Jumala ensimmäisenä filosofiana.

Alister McGrath voidaan ymmärtää kommunistiseen ateismiin pettyneenä. Hän oli ottanut asian itsestäänselvyytenä. Ateismi oli automaattisesti järkevä ja perustui luonnontieteelle. Hän onkin kertonut että hän tajusi että vaikka siinä vedottiin koko ajan luonnontieteisiin, se oli kuitenkin myös ajatusjärjestelmä. Ja nyt hän yhdistää kaiken ateismin siihen hänen nuoruutensa ateismiin. Ja saa tästä nostalgiantunteita jotka jotenkin todistavat hänen kantansa.

Tieteenfilosofian tulisikin opettaa tämänlainen asia. Se, minkä looginen positivismi meille opetti, oli se, että metafysiikkaa ei voi välttää. Skientismin periaatteet eivät ole skientistisesti todistettuja. Teologia nähdään tälläisenä "ensimmäisenä filosofiana". McGrathinkin ideana on siinä että kun tehdään metafysiikkaa, se voidaan saman tien tehdä mahdollisimman hyvin.

Sen sijaan McGrath on tässä kohden ottanyt käyttöön kaksi asiaa:
1: Hän on lähtenyt Swinburnen tielle. Hän ajattelee että uskonto tuntuu järkevältä ihmisestä. Luonnon taipumus järjestykseen saa selityksen ensimmäisestä teologiasta. Kysymys on siis tae -argumentaation kautta monille tutuksi tulleesta reformoidusta epistemologiasta. Sen kohdalla on huomattava että "make sense" ei ole samaa kuin asian todistaminen. Voisimme kuvitella ilkeän Jumalan joka tuottaisi maailmaan epäjärjestystä, ja joka antaisi meille huijaavat aistit ja petollisen järjen. Uskovaiselle ihmisille tämä vaihtoehto ei vain tunnu relevantilta. Minulle se sen sijaan tuntuu niin tärkeältä että Jumala "don't really make sense" tässä mielessä. Pitäisi arpoa juuri tietynlainen Jumala ja tämä on mielivaltaista, vaikka sen tekisikin kuinka mututuntumalla.
2: McGrath vetoaa tavallisesti siihen että tieteen metodit eivät voi ratkaista ollenkaan Jumalakysymystä. Hän on siis tässä kohden samaa mieltä kanssani tuosta ylemmästä kohdasta. Hän ei myöskään pidä kreationisteista joille Jumala on todistettava, luonnontieteen osoittama, asia. McGrath on tässä kohden aika ikävä, hän ei vastaa vaihtoehtoihin joissa Jumala voisi olla empiirinen kysymys ja päätyy vasta -argumenttien sijaan vain toistelemaan sitä miten "Science cannot simply extend its legitimate methods to adjudicate the issue of God’s possible superintendence of nature. We neither affirm or deny it: we simply cannot comment on it as scientists." Tämä kohta on olennaisesti mielenkiintoinen. Ensinnäkin se sanoisi että tiede ajaisi agnostismiin ilman lisäoletuksia. Jos tuo asia on fakta, maailman tarkkailu johtaa agnostismiin, johon ateismi tai uskovaisuus ovat lisäoletuksia. McGrath kuten hänen ystävänsäkään eivät tähän kannusta. Ja sitten on toinen asia ; Tähän kohtaan liittyy Robert Pennockin tekemä virhe. Hän nimittäin väitti että Jumala olisi falsifioimattomissa. Elliot Sober oli huomannut että jos meillä on Jumala joka haluaa tehdä kaikesta olevaisesta purppuraa on kumoutunut. Pennock huomauttaa että joku voisi ad hoc selittää että maailma on oikeasti pohjimmiltaan purppuraa, mutta ihmisten havainnointi on vääristynyt emmekä aina näe sitä sellaisena. Tapa kiertää tämä vasta -argumentti on tietysti rakentaa oletus Jumalasta joka luo sellaisen maailman jossa kaikki ilmenee kaikille purppurana. Tämä Jumala on selvästi falsifoitavissa ja falsifioitu. Kaikki Jumalakäsitykset eivät siis ole automaattisesti tieteen tutkimusten ja tulosten ulkopuolella. McGrath siis väittää että Jumalaa ei voi tutkia, mikä tarkoittaa sitä että hän vain suoralta kädeltä kiistää tämänlaiset vaihtoehdot. Kuitenkin falsifiointi on hyvin tiukkana pidetty tieteellisyyden kriteeri. Selvästi tässä on jotain mätää. Etenkin kun teologia ottaa vaikutteita maailmasta, kehittyy arkeologisten löytöjen mukana. Ja esimerkiksi teologisia näkemyksiään tehdessään YEC kreationistit ennustavat että maailman ikä olisi vain jotain ~10 000 tms. vuotta vanha.

Tämän jälkeen onkin hyvä katsoa miten McGrath käsittelee luonnontieteitä. Hänestä luonnontieteet ovat puutteellisia ja niitä täydennetään jollain ensimmäisellä filosofialla. Hän käyttää tässä kohden toisinaan analogiaa rakennukseen ; Luonnontieteet ovat sellaisenaan rauniot, kun maailmankuva on koko talo.

Tämä onkin se ongelma. Hän moittii Dawkinsia siitä että Dawkins pitäisi uusateismin pohjaa metafysiikattomana. Tosiasiassa Dawkins on kuitenkin luonnontieteiden ystävä, ei looginen positivisti. Uusateistien kriitikot eivät tätä eroa halua oikein korostaa. Mutta nostan asiaa esiin sitä kautta että valtaosalla uusiateisteista on falsifiointifiksaatio. He ovat fallibilisteja. Koko kumoamisen peruste taas on rakentunut Popperin varaan. Enkä malta olla muistuttamatta mitä hän sanoi filosofian rappeutumisesta: "Filosofisten koulukuntien rappeutuminen on puolestaan seurausta virheellisestä uskomuksesta, että on mahdollista filosofioida ilman, että on pakko filosofoida filosofian ulkopuolisista asioista.. Aitojen filosofioiden juuret ovat aina filosofian ulkopuolella, ja ne kuolevat jos juuret lahoavat. Juuret unohtuvat helposti filosofeilta, jotka tutkivat filosofiaa sen sijaan että ei-filosofisten ongelmien paine pakottaa heidät filosofiaan." Selvästi Popper falsifikaatioperiaatteineen tunnusti metafysiikan läsnäolon ja arvon.

Uskallan väittää, että uusateistit, kuten Dawkins, ovat luonnontieteiden kannattajia. Tämä on heidän ensimmäinen filosofiansa. Ja siinä Jumala voi olla ja täytyy olla empiirinen kysymys. Tai sitten Jumala on "olematon kysymys". Tämä tila on totaalisen koherentti Dawkinsin ensimmäisen filosofian kanssa. Raunioesimerkki onkin itse asiassa harhaanjohtava. Siinä luonnontiede esiintyy metafysiikasta vapaana, rauniona. Metafysiikan kautta on talo. Kuitenkin luonnontieteelliselle ajattelussa on pakosti metafysiikkaa - tämän looginen positivismi meille erehdyksessään opetti. Näin ollen Eli luonnontieteellinen maailmankuva voi olla talo. Toki siinä etiikkaa käsitellään hieman erikoisesti, ottaen tiettyjä apuoletuksia (jotka uusateistit tosin näyttää kiistävän, mutta siellä ne ovat), etiikka tiivistyy jonkinlaiseen lajinmukaiseen käytökseen.

Siinä on metafysiikkaa ja ensimmäinen filosofia. Metafysiikkaa pyritään tekemään mahdollisimman hyvin. Siinä mielessä Dawkins voi pyrkiä minimoimaan metafyysisiä entiteettejä. Empirian metodit hän toki olettaa. Mutta tämä ei ole mikään ongelma, sillä kuten moni uskovainen jaksaa muistuttaa. "Me emme siis voi välttää ensimmäistä filosofiaa ja metafyysistä asennetta. Jopa skientistinen väite itsessään ei ole tieteellinen, vaan meta-tieteellinen väite." Minä en voi sanoa muuta kuin "jepjep." Sillä se todistaa että McGrathin oletus Jumalan epäempiirisestä luonteesta on sekin metafyysinen oletus.

Tämä Jumalan eiempiirisyyden olettaminen selittää väitteen toiston erimielisyystilanteissa. Se ei tosin selitä sitä, miksi muut eivät saa olla erimielisiä tästä asiasta. Sehän on ensimmäistä filosofiaa ja joku toinen voi tehdä sitä eri oletuksilla ja lähtokohdilla ja ehdoilla. Näin ollen:
1: Minua itse asiassa, näin laajasti ottaen, ihmetyttääkin se, miten Jumala näyttää olevan aina ensimmäistä filosofiaa mutta sitä pidetään silti rationaalisena. Kuitenkin perinteisesti on ajateltu että logiikassa alkuoletuksien kasaaminen ei ole vahvuus. Rationaalinen liittyy johtopäätöksiin. Toki tämä tarkoittaa sitä että joudumme aina olemaan jossain määrin oletuksenvaraisia ja tätä kautta puutteellisia. Mutta Jumalan pitäminen "automaattisesti ensimmäisenä filosofiana" tarkoittaa sitä että Jumalaan uskominen ei ole rationaalista vaan puhtaasti oletusksenvaraista.
___1.1:Ja kuten oma vastaesimerkkini näytti ; Ei en suinkaan usko että tämä olisi välttämätöntä. Nykytodistusten perustelukeinot ovat vain riittämättömiä.
2: Lisäksi keskustelua hämärtää se, että kaikki eiteistinen toiminta liitetään logiikalla looginen positivismi=skientismi=empirismi=luonnontieteellinen maailmankuva. Mikä on tietysti aikamoinen hyppäys, ja vakavasti ottettavasti sanoen virhe, jopa olkiukon makuinen sellainen. Tällöin Jumala olisi ikään kuin ainut sallittu "ensimmäinen filosofia". Tämä taas on jo aika kovaa.
___2.1: Tämänlainen ajattelu tuntuu vallitsevan ainakin silloin, kun moititaan ns. "vanhaa ateismia". Niissähän teologien moitteena on se, että Jumalan kuolemasta on tehty presuppositionalistinen, Jumalan olemassaolottomuus on alkuoletus, ja muu on koherentisoitu tämän oletuksen ympärille. Kriitikkojen mukaan tämä tarkoittaa sitä että ateismi ei ole johtopäätös vaan alkuoletus. Jolloin ateismi ei ole rationaalista vaan ateismin irrationaalisen olettamisen ympärille on rakennettu rationaalinen maailmankuva. McGrathin tapa lähestyä asioita tekisi näistä varsin järkeviä näkemyksiä. Tästä vanhan ateismin ehdottomasta järkevyydestä emme kuitenkaan kuule sanaakaan tämän viisaan teologin suusta. Mietityttääkin se, miksi ihmeessä ei.
___2.2: Itse asiassa uusateismi ei kannanottona olekaan "ensimmäinen filosofia", joka rakennettaisiin a priori. Sen sijaan se on rakennettu a posteriori. Tämänlainen perusteluketju voidaan rakentaa. Ideana on yksinkertaisesti se sama millä uskovaiset muistuttavat että "maailma on järjestyksessä". Meillä on tietoa todellisuudesta. Tätä kautta voidaan tehdä a posteriori -päätelmiä. Ja näin esimerkiksi metodologinen naturalismi on "empirialla vahvistettua empiriaa". On toki selvää että tämä ei koskaan muutu "a priori" -tasoiseksi. Mutta tätä kautta ateistinen näkemys on vahvistettu, sitä voidaan pitää "riittävän hyvin perusteltuna". McGrath ei tietysti huomaa tämänlaista näkemystä koska hän kiistää sen järkevyyden olettamalla että Jumala on pakosti metafyysinen ja totaalisti tieteen ulottumattomissa. Kun asian sallitaan olevan vain "a priori" -näkemys, näyttää tästä poikkeaminen samalta kuin virhe. Koska huomaamatta jää että argumentti on itse asiassa "a posteriori" -mallinen. Stephen Law on asiasta maininnutkin McGrathille.
3: Eniten minulle on kuitenkin jäänyt auki se, että jos ihminen on kuten McGrath, joka itse asiassa uskoo että ateismi ja uskonto ovat molemmat erilaisia ajatusjärjestelmiä, jossa molemmilla on luonnontieteiden raunioiden ympärillä omanlaisensa talot, että asiasta voitaisiin jotenkin debatoida. Kuin eri metafysiikat olisivat arvioitavissa. Käsittääkseni tämä taas tarkoittaa sitä että olisi sittenkin keino päästä "ensimmäisestä filosofiasta" eroon. En usko että on samanaikaisesti mahdollista irrottautua ensimmäisestä filosofiasta ja nojata ensimmäiseen filosofiaan.

Kaiken kaikkiaan: Tästä kaikesta herää sama peruskokemus mikä nousee kaikesta teologiasta. Miksi siitä tulisi välittää niin kovasti? Mikä siinä Jumalassa on niin vastaansanomatonta että eiteistisyys nähdään automaattisena moraalittomana peikkona? Jos kannattaisin psykoanalyysiä, voisin jopa kysyä että onko kaikilla kristityillä McGrathin kaltaisia nuoruustraumoja jotka ovat kenties jääneet käsittelemättä? Sillä minulla on vastakkaisia traumoja ja ne saavat minut aina sössöttämään kaikenlaista yleisasenteeltaan tuonkaltaista, eri kantilta vain.