Useilla ihmisillä on jonkinlainen käsitys siitä, miten väkivaltatilanne tai esimerkiksi kiusaaminen pitäisi hoitaa. Yleensä se on väärä ja huono käsitys, joka on näillä ihmisillä vain siksi että he eivät ole itse joutuneet selviämään väkivallasta tai kiusaamisesta. Kokemattomuus helpottaa näiden ylläpitämistä.
"Crackedissa" muistutetaankin kiusaamiskliseistä tavalla joka korostaa sitä, että mitään "cure for all" -kikkaa ei edes ole olemassa. Verbaalisen kiusaamisen ignorointi toimii joskus, mutta esimerkiksi fyysiseen väkivaltaan mentäessä on helppoa huomata, että on vaikeaa ignoroida jotakuta joka toistuvasti tunkee nyrkkiään munuaisiisi. Kiusaajan päihittäminen verbaalisesti nostaa kiusaajan vihaan ja pahentaa väkivaltaa. Ja kiusaaminen on usein sosiaalista ja kiusaaja on yksinäänkin fyysisesti voimakkaampi, joten kaikki "vedä sitä turpaan" -ohjeet eivät toimi. Tai tarkemmin, ne toimivat vain sellaisissa yhteyksissä jossa kiusatulle itselleen tulee vakavia ongelmia lain kanssa ; Kiusattu voi varustautua puukolla ja pumppuhaulikolla ja ottaa pieksennässä yllätyksen tuoman edun tai vastaavaa.
Aikuisten elämässä koulukiusaaminen muuttuukin sitten katuväkivallan peloksi. Tässä vallalla on "Taistele-Pakene" -näkemys. Siinä on ongelmana se, että pakeneminenkaan ei ole pomminvarmaa ; Se toimii vain jos olet nopeampi juoksija kuin se toinen. Samoin taistelu toimii jos olet parempi tappelija kuin toinen. Ja ennen kaikkea ihmisillä on yllättävän voimakas "kolmas vaihtoehto" joka on paikalleen jähmettyminen. Ihminen ei tällöin kykene taistelemaan eikä pakenemaan. Esimerkiksi raiskauksen uhrien on joskus vaikeaa ilmoittautua poliisille, koska he eivät ole panneet tilanteessa vastaan tai yrittäneet juosta. Moni voisi katsoa tämän jonkinlaisen "luvan antamiseksi", ja taisteleminen tai pakeneminen nähdään pelon nostamiksi aktioiksi. Paikallaanpysymisen katsotaan kuvaavan tilanteenhallintaa ja epäpaniikkia. Kuitenkin tosiasiassa yllättävän moni ihminen vain jähmettyy - ja itse asiassa pahimmat post- traumaattiset stressireaktiot ovat näillä jähmettyneillä.
Samaan aikaan kadulla kulkee suuri lauma -sanotaan epämääräisesti- "nuoria miehiä" joilla on sankaruuskuvitelmia. He suunnittelevat ja fantasioivat sillä miten he toimivat tilanteessa. On ikävää jos he joutuvat kohtaamaan elämän realiteetit. Sillä silloin he huomaavat sen "cure-for-all":in puutteen. Heidän olemassaolonsa selventää sitä, miksi optimistit turhautuvat pessimistejä helpommin. Kun omat epärealistiset odotukset menevät lakoon, niin pistäähän se sanomattomasti ärsyttämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti