Koska minä olen minä, ajatuksen kokeilu vääntyi pois terrorismista ja kohti itsemurhaa. Ja tietysti se kipinöi toisen hahmon kautta erittäin makaaberiin, parodiahorisonttiin ajautuneeseen tilanteeseen, jossa allekirjoittaneen itsemurhasta luvattiin maksaa ihan oikeat 100 euroa riihikuivaa käteistä. Mikään ei tietysti ilahduta mieltä yhtä kovasti kuin se, että joku haluaa osallistua tälläiseen itseen kohdistuvaan vuoden kulttuuritekoon pienellä kertaluonteisella lahjoituksella.
Asia on oikeasti puolivakava, koska se nosti mieleeni sen, että jossain on todennäköisesti lillimässä jokin abstrakti, minun tiedossa olematon, rahasumma, jolla oikeasti voisin tehdä itsemurhan. Samalla selvisi myös se, että se tuskin on 100 euroa. Paitsi niinä aamuina kun olisin valmis tekemään sen ilmaiseksi. Mutta kenties jo 180 euron panoksella sinäkin voit osallistua ja auttaa tekemään maailmasta hieman paremman paikan. Sillä, aivan kuten filosofi Angus "Ihmemies" MacGyver on lausunut : Maailma muutetaan paremmaksi yksi ihminen kerrallaan..
Tapaus herätti tietysti mietteitä siitä, miten ihmiskuolema hinnoitellaan. Pitäisikö esimerkiksi elämää kunnioittavan tarjota 0 euroa kuolemasta, vai pitäisikö hinnan olla edes jotenkin verrannollinen hyödykkeen kanssa, jolloin tarjottaisiin tietysti kovaa hintaa? Entä jos rahantarjouksen näkeekin "lesken tukemisena", eli ikään kuin vakuutuksen muodossa? Silloin rahaa helposti nostaisi. Ja toisaalta rahaa nostaa, jos todella haluaa toisen tekevän sen itsemurhan. Ainakin jokaisella on omaan itsemurhaani monopoliasema, joten tämä johtanee hurjaan valta -asemaan hinnanmäärittymisessä.Perusongelmana on myös luottamus: Miten itsemurhaaja varmistaa että toiset oikeasti maksavat. Ja miten maksajat voivat tietää että itsemurhaaja ei rahankeruun jälkeen livahda ulkomaille viettämään makeaa elämää. - Ja toisaalta mistä he tietävät että heidän summansa muuttaa maailmaa, ettei toinen ole oikeastikin vain tappamassa itseään ja tienaamassa itselleen vakuusrahat joita ei muuten ole saanut, kun vakuutusyhtiöt ovat - vaikkapa tämänkaltaisten huolestuttavien blogausten vuoksi - laittaneet henkivakuutukset jäihin tai liimailleet niihin outoja ehtoja joissa oman käden kautta kuolema ei johda maksusuoritteisiin.
Tämä herätti mieleeni monenlaisia ajatuksia itsemurhan kaupallistamisesta. Itsemurha rahasta, vaikkapa huutokaupalla. Taikka siten että myisi lippuja katsomaan omaa kuolemaansa. Tosiasiassahan ympäröivä kulttuurimme on vahvasti kaupallistunut. Miltei mikä tahansa on kaupan laillisesti, ja käytännössä kaikki on laittoman kaupan piirissä.
Kuitenkin tämänlainen omaitsemurha ja sen kaupallistaminen - etenkin jos se päätyisi aidosti itsen kuolemaan - olisi jotain jota nyky -yhteiskunta ei voisi hyväksyä. Sillä me olemme hyvin egokeskisiä. "Napoleonin komplekseissa" oli tämän asian ymmärtämistä helpottava juttu anarkisteista kertovasta kirjasta. Siinä selitetään miten terroriteon täytyy olla järjellä käsittämätön ollakseen kunnolla destruktiivinen. Esimerkiksi valtionpäänmiesten murhat selitetään tuohtumuksena jossa taustalla on vaikkapa epäoikeudenmukaisuus. Kirkonpoltto on uskonnollinen protesti ; "Mediadiskurssi on jo oppinut sosiaalistamaan ne, jolloin niistä tulee järjellä käsitettäviä - ei välttämättä itsessään järkeviä, mutta käsiteltäviä." ... "saadessaan poliittisen tai uskonnollisen taustan nämä teot asettuvat kaikesta kauheudestaan huolimatta poliittiseen tai uskonnolliseen, tuttuun kontekstiin ja symboloivat vaatimuksia, jotka ovat sinällään ymmärrettävissä vaikkakaan eivät välttämättä hyväksyttävissä." Ymmärrys johtaa kunnollisen tuohtumuksen ja pelon puutteeseen. Ja tosiasiassa keskiluokan pelkoa ja tuohtumusta tarvitaan, sillä kokiessaan että maailma on laittomuudessa, he haluavat uusia lakeja.
1: Näin saadaan yleensä lisää lakeja, mutta samalla myös lisää rikkomuksia. Lopulta voi olla jopa niin että jokainen on rikollinen. Tälläisessä poliisivaltiossa lakeja on joka nurkassa, joten olisi väärin sanoa että valtio olisi jotenkin ajautunut laittomuuteen. Mutta lainrikkeitä siellä on jopa tavallisissa asioissa pahemmin kuin niissä maissa joissa on vähemmän lakeja.. Tämä on näitä yhteiskunnallisia paradokseja.
Kirjan kirjoittamisen aikaan tieteen kritisoiminen ei ollut jotain jota oikein oltaisiin voitu kuvitella. Nykyisin tieteen asema on muuttunut välineellisemmäksi. Siihen ei enää liity vastaavia intohimoja, eikä sitä pidetä yhtä itseoikeutettuna ja itsestäänselvyytenä ylimpänä auktoriteettina asioille. Tieteen automaattinen kulttuurius, sivistys ja hyvyys ja muu erinomaisuus ei ole enää hegemonisessa asemassa. Nykyään on koettu jo yliopistoja pommittanut Unabomber. Kritiikille on jo nykyisin keskustelun konteksti. Pseudotieteiden suosio ja tiedekritiikkikin on yleistä ja tavallista.
Sen sijaan nykyään rikkumattomassa statusasemassa on yksilö, joka puheissa rinnastuu usein yksilöllisyyteen, vaikka kyseessä ovat vain ei_useinkaan_kovin_omalaatuiset_ihmisyksilöt. Ja yhteiskunnassamme myös kuolema edistyy kaukaisena ja idealisoituna kuolemana. Sellaisena, jota yritetään välttää, pitää kaukana. Sellaisena jota kukaan ei vapaaehtoisesti halaja. Ilman selvää mielenvikaisuutta, ilman mitään mainittavaa draamaa suoritettu, vapaaehtoisesti tehty, julkinen ja ehdottoman sotkuinen itsemurha olisi jotain jota ihmismassat eivät voisi ymmärtää. Sehän olisi kuin "Extreme Duudsonit" ilman hauskaa. Nykyään kaikki on kaupallistettu, mutta se on enemmänkin ihmisten hedonismin tyydyttämiseksi rakennettu järjestelmä, jonka rahasta tehty itsemurha kippaisi nurin. Ja muutenkin itsemurha on yhteiskunnassamme yksi voimakkaimmista tabuista.
Artikkelin kirjoittaja on tietyllä tasolla suisidaalinen, mutta hän ei vakavasti harkitse itsemurhaa, ainakaan tai varsinkaan pikkurahoista. Tarjouksien laittamista vaikka tämän blogauksen kommentteihin ei tietysti ole kiellettyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti