"Generally speaking, the Way of the warrior is resolute acceptance of death."
(Miyamoto Musashi)
"The Warriors Way" on toimintaelokuva, joka osuu kliseisten elokuvien jatkumoon, jossa yhteen niputetaan erilaisia asioita joita pidetään cooleina. Tässä yhteen ja samaan elokuvaan päätyvät eri genrejen hahmot. Samuraininja riehuu cowboyiden maailmassa, villissä lännessä. Jossa on myös ninjoja. Toimintakin on tyylille uskollisesti surrealistista ja tehostekeskeistä. Näillä eväillä ei tietysti pitkälle ponnisteta - elokuvan nimikin on kenties siksi jäänyt tyystin kääntämättä suomeksi. (Se olisi tosin voinut lisätä elokuvan camp -arvoa.)
Kuitenkin yhteen varsin nokkelaan dekonstruktioon elokuva yltää. Sen sankarihahmo nimittäin viedään loppuun asti. Se ei jää siihen mihin normaalit elokuvat jäävät. Se näyttää sen, miten sankari on muutakin kuin hyvä hahmo jolla on taidot. Tämäntyyppinen sankaruuskuva tuntuu vaivaavan - etenkin näitä coolniputuselokuvia - kenties siksi että sen avulla voidaan rakentaa hyvin kiiltokuvamaisia tai totaalisen pahoja hahmoja.
Elokuvan teemana on se, että sankari on aina jonkinlainen Nietzscheläinen yli-ihminen. Hänen paikkansa on siellä, missä on oikein tehdä väärin. Tätä luonnetta korostetaan montaa kautta.
1: Hahmo on sankarillinen sen takia että hän harjoittaa taitojaan niin pitkälle, että sitä ei voi enää ymmärtää minkään välineellistämisen kautta. Tietyn rajan yli hyöty+panossuhde huononee. Sankari harjoitteleekin vain tullakseen taitavaksi. Tämä asenne kuvataan muutamassakin keskustelussa, ja sen näytetään toisissa ihmisissä lähinnä ihmetystä aiheuttavana, tämänlainen asenne on siis korostetun toiseuttavaa. Tavallinen ihminen ei kykene ymmärtämään tai samastumaan tämänlaiseen.
2: Sankarin kuvataan lähteneen salamurhaajan tielle koska hänen isänsä tuli surmatuksi kun paikallinen samurai halusi testata miekkaansa. Elokuvan dialogi korostaakin sitä, miten hän ei ollut tuntenut surua vaan vihaa. Ja hän ei ollut tuntenut vihaa sitä pinnallista samuraita, vaan isäänsä kohtaan. Tämäkin korostaa Nietzschen ajattelua jossa hyvä-paha -akselilta siirrytään miettimään sitä miten laadukkaasti asiat on tehty.
Elokuvassa alkuosa tuntuu ninjojen epäeettiseksi rakentamiselta. Siinä kuvataan esimerkiksi harjoittelua, jossa nuorelle pojalle (sankari lapsena) annetaan koiranpentu, joka on hänen ainut ystävänsä. Harjoittelun tietyssä vaiheessa tämä koiranpentu tulee surmata. Alkuosa elokuvasta tuntuukin korostavan sitä, että ninjat opettavat tällä lähinnä häikäilemättömäksi. Kuitekin loppua päin mentäessä korostuu sankaruuden destruktiivinen ulottuvuus.
Sankari kohtaa haasteita, kuten kaikki ihmiset, eikä hän katso niitä sivusta kuin tavalliset ihmiset. Ja joskus haasteet tulevat sankarin luo vain tekojen tuoman maineen vuoksi. Tästä seuraa se, että sankaruus on vaarallista hänen läheisilleen. (Joille on myös helpompi kostaa ja heitä on helpompi vahingoittaa.) Sankari uhrautuu, ja tämä nähdään ihanteellisena. Mutta hän myös tuhoaa vastustajiensa lisäksi lähellä oleviaan ihmisiä. Näin sankarin teoilla on pitkäjänteisiä vaikutuksia jotka tekevät sankarin uhrauksista erilaisia. Näin elokuvan lopussa korostuukin se, että ninjat kouluttivat koiranpennunmurhalla elämään maailmassa. Maailmalla kun on tarjolla sankarille vain tätä. Ninjojen toiminnan julmuus olikin aivan erilaista kuin elokuvan alkupuolella annettiin ymmärtää. Siksi elokuvaan saatiinkin klassinen poistumiskohtaus, joka on ollut yleinen sankarielokuvissa ennen tätäkin. Tässä sen teemana on kuitenkin se, että sankarin joka välittää läheisistään on mentävä mahdollisimman kauas heistä.
Elokuvassa sankari voi pysyä sankarina vain jatkuvan uudistumisen kautta. Paras miekkamies on paras vain siihen asti kun joku taitavampi ilmestyy. Lisäksi maailma pakottaa sankarin testaamaan rajojaan jatkossakin. Poistuma on vain suoja läheisille, sillä haasteet seuraavat väsymättä ja toistuen "miekan surmaamien miesten itkua".
Elokuva ei toki välttämättä ole tosimaailmankuvaus sinällään. Mutta se vie varsin vakuuttavasti loppuun asti Nietzschen näkemyksen jonka mukaan yli-ihminen joutuu aina koettelemaan itseään, eikä hän voi koskaan jämähtää paikalleen. Samalla korostuu sekin, miten onnellisuus ja kärsimys ovat yhteenliitettyjä.
Sankaruuden lopettaminen onnistuu lähinnä kuolemassa. Väliaikaisesti sitä voi toki yrittää piilottaa vaikkapa juopon tai pyykkärin hahmon taakse. Mutta viimeistään sitten kun jokin haaste uhkaa yhteisöä, joku huomauttaa että nyt sankarin olisi oikeasti aika paljastaa itsensä. Nämä valeasutkin ovat siis vain sankarin alter egoja johon sankari laitetaan naftaliiniin sinä aikana kun maailma ei tarjoa tilaisuutta jossa väärin tekeminen on oikein ; Vaikka sankari itse uskoisi että hän on lopettanut hyvän ja pahan tuolla puolella olevaan laatuun keskittymisen ja siirtynyt hyvän ja pahan maailmaan, muut ihmiset eivät usko. Ainakaan silloin kun he tarvitsevat näitä taitoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti