Intressien peittelystä.

"There is some comfort in the emptiness of the sea, no past, no future."
("the Last Samurai")

Postmodernissa analyysissä tulee yllättävän usein vastaan tulkintoja kertojan tarkoitusperistä. Intressien löytyminen tekee lovea arvovallalle. Intressin löydyttyä mielipide -olipa sitten totta tai epätotta- muuttuu ymmärrettäväksi ; Annettu näkemys muuttuu totuudesta maailmankuvan kautta tehdyksi tulkinnaksi maailmasta.

Tämänlaisessa ajattelussa on euroopassa itse asiassa hyvin pitkät perinteet : Objektiivisuus ja subjektiivisuus on nähty paitsi tosiasioiden, myös tunteiden läpi. On tiedostettu että tunteet voivat sumentaa ajattelua, jolloin fiksukin mieli keksii kaikenlaisia tekosyitä. Ja toisaalta intressi voi antaa syyn valehdella vaikkapa poliittisen näkemyksen suosioonsaamisessa.

Tämä on toki ehdottomasti hyvä huomio. Ihminen ei kovin hevillä irrottaudu omista näkemyksistään ja on valmis keksimään ties minkälaista rationaalista puolivolttia välttääkseen kognitiivista dissonanssia. Kuitenkin liioiteltuna tämä muuttaa katsannon helposti siihen että likimain kaikki on vain intressien tahraamaa tulkintaa.

Postmodernistin kohdalla tilanne on johtanut aika usein siihen, että hän selittää omien motiiviensa puutteesta. Näin hän yrittää antaa kuvan siitä että hän on aikeiltaan puhdas ja autenttinen.

"Mostly, I’m treated with a kind of mild neglect, as if I were a stray dog, or an unwelcome guest. Everyone is polite. Everyone smiles and bows. But beneath their courtesy, I detect a deep reservoir of feeling."
("The Last Samurai")

Girardin mukaan tämänlainen kiistäminen on hyvä strategia jos on intressejä piilotettavaksi. Halujen kätkennässä teeskennellään kiinnostuksen puutetta. Girard korostaa sitä, miten tämä ei ole suoranaista selibaattia, jossa kielletään koko halu. Sen sijaan kysymys on siitä, että halu peitetään jotta sen tyydyttyminen saataisiin varmistettua.

Tämänlaisesta käsityksestä voisi ottaa esimerkiksi perinteisen siveysnäkemyksen mukaisen naimakaupan. Kun herrasmies näkee hienon ladyn ja hänelle tulee erektio, ei tätä tunnetta kannata näyttää. Suoran, spontaanin ja intressittunnustava ehdotus pikapanoista kannattaa jättää väliin. Sen sijaan kannattaa käyttäytyä kohteliaan pidättyväisesti ja käväistä kylässä jatkossa toistuvasti ja leipoa asiallisesti ja viileästi kunnon naimakaupat. Ovela "donjuan" voi jopa teeskennellä vaikeastitavoiteltavaa, jolloin hän alkaa näyttää kiinnostavammalta ladyn silmissä. Ideana ei tietenkään ole heittäytyä munkiksi ja selibaattiin, vaan varmistaa se että pääsee pukille. Ja vieläpä yksinoikeudella ; Spontaani ja luonnollinen piilotetaan jotta niiden mukaan saataisiin toimia.

Tätä kautta kaikki postmodernissa kirjallisuudessa olevat vilpittömyysesitykset voidaan nähdä potentiaalisina peittelyinä. Eli intressinä on intressienpeitto. Tämänlainen tulkinta on tietysti aivan yhtä mahdollinen kuin mikä muu tahansa.

"Because they come to destroy what I have come to love."
("The Last Samurai")

Olen toki sitä mieltä, että on helpompaa argumentoida ilman maailmankuvan tuomia lukkoja, jos aihe on itselle irrelevantti. Kuitenkin jos ajatellaan sitä, että asian eteen olisi kuitenkin tehtävä työtä, opiskeltava, punnittava argumentteja - ja muuta vastaavaa - tulee intressittömän toimijan kohdalla pääongelmaksi "miksi vaivautua"? Jos asiaan on intohimo, on siihen panostaminen tietysti paljon helpompaa. Ihmiset ovat aina myös tunneolentoja, ja ilman innostusta on vain tylsyyttä. Siksi intressien välttäminen voisi jopa johtaa siihen että alettaisiin sepeämään turhien asioiden ympärillä.
1: Ei millään pahalla, mutta ei niin hyvälläkään - joskus postmodernisteja lukiessa tulee mieleen että kenties tämä riski on jo monin paikoin toteutunut...

Voidaan kuitenkin ajatella, että tosiasiassahan oma maailmankuva ei itsessään vaikuta tosiasioihin. Siksi innostus ja rakkaus tehtyyn asiaan, joka paistaa useiden luonnontieteilijöiden teksteistä. Esimerkiksi Feynman oli selvästi innostunut asiastaan. Samanaikaisesti postmodernistit kirjoittavat viileän hienoja sanoja. Syyksi voidaan nähdä juuri se, että luonnontieteissä ratkaisee kaavat ja niiden käyttö. Sen sijaan postmodernistejen piirissä omien intressien salaaminen on tärkeää jotta omien näkemysten tulkintakenttä ei täyty intressisyytöksistä ja vie uskottavuutta siltä mitä sanoo.
1: Tämä sotii arki -ihmisten intuitiota vastaan ; Luonnontieteilijöitä kuvataan usein kylminä ja kaavamaisina. Postmodernisteja taas pidetään lämpimämpinä ja ihmisläheisempinä.

Itse en tietysti liene kovin yllättävä, kun edustan kantaa jossa omalla sitoumuksella ei ole oikeastaan kovin paljoa merkitystä. Sillä että viisautta rakastava rakastaa totuutta ei vielä pitäisi johtaa totuuden arvonalennukseen. En näe intresseissä, innostuksessa tai rakkaudessa itsessään mitään automaattisen huonoa. Pääasia on siinä onko asiat tehty hyvin ; Ihmisten sijasta pitää katsoa mitä perusteluja ja tutkimuksia he tuottavat. Keskiöön on nostettava asia, ei ihminen. Intressejensä sumentamakin voi olla oikeassa.

Oman maailmankuvan tuomat aukot omaan ajatteluun on muistettava, mutta ei ole mitään sellaista yleiskaavaa jossa joku professori voisi katsoa maailmankuvasi nimen ja tästä päätellä ehdottomasti "missä kohden olet puupää ja missä et". Oman mielen rooli on kuitekin ehdottomasti muistettava ; Siksi tärkeämpää onkin hyvä häviäminen. Se, että kykenee tunnustamaan virheensä ja ottamaan opiksi. Joskus se on mahdotonta, mutta hanskojen tiskiinlyöminenkään ei tätä muuta.

Se, että rehellisesti taistelee arvokkaana näkemänsä asian edestä on hienoa. Jopa väärässoleminen on hienoa. Jos on käyttänyt parhaita mahdollisia ajattelukeinoja joita asiaan on annettu, tulee suorituksesta olla ylpeä. Se on hyvä häviö, jos sen tajuaa ja tunnustaa. Muutenhan se on tietysti "teeskennelty voitto", joka taas ei ole eettisesti oikein minkään arvoinen.