Nobelpalkittu fyysikko Steven Weinberg on kirjoittanut tiedettä popularisoivan kirjan "Dreams of a Final Theory: The Search for the Fundamental Laws of Nature". Siinä hän lähestyy luonnontieteitä. Hänen näkemyksensä on pintatarkastelulla tiiviisti reduktionistinen ; Luonnossa erityistä on se, että asiat on selitettävissä luonnonlaeilla. Ja kauniiksi luonnontieteelliset selitykset tekee se, että useimmat tieteelliset selitykset saavat selityksensä toisista selityksistä. Biologia rakentuu syvempiin kemiaan joka on selitettävissä fysiikalla.Kuitenkin tämä on illuusio. Weinbergillä on varsin konkreettinen ja erikoislaatuinen tapa lähestyä tieteentekoa. Hän korostaa tieteentekijän näkemystä alasta. Hän ei korosta kriteerinä ehdotonta loogisuutta tai normatiivisen filosofian esittämiä määritteitä. Ne ovat itse asiassa enemmänkin ohjenuoria, jotain joka määrittelee jonkinlaisen minimihyväksyttävyystason. Teorian valitsemisessa on mukana hienovarainen valinta, jossa korostetaan teorian selitysvoiman kauneutta.
Weinberg ei ole oikeasti tässä asiassa yksin. Thomas Kuhn korosti sitä, miten tieteessä pelkkä luonnonlakimaisuus ei ole kovin tärkeä asia. Siinä missä esimerkiksi Hempel korosti tapaa jossa otetaan esiin yksi teoria jonka induktiokuvausta tarkastelemalla saadaan aikaan malli, joka peittää tietyn rajatun koeaineiston, Kuhn korosti että tosiasiassa jos osaat fysiikan peruskaavat, et osaa kovinkaan paljoa. Ammattifyysikot eivät välttämättä osaa hirmuisesti enempää fysiikan kaavoja. Taito ei ole silti myytti ; Pelkät kaavat osaten ei osata ratkaista kuin yksinkertaisia tehtäviä. Usein tarkastelussa on mutkikkaampi systeemi, jossa lakien yhteisvaikutukset tekevät ymmärtämisestä monin verroin mutkikkaampaa. Tämänlainen näkemys johtaa helposti tieteenfilosofian tarkasteluun joukko -opin kautta, yksittäisen teorian sijaan tarkastellaan esimerkiksi toisiinsa limittyvien käsitteiden verkostoa.
Ammattilainen oppii arvostamaan näitä kompleksisia hienouksia ja ne ovat kauniita. Näin tieteentekijä saa toimivasta ja selitysvoimaisesta teoriasta voimakkaan kauneuden tunteen. Teoriat liittyvätkin moneen tilanteeseen ja hyvässä teoriassa syntyy lakien yhteensopivuus kokonaisuus. Ei ole vaikeaa yhdistää monisäikeistä yhteensopivuutta koetuksi harmoniaksi.
Kauneus ei välttämättä ole universaalia. Tästä voi hakea esimerkkejä vaikka harrastusten kautta. Esimerkiksi itse jouduin jättämään "Rob Roy" -elokuvan kesken koska siinä oli aivan kaameaa miekkailua. Jouduin keräämään voimia jotta voin palata elokuvan pariin. Toki elokuva muualla palkitsi minut syvällisen oivaltavilla lampaannussintavitseillä, joten katsoin sen loppuun. Monen mielestä elokuvan taistelukohtaukset olivat aikanaan kohtuullisen viihdyttäviä. Dynamiikassa oli jotain jännittävää ja miekkailu kuvasi persoonallisuustyyppejä. Normaalikatsoja ei siis nähnyt tässä miekkailussa sitä rumuutta, joka omalla kohdallani raastoi sielua ja sydäntä. Toisin sanoen kauneuden/rumuuden kokemus tulee usein myös tottumuksesta, harjaantumisesta.
Asiantuntijuus on sitä että näkee oikeat, tilanteen ja tavoitteiden ja pyrkimysten kannalta relevantit asiat, kauniina. Tieteenfilosofiassa Giele on korostanut naturalismia, jossa korostuu loogisten normien sijasta kognitiotieteellinen puoli. Hänkin korostaa valitsemista, jossa korostuu se, että valitaan käytännössä toimivia keinoja. Sellaisia joilla pääsee eteenpäin. Hän tosin kieltää että tieteeseen olisi olemassa mitään määritteleviä kriteereitä. Kuitenkin tunnetila itsessään voidaan asettaa määritelmäksi. Hyvää tiedettä on se, jossa ammattilaisten harjaantunut silmä näkee kauneutta.
Toki tässä on toinenkin puoli. Epäasiantuntijakin voi kokea kauneutta. Se on usein myös eri paikoissa. "Tieteen kuvalehti historia (2/2011)" oli teemanumero joka käsitteli Auschwitzin keskitysleiriä. Siinä oli ohessa revisionistejen, holokaustin kieltäjien, debunkkaamista. Heistä holokaustia ei ollut tapahtunut. Argumentteja ja vasta -argumentteja tarkastellen oli helppoa huomata, että monet argumentit olivat jossain määrin rationaalisia, mutta tarkempi tarkastelu näytti ne varsin typeriksi.
Esimerkiksi Zyklon B -myrkyn kerrotaan olevan desinfiointia eikä kaasuttamista varten. Tätä perustellaan sillä että myrkky on hyönteismyrkky joka räjähtäisi polttouunien lähellä isoina pitoisuuksina. Kuitenkin toksikologisesti Zyklon B toimii hyvin tehokkaasti ihmisiin. Tarkoitettu käyttötarkoitus ei tarkoita tehottomuutta muualla. Itse asiassa myrkky toimii tehokkaammin ihmisiin kuin hyönteisiin. Räjähdykseen taas tarvitaan ilmaan 200 kertaa se pitoisuus, joka tarvitaan ihmisten kaasuttamiseen.
Vastaavasti parakkien piirustuksiin on viitattu. Jos ovet aukeaisivat sisäänpäin, kaasukammioita ei saataisi auki. Tämä on itse asiassa totta. Ovet oli alunperin piirretty aukeamaan sisäänpäin. Myöhemmin asia muutettiin. Tehtiin tuoreet piirustukset ja käytännön muutokset oviin. Ne aukesivatkin nyt ulospäin. Ja samalla ovet vaihdettiin kaasunpitäviin. Se, miksi natsit lähtivät tekemään juuri tämänlaisia muutoksia nimenomaan viattomina ruumishuoneina käytettyihin tiloihin (kuten revisionistit väittävät) olisi suoraan sanoen hieman kummallista.
Kuitenkin molemmissa väitteissä on selvä kauneuden aavistus. Kun vähällä tiedolla tarkastelee niitä, on revisionistien väitteissä sen verran perää että ne tuntuvat järkeviltä ja osuvilta. Asiaa korostaa se, että lehti kertoo myös miten holokaustin tapahtumisen kieltäminen on muuttunut. Ennen oltiin rajuja, suorasanaisia ja ideologisia. Sittemmin kielenkäyttö on muuttunut sivistyssanoja viliseväksi, ja näkemysten esittäjillä on arvosanoinaan maistereita ja tohtoreita, ja nämä oppiarvot muistetaan usein myös mainita ääneen. Tärkeäksi keinoksi nousi käyttää vaikeaselkoista teknistä kieltä, piirrustuksia ja asiakirjoja. Niiden kautta maallikon oli "vaikeaa mitenkään ottaa selvää". Hänelle siis sanottiin että tekninen kieli sanoo jotain ja he uskoivat kun se oli kirjoitettu vaikealla kielellä josta he eivät osanneet analysoida itse. Tämä mutkikkuus sotkettiin syvällisyyteen ja argumentaation huolellisuuteen. Argumentum ad technobabble toimii juuri tällä tavalla, antaen auktoriteettisen vakuttavuuden, tekstin muoto menee sisällön ohi.
Nämä antavat luotettavuuden tuntua. Ei toki ole vaikeaa tehdä vastaavia yhteyksiä koko pseudotiederintamaan ; Esimerkiksi Intelligent Design voidaan nähdä tehneen kreationismille samaa mitä revisionismille on tapahtunut sen tullessa "julkisesti kuulluksi" pseudotieteeksi. Aikaisemmin näkemykset ovat olleet lähinnä ideologista huutelua, jonka kauneuden vain "oikeaoppiseet" ovat nähneet. Nyttemmin kielenkäyttö ja auktoriteettien esiintymistapa on tehnyt niistä sellaisia että tavallinen kaduntallaajakin näkee niissä jotain kauneutta.
Tämä on tietysti vielä kaukana siitä, että kyseessä olisi oikea paradigmanmuutos, jolloin tiedeyhteisö näkisi niissä kauneutta. Ruohonjuuritasolla paljonkin julkisuutta ja ääntä ja jopa poliittista valtaa saaneet toimijat ovat niissä piireissä marginaalia.
Otsikko johtuu Weinbergin lausunnosta jossa tieteellisen teorian selitysvoiman viimeinen ydin on erityislaatuinen oivaltamisen tunne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti