Tämä on hyvin tärkeä huomio, koska se toisaalta osoittaa Jensenin pahimmat virheet. Että mahdollistaa sen, että hänen näkemyksistään saadaan irti se järkevä aines. Ja tässä valossa ajattelin häntä käyttää.

Hänen näkemyksensä ydin on siinä, että kulttuurissa on käytänteitä jotka valjastavat luonnon ihmisen vallan alle. Tieto on siksi hallitsemista ja haltuunottamista. Tieto itsessään ei tapa ainuttakaan eläintä, mutta korrelaatioita voidaan käyttää välineellistämiseen kun tiedetään että asian muutos tällä tavalla johtaa johonkin toiseen. Tämä voi johtaa asioihin jotka kieltämättä väritämme esteettis-eettisesti joko kauniiksi,haluttaviksi, hyväksi, toivottavaksi, kartettavaksi, rumaksi, epämiellyttäväksi ja pahaksi.

Jensen moittiikin kovin sanoin Sam Harrisia, jonka mukaan etiikka on ihmisen lajinmukaista käytöstä. Jensen korostaa että Baconlainen linja tekee etiikasta ihmiskeskeistä ja humanismi tekee ihmisestä kaiken mitan, jonka seurauksena ihmiset synnyttävät valtavaa ekologista tuhoa. Jensen osoittaa tästä tietysti tilastoja ja muuta aineistoa jotka näyttävät että teknologistuminen on johtanut sastumiseen, sukupuuttoihin ja muihin asioihin. Jensen moittii sitä miten Harris on kirjoittanut pahan ongelmaa korostavia juttuja, kuten artikkelin "Mother Nature is Not our Friend" siitä miten luontoäiti on ihmisille Julma, koska siellä on kauheita sairauksia ja loisia, luononkatastrofeja ja muita. Harriksen näkemyksessä ihmisen tuska värittää epäeettiseksi asiat, jotka eivät välttämättä ole epäeettisiä. Jensenin mukaan systeemi on juuri toisin päin. Ihminen on julma luonnolle.

Harrikseen tämä kritiikki osuukin jossain määrin, koska Harriksen mukaan etiikasta on tehtävä luonnontiedettä ja hän on kiistämättä eksplisiittisestikin sitoutunut humen giljotiinin hylkäämiseen. Kuitenkin niihin Dawkinsin tapaisiin ateisteihin - jota Jensen myös moittii kovin sanoin esimerkiksi sosiopaatiksi tämäntyylinen kritiikki ei oikein osu. Dawkins näyttää seuraavan paljon voimakkaammin humen giljotiinia, jonka seurauksena esimerkiksi se, että luonnontieteet näyttävät että vodaan rakentaa öljymporaustorni tai ydinpommi, ei tarkoita että näitä olisi oikein tehdä. Luonnontiede selittää tässä vain yhteyksiä. Eettiset kysymykset jäävät tällöin muun ratkaisemisen alle. Tällöin etiikkakysymykset kuuluvat ehdottomasti systeemille ja vallankäyttäjille luonnontieteiden ulkopuolella.

Luontoajattelussa ja teknologiavastustuksessa korostuu usein se, että luonto on hyvä. Humen giljotiini on hylätty, on vain katsottava onko alkuperä ihmisessä vai luonnossa. Tämäkin näkemys voidaan asettaa "monoteistiseen asenteeseen" ; On olemassa tietämisen tapa joka takaa pelastuksen hyvään elämään. Yhteys on helppo nähdä sillä ennen teologiassa ajateltiin että luonto oli alkujaan hyvä ja sitten Saatana tuunasi sitä. Ekofilosofit taas korostavat usein sitä että luonto oli alkujaan hyvä ja sitten Saatana vaan korvataan ihmisellä. ~ Luonnon ylilyöntien kostamisen kohdalla ongelmana on se, että moniin asioihin ei ole ihmisvaikutusta. Esimerkiksi maanjäristykset ja tulivuorenpurkauksia on vaikeaa nähdä kostoksi. Samoin on ihmeellistä että luonto olisi ennakoivasti luonut myrkkyhämähäkkejä kostamaan ylilyöntejämme. Saastutuksen yhteys ilmastonmuutokseen ja otsoonikatoon ja tehoviljelyn ja tehokalastuksen vaikutus nälänhätiin onkin sitten aivan toinen asia.

Karkeasti ottaen luonnontieteet muistuttavat siitä että ihminen on pakosti saastutusyksikkö. Aine kiertää mutta energia virtaa systeemin läpi. Tämäkin blogaus vaatii negentropiaa, joka taas voi tulla vaikkapa siitä että olen esineellistänyt vegaaniravintolan soijapurilaisen tai McDonaldsin hampurilaisen. Tämä on vaatinut jotain joka tuhoaa elämää ja luontoa. Tässä mielessä on selvää että ympäristö tarjoaa rajat joiden sisälle ihmisen toiminta on vangittu, ja toisaalta jos kulutamme energiaa (mikä on väistämätöntä) saastutamme luontoa jollain tavalla joka on jotain kautta haitaksi jollekin elävälle jossain (immuunijärjestelmäni muuten tappaa bakteereita, kilpailemme samoista resursseista). Se, että ihmisen mielihyvä on ristiriidassa tämän kanssa on luonnontieteellisesti arvioitavissa ja selvä. On eettinen painotus värittää ihminen tai luonto primaariksi. Tämä mieltymystaso on mukana politiikassa ja ihmisten toiminnassa. Mutta se ei ole luonnontiedettä vaan etiikkaa.

Jensen onkin siitä erikoinen, että hän käyttää mielellään luonnontiedettä ja sen kautta tulevia tilastoja samalla kun hän moittii luonnontiedettä. Siinä vaiheessa kun esiin nousevat hänen kiinnostuksensa "toisenlaisen tietämisen tapoihin" on kuitenkin seurauksena ällistys. Hän nimittäin tlkitsee uniaan ja tätä kautta yrittää osoittaa absoluuttisen tietämisen tavan. Sillä asenne joka Harriksella on filosofinen erehdys tai harha-askel, on hänen unien tulkintansa hyvä metodi. Tämä sisältää paljon sitä ihmeellistä logiikkaa jossa "analogisuus koneiden kanssa" muuttuu filosofisen loikan kautta "koneenkaltaisuudeksi" ja tämän jälkeen "osoitukseksi siitä että kohteella on vain välinearvo".
1: Tosiasiassahan ei ole esitettävissä mitään sellaista tulkintavapaata keinoa jolla yhteys saataisiin aikaan. Luonnonlakien mukainen ja luonnonlakisuus ei tarkoita arvottomuutta muuta kuin niille jotka eivät arvosta fyysistä todellisuutta. Hyvin moni näkee fysikaalisuudessa kauneutta ja etiikkaa.

Postmodernin internetmaailman ongelma tiivistyykin Jenseniin.
1: Usein faktoja valikoidaan. Vaihtoehtojen faktuaalisuus kiistetään automaattisesti koska tiede on epäluotettava. Näin syntyy tilanne jossa cherry picking on vakioituna. Syntyy ambivalentti tilanne jossa luonnontieteitä vastustetaan, että sitä käytetään hyväksi silloin kun se sattuu sopimaan omaan pirtaan tai sitä kautta saadaan aikaan käteviä tulkintoja.
2: Tulkinnat valikoidaan siten että jos vastustaja tekee ainoankin metafyysisen oletuksen, hän on väärässä. Itselle ne ovat vain vaihtoehtoista tietämistä jota ei tarvitse perustella. Ja kun muitamme että looginen positivismi on kuollut ja mikään ei ole metafysiikasta tyystin vapaata, ja että tämän päälle ne vielä asian päälle väritetään usein eettisesti jotta niistä saadaan sovelluksia, on selvää että vastustaja ei voi selvitä tämänlaisesta "poikittaisesta mailasta". Vastustajalle annetaan mahdottomat ehdot ja näytetään että "se" ei niitä täytä. Itsen kohdalla näistä ei välitetä koska ehdot kuuluu vain muille, yleensä luonnontieteilijöille.
3: Suhde tietoon on kaikista omituisin. Tietämissysteemeitä usein korostetaan rajoittuneina ja puutteellisina ja tätä pidetään dogmaattisuutena ; Tietäminen hylätään ja puhutaan vain tulkinnoista ja valtapeleistä. Samanaikaiseti kuitenkin omalta puolelta puhutaan "tietämisen metodeista". Jo terminvalinta kuvaa sitä että heistä tuo sisältää jotain joka tarjoaa tietoa. Usein tulkintojen samanarvoisuus ja vapaus korostuu ku omaa asiaa puolustetaan kritiikiltä tai vastustajaa yritetään nuijia alas. Muutoin sitä ei käytetä. "samanarvoista esimerkiksi luonnontieteellisen ajattelun kanssa" on toisinaan jotain jolla omalle näkemykselle selvästi haetaan uskottavuutta ja jota pidetään varmana ja oikeana. Vaikka juuri aikaisemmin sitä on voitu moittia siitä että "se ei liity tietämiseen, on pelkkää valtaa, lätinää jonka ei tarvitse vaikuttaa kehenkään, olen totuusrelativisti eikä tiede ole kuin näpertelyä ja paskanjauhantaa". Koskaan ei mainita että se oma juttu on samanarvoista eli lätinää ja muuta negatiivista.

Suoraan sanoen maailma ennen internettiä oli tietyssä määrin viisaampi. Seepralla on raidat, se on jotain jota ei voida kiertää - ja muu on eiluonnontieteellistä sävytystä jolla on poliittista tai esteettistä merkitystä, ja joista ei voi tehdä tieteellisiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Tämä tuntuu jäävän huomiotta nykyään. Eikä ihme, sillä kaikki keskustelu käydään metatasolla tai pyritään ajamaan siihen. Tällöin ei puhuta asiasta, vaan asian vierestä - yleensä keskustellaan keskustelijasta ja hänen mieltymyksistään eikä asiasta, joka tarkoittaa sitä että ad hominem sävyttää koko keskustelua vaikka se käytäisiin miten sivistyneillä sanoilla.

Metatasolle painuminen taas tarkoittaa sitä että ihmiset velvoitetaan ensin ottamana mielipide, sitten heidän täytyy rakentaa mielipide tästä mielipiteen ottamisesta, ja sitten heidän käsketään miettiä mitä tämä argumentti mielipiteen ottamisen ottamisesta sitten tarkoittaa ja onko siinä kenties valtapeliä ja mielipiteitä. Ja kun tämä on tehty, jatketaan metatasolle painumista ad nauseam. Näin asiasta ei opita, kun kriitikko voi aina sanoa että "et hypännyt tuohon metaiteraatioon, joten ei vakuuta minua, asiasta ei ole keskusteltu tarpeeksi". Kysymys muuttuu tällöin vain siihen kummalla riittää jääräpäisyyttä sanoa viimeinen sana. Eikä tämäkään tarkoita asian ratkeamista tai toisen mielipiteen muuttumista, vaan sitä että myöhemmin väsähtänyt (pulu) kertoo omilleen miten saivarteli (paskoi shakkilaudalle) niin kauan että toinen ei jaksanut jatkaa (lopetti pelaamisen) ja esittää tämän voittona.