Nimiäiset kirkossa.

Joskus tuntuu mukavalta, että ei ole kirkkoherra. Sitä nimittäin joutuu tekemään kummallisia ratkaisuja tilanteissa joissa ei oikeastaan ole mitään hyvää syytä tehdä kumminkaan päin. Heillä elämä on aikamoista pelaamista.

Tästä hyvänä esimerkkinä voisi ottaa sen, kun Roihuvuoressa tehtiin päätös estää nimiäiset kirkon tiloissa. Vastaavanlaisia tapauksia on ollut enemmänkin. Usein tilanne on se, että toinen vanhemmista on eri vakaumusta kuin toinen. Silloin voidaan haluta kompromissia jossa lapselle tehdään nimiäinen kirkossa mutta ei liitetä kirkon jäseneksi.

Vaikka kieltämisessä onkin käytetty perusteluina "sanakirja -argumentaatiota" jonka rakenne on suorastaan kehäpäätelmäinen ; "Ongelmia sitä vastoin syntyisi, jos luovuttaisimme tilat yksiin tällaisiin juhliin, mutta emme seuraavalle vastaavanlaisia juhlia suunnittelevalle. Silloin toimisimme epäjohdonmukaisesti ja epätasa-arvoisesti." On toki johdonmukaista kieltää kaikki tai sallia kaikki. Mutta oikeutuksena tämä on varsin kummallinen. Samalla selityksellä voitaisiin kuitenkin teko myös hyväksyä.

Moni kristitty on sitä mieltä että nimiäiskielto on epäreilu ; Heidän mikaansa lapsella on oikeus kasteeseen vaikka esimerkiksi isä olisi muslimi.

En kykene olla huvittumatta "lapsen oikeudelle". Luterilainen perinne kun ei katso ulkopuolisen painostuksen olevan mikään keino saada uskoa sydämeen. Lapsi on liian pieni tajutakseen mitä hänelle tapahtuu. Se, että kaste jotenkin pakkoliittäisi taianomaisesti kristukseen on toki silloin tällöin vastaan tullut ajatus. Mutta se ei nojaa oikein mihinkään jonka ymmärtämisessä auttaisi teologiaan hallintakaan. Se on taikauskoinen rituaali, joka on siitä omituinen että se näyttää olevan ytimeltään ja sisällöltään erittäin epäluterilainen.

Olenkin sitä mieltä että kastejuhla on tarkoitettu perheelle. Lapsi ei ymmärrä kasteen symbolista merkitystä. Hän ei rituaalin aikana mitenkään ota Jeesusta sydämeen. Rituaali on siis hieman kuten hautajaiset : Molemmat on tarkoitettu muille paitsi juhlakalulle. Tätä kautta nimiäisjuhlan kielto silloin kun toinen vanhemmista on kristitty ja haluaisi kastamisen iskee "tietyllä tavalla" arkaan kohtaan. Kristityn vanhemman oikeus saada tilasisuus tavallaan nollaa toisen vakaumuksen näkemyksen kautta. Tämä asettaa eri vakaumukset selvästi mutkikkaaseen valtapelitilanteeseen ; Kristityllä vanhemmalla on vähemmän valtaa vaikuttamiseen kuin puolisollaan. Erivakaumuksellinen voi päättää tai sallia tilaisuuden kirkossa.

Tässä mielessä nimiäiskielto voi tuntua kristitystä vanhemmasta pahalta.

Kuitenkin on selvää, että kirkko saa hallita tilojaan. Mielestäni tässä suhteessa kirkon velvollisuus ei voi olla se, että siellä pidetään rituaaleja jotka eivät juurikaan liity sen toimintaan.

Lisäksi moni pitää nimiäistilaisuutta eikirkollisena. Siinä on jäljellä osia rituaalin muodosta, mutta ei sen sisältöä ja kontekstia. Tätä kautta se nähdään kirkon ja yhteiskunnan maallistumisena. Etääntymisenä ilosanomasta.

Ainakin minulle lapsikaste on tärkeä symboli. Symboli sille, että kirkkoon liitetään infantiileina, kantaa kysymättä. Ja sitten tämän jälkeen sen jotenkin pitäisi olla tärkeä jäsenilleen. En halua että mikään pilaa tätä symbolia. Sitäpaitsi nimiäisiä ilman jääneen kristityn kauna voi ajaa hänet etäälle kirkosta. Joten minulle nykytila on symbolis-aktiollisesti varsinainen win-win -tilanne.

Tosin jos olisin kirkkoherra, luultavasti sallisin kastetilaisuuden sijasta tehdyn nimiäisen jos toinen vanhemmista on kristitty ja kirkon jäsen ja kirkollisveron maksaja. Ja jos se toinen osapuoli ei sitä erityisen jyrkästi kiellä.