Viime päivinä Jungner on tullut esiin sen vuoksi, että hän on moittinut sitä miten oppositiojohtajaa on kritisoitu liikaa lehdistössä. Tästä väännettiin eräänlainen Jungerin kaava, jossa tarkastellaan asiaa ikään kuin laittamalla kaavaan : (toimijan valta*toimijan virheet) / palstamillimetrit. Kritiikille olisi siis aihetta silloin kun toimijalla on suuri valta ja hän tekee virheitä. Kaavaa jopa julkistettiinkin iltapäivälehdissä ikään kuin kevennyksenä.
Minusta kaava ei ole "aivan huono". Siinä korostuu eräällä tavalla relevanssi. Pienivaltaisen tyypin virheet ovat merkityksettömiä. Tumpulointi joka ei vaikuta maailmassa on korkeintaan loppukevennyksen paikka. Tälläisen ylikorostaminen menee jopa kiusaamisen puolelle. Kritiikki pitäisi myös suhteuttaa tehtyyn virheeseen.
Mielenkiintoiseksi tämä kaava siltä kannalta, että jos joku vallanpitäjä välttää virheiden tekemistä, hänestä saa kirjoittaa aika vähän. Tästä seuraa se, että kaava itse asiassa maksimoi "sopivin mutta ei pätevin" -tilanteen hakemista.
Aikaansaaminen vähenee tällä asetelmalla helposti. Kaava on muutoin tietysti mukavan pessimistinen, koska siinä tarkastellaan kritiikkiä ja virheitä. Onnistumiset ja yrittämisen into sopisivat paremmin jollekulle toiselle maalle.
Oikeasti Jungerin kaava tuo (ainakin fiksattuna) ennemminkin välineistöä uutisoinnin tulkintaan. Sillä lehdistön sanaa ei voi välttämättä rajoittaa. Lukijan ei muutenkaan pitäisi delegoida ajattelua journalisteille ja uskoa kaikkea mitä lehdistö sanoo. Siksi jonkin aiheen ylirummuttamisesta pitäisikin seurata tylsistyminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti