Olin tänään metrossa Sörnäisistä Helsingin Rautatieasemalle, kun samaan metroon sattui pari fysiikanopiskelijaa. He keskustelivat fysiikasta. He olivat selvästi hyvin onnellisia tästä. Edistymistäkin kommentoitiin varsin erikoislaatuisesti. Toinen kertoi miten hän saa aina uusia mielestään mielenkiintoisia ideoita. Ja sitten kun hän tutustuu aineistoon, löytyy yleensä joku muu keksinyt asian ja tehnyt siihen liittyvän tutkimuksen. Hän oli tyytyväinen koska näiden löydettyjen tutkimusten vuosilukujen trendinä on kasvu. Hänen ideansa ovat yhä uudempaa fysiikkaa. Nytkin hän oli juuri keksinut jutun josta oli etsinnän jälkeen tehty ensimmäinen tutkimus 3 vuotta sitten. Toinen selitti että "kunhan et vaan edisty asymptoottisesti." Molemmat pitivät tämän jälkeen esimerkiksi ajatusta Zenonin paradoksiin ajautuvasta fysiikanopiskelijasta hyvin huvittavana.
Tapaus on tietysti sinällään vain kohtaus elämästä. Mutta tähän liittyy toinenkin asia. Olen pyörinyt sen verran eri alojen opiskelijoiden kyydissä että olen huomannut että tietyt alat vetävät tietyntyyppisiä ihmisiä enemmän kuin toisia. Usein sama oppiala vetää monenlaisia ihmisiä, mutta se ei "vapaudu stereotypioista" vaan pitää sisällään useampia stereotypioita. Toki tämä on karkeistus, mutta tässä on kuitenkin takana jotain joka on hieman enemmän kuin mielipide.
Fyysikot kuvaavat yleisesti tunnetusti fysiikan tarjoavan heille esteettisiä elämyksiä. Tämä ala on filosofien ja esteetikkojen ja teologien käytössä aika usein. Mutta myls fysikanopiskelijat tuppaavat viemään iloisesti opintonsa myös vapaa-ajalle. Monen muun alan harjoittajat taas näyttävät painottavan opintojaan myös eskapismilla, eli he erkautuvat opiskelemastaan aiheesta ja lähtevät vahvemmin vapaalle tekemään jotain aivan muuta. Fyysikot ovat usein myös keskusteluissaan onnellisia ja hymyileviä. Myös silloin kun he ovat väärässä.
Tämä taas ei kuvaa teologian ja filosofianopiskelijoita - jotka hekin tokin ovat siitä erikoisia että hekin yllättävän usein vievät oppialansa keskusteluihin. He ovat yleensä räiskyvämpiä. Ja niissä keskusteluissa on helposti provosoitavissa esiin jokin piste jota tökkimällä keskustelu on välittömästi jotain muuta kuin onnellista ja hymyilyä. Filosofia ja teologia näyttävät tarjoavatn lopputulosintoa. Eli maaliin pääseminen on se, joka niissä tuntuu hyvältä. Siksi niihin helposti syntyy klikkiytymiä joissa ideologia, metodologinen näkökulma tai mielipide nousee keskiöön ja tämän ympärillä sitten mennään. Fyysikot kuitenkin näyttävät nauttivan nimenomaan matkasta.
Ehkä syynä onkin zenistä tutusta paradoksien maailmasta ; Ihminen joka lähtee hakemaan onnellisuutta ei omista sitä koska muuten hän ei sitä etsi. Ja siksi ihmiset ovat niin omituisia että matkustavat kauas ja tekevät kaikkea itselleen epänormaalia voidakseen löytää sisältään sen mikä heillä on mukanaan koko ajan ; Kun ihminen sitoutuu merkitykseen ja varmuuteen, hän ei saa rauhaa. Uskonnon tai oman feivorittinäkemyksen kyseenalaistaminen on uhka joka uhkaa koko onnellisuutta. Fyysikot eivät etsi onnellisuutta koska he tietävät että minne tahansa he menevät, siellä he ovat.
Fyysikkojen kaavat eivät sisällä tietysti mitään sellaista tunteenomaista, kuin vaikkapa teologia joka voi ohjata ottamaan kantoja aborttikysymykseen, kenties eri tavalla mutta kuitenkin tavalla jossa jokin onnellisuuskysymys asetetaan tulilinjalle. Fyysikot ovat turvassa tältä ja juuri siksi heillä on se mitä he eivät etsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti