sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Moderointi.

"onko todennäköisempää se, että erikoisen väitteen on tehnyt harhautunut mieli, vai se, että väite on tosi? Noita kahta on punnittava keskenään. Omituiset väittämät vaativat harvinaisen todisteen. Tahtoo kuitenkin käydä niin, että merkilliset väittämät johtavat merkilliseen vakaumukseen. Me olemme taipuvaisia ajattelemaan, että henkilökohtaisen kokemuksemme syvyys erikoisesta asiasta - olipa se sitten Jumala tai parantava kristalli - on todisteena väitteen totuudenmukaisuudesta. Näin ei todellakaan ole. Se on todisteena vain siitä, miten hyvin olemme valmistautuneet uskomaan jotain (ilman todistusaineistoa). Mutta jos uskoo johonkin erikoiseen, ei voi vaatia tuosta uskosta osattoman todistavan väitteitään vääriksi. Todistuksen taakka on itsellä."
(Derren Brown, "Miten mieltä hallitaan")


Moderointi on hyvin yleistä. Hyvätkin keskustelupalstat ja blogit joutuvat tarkkailemaan että flamesotijat saadaan vaiennettua. Huonot keskustelijat alentavat tasoa. Estävät laadukkaan ja reilun asioiden ruotimisen. Sen lisäksi on olemassa huonoa moderointia.

Pseudotieteiden kanssa moderointi on sitten hyvin paljon kummallisempaa. Se toimii ennakkosensuurina samalla kun kommentointia väitetään avoimeksi. Tästä hauskana esimerkkinä on Intelligent Design, jonka paikkojen moderointi on tunnetusti varsin kummallista. Kriittiset mielipiteet (1) jäävät moderointijonoon pitkiksi ajoiksi. Tämän aikana kannattavat kommentit tulevat läpi. Mielenkiinnon loputtua kommentit voidaan laittaa esille. (2) Läpimenneet viestitkin usein katovat ajan mittaan. Sensuurin syynä ei ole huono keskustelu tai loukkaukset. Vaan kyseessä ovat asialliset kommentit.

Tämänlainen moderointi muuttuu protektionistiseksi. Palsta muuttuu omanmielisten tukijoukoksi. Paikkaa voidaan samalla väittää avoimeksi. Voidaan pinnallisesti jopa viitata kommentointimahdollisuuden olemassaoloon ja väittää että tämä tarkoittaa samaa kuin halu avoimeen keskusteluun "jota ei vain kuulu". Moderoinnin väitetään olevan vain häiriköitä varten. Sananvapautta rajoitetaan törkeästi mutta samanaikaisesti väitetään että ollaan sen puolella.

Sama tapahtui tietysti suomessa. Aiheena oli rokotevastustus. "Iskuryhmä" on viime aikoina tuottanut huvinaihetta. Ensin siis asiallisetkin kommentit haluttiin estää. Syynä olivat kriittiset äänet. "tulen poistamaan kaikki kommenttisi blogistani, vaikka ne olisivatkin asiallisia. En halua blogini olevan Skepsiksen ampumarata." Paikasta tehtiin sisäpiiri, jonne pääsee lukemaan juttuja vain kutsusta. Tätä jatkettiin "todelliset skeptikot" -teemalla. Siinä skeptikoiden mielipiteistä tehtiin olkiukkoja, eli heidän väitettiin kannattavan asioita joita he eivät kannata. Asian ydin oli siinä että jaettiin "aidot skeptikot" jotka olivat rokoteskeptisiä "valeskeptikoista" jotka kannattivat virallista totuutta. Argumentaatio rakentui tutun No True Scotsman -argumentaation varaan. Eli väärän mielipiteen kannattaminen tekee "valeskeptikon", jos hän olisi oikea skeptikko hänellä olisi oikea mielipide.

Näiden lisäksi argumentti rakentui herjaavan argumentaation varaan jonka ytimessä oli kaivon myrkyttäminen. "Skepsiksen "kriittisyyttä" tarkastellessa, tuntuu se kohdistuvan aina samanlaisiin asioihin ja ilmiöihin, kuten esimerkiksi rokotteita vastaan esitettyyn kritiikkiin, homeopatiaan, luontaislääketieteeseen sekä sen harjoittajiin. Mielestäni Skepsis ei tiedä mitään kriittisestä ajattelusta, vaan sen koko toiminta perustuu aivan selkeästi kaiken muun paitsi virallisen totuuden lyttäämiseen ja mollaamiseen. He vetoavat joka käänteessä tieteellisiin tutkimuksiin, mutta eivät ota huomioon, että on enemmän kuin yleistä nykypäivänä manipuloida tutkimuksien tuloksia sekä toteuttaa tutkimus tieteen etiikan vastaisella tavalla."

Toisin sanoen jos tiede tuottaa "väärän mielipiteen" kyseessä on se, että tiede on huijannut. Tätä kautta mikään argumentti ei tietysti voisi muuttaa mielipidettä. Tämänlainen estää tietysti erimielisyyden vakavasti ottamisen. Kyseessä ei siis ole mikään aito asioiden punnitseminen, skeptisyys. Sen sijaan oikea sana olisi paranoija, joka on dogamattista epäilyä joka rakentuu tosiasioiden sijasta ennakkoluuloista. Huijaamisen mahdollisuus unohdetaan omilta mestareilta, kuten vaikkapa Wakefieldin kohdalla on aikamoisen selvä virhe. Syynä on se, että tällä on "oikea mielipide".

Tottakai ei ole yllättävää että skepsis harjoittaa tietynlaisten näkemysten ruotimista ja moittimista. Ne kun niputtuvat yhteen. Ja niissä on samanlaisia ajatteluvirheitä. Ja ne ovat perinteitä. Ja ne ovat epätieteellisiä. Tottakai on selvää että he vetoavat tutkimuksiin tehdessään näin. Olisiko siihen olemassa jotain toista tieteellistä tapaa? Se, että samat piirit pyörivät yhteiskunnasa merkittävinä vallankäyttäjinä - esimerkiksi homeopatia on rahallisesti todella iso bisnes ja sen kannattajat ovat jopa väittäneet sen olevan "maailman toisiksi suosituin lääketiede" ja kirjatalojen painamat kirjat ovat hyvinkin voimakkaasti pseudotieteitä levittäviä- ja nämä laajat toimijat ovat julkisuudessa ja yhteiskunnassamme vuodesta toiseen. On selvää että jos pitää tieteellisyyttä tärkeänä, että juuri tämänlaisiin ilmiöihin tartutaan ja niitä kritisoidaan. On luonnollista että keskitytään levinenisiin ja yleisiin - eli merkittäviin - aiheisiin sen sijaan että puututtaisiin joihinkin lähinnä kuriositeettina oleviin näkemyksiin. Tarot -korteista ennustaminen on tärkeä aihe, koska siihen uskoo moni ja se on silti epätieteellistä. Sen sijaan moni muu taikauskon muoto on "ei niin vakavasti otettu".

Tätä kautta "aina samoja" ei ole oikein mikään argumentti skepsiksen toiminnan huonouden puolesta. On täysin mahdollista että "aina samoja lyödään" siksi että samat taikauskot ovat huonoine argumentteineen liikkeellä vuodesta toiseen lypsäen asiakkaidensa rahoja ja muutoinkin näkyvyyttä hankkineet vuodesta toiseen. Tämä itse asiassa voisi vihjaa siitäkin että skepsis on johdonmukainen. Taikauskoon syyttämiseen on syitä, jotka ovat usein tiettyjen kriteerien mukaisia.

Toisaalta näiltä erimieltä olevilta unohtuu usein se, että he ajavat varsin vakiintunutta ja mielikuvituksetonta perinnettä. Vaihtoehtohoidot ja kreationistit ovat pitäneet argumenttejaan muuttumattomina. Niissä on selvät vakiintuneet perinteet ja mielipiteet. Kreationistin ja vaihtoehtohoitajan oletetaan kannattavan tietynlaisia asioita "nipussa" ; Esimerkiksi luontaishoitajat ovat järkyttyneitä siitä että en ota ilmiötä nipussa. Sen sijaan hyväksyn että monet yrttihoidot perustuvat tutkimusten tukemiin ilmiöihin ja osat ovat huuhaata. Voin hyväksyä luontaislääkkeen A ja vastustaa samalla homeopatiaa tai ajatusta siitä että "luonto kostaa" kaiken keinotekoisen kuten normaalilääketieteen. Eli itse asiassa mukana on piiloväite jossa parantuminen millä tahansa yhdellä luontaisella lääkkeellä tarkoittaa samaa kuin poppaenergiavirtojen olemassaoloa joka vaikuttaisi kaikissa niissä piireissä jotka väittävät parantavansa hengellisesti ja vastustavansa normaalilääketiedettä.

Heistä "munapääskeptikon" pitäisi purematta niellä ideologisia kappaleita, joissa toisiinsa liitetyt asiat on niputettu yhteen. Ikään kuin olisi jokin "normilääketiede" jossa olisi vain yhdenlaista toimintaa ja jota olisi vastustettava ja kannatettava kokonaisuutena esimerkiksi siihen liittyvän kaupallisuuden ja institutionaalisuuden vuoksi.

Tässä mielessä Intelligent Design ja vaihtoehtohoitajien moderointi on hyvin kuvaava termi. Moderate kun tarkoittaa keskinkertaista. Erimielisyyden sensurointi taas on keskustelukentän keskinkertaistamista. Se on sen jälkeen "oikeaoppinen ja oikeamielinen". Samanmielisten läsnäolo ja selkääntaputtelu koetaan kannustavana ja tämän ajatellaan tarkoittavan samaa kuin oikeasaolo. Näin ollen "moderoijat" eivät aja mitään skeptistä toisinajattelua ja ammu argumenttivirheitä ja herjoja heittäviä valehtelijoita hiiteen. He vain kiistävät yhden tahon ja kutsuvat paranoijaa ja jonkin asian vastustamista epäilyksi. He ovat mielikuvituksettomia niputtajia. Tämän jälkeen jäljelle jää vain herjaavia olkiukottajia jotka syyttävät toisia omista synneistään.

Ei kommentteja: