1: Vaikka turbulenssi onkin arkisesti havaittava ja näennäisen yksinkertainen asia, sen selvittäminen on ollut haasteellista. Tämä asettanee omaan luokkaansa pseudotieteilijöiden tiedevastaisen denialistisen keskustelukentän. Monet asiat ovat vaikeita, mutta se ei anna oikeutta selittää asioita enkelipölyllä tai avaruusolennoilla.
Luve Iriragay on tullut tunnetuksi siitä että hänestä fysiikka on sukupuolistunut. Hänen mukaansa fysiikka onkin pärjännyt hyvin siellä missä on kiinteitä kappaleita. Tämä vertautuu hänestä miehisyyteen, maskuliinisuuteen ja penikseen. Nestemäinen virtaaminen taas on feminiiniselle sukupuolisuudelle ja naisen sukupuolielimille kuuluvampaa. Näin hänen mukaan turbulenssin ratkeavuuden syy onkin se, että fysiikka on miesten tekemää tiedettä miehisillä ehdoilla miehille ; Jos fysiikan kaavoista luovutaan, ja määritellään ja ymmärretään naiseus, niin Irigarayn tämän lopputuloksena pitäisi syntyä ajattelukonsepteja jotka ratkaisisivat turbulenssin ongelman. Ajattelutavat olisivat feminiinisiä, joten ne ottaisivat haltuun konseptit jotka muistuttavat naisen sukupuolielimiä.
Tämänlainen ajattelu vaatii tietysti sen oletuksen, että nainen ja mies ovat toisilleen arvoituksia. Näin turbulenssi näyttäytyy Irigaraylle sukupuolisuutena, jossa kaikki on paitsi fyysisiä kappaleita, myös feminiinisyyden ja maskuliinisuuden symboleja joita luonnonkappaleiden jäsentyminenkin tottelee ; Miehelle turbulenssi on kenties tavoittelemisen arvoiseksi nähty, mutta ei kuitenkaan ymmärretty tai hallittu. Eli juuri samanlainen kuin naisen emätin on miehelle. Haluttu, mutta ei ymmärretty ja oman miehisen ajattelukyvyn ulkopuolella.
Kykenen toki samastumaan Irigarayn ajatteluun muistelemalla omia lukioajan fantasioitani. Mutta siltikin.
Rehellisesti sanoen tämä tuntuu hyvin omituiselta perustelulta. Se onkin pohjimmiltaan väite siitä että ihmisillä olisi tietty hypoteesinmuodostussysteemi. Inspiraatio ja kekseliäisyys tiivistyy pelkäksi seksuaalisuudeksi. Ja peräti sellaiseksi seksuaalisuudeksi, että ihmetyttää että miten Irigaray kykenee samastumaan siihen "toiseudessa olevaan" erilaiseen sukupuoleen että hän kykenee näkemään että miehet näkevät sukupuolisuuden juuri tietyllä tavalla. Hän esittää kykenevänsä ylittämään muurin analysoidessaan fyysikkomiesten miesjärkevyyttä. Sama ei jostain syystä sovi miehille.
Irigaray ylittää miesten toiseuden ja hän kiinnittää huomiota peniksen kovuuteen, mutta unohtaa että siemensyöksy, maskuliininen ejakulaatio, on sekin itse asiassa ryöpsähdys jossa turbulenssi on mukana. Voidaan nähdä että Irigaray ei ylitä toiseutta ja jää typistettyyn maskuliinisuuskuvaan eikä näe että turbulenssi on miehille kenties jopa tärkeämpi "maskuliininen voimannäyte" kuin mitkään kovat kappaleet (joka taas on naisille olennainen asia seksissä naisille miehen siemensyöksy ei tuota nautintoa).
Uskallankin esittää, että Irigarayn tapaisen ajattelun ongelmana on se, että siinä ei mietitä asioita ja tarkisteta niiden taustoja. Sen sijaan perustelu rakentuu väitteistä ja viitteet ovat niminä jotain muuta kuin lähde jossa kyseinen tarkistuskoe on tehty niin että sitä ei itse tarvitse tehdä, vaan auktoriteetti, jotka karismallaan vahvistavat nämä väitteet. ; Irigaray ei suinkaan ole ennustanut että miehet eivät keksisi turbulenssia, vaan hän pikemminkin päättelee presuppositionistisesti että tieteen ratkeamattomat ongelmien ja ratkeavien ongelmien eron on pakko johtua seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta. Ja sitten hän vain valitsee after the fact esimerkin jossa sattuu olemaan analogisuutta ja tarinankerronnallinen linkki naiseuteen.
Tämä huono epäkriittinen ennaltapäätetyn vahvistaminen, jossa premissistä ja perusväitteistä naamioidaan johtopäätös manipuloimalla todistusaineistoa, lieneekin pääsyy siihen miten feministiset naissukupuolta olevat naistutkijatkaan eivät ole onnistuneet selvittämään turbulenssin ongelmaa. "miehisesti sävytetty fysiikka" sentään lähestyy turbulenssia jotenkin. Se tuottaa likiarvoja esimerkiksi Boussinesq-approksimaation avulla. Feministisen linjaman ymmärtäjien kannalta tieteen edistyminen - tai turbulenssin ratkeaminenkaan - ei tietysti ole mikään syy muuttaa mielipidettään, he kuitenkin määrittelevät sen raiskaukseksi jos se tehdään väärillä keinoilla ja muistuttavat että tiede ei ole koskaan totaalisen lopullista.
Tämä teksti on metodologisesti hyvin omituinen. Ideana onkin se, että kritisoitua asiaa moititaan sekä ulkopuolisella logiikalla että sisäpuolisella logiikalla samanaikaisesti. Näin jos kannatat ulkopuolen logiikkaa, hylkäät sisäpuolen logiikan vinoiluna. Jos kannatat sisäpuolen logiikkaa, hylkäät ulkopuolisen leimaavana. Kummassakaan tapauksessa itse näkemys ei kestä. Olen tyytyväinen tähän sinänsä omituiseen ratkaisuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti