Kielikone

Daniil Harms oli venäläinen absurdikko aikana, jona Venäjällä oltiin totisia. Kommunismi korosti taiteen roolia osana systeemiä ; Syvärakenne ja pintarakenne kommunikoivat tätä kautta. Siksi haluttiin kommunismin arvojen mukaista taidetta ja runoutta. Kommunistit korostivatkin kielen reaalisuutta, utopia, fantasia ja epätosi oli heille joko typeryyttä, valehtelua tai manipulointia.

Niin kauniilta kuin tämänlainen todellisuusriippuvainen ajatusmalli kenties olisikin, olen kuitenkin Harmsin kannalla. Harms nimittäin korosti sitä että kieli on ilmaisuvoimaltaan suurempi kuin todellisuus. Hänellä on itse asiassa runsaasti pintatasolla aivan tavallisenoloisia ja arkisia tarinoita, joissa epätodellinen hypähtää kasvoille. Näen nämä pilkkana kommunismin realismi-intoilulle. Harms ei koonnut lyhyitä juttujaan yhteen, ja hänen juttunsa levähtivät pihalle melko kaaoottisesti ja niiden yhteenlaittaminen onkin ollut työlästä jo tästä syystä. Erilaiset rajoitteet eivät ole tässä auttaneet.

Daniil Harmsin työhuoneesta ei tutkijoille löytynyt hirveästi apuja. Hänellä kerrotaan kuitenkin olleen siellä koneita. Kerrotaan että joku oli udellut miksi hänellä oli kone työhuoneessa. Harms oli kertonut että työhuone ei ole työhuone jos siellä ei ole konetta konetta. Kun häneltä kysyttiin mitä kone tekee, niin Harms kertoi että ei mitään. Hän oli siis rakentanut itselleen jonkinlaisen häkkyrän joka pööpöttää ja jossa on rattaita. Konetta ei oltu tehty mihinkään tiettyyn funktioon.
1: Tämän voi toki nähdä vain kuriositeettina sisustuksesta, joka on muodissa nykyäänkin. Nurkkaan ostetaan rukki jotta siellä olisi rukki vaikka kukaan ei osaa edes kehrätä - ja siitä rukistakin puuttuu herrantähden osasia. Tämä siksi että koti ei ole koti ilman laitetta.
2: Sen voi nähdä myös kommunismin kritiikkinä, tuotantolaitoksia korostettiin ja arvostettiin liiaksi ja työ nähtiin niiden kautta. Vaikka toisenlaisiakin töitä tietysti olisi ollut.

Kuitenkin Harmsin kone on näiden lisäksi, tai oikeastaan etupäässä, samaa, mitä hän itse teki kielellä. Hän leikki ja vapautti kielen tietystä funktiosta ja arkisuudesta. Kielessä ja runoudessa ei ole kysymys totuusarvoista vaan jostain aivan muusta. Harmsille arkinen kieli ja realismi oli kätevää ja hänen työnsä kannalta relevanttia jos vain jos sillä voitiin osoittaa arkielämä ristiriitaiseksi ja tätä kautta epäloogiseksi. On selvää että Harmsille systeemin mielettömyys näkyi kielen mielekkyydessä. Ja toisinpäin ; Systeemin mielekkyys näkyi sen kielenkäytön mielettömyydessä.

Toki Harms ei ole ainut joka on miettinyt kielen suhdetta maailmaan. Konkreettisena esimerkkinä voidaan mainita esimerkiksi Chomskyn generoima hänestä sisällyksetön lause "Colorless green ideas sleep furiously." Se noudattaa englannin kielioppisääntöjä ja sen jokainen sana on sana. Tätä kautta on selvää että lauseen syntaksi, kielioppi, on oikein. Semantiikaltaan lause on sen sijaan tyhjä. Sanan mielettömyys ei tosin ole vakuuttanut kaikkia. Esimerkiksi Quinen mukaan tämänkaltaiset lauseet ovat mielekkäitä, ne ovat vain epätosia.

Toisenlaisen esimerkin saa kuitenkin Carrollin "Through the Looking-Glass, and What Alice Found There" Tässä kirjassa hän moitti matematiikan siihen aikaan uusia ilmiöitä. Hän inhosi esimerkiksi imaginäärilukuja. Carroll esitti tilanteen joka on sisäisesti koherentti, sen sisällä on esitetty relaatioita. Mutta tämä ei pidä mitään tietoa sisällään, ja kokonaisuus on pelkkää sekasotkua. Esimerkki on "the gostak distims the doshes." Gostak on siinä muutoin määrittelemätön sana, joka tekee jotain jota kutsutaan distimsiksi ja tämän toiminnan kohde on joukko jonka yksikkö on dosh ja josta muodostuu isompi ryhmä doshes. Distims on toimintaa jota Gostak kohdistaa Dosheihin. Ja Dosh on jotain johon kohdistuu tapahtuma distims, jonka toimijana on gostak. Termit noudattavat myös kielioppia, ja kokonaisuus on koherentti. Sen takana on jotain määrittelyä, joka kuvaa tosin pelkästään relaatioita toisiin termeihin, joten kokonaisuuden informaatio jää varsin olemattomaksi.

Wittgensteinin tapa jakaa huonot ja epäloogiset lauseet voi olla tässäkohden mielenkiintoinen kohde. Hän jakoi virheet:
1: Kontradiktiiviset lauseet, eli joiden sisällä on ristiriita. Ristiriitaiset lauseet ovat mahdottomia, epätosia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos meillä on käsite "näkymätön vihreä", tiedämme että lause vaatii vähintään ankaraa uudelleenmäärittelyä jossa vihreys on jossain olosuhteissa ja näkymätön toisissa. Kunnes olemme tämänlaiset lisämääritteet tehneet, kokonaisuus on ristiriitainen tavalla joka sallii sen kieltämisen virheellisenä. Kontradiktio on siis epätotta. Ateistien vitsi "Näkymättömästä vaaleanpunaisesta yksisarvisesta" on siis itsetarkoituksellisesti sisäisesti ristiriitainen lause.
2: tautologiset lauseet ovat tilanteita jotka toteutuvat joka tapauksessa. Näitä ei voida pitää epätosina vaan arationaalisina lauseina. Ne eivät informoi meille yhtään mitään asiantilasta. Carrollin koherentti lausuma informoi minimaalisesti, se kertoo relaatiosta. Mutta se on hyvin lähellä tämänlaista tilaa.

Tästä päästään sellaiseen tilanteeseen että ateistien "näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen" ei itse asiassa ole onnistunut Jumalanpilkkavitsi, koska Jumala on enemmänkin tautologinen kuin kontradiktiivinen käsite. Jumalassakin on Taivas niminen kohde joka on kuvattu transsendentiksi, eli siihen ei ole laitettu määritelmiä. Siellä toimii transsendentti Jumala joka on sekin kuvattu ilman propositionaalisia määrittelyjä. Ja niin edespäin, koko tuonpuoleisen teologinen määrittely kuvaa korkeintaan relaatioita, mutta Helvetin rangastuksen metodologiakin jää itse asiassa teologiassa varsin epämääräiseksi - siitä esitetään mielikuvia maallisesta kidutuksesta, mutta tätä pidetään mystikkojen symbolisena esityksenä, transsendenttia maailmaa kun ei voi kuvata sanoilla. (Carroll olisi kristittynä vihainen ja hän kääntyneekin haudassaan, jos vain saa kuulla ja tietää mihin hänen esimerkkiään julmasti käytin.)

"Näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen" on epätosi kappale. Teologia taas on absurdia runoutta. Teologia rakentaa jättimäistä symbolista Harmsin konetta. Siinä onkin mielestäni vain yksi vika ; Esimerkiksi mahdollisten maailmojen teologiassa keskitytään siihen että jos jonkun asian voi kuvata kielellä, se on totta. Tämä maistuu minun suuhuni pirun pahasti siltä kommunismilta jonka mukaan kielellä saa ilmaista vain tosiolevaa. Jos sen sijaan Harms on olemassa, ihminen voisi todellakin luoda jotain. Tämä on konkreettisesti ajattelevien mielestä valehtelua. Minusta se on taidetta. Uskonto ja teologia voisi olla taidetta, joka erehtyy koska se ottaa itsensä liian vakavasti. Aivan kuten ne kommunistit joille Harms koki velvollisuudekseen piikitellä.

Se, että emme voi koskaan olla ihan varmoja siitä että olemme jostain oikeassa lieventyy korroboraatiotyyppiseksi kysymykseksi välittömästi kun tajuamme sen, että joskus voimme olla ihan varmoja siitä että olemme erehtyneet. Monesti postmodernistit korostavat sitä puolta että kieli konstruoi. He tarjoavat toki periaatteessa mahdollisuuden siihen että kaikki mitä ilmaisemme ei ole totta, ja että erehtyminenkin voidaan huomata. Mutta harvemmin sitä tullaan mietittyä sitä, miten kieli konstruoimisen ja dekonstruoinnin lisäksi myös destruktoi. Ja kenties sen arvo onkin siinä, että se tekee ensisijassa tätä. Rajaa vaihtoehtoja, jotta tiedämme keskittyä siihen jäljellejäävään, jossa se tieto piileskelee.