Demarkaatiota, eli tieteen erottamista epätieteestä, on lähestytty monella tavalla. Siihen on erilaisia näkökulmia. Kysymys on itse asiassa paitsi demarkaatiosta itsestään, myös siitä minkälainen demarkaatiokriteerin on itse asiassa oltava. Asiassa on ääripäitä tiukasta erottelusta, jossa kovat säännöt määräävät että jokin asia on sellainen että "luonnontieteet eivät tunne" relativismiin jossa käy oikeastaan mikä vain.
Kuitenkin ehkä vaikeiten arkimielen tajuttavissa on Larry Laudan. Hänen tulkitsemisensa on tärkeää jokaiselle kreationismiaiheen kanssa pyörineelle. Hän nimittäin itse vastustaa kreationismia. Intelligent Designin kannattajat kuitenkin kannattavat häntä. ja esimerkiksi Robert Pennock vastustaa Laudanin näkemyksiä.
1: Ytimessä on se, että Laudanista kreationismi ja Intelligent Design ovat epäonnistunutta tiedettä "bollocks", eivät mitään demarkaatiokriteerin poisampumaa tiedettä imitoivaa pseudotiedettä. Tosin Laudan on paljon kreationisti/Intelligent Designkriittisempi kuin Pennock tai häntä siteeraavat uskaltavat kenties myöntääkään. Pennock näyttää näkevän Laudanissa postmoderneja piirteitä ja tulkitsee häntä tämän filtterin läpi. Tosin samaa tulkintakenttää näyttävät käyttävän myös Intelligent Designin ystävät. Tämä on kenties "spoileri", mutta tämä on se juttu johon tämä minun blogaus itse asiassa keskittyy..
Itse yritän tulkita Laudania - ja pyrin jopa laittamaan Laudanin tulkintoja hieman kontekstiin joka on tietysti mielenkiintoisempi mutta riskialttiimpi projekti. Laudanin näkemyksestä saa hyvän kuvan ainakin seuraavasta kolmikosta "Science at the bar-Causes for concern", "More on creationism" ja "The demise of the demarcation problem". Toivottavasti vuosikausien ajanhaaskaukseni Intelligent Design -hupsuttelujeni parissa ovat auttaneet ja minulla olisi jotain mielenkiintoistakin sanottavaa aiheesta..
Välttämätön vai riittävä ehto.
Mielestäni Laudania on tulkittava "kahden tien kulkijana". Hän ei usko mihinkään yhteen kriteeriin ; Laudan ei väitä että mikä tahansa voisi olla tiedettä. Hän on enemmänkin sitä mieltä että pelkkä välttämätön kriteeri tai pelkkä riittävä kriteeri eivät johda siihen että voitaisiin tehdä hyvä demarkaatio. Käsitteet ovat ikään kuin epäsymmetrisiä:
1: Jos meillä on jokin jossa on ehto, joka sanoo että jokin ominaisuus on tieteessä välttämätön, sen ehdon täyttävä ei välttämättä ole riittävä. Eli ehdon täyttänyt näkemys ainoastaan voi olla tiedettä. Sen sijaan tällöin voimme rajata ulos tieteestä.
2: Jos meillä on riittävä ehto, tiedämme että se on varmasti tiedettä, mutta kriteerin rikkominen ei vielä tarkoita sitä että kyseessä olisi epätiede.
→ Molemmissa tapauksissa demarkaatio on puutteellista ja vajavaista. Sama kriteeri ei "ota sisään ja aja ulos". Se ei tarkoita sitä että emme voisi kutsua jotain näkemyksiä tieteellisesti epäonnistuneiksi. Laudan itsekin moittii kirjoituksissaan kreationismia yllättävän paljon.
Jos esimerkiksi otetaan fallibilismi, tässä on tunnistettavissa kaksi osaa. On falsifiointikriteeri. Ja on korroboraatio. Falsifiointikriteeri sanoo että jos jotain ei voi kumota aineistolla se ei sisällä itsekriittistä elementtiä eikä kyseessä voi olla tiede. Tiedämme kuitenkin että osa falsifioitavissa olevista näkemyksistä on osoittautunut virheellisiksi, ne on kumottu, joten voimme sitä kautta tietää että jokin ei ole tiedettä. Korroboraatiossa taas on kyse testeissä selviämisestä. Korroboraatio on riittävä syy jotta jotain voidaan sanoa tieteeksi. Sitä on testattu ja se on niistä selvinnyt. Kuitenkin falsifioitavuus ja korroboraation puute vihjaa kuitenkin enemmän sen suuntaan että teoriaa ei ole vielä testattu. (Olisi kenties aika?)
Työn sankaruus.
Itse asiassa Laudania voidaan varsin hyvin pitää työn kannattajana. Hän ei rakasta abstrakteja ja helppoja päätelmiä asioissa. Siksi tieteellisyyteen ei voi olla puhtaan rationaalista elementtiä. Ei ole dogmaa joka ilman tutkimusta päättäisi että asia on tiedettä tai ei ole. Sen sijaan hän painottaa sievistelyn ja rationaalisuuden ylikorostamisen sijasta sitä että otetaan testiaineisto esiin ja katsotaan muten hyvin teoria tekee testattavia ennusteita ja miten hyvin tämä selviää niistä. Näin ollen koko kysymys siitä onko jokin tästä prosessista selvinnyt aidosti tyydyttänyt jonkun tieteenfilosofisen demarkaatioehdon on tavallaan muuttunut matkan varrella merkityksettömäksi. Tätä kautta on ymmärrettävää miksi Laudan puhuu pseudo-ongelmasta.
Perustelen tätä "työn ystävä" -asenneväitettäni a priori - a posteriori -asetelmalla. Usein metodologista naturalismia pidetään a priori -väitteenä. Laudanin mukaan tilanne on kuitenkin enemmän niin, että aluksi meidän ei tarvitse välittää siitä onko metodologinen naturalismi totta vai ei. Jos metodologisen naturalismin kannattajat tekevät paljon tutkimusta, se vahvistaa sitä. Tämä antaa sille a posteriori -tukea. Tämä vahvistuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä että metodologinen naturalismi olisi erehtymätön. Se on vain hyvä teoria siitä miten tieteellistä tutkimusta saa kivasti tehtyä. Osa voi kokeilla jotain muuta. Ja jos heille käy huonosti, ja metodologinen naturalismi tuottaa edelleen paremmin tutkimusta, se vahvistaa metodologista naturalismia a posteriori -periaatteena. Laudanin mukaan onnistuminen ei kuitenkaan tee siitä jumalaista a priori ehtoa.
Kreationismin epäonnistumisesta
Toisin sanoen Laudan ei vain hylkää kriteereitä joita tieteenfilosofit käyttävät. Hän onkin itse asiassa hyväksynyt ne ja käyttää niitä yhdistelmänä. Hän ottaa esiin kreationistien väitteitä ja huomaa että ne väittävät tosiasioita tietynlaisiksi. Sen jälkeen hän katsoo nykytieteen sanomaa aiheista ja huomaa että kreationistien ennusteet eivät ole onnistuneet. Eli he ovat epäonnistuneet siinä mitä he ennustavat. Joten kyseessä on roska. Hän ei kumoa kreationisteja sanomalla esimerkiksi että "teidän tulisi olla testattavia" vaan katsoo että "teidän pitäisi olla testattavia ja täyttää lupauksenne, missä onnistutta vain ensimmäisessä, sorry."
1: ~ YEC -kreationistit sanovat että maa on 6000-10000 vuotta vanha mutta nykygeologien mukaan maa on miljoonia vuosia vanha. Siksi YEC -kreationistit joutuvat turvautumaan valehtelu/vainokorttiin ja vetoavat omiin auktoriteetteihinsa jotka eivät saa tiedemaailmassa suosiota. YEC on selvästi tiedemaailmalle erillinen systeemi. Joku voisi sanoa "kilpaileva maailmankuva". Ja tätä kautta voidaan sanoa että YEC on tiedettä samalla tavalla kuin muslimit ovat hinduja. Molemmat ovat kenties uskontoja, mutta...
Laudanin mukaan kreationismia lähestytään "molempia kautta". Kysymys ei siis ole enää pelkästään siitä onko kreationismi falsifioitavissa vaan siitä täyttääkö se nämä lupaukset. Tämä on aivan eri asia kuin kannattaa relativismia tai että tiede olisi maailmankuvien välinen kilpakenttä joka tuottaa valtapelitarinoita. Itse asiassa Laudanin näkemys voidaan siirtää vaikkapa maakeskisen maailmankuvan käsittelyyn (jolloin henkilökohtaiset maailmankuvalliset sokeutumiset häipyvät kauemmaksi) Pennock taatusti hyväksyy sen, jos sanotaan että maakeskinen näkökulma ei epäonnistunut siksi että epäonnistuisi tieteen välttämättömissä syissä. Se esittää aivan yhtä testattavia, falsifioitavia tai whatever ehtoja kuin aurinkokeskinenkin maailmannäkemys. Sen sijaan se epäonnistui siksi että se oli huono tutkimusohjelma. Se epäonnistui testeissä. Tätä kautta on helppoa nähdä että miksi Laudan ei ole vain mistään "henkilökohtaisista syistä kreationisteja vastaan". Tai ristiriitainen väittäessään samalla että (1) tieteen ja epätieteen erottamisehtoja ei ole ja että (2) jokin ei ole tieteellinen näkemys.
Tässä onkin eräs mielenkiintoinen ongelma. Nimittäin monet kreationismin vastustajat ovat keskittyneet filosofisiin kriteereihin. Intelligent Desingin kannattajat ovat innolla viitanneet Laudaniin. He ovat huomanneet siitä tämä korostaa sitä että kreationismia pitäisi kohdella kuin epäonnistunutta tutkimusohjelmaa. He ovat poistaneet monia kreationismin selkeitä empiirisiä väitteitä ja viivanneet käsittelyssään sanan "epäonnistunut" pois. He loukkaantuvat kun heiltä vaaditaan "välttämättömiä kriteereitä" ja esittävät että heitä tulisi kohdella tutkimusohjelmana. Tämä strategia on itse asiassa hieman outo. Mutta niin kauan kuin keskustelukenttä on fiksoitunut tässä kohden, se itse asiassa toimii yllättävän tehokkaasti. Ei sen takia että Intelligent Design olisi tieteellinen tutkimusohjelma. Vaan sen takia että keskustelu ei tavallaan siirry käsittelemään tutkimusohjelma -aihetta.
Laudanin lukijoiden älyttymisestä.
Laudan on kuitenkin helppo "älytä väärin". Syynä on se, että testeistä selviämisen ehtokin on itse asiassa eräänlainen kriteeri. Tätä kautta kokonaisuus falsifoitavuus+testattavuus yhdistetään helposti kombona demarkaatiokriteeriksi. Laudanilla on kieltämättä jotain joka pakottaa tunnistamaan hyvän tutkimusohjelman. Muutenhan mikään näkemys ei voisi saada a posteriori -tukea.
Itse asiassa on varsin tavallista että demarkaatiokysymystä lähestytään monen eri elementin kautta ja tämän summan jälkeen tunnistetaan jollakin tavalla epäonnistuminen, jota kutsutaan pseudotieteeksi jos näkemys väittää epäonnistumisesta huolimatta itseään tieteelliseksi. Eli ei ole mitään yhtä ehtoa joka rajaisi tieteeseen ja tieteestä ulos. On erilaisia kriteereitä joista jotkut estävät kokeilun itsessään, toiset epäonnistuvat niissä kokeissa jotka niillä voidaan tehdä. Kriteerejä ja niissä epäonnistumisia on hyvin monenlaisia. Tutkimusohjelman hedelmällisyys voidaan asettaa demarkaatiokriteeriksi ja siitä usein tehdäänkin sellainen.
Tätä kautta Pennock ja Laudan eivät itse asiassa ole kovinkaan isosti erimielisiä. He ovat pikemminkin ymmärtämässä koko demarkaatiokysymyksen eri vinkkelistä. Laudan ei siis ole itse asiassa väittämässä mitään sellaista että tieteen kriteeristö olisi vain mielivaltaisuutta, että tieteen ja uskonnon toisistaan erottaminen olisi mahdotonta. Tai että tieteen ja jalkapallon välille ei voitaisi tehdä erotusta. Tämänlainen olisikin hieman typerää.
1: Esimerkiksi Pennock on ollut hyvin kriittinen Laudanin näkemykselle. Pennock on korostanut demarkaatiokriteerin kokonaisvaltaisuutta. Hänelle tilanne on yksinkertaisesti se, että jos ei ole demarkaatiokriteeriä, ei voida erottaa tiedettä uskonnosta. Hänestä Laudan jopa pelaa kaksoisstandardeilla koska Laudan esittää että kreationismi on empiirinen ja epäonnistunut tässä. Tällöin tieteellä on tunnistuskriteerit ja vaatimukset.
2: Toisaalta myös Intelligent Design -puolella Laudania kannatetaan kovasti. Heidän mukaansa Laudan korostaa sitä että tieteen määrittely on valtapeliä. Ja että Intelligent Designiä ei voida kutsua epätieteeksi koska tieteellä ei ole mitään kriteereitä.
→ Tässä mielessä Intelligent Designistit tulkitsevat Larry Laudania tietyllä tavalla. Heillekin demarkaatio on kokonaisuus, jossa on kyseessä siitä onko tiede ja epätiede erotettavissa toisistaan. Molempien tulkinta johtaa siihen että Laudan ajaisi relativismia, jossa tutkimuksen logiikka on ideologista, maailmankatsomuksen määrittämää. Ja Pennock käyttää samaa tulkintatapaa kuin Intelligen Designin kannattajat. Tätä kautta Pennock on argumentatiivisesti kommunikatiivisempi ja aikaansaavampi Intelligent Designin vastinparina kuin Laudanin vastinparina vaikka aiheena onkin Laudanin sanomiset. Pennock on ikään kuin reagointi siihen mitä Intelligent Designin kannattajat sanovat Laudanin sanovan kuin Laudanin itsensä käsittelyä.
Tavallaan Laudan on kuitenkin nähtävissä vain henkilönä jolle annetaan kysymys "Voivatko filosofit kertoa eron tieteen ja epätieteen välillä?" ja Laudan sanoo yksinkertaisesti "Ei." Siihen kun tarvitaan empiiristä tutkimusta, tiedemiestä. Tätä kautta sanassa "filosofia" on piilo -oletus siitä että filosofi ei ole tutkimuksien kautta asiaa lähestyvä empiristi. Ydinkysymys onkin Laudan -tulkinnassani tavallaan tieteenfilosofian ja tieteenteon rajanmäärittelystä johtuva. Itse tieteen ja epätieteen tunnistaminen on isoilta linjoiltaan sitä että asiasta ollaan yksimielisiä.
Ongelmia tiedemaailman ulkopuolella.
Laudanin näkemyksen kanssa on tietyssä määrin hyvin vaikea olla erimielinen. Etenkin hänen tapansa suhtautua metodologiseen naturalismiin on mielestäni varsin hyvä. Kyseessä ei siis ole mikään dogmaattinen mielipide, vaan lopputulemana järkevä näkemys. Se on kuitenkin samalla juuri samantapainen kuin muutkin a posteriori -heuristiikan tuomat tiedot, kuten tieteelliset teoriat. Ne eivät ole koskaan absoluutteja. Mikään metodologiakaan ei siksi ole keino joka sanoo "ikuisen ja lopullisen varmuuden Totuudesta".
Kuitenkin tässä kohden mukana on myös ongelma. Ja se koskee enemmänkin tiedeyhteisön ulkopuolista maailmaa. Nimittäin esimerkiksi parapsykologiaan liittyviä asioita on yritetty tutkimusohjelmaistaa. Niitä on siis yritetty lähestyä empirian keinoin. Tulokset ovat olleet laihoja, mutta parapsykologian kannattajat ovat pitäneet jo sitä että asiaa tutkitaan todisteena siitä että asia olisi erityisen vakavastiotettava.
1: Tätä kautta tilanne vertautuu siihen, kuin SETI -avaruusolentojen metsästyksessä olevan keinon olemassaolo, eli se että olisi jokin keino tutkia onko avaruudessa elämää, olisi sama asia kuin se että maan ulkopuolinen äly olisi jo löydetty. SETI:n piirissä näin ei tietysti uskota. Mutta ihmiset näyttävät tekevän tämänlaisen logiikkaloikan varsin keveästi.
Tätä kautta Laudanin tapainen lähestymistapa, jossa mille tahansa annetaan mahdollisuus, itse asiassa minimoi kynnyksen saada oma tutkimusohjelma. Näin monenlainen eitieteentodistama ilmiö saisi helposti arvovaltaa. Toki asiassa on mukana myös tiedepoliittinen näkökanta : Määrärahoja on rajatusti joten on järkevää keskittää valtaosa tutkimuksesta niihin jotka nykytietämyksen nojalla näyttävät todennäköisiltä. Tämä ei tietysti tarkoita sitä että osaa ei voitaisi ohjata varsin marginaalisiin ja epätodennäköisiinkin kohteisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti