Lapsuudessani naapurissamme elelevä überinnokas helluntaiseurakuntalainen toi meille lapsille lahjaksi kristillisiä arvoja esitteleviä lehtiä. Minä peräti luin niitä. Niissä oli usein tarinoita ihmeistä. Milloin lapsi olisi jäänyt auton alle, mutta enkeli oli nostanut auton rinnan päältä eikä lapsella ollut naarmuakaan. Milloin syöpä parani rukouksella. Ja milloin jalka piteni rukoilevain silmien edessä tilaisuudessa. Armeijassa minulle peräti kaupiteltiin videota, jossa kerrottiin olleen videolla henkiinherääminen. Väitettiin että tyyppi oli ollut kuolleena, ja että tähän ruumiiseen oltiin laitettu formaldehydit sisään ja kaikki. Tästä oli kuulemma virallisia papereita. Ja jostain syystä ruumis oltiin viety yleiseen rukoilutilaisuuteen ja kaiken kukkuraksi laitettu videot päälle.Näissä tarinoissa ihmetyttää eniten se, miten kaukaa haettuja ne ovat. Niissä olevat tarinat kuulostavat uskomattomilta. Jos joku väittää että hänellä on hämähäkkimieskykyjä, se on uskomatonta ja tälläiselle on oikein esittää skeptisyyttä. Kuitenkin näiden ihmetarinoiden kritisointi on aina otettu kauhean pahalla. Tarinoiden varmennuksen kysyminen on puheissa sama kuin Jumalan kiistäminen, eikä suinkaan se että uskoo että tarinoissa on kertoja pistänyt omiaan, eikä esimerkiksi herra lahkonjohtaja osaakaan heittää käsistään seittiä tai parantaa kuolleita.
Myös toisenlaiset ihmetarinat ovat yleisiä. Niistä hyvin normaali esimerkki löytyy Juha Leinivaaran "Paholaisen asianajaja" -blogin esittelemästä "That was God" -sivustosta. Siellä kerrotaan esimerkiksi tarinoita, joissa henkilö oli rikkonut kännykkänsä ja sattunut saamaan liikkeeltä ilmaisen puhelimen. Syynä ei ollut lykky ja liikkeen mainoskampanja, vaan lahjoittaja oli Jumala. Näissä tarinoissa ei ole mitään kovin kaukaa haettua. Ne muistuttavat enemmänkin logiikkaa "Voitin korttipelissä, joten Jumala". Paitsi että toiset tilastopoikkeukset eivät ole ihmeitä. Ja toiset sattumukset eivät ole ihmeitä. Ja toiset tilastollisesti usein tapahtuvat asiat eivät olekaan tavallisia asioita, vaan ihmeitä. Tältä osin takana ei itse asiassa olekaan mitään "koherenttia erilaista logiikkaa". Miracle is what miracle does.
Myös tämänlaiset sävyltään lievemmät kertomukset ovat hyvin yleisiä. Olen kohdannut niitä elävässä elämässä, ja erityisen runsaasti ja paljon internetissä.
Veli todistaa väkevänhajuisesti.
Näihinkin reagointi aikaansaa voimakkaita tunteita. Esimerkiksi kun minä ihmettelin, että mistä ihmeestä ne ihmiset tietävät minkä tapahtuman takana on Jumala, sain vastareagointina vastausta : Kerrottiin että uskovaisilla on erilainen todistemaailma kuin uskonnottomilla. Ja jatkettiin että "Yksi merkittävä tekijä asian ymmärtämisessä on myös se, miten käsitetään "todisteet", eli miten Jumala yhdistetään asiaan. Suurin ongelma tuleekin tässä: miten uskalletaan hypätä tuntemattomaan, hyväksyä elämän ihmeellisyys, tajuta uskon voima. Jos vain juututaan vaatimaan aina lisää ja lisää todisteita, eteenpäin ei koskaan päästä eikä kehitystä tapahdu."
Kysymyksessä ei kuitenkaan ole mikään kovin vakuuttava perustelu. Sillä ollakseen vaihtoehtoinen logiikka, siinä täytyisi olla jonkinlainen laadunvarmennin. Jokaikinen tuntemamme logiikka perustuu siihen ajatteluun, että toiset asiat ovat perusteltuja ja toiset eivät. Perustelujen aksioomat voivat erota. Ihmekertomuksissa ei kuitenkaan ole mitään varsinaista formaalia päättelyketjua, joten se ei ole "omaa logiikkaa". Kyseessä on enemmänkin käytännön julistustoiminnassa oleva vallitseva perinne, jonka perusteltavuutta ei ole mitenkään mietitty. Rakenne on "Minulla on vakaumus + minusta tuntuu erikoiselta + ja voi olla". Kyseessä ovat enemmän tunteet ja niiden pohjalta tehdyt väitelistaukset kuin varsinainen rationaalisuus, jossa asioita oikeasti punnittaisiin.
1: Tässä "eri logiikan myönnön" vaiheessa on kuitenkin hyvä muistuttaa siitä, miten julistaja on käännyttämässä joten hänellä on tavoite, jossa onnistumisesta hänen pitäisi olla kiinnostunut. Eikä vain julistaisi huonolla strategialla oman egonsa kautta epäkommunikatiivisesti, koska jos käännytys on sielujen pelastusta, on surkeasti tehty julistus kuin huono asiakaspalvelu ; Se etäännyttää, joten oikeasti huonosti käännyttävä uskovainen on tekemässä pahantekeväisyyttä. Jos kyseessä olisi oikeasti erilaisesta logiikasta, olisi uskovaiselta huomaavaista kyetä irrottautumaan omasta egosta ja maailmankuvastaan siinä vaiheessa kun hän lähestyy käännytettävää. Silloin hän ei tietysti lähde omista lähtökohdistaan, vaan ottaa käännytettävän maailmankuvan huomioon ja esittää vakuuttavat perustelunsa tämän erilaisen logiikan kautta. Nykyisin käännyttäjät ovat kuitenkin varsin egomaanisia eivätkö osaa asettautua käännytettävän asemaan sitten yhtään.
Kun asiaa lähestyä huolellisuuden kautta, on helppoa huomata, että tässä ei noudateta minkäälaista varovaisuutta. Jo pelkästään lähdekritiikki on tarinoissa itse asiassa hyvin heikolla tasolla. Emme tiedä, ovatko tapahtumat edes tosia. Tiedämme että ihmiset voivat valehdella ja erehtyä, mutta tätä tunnettua muuttujaa ei yritetä tai saada ottaa huomioon kertomuksia arvioidessa. Tätä kautta kyseessä ei selvästi ole mikään erilaisen ajattelutavan asia, vaan epäskeptisyysasia, typeryysasia ja mahdollisesti jopa huijausasia.
Myöskään "uskon voimaa" ei oteta vakavasti tutkintaan ja mitata kuinka voimakas se oikeasti on. Rinnastan, syystä, Diderotin ja Eulerin väittelyyn, jossa liitos Jumalaan ei oltu perusteltu vaan absurdi. Jäljelle jäi pelkästään sana "koska" ja iso kasa väitteitä joita ei perustella mitenkään. Näin ollen jää auki, miksi sattuma olisi yhtään huonompi selitys saadulle kännykälle kuin Jumala.
Miten voidaan erottaa korttipelit, joissa Jumala vihjaa rakkaudestaan ja mistä muutoin. Auki jäi voidaanko sanoa että "Chilessä Jumala romautti kaivostunnelit mutta insinöörit kaivoivat heidät esiin". Tai kun putoaa lentokone jossa on 1000 matkustajaa, ja yksi pelastuu, onko tässä tilanteena "Jumala tappoi 999" vai "Jumala pelasti yhden". Vai oliko Jumala poissa kaikissa näissä elämissä? Näitä tulkintoja ei voida mitenkään perustellusti laittaa paremmuusjärjestykseen. Perusteltavuuden kannalta tämä tarkoittaa tietysti sitä, että ratkaisu olisi haettava muualta, sieltä jossa tämänlainen ero voidaan aidosti ja oikeasti tehdä. Tällöin koko ihmekertomuksen rakentaminen ja kertominen on keskustelun viemistä epäolennaiseen, red herring.
Eli keinovalikoimassa on käänteinen logiikka, presuppositionismi. Syntyy jonkinlainen petitio principii -rakennelma, jossa on ensin oletettava Jumala jotta saadussa iPodissa olisi Jumalallisuutta, joka sitten koetaan johtopäätöksenä tunnetasolla ja tästä seuraa kasvanut vakaumus.
Kuolinvuoteella oleva mummo puree rusinaa.
Ulkopuoliselle tämä tarinointi näyttäytyy selvästi typeryytenä. Tämän ääneen mainitseminen tuottaa kuitenkin usein ongelmia. PZ Myers kirjoitti aikanaan "The dying grandma gambitista", jossa totuusarvon sijasta keskustelu siirretään syrjään siihen, että miten julma ihminen kertoisi tuon vastaesimerkkinsä ja perustelunsa vaikkapa kuolevalle isoäidilleen. Kyseessä on selkeä ad hominem -strategia, jossa asian perustelun sijasta aletaan puhumaan siitä minkälainen ikävä habitus erimielisellä ja sen ääneen sanovalla on. Tarinoiden kohdalla uskovan vakaumukselle annetaan ikään kuin suoja olla kuulematta erimielisen perusteluja asiaan, koska hän voi loukkaantua. Uskovaisen kanssa erimielinen, tai vain skeptinenkin, on vaikeuksissa, koska jos hän ei reagoi, hänet tuomitaan häviäjäksi. Ja jos hän reagoi, hänen persoonansa lytätään. Vastaamista vaaditaan, mutta erimielisesti vastata ei saa. Tämänlainen vaparipeli on uskovaiskeskustelussa itse asiassa lähes standardi. Siitä poikkeava on harvinaislaatuista.
1: Tässä kohden tilanne tuo mieleeni vahvasti William Dembskin. Hänellä oli tapana lähetellä todistuksiaan, esittääkseen miten hienoja ne ovat. Tällöin henkenä oli se, että hän kertoi että hän oppi erimielisiltä eniten. Kriitikoihin hän suhtautui aina nuivasti. Kommunikaatio Richard Weinin kanssa johti siihen, että Dembskin saamaansa kritiikkiin vastaaminen paljasti entistäkin isompia aukkoja Dembskin matematiikassa. Ja saatiin kuulla että Wein on "internet stalker". Oli selvää että näiden lähetysten ideana oli alunperin ollut enemmänkin brassailu : "Katsokaa, nämä ovat niin hienostuneita, että te ette voi edes koskettaa niitä sormillanne." Ja kuten tunnettua, mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Sen sijaan ateistien tunteista ei tarvitse välittää. Kun näitä paranemiskertomuksia esitetään esimerkiksi helluntailaisten pysäytettyä kadulla, niissä on voimakas haasteen maku. "Pure rusinaa, uskonnoton." Että "Mites selität tämän." Niihin vaaditaan reagointia. Tässä ei tule kuuloonkaan että ateisti viittaisi "erilaiseen logiikkaan". Onhan gravitaatiokin tiedettä, eikä siitä voi olla erimielinen vaikka olisi mikä logiikka. Tässä tilanteessa, kun uskova luottaa haasteeseensa, tosiasiat pysyvät. Tämänlaisen kiemurtelun kerrotaan olevan häviö, ja joskus jopa "tietotyhjää relativismia", jonka jälkeen muistutetaan miten älykäs ihminen haluaa tietää.
1: Oi kyllä. Olen for fun and profit käyttänyt mitä ihmeellisempiä ja erilaisempia lähestymistapoja noihin kadumme innokkaisiin salivaa kylväviin lappumiehiin ja naisiin.
Tässä tilanteessa erilaiset logiikat ja muut tulevat esiin vasta kun toisella on perusteluja sille, miksi tiedotus ei ole riittävän vahvistettua ja varmistettua, luotettavaa. Tai tapahtuma edes tilastollisesti harvinaista. Ateisteilla ja uskovaisilla on, paitsi eri logiikat, myös enemmän. Uskovaisilla ateisteihin sovitetaan aivan omanlaistaan logiikkaa ja uskovaisiin aivan toisenlaista. Tämänlaista ei yleensä ottaen tosin enää pidetä logiikkana, vaan kaksoisstandardina. Siinäkin jokaiselle yksittäiselle asialle toki on logiikka, mutta niissä ei ole keskenään enää mitään koherenttia.
Pölhöläisen aasinajaja.
Itse asiassa näiden tarinoiden taakse voitaisiin rakentaa jotain, joka varmistaisi niitä ja antaisi niille edes jonkinlaista todistusarvoa. Esimerkiksi kuolleista nousseen videossa kohden olisi hyvä saada joku kriittinen ja fiksu mies miettimään sellaisia olennaisia kysymyksiä kuin "kuinka helppoa minun olisi lahjoa itselleni virallinen kuolintodistus kehitysmaassa?"
Katolisessa perinteessä tälläinen kikka onkin keksitty. Heillä oli advocatus diaboli, paholaisen asianajaja. Kun jossain väitetään tapahtuneen ihme, asiaa lähdetään varmistamaan. Mukana on kriittinen mies, jonka tehtävänä on keksiä miten temppu voitaisiin tehdä inhimillisesti, eli esimerkiksi huijaamalla, tai vääristämällä tilastoja. Ja miettimällä sitä mikä tapahtuman todennäköisyys todella on, ja konsultoida esimerkiksi lääketieteen tohtoreilta hepatiitin piileväksi menemisen todennäköisyyttä (joka on aika suuri). Tälläisiä otettaisiin huomioon ennen kuin hepatiitin ihmeparaneminen rukoustilaisuuden jälkeen otetaan mitenkään vakavasti. Asian parista löytyvän huijarin löytyminen ei heille selvästi tarkoita jumalauskon romahdusta.
Suomessa reagointi on hieman toisenlainen. Hirsilän tekemä "Herra tekee ihmeitä ilman määrää" nosti vihaa kristittyjen parissa. Vastaan tuli paljon ad hominem -argumentaatiota ; Hirsilän syytettiin olevan katkera likinäköisyytensä vuoksi. Ihmeparanemisten ruotiminen ammattitaitoisten lääkäreiden ja dokumentaatioita vaatien oli liikaa. Sittemmin keskustelukenttä siirtyi käsitellyistä caseista "niihin jotka pääsivät karkuun", eli niihin tapauksiin joita ei oltu tarkistettu tämänlaisella kriittisellä metodilla.
Yleisesti ottaen onkin havaittavissa mielenkiintoinen trendi : Mitä vahvemmat tarkistus ja varmistusstandardit, sitä vähemmän ihmekertomuksia löytyy. Ja sitä enemmän selvät ihmekertomukset jäävät piiloon. Kun pitää vedota johonkin konkreettiseen aikaan, paikkaan ja henkilöön, ei löydy dokumentteja niistä rekkoja tempovista enkeleistä. Eli juuri niistä tarinoista jotka vähemmän vaativilla foorumeilla ovat hyvinkin yleisiä.
Tämänlainen ilmiö vihjaa siitä, että tarinoiden takana on hypetystä. Etenkin vakuuttavat ihmekertomukset ovat sellaisia, että ne ovat tuskin edes todellisia tapahtumia. Muutenhan niistä löytyisi jonkinlaista dokumentaatiota.
Minulla on uudet sukat.
Toki näistä ihmekertomuksista löytyy hyviäkin piirteitä. Ne ovat yleensä aika optimistisia. Yhden pelastuminen vakavasta lento -onnettomuudessa nähdään pelastunutta, ei kuolleita painottaen. Usein niihin liittyy myös jonkinlaista iloa ; Uusi iPod on mukava.
Tässä mielessä nämä kertomukset muistuttavat hieman lapsuudestani. Siellä eräs lapsi meni ujosti vieraan lähelle nyhjäämään ja viivyttelyn ja odottelun ja kiertelyn jälkeen kuiskaa "Minulla on uudet sukat." Sukat olivat kova ilonaihe. Tältä osin ei vieras tietysti voi kuin sisäisesti hieman huvittua asiasta, sillä sukkien arvo on hänelle tuskin sama kuin lapselle. (Paitsi jos on antanut ne sukat, jolloin lausunnon arvo lienee kova.) Niitä sukkia kannattaa kuitenkin kehua.
Tosin sitä, pitääkö joulupukkia alkaa tässä kohden sitten ylistämään lapsukaisen kanssa onkin sitten jo montaa astetta mutkikkaampi eettis-looginen asia. Sillä myös tämä joulupukkikohta on sinisilmäisyysasia, typeryysasia ja ehkä hieman jopa huijausasia.
Olen aina ihmetellyt, miten hämähäkit voivat kiipeillä jopa pääalaspäin. Vastaava ihmettely herää myös uskovaisten kohdalla. Hämähäkkien kohdalla vastaus liittyy jalkoihin ja eritteisiin. Uskovaisten kohdalla saattaa olla, että kyseessä ovat ne samat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti